Vertaistukea puutteessa eläville?

[LähemmäksiElämää]

On pitkä suhde takana, johon olet sitoutunut. Seksi suhteessa on ollut parasta ikinä, vaikkakin parin ensimmäisen vuoden jälkeen liian vähäistä.
Sitten tulee äkillinen sairastuminen ja kumppania ei enää seksi kiinnosta/siihen ei kykene/Ei vaan jaksa. Ero ei ole vaihtoehto olosuhteiden pakosta, eikä rakkauskaan ole loppunut.

Et voi elää onnellisena tässä suhteessa tai muutenkaan ilman seksiä, ilman sessioita, jatkuvasti puutteessa, jatkuvasti torjuttuna, jatkuvasti surullisena. Seksi ja muu läheisyys auttaisivat jaksamaan elämää sairastuneen ja silti rakkaan kumppanin luona, auttaisivat myös muuten arjesta selviämisessä, auttaisi mielenterveyden kanssa. Seksi on elämänvoima. (Masturbointi on iha vtun tylsää ).

Mitä tekisit?

Juu, tää tilanne ei oo kuvitteellinen vaan ihan tosi. Jos jollain on omakohtaista kokemusta tai fiksuja neuvoja tai vertaistukea tai tyhmiä neuvoja, niin kiitollisena otan vastaan. Tai jos joku muukin joutuu elää puutteessa ni voitais kitistä yhdessä. 😭

[Mies maalta-69]

Uskon, että seksin/läheisyyden puute on varsin yleistä sinkuille, varsinkin jos omaa erakkoelämää jne.  Seksi, läheisyys on vaan hyvin tärkeää ihmisen henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille.  Itsellä tullut jo vuosi siitä, kun harrastin seksiä :/

[Saeroe]

Ei ole omakohtaista kokemusta aiheesta, mutta maalaisjärjellä ajateltuna vaihtoehtoja ei ole liian montaa. Mikäli suhteenne on oikeasti vakaalla pohjalla, ja keskusteluyhteys on tasapuolisesti molemmin päin auki, keskustelisin kumppanin kanssa mahdollisesti suhteen avaamisesta, tai siitä, että voisit etsiä itsellesi toisen seksikumppanin. Seksuaaliset tarpeet hoidettaisi tämän toisen kanssa, ja rakkaudellisesti merkityksellistä puolta ylläpitäisi nykyinen kumppanisi.

Tämä tietysti edellyttää sitä, että molemmat osapuolet tähän suostuvat ja näkevät sen toimivana ratkaisuna. Mikäli näin ei ole, on kyseessä helppo tapa rikkoa parisuhde. Ja vaikka näkisivätkin, voi homma silti mennä pieleen jossain vaiheessa, ja se vaan on riski, joka kuuluu asiaan. Siksi erityisesti korostaisin asiasta keskustelun ja yhteisen päätösenteon merkitystä. Kaikille kuvatunlainen järjestely ei sovi, mutta joillekin se on yksi mahdollinen optio.

[komppi]

Pari ekaa vuotta meni sillä että purin energiaani kovaan treenaamiseen, jossain vaiheessa se ei enää riittänyt joten edessä oli vääjäämätön ero.

Pari vuotta hurjaa poikamieselämää ja elostelua, siitä morkkis.

Paluu takaisin ja puhuttiin asiat halki/poikki. Tällä välin vaimon hoidot oli loppuneet ja elämä palautunut normaaliin uomiin. Päätimme jatkaa siitä mihin jäätiin. Ja kun lyötiin kättä päälle, vaimo sanoi, "Ai niin, yksi juttu. Hoidot alkoi taas, haittakse?" vastasin että ei ja olin jälleen samassa tilanteessa kuin aiemmin. Tätä kesti kaksi vuotta mitä hän vielä eli. Päivääkään en kadu.

Ehkä olisi kannattanut joku sivuprojekti aikoinaan ottaa (vaimon luvalla!) ja välttää turha sählääminen.

