Hardcore sadomasokismi eettisestä ja turvallisesta näkökulmasta

[Snadistisadisti]

Aina välillä kuulee kertomuksia siitä, kuinka tämä tai tuo D on hoitanut session päin helvettiä ja aiheuttanut tarpeetonta ja vakavaa vaaraa kumppanilleen. Näinhän sen ei pitäisi mennä. Erityisesti tämä pätee silloin, kun touhutaan rajumpien leikkien parissa, joissa riskit ovat jo lähtökohtaisesti kovempia kuin bileläpsyttelyssä.

Silloin, kun jotakin rajumpaa on suunnitteilla, korostuu kommunikaation merkitys entuudestaan. Milloin jotakin HC settiä suunnitellaan, on mielestäni sekä subin, että D:n eettinen velvollisuus toteuttaa oma osuutensa mahdollisimman turvallisesti. Samoin on mielestäni ymmärrettävä, että kun on kyse konsensuaalisesta ja selkeästi kommunikoidusta leikistä, johon sisältyy selkeitä riskejä, on vastuu mahdollisesta vahingosta molempien yhteinen, ei yksipuolinen.

Tähän liittyen heitänkin pari kysymystä niille, jotka kokevat toteuttavansa sadomasokismia HC tasolla. (Ei heittäydytä semanttisiksi HC:n määritelmän kanssa, vaan fiilispohjallla mennään.) Olitpa sub tai D, voit vastata omasta näkökulmastasi/kokemuksestasi

1. Kuinka vastuu mielestäsi jakautuu HC sessioinnissa?
2. Kuinka valmistaudut tekemään jotakin, jonka koet riskialttiiksi?
3. Kuinka kommunikoit HC sessiosta kumppanisi kanssa?
4. Miten toimit tilanteessa, jossa alustavasti sovittu juttu alkaa vaikuttaa liian riskialttiilta?
5. Missä menee raja, jota ei pidä ylittää ja miksi?

[stoge]

1. Kuinka vastuu mielestäsi jakautuu HC sessioinnissa?
--Lähtötilanteen selvitys on tekijän vastuulla eli onko psykologisia/fysiologisia seikkoja jotka vaikuttaa tekemiseen
--Selvitykseen rehellisesti vastaaminen on kohteen vastuulla
--Hyväksyttyjen rajojen sisällä pysyminen on kaikkien osapuolien vastuu ja näiden rajojen sisällä jokaisella on vastuu itsestään.
  Turvasana on siis oikeus sekä velvollisuus

2. Kuinka valmistaudut tekemään jotakin, jonka koet riskialttiiksi?
--Jos tulee mieleen joku uus juttu, niin etukäteen tutkiskelu siitä, miten sen voi toteuttaa
  Aikoinaan tuli selailtua aika paljon esim. anatomian / patologian materiaaleja ja heijastettua oppeja omaan kokemukseen.
--Välineitä sitten tuli myös aikoinaan testattua ekana itseen

3. Kuinka kommunikoit HC sessiosta kumppanisi kanssa?
--Puhumalla / kuuntelemalla. Jos kohde on ihan kuutamolla, sitten tarkkailemalla ja tauottamalla

4. Miten toimit tilanteessa, jossa alustavasti sovittu juttu alkaa vaikuttaa liian riskialttiilta?
--Stop. Seis.

5. Missä menee raja, jota ei pidä ylittää ja miksi?
--Rajan määrittelee kohde siihen asti, kunnes kohteen hyväksymät asiat ylittää tekijän rajat
--Mitään yleismaailmallista rajaa ei ole olemassa, rajat on henkilökohtainen näkemys

[Snadistisadisti]

Osaan kysymyksistä vastasin jo aiemmin. Pistän vielä aatoksiani aiheesta. Otan tässä esimerkiksi kuvitteellisen tilanteen, jossa vinkulelun kanssa on saatu taas loistava idea, jota aiotaan ryhtyä toteuttamaan. Ajatus polttomerkistä on virinnyt whatsapp-keskustelussa ja alkanut elää omaa elämäänsä, kunnes on tultu siihen pisteeseen, että asiaa päätetään yhteistuumin ryhtyä toteuttamaan.

Huom. Tämä ei ole valmis ohje tai suunnitelma, jonka pohjalta asiaa lähtisin toteuttamaan, vaan pikemminkin esimerkin muotoon kirjoitettu prosessin kuvaus.

1. Vaarojen tunnistaminen
Ensimmäisenä lähdetään yhdessä miettimään millaisia vaaroja asiaan liittyy. On yhteinen etu tiedostaa mihin ollaan ryhtymässä ja mitä siitä voi seurata. Tässä tapauksessa vaaroja voisivat olla:

Vaara > Aiheuttaja
Haavan tulehtuminen > Huono jälkihoito, roskien joutuminen haavaan

Tahaton palovamma > Huolimaton tulen tai kuuman raudan käsittely, odottamaton liike

Materiaalivahingot, tulipalo > Huolimaton tulen tai kuuman raudan käsittely

Ahdistus > Kommunikaation tai harkinnan puute, valmistautumattomuus

Liian syvä palovamma > Osaamattomuus, ymmärryksen puute tehtävästä asiasta, kiire

