Miehet ja naiset deittailemassa (part 2)

[Meeri]

Koko ketjua en lukenut. Toivottavasti kommenttini jotenkin sopii tähän.
Naisena ja Dominoivana olen tottunut ” Mitä tekisit mulle.”-tyyppisiin aloituksiin.
Tai ”Laittaisitko mut sivysvyöhön.”
Ihan kuin minusta irroitettaisiin osa johon halutaan tarttua kiinni ja käyttää. Loput on käyttökelvotonta.

Onko miehillä ja muilla sukupuolesta riippumatta vaikea lähestyä ihmistä ihmisenä, kokonaisuutena.
Se Dominoivuus on vain pieni osa kaikkea. Eikä se välttämättä tule esille kenelle tahansa.

Tämä on ehkä ärsyttävin yksittäinen seikka mihin olen deittimarkkinoilla törmännyt. Naisena, fetisistinä ja ns. nättinä tyttönä yleisin keskustelunavaus lienee "hyvät kuvat, haluutko tutustua". Ööö...en. Ymmärrän kyllä että miehet katsovat kuvia, katsottavaksihan ne on ladattu. Ja minulla niitä nyt tuppaa olemaan aika paljon intternetissä. Kuitenkin olen myös kertonut itsestäni aika paljon, satojen viestien verran kirjoittanut asiaa ja asiattomuuksia, täyttänyt profiilini ja tuonut ilmi persoonaani. Olen fetisisti, ja fetissit ovat tärkeä osa elämääni. Minulla on myös ulkonäköfetissejä, joita olen saanut toteuttaa kumppaneideni kanssa, heidän ihaillen ja palvoen ulkonäköäni. Ja pidän siitä. Mutta ulkonäkö ja fetissit eivät ole koko ihminen. Ei kai kukaan halua olla toiselle vain fetissiautomaatti tai jonkinlainen tarpeiden tyhjennysämpäri.

Miehet voisivat myös miettiä että onko nätille tytölle kannattaa avata keskustelua kertomalla että tämä on nätti? Eikö hän tiedä sen jo? Eikö ole mahdollista että hän saa aika monta samanlaista viestiä päivän mittaan, että voisiko joku muu lähestymistapa kenties olla hedelmällisempi? Ja juuri tästä syystä en ole koskaan liittynyt Tinderiin. Mitä minä teen sadoilla "jee jee oot tosi nätti" viestillä. En mitään. No, onnekseni olen Ok Cupidissa saanut huomattavan määrän hyviä, ajateltuja viestejä, joihin on panostettu ja selkeästi löydetty yhteistä tarttumapintaa. Siellä vaan on aika paljon polyja, eikä minua kiinnosta olla polypallon kymmenes sakara, jolle soitellaan kun sattuu huvittamaan tai tullaan panemaan kun aikataulusta löytyy sopiva parin tunnin rako. Ehei. Emotionaalisesti tarvitsevana välillä nämä nykydeittimarkkinat tuntuvat haastavilta (vaikkei niistä paljoa kokemusta olekaan) etenkin nyt korona-aikaan, kun tutustuminen täytyy tehdä netissä. Livenä olisi helpompaa, kun tietää melkeinpä heti kiinnostaako tutustua enempää vai ei. Netissä siitä tutustumisesta tulee helposti loppumatonta email-tennistä.
No, tässä tuli nyt tälläinen avautuminen. Pointtini oli että jokaisen fetissibarbinkin sisällä on ihminen, joka kaipaa sitä että myös kohdellaan ihmisenä.

[Sukkanauhafani]

No, tässä tuli nyt tälläinen avautuminen. Pointtini oli että jokaisen fetissibarbinkin sisällä on ihminen, joka kaipaa sitä että myös kohdellaan ihmisenä.

Olen itse aina pitänyt itsestäänselvänä että kohdellakseen toista objektina pitää ensin kunnioittaa häntä ihmisenä. Mutta mä nyt olen toki pehmokinky, ihmiset ovat erilaisia.

Itse olen ajatellut että yksi tapa millä (hetero)miehet voivat ehkä saada kiinni siitä millaista ulkonäköobjektointi ilman pyrkimystä kohdata toista ihmisenä on, ompi lähestyä asiaa rahan kautta.

