Nainen nahoissa, mediassa, bussin penkillä, käsipuolessa vai sydämessä?

[Kolumnisti]

Nainen nahoissa, mediassa, bussin penkillä, käsipuolessa vai sydämessä?


Tässä iltana yhtenä selailin netistä kuvia ja videota nahka- ja saapasnaisista ja ru--haaveilin. Samalla tulin muistelleeksi sitä suhdettani, jossa fetissiunelmani toteutuivat tuon tuostakin. Tuo kuvien selaaminen ei tauonnut silloinkaan, mutta ajatus oli toinen: Kuvat saivat minut entistäkin iloisemmaksi siitä, mitä minulla oli.

Internet tarjoaa silmänruokaa niin paljon kuin sielu sietää etsiä. Supersankarielokuvien sankarittarilla on hyvin usein upeita asuja, jotka voisivat olla nahkaa tai kumia. Korkeat korot toki tahtovat nykyään loistaa poissaolollaan, kun se on sellaista esineellistämistä ja seksualisointia ja muuta latistavaa.

No, pääsyy kai on realismi. Korot kun ovat vähän epäkäytännölliset, kun taistellaan superkonnia vastaan. Ei tosin parane unohtaa Pamela Andersonia Barb Wirena jakamassa selkäsaunoja niissä saapastimissaan tai Michelle Pfeifferiä (ja myöhemmin Anne Hathawaytä) Kissanaisena tiukassa mustavassa kiiltävässä asussa JA hulppeissa koroissa tekemässä samaa. Voisin luetella vaikka ja mitä.

***

Todellisuus on tietysti monin verroin tylsempi, mikä lienee ihan hyvä juttu. Ei tuollaisia sankaripeipejä ole olemassa, mutta toisaalta ei myöskään superkonnia yrittämässä maailman valloitusta tai suoraan sen tuhoamista. Korkeissa koroissa on ankeaa tepastella koko työpäivä. Jos todellisuuden korkokenkänaiset osaisivatkin läjän kamppailulajeja ja olisivat yhteenotossa ylivoimaisia, viitsisivätkö hekään alkaa mukiloimaan mottipäitä korkeissa koroissaan?

Se pistääkin jälleen pohtimaan sitä, mitä media kuvaa ja mitä todellisuus lopulta tarjoaa. Monet näkemämme kuvat ovat peräisin Suomea lämpimämmän ilmaston maista, jotka tietystä näkökulmasta tarjoavat paremmat sääolot sellaiselle 'seksikkäämmälle' vaatetukselle. Voimme tietenkin pitää melkolailla totena, ettei elämä ole pornoa sielläkään eikä jokainen päivä ole raflaavan pukeutumisen päivä.

Asenneilmapiirikin vaikuttaa siihen, miten viitsii näyttäytyä. Suomessahan tunnutaan paheksuvan sitä, että on tietoinen hyvistä puolistaan ja antaa niiden olla esillä. On helppo mieltää rohkeampi pukeutuja portoksi tai ties miksi, eikä se pukeutujakaan varmasti sellaiselle leimalle lämpene.

Ilmankos maailmankirjat menevät sekaisin, kun vastaan sattuu jostain tulemaan nainen, joka on kuin suoraan noista haavekuvista. Siellä hän istuu toisella bussin penkillä tai kävelee kolmannen kerran vastaan ostoskeskuksessa (Näin minulle kävi eräänä perjantaina. Pakko hänen perjantaitaan oli piristää kertomalla että hän on mielestäni hyvin tyylikäs. Sain kiitoksen ja hymyn.).

***

Tällainen ilmestys ei luultavasti ole ihan samaa maata aiemmin mainittuihin löytöihin verrattuna. Asu, meikki ja muut ominaisuudet eivät ole välttämättä ihan niin viimeistä piirtoa myöten huolitellut. Itse nainenkaan ei ehkä ole samasta muotista kuin nuo sankarittaret. Saattaa olla vähän varttuneempikin. Nahkahousuissa, nahkahameessa sekä kenties korkosaappaissa. Hänellä on jotain ylitse noiden kaikkien: hän on todellinen.

Todellisuudesta puhutaan usein karumpana, ja se pitää kutinsa myös tuon bussin penkillä istuvan naisen kohdalla. Se on silti monin verroin parempaa kuin ne täydellisyyteen asti rukatut jpg-tytöt, joita netti on pullollaan. Bussin penkillä istuva nainen ei poseeraa eikä mitään. Saappaissa saattaa olla hiekkaa ja kuraa. Hän saattaa olla totisen näköinen sekä juuri ja juuri meikattu. Siitä huolimatta hän saattaa olla upeampi näky kuin vaikka joku Heike the Fetish Queen, joka on tietyllä tapaa Aku Ankkaan verrattavissa oleva mielikuvitusolento.

