Vääriä syitä olla poly

[Jägermies]

Kaipa se on aika varhaisilla jutuilla perusteltavissa, miksi useasta ihmisestä "kahdenvälinen suhde" on jotenkin parempi tai perustavanlaatuisin tai syvin tai jotenkin "eniten" - kahden välisestihän me kehitymme, synnymme ja kasvamme. Samaan aikaan tuskin siitä, miten asiat ovat, voi päätellä sitä, miten niiden ns. kuuluisi olla.

Epäilen että tämä johtuu evoluutiobiologiasta.
Monosuhteessa mies voi olettaa että jälkeläiset ovat hänen omiaan ja nainen voi olettaa että mies sitoutuu yhteisten jälkeläisten hoitamiseen.
Samalla sukupuolitaudit eivät levinneet niin helposti ennen yleisesti saatavilla olevia kondomeita.

[sweetchild]

Olipa sitten poly tai mono, se riippunee aina tilanteesta ja ihmisistä. Pidän outona sitä, että tämä olisi jotenkin vakio, jota ihminen joko on tai ei ole.

Kinkyillä tarve polypalleroihin nousee usein sen oman karkkikauppalistan kautta. Se on vastaus siihen ongelmaan, ettei usko saavansa parisuhteessa kaikkia haluamiaan asioita. Itse olen mono varmaan juuri siitä syystä, että en odotakaan kumppanin täyttävän kaikkia toiveitani. Toisaalta, kun se mitä on, on kyllin hyvää, on helppo hyväksyä se, että kaikkea ei voi saada.

Joku poly voisi tähän tokaista, että miksi ei voisi? Sen kun etsii useamman kumppanin täyttämään ne aukot. Mutta siinä menettäisi juuri sen tunteen, että on yksi ihminen, jolle sinä olet kaikki kaikessa ja joka antaa jakamattoman huomionsa sinulle.

Kiitos. Tämän voin myös allekirjoittaa.

[balthazar]

Mielestäni kysymys on siitä, että mitä osia elämästään haluaa kenenkin kanssa jakaa - tai haluaako.

Jokaisella meistä on käytössä tasan sata prosenttia aikaa ja energiaa, ja silloinkin puhutaan ajasta ja energiasta joka jää esimerkiksi töiden ja opiskeluiden jälkeen jaettavaksi. Tästä osa menee jo väistämättä (ainakin toivottavasti) itseensä ja omiin tarpeisiinsa keskittymiseen, ennenkuin ensimmäistäkään muuta ihmistä otetaan yhtälöön. Jos nyt esimerkin vuoksi sijoitetaan 50% Itseensä, jää tästä jo valmiiksi jakojäännöksestä 50% jaettavaksi yhden tai useampien kumppaneiden kesken. Siinä kohtaa alkaa se loputon säätäminen ja tuusaaminen, kalentereiden vastakkainlaitto ja muut härvääminen, joka jo itsessään syö niistä resursseista oman osansa. Tätähän se toki on myös monosuhteissa, mutta huomioonotettavia muuttujia on vähemmän.

Vaikka tämä nyt saattaa kuulostaa siltä, että olisin jotenkin polysuhteita (tai yleensäkään kenenkään suhteita) vastaan, niin asiahan ei ole näin; toivon vain että kaikissa suhteissa, mallista riippumatta, huolehdittaisiin itsestä ja muista, että se mitä suhteesta saa menisi suurinpiirteinkään tasan ja että kaikkien tarpeet otettaisiin huomioon. En minä siitä tiedä että onko näin kaikissa monosuhteissakaan, tai onko tällainen ajatus yleensäkin jonninjoutavaa haihattelua että kaikilla voisi olla hyvä olla. Sitähän minä toivon, huolimatta siitä oliko edes juuri minkäänlaisessa suhteessa.

Tykkäsin (tietysti) pöhkönä romantikkona myös ajatuksesta siitä, että kyse on useamman ihmisen keskinäisestä rakastamisesta. Kukapa sitä on ulkoapäin sanomaan, miltä joku sisälläpäin tuntuu, ja sen arvoa kiistämään. Itsestäänhän tässä suuressa sekasotkussa pidetään huolta, eikä muista.