Useimmilla miehillä on kokemusta naisista, jotka eivät ole kiinnostuneet miehestä muuta kuin välineenä jonka kautta saada jotakin rahallista tai aineellista hyötyä. Sitä varten ei tosiaankaan tarvitse olla rikas; ihan jo sellainen "tietysti mies maksaa treffit"-tyylinen oletus riittää. Ainakin itselleni tuo on aika kylmäävä ja inhottava kokemus. Eikä vaadi tosiaan minkään kullankaivajan uhriksi joutumista, tällaisia tyyppejä kohtaa kaikilla deittisaiteilla.

Ei ole tarkoitus setäselittää enkä tiedä millainen kokemus on olla todella kuuma nainen, jossa miehet näkevät vain pinnan. Mutta olen ajatellut että ehkä tuo kokemus siitä että on jollekin naiselle vain kävelevä lompakko voi olla vertailukohta, jonka kautta ymmärtää fiilistä paremmin.

[Lettu]

Pari ajatelmaa sain päähäni kun luin näitä tekstejä. Tärkein on se että älä Baltsu missään ihmeessä hylkää meitä.
En allekirjoita tuota lausetta että mies etsii ja nainen haluaa tulla löydetyksi, ehkä se joillekkin toimii. Mielleyhtymä näyttää kuvan jossa mies kuljeskelee ja poimii ohimennen matkaansa haluamansa. Naiset on tuon mukaan "tahdottomia" olentoja. Toisekseen yleistys sub naisista passiivisina olentoina muutoinkin kuin seksissä ihmetyttää.
BDSM suuntautuneisuus aiheuttaa todellakin harvennusta mahdollisista osumista. Kun muutenkaan seksuaalisesta suuntautumisesta ei ihan heti aloiteta.
Olen siinä onnellisessa asemassa etten hae parisuhdetta. Se että joku pääsee edes kosketusetäisyydelle vaatii tutustumista nimenomaan ihmiseen. Kuinka hänestä on tullut sitä mitä on ja mitä on vielä tulossa.
Aika ajoin tulee viestejä jotka toisaalta herättävät säälin tunteita, jotkut turhautumista ja jopa kiukkua, onneksi olen kehittänyt melkoisen panssarin suurimmille typeryyksille. Ja löytyyhän viestiboxista joitain helmiäkin ja juttuseuraa, kokemuksia kehkeytynyt.

[hwyl]

No, tässä tuli nyt tälläinen avautuminen. Pointtini oli että jokaisen fetissibarbinkin sisällä on ihminen, joka kaipaa sitä että myös kohdellaan ihmisenä.

Olen itse aina pitänyt itsestäänselvänä että kohdellakseen toista objektina pitää ensin kunnioittaa häntä ihmisenä.

Amen.

Anyways, minä tykkään puhua "miehistä" ikään kuin en olisi yksi, se on minusta vitsikästä. Sanon esim. usein leikilläni, että "miehet on maan suola" jne. Minusta oikeasti onkin vähän huvittavaa jakaa ihmiskunta kahteen kategoriaan ja kohdella niitä monoliitteinä. Kai ammoinen biseksuaalisuuteni (ja vielä ammoisempi käsitykseni siitä että oon homo) on johtanut tiettyyn individualismiin sukupuolten suhteen. En kauheasti näe "miestä" tai "naista", näen yksilön. Keskiarvot eivät kauheasti kiinnosta, eivätkä yleistykset. En tapaa yleistyksiä, tapaan yksilöitä, ihmisiä.

[Qurat]

Missin ajatusjuoksu aiheutti tarpeen lisää oma porkkana tähän keittoon. Ulkonäkö on valitettavan usein eka, mikä huomattaan. Sentakua ulkonäkö edellä avattaan keskustelu. Ne piteempipinnaset, kuka lukee forumipostauksia yms, ne ehkä osaa hakee sieltäkin asiaa, mihin tarttua. Harvoin forumipostauksia jaksaa kaivaa tai niitä ei suinkaan olee, olkoon profiili kuinka täydellisesti sisältöllä onnistettu. Miehet on visuaalisef elukat, ulkonäkö merkitsee.