***

Vaikka haaveilemmekin jostain Heikestä tai hänen kaltaisestaan, tekisikö hän meitä kuitenkaan autuaiksi? On ihan totta, että me fetisistit harhailemme aika kauas realismista. Silti kaltaiseni paatuneen fetisistin on pakko miettiä, mitä seuraavaksi. Olen viime aikoina tykönäni miettinyt, mitä muuta oikein haluaisin unelmieni naiselta. En taida olla edes varma, että haluan minkäänlaista kumppania. Lystikäs kysymys, koska suhteellisen säännöllisin väliajoin kuitenkin inisen sitä, miten nahkanaisia on vaikea löytää.

Pohdiskellessani asiaa kavereiden kanssa joku heitti ilmoille sanan 'trophy wife', eli suunnilleen palkintovaimo. Niin, voisihan sitä ajatella, että mukavahan sellainen nahkanainen olisi käsipuolessa vähän niin kuin asusteena. Ainakin sellainen on kiva katsella. Mitä sellaisella semmoisella naissankarilla oikeastaan tekee muuta kuin pällistelee?

Älkää nyt sanoko, että sitä voi vaikka nussia. Jostain syystä en oikein itse osaa edes ajatella noin, kun en miellä nussimista niin tavoittelemisen arvoiseksi. Ihmisillä kun on muitakin ulottuvuuksia kuin se ulkoinen olemus ja ne rytkyt - tai se, että kykenevät antamaan sinulle pataan niissä hurjissa koroissaankin. Jotain yhteistäkin pitää olla.

Niinpä sitä toisinaan tulee katsottua näitä sankarittaria ja hyperseksualisoituja naishahmoja vähän ajatukset solmussa. Kovasti minä tuollaisen omakseni tahtoisin, mutta mitä minä oikeastaan tuon upean olennon kanssa oikein tekisin? Sama kyllä pätee vähän siihen juuri bussista pois jäävään nahkanaiseen, jota katselen ikkunasta, ennen kuin bussi jatkaa matkaansa.


Jayteasee, joka ei kaikista odotuksista huolimatta aio kirjoittaa kolumnia virtsankarkailusta.

[Greta]

Kiitos, olipa hyvä kirjoitus jälleen.
Sielua lämmitti lukea siitä, miten todellisuus voi olla haavekuvia parempaa, vaikka se ei niitä täydellisesti vastaisikaan. Herätti myös pohtimaan, että kenen odotuksia sitä itse yrittääkään täyttää, ja ketä varten.

[Bossman]

Todellisuus voi taaskin olla sepitettä ihmeellisempää, ja sen arvoa vain lisää se, että
nuo Sadut ja Tarut lihallistuvat tai nahallistuvat (ei voi sanoa nahistuvat, eihän?)  keskuuteemme säälittävän
(kannaltamme) harvoin. Mutta he eivät onneksi, yleensä, monota tai muuten vedä turpaan parista ystävällisestä
sanasta, kuten ylläkin todetaan.

Kaupunkiasumisen hyviä puolia on, että asukastiheyden myötä edes joskus saa osumaan okulaariin
jonkun paatuneemmastakin fetissivinovinkkelistä lievästi hengästyttävän ilmestyksen.

On semmoisia korneja superkonnia muuten olemassa; monella suunnalla niitä kutsutaan 'presidenteiksi'.

[lemmikki]

Ajatuksia herättävä kirjoitus ja aiheen tiimoilta parikin keskustelua aikojen saatossa tullut käytyä.

Kun sattuu olemaan tavallinen persjalkainen perheenäiti perähikiältä, ei vaan pysty käsittämään sitä reaktiota, minkä joskus on onnistunut ihmisissä aiheuttamaan asusteillaan tai omilla kierouksillaan. Kun enhän minä näytä nahkahousuissani ja koroissani likimainkaan samalta, kuin toimintaleffojen tähdet. Tai varsinkaan ilman niitä fetissireleitä.

Varmaan eniten ikinä huomiota saanut jakamani kuva oli kiiltohousuissa poseeraamista yliopiston vessassa kesken koulupäivän. Minulle ne ovat arkivaatteita, jos nyt maanantaina sattuu huvittamaan sellaiset päälle kiskoa. Enkä tajua, miksi kukaan kiinnittäisi niihin enemmän huomiota, kuin farkkuihin ja tennareihin. Kiinnittää silti, niin irl, kuin jaetuissa kuvissakin.

Ja minä nautin siitä. Huomiosta. Vaikka en sitä tietoisesti tavoitellut, se tuntuu hyvältä. On kiva kuulla näyttävänsä hyvältä, vaikkei siihen ihan itse uskoisi. Etenkin silloin se on tärkeääkin kuulla. Kiitos teille, jotka sen niin sulavasti kerrotte kanssaeläjille.