Herkästi nimittäin polysuhteilu näyttää ulospäin juuri ristiinrastiinnussiskelulta, fwb-tyyppisiltä kohtaamisilta ja muilta suhdemuodoilta jotka nyt muodissa sattuu olemaan. Näistä esimerkeistä fwb sopinee rinnastamiseen siinä mielessä, että hirveän usein tunnutaan unohtavan että ennenkaikkea siinäkin on kyse ystävyydestä, joka nyt vain yltää sinne seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisen osastolle.

Enkä toivo että minua leimattaisiin myöskään ristiinrastiinnussiskeluvastaiseksi; seksi on hirveän mukavaa ja nautinnollista puuhaa, jota toivon ihmisten harrastavan omien tarpeidensa ja arvojensa mukaan huolimatta siitä, miltä se ulospäin näyttää tai mitä siitä joku on mieltä.

Itse koen olevani tällä hetkellä äärimmäisen mono, koska sen kattotermin alle asettautuessa tulee lämmin ja pörröinen olo ja se viestittää yksiselitteisesti etten tällä hetkellä kaipaa elämääni muuta.

[Tuli]

Suosittelen tutustumista ambiamorisuuteen. Lukea voi vaikka täältä https://www.kinkly.com/definition/17238/ambiamorous.

Osa meistä on homoja, osa heteroita, osa bi/panseksuaaleja. Ihan samalla tavalla osa meistä on monoja, polyjä, tai ambi (eli kumpaa tahansa riippuen tilanteesta).

[Morgul]

Tuossa tekstissä häiritsee terapian tuputus ja hivenen tuomitseva sävy.
Jos kohta on totta, että moni ei saa parisuhdetta / monisuhdetta siksi että omaa esim. epärealistisen vaatimustason, en oikein tiedä, onko terapia se taikasauva tässä.

Ja joo, rakkautta ei tartte ansaita. Tämän ymmärtäminen sinänsä ei vielä itsessään auta ongelmassa jonka kohdalla tuo mainitaan.

Itse en juuri nyt ole hakemassa kiinteää statusta osana romanttista suhdetta vaan leikkikavereita, joiden kanssa voi myös puhua avoimesti ja kaikesta perus panemisen ja jäätelönsyönnin ohella.

Olen asemoinut tähän itseni osittain siksi, että olen vuosia ajelehtinut ilman parisuhdetta ja osittain siksi, että en saa mitään ajatuksesta että minä ja joku toinen ihminen sitoisimme toisemme aloillemme. Ja ehkä myös siksi, että minut on torjuttu tarpeeksi monta kertaa.

En mä ole torppaamassa mahdollisuutta, että vielä joskus olen mono. Nyt just en vain ole kalibroinut tutkaani sillai.

[Najwa]

Koska olen poly niin olen samantien automaattisesti

- karkkikauppailija
- syön suhteissa rusinat pullasta
- suhteeni (rakastamiini) ihmisiin ovat pelkkiä panoja- ja säätöjä, joita kutsun vain trendikkäästi polyamoriaksi
tai vaihtoehtoisesti
- en erota säätämistä suhteesta vaan kerron kaikille holtittomasti olevani sitoutunut heihin, mutta toisaalta koska olen poly en edes kykene sitoutumaan
- nussiskelen ristiinrastiin enkä huolehdi partnereista enkä heidän tarpeistaan
- en kykene rakastamaan tai kokemaan syviä tunteita enkä edes kiinnittymään tunnetasolla toiseen ihmiseen

Lisäksi olen pettäjä ja kusettaja, koska kaikki monisuhteilijat vain pettävät ja kusettavat - tämä yhden tuntemattoman ihmisen arvio minusta sen perusteella, kun mainitsin, että olen poly.

Minä kun luulin, että olen ihminen, joka kykenee rakastamaan useampaa ihmistä ja haluaa olla yhden tai useamman ihmisen kanssa merkitsevässä ja rakkautta sisältävässä suhteessa samanaikaisesti.


Joo, ja oli ihan tarkoituksella kärjistetty tällä kertaa!


P.S. Jos joku käyttäytyy holtittomasti tai kusipäisesti ihmissuhteissa niin jotenkin en ymmärrä tarvetta vetää yhtäläisyysmerkkejä monogaamisuuteen tai polyamoriaan. Kusipää on kusipää ja sekin saattaa oppia ihmiseksi.