[kuunlilja74]

Mä olen pitkässä parisuhteessa (20 v)
Meillä seksi on aina ollut ihan Ok, ei mahtavaa tai huikeaa, vaan ihan ok.
Johtuen kai siitä että musta on aina tuntunut siltä että jotain puuttuu.
Asiasta ei ole hirveästi koskaan puhuttu.
6 vuotta sitten löysin nimen sille jollekkin mikä oli mielestäni aina puuttunut. Bdsm.
Silloin otin asian puheeksi kumppanini kanssa , mutta hän on täysin vanilja.
Onhan se seksielämä vuosien varrella muuttunut elämäntilanteiden mukaan.
Nyt se on ehkä hiljaisempaa kuin koskaan.
Välissä saattaa olla kuukausienkin tauko pahimmillaan.
Osittain siksi että arki vie niin paljon voimia kummaltakin.
Osittain kai myös siksi etten enää jaksa niin innostua vaniljasta.
Toki saisin toteuttaa itseäni liiton ulkopuolella mutta hyvin on ollut hiljaista sielläkin.
En tiedä mitä mieltä mieheni on seksielämästämme.
Hän tietää asuistani ja leluistani mutta ei niitä koskaan käytetä.
Nopeaa ja yksinkertaista on seksimme.
Koenko olevani puutteessa?
Ehkä, en osaa sanoa.
Yritän ajatella että ehkä en vaan ole kovin seksuaalinen ihminen.
Ja että en kaipaa / tarvitse seksiä.
Toisaalta tuntuu että se seksuaalisuus on vaan hukassa ja odottaa tulevansa löydetyksi.
Ainakin ajattelen seksiä tosi paljon.
Mutta en osaa sanoa olenko puutteessa jos vanilja tai omat sormet ei niin innosta, enkä hirveästi koe siitä kärsiväni.
Toki välillä turhauttaa tosi paljon kun ei pääse toteuttamaan itseään niin kuin haluaisi.
Suurin syy että mua ei innosta on ehkä juuri "vääränlainen" seksi ja kuluttava arki, sekä yhteisen ajan puute.

[Amandi]

Tuo on surullista ja kauheaa. Pystytkö elämään noin ehkä vuosikymmeniä? Jos et, mitä kumppanisi ehdottaa?
Itse ehdotan rehellistä puhetta ja jos mahdollista, suhteen avaamista.

[Revontuli]

Mä tiedän omakohtaisesti mitä tuo on. Meillä oli Ukkokullan kanssa ensin lapsettomuushoitoja 8 vuotta (päättyivät tuloksettomana) ja sen jälkeen meni vuosia ennenkuin löydettiin jonkinlainen yhteys taas. Meillä ei ollut pitkiä taukoja varsinaisessa yhdynnässä, ehkä jotain parin kuukauden pituisia oli pisimmät tauot, mutta kun kadotti sen yhteyden ja pahimpana intohimon. Kun seksi oli vaan teknistä suoritusta. Olisin voinut monesti olla sitä mieltä että "ei nyt" mutta mä olen sitä tyyppiä että annan aina (tiedän, kauhea termi mutta mun kohdalla totta).
Meillä parisuhteen piti kasassa varmaan se, että meillä on aina ollut paljon kosketusta? Siis iho ihossa.
Mutta siis puutteessa eläminen, vaikka seksiä on silloin tällöin on vähän sellaista löysässä hirressä roikkumista. Sitten kun siihen tuli omakohtaisesti vielä eräänlainen seksuaalinen herääminen, latistuneen kinkymielenlaadun muistuminen ja "käynnistyminen uudelleen" ja varmaan vielä joku neljänkympinkriisi... oltiin/ollaan eron partaalla.
Mut ollaan vielä yhdessä, meidät on varmaan pitänyt tähän asti yhdessä myös se, että mä aloin puhumaan. Ukkokulta on sellainen perinteinen vähäpuheinen mutta joutuu sit kuuntelemaan mua. Ja mä olen todellakin opetellut kuuntelemaan ne vähäiset sanat. Ja puren kyyneleet silmissä huulta että en avaa suutani ja puhu yli.