Kaatuminen, ruhjevamma > Pyörtyminen

2. Torjuntatoimenpiteet
Kun vaarat on tunnistettu, mietitään yhdessä toimenpiteet niiden ehkäisemiseksi tai seurausten pienentämiseksi. Esimerkiksi vaikka näin:

Vaara > Torjuntatoimenpiteet
Haavan tulehtuminen > Oikeanlaisen välineistön valinta, hygieeniset olosuhteet, jälkihoidon tarpeen selvittäminen ja oikeanlainen toteutus

Tahaton palovamma > Suojakäsineet, esteetön työympäristö, suunnitellut paikat kalustolle, mietityt liikeradat

Materiaalivahingot, tulipalo > Ensisammutusvälineet, poistumisteiden selvittäminen

Ahdistus > Kommunikaatiota ja paljon, reilu harkinta-aika ennen toteutusta, viime hetken varmistus halukkuudesta, turvasana, henkinen jälkihoito

Liian syvä palovamma > Esiselvitystyö turvallisesta toteutustavasta, mieluimmin suoraan asiantuntijalta

Kaatuminen, ruhjevamma > Toteutetaan istualtaan tai polviltaan, huomioidaan mahdollinen kaatumissuunta, valmistaudutaan kuuman raudan laskemiseen käsistä nopeasti turvalliseen paikkaan

Tämän kaltaista metodia olen itse soveltanut, kun homma menee hurjempaan suuntaan. Erityisesti korostan kommunikaation ja yhteisymmärryksen merkitystä rankemmissa jutuissa. Keskustelut on myös järkevää dokumentoida, kuten aina uusista kuvioista sovittaessa. Silloin on molempien mahdollista palata aiempiin keskusteluihin ja vielä varmistaa ettei mitään olennaista vaaran paikkaa ole jäänyt huomioimatta.
 

[bikantti]

Tärkeä ketju kysymyksineen. Itse pohdiskelen näitä nyt switchinä. stoge vastaili jo paljolti siten, miten itsekin koen, niin kommentoin enempi täydentäen. 



1. Vastuu on toki kaikkien osallistujien yhteinen. Ajattelen, että tuon turvasana/turvaele-käytännön luominen ja testaaminen (iisimmissä jutuissa ensin) on yhteinen velvollisuus. Niille onkin omat viestiketjunsa. Ja sekin, että turva-keskeyttäminen on molempien/kaikkien osapuolten oikeus.

2. Pääasiallinen valmistautumistapa on keskustelu ja kirjoittelu, niissä hc-ish-jutuissa joita itse nyt eniten mietin harrastavani. Jos olen itse top-osapuolena tietyissä hc-jutuissa, niin haastattelen toista osapuolta kohtalaisen paljon, suhteen aikana, ja yritän hahmottaa asian riskejä ja hupi-pisteitä. Koska oon nössö, niin monesti toteutan noita asioita aika vähä vähältä. Isommalle toteuttamiselle on toistaiseksi tullut esteitä, joita en halua ylittää, koska ei ole tuntunut bottom-osapuolen kannalta turvalliselta minun arvioni perusteella. Eli vaikka bottom sanoisikin, että jokin on hänen mielestään turvallista, niin jos minusta oman arvioni perusteella tuntuu siltä, että ei ehkä ole, niin jätän tekemättä ja otan sitten toisen pettymyksen niskaani :S Jos kuviossa on jotain päihdyttäviä/mieleen/kroppaan vaikuttavia aineita, niin en käytä sellaista, minkä kanssa en ole jo ennestään varsin tuttu ja kohde on siis minä. Enkä käytä katukauppaa enkä muille määrättyjä reseptilääkkeitä jne...

Anatomia-, hygienia- ja välineasioissa pyrin kysymään osaavammalta ja lisäksi top-osapuolena vältän aika monia asioita (esim. kirurgiset lääkärileikit), koska ajattelen, etten oikeasti muista niin paljoa sessiossa huolellisen tarkasti. Köysijutuissa luotan yleensä sitojaan kohtalaisen paljon, eli vastailen kysymyksiin joita hän esittää ennen/aikana/jälkeen ja täydennän itse sen minkä muistan (esim. kehon rajoitteet). Tylsät asiat: ruokailu, nesteytys, uni yms., yritän pitää huolta ja kerron/kysyn tilanteen.

3. Kommunikaatio sessiota ennen vai session aikana? Ennen sessiota keskustellen, varmaan alkuun viitaten johonkin kivaan mitä voisi yhdessä tehdä ja jos toinenkin innostuu niin pikkuhiljaa tarkentaen. En koe, että ainakaan pidempi HC-sessio pitäisi siis saada yhdessä illassa suunniteltua ja sovittua, parempi jos ei. Riippuen ihmisestä, suhteesta ja tilanteesta, niin toteutus voi joskus olla aika spontaani (esim. kokeillaan jotain yksittäistä asiaa) tai sitten jos homma on ns. lyöty lukkoon, niin on voitu vaikka sopia että siitä eteenpäin voi toteuttaa kun on sopiva hetki (eli esim. kumppani tietää mitä kuuluu, mikä vointi ja osaa siitä arvioida loppuja). Joskus toteutus on ollut vasta kuukausien päästä. 