Fetissejä omaavat henkilöt tapaavat usein ääneen ihailla kaikkea silmäänsä miellyttävää näissä piireissä. Vaikka itse voi yhtyä kuoroon, kun joku upea ilmestys on päätynyt kuvina jakoon, samalla tuntee jotain kateuden pistoksia ja vähempiarvoisuutta. Harmittelee sitä, ettei ikinä itse voisi vastata sellaisiin odotuksiin. On mennyt aikaa tajuta, että eivät ne ole mitään odotuksia. Joku mallivosu vetävissä vaatteissa on upea. Fettarin mielestä, minun mielestäni ja useimpien ihmisten mielestä. Se ei tarkoita sitä, ettenkö itse voisi olla yhtä lailla upea sen fettarin silmissä. Tai ettenkö minä riittäisi tai kelpaisi.

Tämä kirjoitus avasi hyvin sitä, miksi juuri minäkin silti kelpaisin. Se, että on saavutettavissa tai todellinen, ei tee minusta jotain mihin tyytyä vaan jotain, mitä tavoitella, koska olen totta. Ja muutakin kuin kuori tai kuva. Niin ne kuvien ja leffojen naisetkin toki ovat, mutta emme me sitä koko totuutta koskaan tavoita. Emmekä välttämättä pitäisi siitä, jos tavoittaisimme.

[toysnstuff]

Samoja ajatuksia ollunna mitä Jayteasee ilmaisit viimeisessä kappaleessa. Joskus halu on mieluisinta pitää täyttymättömänä, jotta voi jatkaa haluamista.

Harmittelee sitä, ettei ikinä itse voisi vastata sellaisiin odotuksiin. On mennyt aikaa tajuta, että eivät ne ole mitään odotuksia.

Tässä on hyvin olennainen juttu. Joillekin ne tietyt fyysiset raamit on todella asioita, joita odotetaan ja edellytetään toiselta. Mikäli näitä ei ole, ei ole potentiaalinen kumppani ulkonäön tai ainakaan sen (Tinder)kuvan perusteella.

Sitten on ihmisiä, joille nämä ovat kiva plussa, mutta ei mikään ehdottomuus - mikäli sattuvat ihmisestä itsestään kiinnostumaan.

Oletukset toisten odotuksista ja vaatimuksista on aikamoinen sudenkuoppa oman itsetunnon ja itsearvostuksen osalta, ainakin mikäli deittailua haluaa harrastaa. Toisaalta, jos olisi täysin piittaamaton siitä mitä toinen mahtaa toivoa ja luottaisi siihen, että kyllä hän minut haluaa kunhan pääsee minuun tutustumaan... voisi olla vielä syvemmässä suossa. Mutta siinä välimaastossa lienee kuivinta: jalat sen verran tukevalla maaperällä, että voi kohdata toisen ihmisen alkamatta itse vajoamaan epävarmuuksien syvyyksiin, sekä ilman sitä, että tarvitsee sitä toista töniä petollisemmalle maaperälle, että tuntisi itsensä vakaammaksi kuin oikeasti onkaan.

[Chennai]

Olipa hyvä ja osuva kirjoitus! Sosiaalisen median luomissa ulkonäköpaineissa turhan moni koittaa tavoitella sitä utopistista täydellisyyttä kuvitellen, että se on jotain mitä täytyy saavuttaa ollakseen onnistunut tai hyväksyttävä. Kuitenkaan elämä ei ole Hollywoodia, ja ihminen on yleensä upeimmillaan kun saa olla oma itsensä ja toteuttaa omaa juttuaan. Itsevarmuus on kaunista.

[balthazar]

Mahtavasti muotoiltu muistutus siitä, että vain todellisuus on todellista

[Fia]

Sitten tässä on vielä sekin kerroin, että ne internetin ihmeelliset megabeibit, näyttelijät, fetissimallit ja pornostarat, ovat myös jotain oikeita ihmisiä jossain oikeasti. 🙂

Minulle on sattunut semmoinen hassu tuuri, että olen tuntenut elämässä muutaman sittemmin julkisuuteen pongahtaneen kaunottaren ennen julkisuutta. Ja töidenkin puolesta olen nähnyt aika paljon julkkiksia, näyttelijöitä, muusikoita sun muita, silloin kun he ovat "kulisseissa". Julkisuudessa kaunis ihminen yleensä on livenäkin kaunis ihminen, myös vähemmällä meikillä ja vaikka treenihetken pieruverkkareissa. Mutta huomattavasti tavallisemmilta ne staratkin näyttävät ollessaan... tavallisia.

