Baarin kannatusmaksut
Jos tuota miettii, miten sitten oppisi rakastamaan itseään. Tärkeimmältä on tuntunut minusta se oivallus ettei ole huono ihminen. Ettei kukaan oikeasti ole huono ihminen. ...Oivalluksen jälkeen sitä oppii myös madaltamaan odotuksiaan itsensä ja muiden suhteen, hyväksymään ettei kenelläkään ole sisällään mitään rakkautta jota hän voi jakaa, antaa tai jota häneltä voisi ansaita. Rakkaus on enempi sellainen ilmiö joka ilmestyy tyhjästä. Kun se ilmestyy, tilanne muistuttaa useammin jotain en tiedä aa-kokousta missä ollaan rehellisiä ja haavoittuvaisia toistemme edessä. Ihminen omien keskeneräisyyksiensä takana tulee nähdyksi ja näkee toisen hänen keskeneräisyyksiensä takana. Siellä jossain sellaisessa totuuden ja vapauden ilmapiirissä niitä rakkauden tunteita olen huomannut ilmestyneen.
Lainaus käyttäjältä: Coach - 31.08.2020, 22:18Polyamorisuus, mulle soolopoly, on identiteetin kaltainen asia. Ihan kuin olen kinky, olen samalla poly tai monisuhteilija. Suhde ei määritä polya tai monoa. Vai olenko mono, jos kahdesta suhteesta toinen lakkaa ja on vain yhden kanssa? Nuo "syyt olla polysuhteissa" ei liity polyamoriaan mitenkään. Voit valita suhteiden määrän perustuen erilaisiin syihin, tai olla olematta missään suhteessa, koska olet rikki henkisesti etkä kestä yhtään suhdetta. Se ei silti tee yhtään mitään sun halulle tai tarpeelle olla poly/mono.Miksi aina pitää perustella erilaisuus valideilla ja muiden hyväksymillä argumenteilla? Ei pidä Sen sijaan minusta on älyttömän hyvä pyrkiä siihen, että pystyy perustelemaan valintansa itselleen. Se pohjimmainen kysymys silloin on, edistääkö tämä minun hyvinvointiani. Vielä tarkemmin kuin erilaisuuden kohdalla miettisin sitä silloin, kun on muovautumassa samanlaiseksi kuin jotkut toiset. Ei polyamorisuus minusta muoti-ilmiö ole sen enempää kuin mikään muukaan suuntautuminen on ollut, mutta se on ilmiö. Ajanhenkeä ja semmoista. Asia on enemmän esillä, ja yhä useammat pohtivat ja/tai kokeilevat, kokevatko sen siksi toimivimmaksi tavaksi olla omia itsejään suhteissa. Huomaan taas olleeni kuplassa kerrassaan kun taas järkytyn miten paljon ennakkoluuloja polyamorisuuteen yhä liittyy. Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ollut edistää niitä. Minulle polyamorisuus näyttäytyy positiivisena asiana, muttei sitäkään silti ihan annettuna kannata ottaa niin kuin ei mitään muutakaan maailmassa. Tämän kolumnin sinä on hyvin vahvasti minä - tämäntyyppisistä lapsuksista olen itseni saanut kiinni ja joudun siksi miettimään jälleen sitä "onko tämä minulle hyväksi" -kohtaa. Mulle on identiteettitasoinen asia, että olen emotionaalisesti ja seksuaalisesti voimakkaasti kokeva ihminen. Mulle on ominaista, että pystyn solmimaan niitä emotionaalisseksuaalisia siteitä elämäni aikana määrällisesti paljon, ja mahdollista että niitä on yhtäaikaisesti useampia. Sen verran minä tiedän tässä vaiheessa. Hyvältä tuntuvat suhdesopimukset tahdon määrittää vasta sitä mukaa kun asiat ajankohtaisiksi tulevat, huomioiden kaikki ne joita asia koskettaa. Juuri nyt tuntuu siltä, etten tahdo ennalta tehdä siihen edes sitä rajausta, puhutaanko mono- vai polysuhteesta. Sekin rajanveto voi sitä paitsi olla melkoista veteen piirtelyä.
