Baarin kannatusmaksut
Ikävintä minusta ei tosin ole se että matcheja ei löydy, vaan se miten ankeaa on sittenkin kun kerran puoleen vuoteen selviää treffeille jonkun kanssa. Tapaamiset nettisaittien/äppien kautta löytyneiden kanssa nykyään yleensä jäävät siihen ainoaan, useimmiten niin että minä ehdotan toisia treffejä koska mielestäni oli mukavaa, ja vastapuoli joko keksii jonkun hätävalheen koska ei kehtaa sanoa mikä oikeasti mättää, tai monesti(!) niinkin että vastapuoli haukkuu minut koska en lukenut ajatuksia ja oletin että "sovitaan treffit myöhemmin" tarkoittikin "älä koskaan enää ota yhteyttä". Joku joka tietää miksi naisilla on tarvetta valehdella toiselle tällä tavoin päin naamaa (tai tunnistaa itse siihen syyllistyneensä) voisi avata asiaa.
Seuranhakuakin on erilaista. On eri asia olla tavallaan verkot vesillä ja katsoa jos jää kiinni merenneito, kuin yötä päivää kokeilla kolkuttaa kaikille oville huutaen "antakaa mulle seksiä/rakkautta/mitä-nyt-etsiikään". Epätoivo on kaikkein rumin tuoksu mitä ihmisestä voi saada. Siitä tulee fiilis ettei ihminen ole edes kiinnostunut sinusta omana itsenäsi, vaan haluaa vain jonkun. Vaikeaksi hommaan tekee että miten pidempään ihminen on yksin, sitä alttiimpi hän varmaan on epätoivolle tai toisaalta katkeruudelle - mikä on kyllä ihan yhtä paha juttu kuin epätoivo. Katkeruus taas näkyy nähdäkseni juuri äärimmäisen epärealistisina vaatimuslistoina tai suoraan passiivisaggressiivisena "ettehän te mua kuitenkaan halua"-asenteena. Ihminen joka on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä vaikuttaa väkisin paljon viehättävämmältä kuin muunlaiset ihmiset. Usein tällaisessa tilassa oleva ihminen ei välttämättä aktiivisesti myöskään etsi mitään. Se taas ironisesti lisää mahdollisuuksia löytää jotakin - mutta mielestäni se ei liity niinkään siihen etsiikö vaan siihen millainen oma henkinen status on. (En tässä siis viittaa että yksikään keskustelija tässä ketjussa olisi epätoivoinen tai katkera, en mä teitä tunne tai ole teidän deitti-ilmoja lukenut tai mitään sellaista. Ihan vaan ettei tule vääriä käsityksiä. Kunhan pohdin yleisellä tasolla.)
Lainaus käyttäjältä: laalaa - 23.10.2020, 23:33kun se mies oli kuitenkin fiksu ja mukavan näköinen, että onko se ollut jotenkin viestinnässään niin epätoivoinen, että on ollut creepy. Etsin selityksiä ja narratiivia. En vaan tajua tätä epäsuhtaa, noin niinkuin yhteiskunnallisena ulottuvuutena. Tämä todella vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin aika monitahoisesti.Näin totisesti on, mitä tulee hyvinvointiin ja yhteiskuntaamme.Hienoa jos sinuun (mihin?) vetosi tämä "fiksu ja mukavan näköinen" presenssi, mutta noin yleisesti ottaenhan miehelle on erinomaisen tärkeää erottua jollain tavalla betamassasta. * )
kun se mies oli kuitenkin fiksu ja mukavan näköinen, että onko se ollut jotenkin viestinnässään niin epätoivoinen, että on ollut creepy. Etsin selityksiä ja narratiivia. En vaan tajua tätä epäsuhtaa, noin niinkuin yhteiskunnallisena ulottuvuutena. Tämä todella vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin aika monitahoisesti.