Session aikana en välttämättä bottomina kommunikoi, koska se voi kuulua session luonteen ytimeen. En muista, että asiasta olisi aiheutunut mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia ikinä, mutta jonkinasteista rajaleikkiähän tuo on. Joissain sessioissa on sovittu passiivisesta turvasanasta, eli D 2 kertaa kutsuu minua etunimellä ja sanoo ”Jos et nyt kerro, että haluat jatkaa, niin tämä loppuu.” Niinpä passiivisella olemisellani homma loppuu ja homman jatkuminen eli yleensä syveneminen vaatii minulta aktiivisen suostumuksen ilmaisua. Top-osapuolelta tämä toki vaatii sitä, että muistaa kysyä asiaa sopivaksi arvioimassaan kohdassa. 



Top-osapuolena itse olen esim. pyytänyt arvioimaan numeroin missä mennään, lukenut reaktioita, pyytänyt kaveria olemaan toisen naaman luona, jotta voi kertoa jos tulee jotain puhetta (jota en itse kuule) tai jos tulee jokin ilme joka hälyttää, että jokin on vialla. Joissain tapauksissa olen pyrkinyt etukäteen varsin yksiselitteisesti kertomaan, että jos tähän sessioon nyt lähtee mukaan, niin siinä ei ole oikeutta pysyä omalla mukavuusvyöhykkeellä. Silti jotkin ehdottomat kovat rajat on juteltu ennalta läpi, yleensä kirjallisena koska en muista hittojakaan ilman kertaamista.




4. En muista, että jokin olisi vasta itse tilanteessa vaikuttanut liian riskialttiilta. Mutta ennen sitä saatan jarrutella ja siirtää asiaa myöhemmälle tulevaisuuteen. Bottomina olen kai joskus saattanut ennalta sanoa, että tuo on jotain mihin en pysty tai kykene (psykologisesti). Kehon ns. vääränlaisesta kivusta esim. köysiin liittyen olen kai yleensä pystynyt sanomaan itse tilanteessakin, ihan esim. ”jalasta menee tunto/kramppaa” tms. 




5. Missä menee raja, jota ei pidä ylittää ja miksi?
Lainaan stogea:
"--Rajan määrittelee kohde siihen asti, kunnes kohteen hyväksymät asiat ylittää tekijän rajat
--Mitään yleismaailmallista rajaa ei ole olemassa, rajat on henkilökohtainen näkemys”

On kai olemassa jokin selvä raja, esim. top-osapuolena minulle on ilmoitettu että kohteen luita ei saa murtaa ja se on helppo sopia ja se on yksiselitteistä. Sitten on olemassa mielen rajoja, jotka koen vaikeammin määriteltävinä. En usko, että jostain setistä voi täysin etukäteen tietää, että mitä se herättää ja miltä se kokemuksena tuntuu. Ajattelen, että sitä varten kai meillä on jälkihoito, että kokemusta yhdessä puretaan ja pureskellaan, kuten itselläni yleensä on tarve jos on kyseessä selkeästi enemmän hc-menoa, olin sitten top tai bottom. Ajattelen myös, että tässä etu on pidempien suhteiden puolella, sillä yhteisen tekemisen tuntemus kasvaa sen tekemisen eli jossain määrin myös yrityksen ja erehdyksen kautta. Eli yhteinen aika session jälkeen ja lähipäivinä on itselleni tärkeää. Ehkä rajat ylittävää olisi se, jos toinen osapuoli ei olisi edes lähtökohtaisesti halukas session kulkuun palaamaan tai miettimään, että mitä voisi jatkossa tehdä toisin vai jatketaanko juuri tälleen. Useimmiten tulos on ollut, että jatketaanpa just näin, kun tämä toimii, ja siten jälkihoitokeskustelun tarve on joissain teemoissa vähentynyt ja vähentynyt. Toisaalta mietin, että uuden ihmisen kanssa pitäisi silti malttaa lähteä ns. nollasta, koska hänelle teema ei ole tuttu ainakaan juuri minun kanssani.

[balthazar]

Session aikana en välttämättä bottomina kommunikoi, koska se voi kuulua session luonteen ytimeen. En muista, että asiasta olisi aiheutunut mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia ikinä, mutta jonkinasteista rajaleikkiähän tuo on. Joissain sessioissa on sovittu passiivisesta turvasanasta, eli D 2 kertaa kutsuu minua etunimellä ja sanoo ”Jos et nyt kerro, että haluat jatkaa, niin tämä loppuu.” Niinpä passiivisella olemisellani homma loppuu ja homman jatkuminen eli yleensä syveneminen vaatii minulta aktiivisen suostumuksen ilmaisua. Top-osapuolelta tämä toki vaatii sitä, että muistaa kysyä asiaa sopivaksi arvioimassaan kohdassa.

