Miehet ja naiset deittailemassa (part 2)

[mr Kalle]

Muutama vuosi sitten, kun oli se vanha iskuri sivusto, niin sieltä näki kaikkien ilmoitusten määrän.

Mies hakee naista, ehkä 80%
Nainen hakee. Miestä, ehkä 10%
Mies hakee miestä, ehkä 8%
Nainen hakee naista, ehkä 2%

Eli miehet haki eniten, naisten ei tarvii...

[balthazar]

En jaksa taas/enää alkaa analysoimaan aihetta laajemmin, jaan vaan henkilökohtaisen kokemuksen aiheesta.

Kas, tässäpä tulokulma jota en ole tästä nimenomaisesta aiheesta tainnut vielä avata. Tyhjennetäänpä välimuisti tähän, omat kokemukset lienevät tosiaan rakentavampia kuin joku teoretisointi jostain deittailuista jossain.

Aloitetaanpa vuodesta -94, kun pikku baltsu tutustui ensimmäistä kertaa naisen koskettamiseen ja se oli menoa kerrasta. Tuskin mikään on kiehtovampaa kuin opetella ihmisen koskettamista nollasta alkaen, koska jokainen ihminen on kuitenkin erilainen. Tästä alkoi pohjaton uteliaisuus niin ihmisen fyysiseen kuin psyykkiseenkin mielihyvään ja nautintoon. Alkuunsa tietysti sitä on kömpelö kun yrityksen ja erehdyksen kautta oppii, eikä lueskele pohjatonta määrää teoriatietoa, saati perusta ihmis- tai seksuaalikäsitystään kaupalliseen käsitykseen seksuaalisuudesta.

Yhdeksänkymmentäluvun lopulla aloin jo olla jyvällä perusasioista ja se näkyi myös seuran määrässä; ikäisteni joukossa tunnuin olevan ainoa joka oli tippaakaan jyvällä siitä mitä toisen ihmisen kropassa tapahtuu, mutta se ei millään tavalla poistanut tietynlaista sosiaalista kömpelyyttä. Onnekseni silloisessa ilmapiirissä polyamoriasta ei oltu vielä kuultu mitään, mutta naisystävät ilmeisesti puhuivat keskenään koska jotenkin viereeni valikoitui halukasta seuraa joka sai minulta minkä halusi, ja minut jaettiin ilmeisesti kulisseissa ilman että minun tarvitsi sekaantua kalenterointiin, draamaan tai muuhun säätämiseen, joka vielä nykyäänkin on minulle melkoinen allergeeni. Näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu aika haljulta että minua sillä tavalla käytettiin ja varmasti se ainakin osittain vaikutti siihen, että ajauduin avioliittoon. Avioliiton aikana minusta alkoi kuoriutua myös sadistinen puoleni, ja silloinen vaimoni nautti siitä että minulla oli muitakin kumppaneita. En osaa sanoa oliko cuckqueen-termistä kuultu sen enempää kuin polyamoriastakaan, mutta sillä kaavalla mentiin. Toki jälkikäteen osoittautui, että entinen vaimoni valehteli ja petti vaikka tarvetta ei sinänsä olisi ollut, ja se satutti moninkertaisesti enemmän kuin se, että olisi vain halunnut muita kumppaneita. Pettäminen oli ja oletettavasti edelleen on hänen juttunsa. Mene ja tiedä, toivon myös hänen kasvaneen ja ottaneen opikseen.

Avioelämän moninaisten vaiheiden jälkeen ajauduttiin tilanteeseen, jossa muuta vaihtoehtoa ei enää ollut, kuin erota. Ero oli henkisesti erittäin raskas, enkä ollut millään tavalla tai tasolla valmis mihinkään syvempään suhteeseen. Puolisen vuotta taisi mennä kajoamatta oikein kehenkään älästi. Joten takaisin piirustuspöydän ääreen; opiskelemaan seksuaalisuutta ja sen toteuttamista kokemuksen kautta. Tällä kertaa tutkittiin jo myös kaikenlaisen pervoilun spektriä. Halu oli kova löytää uusi suhde, ja sitä haettiinkin oikein urakalla. Huteja lyötiin paljon enemmän kuin osumia, mutta joka kerta mentiin tosissaan ja pallit edellä.

Sitten kävi tapaturma ja löysin sen mitä olin etsinyt, kun mennään pervous edellä. Mutta en ollutkaan valmis, vieläkään. Joten aihetta kohtaan tuli jonkinasteinen täystorjunta ja poistuin bdsmbaarista, keskityin muihin asioihin elämässäni. Kuin sattuman kaupalla vastaan tuli ihminen joka tuntui niin monella tavalla omalta ja oikealta, että päädyin noin viiden vuoden parisuhteeseen, joka kuitenkin tuli päätökseensä koska sen suhteen pervopuoli ei sitten kuitenkaan toiminut kestävällä tasolla. Jälleen yksi kipeä ero ja kaikki itsesyytökset ja riittämättömyyden kokemukset, koska en millään tavalla voinut enää pistää tätä eroa hänen, tai kenenkään muunkaan syyksi. Yhteensopimattomat asiat kun vain eivät sovi yhteen, aikansa voi itseään tai toista halutessaan kusettaa mutta kumpikaan ei kestä loputtomiin.