[LehA]

Itse kuulun noihin pidempipinnaisiin, enkä edes yritä avata keskustelua jos tiedoissa ei ole mitään tartuntapintaa. Tosin sekään ei aina tunnu riittävän, tässä pari esimerkkiä:

- Olin tutustunut erääseen naiseen netissä ehkä pari vuotta ennen tässä kuvaamaani episodia. Itse seurasin häntä Instassa melkein tutustumisemme alusta asti, ja hänkin oli seurannut minua ensi alkuun. Viimeiset noin puoli vuotta olin välillä myös kommentoinut hänen julkaisujaan, ja hän oli myös reagoinut niihin hyvin.
Aikaa myöten hänen kirjoituksensa herätti kiinnostukseni, ja lopulta - löydettyäni hänet taas kerran myös Tinderistä - rohkaistuin ottamaan yhteyttä. Keskustelu lähti mukavasti alkuun.
Parin päivän viestittelyn jälkeen menin viittaamaan hänen harrastuksiinsa, joista hän oli koko parin vuoden aikana usein kertonut Instassa. Reaktio oli täysin arvaamaton: "Täytyy varmaan harkita tarkemmin mitä jakaa netissä, kun tuntemattomat noin stalkkaavat". Samalla hän esti minut sekä Tinderistä että Instasta 

- Tinder-profiilissani olen viitannut kinkyyteeni, ja keskustelin aiheesta yhden illan erään kinkyksi tunnustautuneen naisen kanssa (hänellä ei muuten edes ollut kuvaa esillä, mutta hän aloitti pelin super-tykkäyksellä johon uteliaisuuttani tartuin).
Illan päätteeksi hän tajusi erään häntä menneisyydestä häiritsevän asian, joka minulle taas on tärkeä, joten pyysin häntä miettimään suhtautumistaan omaan historiaansa; painaako se vielä niin että keskustelun jatkamisessa ei ole järkeä. Pyysin häntä ottamaan yhteyttä kun saa asiaan selkeyttä.
Seuraavana päivänä kävin isolla kylällä ostosmatkalla, jonka jälkeen otin uudelleen yhteyttä naiseen. Hän kummasteli, etten ottanut yhteyttä matkalla ollessani - hän kun asui kivenheiton päässä ostoskohteestani. Totesin hänelle, että uteliaisuuteni kasvoi niin että otin viimein yhteyttä siitä huolimatta, ettei hän ollut ottanut yhteyttä ja kertonut mihin lopputulokseen hän oli tullut, vaikka niin sovittiin.
Tuon sanottuani hän rupesi syyttämään minua kiinnostuksen puutteesta - vaikka vain annoin toiselle tilaa selvittää ajatuksiaan.   

[toysnstuff]

"hyvät kuvat, haluutko tutustua".

En tiedä toisten puolesta, mutta ensimmäisenä tällaisen aloituksen motiiviksi ajattelisin ihan vaan tsekkauksen: "Hei, sä viehätät mun silmää - vilkaisetko mun kuvia ja kerrot, mitä mieltä olet (...että kelpaako/riittääkö/viehättääkö)?" Jos tähän tulee myöntävää merkkiä, niin sitten voi aloittaa sen tutustumisen.

Jos puolestaan oletusarvoisesti odotetaan, että mies aloittaa sen syventymisen ja keskustelun, niin luulen että silloin voi jäädä monikin hyvä keskustelu käymättä. Se, että panostaa johonkin yhteydenottoon tarkoittaa samalla myös sitä, että tähän yritykseen luoda kontaktia toiseen ihmiseen ja saada häneltä vastakaikua latautuu myös jotain tunnetason merkitystä. Odotuksia ja toiveita. Jos sen tekisi kerta toisensa jälkeen saamatta vastakaikua vaikka vain siksi, että toisen mielestä et ole tarpeeksi viehättävä, niin tämän jälkeen voi joko jatkaa samaa rataa tai sitten karsia sitä omaa panostusta - esimerkiksi selvittämällä ensin, mitä mieltä toinen on omasta ulkonäöstä. Sen myötä selviää myös, "kannattaako" alkaa (emotionaalisesti) investoimaan tähän henkilöön eli kommunikointiin hänen kanssaan.

Disclaimerina, mulle tuo kommunikointi tarkoittaa sitä, että henkilö ei ole "vain joku" kenelle kirjoittaa. Jollekin toiselle viestintä voi olla ihan se ja sama, eikä siihen liity mitään tunnepitoista tai merkittävää. Voi hyvin olla, että se ilmiasu jolla näin erilailla asiaan asennoituvat ihmiset kommunikoivat, on kuitenkin ulkoisesti ihan samanlaista. Lukija ei sitä varmastikaan voi mitenkään ymmärtää, ennen kuin on tavannut henkilön ja oppinut, mitä niiden sanojen takana on.

