"Hyvä ero"

[Ms. M]

Kommunikaatio.
Itse olen ajatellut, että ideaalisti pystyisi yhdessä käymään läpi suhdetta, keskustelemaan hyvistä jutuista, ja niistä mitkä meni pieleen, siitä miksi tultiin tähän päätökseen.

Mitä opittiin ja myöskin että molemmat saisi kuulla toisen näkökulmat asioista, jotka voi olla hyvinkin erilaisia.
Ja myös kiitos kaikesta ja  mikään ei vie kauniita muistoja pois. Sillä tavalla molemmat pääsis jatkamaan helpommin. Vaatii kyllä kypsyyttä ja itsehillintää, ehkä jopa sitä, että molemmat on eron kannalla. Tuo ei välttämättä toimi jos toinen haluaa erota ja toinen ei. Tai jos toinen ei halua käsitellä asiaa. Ikävää silloin tietty kun erot menee rumasti. On paljon helpompi molempien jatkaa matkaa ja vapautua toisesta, jos voi käydä niitä asioita yhdessä läpi ja sitten toivottaa hyvää jatkoa.

WORD.
 Niin samaa mieltä. Tokikaan en itse ole ikinä kokenut tuollaista eroa.

Rumin ja vaikein ero harmittaa vieläkin. Tärkeä suhde lopetettiin sähköpostilla, enkä vieläkään ole varma mitä tapahtui. Asiasta ei koskaan ole voitu puhua "niin kuin aikuiset", vaan se on toisen osapuolen osalta ollut pelkkää syyttelyä. Lopulta paloi minulta se kuuluisa pinna, ja annatin kunnolla. Sen jälkeen täysi hiljaisuus. Olen surullinen edelleen, mutta en voi asialle mitään ja kunnioitan toisen osapuolen tahtoa

[Kinkykundi]

Juuri tästä syystä kasvavan, ei kasvaneen. Ero antaa mahdollisuuden siihen kasvamiseen, tai, no, pakottaa siihen.

Ei oikeastaan pakota, se riippuu niin ihmisestä. Jos hyppäät heti uuteen suhteeseen tai hankit sellaisen jo ennen eroamista, ei se kasvata lainkaan. Pahin asia minkä voit tehdä on hankkia laastarisuhde ja jäädä siihen roikkumaan. Luulisin esimerkiksi lastensuojelunkin näkevän paljon näitä tapauksia, missä heti uuteen suhteeseen hypännyt vanhempi perseilee vielä vuosienkin jälkeen lapset välikappaleina, mikä johtuu lopulta vain perseilijän kyvyttömyydestä nähdä vikaa itsessään, nähdessään ainoastaan oman uhristatuksensa.

[Light]

Edellisiin, näinpä. Ne samat haasteet tuppaa noissa 'pikasiirtymissä' vaan jatkumaan mutta eri ihmisen kanssa, ehkä vähän eri muodoissa.

[Blondie77]

Hyvin pitkälti sen miten eron kokee on myös itsestä kiinni ja omasta asenteesta. Mä en kuulu siihen ryhmään joka polttelee siltoja tai hieroo "toisen paskuutta" joka paikkaan - yleensähän eroon tarvitaan kaksi ja kannattaa sinne omaankin peiliin katsoa. Mut on jätetty aikoinaan kirjeellä, jonka löysin keittiöstä toisen lähdettyä töihin - olenko katkera? En - edelleenkin hyvissä väleissä ja yhteyksissä ko. ihmisen kanssa. Viimeisin ero on lasteni isästä lähes 15 vuoden jälkeen (minä olin se "jättäjä") - Me hoidamme ihan kaikki asiat edelleen sulassa sovussa ja yhteistyössä ja erosta huolimatta toisen kunnioittaminen ja luottamus on tallessa.

Mä jaksan aina ihmetellä sitä kun jengi on suhteissa mitkä on heidän mielestään paskoja keräten sitä katkeruutta ja sitten kun suhde päättyy niin kaikki se katkeruus on sylkäistävä ulos.. eihän siinä mitään, mutta jossain vaiheessa kannattaa suunnata ajatukset muualle ja päästää irti menneestä, sillä aikansa kun kuuntelee ja seuraa sivussa näiden henkilöiden "tilitystä" luo se aika negatiivista mielikuvaa tästä ihmisestä itsestään..  ja ylipäätään, miksi olla suhteessa jossa tulee pahaolo?? meillä on vain yksi elämä elettävänä (mun näkökulma, ei mikään virallinen kanta) niin ota siitä mieluummin kaikki irti ja älä tuhlaa sitä negatiivisiin asioihin tai ihmisiin! Wake up and smell the roses!