En vielä tiedä miten tässä käy. Kaikki on auki.

[maso-me]

Tiedän tämän, ja kuullusta tai letusta päätellen niin todella moni muukin.

Me ollan oltu naimisissa 34v, alkuun naitiin useampia kertojakin päivässä, sitten hiipui ja hiipui vaimorukan kiinnostus.

Vaimo tietää, et täällä kirjoittelen, mitäs muuta kanssa kuin vertaistukea hakemassa - tuli juuri katsomaan, niin kuitenkin äkkiä ctrl+T, ettei näe ja rupea lukemaan. Hali kuitenkin heti ja pieni pusu mun kaljuun. Ei me siis olla etäännytty.

Mun kohdalla homma on tosi kinky-pervo-fetisiti-maskisti -äijänä se, et vaimo on  vanilija, taitaa peräti vailijakin jätetty pois. Ei haluu esileikkiäkään, pukille vain heti. Vaikuttaa siltä, et hän ei edes halua seksiä. Eikä hän siitä pidä, et mä haluun piiskaa esileikiksi, vaimo piiskaa, mutta vastentahtoisesti. JA SE EI OO KIVAA kummallekaan. Mä en pakota mihinkään, toivoisin vain, että olisi edes hiukan intoa mukana.

Sanoi muuten, et miks en oo 'kiusannut', eli yrittänt hipelöidä tänne liittymisen jälkeen. Kaipaisko jotain, vai luuleko et oon löytänyt jonkun dommen. Ihmeellistä kuin se onkin, ei mullakaan oo ollut oikeastaan haluja. Mut se johtuu viimeisimmästä kerrasta reilu kk sitten, kun yritin opettaa tekeen mulle pientä cbt:tä. Jäi hirveen inhottava olo, ja yökötys vaivaa vieläkin.

Kai meidän puutteessa elävien on perustettava rek. yhd., pidettävä mielenosoitus Eduskuntatalon edessä ja välineistä riiippuen ommeltava kiinni tai nipsaistava saksilla. Ihan noin vastalauseeksi.

ps
kuulin pojiltani, et vaimon kiinnostus seksiin loppui lasten saamisen jälkeen. Ei kai teillä oo ollut samaa?
,

[Tombraider]

Todella vaikean kuuloinen tilanne. En tiedä mitä tekisin saappaissasi.

Elin itse melkein 20 vuotta parisuhteessa jossa seksielämä ei ollut kovinkaan toimivaa, varsinkaan viimeisinä vuosina. Erosin, koska en vaan enää kestänyt sitä jatkuvaa puutetta, torjututuksi tulemista ja henkistä yksinäisyyttä. Erosta yli pääseminen sekä uuteen elämäntilanteeseen ja tapaan olla ja elää sinkkuna sopeutuminen on vienyt aikaa, mutta ainakaan vanne ei kiristä enää päätä. Nyt eron jälkeen itseeni ja hieman muihinkin ihmisiin tutustuttuani olen tajunnut, että aiempaa suhdettani ei olisi saanut pelastettua seksuaaliselta dynamiikaltaan (tai muutenkaan) toimivaksi vaikka kuinka olisimme terapoineet. Minä sytyn itseäni dominoivammasta kumppanista ja eksäni todennäköisesti samoin. Siinäpä sitten oltiin, kun kumpikin olisi halunnut toisen ottavan ohjat. Yleensä ohjien ottaminen jäi minulle jos halusin saada seksiä edes joskus. Väsyin siihen vuosien mittaan enkä usko että eksäni oli juuri sen onnellisempi.