Joten jälleen opinnot jatkuivat, ihmisten henkilökohtaiset erot kevyempien suhteiden kautta koettuna, pitäen homman eettisenä ja ollen rehellinen itselleen ja muille, niin kivuliasta ja vaikeaa kuin voi ollakin katsoa itseään ja näyttää itsensä sellaisena kuin on, ilman kaikkea narratiivia ja paskanjauhantaa. Etenkin, kun on tottunut olemaan se joka toimittaa. Mutta jokainen kokemus on ollut huikea ja arvokas siinä, että se on näyttänyt minulle jotain uutta itsestäni.

Sitten, uusi tapaaminen sillä ajatuksella että olisipa kiva ihminen ja sexbätäng. Mutta huomaan että toinen uikin suoraan kaikkien puolustusteni ohitse ja tekee pesän syvälle sisimpään. Tämä ihminen on minulle kaikkea sitä, mitä olen etsinyt, kaikki nämä vuodet ja vaiheilut. Kaiken oppimani saan pistää käyttöön ja luoda suhteen, jonka sisällä saan aloittaa taas nollasta. Oppia toisen ihmisen niin arjen kuin dynamiikan sisälläkin. Enkä kaipaa enää muuta, vaikka tuolla olisi pilvin pimein kauniita ja ihania ihmisiä joiden kanssa olisi varmasti ihanaa jakaa keskinäistä nautintoa. Viitekehyksiä ja suhdemuotoja on yhtä paljon kuin aiheen harrastajiakin, mutta tämä on minun valintani, en kaipaa itselleni muuta. En sano, ettei olisi kiusauksia, koska ainahan niitä on jos niiden antaa ottaa itsestään vallan, mutta tämä on minulle arvokkaampaa kuin kaikki muu säätäminen. Kokonaan uusi yhdessäolemisen ja jakamisen intensiteetti jonka sisällä en koe olevani loukussa, vaan vihdoinkin vapaa.

Tietenkin koska eletään pervolandiassa niin muistakin kumppaneista on puhuttu. On kelattu että olisiko opituilla taidoillani, kyvyillani ja persoonallani kysyntää markkinoilla, jos alkaisinkin sessioimaan rahasta? Yksiselitteinen vastaus lienee, että vaikka markkinat olisikin, niin en taitaisi rahan takia siihen hommaan lähteä. Minulla on tilillä suurinpiirtein saman verran rahaa kuin on velkaakin, ei minulla ole rahallista painetta. Mistä se ajatus siis nousee? Onko minulla jokin sisäinen tarve jatkaa itselleni vahingollista toimintamallia, vai löytää uusia kanavia itseni toteuttamiseen? Ehkä päädymme joku päivä tekemään seksityötä pariskuntana, esimerkiksi omannäköistämme pornoa. Ken tietää, mutta ajatus on että se mikä tehdään, tehdään yhdessä. Ja jos siihen sotketaan muita kumppaneita niin se tehdään aidon ilon, nautinnon ja jakamisen kautta. Eikä kysymys ole millään tavalla ajankohtainen.

Myös tämän foorumin taakse jättäminen tuntuisi tällä hetkellä helpolta, on alati vaikeampaa perustella itselleen että miksi jaksan käyttää aikaa ja ajatusta tänne kirjoitteluun löydettyäni jo sen, mitä olen ehkä aina etsinyt. Osittain ajattelen että tämä alusta on ollut osa omaa kasvuprosessiani ja haluan osaltani kokemuksiani jakamalla antaa toivoa niille, jotka vielä etsivät omaansa. Ehkä jopa auttaa joitakin saamaan uusia näkökulmia itseensä ja omaan toimintaansa, joka pohjimmiltaan on kuitenkin se, mitä voi tarkastella ja halutessaan muuttaa.

Olisinko ollut onnellisempi, jos olisi mennyt kerralla oikein? Ken tietää, toiset löytävät omansa nopeammin eikä siinä ole mitään vikaa, päinvastoin. Mutta pointtina tässä kaikessa lienee, että ottakaa hätähousut jalasta ja rauhoittukaa. Minulla meni omani löytämiseen parisenkymmentä vuotta ja olen joutunut melkeinpä rakentamaan itseni pienistä palasista uudestaan. Toisten lähtökohdat ovat erilaisia, kuten ovat halut ja tarpeetkin, eikä siinä mitään, täytyy tunnistaa omansa ja pitää niistä kiinni.

TL;DR : deittailemaan oppii deittailemalla, panemaan panemalla ja pervoilemaan pervoilemalla. Mutta pitää tietää mitä lopulta haluaa ja tarttua siihen kun se osuu kohdalle. Kukaan ei voi sanoa kestääkö jokin, mutta ihan varmasti se menee ohi jos nössöilee.


Disclaimer: En ole mitenkään silmiinpistävän komea, eikä minulla ole koskaan ollut asemaa tai ylettömiä määriä rahaa. Jos näissä yleisimmissä teorioissa joilla incel-kulttuuria selitellään olisi mitään pohjaa niin olisin iloisesti runkkaillut suurimman osan elämääni. Ja toki olenkin viettänyt pitkiäkin aikoja yksin. Eikä siinäkään ole ollut mitään vikaa, olen ihan maailmanluokan itsetyydyttäjä vaikka olen parisuhteessakin, seksi itsensä kanssa on vähintään yhtä tärkeää kuin seksi toisen ihmisen kanssa.