[ööö]

Minulla on takana hyvä ero hyvästä 15 yhteisestä taipaleesta jonka aikana putkautimme ipanan maailmaan, ja elimme monta hauskaa ja kahelia vuotta yhdessä. Sitä teemme edelleen (eri osoitteissa emmekä ole intiimissä kanssakäymisissä), suhde eksään on edelleen niin hyvä. Hänen kanssaan pystyn puhumaan kaikesta mitä minulle kuuluu.

Ero oli minun aloitteeni. Kipinä oli sammunut. :/ Sen asian hyväksyttyäni kesti monta vuotta siihen hetkeen että asuin vihdoin omillani.

Kiitos hyvästä erosta kuuluu pitkälti eksälleni joka on niin saaterin huipputyyppi. Meillä molemmilla on korkeat standardit siihen miten kommunikoimme koska meillä on yhteinen lapsi. Sen takia on pakko olla väleissä ja luojan kiitos väleissä oleminen hänen kanssaan ei ole temppu eikä mikään.

Siinäpä tuo lyhykäisyydessään, minun tarinani.

[Dante79]

Itsellä ei onneeksi oo ollut kokemusta eroista missä olisi ollut yhteistä omaisuutta, yhteinen asunto tai lapsia. Voin vaan kuvitella kuinka rankkaa se saattaa olla. Ihan vaan on seurusteluja ja hyviä ystävyyksiä mennyt. Onnekseni ihastun ja tykkään kaveerata enimmäkseen itseni kaltaisten hiljaisemman puoleisten ja rauhallisten ihmisten kanssa, niin ovat nuo teiden eriytymisetkin olleet hyvin epädramaattisia ja vähä-äänisiä.

Mutta, mitä hyvää eroista keksisi sanoa. Ainakin niistä tulee hyvä tilaisuus löytää uudelleen kosketus itseensä, hiljentyä kuuntelemaan mitä itse ihan vaan itsenään tarvitsee, tuntee ja haluaa, kun ei ole enää toista ihmistä läsnä omien tunteiden, tarpeiden ja tahtojensa kanssa. Ja onhan erot loppujenlopuksi aina positiivisia juttuja. Itsenäisiä itsestään vastuussa olevia aikuisia me täällä ollaan, ja suhteiden pointti kaiketi on silleen tehdä elämästä mukavempaa molemminpuolisesti. Eihän sitä turhaan kannata roikkua missään jos huomaa ettei homma enää toimi, eikä ole korjattavissa, ja että yksin tai toisessa seurassa olisi kivempaa.

Erojen jälkeen itsellä on ollut myös tapana useesti käydä läpi jonkinlaista itsetutkiskelua ja pohdiskelua että mikä tässä tarkalleen meni pieleen, jos mikään ja uudestaan sitä mitä sitä suhteiltaan ja ihmisistä odottaa ja kuinka realistisia ne odotukset edes ovat, minkälaisia linkkejä lapsuudenympäristöllä on tunne-elämään aikuisena ja ihmissuhteisiin ja valintoihin ja taipumuksiin ja kaikkeen. Aina välillä tulee noista itsetutkiskeluista sellaisia oivalluksia mistä on ollut hyötyä ihan elämän mielekkyyden paranemisen kannalta kaikinpuolin.

[pindown]

Musta Lilalight tyhjensi potin vastauksilla. Kommunikaatio, ja jos sitä ei ole mahdollista harjoittaa toisen osapuolen kanssa, tarvittaessa ammattiapu/vertaistuki/molemmat.

Mä oon tehnyt lähes joka erossa (ei niitä kovin montaa ole ollut) päinvastoin ja se ei todellakaan ole suositeltavaa. Ne sirpaleet vaan kulkee mukana kengän pohjassa, ja ne on uudessa suhteessa mukana väistämättä. Ja  melko varmasti aiheuttaa muitakin lieveilmiöitä.

Just näin erokriisikoulutuksesta tulleena tää topic vaan sattui tähän sopivasti heh.

[Light]

Näinpä. ^ Niin vaan välillä käytännössä jää kuitenkin yksin selvittelemään asioita itsensä kanssa, silloin vertais- ja muu tuki on kyllä ihan kullanarvoista. Saa vähän perspektiä omaan tunnekuplaan. Se oma ymmärrys, oivallus ja tasaantuminen on kuitenkin tärkeää, kenen kanssa tai yksin sitä sitten tekeekin.

Mun nähdäkseni, ja mun kokemuksella, aivan kaikki käsittelemättömät asiat jää matkaan roikkumaan ja toistuu tavalla tai toisella, liittyivät ne sit suhteisiin tai muihin elämän asioihin. Vapaanahan sitä tuollaisista kahleista haluaa olla ja mennä.