Miten mahtavasti jäsennelty tämä passiivisen turvasanan ajatus

Kait minäkin olen sitten nössö, tai sitten en vaan ole koskaan sessioinut koska kaikki se keskustelu ja toisen riittävän hyvin tunteminen kuuluu ja on kuulunut mulla aina asiaan ja se mikä tapahtuu, tapahtuu luonnostaan mun päätöksestä. Eikä mulla muutenkaan ole mitään mielenkiintoa kiirehtiä vain päästäkseni tekemään juttua X tai haalimaan pykäliä kyrpään.

Olen myös harrastanut iänkaiken tätä, että jos aistin yhtään epävarmuutta alistuvasta osapuolesta niin käytännössä pakotan sanallistamaan tai viestimään suostumuksensa jatkoon. Tämän ansiosta mulla on sattunut äärimmäisen vähän mitään ylilyöntejä vuosien varrella ja ne rajatilakokemukset joita on tullut vastaan on voitu turvallisesti jälkikäteen käsitellä. Se kiistaton hyvä puoli toisen hyvin tuntemisessa on, että jos molemminpuolinen luottamus on saavutettu niin mahdolliset jälkipyykitkin uskalletaan ottaa esiin ja käsitellä, kun on jo etukäteen selvillä että toisella on kykyä, halua ja kapasiteettia tarkastella omaa toimintaansa myös jälkikäteen.

Toisinsanoen, mulle ei riitä pelkkä se että tavoitan toisen ajatus- ja tunne-elämyksiä etukäteen, haluan että niistä pystytään ja halutaan puhua myös jälkikäteen varauksettomasti ihan vaan että asiat kulkee eteenpäin.

[Snadistisadisti]

Minulle HC touhujen eettinen puoli on aiemmin ollut selkeän suoraviivainen ja olin kuvitellut ettei omissa rajoissani ole mitään epäselvää. Kovat rajat eivät sinällään ole muuttuneet siitä, ettei vinkulelulle tehdä pysyvää vahinkoa tarkoituksella. Konsensuaalisesti tehdyt pysyvät jäljet eivät (useimmiten) tähän kategoriaan kuulu.

Taannoin törmäsin kuitenkin tilanteeseen, joka pisti minut pohtimaan kuinka toimia, jos vinkulelu on valmis tekemään asioita jotka lähestyvät terveen järjen rajoja.

Pohdiskelin esimerkiksi kuinka voisin D ihmisenä koskaan olla 100% varma vinkulelun kyvystä tehdä päätöksen omaan kehoonsa kohdistuvasta, rajusta kaltoinkohtelusta tai kohtuullisia riskejä sisältävästä sessiosta. Entä jos teen virhearvioinnin ja en tunnista vaaran merkkejä, kun sub ei olekaan täysissä sielun voimissa? Vastuu on raskas.

Jossakin kohtaa on tehtävä tosiasioihin ja vakaaseen harkintaan perustuva päätös siitä, voiko luottaa vastapuolen olevan riittävän tervejärkinen ryhtymään jokaisen tervejärkisen mielestä järjettömään sessioon. Kun se päätös on tehty, voidaan joko lopettaa tai panna turvavyöt kiinni ja painaa lusikka pohjaan, nokka kohti uusia sekopäisyyksiä.

[Coach]

Kiitos aloittajalle erittäin hyvästä aloituksesta! Otsikkoa lukiessa tuli mieleeni, että eipä koske minua, kun en mitään HC-juttuja omissa leikeissäni tee, mutta keskustelun päätteeksi päädyin tulemaan, että teenhän. Köysittely on lähtökohtaisesti aina korkean riskin leikki, koska pysyvä vaurio tai vamma on aina mahdollinen. Käyn siis läpi oman toimintani kautta lähinnä sitomiseen liittyen näitä kysymyksiä.

1. Vastuu on aina yhteinen, eikä Stogen aloitukseen paljon lisättävää ole. Mutta se jolla on enemmän tietoa, omaa enemmän vastuuta. Lähtökohtaisesti siis sitoja on vastuussa sidottavastaan siinä mielessä, että tarjoaa riittävät työkalut ja tietomäärän turvalliseen leikkiin. Ja vastuu ei siirry pois yhden tiedotuskerran jälkeen, on huomioitava ihmisen oppimiskyvyn rajallisuus uusien asioiden keskellä. Kun molemmilla alkaa olla samat tiedot ja taidot, voidaan luottaa siihen, että vastuu on molemmilla yhtä suuri.

2. Uusia leikkejä tai asioita suunnitellessa on hankittu lisää tietoa riskeistä ja jaettu sitä riskitietämystä kumppanin kanssa. Molempien tulee tietää mihin ollaan ryhtymässä. Köysittelyssä tuo uusi asia voi olla vaikka saman vanhastaan tutun sidonnan uusi versio, jolloin eka kerta tehdään ilman kiihkoa ja valta-asetelmaa. Myös uuteen asiaan käytettävä aika rajaa riskejä pois, ei tehdä uutta juttua pitkään, jotta saadaan maistiainen siitä mitä on tulossa. Olen ihan tietoisesti ryhtynyt itse sidottavaksi, jotta osaisin sitoa paremmin ja turvallisemmin. Vertaa Stogen ”kokeilen ensin itseeni”.