Tämän vuoksi tykkään mieluusti tavata myös kasvokkain, vaikka pitkiä kirjeenvaihtoystävyyksiä arvostankin. Silloin oppii tuntemaan, mitä ne kirjoitetut sanat tarkoittavat ja merkitsevät - muutenkin kuin vain asiasisältönsä puolesta. Jos toinen sitten myöhemmin ilmaisee myötätuntonsa tai myötäilonsa kirjoitetussa muodossa, niin se ihan oikeasti koskettaa ja herättää tunteita. Tätä ei omien kokemusteni mukaan tapahdu samalla tapaa silloin, kun toista ei ole vielä tavannut ja kohdannut - sekä oppinut tuntemaan kokonaisena ihmisenä, eikä vain 'ajatuksena' eli mielikuvana.

[Fia]

Mulla menee kyllä niin, että jos ihminen on fiksu, esittää mielenkiintoisia ja jännittäviä ajatuksia, osaa ilmaista itseään mukaansa tempaavasti, ja on empaattinen ja hauska, ihastun hänen ulkonäköönsä varmasti.

Jos taas ihminen on tylsä kuin tiiliseinä, ei mua oikeastaan kiinnosta hänen ulkonäkönsä. Mun on myös hyvin hankala sanoa ihmistä, joita en lainkaan tunne, ovatko he "hyvännäköisiä".

Kauneus ja komeus on katsojan silmässä. Mulla silmä "kalibroituu" ihmisen kauneudelle ja komeudelle vasta, kun tunnen häntä vähän ja tiedän olenko muuten kiinnostunut.

Sanoisin jopa, etten viitsi investoida kuvien vaihteluun ennen kuin tiedän, onko henkilö muuten kiinnostava. Ja jos mahdollisuus tapaamiseen kasvokkain on, voi olla sama jättää kuvat väliin, ja hypätä suoraan kasvokkain tapaamiseen. Kaikki ovat kuitenkin aina livenä viehättävämpiä kuin kuvissa.

[Fia]

 

[toysnstuff]

Mulla menee kyllä niin, että jos ihminen on fiksu, esittää mielenkiintoisia ja jännittäviä ajatuksia, osaa ilmaista itseään mukaansa tempaavasti, ja on empaattinen ja hauska, ihastun hänen ulkonäköönsä varmasti.

Melkein sama. Mulla tämä ei tapahdu kuitenkaan ihan minkä tahansa näköisiin ihmisiin.

Oon myös huomannut, että entuudestaan 'epätutut' kasvot ovat sellaiset, joihin en ihastu noin vain - vaan vasta sitten, kun käy tämä kuvailemasi ilmiö ja sen myötä alkaa tykkäämään henkilöstä. Sitten jatkossa alkaakin pitämään samannäköisiä naisia viehättävinä, vaikka aiemmin heidän kasvoihin ei kiinnittänyt erityisempää huomiota.

Jos taas ihminen on tylsä kuin tiiliseinä, ei mua oikeastaan kiinnosta hänen ulkonäkönsä. Mun on myös hyvin hankala sanoa ihmistä, joita en lainkaan tunne, ovatko he "hyvännäköisiä".

Kauneus ja komeus on katsojan silmässä. Mulla silmä "kalibroituu" ihmisen kauneudelle ja komeudelle vasta, kun tunnen häntä vähän ja tiedän olenko muuten kiinnostunut.

Hauska kuulla miten toiset kokee näitä asioita. Mä näen kuvista ja livenä nopeasti, mitä pidän toisen ulkonäöstä (ja mistä en pidä). Silloin ehkä kiinnittää huomion ensisijaisesti niihin spesifeihin yksityiskohtiin - omiin 'triggereihin' - joita joistakin löytää ja useimmista ei. Samoin 'no-no:t' näkyy heti.

Mutta sitten hyvänkin ulkonäön onnistuu 'pilaamaan' hyvin nopeasti se, mitä sieltä suusta tulee ja miten. Tai eleillä ja olemuksella, joka on jotain mitä ei voi sietää. Nämä on kuitenkin onneksi tosi yksilökohtaisia juttuja, joten se mistä minä en pidä ei varmastikaan ole sitä mistä kukaan muukaan ei pidä - jollekin se mun inhoama juttu voi olla kaikkein suurin turn-on. Tämä nyt ihan sillä, ettei aleta angstaamaan.