[ofelia]

Deittailussa on kyllä ihan valtava ero siinä hakeeko seksiseuraa vai elämänkumppania eikä näiden helppous tai vaikeus ole oikein rinnastettavissa, ainakaan naisilla. Naiset löytää seksiseuraa helposti, mutta sopivan elämänkumppanin löytäminen on monille vähän erilainen prosessi, varsinkin 30+ jolloin oman ikäluokan kumppaniehdokkaitakin on aika paljon vähemmän.

[PallasAthene]

Off topic, mutta toivon kovasti, että Balthazar pysyisit forumilla, sillä kirjoituksesi ovat todella näkemyksellisiä ja arvokkaita varmasti monelle. Itselleni ainakin. Oma kokemukseni deittailuista on myös siinä määrin samanlainen, että nykyinen suhteeni alkoi vahvasti  tässä taas yksi söpö nuorukainen, ja "sex bätäng, vanhempi nainen opettaa ja ohjastaa ja hallitsee nuorta miestä" ja kas, missä olemmekaan nyt 2 vuoden jälkeen. suhde on syventynyt, siihen ja kinky-elämään on tullut paljon muotoja ja ulottuuvuuksia, joista emme kumpikaan osanneet edes haaveilla. Yhdessä on opittu ja kehitytty, paitsi seksuaalisuuden osalta niin myös monessa muussa mielessä

[Elaiza]

Kyllä, sinkkunaisena kaipaisin (hyvää!) seksiä ja läheisyyttä. Miksi siitä huolimatta en harrasta juurikaan irtoseksiä, on se että harvemmin saan siitä itselleni muuta, kuin (huonolla tavalla) käytetyn olon. Yleensä  käy niin, että minä päädyn huomioimaan toista ja antamaan nautintoa, mutta itse sitä en juuri saa. Kuulemani mukaan joillekin naisille irtoseksi toimii hyvin, ja olisi kiva jos näin olisi itsellekin, mutta kun ei vaan ole.Jos vaihtoehtoina on itsetyydytys tai epätyydyttävä seksi, niin runkkaaminen voittaa 6-0.

- - -

Minä kuitenkin teen aloitteita silloin kun kohtaan kiinnostavan ihmisen ja oikeastaan nimenomaan suosin itse aloitteen tekemistä. En kuitenkaan jaksa moneen ihmiseen tutustua syvällisesti samaan aikaan, joten lukuisista yhteydenotoista ei juuri ole hyötyä, varsinkaan niistä tyhjien profiilien parin sanan viesteistä. Ne ovat sellaista deittimaailman valkoista kohinaa.

Aamen. Oma kokemukseni on, että ne miehet, jotka viitsivät oikeasti nähdä vaivaa saadakseen naisen sänkyyn (tämä ei tarkoita toistuvia ”tuu panee”-viestejä), ovat myös parempia panoja. Omia taitojaan korostavat taas ovat niitä kaikkein surkeimpia 

[Jägermies]

Tässähän saattaa olla - ja varmaan onkin - kulttuurisia vaikuttimia. Nainen on alistettu tai mies se perheen pää - opittua juttua. Näkyyhän se selkeesti, että lähes kaikki kinkyt naiset ovat alistuvia. En usko, että geeniperimä aiheuttaisi moisen, vaan on kulttuurinen, opittu juttu. Ja siten se sitten heijastuu myös deittisivustojen liikenteessä. Mies on se aktiivinen ja nainen haluaa tulla otetuksi, löydetyksi tms. En todellakaan usko, että naiset ja miehet olisivat oikeasti näin erilaisia, vaikka sitäkin näkökulmaa voi perustella luonnonvalinnalla. Voi olla, että juttu on monien vaikuttimien summa.

Kulttuurikin tietysti vaikuttaa mutta yhdessäkään kulttuurissa naiset eivät ole se vähemmän nirso osapuoli.

Tai jos on niin kertokaa minullekin. 

[Psyche]

Varsin universaalisti naiset ovat se nirsompi osapuoli. Kuitenkin kulttuurilla voi joskus, joissain ympäristöissä olla mielenkiintoisia vaikutuksia. Joissain kulttuureissa ilmenee jaettua isyyttä, eli lapsella voi olla monia isiä. Näissä kulttuureissa uskomuksen mukaan lapsi syntyy naiseen yhdynnöissä kertyvän biologisen materian (varmaankin sperman) kumuloitumisesta ennen raskauden alkua ja raskauden aikana. Voidaan uskoa lapsen perivän ominaisuuksia useilta isiltä, joilloin naisen on kannattavaa harrastaa seksiä monien erilaisia hyviä taitoja ja ominaisuuksia omaavien miesten kanssa. Tutkimusten mukaan myös useampia "isiä" omaavat lapset selviävät todennäköisemmin aikuisiksi.