On kuitenkin aivan eri asia joutua elämään puutteessa tilanteessa jossa kumppani sairastuu. Täällä jo ehdotettiin avointa keskustelua siitä että olisiko fyysiset tarpeet mahdollista hoitaa jotenkin muutoin, mutta en henkilökohtaisesti oikein usko siihen että kyseessä on koskaan pelkästään fyysisten tarpeiden täyttäminen. Mainitsit kokevasi tulevasi torjutuksi ja sitä tunnetta itse elämässäni paljon kokeneena sympatiani ovat puolellasi. Siihen torjutuksi tulemiseen sen oman kumppanin toimesta ei oikein auta vaikka kuinka kävisi hakemassa fyysistä läheisyyttä muualta, torjutuksi tuleminen sattuu. Ei seksin puute.

[Urtica dioica]

Ikävän tutun kuuloinen tilanne, vaikka jokainen suhde onkin aina omanlaisensa. Se, että puolison halu ja/tai kyvyt katoavat sairauden seurauksena, on tietysti vielä erityisen ikävää. Aiheuttaa varmasti vielä lisää hankalia ja ristiriitaisia tunteita. Torjutuksi tulemisen tunteeseen pystyn hyvin vahvasti samaistumaan, niin kuin vastauksista päätellen useimmat kommentoijat. Ihmissuhteet yleensä ja pitkät parisuhteet erikseen ovat niin monimutkaisia ja vaikeatajuisia juttuja, että on todella hankalaa antaa mitään valmiita ratkaisuja tilanteen helpottamiseksi. Hyvätkin neuvot voivat jossain tilanteessa osoittautua niiksi huonoiksi neuvoiksi, joten varmaan tämä yhdessä kitiseminen taitaa olla turvallisinta tässä kohtaa  . Omien kokemusten jakaminen ja toisten kokemuksiin tutustuminen kuitenkin ehkä avaavat jotain ajatus- ja tunneprosesseja, jotka helpottavat elämää ja ratkaisujen tekemistä. Koska näissä tilanteissa täytyy kuitenkin jossain vaiheessa tehdä tietoisia ratkaisuja suhteesta. Sekin, että ei tee mitään ja hiljaa jatkaa kärsimistään, on myös yksi ratkaisuista. Suhteen kannalta ei tosin kovin kestävä sellainen, ja olen pitkään sitä toteuttaneena todennut että aikansa kutakin.

Ero tai sivusuhteet puolison luvalla ovat ihan järkeviä ratkaisuja, mutta mielestäni ne ovat jo niinsanotusti toisen vaiheen asioita. Sitä ennen täytyisi puhua asiasta kumppanin kanssa. Ja tämä onkin ehkä paras neuvo, jonka olen itse omaan tilanteeseeni saanut. Pitkään se tosin tuntui pelkästään huonolta neuvolta, koska seksi aiheena ja erityisesti meidän suhteemme seksi- ja läheisyysongelmat olivat puolisolleni täysin mahdoton aihepiiri keskusteltavaksi. Jokainen varovainen keskusteluavaukseni johti minuuteissa loukkaantumiseen, mikä johti omaan loukkaantumiseeni, mikä johti riitaan, mikä johti molemminpuoliseen pahaan oloon jne. Ja sitten asiasta taas vaiettiin kuukausikaupalla, tai jopa vuosi putkeen. Ja taas olimme hieman kauempana toisistamme, fyysisesti ja henkisesti. Yritin sopeutua, varsinkin kun muuten suhteemme toimi hyvin. Ja toimii edelleen, vaikka ongelma ei mihinkään ole kadonnutkaan. Nyt olemme sentään aloittaneet puhumisen asiasta, vaikka varsinaisesti vaikeimmat keskustelut taitavat olla vielä edessä päin.