Mulla on ehkä hyvinkin eriteltynä sisäisen ja ulkoisen kauneuden mitat & määreet - ja näiden yhtymäkohdassa on sit se, missä ihastuminen tapahtuu.

Sanoisin jopa, etten viitsi investoida kuvien vaihteluun ennen kuin tiedän, onko henkilö muuten kiinnostava. Ja jos mahdollisuus tapaamiseen kasvokkain on, voi olla sama jättää kuvat väliin, ja hypätä suoraan kasvokkain tapaamiseen. Kaikki ovat kuitenkin aina livenä viehättävämpiä kuin kuvissa.

Tämä onkin vaikee. Koska käytännössä tykkään tehdä samoin, mutta olen myös huomannu, että niin ei ole kauhean hyvä tehdä. Ei sillon, jos toinen on sellainen mistä ei pidä sitten yhtään. Se on inhottava kokemus toiselle, mikäli on tapaamisen ajan kuitenkin kohtelias ja huomaavainen ja kiinnostunut toisen asioista (kuuntelijan luonteella), mistä seuraa se, että tämä toinen voi kokea ja luulla olleensa _sillä_ tapaa kiinnostava. En tiedä, mikä olisi se oikea ja paras tapa toimia tuossa tilanteessa. Kun on menty sokkona treffaamaan.

Sen jälkeen, kun toisesta on tullut kiinnostava vaikka sen kirjoittelun myötä (mikä ei Tinderiin päde, koska siellä näkee kuvan ensin), on kuvien vaihtaminen jo toisenlaista - silloin katsoo, että toinen ei ole mitenkään vastenmielinen. Se riittää, että toinen on 'ok' - koska sitten käy juuri tuo, mistä sanoit. Että livenä ollaan kuitenkin paljon viehättävämpiä.

Pelkkä suora kuvien vaihto on ehkä huonoin tapa, yhdeltä kantilta katsottuna. Mutta siinäkin on puolensa joissakin tilanteissa. Jos molemmat sattuvat olemaan pelkkää seksiseuraa vailla, niin se voi riittää. Mietin kans sitä, voisiko tuollainen MissMaryn mainitsema kuvien kehuminen toimia myös viestinä omista tarkoitusperistä: "hei, näytät kivalta (=pantavalta), huvittaisko tutustua (katsotko mun kuvat että onko sama fiilis?)"? Eli "ei ole mitään vakavaa etsinnässä, mites sulla?"

[Sukkanauhafani]

Kuvien vaikutus on siitä mielenkiintoinen, että itse olen havainnut henkisen kemian lisäksi viehättyväni todella paljon naisen ruumiinkielestä. Siihen kuuluu tapa liikkua, tapa elehtiä puhuessa, kuinka nainen kantaa itsensä ja muut sellaiset asiat. Tätä kautta ihminen joka on kuvissa ollut vain ihan ok voikin olla todella mieltäräjäyttävän viehättävä tavatessa. Vastaavasti kuvissa viehättävä voi olla epämiellyttävä, jos nuo signaalit hiertävät pahasti vastakarvaan. Se taas on joku alitajuinen juttu mille ei voi mitään. (Tämä on harmittanut itseä pari kertaa aika paljon.)

Joten joo, jos ihmisen ulkonäkö herättää välittömän negatiivisen reaktion jo kuvien perusteella, eihän sitä tavata kannata. Mutta jos reaktio on vain "okei" niin eihän se este ole jos mieli on kiinnostava, koska tuo kehonkielen tuoma vaikutus näkyy vain tavatessa. Liian vetäviin kuviin suhtaudun jopa skeptisesti nykyään, kuvia kun on helppo manipuloida sopivilla kuvakulmilla ja muulla sellaisella, vaikka shoppailuun asti ei alennuttaisi. Instagram reality ja silleen.

Yleisesti musta melkein parempi olla vähän tuhnummat kuvat ja yllättyä positiivisesti livenä kuin toisin päin. Tämä on toki päinvastaista logiikkaa kun miten jossain Tinderissä pitäisi toimia. Eikä siis todellakaan neuvona kannata ottaa, kunhan on oma näkemykseni. Ajattelin vaan senkin jakaa, kun täällä on vahvaa "kaikki naiset sitä, kaikki miehet tätä"-tematiikkaa ilmassa. Eiköhän ihmisten asettama merkitys ulkonäölle jakaannu gaussin käyrälle ja käyrän kummastakin päästä löytyy kans porukkaa.