Kunpa biologia oikeasti toimisikin näin 

https://en.wikipedia.org/wiki/Partible_paternity

[balthazar]

Tässähän saattaa olla - ja varmaan onkin - kulttuurisia vaikuttimia. Nainen on alistettu tai mies se perheen pää - opittua juttua. Näkyyhän se selkeesti, että lähes kaikki kinkyt naiset ovat alistuvia. En usko, että geeniperimä aiheuttaisi moisen, vaan on kulttuurinen, opittu juttu. Ja siten se sitten heijastuu myös deittisivustojen liikenteessä. Mies on se aktiivinen ja nainen haluaa tulla otetuksi, löydetyksi tms. En todellakaan usko, että naiset ja miehet olisivat oikeasti näin erilaisia, vaikka sitäkin näkökulmaa voi perustella luonnonvalinnalla. Voi olla, että juttu on monien vaikuttimien summa.

Kulttuurikin tietysti vaikuttaa mutta yhdessäkään kulttuurissa naiset eivät ole se vähemmän nirso osapuoli.

Tai jos on niin kertokaa minullekin. 

Missä tahansa kulttuurissa jossa on edelleen järjestetyt avioliitot, jalkavaimot ja lapsimorsiamet ihan arkipäivää. En näe millä tavalla se olisi jotenkin hyvä asia.

[#asmokki]

En jaksa taas/enää alkaa analysoimaan aihetta laajemmin, jaan vaan henkilökohtaisen kokemuksen aiheesta.

Kas, tässäpä tulokulma jota en ole tästä nimenomaisesta aiheesta tainnut vielä avata. Tyhjennetäänpä välimuisti tähän, omat kokemukset lienevät tosiaan rakentavampia kuin joku teoretisointi jostain deittailuista jossain.

Aloitetaanpa vuodesta -94, kun pikku baltsu tutustui ensimmäistä kertaa naisen koskettamiseen ja se oli menoa kerrasta. Tuskin mikään on kiehtovampaa kuin opetella ihmisen koskettamista nollasta alkaen, koska jokainen ihminen on kuitenkin erilainen. Tästä alkoi pohjaton uteliaisuus niin ihmisen fyysiseen kuin psyykkiseenkin mielihyvään ja nautintoon. Alkuunsa tietysti sitä on kömpelö kun yrityksen ja erehdyksen kautta oppii, eikä lueskele pohjatonta määrää teoriatietoa, saati perusta ihmis- tai seksuaalikäsitystään kaupalliseen käsitykseen seksuaalisuudesta.

Yhdeksänkymmentäluvun lopulla aloin jo olla jyvällä perusasioista ja se näkyi myös seuran määrässä; ikäisteni joukossa tunnuin olevan ainoa joka oli tippaakaan jyvällä siitä mitä toisen ihmisen kropassa tapahtuu, mutta se ei millään tavalla poistanut tietynlaista sosiaalista kömpelyyttä. Onnekseni silloisessa ilmapiirissä polyamoriasta ei oltu vielä kuultu mitään, mutta naisystävät ilmeisesti puhuivat keskenään koska jotenkin viereeni valikoitui halukasta seuraa joka sai minulta minkä halusi, ja minut jaettiin ilmeisesti kulisseissa ilman että minun tarvitsi sekaantua kalenterointiin, draamaan tai muuhun säätämiseen, joka vielä nykyäänkin on minulle melkoinen allergeeni. Näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu aika haljulta että minua sillä tavalla käytettiin ja varmasti se ainakin osittain vaikutti siihen, että ajauduin avioliittoon. Avioliiton aikana minusta alkoi kuoriutua myös sadistinen puoleni, ja silloinen vaimoni nautti siitä että minulla oli muitakin kumppaneita. En osaa sanoa oliko cuckqueen-termistä kuultu sen enempää kuin polyamoriastakaan, mutta sillä kaavalla mentiin. Toki jälkikäteen osoittautui, että entinen vaimoni valehteli ja petti vaikka tarvetta ei sinänsä olisi ollut, ja se satutti moninkertaisesti enemmän kuin se, että olisi vain halunnut muita kumppaneita. Pettäminen oli ja oletettavasti edelleen on hänen juttunsa. Mene ja tiedä, toivon myös hänen kasvaneen ja ottaneen opikseen.

Avioelämän moninaisten vaiheiden jälkeen ajauduttiin tilanteeseen, jossa muuta vaihtoehtoa ei enää ollut, kuin erota. Ero oli henkisesti erittäin raskas, enkä ollut millään tavalla tai tasolla valmis mihinkään syvempään suhteeseen. Puolisen vuotta taisi mennä kajoamatta oikein kehenkään älästi. Joten takaisin piirustuspöydän ääreen; opiskelemaan seksuaalisuutta ja sen toteuttamista kokemuksen kautta. Tällä kertaa tutkittiin jo myös kaikenlaisen pervoilun spektriä. Halu oli kova löytää uusi suhde, ja sitä haettiinkin oikein urakalla. Huteja lyötiin paljon enemmän kuin osumia, mutta joka kerta mentiin tosissaan ja pallit edellä.