3. Kommunikointi koskettamalla, puhumalla, tauottamalla tekemistä jotta jää tilaa kommunikoida. Kysyn ja varmistelen paljon tarvittaessa, tarkkailen koko ajan ilmeitä ja eleitä, jotka voi viitata asioiden olevan huonosti.
Köysittelyssähän voi sattua vaurioita ilman, että ne vauriot on ennalta kummankaan tiedossa tai tunnettavissa. Niitä vaurioita on vältettävä toimilla mahdollisimman hyvin.

4. Jos hommat alkaa minusta vaikuttamaan liian riskialttiilta, vihellän pelin poikki. Mulla ei niin kovaa intoa leikkimiseen ole toistaiseksi tullut, että se olisi ajanut tuollaisen tunteen päälle. Myös niin on käynyt, että henkilö on vaikuttanut alkuunsa liian epätasapainoiselta henkisesti, että olisin edes uskaltanut jatkaa leikkimistä hänen turvallisuuden vuoksi. Lähinnä mielen turvallisuus kyseessä tässä tapauksessa. Minulle pieni ja riskitön leikki voi olla toiselle varsin iso ja täynnä vaaroja.

5. Kaikki rajat ei ole aina ennalta määriteltävissä ja voi käydä niin, että mitään ennalta nähtäviä merkkejä vaaroista ei tosiaan ole näkyvissä, mutta silti ylitetään rajoja ja jompaa kumpaa sattuu. Fyysiset rajat on helpompia, henkiset ei niinkään. Siksi yhdyn bikantin kommenttiin, jälkihoito on a ja o. Minä en jätä toista yksin yhdessä koettujen asioiden selvittämiseksi. Jälkihoitoa ei välttämättä osaa tehdä oikein tai omat kyvyt ei riitä näkemään toisen mielen sisään ennalta, ja se on täysin normaalia. Mutta jälkihoidossa selvitetään mitä ja miksi, ja silloin oppii lisää. En ole erehtymätön, ja se vastuu pysyy aina mukana, mitä ikinä leikitäänkään.

[Lady Whip]

5. Missä menee raja, jota ei pidä ylittää ja miksi?

Henkilökohtainen mielipide, missä menee raja jota minä en halua ylittää ja miksi.

Vuosien mittaan on pyydetty hurjiakin juttuja ja itse olen myös kysynyt saako tehdä.
Omia sekä subien rajoja kokeiltu ja venytetty erilaisissa sessioissa.
Onko se sitten ilo vai taakka kun pystyy tekemään myös niitä mitkä ovat fyysisesti ehdottomasti HC:n alueelle kuuluvia. En osaa sanoa. Hämmästystä aiheuttaa edelleen se, että ylipäätään olen sellainen persoona joka kykenee.
Taidot on helppo hankkia ottamalla selvää. Se miten hallitsee pään sisällä olevan kaiken, onkin eri asia. Brainstorm on jännä tunne, siinä syvemmälle mennessä raja subin turvallisuudella.

Mitä lähempänä ihminen on mentaalisesti minua, hänen kohdalla raja kulkee tässä. Pystynkö kestämään ajatusta, että juuri tuolla henkilöllä on pysyviä jälkiä kehossa mitkä minun tekemät.

Jos tiemme eroavat, miltä hänestä tuntuu kun katselee niitä erilaisia arpia, viiltoja, polttomerkkejä ym.
Pitäisikö minun päättää hänen puolesta. ”En tee sitä mitä haluat koska myöhemmin saattaisin/saattaisit katua.”

[Fia]

Todella tärkeä ja hyvä aloitus, ja mielenkiintoista keskustelua. Ilo lukea. 

Tulin vaan vinkkaamaan, että suosikkipodcastissäni Loving BDSM:ssä on aiheesta jakso nimellä "Edge Play and Risk Assassment". Tässäpä vaikka Youtube-linkki, mutta löytyy samalla nimellä pelkkänä audiona esim. Spotifystä. (Vinkkinä, että noilla on aina hirveen pitkät alkuhöpinät, pääsevät itse asiaan videolla noin kohdassa 9 min. Toisaalta jos ette halua missata esimerkillistä brättälyä, älkää ihmeessä kelatko.  ) https://www.youtube.com/watch?v=T1K-qrKVUL0&feature=emb_logo

^Tuossa pohdittiin minusta ansiotuneesti, just sitä että yhden "soft core" on toisen "hard core" / "edge play" ja että oikeastaan ihan mikä tahansa BDSM-toiminta voi olla "edge play":ta eteenkin henkisesti, jos se syystä tai toisesta trickeröi bottomia vahvasti (ja sitähän nyt ei aina voi kumpikaan osapuoli edes etukäteen arvata, mikä tulee trickeröimään) tai jos bottom tai top saati molemmat tekevät kyseistä aktiviteettia ensimmäistä tai ensimmäisiä kertoja tai ekoja kertoja yhdessä.