[Alistavaherra]

Kiitoksia hyvästä ja avoimesta keskutelustasta. Tietynlaisena yhteenvetona voisi tiivistää, että eron aikana keskinäinen kommunikaatio ja asioiden käsittely nousee oleelliseksi tekijäksi hyvässä erossa. Ja vaikka ei eron aikana voi käsitellä asioita, niin valmius käsitellä niitä eron jälkeen on hyvä säilyttää. Aina itsetutkiskelu ei tapahdu eron hetkellä, asioiden ollessa liian lähellä jotta niiden taakse voisi nähdä. Etäisyys auttaa toisilla.

Ehkä yhdeksi näkökulmaksi hyvässä erossa voisi vielä nostaa kunnioittamisen. Miten paljon sietää eron aikana "paskaa" ja sitä, että osaa miettiä toisen parasta ei-itsekkäistä syistä vaan lähtien toisen tarpeista.

Kysyisin jatkokysymyksenä, että onko eron jälkeistä aikaa kyetty mietitään yhteisestä näkökulmasta? Jotkut ovat edelleen tekemisissä ex-kumppaniensa kanssa, mutta ei tämäkään aina ole itsestäänselvyys. D/s yhteisön pienen koon vuoksi, ei voi olla törmäämättä ex-kumppaniinsa uudelleen jos molemmat ovat "samoissa maisemissa". Toki suhteen aikana tehdyt sitoumukset (lapset, talous jne) voivat velvoittaa olemaan jatkossakin yhteydessä, mutta miten muuten eron jälkeistä aikaa on käsitelty? Toiset kokevat eron yksinäisyytenä, ahdistavana ja uuvuttavana. Voisiko eronnut kumppani tukea tätä?

D/s suhteen näkökulmasta olen huomannut viimeaikoina miettineeni O:n tarinan loppua, jossa yksi näkökulma oli suhteen päättyminen eteenpäin luovuttamiseen. Sitä kautta määräaikainen tai sopimuksellinen suhde nousi ajatuksissani esiin. Paljonko se voisi vapauttaa pelkoa eroon liittyen, että suhteen jatkuminen/päättyminen olisi osa suhdekeskustelua? Pelkästään avioerojen näkökulmasta noin puolet suhteista säilyvät ja toinen puoli eroaa. Entäpä muiden suhteiden osalta? Jos ajattelee montako suhdetta on tarvittu, että on löytänyt pysyvän suhteen, niin suhdelukuhan on vielä tätä pahempi.

[Kinkykundi]

Kysyisin jatkokysymyksenä, että onko eron jälkeistä aikaa kyetty mietitään yhteisestä näkökulmasta? Jotkut ovat edelleen tekemisissä ex-kumppaniensa kanssa, mutta ei tämäkään aina ole itsestäänselvyys. D/s yhteisön pienen koon vuoksi, ei voi olla törmäämättä ex-kumppaniinsa uudelleen jos molemmat ovat "samoissa maisemissa". Toki suhteen aikana tehdyt sitoumukset (lapset, talous jne) voivat velvoittaa olemaan jatkossakin yhteydessä, mutta miten muuten eron jälkeistä aikaa on käsitelty? Toiset kokevat eron yksinäisyytenä, ahdistavana ja uuvuttavana. Voisiko eronnut kumppani tukea tätä?

D/s suhteen näkökulmasta olen huomannut viimeaikoina miettineeni O:n tarinan loppua, jossa yksi näkökulma oli suhteen päättyminen eteenpäin luovuttamiseen. Sitä kautta määräaikainen tai sopimuksellinen suhde nousi ajatuksissani esiin. Paljonko se voisi vapauttaa pelkoa eroon liittyen, että suhteen jatkuminen/päättyminen olisi osa suhdekeskustelua? Pelkästään avioerojen näkökulmasta noin puolet suhteista säilyvät ja toinen puoli eroaa. Entäpä muiden suhteiden osalta? Jos ajattelee montako suhdetta on tarvittu, että on löytänyt pysyvän suhteen, niin suhdelukuhan on vielä tätä pahempi.

Yleensä jos ihmiset pystyvät asian näkemään yhteisestä näkökulmasta, hommat sujuvat hyvin, tavallisesti vain jompikumpi osapuoli kykenee/haluaa nähdä asiat vain omasta näkökulmastaan, syntyy näitä konflikteja, missä myös sen toisen osapuolen on ryhdyttävä pitämään kiinni omista oikeuksistaan.

Tietysti kinky-piireissä mitkä ovat hyvin sisäsiittoisia, olisi hyvä kyetä pysymään hyvissä väleissä vielä eron jälkeen - jos toisen odotetaan ymmärtävän ettei asiat aina suju, toisen pitäisi vastaavasti ymmärtää asioiden tuntuvan toisesta pahalta..