Sitten kävi tapaturma ja löysin sen mitä olin etsinyt, kun mennään pervous edellä. Mutta en ollutkaan valmis, vieläkään. Joten aihetta kohtaan tuli jonkinasteinen täystorjunta ja poistuin bdsmbaarista, keskityin muihin asioihin elämässäni. Kuin sattuman kaupalla vastaan tuli ihminen joka tuntui niin monella tavalla omalta ja oikealta, että päädyin noin viiden vuoden parisuhteeseen, joka kuitenkin tuli päätökseensä koska sen suhteen pervopuoli ei sitten kuitenkaan toiminut kestävällä tasolla. Jälleen yksi kipeä ero ja kaikki itsesyytökset ja riittämättömyyden kokemukset, koska en millään tavalla voinut enää pistää tätä eroa hänen, tai kenenkään muunkaan syyksi. Yhteensopimattomat asiat kun vain eivät sovi yhteen, aikansa voi itseään tai toista halutessaan kusettaa mutta kumpikaan ei kestä loputtomiin.

Joten jälleen opinnot jatkuivat, ihmisten henkilökohtaiset erot kevyempien suhteiden kautta koettuna, pitäen homman eettisenä ja ollen rehellinen itselleen ja muille, niin kivuliasta ja vaikeaa kuin voi ollakin katsoa itseään ja näyttää itsensä sellaisena kuin on, ilman kaikkea narratiivia ja paskanjauhantaa. Etenkin, kun on tottunut olemaan se joka toimittaa. Mutta jokainen kokemus on ollut huikea ja arvokas siinä, että se on näyttänyt minulle jotain uutta itsestäni.

Sitten, uusi tapaaminen sillä ajatuksella että olisipa kiva ihminen ja sexbätäng. Mutta huomaan että toinen uikin suoraan kaikkien puolustusteni ohitse ja tekee pesän syvälle sisimpään. Tämä ihminen on minulle kaikkea sitä, mitä olen etsinyt, kaikki nämä vuodet ja vaiheilut. Kaiken oppimani saan pistää käyttöön ja luoda suhteen, jonka sisällä saan aloittaa taas nollasta. Oppia toisen ihmisen niin arjen kuin dynamiikan sisälläkin. Enkä kaipaa enää muuta, vaikka tuolla olisi pilvin pimein kauniita ja ihania ihmisiä joiden kanssa olisi varmasti ihanaa jakaa keskinäistä nautintoa. Viitekehyksiä ja suhdemuotoja on yhtä paljon kuin aiheen harrastajiakin, mutta tämä on minun valintani, en kaipaa itselleni muuta. En sano, ettei olisi kiusauksia, koska ainahan niitä on jos niiden antaa ottaa itsestään vallan, mutta tämä on minulle arvokkaampaa kuin kaikki muu säätäminen. Kokonaan uusi yhdessäolemisen ja jakamisen intensiteetti jonka sisällä en koe olevani loukussa, vaan vihdoinkin vapaa.

Tietenkin koska eletään pervolandiassa niin muistakin kumppaneista on puhuttu. On kelattu että olisiko opituilla taidoillani, kyvyillani ja persoonallani kysyntää markkinoilla, jos alkaisinkin sessioimaan rahasta? Yksiselitteinen vastaus lienee, että vaikka markkinat olisikin, niin en taitaisi rahan takia siihen hommaan lähteä. Minulla on tilillä suurinpiirtein saman verran rahaa kuin on velkaakin, ei minulla ole rahallista painetta. Mistä se ajatus siis nousee? Onko minulla jokin sisäinen tarve jatkaa itselleni vahingollista toimintamallia, vai löytää uusia kanavia itseni toteuttamiseen? Ehkä päädymme joku päivä tekemään seksityötä pariskuntana, esimerkiksi omannäköistämme pornoa. Ken tietää, mutta ajatus on että se mikä tehdään, tehdään yhdessä. Ja jos siihen sotketaan muita kumppaneita niin se tehdään aidon ilon, nautinnon ja jakamisen kautta. Eikä kysymys ole millään tavalla ajankohtainen.

Myös tämän foorumin taakse jättäminen tuntuisi tällä hetkellä helpolta, on alati vaikeampaa perustella itselleen että miksi jaksan käyttää aikaa ja ajatusta tänne kirjoitteluun löydettyäni jo sen, mitä olen ehkä aina etsinyt. Osittain ajattelen että tämä alusta on ollut osa omaa kasvuprosessiani ja haluan osaltani kokemuksiani jakamalla antaa toivoa niille, jotka vielä etsivät omaansa. Ehkä jopa auttaa joitakin saamaan uusia näkökulmia itseensä ja omaan toimintaansa, joka pohjimmiltaan on kuitenkin se, mitä voi tarkastella ja halutessaan muuttaa.

Olisinko ollut onnellisempi, jos olisi mennyt kerralla oikein? Ken tietää, toiset löytävät omansa nopeammin eikä siinä ole mitään vikaa, päinvastoin. Mutta pointtina tässä kaikessa lienee, että ottakaa hätähousut jalasta ja rauhoittukaa. Minulla meni omani löytämiseen parisenkymmentä vuotta ja olen joutunut melkeinpä rakentamaan itseni pienistä palasista uudestaan. Toisten lähtökohdat ovat erilaisia, kuten ovat halut ja tarpeetkin, eikä siinä mitään, täytyy tunnistaa omansa ja pitää niistä kiinni.

TL;DR : deittailemaan oppii deittailemalla, panemaan panemalla ja pervoilemaan pervoilemalla. Mutta pitää tietää mitä lopulta haluaa ja tarttua siihen kun se osuu kohdalle. Kukaan ei voi sanoa kestääkö jokin, mutta ihan varmasti se menee ohi jos nössöilee.