Tästä näkökulmasta riskianalyysi ja riskeistä kommunikoiminen sekä yhteisen vastuun sanoittaminen yhdessä on järkevää tehdä aina, kun kokeilee toisen kanssa jotain itselle, sille toiselle tai molemmille (yhdessä) uutta, vaikka se toiminta itsessään olisikin "yleisesti" ihan soft coreksi miellettyä. Eli vaikka sitten kyse olisi "ihan vaan bileläpsyttelystä", jos se on vaikka bottomille uusi juttu tai top intoutuu "läpsyttelemään" ekaa kertaa pirskeissä, tai kumpikaan ei ole tehnyt moista ennen - niin asiasta ja mahdollisista riskeistä on ehdottomasti ensin syytä vähän keskustella. :-)

Toki nyt ihan maalaisjärjellä ymmärtää, että sitten jos toiminta alkaa olla worst case scenariossa esim. henkeä uhkaavaa, vakavia fyys. vammoja tai vakavia henkisiä traumoja aiheuttavaa, niin keskustellaan aika paljon lisää ja aika paljon pidempään ja edetään aika paljon varovammin vielä.

Mut siis pointtina, että joku juttu, mikä voi toiselle osapuolelle olla ihan been there, done that, eikä tunnu missään, lisätäänkö jo vauhtia voi olla toiselle osapuolelle hyvinkin henkilökohtaisella reunalla operoimista, ja silloin jutellaan, analyseerataan ja edetään rauhassa. Ketään ei saisi koskaan painostaa mihinkään myöskään sillä perusteella, että "tää nyt on ihan softia ja kaikki tekee näin".

Joskus voi toisiaan myös olla niinkin päin, että bottom on jossain jutussa kokeneempi tai estottomampi kuin top, ja tällöin on minusta erittäin tärkeää, että edetään topin omaan tahtiin ja hänen ehdoillaan. Voi olla tosi vaarallista ja vahingollista, jos bottom yllyttää topin tekemään asioita, joihin hän ei ole (vielä) valmis tai joita ei koe voivansa toteuttaa riittävän turvallisesti - tai joita ei nyt vaan halua tehdä, koska sotii omaa turvallisuuden tajua, järkeä tai arvoja vastaan. Silloin bottom-osapuolen pitää malttaa ja kunnioittaa sitä ettei partneri ole mikään "sadismikone", josta saa haluamiaan kidutuspalveluita nappia painamalla. ;-) Se on myös sitä yhteistä vastuun kantamista, että bottomkin kunnioittaa topin rajoja.

[Snadistisadisti]

Jos tiemme eroavat, miltä hänestä tuntuu kun katselee niitä erilaisia arpia, viiltoja, polttomerkkejä ym.
Pitäisikö minun päättää hänen puolesta. ”En tee sitä mitä haluat koska myöhemmin saattaisin/saattaisit katua.”

Tätä olen itsekin pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että vinkulelun keho - vinkulelun päätös. Eri asia on sitten se, minkälaisia jälkiä kenellekin suostuisin tekemään. Joku geneerinen tai subille henkilökohtainen jälki tai kuvio on ihan ok, mutta omaa merkkiäni en juuri kenellekään jätä.

[Fia]

Jos tiemme eroavat, miltä hänestä tuntuu kun katselee niitä erilaisia arpia, viiltoja, polttomerkkejä ym.
Pitäisikö minun päättää hänen puolesta. ”En tee sitä mitä haluat koska myöhemmin saattaisin/saattaisit katua.”

. Tuota olen itsekin pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että vinkulelun keho - vinkulelun päätös. Eri asia on sitten se, minkälaisia jälkiä kenellekin suostuisin tekemään. Joku geneerinen tai subille henkilökohtainen jälki tai kuvio on ihan ok, mutta omaa merkkiäni en juuri kenellekään jätä.

Oon joskus jutellut teemasta tatuoijien kanssa. Heillä on musta tähän yleensä hyvä työetiikka: on asiakkaan valinta, että ylipäätään haluaa ottaa kehoonsa kuvan ja sekin on asiakkaan valinta, millaisen kuvan haluaa, mutta tatuoitsijan ei ole mikään pakko suostua tekemään asiakkaalle sellaista kuvaa, joka esimerkiksi omasta mielestä on niin mauton/pöljä/ruma, ettei sitä kehtaa ottaa "omiin nimiinsä". Sit jos on tehnyt asiakkaalle omasta mielestään hyvän kuvan, jonka kehtaa omakseen tunnustaa, ja asiakasta rupeaa kummiskin jälkikäteen kaduttamaan, niin mikäs teet. Ottakoot peittokuvan tai jotain.

Ymmärrän toki, että kun bottomiin jäävä merkki on samalla merkki topista ja ehkä suhteesta topin kanssa, niin onhan siinä vielä ihan erilaiset "tämä voi kaduttaa jälkikäteen" kertoimet kuin esimerkiksi tatuoinnissa välttämättä on (vaikka nekin toki yleensä on todella henkilökohtaisia ja voivat myös kaduttaa jälkikäteen juuri esimerkiksi, koska ne muistuttaa jostain, mitä ei enää haluaisi muistella). Kyllä mä tätä silti vähän samalla logiikalla hahmottelisin. Jos joku X haluaisi, että teen häneen pysyvän jäljen, niin en miettis sitä ehkä niinkään siitä näkökulmasta alkaako X sitä katua, koska kuka vaan nyt voi loppujen lopuksi alkaa katua mitä vaan ja se on sitten X:n ongelma, itsepähän päättää kehostaan. Sen sijaan miettisin sitä alkaako mua tekijänä jossain kohtaa kaduttaa, että meninkin tuommoisen tuolle tekemään. Jos esimerkiksi tuntuu, että itseä kaduttaa, jos sitä toista myöhemmin kaduttaa, niin sitten ei kannata tehdä. Jos taas tuntuu, että pystyy itse seisomaan tekemänsä takana jopa vaikka se toinen katuisikin, ollaan vahvemmalla perustalla.