[balthazar]

P.S. Jos joku käyttäytyy holtittomasti tai kusipäisesti ihmissuhteissa niin jotenkin en ymmärrä tarvetta vetää yhtäläisyysmerkkejä monogaamisuuteen tai polyamoriaan. Kusipää on kusipää ja sekin saattaa oppia ihmiseksi.

Tämä yhtäläisyysmerkki lienee kotoisin yleistämisestä, joka tapahtuu kun kusipäistä käytöstä perustellaan jollakin, joka ainakin suusanallisesti liittyy löyhähkösti johonkin -amoriaan tai -ismiin.

Yksilöt on yksilöitä, ja suhteet niiden yksilöiden välisiä. Yhtäläisyysmerkkejä ei ole, ellei niitä itse luo.

Mieleen nousee sanonta "paha kello kauas kuuluu", joka tarkoittanee sitä että huonot kokemukset kaikuvat herkemmin palstoilla, kuin hyvät. En tiedä liittyykö se toiseen kotimaiseen sananparteen "kel' onni on, se onnen kätkeköön". Jostain syystä kun tahtoo olla niin että jos joku leijaileekin, vieläpä ihan julkisesti onnellisuudessaan, niin ei kauaa mene että alkaa arvostelu. Oletettavasti niiden toimesta, joilla on tuoreempia tai arpeentuneempia haavoja aiheen tiimoilta.

Siitä nyt sitten puhumattakaan, että jos oikein orjallisesti seuraa omia ajatuksiaan siitä, millaista pitäisi olla. Koska se kokemus harvoin on sama, kuin se mielikuva.

Kysymys kun on vain perusarvoista; rakastaa ja olla rakastettu. Tyyli on vapaa, eikä kukaan laske tuloksia, jollet itse sitä tee.

Mä muuten just tajusin, että mulla on ihan lupa sanoa että olen tällä hetkellä pirun onnellinen

[Coach]

Polyamorisuus, mulle soolopoly, on identiteetin kaltainen asia. Ihan kuin olen kinky, olen samalla poly tai monisuhteilija.

Suhde ei määritä polya tai monoa. Vai olenko mono, jos kahdesta suhteesta toinen lakkaa ja on vain yhden kanssa?

Nuo "syyt olla polysuhteissa" ei liity polyamoriaan mitenkään. Voit valita suhteiden määrän perustuen erilaisiin syihin, tai olla olematta missään suhteessa, koska olet rikki henkisesti etkä kestä yhtään suhdetta. Se ei silti tee yhtään mitään sun halulle tai tarpeelle olla poly/mono.

Miksi aina pitää perustella erilaisuus valideilla ja muiden hyväksymillä argumenteilla?

Mulla tämän polyidentiteetin löytäminen on kestänyt kauan, ihan kuin kinkynkin. Perustuen juuri tuohon mono-oletukseen. Siksi monet luulee väärin tän olevan vaan joku muoti. Ei, nyt se on yleisemmin tiedostettu tapa olla, joka johti tien itseni tyyliseen elämäntapaan. Siihen mikä tuntuu just mun tavalta elää.

[lemmikki]

Musta o vaa kiva vääntää pikkutyttölapsisiskosen kanssa, koska se o kakaraks aika fiksu. 

Voi helvetti nyt stoge. Mä menetän kaiken uskottavuuteni äkäsenä akkana kun oon näin mielissäni jonkun sedän päähäntaputteluista 

Aika usein törmää myös siihen, että ollaan polysuhteissa, kun sitä monoa ei etsinnöistä huolimatta ole vielä löytänyt. Tai poimitaan rusinoita kaikista pullista sitä oikeaa odotellessa.

Ei siinä ole mitään väärää, jos kaikki osapuolet ovat kartalla ja samoilla odotuksilla. Polysuhteissa onnekkaimpia lienevät ne, joilla on se primäärikumppani olemassa. Ne, joilla ei ole, onkin tilanne, jossa he saattavat jäädä yksin, kun eniten tarvitsisivat toista ihmistä.