@LähemmäksiElämää, en tiedä millainen puheyhteys sinulla on puolisosi kanssa mutta ihan ensimmäiseksi yrittäisin aloittaa jonkinlaisen dialogin. Omalla kohdallani se aloittaminenkin oli turhauttavaa, mutta puhumista ei voi välttää, päätyi sitten millaiseen ratkaisuun tahansa. Vaikeneminen vain siirtää puhumista kauemmaksi. Ei sekään välttämättä hukkaan heitettyä aikaa ole, itse ainakin olen hankkinut tässä puolison valmiutta keskusteluun odotellessa hankkinut tietoa seksuaalisuudesta ja suhteista, keskustellut läheisten ystävien kanssa jakaen kokemuksia ja näkemyksiä. Ennen kaikkea olen käynyt itseni kanssa pientä hiljaista dialogia siitä, kuka ja millainen nyt olen sekä mitä seksi ja seksuaalisuuden toteuttaminen minulle merkitsevät. Kaikki tämä on hiukan selkeyttänyt omia ajatuksiani ja on auttanut nimeämään asioita joita olen itsessäni huomannut.

Noin vuosi sitten sain vihdoin puolison lähtemään kanssani pariterapiaan, ja vaikka mistään huippuluokan palvelusta ei olekaan kysymys, on se silti auttanut meitä molempia ymmärtämään toisiamme hiukan paremmin. Kenenkään halua ei pari- tai seksuaaliterapia voi vähäisen kokemukseni perusteella herättää, mutta auttaapa kuitenkin ymmärtäämään itseä ja toista sekä välistänne dynamiikkaa paremmin. Olen itse alkanut pikkuhiljaa hyväksymään ajatusta, että minun ja puolisoni suhde ei varmaan koskaan enää tule sisältämään seksuaalista ulottuvuutta mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että minun tulisi uhrata oma seksuaalisuuteni ja henkinen kehitykseni tämän avioliiton alttarille. Koska mielestäni siitä seksissä on kyse, oli sitten vaniljaa tai kinkympää meneillään. Tavallaan aika ironista, että olen tässä suhteessa löytänyt kinkyn puoleni silloin kun puolisoni vielä hiukan toiveistaan kommunikoi.

Jonkinlainen avoin järjestely ja suhteen luonteen yhteinen uudelleenmäärittely ovat väistämättä edessä. Koska ainakaan omalta puoleltani rakkaus ei ole kadonnut mihinkään, niin jonkinlaista henkistä kipua on joka tapauksessa tiedossa. Helppoa ei ole ihmisten kanssa koskaan!

Paljon lämpimiä ajatuksia kohtalotoveriltasi, yhdeltä monista! 

[Dante79]

Ajattelin tällaisen äänen lisätä tähän ketjuun, enempi seksittömän sinkkuelämän kuin seksittömän parisuhteen näkökulmasta.

Tuntuu että seksiin on vähän huolestuttavan absurdin paljon meidän kulttuurissa ladattu kaikenlaista symbolista arvoa. Juurikin näitä kaikkia että se on psyykkeen eheyttävä, mystinen, virkistävä, kaunis, elinehtomainen tarve, elämänvoimaa antava, elämän huippukokemus, huippusaavutus, että siitä tiedät vihdoin totaalisesti onnistuneesi ihmisenä kun sinulla on joku joka antaa sinulle seksiä. Joka haluaa antaa sitä juuri sinulle, palaa halusta antaa sitä juuri sinulle. Silloin saat varmuuden ja tiedät että olet kaunis, komea ja rakastettu ja arvostettu ja haluttu ja himoittu ja ihana, keskeneräisyydessäsi täydellinen ja että elämäsi on onnistumistarina, miten uskonnollinen ekstaasi se onkaan, olet yksi seksiä saavista, pelastetuista ihmisistä. Kaikki muut seksielämästä syrjäytyneet kadehtivat sinua, kun saat seksiä. 