[Lady Whip]

Fian maininta tatuoijasta, se on hänen työtä.
On eri asia tehdä HC-sessio Prona kuin tehdä se jonkun oman suhteen kanssa johon saattaa olla tunneside, tunteminen, ... eri asenne molemmissa, eri kategoriat.

Oman suhteen kanssa sessio on yhteinen matka missä on hänen toiveet, minun toiveet. D tekee niistä yhteensopivat sekä toteuttaa.
Silloin voi antaa itselleen luvan tuntea enemmän, olla enemmän.

Jos kyseessä on asiakas, se matka on hänen oma matka. Johon toki Pro voi suhtautua yhtä suurella intohimolla mutta kuitenkin.. jotain on tilattu, siitä maksettu ja se toteutetaan.

Snadin kommentti ”vinkulelun keho - vinkulelun päätös. Omien suhteideni kanssa en osaa itse ajatella noin. Tietysti voi elää juuri siinä hetkessä ja mennä flown mukana. ”Vinkulelu päättää.”
Itse katson kiusallisen paljon myös eteenpäin. Jos teen nyt näin, mitä tapahtuu ehkä viikon päästä, vuoden päästä, kymmenen vuoden päästä. Ihminen muuttuu. Mieli muuttuu.
Sub voi sanoa: Nyt tuntuu tältä, siksi tehdään se nyt - koska haluan.
D:nä haluan suojella subia myös häneltä itseltään. Jos vain pystyn ja näen sen tarpeelliseksi.
Vaikkakin ihmisen itsemääräämisoikeus ...

[Fia]

Yksi näkökulma, jonka voisin tähän kans vielä nostaa on, miten toteuttaa yllätyksinä sessiota, joissa on bottomille mahdollisesti "edgy" elementti.

Itselleni siis bottomina yllätyksellisyys on yksi tosi kutkuttava elementti eli tykkään siitä, etten välttämättä tiedä aina aivan tarkalleen tai kovinkaan tarkalleen, mitäs kaikkea top on mun pääni menoksi suunnitellutkaan. Tiedän, että tää kuulostaa lähtökohtaisesti aika hasardilta suhteessa mihinkään edge playksi määriteltävään, mutta toisaalta se, että sessioissa on yllätyksellisyyttä on myös itsessään eräänlaista mind fuck edge playtä, enkä usko olevani ainoa siitä pitävä. Todennäköisesti myös aika moni top-osapuoli tykkää yllättää. Eli miten tämän voi tehdä (riittävän) turvallisesti vai voiko?

Itse koen, että yllätyksellisyys on (ainakin osan) edge play -juttujenkin kanssa mahdollista säilyttää esimerkiksi sitä kautta, että edge play asiasta X keskustellaan etukäteen ja sitä mahdollisesti myös (kuiva)harjoitellaan etukäteen - ja sitten asia jätetään hautomaan. Bottom tietää, että tämä juttu on tulossa mahdollisesti tässä joskus lähitulevaisuudessa - mutta ei täsmälleen milloin, eikä ehkä ihan täsmälleen, missä muodossa. Ja sitten top vaan antaa bottomin odottaa. Ja odottaa. Ja odottaa vähän lisää. Ja epäillä, että ehkäpä me ei ollakaan tekemässä koko juttua. Ja ehkäpä kysellä, että niin ollaanko me koskaan tekemässä sitä niin juttua, johon top voi todeta, että joo, eiköhän me olla, kunhan tässä keretään... ja sitten bottom taas odottelee... Kunnes eräänä päivänä, kesken session, jossa vaikutti olevan kyse jostain ihan muusta - pam, nyt me tehdään sitä juttua, etpä osannut odottaa. ;-)

^Tämmöisessä tavassa leikkiä on tietysti varauduttava siihen mahdollisuuteen, että bottom "tosipaikan tullen" säikähtää liikaa, ei olekaan valmis tai jostain muusta syystä ei just nyt silloin haluakaan - ja käyttää turvasanaa. On siis ensinnäkin luotettava siihen, että bottom uskaltaa käyttää turvasanaa ja toisaalta topin on kestettävä se, että voi joutua pettymään siitä, että tää homma ei nyt toteudukaan (mutta toisaalta se pettymisen mahdollisuushan on aina olemassa, kun ylipäätään turvasana on käytössä). Joidenkin juttujen suhteen yllätyksellisyys varmasti myös lisää riskejä liikaa tai tarvittavia turvajärjestelyjä ei yksinkertaisesti pysty toiteuttamaan salassa niin että yllätys säilyisi. Ei siis sovi kaikkeen, eikä varmasti kaikille.