Minusta on ihan hullunkurista, jos monisuhteilu nähdään jotenkin vaivattomana rusinoiden natusteluna. Joo, jos sinulla on useampia suhteita, sinä pääset nauttimaan niiden kaikkien hyvistä puolista, mikä on kivaa. Mutta niin sinä vain joudut ottamaan vastaan kaikkien niiden suhteiden huonot puolet ja haasteetkin, ei mikään ihmissuhde toimi niin että ne voisi vain pullauttaa pois. Ja kun parisuhteista puhutaan, yksikin on melkonen työmaa. Autapa kun niitä on useampia 

Tuo primäärikumppanuus-asia taas... En tiedä, jotenkin minua ärsyttää ihan suunnattomasti sellainen maailmankuva, jossa ihmisistä puuttuu palasia jollei niillä sitä "kunnollista kumppania" ole. En minä ainakaan koe olevani elämässäni millään tavalla yksin vaikkei minulla primäärikumppania olekaan. Oon aika hyvä pärjäämään ite, ja silloin kun tarvitsen apua, tukea tai olkapäätä, sitä vuorenvarmasti löytyy ilman kumppaneitakin

Nääkin toki tapauskohtaisia.

Ei kaikki ole valmiita kantamaan vastuuta tai ottamaan vastaan huonoja puolia edes yhdestä suhteesta. Samoin moni kaipaa sitä yhtä, läheisintä ihmistä ja tarvitsee oikeasti juuri hänen tukeaan heikkoina hetkinä. Siinä kohtaa voi olla aika musertavaakin, mikäli se kumppani elääkin esim. lapsiperhearkea primäärinsä kanssa ja itse joutuu varailemaan aikaa kalenterista.

Kärjistin ehkä tarpeettomastikin tuossa rusina-kohdassa.. Mutta se ehkä johtuisi siitä, että itselleni polyily tarkoittaisi juuri tuota. Pystyisin/olisin pystynyt siihen muutamassakin elämänvaiheessa. Mutta siinä olisi isosti ollut kyse siitä, että en edes halua sitoutua liiaksi. Tai siitä, että olisin halunnut joistain henkilöistä vain tietyt puolet tai hetket. Lopulta en olisi kokenut toimivani kovin oikein ketään kohtaan. Se ei silti tarkoita, etteikö moni muu pystyisi tätä hoitamaan paremmin.

Kirjoituksestani saattoi saada kuvan, että tuomitsisin itse polyilyn. Se on väärä kuva. Tunnen ihmisiä, joilla homma toimii kitkatta ja mielettömän kauniisti. Mutta olen törmännyt myös ihmisiin, joita polykuviot lähinnä repii riekaleiksi.

Se, miksi itse kokisin polyilyn vaikeaksi, on se, että minä olisin joko se, joka repii riekaleiksi tai se, joka käyttää polykuviota tekosyynä pitää etäisyyttä ja olettaa, että minun ei tarvitse olla kovinkaan isosti vastuussa muiden, kuin omasta hyvinvoinnistani. Ihmiset saisivat paloja aikaani, eivät minua. Käytännön tasolla ehkä pieni ero, henkisesti valtava.

Syitä olla poly tai mono voi olla miljoonia. Olennaisinta varmaan on itse tiedostaa syyt siihen ja olla rehellinen itselleen ja muille suhteen osapuolille. Ja mikä tärkeintä, jokaisen olisi hyvä tehdä nämä ratkaisut omista syistään. Olisi kurjaa, jos itse ilmoittaisin monouteni syyksi sen, että kumppanini tahtoo niin. Yhtä kurjaa olisi, jos oma kumppanini monoilisi vastentahtoisesti. Sama pätisi myös polyilyyn.

[Dark Foxi]

En ole poly, enkä ole monokaan.
Näissä kirjoituksissa moni asia särähti korvaan ja ikävästi, sillä mielestäni jokainen parisuhde toimii omalla painollaan ja omilla säännöillänsä, joita ei välttämättä ulkopuoliset ymmärrä.
Ei ole oikeaa tai väärää.

Ona suhteeni: Vaikka olen "vapaasti kulkemassa" se ei tarkoita, että olen kykeneväinen rakastamaan jotakuta muuta. 
Alistuvaa miestä on kehno saada minua dominoimaan, vaan minut lokeroidaan "rusinan poimijaksi", kun käyn harrastelemassa taipumuksiani muualla.

Korjatkaa toki, mikäli nyt ymmärsin jotain väärin. 

