Interview with Keynote Speaker and author of Remaking Manhood Mark Greene

[fido]

https://www.youtube.com/watch?v=lWzn0pQ0CQ4

Kirjoittaja ja teemapuhuja Mark Greene puhuu uudistetun ja korjatun miehuuden puolesta, toksisen man box -kulttuurin purkamisen puolesta ja miehisyyden käsitteen laajentamisen tärkeydestä poikien, miesten ja kaikkien lähimmäisten hyvinvoinnin parantamiseksi ja yhteiskunnan muuttamisesta paremmaksi.

Mark kertoo sydäntä särkevän esimerkin jos toisenkin siitä miten eritavalla ja suorastaan kylmästi suhtaudutaan pienten poikien herkkiin tunteisiin verrattuna suhtautumisessa tyttöjen tunteisiin, ja mitä seuraamuksia siitä on. Tämä suhtautuminen ja toiminta ei tietenkään ole ihmisten syytä, vaan olemme päätyneet yhteiskunnan uhreiksi tässä. Minäkin olen sitä mieltä, että ihmiset yleensä yrittävät parhaansa. Olemme olleet tietämättömiä.

Sekä haastattelija ja haastateltava kumpikin osaavat mielestäni varsin lyhyesti ja ytimekkäästi ilmaista mikä on vikana sanaparissa 'toksinen maskuliinisuus', ja miksi se ärsyttää ihmisiä. Itsekään en pidä mokomasta sanaparista, koska maskuliinisuudessa ei ole mitään myrkyllistä vaikka sitä laatua ja merkkiä olisi ilmakehässä vaikka kuinka paljon. Ymmärtääkseni toksisessa mieskulttuurissa on vikana nimenomaan feminiinisyyden puutostila, miehiltä on feminiinisyys hukassa, ja podetaan femfobiaa.

[toysnstuff]

Oon kans ollut kohta jo vuosikymmenen ajan täysin kyllästynyt miehisyyttä yrittävien miesten käyttäytymiseen sosiaalisissa suhteissa ja tilanteissa. Eikä sitä raaski kellekään 15, 25, 35 tai 45 -vuotiaalle sanoa, että hei, ei sun tartte yrittää olla miehinen. Kun heille se yrittäminen - tai kuvitelma siitä, että ovat miehisiä - on se hatara tukikeppi, joka estää minäkuvaa luhistumasta tyhjyyteen.

Nisäkäsperimän osuutta on tietty vaikea määritellä tän aiheen suhteen. Jos yritetään tehdä maailma missä ei ole tilaa biologista alkuperää olevien viritysten (wiring) ilmaisuille, voidaan olla vielä pahemmassa pulassa. Ihmiset alkaa flippaamaan sen myötä.

Törmäsin kerran sellaiseen selitysmalliin, jossa poikien (yleistys - ei siis kaikkien, vaan niiden jotka toteuttavat tämän) "inho" kaikkea tyttömäistä kohtaan olisi seurausta eron huomaamisesta itsen ja äidin välillä. Tämän eron johdosta - joka on seurausta siitä, ettei poikalapsena voida samaistua äitiin, joka kykenee synnyttämään - päädytään torjumaan 'kaikki' se, mikä muistuttaa äidistä ja 'tyttömäisyydestä'. Pettymys pidetään poissa mielestä taistelemalla siitä muistuttavia asioita vastaan, torjumalla ne todellisessa maailmassa.

Tämä on ollut mielenpainuvin selitys siihen kysymykseen, miksi alun perin molempiin sukupuoliin erottelemattomasti identifioituva lapsi päätyisi torjumaan osan näistä samaistuksista. Tähän "tapahtumaan" liitettiin myös 'naisvihan' synty - seurauksena karvaasta pettymyksestä.

Jos kuulostaa ihan höpöltä, niin seuratkaapa tilaisuuden tullen pieniä poikalapsia ja heidän raskausleikkien kohtaloa.


Tuo Mark Green painotti kovasti miten tärkeätä on puhua miesten kanssa asioista, mutta jäi mietityttämään kuinka paljon hänelle kyse oli siitä, että kaipasi kuuluvansa johonkin miesten muodostamaan joukkoon sellaisella tavalla, jossa tulee hyväksytyksi sellaisena kuin hän on (=jossa tunteista puhuminen nähdään vahvuutena muunlaisen vahvuuden sijasta?). Miehille sidos toisiin miehiin - samaistaminen itsensä mieheksi toisten joukossa - on huiman tärkeä juttu. Ilman tätä sukupuoli-identiteetin minä-kuvan tasolla tapahtuvaa vakiintumista voi kokea juuri tuollaista mitä Green kuvaili omiksi tunteikseen ja kokemuksekseen ennen miesten ryhmään liittymistä (sic!). Sen "ei-miehisyyden" epävarmuuden voi huomata joistakin miehistä todella helposti. Mutta mitäs jos joku onkin saanut sen hyvän samaistumisen kokemuksen jo lapsuudessa, eikä koe samoin kuin Green? Silloin on jäljellä vielä tunteistaan puhumaan opetteleminen. Jos siis yhtälöön kuuluu sekä samaistuminen miehiin eli itsensä tunteminen hyväksi ja kelpaavaksi mieheksi (mitä ikinä se kenellekin tarkoittaa - kiltistä koti-isästä liivijengiläiseen) ja tämän ohella psyykkisen reflektion kyky, niin tuo jälkimmäinen on jotain mistä on varmaan parempi aloittaa. Koska ilman sitä ei voine löytää kanssamiehiä, joiden kanssa samaistaa itsensä hyväksi mieheksi tunteista puhumisen kautta. Ilman tätä tunne-osuutta päätynee vain leikkimään samaa miehisyysleikkiä, mitä tässä kritisoitiin.

Nykyään, kun päiväkoteihin on otettu tunnekasvatus mukaan, ollaan menossa hyvään suuntaan.

[Prouvaire]

Näyttää hyvin kiinnostavalta ja tärkeältä, pitää katsoa paremmalla ajalla!

Oon kans ollut kohta jo vuosikymmenen ajan täysin kyllästynyt miehisyyttä yrittävien miesten käyttäytymiseen sosiaalisissa suhteissa ja tilanteissa. Eikä sitä raaski kellekään 15, 25, 35 tai 45 -vuotiaalle sanoa, että hei, ei sun tartte yrittää olla miehinen. Kun heille se yrittäminen - tai kuvitelma siitä, että ovat miehisiä - on se hatara tukikeppi, joka estää minäkuvaa luhistumasta tyhjyyteen.

Näin sivusta (hatarasti transmaskuliinina ja miehisiä esikuvia kasvaessaan hakeneena) seuraten tämä särkee sydäntä. Se riittää että olet mies ja oma itsesi, sulla on lupa olla tunteva ja hauraskin. Valitettavasti se näyttää vielä olevan vallankumouksellista arkisen sijaan, mutta oikea ja terve suunta kaikille.

Nykyään, kun päiväkoteihin on otettu tunnekasvatus mukaan, ollaan menossa hyvään suuntaan.

Päiväkodeissa on paljon pielessä mutta tämä on hyvin tärkeää. Pieniä poikia ollaan kohdeltu aivan yhtä epäreilusti kuin pieniä tyttöjäkin.