[Dante79]

Itselläni on tullut pysyttyä frendeinä exien kanssa jos suhde on silleen feidautunut kahden sinkun platoniseksi ystävyydeksi, ja tykätty silti toisistamme ihmisinä, yhteisiä harrastuksia ym, ei vaan olla jaksettu erota vielä, silloin on ollut helpompi pysyä frendeinä vuosia eron jälkeenkin.

Mutta niin, eroonhan kaiketi liittyy se sellainen suruprosessin läpikäyminen, ja olen ajatellut että on parasta kun on tietoinen siitä ja silleen tietää että tää nyt on vaan sitä kun käsittelen nää tunteet ulos päästäni oman aikatauluni mukaan. Tuntuu että siinnä on enempi aineksia turhalle draamalle jos suruprosessiaan kävisi läpi sen ihmisen kanssa josta on eronnut. En tiedä, riippuu kai ihmisistä.

Suruprosessi, eli nää perinteiset että ensin on shokissa, ei halua uskoa että näin voi käydä, ehkä ymmärsi väärin, ei halua hyväksyä todellisuutta, haluaa neuvotella ja vakuutella toista kuinka paljon vielä rakastaa, on vihainen toiselle koska tuntuu että toinen ei ole ollut rehellinen ja avoin, antanut mahdollisuutta, vihainen itselleen kaikista töppäyksistään, on surullinen, epätoivoinen, masentunut kun tajuaa ettei mitään ole enää tehtävissä, energiaton, epäluottavainen, pelokas olo, nostalginen, vanhoja hyviä aikoja muisteleva. Ja kaikkea tuota tunnesotkua tulee yhtäaikaa monta kertaa joskus saman päivän aikana ties missä järjestyksessä. Lopulta kuitenkin kun prosessi on ohi pääsee siitä ulos kun hyväksyy silleen että elämä on muuttunut, värit palaa maailmaan ja kun huomaa löytäneensä taas jotain kivaa uutta elämäänsä ja tuntuu että elämä jatkuu.

Toki aina kannattaa kommunikoida. Mitä rehellisempiä ja avoimempia me ollaan tunteista ja ajatuksistamme sitä paremmat tsäänssit kaiketi on ettei ne ärtymykset pääse kasvamaan mattojen alla. Muttei minusta liikaa kannata keskittyä mihinkään suhdesopimuksiin. Vaikka olisi mitä soppareita, niin toinen voi aina viheltää pelin poikki koska vaan, joten mitä väliä niillä on. Jos jonkun viimeisen neuvon antaisin, kannattaa minusta tutustua tuohon suruprosessiin oikeen todenteolla, ettei se tule yllärinä. Pitää huolta että elämässä on ystäviä joista saa itselleen sopivaa vertaistukea, jos sellainen helpottaa oman prosessin läpikäymistä.

[Ekstrovertti]

Itselläni on takana muutama oikein hyvä ero.

Ensimmäisellä kerralla toiselle paikkakunnalle muutto, jonka vuoksi etäsuhde tai ero. Vieläkin ystäviä.

Toisella kerralla tulevaisuuden kuvitelmat erosivat toisistaan liikaa.

Jos kaksi ihmistä linkittyvät hyvin henkisellä tasolla, voi ero olla todella puhdas.

[laalaa]

Skenessä en ole päässyt suhteilemaan, koska mulle ei tunnu oikein vastakappaletta olevan. Muutenkin elämässä välttelen pieni piiri pyörii -ulottuvuuksia, ja se ehkä tässä skenessä myös heikentää halua asemoitua suhteessa muihin. Kuitenkin kuvittelen että mahdollisen suhteen ja mahdollisen eron jälkeen elämä jatkuisi asiallisesti käyttäytyen vaikka mustasukkaisuus vaivaisikin.

Toisaalta mä oon kai tähän sinänsä epärelevantti vastaaja, kun olen niin itsellinen. Mulla on elämässä ollut vain yksi suhde. Sen ihmisen kanssa todella halusin olla, en ymmärrä muita syitä olla suhteessa.

Siksi spekulointi "kuinka monta suhdetta tarvitaan löytääkseen pysyvän suhteen" ei aukea. Omakohtaisesti toivon, että en ikinä ryhtyisi suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei ole rakkauteni arvoinen ja jota en voisi kuvitella ihmisenä kunnioittavani siinäkin tapauksessa, että suhde päättyisi kivuliaasti.

Pitää myös muistaa, että on tapauksia, jossa rakkaus erinäisistä syistä muuttuu helvetiksi ja voi olla selviämisen kannalta elintärkeää päästä täysin irti ihmisestä. Sellaiset ihmiset usein myös tekevät siitä irtipääsemisestä taistelua, koska eivät halua päästää irti "omaisuudestaan". Terveessäkin suhteessa olisi tärkeää muistaa ettei kyse ole omistamisesta vaan jakamisesta.