[toysnstuff]

Kuvien vaikutus on siitä mielenkiintoinen, että itse olen havainnut henkisen kemian lisäksi viehättyväni todella paljon naisen ruumiinkielestä. Siihen kuuluu tapa liikkua, tapa elehtiä puhuessa, kuinka nainen kantaa itsensä ja muut sellaiset asiat. Tätä kautta ihminen joka on kuvissa ollut vain ihan ok voikin olla todella mieltäräjäyttävän viehättävä tavatessa. Vastaavasti kuvissa viehättävä voi olla epämiellyttävä, jos nuo signaalit hiertävät pahasti vastakarvaan. Se taas on joku alitajuinen juttu mille ei voi mitään. (Tämä on harmittanut itseä pari kertaa aika paljon.)

Olen liittänyt tämän ilmiön siihen, kuinka naiset ja miehet omaksuvat 'naiseuden' ja 'mieheyden' sosiokulttuurillisesti tuotettuna diskurssina. Se kävelytyyli voi tulla äidiltä, mummolta, siskolta, naapurin naiselta - joltakulta, johon samaistutaan tietyllä tapaa. Halutaan olla kuin hän. Mutta se, mitä ihminen päätyy näin "valitsemaan" itselleen, valikoitunee myös joiltain osin yksilön luonteen mukaisesti. Viimeaikoina kohtaamissani naisissa olen huomannut, että juuri tietynlaista erillisyyttä ja emotionaalista etäisyyttä kantavat naiset ovat liikkuneet sillä tapaa, joka on omaan silmään hypnoottisen vangitsevaa. Nainen voi olla sielunmaisemaltaan tällaista erillistynyttä tyyppiä myös ilman, että se näkyy hänen kehossaan - olemuksessa ja eleissä - mutta silloin henkilö ei vedä vaistomaisesti puoleensa kuin vasta sitten, kun katsoo toista silmiin. Kun puolestaan sellainen nainen, jonka lanteet liikkuvat tietyllä tapaa hänen kävellessään, on mulle aivan totaalista luuydinherkkua. Koko keho säpsähtää hereille ja valmiustilaan, samalla kun kaikki huomio kiinnittyy tähän suloiseen, vastustamattoman puoleensavetävään olentoon.

Mielenkiintoista on, että tällaiset poikkeukset erottaa heti. Tiedän myös, mistä tuo on peräisin, mutta se on mun herkkuani, joten sitä en jaa.

[RaivoRakki]

Kuvien vaikutus on siitä mielenkiintoinen, että itse olen havainnut henkisen kemian lisäksi viehättyväni todella paljon naisen ruumiinkielestä. Siihen kuuluu tapa liikkua, tapa elehtiä puhuessa, kuinka nainen kantaa itsensä ja muut sellaiset asiat. Tätä kautta ihminen joka on kuvissa ollut vain ihan ok voikin olla todella mieltäräjäyttävän viehättävä tavatessa. Vastaavasti kuvissa viehättävä voi olla epämiellyttävä, jos nuo signaalit hiertävät pahasti vastakarvaan. Se taas on joku alitajuinen juttu mille ei voi mitään. (Tämä on harmittanut itseä pari kertaa aika paljon.)

Komppaan tätä vahvasti. Joskus tulee ihan sellanen fiilis, et vois hypätä kaivoon, kun joku on tuntunut viesteissä/puhelimessa ja kuvissakin niin hyvältä ja sitten kun on livenä nähty, niin aivot rupee perseilemään. Mikä siinä liikekielessä voikin niin hiertää? Kun vaikea sitä on sanoa, sen vain livenä huomaa, että onko sitä vetoa vai ei.

Sillä tavalla hankala juttu seuraa hakiessa, jos hakee. Kun viesteissä sitä tekisi niin mieli jo flirttailla menemään, mutta ei sitten halua tuottaa toiselle sitä pettymystä, jos tavatessa ei sytytäkkään. Ja kun sitä ei mitenkään voi ennustaa netin välityksellä.

Joskus se toisen liikekieli/fyysinen veto iskee sitten selkäytimeen ja niin syvälle sinne, että jalat lähtee alta. Kaksiteräinen miekka sekin, jos fyysinen kemia toimii, mutta arvomaailma, tulevaisuuden suunnitelmat ja mielenkiinnon kohteet eroaakin liikaa tai muulla elämän osa-alueella homma ei pelaa.