Lainaus käyttäjältä: Sukkanauhafani - 24.10.2020, 14:35Seuranhakuakin on erilaista. On eri asia olla tavallaan verkot vesillä ja katsoa jos jää kiinni merenneito, kuin yötä päivää kokeilla kolkuttaa kaikille oville huutaen "antakaa mulle seksiä/rakkautta/mitä-nyt-etsiikään". Epätoivo on kaikkein rumin tuoksu mitä ihmisestä voi saada. Siitä tulee fiilis ettei ihminen ole edes kiinnostunut sinusta omana itsenäsi, vaan haluaa vain jonkun. Vaikeaksi hommaan tekee että miten pidempään ihminen on yksin, sitä alttiimpi hän varmaan on epätoivolle tai toisaalta katkeruudelle - mikä on kyllä ihan yhtä paha juttu kuin epätoivo. Katkeruus taas näkyy nähdäkseni juuri äärimmäisen epärealistisina vaatimuslistoina tai suoraan passiivisaggressiivisena "ettehän te mua kuitenkaan halua"-asenteena. Ihminen joka on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä vaikuttaa väkisin paljon viehättävämmältä kuin muunlaiset ihmiset. Usein tällaisessa tilassa oleva ihminen ei välttämättä aktiivisesti myöskään etsi mitään. Se taas ironisesti lisää mahdollisuuksia löytää jotakin - mutta mielestäni se ei liity niinkään siihen etsiikö vaan siihen millainen oma henkinen status on. (En tässä siis viittaa että yksikään keskustelija tässä ketjussa olisi epätoivoinen tai katkera, en mä teitä tunne tai ole teidän deitti-ilmoja lukenut tai mitään sellaista. Ihan vaan ettei tule vääriä käsityksiä. Kunhan pohdin yleisellä tasolla.)Tää oli kans sellanen kela, mikä itselle tuli, että, jos on siihen mielentilaan joutunut, että yleistilanne on pettynyt ja katkera, ja hieman pakkomielteinenkin mahdollisesti, niin kuinka säilyttää tietty herkkyys ja yhteys omiin de facto tarpeisiin. Että pyrkii mahdollisesti psyykkaamaan niitä sopimattomiakin sopiviksi, että ois joku. Se lipsahtaa aika helposti, että kun jotain oikein haluaa, niin melkein huomaamattaankin saattaa ruveta valehtelemaan itselleen mustaa valkoiseksi.
Omalla kohdalla yleisin syy siihen, miksi keksin jonkun valkean valheen on, ettei mies nyt vaan ollut oman maun mukainen. Ja koska ei se ole miehen vika, niin en turhaan halua ns. loukata häntä asioilla mihin hän ei itse voi vaikuttaa ja siksi se valkoinen valhe.Ja se syy sille miksen suoraan aina sano, että "hei, nyt ei vaan mieltymykset osuneet yksiin" tai "nyt ei vaan natsannut" on se, että sitten melko usein mies kääntyy puolustuskannalle (ihan turhaan, koska ei tää oo kenenkään vika) tai jopa hyökkääväksi ja alkaa suoltamaan kaikkea negatiivista Mä tottakai ihan mielellään skippaan tämän vaiheen, joten taas jälleen kerran mieluummin se valkoinen valhe kehiin.
Epätoivo on kaikkein rumin tuoksu mitä ihmisestä voi saada.Epätoivo on kaikkein rumin tuoksu mitä ihmisestä voi saada.
Siitä tulee fiilis ettei ihminen ole edes kiinnostunut sinusta omana itsenäsi, vaan haluaa vain jonkun.
Oisko toi just se syy et aletaan vänkää et miksi en kelpaa ja mikä on se syy.Kuulostaa ku lukee tota sun tekstiä että hyvin luultavasti.
Ja ihan oikeesti sä et voi toisen puolesta määritellä mikä on creepyä ja mikä ei.
Minua ei ole koskaan loukannut se jos joku kertoo syynä pakkeihin olevan jonkun asian mihin en voi vaikuttaa. Sen sijaan stressiä, ahdistusta ja masennusta aiheuttaa se että minua kohdellaan treffien päättyessä kuin olisin kirvesmurhaaja jolta pitää päästä mahdollisimman äkkiä karkuun, kun ei mielestään ole antanut siihen aihetta eikä tiedä mitä olisi voinut tehdä toisin, jos mitään. Ymmärrän kyllä sen että mahdollisuus aggressiiviseen vastaukseen pelottaa, mutta onko nyt tosiaan niin että niitä ei muka tule "heittämällä valkoisia valheita kehiin"? Tiedän että tuo on yleinen mielikuva asiasta, mutta luulisi että ne joilla pakkien aiheuttama pettymys purkautuu aggressiona toimisivat niin riippumatta siitä miten asian muotoilee.
Monessa kohtaa on tullut eteen se, kuinka epätoivo on loistava naisenkarkoitin, minkä itsekin uskon olevan totta. Jos seksuaalinen turhautuminen ja läheisyyden tarve myrkyttää ilman ympäriltä niin että oravatkin tippuvat oksilta, voisiko ratkaisu löytyä seksityötä tekevistä?
Tunnen itsekin useita ihmisiä, pääasiassa miehiä, jotka ovat sinkkuja ja/tai neitsyitä vasten tahtoaan. Siinä joukossa on korkeakoulutettuja, älykkäitä, hauskoja, toimeentulevia ja elämään intohimoisesti suhtautuvia tyyppejä, joista ei ikinä arvaisi. Minusta se on helvetin surullista, enkä tiedä mitä hittoa sille voisi tehdä.
En vaan tajua tätä epäsuhtaa, noin niinkuin yhteiskunnallisena ulottuvuutena. Tämä todella vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin aika monitahoisesti.