Ja mitä seksi sitten on: Epämääräistä lääppimistä ja kikkelin hinkaamista pahanhajuisessa kolossa toisen haarojen välissä (tai mitä kukakin sitten puuhasteleekaan..) Mitä enemmän tuota ajattelee, sitä enemmän huomaa ettei se nyt sitten oikeasti ole yhtään mitään sen kummempaa. Ei siinä ole mitään sen ihmeempää sisältöä, merkitystä tai arvoa. Jos sitä nyt sitten ei pääse käsiksi jonkun haarojen välissä törröttävään lihatikkuun tai pahanhajuiseen ruumiinaukkoon, rohkenen väittää ettei se mitenkään voi olla kenellekkään suljettu portti onnellisen elämän edessä. Ainoastaan jos uskoo että se on, se voi olla sellainen. Päästää irti harhasta, niin elämäsi on sinun.

PS. Toki onhan itselläkin kriteerinä parisuhdetta etsiessä että siinnä on seksiä ja sessioita. Jos niitä ei olisi, en olisi sellaisessa suhteessa. Voihan sitä aina olla kavereita ihmisten kanssa joista tykkää, mutta muut kiinnostukset on ykspuolisia.

[Saeroe]

Ihan mitenkään alkuperäiseen aiheeseen liittymättä, vastauksena Dantelle: Mikäli naispuoleisena tämä edellä mainittu kolosi haisee pahalta, suosittelen käyntiä gynekologilla. Terveenä sen ei niin kovin etovalta kuuluisi haista...   

[LähemmäksiElämää]

Kiitos kaikille kommentoinneista! varsinkin pari tekstiä oli hyvinkin tuttua. Seksin puutteen lisäksi kun tosiaankin haittaa se yksinäisyys, etäisyys ja huonommuuden tunne kun ei avioliitossa saa seksiä 

Olen jo keskustellut varovasti suhteen avaamisesta. Tiedän omalta kohdaltani, ettei seksi muiden kanssa vaaranna tunteitani kumppaniani kohtaan. mutta entäs jos ja kun se vaan lisää himoa omaa rakasta kohtaan niin siinä sitä sitten ollaan  jos oon entistä himokkaampi  Keskusteluyhteys olisi muuten hyvä, mutta sairaus ja arki tulee hyvien ja pitkien keskustelujen tielle. Kun aivot ovat vaurioituneet niin ei ne aina pysty keskustelemaan vaikka halausivat. Aikaisemmin ajattelin myös etten enää osaa harrastaa seksiä uuden kumppanin kanssa, sillä en ole koskaan tykännyt mistään yhdenillan jutuista ja ajattelen usein myös etten enää kelpaisikaan kellekään 

Olen myös aikaisemmissa suhteissa tuntenu eläväni puutteessa. Libido on joko niin kova tai sitten en vaan ole osannut pyytää sitä mitä oikeasti haluan ja tarvitsen. Nykyisessä suhteessa on aina ollut omat kinkyt puolensa ja vähän niitä oli tarkoitus lisätäkin omien fiilisten mukaan mutta nyt on kaikki taas jäissä.

Puute vaan tekee hulluksi, kiukkuiseksi ja masentaa. Stressiäkään ei saa lievitettyä millään 

Sympatiat kyl sinkuillekin, mutta tällä hetkellä näen sinkuilla ees olevan mahdollisuuden saada seksiä jostain. Hyvää seksiä ei niin helpolla löydä, mut silti.

[LähemmäksiElämää]

Pari ekaa vuotta meni sillä että purin energiaani kovaan treenaamiseen, jossain vaiheessa se ei enää riittänyt joten edessä oli vääjäämätön ero.

Pari vuotta hurjaa poikamieselämää ja elostelua, siitä morkkis.

Paluu takaisin ja puhuttiin asiat halki/poikki. Tällä välin vaimon hoidot oli loppuneet ja elämä palautunut normaaliin uomiin. Päätimme jatkaa siitä mihin jäätiin. Ja kun lyötiin kättä päälle, vaimo sanoi, "Ai niin, yksi juttu. Hoidot alkoi taas, haittakse?" vastasin että ei ja olin jälleen samassa tilanteessa kuin aiemmin. Tätä kesti kaksi vuotta mitä hän vielä eli. Päivääkään en kadu.

Ehkä olisi kannattanut joku sivuprojekti aikoinaan ottaa (vaimon luvalla!) ja välttää turha sählääminen.

