Baarin kannatusmaksut
Voiko D jättää toisen kuin hyllylle kauniisti viikattuna odottamaan, jos vaikka joskus sille olisikin tarvetta, jos vaikka jokin muu kuvio tyssäisi ja olisi sitten se vaihtoehto B. Katsomatta karttaa, tekemättä sen selkeämpiä suunnitelmia. Harvempi meistä tahtoo olla vaihtoehto B.
Voiko D/s suhteessa kumpi tahansa yhtäkkiä muuttaa sitä, mistä on sovittu noin vain keskustelematta? Ja varsinkaan ilmoittamatta. Missä menevät ihmisten vastuut suhdettaan ja toisiaan kohtaan?
Missä menee hankalien tilanteiden tai ailahtelevien halujen ja hyväksikäytön raja?
D/s-suhteet eroavat vaniljasuhteista karkealla erottelulla kahdella tavalla: D/s-suhde voi olla ilman parisuhdetta ja oli suhde sitten sitten sessiopohjainen tai samalla parisuhde, niin D/s menee niin paljon syvemmälle persoonaan, että erilaiset ongelmat ja myös velvollisuudet korostuvat.Mielestäni subin antama alistumisenlahja luo D-puolelle velvollisuuden pitää huolta suhteen kommunikaatiotasapainosta ja vuorovaikutuksesta jäsenten välillä. Monet ajattelevat, että vastuu on yhtälailla molemmilla. Mutta minun mielestäni D/s ei ole tasa-arvoinen suhde siinä mielessä, että molemmilla olisi samat velvollisuudet ja oikeudet suhteessa.;olemmilla toki on velvollisuuksia ja oikeuksia, tietysti. Mutta mielestäni dominoivan puolen velvollisuudet ovat näkyvämmät. Subin antama lahja on suuri ja siitä vastineeksi dominoivan velvollisuus on huolehtia subin hyvinvoinnista. Subin velvollisuus on kertoa, jos jokin on hätänä ja dominoivan velvollisuus on reagoida.Hyväksikäytön raja on mielestäni siinä, että dominoiva osapuoli ottaa subin alistumisen ja käyttää sitä ilokseen, mutta jättää huolehtimatta tämän tarpeista ja vastaamatta niihin. Kuten Juuttisetä jo kirjoittikin, niin kommunikaatio on kaiken avain. Ja näkisin että dominoivan henkilön velvollisuus on pysyä kartalla siitä, että mikä määrä kommunikaatiota on tarpeeksi.Hyvä aloitus, Pörri.
Varmasti on tärkeää molempien käydä läpi, mikä on riittävää. Jos toiselle riittää tapaaminen kerran kolmessa kuukaudessa, ja toinen kaipaa tiiviimpiä tapaamisia, ei asetelma toimi. Toista ei voi pakottaa raivaamaan kalenteristaan aikaa, jos hänellä ei siihen intoa ole. Eikä vok myöskään olettaa, että toinen kiltisti odottelee, koska toisella sattuisi olemaan aikaa.Itse kuulun siihen ryhmään, joka kaipaa ja tarvitsee huomiota ja aikaa. Jos toinen ei pysty sitä antamaan, ei homma voi toimia. Silloin on kummallekin parempi etsiä sellainen kumppani, jonka kanssa tarpeet kohtaa. Tämä pätee mielestäni niin d/s- kuin vaniljasuhteissakin.
Kääntelen vääntelen tätä päässäni näin päin; eikö toisaalta voida myös ajatella, että molemmilla osapuolilla on velvollisuus katkaista toimimaton suhde?Jos nyt vaikka alistuja tajuaa, ettei enää haluakaan aidosti alistua, eihän hänen olisi oikein jäädä suhteeseen "feikkaamaan". Pidemmän päälle se todennäköisesti tuottaisi tuskaa molemmille. Ihmissuhteiden päättyminen tai niiden luonteen muuttuminen (esimerkiksi eroottisesta ja/tai romanttisesta suhteesta "vain" ystävyydeksi) on aina haastava tilanne ja usein sattuu pahasti. Silti ajattelen, että vielä suurempaa tuskaa tuottaa, jos suhteeseen jäädään roikkumaan vääristä syistä kuten säälistä, koska ei vaan raaski jättää toista, vaikka ei itse enää saa suhteesta itselleen onnea ja nautintoa. Itse olen näinkin jossain menneessä elämässä tehnyt. Se on katkeroittava ja kivulias reitti yhteiseen helvettiin.Ihmissuhteissa pitää voida olla rehellinen. Silloinkin kun se tarkoittaa sen sanomista ääneen, että tämä ei nyt toimi mulle, pakko mennä.
Tässä on käyty paljolti läpi velvollisuuksia ja oikeuksia, niin juolahti mieleen käytännön tason vaihtuvat olosuhteet, esim aikataulu ongelmat tai muut lähes jokaisella olevat perhe-elämän haasteet?