Disclaimer: En ole mitenkään silmiinpistävän komea, eikä minulla ole koskaan ollut asemaa tai ylettömiä määriä rahaa. Jos näissä yleisimmissä teorioissa joilla incel-kulttuuria selitellään olisi mitään pohjaa niin olisin iloisesti runkkaillut suurimman osan elämääni. Ja toki olenkin viettänyt pitkiäkin aikoja yksin. Eikä siinäkään ole ollut mitään vikaa, olen ihan maailmanluokan itsetyydyttäjä vaikka olen parisuhteessakin, seksi itsensä kanssa on vähintään yhtä tärkeää kuin seksi toisen ihmisen kanssa.

No nyt on herra Balthasar osunut melko pitkälle asian ytimeen...
yhdyn tässä lainattavaan siinä että sanonta "hättäilemällä ei tuu ku kusipäisiä lapsia" lapsuudestani, osuu varsinkin näissä elämänkumppanin hakuhommissa niin kohdalleen, että näin setämäisenä miehenä meinaa ittiä hiukka hirvittää...
ja tähän väliin disclaimeri kaikille... minä en millään muotoa tuomitse minkäänlaisen seuran tai seurattomuuden hakua/hakemattomuutta, tarkemmin mietittynä jopa kehotan siihen.. koska jos vuodesta toiseen pyörii samassa pienessä porukassa, niin miten voi napsahtaa kohdalle se joka esimerkiksi herra Balthasarin kohdalla vei jalat alta ja ui niin syvälle liiveihin ja sieluun että hipsutahei...
moni ei varmaan oo aatellu myöskään sitä, että ei kaikki seuranhakijat (niin miehet kuin naiset) voi olla niitä sulosanaisia, aseista riisuvia kultakieliä jota on elämä odotettu tulevaksi ja valkealla ratsulla pois vieväksi... etten sanois, että meleko iso osa miehistä unohtaa mun mielestä purkaa paineet ennenku kattelee seuranhakuilmoja...
vähenis muuten kummasti nuo "tuutko paneen" viestit neidoilta jos näin tekisivät.. *vink vink*
toisaalta sit niinku tuolla aiemmin joku mainihi asiasta et 80% miehistä hakee naisseuraa... meleko varmasti totta...
omalla kohalla tuo seuranhaku on hieman erikoisempaa... siinä ku yhistyy juttelu, pinnan testaus, huumorintajun testaus, kinkeistä puhuminen, paskanjauhanta ja se, että uskaltaako sen kokemuksen jäläkeen lähtiä kahaville... (vinkkinä, ei muuten oo kovin moni uskaltanu, liekö jänskättää.. ei voi tietää)

ja sitte siihen et "miehet etsii, naiset odottaa tulevansa löydetyksi" , KULLATTAKOON HÄNEN SORMENSA!!

ugh
olen puhunut

[Sukkanauhafani]

Nirsous mainittu!

Nirsona miehenä deittailukulttuuri aukeaa itselle mielenkiintoisesti varsin erilaisena. Yleisesti tosiaan heteropariutumisen strategia tuntuu olevan se että naiset nirsoilee ja miesten pitää sen takia jahdata periaatteesta vähän kaikkia, vaikka ei kauheasti nappaisi. (Onko saman sukupuolen sisäisessä pariutumisessa erilainen fiilis? Ois siistiä kuulla!) Itse taas en saa mitään kiksejä suurimmasta osasta ihmisistä, niin kuulun nirsojen miesten vähemmistöön. Se ei ole tietoinen valinta, eikä kyseessä ole siis esim. epärealistiset ulkonäkövaatimukset tai liian ruusuinen kuva itsestä vaan ihan fiiliksen puute.

Käytännössä jos katsoo deittipuolen käytäntöä, se tarkoittaa etten tee yhtään niin paljon avauksia kuin varmaan suurin osa miehistä. (En esim. koskaan laita tyhjille profiileille viestejä missään deittisaiteilla tms, pitää olla jokin tulokulma mikä herättää kiinnostuksen pelkän verkkokalastuksen sijaan.) Huonona puolena tässä on varmasti se että jää potentiaalisia asioita kokematta. Hyvänä taas ettei ehdi katkeroitumaan torjunnoista, mitä varmaan suurin osa miehistä saa jatkuvana syöttönä. Itse taas olen varmaan useammin torjuvana osapuolena kuin keskiverto mies samasta syystä; osa näistä torjunnoista on todennäköisesti turhia, siinä mielessä että ne estävät jotakin potentiaalista syntymästä. Mutta on tärkeää olla rehellinen itselleen ja jos omat fiilikset vaan eivät syty, niin ne eivät syty. Itseään ei voi pakottaa kenestäkään pitämään vaikka miten tahtoisi. (Tarkoittivat fiilikset tässä nyt romanttisia tai seksuaalisia.)