Polyamorisuus, mulle soolopoly, on identiteetin kaltainen asia. Ihan kuin olen kinky, olen samalla poly tai monisuhteilija. Suhde ei määritä polya tai monoa. Vai olenko mono, jos kahdesta suhteesta toinen lakkaa ja on vain yhden kanssa? Nuo "syyt olla polysuhteissa" ei liity polyamoriaan mitenkään. Voit valita suhteiden määrän perustuen erilaisiin syihin, tai olla olematta missään suhteessa, koska olet rikki henkisesti etkä kestä yhtään suhdetta. Se ei silti tee yhtään mitään sun halulle tai tarpeelle olla poly/mono.Miksi aina pitää perustella erilaisuus valideilla ja muiden hyväksymillä argumenteilla?
Koska olen poly niin olen samantien automaattisesti - karkkikauppailija- syön suhteissa rusinat pullasta- suhteeni (rakastamiini) ihmisiin ovat pelkkiä panoja- ja säätöjä, joita kutsun vain trendikkäästi polyamoriaksitai vaihtoehtoisesti - en erota säätämistä suhteesta vaan kerron kaikille holtittomasti olevani sitoutunut heihin, mutta toisaalta koska olen poly en edes kykene sitoutumaan- nussiskelen ristiinrastiin enkä huolehdi partnereista enkä heidän tarpeistaan- en kykene rakastamaan tai kokemaan syviä tunteita enkä edes kiinnittymään tunnetasolla toiseen ihmiseenP.S. Jos joku käyttäytyy holtittomasti tai kusipäisesti ihmissuhteissa niin jotenkin en ymmärrä tarvetta vetää yhtäläisyysmerkkejä monogaamisuuteen tai polyamoriaan. Kusipää on kusipää ja sekin saattaa oppia ihmiseksi.
Jos tuota miettii, miten sitten oppisi rakastamaan itseään. Tärkeimmältä on tuntunut minusta se oivallus ettei ole huono ihminen. Ettei kukaan oikeasti ole huono ihminen. Ainoastaan huonot ihmiset ovat sellaisia jotka eivät ansaitse osakseen rakkautta, he ansaitsevat vain huonoa kohtelua. Huono ihminen ahdistuu kun sille sanoo että rakastaa sitä. Huono ihminen vastaa että nyt kyllä olet erehtynyt pahemman kerran. Se tuntuu niin pieneltä erolta mutta on itseasiassa ihan hirveän suuri ero nähdä itsensä ihmisenä joka on tehnyt huonoja valintoja, eikä ihmisenä joka on huono. Ihminen joka on tehnyt huonoja valintoja on ihminen joka on keskeneräinen, jolla on kasvuvaraa, mahdollisuuksia, se on aidosti pahoillaan ja sille voi antaa anteeksi, se voi antaa itselleen anteeksi. Huonolla ihmisellä sensijaan on vain huonon ihmisen kohtalo.Oivalluksen jälkeen sitä oppii myös madaltamaan odotuksiaan itsensä ja muiden suhteen, hyväksymään ettei kenelläkään ole sisällään mitään rakkautta jota hän voi jakaa, antaa tai jota häneltä voisi ansaita. Rakkaus on enempi sellainen ilmiö joka ilmestyy tyhjästä. Kun se ilmestyy, tilanne muistuttaa useammin jotain en tiedä aa-kokousta missä ollaan rehellisiä ja haavoittuvaisia toistemme edessä. Ihminen omien keskeneräisyyksiensä takana tulee nähdyksi ja näkee toisen hänen keskeneräisyyksiensä takana. Siellä jossain sellaisessa totuuden ja vapauden ilmapiirissä niitä rakkauden tunteita olen huomannut ilmestyneen.