Itselleni kuitenkin yllätyksellisyys on niin iso lisäjännityksen ja -kiihotuksen luoja, että sitä kannattaa vaalia, kun mahdollista. Lisäksi joku sinänsä objektiivisesti "vähemmän HC" elementtikin voi muuttua tosi edgyksi, kun se tulee yllätyksenä. Tällainen voi olla vaikka uuden välineen käyttäminen tms. Näistä top voi hieman varoittaa sanomalla esimerkiksi tyyliin: "Seuraavan kerran, kun leikitään, mulla olis sulle yllätys. Se voi olla ehkä vähän hurjakin juttu, mutta uskoisin, että tykkäät." <-- Tämmöisestä alustuksesta tiedän, että tulossa on jotain jännää, todennäköisesti jotain, mistä on aiemmin puhuttu, mutta en täsmälleen mitä. Osaan kuitenkin vähän varautua johonkin ja sitten kun se tapahtuu, mitä ikinä se onkaan, en ole liian paniikissa vaan silleen sopivan ihanasti ja kivasti paniikissa. Edelleen tietysti mahdollisuus käyttää turvasanaa ja hyvä jälkihoito auttaa yllätyksestä toipumisessa. Tietoisuus siitä, että top tuntee mun kovat rajat eikä kuitenkaan millään yllärillä rikkoisi niitä, auttaa myös luottamaan siihen, että uskaltaa tulla yllätetyksi.

[Fia]

Snadin kommentti ”vinkulelun keho - vinkulelun päätös. Omien suhteideni kanssa en osaa itse ajatella noin. Tietysti voi elää juuri siinä hetkessä ja mennä flown mukana. ”Vinkulelu päättää.”
Itse katson kiusallisen paljon myös eteenpäin. Jos teen nyt näin, mitä tapahtuu ehkä viikon päästä, vuoden päästä, kymmenen vuoden päästä. Ihminen muuttuu. Mieli muuttuu.
Sub voi sanoa: Nyt tuntuu tältä, siksi tehdään se nyt - koska haluan.
D:nä haluan suojella subia myös häneltä itseltään. Jos vain pystyn ja näen sen tarpeelliseksi.
Vaikkakin ihmisen itsemääräämisoikeus ...

Niin... nää on lopulta tosi henkilökohtaisia eettisiä keloja. Arvostan ehdottomasti sun haluasi suojella subia myös häneltä itseltään ja uskon, että se tekee susta hyvän D:n. Ja kuten edellä totesinkin, D ei myöskään ole mikään "sadismiautomaatti" eli ethän sinä - tai kukaan D - ole velvollinen toteuttamaan subille esim. pysyviä jälkiä, koska tämä nyt itse haluaa, jos D:stä itsestään tuntuu, ettei se nyt oo kuitenkaan hyvä idea, enkä halua. Se, ettei tunnu hyvältä ja epäilyttää, miltä se tuntuu tulevaisuudessa, on itsessään ihan riittävä perustelu kieltäytyä.

Mulla on kehossa parikin pysyvää merkkiä, jotka muistuttaa asioista ja ihmisistä. En kadu. Mutta jos katusin... niin itsepähän läksin. En syyttäisi ketään, vaikka katuisinkin.

Mua on toisaalta joku joskus eropäissään myös syyttänyt siitä, että pilasin hänen elämänsä.
Taisin vastata, että ilo oli molemmin puoleinen.

Joskus ihmiset katuu asioita, jotka tekohetkellä vaikutti hyviltä ideoilta. Joskus ei.
Katuminen sinänsä on yksi luonnollinen osa elämää.

Ehkä mun etiikka on vähän kylmä, mutta loppujen lopuksi ajattelen olevani vastuussa omista tekemisistäni ja tunteistani. En muiden.

This been said, henkilökohtaisesti en ihan hirveän matalalla kynnyksellä tekisi kenellekään pysyviä merkkejä kehoon. Mutta suojelisin siinä ensisijaisesti itseäni ja miettisin omia myöhempiä tunteitani asiasta. Jos joku haluaa kehoonsa jälkiä, enkä mä niitä tee, niin ehkä se joku menee sitten hakemaan niitä jostain muusta ihmissuhteesta. Ehkä ei. Lopulta sekään ei taaskaan ole mun valinta.

[stoge]

Snadin kanssa samaa koulukuntaa, ihmisen päätös ruhostaan on jokaisen oma oikeus ja vastuu.

Mielenkiintosempi itselle on se, miten oma kaali on muuttunu aikojen saatossa.

Jos ihan konkretisoituna, niin aikoinaan jos joku halus naamansa halki, helppo juttu.
Sitten joku muuttu omassa päässä. Hetken luulin, että mulle on kasvanu moraali.
Totuushan on se, että naaman viiltely on intiimiä touhua, joten niitä jälkiä ei jätetä miten sattuu joten muutaman
kerran tohon on tullut sanottua ei.

Ja nää jutut varmasti kuulostaa kauheen "hc":lta joillekin. Ei ne ole. Ne on asioita niinkun muutkin asiat, tarpeita ja tahtotiloja.
Todellisuushan on se, että noi on pitkälti historiaa, oon hellä pususeksuaali nykyään.