 
(Hoidot viittasikin tässä johonkin muuhun kuin säätöihin, piti tavaa pari kertaa näin väsyneenä.)

.

Tuntuu että seksiin on vähän huolestuttavan absurdin paljon meidän kulttuurissa ladattu kaikenlaista symbolista arvoa. Juurikin näitä kaikkia että se on psyykkeen eheyttävä, mystinen, virkistävä, kaunis, elinehtomainen tarve, elämänvoimaa antava, elämän huippukokemus, huippusaavutus, että siitä tiedät vihdoin totaalisesti onnistuneesi ihmisenä kun sinulla on joku joka antaa sinulle seksiä. Joka haluaa antaa sitä juuri sinulle, palaa halusta antaa sitä juuri sinulle. Silloin saat varmuuden ja tiedät että olet kaunis, komea ja rakastettu ja arvostettu ja haluttu ja himoittu ja ihana, keskeneräisyydessäsi täydellinen ja että elämäsi on onnistumistarina, miten uskonnollinen ekstaasi se onkaan, olet yksi seksiä saavista, pelastetuista ihmisistä. .

Omalla kohdalla seksin mystinen voima kyl on tullu ihan tuon kumppanin käsittelystä eikä mistään ulkopuolisesta vinkkelistä. Suren naisia, jotka ei saa (niin) hyvää seksiä. Ja miehiäki!    Jokaisella pitäis olla oikeus ja mahdollisuus kokea jotain niin maata mullistavaa. Mut joo, ei oo niin yksinkertaista ja onhan yhteiskunnassa tietynlaiset paineet seksille, mut ei mun mielestä tollaset. Liian vähän mainostetaan sitä miten upeaa seksi voi olla, ja miten upeaa sen pitäis olla 

Ennen kaikkea olen käynyt itseni kanssa pientä hiljaista dialogia siitä, kuka ja millainen nyt olen sekä mitä seksi ja seksuaalisuuden toteuttaminen minulle merkitsevät. Kaikki tämä on hiukan selkeyttänyt omia ajatuksiani ja on auttanut nimeämään asioita joita olen itsessäni huomannut.

Paljon lämpimiä ajatuksia kohtalotoveriltasi, yhdeltä monista! 

Kiitos  asiasta on ollut vaikea puhua puolison kanssa sairauden ja arjen takia, enkä muidenkaan kanssa asiasta ole päässyt puhumaan. Vihdoin rohkaistuin kirjoittamaan asiasta tänne ja onneksi uskalsin. Kun edes jossain saaa kitistä ja tuulettaa ajatuksiaan! Aika vähän asiasta puhutaan.

Olen tosiaankin käyttänyt paljon aikaa ja ajatustyötä tutkiakseni omaa seksuaalisuuttani ja mitä minä elämältä haluan. Etsin tapoja joilla jaksan muuttuneessa elämäntilanteessa ja kumppanini sairautta ja yksinäisyyttä paremmin.

Siihen torjutuksi tulemiseen sen oman kumppanin toimesta ei oikein auta vaikka kuinka kävisi hakemassa fyysistä läheisyyttä muualta, torjutuksi tuleminen sattuu. Ei seksin puute.

Jep. 
No ehkä se seksinkin puute sattuu, ainakin välillä ihan fyysisestikin. 

Sanoi muuten, et miks en oo 'kiusannut', eli yrittänt hipelöidä tänne liittymisen jälkeen. Kaipaisko jotain, vai luuleko et oon löytänyt jonkun dommen. Ihmeellistä kuin se onkin, ei mullakaan oo ollut oikeastaan haluja. Mut se johtuu viimeisimmästä kerrasta reilu kk sitten, kun yritin opettaa tekeen mulle pientä cbt:tä. Jäi hirveen inhottava olo, ja yökötys vaivaa vieläkin.