Kolumnissa kun mainittiin yksinjäämisen pelko, rakastumiseen uskaltamisen pelko ja uskomukset ettei olisi rakkauden arvoinen yleisinä väärinä syinä lähteä, olla ja jämähtää vähän mihin tahansa suhdekuvioon. Tuntuu että niiden taustalla on torjutuksi/hylätyksitulemisen pelko ja ajattelin siitä kirjoitella sekalaisia ajatuksia tähän: Hylätyksitulemisen pelko on minusta terve pelko, joka kuuluukin olla ihmisellä. Tuntuu että sille on muodostunut vähän sellainen heikkouden leima, että onhan se nyt aika nössö jos sellaista pelkää. Mutta olen ajatellut että me ihmiset kun ollaan sosiaalisia otuksia. Ja ilman ihmissuhteita elämällä ei ole merkitystä. Ja rakkaudelliset ihmissuhteet itsenäisten aikuisten kesken ovat sellaisia mitä ei voi loppupeleissä kontrolloida mitenkään. Toinen osapuoli voi koska vaan ilmoittaa että tää oli tässä, ja sitten se oli siinnä, eikä sille voi mitään. Jos on tunteillaan investoinut kaikenlaisiin mahdollisiin yhteisiin tulevaisuuksiin ja ne ovat olleet vähän niinkuin jo osa itseä, silloin se pala itseä leikataan poikki. Ja onhan se ihan hirveä fiilis. Siinnä mielessä tuo pelko on tärkeä, turvaamassa ihmistä, ettei olisi liian sinisilmäinen ja toiveajatteluun heittäytyvä. Että ajan kanssa katsoisi ensin turvatarkastuksen omaisesti että minkäslaisen ihmisen seurassa sitä oikeastaan on ja minkälaista tulevaisuutta tässä on realistista odottaa.Hyvä reality check pelkonsa mittakaavan suhteen on itselle ollut sellainen että muistelee omaa elämäänsä tähän mennessä ja listailee mielessään kaikki mahdolliset tulevaisuudet jotka ovat katkenneet. Onko sielä kavereita, ystäviä, sukulaisia, tuttavia, yksipuolisia ihastuksia, kaveriporukoita, työ- ja opiskelupaikkoja mihin on hakenut, läheisten kuolemia, lemmikkieläinten kuolemia, päättyneitä parisuhteita, työsuhteita, aikaisempia käsityksiä itsestään ja suuntia mihin kuvitteli elämänsä olevan matkalla, jne. Ja mietin että, olenko selvinnyt hengissä, olenko itseasiassa ihan ok, vaikka kaikenlaista on tullut menetettyä? Kaikenlaisia ovia sulkeutunut, hetken ollut paska fiilis, mutta kokoajan tää elämä availee uusia ovia. Eikö näin tulisi käymään jatkossakin. Tuota kautta pelon saattaa saada palautettua sopivaan mittakaavaan. Voinee huomata että kyllä se elämä jatkuu niinkuin on ennenkin jatkunut vaikka (henkilö x) pistäisi välit poikki.Torjutuksi tulemisen pelko herättää henkiin usein myös oman sisäisen kriitikon, joka tuo pinnalle vanhat kuluneet: "Olen liian (negatiivinen piirre x) että kelpaisin kenellekkään" -väittämät. Tuosta umpikujasta olen itse ainakin päässyt ulos kun katselen ympärilleni objektiivisesti ja kysyn: Näenkö ihmisiä joilla on enemmän (negtiivinen piirre x:ää) kuin minulla, ja ovatko he silti rakastettuja ja löytäneet onnellisia suhteita? Vastaus on ainakin omalla kohdalla aina ollut: Kyllä. Silloin tuo sisäinen kriitikko on nopeasti hiljentynyt. Pelko suhteesta poisputoamisesta usein herättää ajatuksia myös että voisinkohan sitten kuitenkin jotenkin kontrolloida ja muokata itseäni tai toista, että saisi tätä jatkettua. Mutta ei. Rakkaus on ilmiö joka tarvitsee totuutta ja vapautta ollakseen olemassa, yhtäpaljon kuin ihminen tarvii happea. Lapsuuden ympäristössä varsinkin jos sielä oli se kuuluisa "virtahepo olohuoneessa", mihin oli pakko sopeutua, eikä siitä saanut puhua, ei voinut luottaa että oma selusta oli turvattuna, niin sitä on ehkä jäänyt selkärankaan olettamus että oma paikka ihmissuhteissa on jotain missä asiaan kuuluu että mukaudutaan odotuksiin, sensuroidaan itseään, kovetutaan itsevahvaksi, tai että se "virtahepo" kuuluu suhteisiin, joten jonkun meistä pitää olla siinnä roolissa. Mutta eipä toimi silleen täällä itsenäisten aikuisten maailmassa. Täällä tarttee vaan olla oma ittensä, puhua avoimesti totuus ja vaalia aina toisen mahdollisuutta poistua. Siitä syntyy se ihmeellinen happikupla minkä sisällä rakkaus voi hengittää kaikenlaisissa suhdekuvioissa. Tuommoisia keskeneräisiä sekalaisuuksia olen aiheesta ajatellut. Ja ajattelin ne tähän ketjuun jakaa.