Kiinnostavasti olen kuullut että osa naisista taas pitää mun hidasta lämpenevyyttä turvallisena, koska mulla ei ole mitään pakkoa saada jotakuta, ketä tahansa. Vaan enemmän nähdä onko juuri toinen ihmisenä sellainen että mätsää. Se antaa enemmän tilaa toiselle. Selvästi myös siis tällaisessa niche-tyylissä heteromiehelle eli hitaassa lämpenevyydessä on jokin hyvä puoli. Ainakin välttyy epätoivon löyhkältä, mikä ilmeisesti moniin yksinäisiin miehiin tarttuu tavalla tai toisella.

BDSM-kontekstissa tämä toki heittää sekaan kierrepallon - vaikuttaa siltä että monet subisuuntautuneista naisista on muutenkin passiivisia ja mä taas en voi lainkaan sietää yleispassiivisuutta. Tarkoitan tällä siis ihan miten osaa kuljettaa keskustelua ja ilmaista itseään. Osa subisuuntautuneista naisista varmasti olettaa että domin tehtävä on painaa päälle myös sosiaalisesti, mutta itselle se on turn off - mulle kun tärkeää on että kyseessä on nimenomaan seksuaalinen leikki. Siihen kuuluu kontekstuaalisesti tärkeänä että sängyn ulkopuolella voi luottaa toisen omaan tahtoon, sen ilmaisuun ja persoonan vahvuuteen.

[Lady Whip]

BDSM-kontekstissa tämä toki heittää sekaan kierrepallon - vaikuttaa siltä että monet subisuuntautuneista naisista on muutenkin passiivisia ja mä taas en voi lainkaan sietää yleispassiivisuutta. Tarkoitan tällä siis ihan miten osaa kuljettaa keskustelua ja ilmaista itseään. Osa subisuuntautuneista naisista varmasti olettaa että domin tehtävä on painaa päälle myös sosiaalisesti, mutta itselle se on turn off - mulle kun tärkeää on että kyseessä on nimenomaan seksuaalinen leikki. Siihen kuuluu kontekstuaalisesti tärkeänä että sängyn ulkopuolella voi luottaa toisen omaan tahtoon, sen ilmaisuun ja persoonan vahvuuteen.

Tuossa muutama olennainen seikka mitä komppaan vahvasti.

Koko ketjua en lukenut. Toivottavasti kommenttini jotenkin sopii tähän.
Naisena ja Dominoivana olen tottunut ” Mitä tekisit mulle.”-tyyppisiin aloituksiin.
Tai ”Laittaisitko mut sivysvyöhön.”
Ihan kuin minusta irroitettaisiin osa johon halutaan tarttua kiinni ja käyttää. Loput on käyttökelvotonta.

Onko miehillä ja muilla sukupuolesta riippumatta vaikea lähestyä ihmistä ihmisenä, kokonaisuutena.
Se Dominoivuus on vain pieni osa kaikkea. Eikä se välttämättä tule esille kenelle tahansa.

Sen olen oppinut ymmärtämään, kun miehiä vie eteenpäin penis ja halut. Siinä nainen näyttäytyy potentiaalisena reikänä ja lähestymistapa on miehillä myös sen mukainen.
Ei kovin imartelevaa ensimmäisessä lähestymisessä.
Reikä ja penis saattavat yhdistyä myöhemmin mutta ensisijalla on se - kuka on tämä ihminen kaikkineen.

[Sukkanauhafani]

Onko miehillä ja muilla sukupuolesta riippumatta vaikea lähestyä ihmistä ihmisenä, kokonaisuutena.
Se Dominoivuus on vain pieni osa kaikkea. Eikä se välttämättä tule esille kenelle tahansa.

Sen olen oppinut ymmärtämään, kun miehiä vie eteenpäin penis ja halut. Siinä nainen näyttäytyy potentiaalisena reikänä ja lähestymistapa on miehillä myös sen mukainen.
Ei kovin imartelevaa ensimmäisessä lähestymisessä.
Reikä ja penis saattavat yhdistyä myöhemmin mutta ensisijalla on se - kuka on tämä ihminen kaikkineen.

Kokonaisuutena lähestyminen on vaikeaa kyllä monille ihmisille sukupuolesta riipumatta. Samoin koen häiritsevänä (heteromiesdomina) ettei ymmärretä seksuaalisuuden olevan vain osa pakettia. Iso osa, mutta osa silti vain.

Stereotypia kulli edellä menevistä miehistä on vahva ja sillä on varmasti pohjaa todellisuudessa. En kyseenalaista kokemustasi.

Haluan silti sanoa, että mua ainakin kiinnostaa alussa eniten naisen mieli, enkä usko olevani tässä mikään uniikki lumihiutale. Ulkonäöllä on joo merkitystä, mutta ei se yksin riitä mihinkään. Vaikka olisi miten herkullisen upea vartalo, ei mua kiihota (romanttisesti kiinnostuksesta puhumattakaan) jos ei saa jonkinlaista älyllistä yhteyttä aikaan. Joskus olen pohtinut onko tuo kulli edellä-suhtautuminen osa kans sellaista oletusarvoa, ettei miehet saa paljastaa itsestään liikaa koska se on epämiehekästä. Toinen osa voi tietty olla tuota verkkokalastamista; jos lähettää sata viestiä päivässä ja kuka vaan kelpaa, on varmasti kannatava strategia laittaa mahdollisimman vähän vaivaa jokaiseen avaukseen.

Nirsona oon tosiaan päinvastaisessa päässä. Mutta niinhän se menee että ronkelit runkkaa.