Kai meidän puutteessa elävien on perustettava rek. yhd., pidettävä mielenosoitus Eduskuntatalon edessä ja välineistä riiippuen ommeltava kiinni tai nipsaistava saksilla. Ihan noin vastalauseeksi.

ps
kuulin pojiltani, et vaimon kiinnostus seksiin loppui lasten saamisen jälkeen. Ei kai teillä oo ollut samaa?

Rivien välistä vähän huokuu et sun vaimo olis kuitenkin kiinnostunut? Kinkymaailmaan lähteminen on pelottavaa molemmille, tiedän, mä oon meistä se kinkympi ja mies ei ihan innostu niinku mä toivoisin. Pitää osata sanoa suoraan et tää ei tunnu musta hyvältä ja sit puhua ja löytää uskallus itsestäänkin et näin voidaan tehdä ja tää on ookoo ja jopa kivaa. Mut tiedän, ei oo helppoo.
Lasten saanti ei vaikuttanu meillä asiaan. Paitsi nykyään nekin kelpaa syyks ettei seksiin voi ryhtyä.  Kumppani on aina ollu -sen parin ekan vuoden jälkeen ku sai uskoteltua mulle et sillä on samanlainen draivi ku mullakin - se pikkuhiljaa enemmän ja enemmän haluttomampi osapuoli.  Asiasta kun kysyy niin seksi on hänen mielestään hyvää, ei kaipaa mitään lisää jne, mut silti siihen ei tahtonut ennen sairastumistakaan löytyä energiaa.
 Toivon et saatte puhuttua ja asiat sujumaan!

RouvaNarttunen  ja Kuunlilja

Kiitos kaikille! Palataan asiaan ja kitistään yhdessä lisää pian taas 

[LähemmäksiElämää]

Kohta 10 kuukautta kokonaan ilman.

Aluksi välttelin kaikkea puolisoni kosketusta - hän tykkäisi halailla ja olla lähellä, mutta jokainen kosketus nosti sellaisen panetuksen, että parempi pysyä kaukana. Olen kuolettanut seksualisuuteni. Kiellän itseäni haluamasta häntä koska jatkuva housut märkinä kulkeminen ottaa päähän rankasti, kun mikään kosketus ei johda mihinkään. Kerran kolmessa kuukaudessa toteutuva unelmien täyttymys ei vaan riitä. Varsinkin kun hän on aina se, joka on saanut päättää milloin sitä seksiä "liikenee" ja minä kiimaisena odotin joka hetki, että joko nyt?!nyt?!nyt? Näin myös ennen sairastumista. Silloin tosin tyydyin siihen, että kerran kuukaudessa hänellä oli aikaa ja energiaa seksille. Silloinkin kärsin libidostani, guuglettelin miten vähentää seksuaalisia haluja, mietin mikä minussa on vikana kun haluan seksiä joka päivä puolison kanssa, jolla siihen ei ole energiaa.

Minä olin seksuaalinen olento. Tunnen osan persoonastani kuolleen. En koe rakkautta häntä kohtaan kuten ennen, kun siitä rakkaudesta puuttuu niin paljon, puuttuu se liima.

Olemme saaneet keskusteltua tilanteesta, mutta emme päätyneet mihinkään. Mietin päivittäin mistä saisin sellaista seksiä mistä pidän, mistä saisin energiaa jatkaa puolisoni kanssa. Yllättäin hän kertoi kaivanneensa seksiä kanssani. Häntä myös ahdistaa, etten ole lähellä vaikka hän tietää miksen voi olla. Tunnen panetuksen nousevan puolisoni lähellä, mutta ilokseni osaan nykyään tukahduttaa sen nopeasti. Joten seksille ei ole enää mahdollisuutta minun puoleltani. Minulla on kevyempi olo näin - tavallaan.

Olenko oikeasti saanut tapettua tämän osan persoonastani? Vai huijaanko vain itseäni?

Miten teidän muiden tilanteet ovat edenneet? Vaihtaisin mielelläni ajatuksia enemmänkin.