Lainaus käyttäjältä: Najwa - 31.08.2020, 19:20Koska olen poly niin olen samantien automaattisesti - karkkikauppailija- syön suhteissa rusinat pullasta- suhteeni (rakastamiini) ihmisiin ovat pelkkiä panoja- ja säätöjä, joita kutsun vain trendikkäästi polyamoriaksitai vaihtoehtoisesti - en erota säätämistä suhteesta vaan kerron kaikille holtittomasti olevani sitoutunut heihin, mutta toisaalta koska olen poly en edes kykene sitoutumaan- nussiskelen ristiinrastiin enkä huolehdi partnereista enkä heidän tarpeistaan- en kykene rakastamaan tai kokemaan syviä tunteita enkä edes kiinnittymään tunnetasolla toiseen ihmiseenP.S. Jos joku käyttäytyy holtittomasti tai kusipäisesti ihmissuhteissa niin jotenkin en ymmärrä tarvetta vetää yhtäläisyysmerkkejä monogaamisuuteen tai polyamoriaan. Kusipää on kusipää ja sekin saattaa oppia ihmiseksi.Kas, jos tätä ei olisi jo löytynyt niin olisin kirjoittanut aika vastaavaa. Ja tuo ajatus, että polyamoria on vapaita panosäätöjä ympäriinsä..joo, kiva jos jollekin näin on, mutta itsellekin polyamoria tarkoittaa kykyä rakastaa useampaa samanaikaisesti, eikä vain säätämistä ympäriinsäTäällä oli myös lause..jos on vaikeuksia uskaltaa rakastaa tai olla rakastettu, polyys voi olla hyvä vaihtoehto??! Niin että jos yhden ihmisen kanssa jo hajottaa, niin useampi lisää on iisimpi? Miten? Luuleeko täällä oikeasti niin moni, että polyys ei sisällä tunteita, sitoutumista ja merkityksellisiä ihmissuhteita - ilmeisesti, vaikka silloin ollaan kyllä täysin hukassa
Vaihtakaapa kokeeksi mielessänne tähän "vääriä syitä olla kinky"...jotkut asenteet tulevat selvemmin esiin kun osuu omaankin nilkkaan.
En vain äkkiseltään osaisi nimetä yhtään lähtökohtaisesti väärää syytä olla poly. Toteutustapa voi sitten olla jollekin hyvinkin vahingollinen, mutta se liittynee sitten toiveisiin, odotuksiin, kommunikaatioon, rehellisyyteen ja avoimuuteen.Avoimuuden vastapainona kuitenkin on aina myös se muiden kumppanien yksityisyys. Aika tasapainoilua herkästi. Ihmissuhteet eivät ole helppoja. Ihmiset ovat erilaisia ja heidän toimintaansa vaikuttaa aika moni asia. Vaikka syyt olisivat ulkopuolisen silmiin miten vääriä, eikö parisuhteeseen osallisilla ole täysi vapaus hyväksyä tai olla hyväksymättä ne silti omalla kohdallaan?