Kääntäen on myös niin, että moni tavisnainen kävisi ongelmitta julkkiskaunottaresta oikein ehostettuna, puettuna ja kuvattuna. Mutta miksi kukaan ylläpitäisi sellaista estetiikkaa arjessa muuten vaan? Kuten aloittaja kuvasikin, korkkarit nyt eivät vain ole kätevin jalkine yhtään pidempään kävelyyn, eikä catwalk-meikki sovellu kovinkaan moneen arjen tilanteeseen. Puhumattakaan siitä, että miljoonalta dollarilta näyttäminen ei ole ilmaista.

Silti koen, että ihan tavalliseen arkeen mahtuu niitä hetkiä, joihin ihan tavallinen ihminen voi tuoda jotain erityistä tilanteeseen sopivalla (tai vaikka vähän sopimattomalla, parempi överit kuin vajarit, beibet) kauniilla, seksikkäällä tai vaikka ihan vaan hauskalla pukeutumisella, ehostautumisella ja olemisella. Kiiltopöksyt ja nahkahameet eivät todellakaan ole fetissimallien yksinoikeus. Ja kun siitä itsensä peliin laittamisesta saa positiivista huomiota, siitä totisesti saa nauttia. Eikä mitään mutinoita, että minä nyt vaan tämmöinen olen. Sehän se just on upeaa, kun ihminen on just sitä mitä on - fetissiasuineen päivineen. ❤

[Dante79]

Tuntuu että itsellä on jotenkin kaikenlaiset utopistiset kinkyfantasiavisiot aina loistaneet poissaolollaan.

Ehkäpä ensinnäkin sen tähden etten oikein koskaan ole itse syttynyt kinkystä pornografiasta, joten sellaisen katselu on jäänyt aika vähälle. Toiseksi ehkä sen tähden kun lähdin skeneen alunperin mukaan yhdistyksen bileistä lehti-ilmoituksen perusteella 2000-luvun alkumetreillä, ilman että olisin etukäteen luonut mitään ennakko-odotuksia mistään internetin kiiltokuvista. Ja siitä lähtien on parisen vuosikymmentä enimmäkseen tullut livenä kaveerattua kinkyjen kanssa, eikä niinkään täällä virtuaalimaailmassa.

Kolmanneksi olen ehtinyt vuosien varrella valokuvata bilekuvia ja videokuvata tuntikaupalla bdsm/fetish -aiheista videotaidetta, jonka kautta on ihan itse tekemällä tullut itsestäänselvyydeksi miten paljon editoimalla, valikoimalla ja kuvankäsittelyllä karsiutuu kaikki mahdolliset ei-niin-esteettisesti-silmää-hivelevät puolet pois ja jäljelle jää vaan ne parhaimmat palat. Joten sitä silleen tietää kuinka lavastettua vähän kaikki vastaantuleva kinky-kuvamateriaali on.

En tiiä, todellisuus on minulle ollut aina fantasioita kivempaa.
Onhan taidetta silti kiva tehdä.

[Minea]

Tärkeitä sanoja, näinhän se on. Kiitos ajattelemaan herättelystä ❤️❤️

[semar]

"On ihan mahdollista, että todellisuus on olemassa", sanoi Esko Valtaoja. Todellisuudessa (jos se siis on olemassa) voi myös olla mielenkiintoisia ihmisiä, toisin kuin epätodellisuudessa. Omat mieltymykseni lähtivät jo hyvinkin nuorena muuttumaan kovin todellisuushakuisiksi. Mikään pelkkä kuva tai video, olkoon teemoiltaan sinänsä kuinka hyvin vain omiin mieltymyksiini sopiva, ei ole enää aikuisiällä jaksanut innostaa. Tosin jo myöhäisteininäkin se mielenkiinto suuntautui enemmän oikeisiin ihmisiin, vaikka kuvastolla oli vielä jokin rooli.

Todellisuuden kaipuu tarkoittaa myös sitä, että aiemmin tässä ketjussa epätäydellisyytenä kuvattu arkinen eroavaisuus fetissikliseekuvastosta on jo itsessään virike. Viestiihän se siitä todellisuudesta. Reaalimaailman nainen on aina kiinnostavampi kuin kiiltokuva, ja mitä todellisempi, sen parempi. Otsikon kysymykseen siis vastaus ehdottomasti "sydämessä". Se ei tosin tee asiaa yhtään sen helpommaksi kuin sen avauspostauksessa kuvaillun fetissimallin haluaminen. Se todellinen kun tuntuu olevan monesti ihan yhtä saavuttamaton, mutta tarjoilee silti silmän- ja ajatuksenruokaa jopa silloinkin kun en sitä hae. Yritä siinä nyt sitten keskittyä töihin kun se unelmien domme istuu samassa pöydässä