Pitää vielä loppuun sanoa että ei musta ole mitään väärää siinä kulli edellä menemisessä, jos sitä kautta löytää omankaltaisia ihmisiä. Olen mä välillä vähän kade ihmisille jolla se toimii noin helposti, siis se että kiinnostuu muista helpolla. Mun turhautunut libidoni kiittäisi jos sama onnistuisi itseltä.

[Psyche]

Kiinnostavasti olen kuullut että osa naisista taas pitää mun hidasta lämpenevyyttä turvallisena, koska mulla ei ole mitään pakkoa saada jotakuta, ketä tahansa. Vaan enemmän nähdä onko juuri toinen ihmisenä sellainen että mätsää. Se antaa enemmän tilaa toiselle. Selvästi myös siis tällaisessa niche-tyylissä heteromiehelle eli hitaassa lämpenevyydessä on jokin hyvä puoli.

Allekirjoitan todellakin tämän Sukkanauhafanin havainnon. Mun mielestä ihmissuhteissa on tärkeää osata olla sensitiivinen toisen fiiliksille, ja kyky tähän sensitiivisyyteen voi näkyä jo viestittelyvaiheessa. Olen itsekin hitaammin lämpenevää tyyppiä, tarvitsen aikaa tunnustella omia tuntemuksiani. Silloin liian voimakkaasti itseään tykö tekevä ihminen alkaa vain ahdistamaan.

Mutta ei tietenkään ole vain yhtä oikeaa tyyliä lähestyä toisia ihmisiä, vaan sitten luonteeltaan ja olemiseltaan yhteensopivat (toivottavasti) löytävät toisensa. Sen vuoksi ei myöskään kannata esittää muuta kuin on paremman menestyksen toivossa, koska pidemmän päälle se ei todennäköisesti tuota hyvää lopputulosta. Ei voi loputtomiin pitää yllä roolia, tai sen roolin ylläpitäminen käy ainakin varsin kuormittavaksi. Omana itsenään oleminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei voisi myös kehittyä ja oppia uusia asioita. Ja uusia asioita kannattaakin kokeilla, koska ei voi löytää itselleen luontevinta olemisen tapaa tutkimatta vaihtoehtoja.

[Jägermies]

Tässähän saattaa olla - ja varmaan onkin - kulttuurisia vaikuttimia. Nainen on alistettu tai mies se perheen pää - opittua juttua. Näkyyhän se selkeesti, että lähes kaikki kinkyt naiset ovat alistuvia. En usko, että geeniperimä aiheuttaisi moisen, vaan on kulttuurinen, opittu juttu. Ja siten se sitten heijastuu myös deittisivustojen liikenteessä. Mies on se aktiivinen ja nainen haluaa tulla otetuksi, löydetyksi tms. En todellakaan usko, että naiset ja miehet olisivat oikeasti näin erilaisia, vaikka sitäkin näkökulmaa voi perustella luonnonvalinnalla. Voi olla, että juttu on monien vaikuttimien summa.

Kulttuurikin tietysti vaikuttaa mutta yhdessäkään kulttuurissa naiset eivät ole se vähemmän nirso osapuoli.

Tai jos on niin kertokaa minullekin. 

Missä tahansa kulttuurissa jossa on edelleen järjestetyt avioliitot, jalkavaimot ja lapsimorsiamet ihan arkipäivää. En näe millä tavalla se olisi jotenkin hyvä asia.

Koska näissä kulttuureissa naisella ei ole auktoriteettia valita kumppania vaan päätöksen tekee perheen pää tai torikauppias.
Samalla periaattella vangitkin pitävät vankilan ruuasta.

[mirbe]

Oon ollut joskus hetken Tinderissä ja joskus mulla on ollut deittiprofiili suomi24:ssä. Pelkkää seksiseuraa en ole hakenut ikinä vaan lähtenyt treffeillekin vasta kun olen tullut keskustelun päätteeksi siihen tulokseen, että haluisin tyypistä muutakin. Viestiboksit kuitenkin huutaa ja sinne mahtuu kaikenlaista. Jos tulee 10 viestiä, niin 2 haluaa kimppakivaa, tarjoaa seksistä rahaa tai että minä alistaisin, 2 vastaa ilmoitukseeni vapaana ja suhdetta etsivänä miehenä (eli sitä mitä periaatteessa olen etsinyt) ja loput ovat itseäni 15-25 vuotta vanhempia miehiä tai varattuja, joten en näe varteenotettavina kumppaniehdokkaina. Naiselle on siis mielestäni ikään, elämäntilanteeseen ja ulkomuotoon katsomatta tarjolla kaikenlaista niin paljon kuin haluaa, mutta parisuhdetta on vaikea löytää.
Mitä aktiivisuuteen tulee; arjessani olen aktiivinen, aloitteellinen ja pidän langat tiukasti käsissäni. Jos eteen tulee kiinnostava tyyppi, niin teen itse aloitteen mielelläni itse, koska eihän vastapuoli muuten tiedä kiinnostuksestani. Jos juttelu etenee hyvin ja olen sillä mielellä, että haluan muutakin niin minulle ei ole mikään ongelma olla se osapuoli, joka ehdottaa tapaamista. Sub tulee esille vain sessiointiin liittyen.