Osittain tästä syystä karsastaa netissä seuran hakua, mutta kun mahdollisuudet sen ulkopuolella on vielä rajallisemmat. Tough luck.

[Sukkanauhafani]

Sillä tavalla hankala juttu seuraa hakiessa, jos hakee. Kun viesteissä sitä tekisi niin mieli jo flirttailla menemään, mutta ei sitten halua tuottaa toiselle sitä pettymystä, jos tavatessa ei sytytäkkään. Ja kun sitä ei mitenkään voi ennustaa netin välityksellä.

Joskus se toisen liikekieli/fyysinen veto iskee sitten selkäytimeen ja niin syvälle sinne, että jalat lähtee alta. Kaksiteräinen miekka sekin, jos fyysinen kemia toimii, mutta arvomaailma, tulevaisuuden suunnitelmat ja mielenkiinnon kohteet eroaakin liikaa tai muulla elämän osa-alueella homma ei pelaa.

Olet täysin oikeassa. Nähdäkseni kuitenkin jos hakee lähinnä hetken huumaa, jälkimmäinen ei haittaa. Sitten taas kun itse haen jotakin merkityksellistä, henkinen pettymys on fyysistä pahempi.

Tarkoitan tällä sitä että jos ois tosi vetoava nainen, jonka kanssa sit menis arvopuoli tai keskustelukyky tai tunnedynamiikka pahasti ristiin, se osuisi enemmän sinne mitä etsii. Jos taas fysiikka ei vaan mätsää, niin se on kyllä hitonmoinen harmi, mutta tietyllä tavalla jopa lohdullista. Siis siinä mielessä, että jos maailmasta löytyy naisia joiden kanssa voi saada sen mielellisen yhteyden, tilastolliset todennäköisyydet on että löytyy myös sellainen jonka kanssa on sekä mielellinen että fyysinen yhteys. Jos taas jatkuvasti kohtaisi fyysistä yhteyttä ilman henkistä, se ois ihan eri tavalla vieraannuttavaa. Oma kierrepallonsa tähän toki tuo se, että mulle ainakin kyky hyviin keskusteluihin itsessään jo voi kiihottaa.

Ihmisillä joilla on helpompi löytää henkinen yhteys niin asia on varmasti toisinpäin, mut itseä rajoittaa aika paljon esimerkiksi toi lapsivapaus, monogamia ja muut idealistiset haihattelut. Haluan kuitenkin ajatella että myös jokaisesta epäonnistuvasta yhteydestä on mahdollista oppia jotain, joko itsestään tai siitä mitä haluaa.

[RaivoRakki]

Tarkoitan tällä sitä että jos ois tosi vetoava nainen, jonka kanssa sit menis arvopuoli tai keskustelukyky tai tunnedynamiikka pahasti ristiin, se osuisi enemmän sinne mitä etsii. Jos taas fysiikka ei vaan mätsää, niin se on kyllä hitonmoinen harmi, mutta tietyllä tavalla jopa lohdullista. Siis siinä mielessä, että jos maailmasta löytyy naisia joiden kanssa voi saada sen mielellisen yhteyden, tilastolliset todennäköisyydet on että löytyy myös sellainen jonka kanssa on sekä mielellinen että fyysinen yhteys. Jos taas jatkuvasti kohtaisi fyysistä yhteyttä ilman henkistä, se ois ihan eri tavalla vieraannuttavaa.

Haluan kuitenkin ajatella että myös jokaisesta epäonnistuvasta yhteydestä on mahdollista oppia jotain, joko itsestään tai siitä mitä haluaa.

Näinpä. Kaipa se pitäisi vain juuri osata ottaa opetuksena eikä epäonnistumisena.

Liekö sitten sekin idealistista unelmaa, että löytyisi joku sellainen oikea tyyppi, jonka kanssa voisi elää haamaan tulevaisuuteen asti. Kaunis ajatushan se on. Ihminen vaan kun onneksi ja epäonneksi muuttuu ja muovautuu läpi elämänsä, harmittaa jos muovautuu liian erilaiseksi tai tajuaakin haluavansa jotakin muuta, taas menee sukset ristiin.

Varmaan turhaa ressiä tämäkin. Tässä ketjussa on kyllä ollut nyt niin hyvää pohdintaa ja ajatuksia herätteleviä lisäyksiä.