[mauje]

Voisi sanoa että kukin hakee ratkaisuja ( ja seuraa) ja mielellään toimivia sellaisia. Tunnetasoista voi kukin pähkiä itse onko niillä ja mitä merkitystä. Voi tietenkin keskustella että mikä on "oikea" tai "väärä" syy mutta syyt ovat silti syitä, jokaisella omansa.

[pikkusisko]

Polyamorisuus, mulle soolopoly, on identiteetin kaltainen asia. Ihan kuin olen kinky, olen samalla poly tai monisuhteilija.

Suhde ei määritä polya tai monoa. Vai olenko mono, jos kahdesta suhteesta toinen lakkaa ja on vain yhden kanssa?

Nuo "syyt olla polysuhteissa" ei liity polyamoriaan mitenkään. Voit valita suhteiden määrän perustuen erilaisiin syihin, tai olla olematta missään suhteessa, koska olet rikki henkisesti etkä kestä yhtään suhdetta. Se ei silti tee yhtään mitään sun halulle tai tarpeelle olla poly/mono.

Miksi aina pitää perustella erilaisuus valideilla ja muiden hyväksymillä argumenteilla?

Ei pidä Sen sijaan minusta on älyttömän hyvä pyrkiä siihen, että pystyy perustelemaan valintansa itselleen. Se pohjimmainen kysymys silloin on, edistääkö tämä minun hyvinvointiani. Vielä tarkemmin kuin erilaisuuden kohdalla miettisin sitä silloin, kun on muovautumassa samanlaiseksi kuin jotkut toiset.

Ei polyamorisuus minusta muoti-ilmiö ole sen enempää kuin mikään muukaan suuntautuminen on ollut, mutta se on ilmiö. Ajanhenkeä ja semmoista. Asia on enemmän esillä, ja yhä useammat pohtivat ja/tai kokeilevat, kokevatko sen siksi toimivimmaksi tavaksi olla omia itsejään suhteissa. Huomaan taas olleeni kuplassa kerrassaan kun taas järkytyn miten paljon ennakkoluuloja polyamorisuuteen yhä liittyy. Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ollut edistää niitä. Minulle polyamorisuus näyttäytyy positiivisena asiana, muttei sitäkään silti ihan annettuna kannata ottaa niin kuin ei mitään muutakaan maailmassa. Tämän kolumnin sinä on hyvin vahvasti minä - tämäntyyppisistä lapsuksista olen itseni saanut kiinni ja joudun siksi miettimään jälleen sitä "onko tämä minulle hyväksi" -kohtaa.

Mulle on identiteettitasoinen asia, että olen emotionaalisesti ja seksuaalisesti voimakkaasti kokeva ihminen. Mulle on ominaista, että pystyn solmimaan niitä emotionaalisseksuaalisia siteitä elämäni aikana määrällisesti paljon, ja mahdollista että niitä on yhtäaikaisesti useampia. Sen verran minä tiedän tässä vaiheessa. Hyvältä tuntuvat suhdesopimukset tahdon määrittää vasta sitä mukaa kun asiat ajankohtaisiksi tulevat, huomioiden kaikki ne joita asia koskettaa. Juuri nyt tuntuu siltä, etten tahdo ennalta tehdä siihen edes sitä rajausta, puhutaanko mono- vai polysuhteesta. Sekin rajanveto voi sitä paitsi olla melkoista veteen piirtelyä.

[Alistavaherra]

Toisen asettamien vaatimusten tai rajojen mukaan, itseään vastaan toimien, ei luo edellytyksiä toimivalle suhteelle kuin hetkittäin - tarpeiden kohdatessa. Suhdemuodolla tai haluilla sinällään ei ole tämän kanssa tekemistä. Tarpeilla on. Muistakaa rakastaa itseänne, niin voi rakastaa toista/muitakin.

Mistä päästäänkin siihen, että onko itsensä rakastaminen jotenkin sellaista, mikä koetaan uhkana? Rakkauden ehdollistaminen malliin, jonka muut määrittää ja jopa hallitsee.

[Henuli]

Olen vähän samoilla linjoilla Alistavaherran kanssa. Kaikki lähtee siitä, että on kykenevä rakastamaan itsejään juuri sellaisena kuin on.

Tällä hetkellä tuntuu, että olen enemmän polyyn kääntyvä luonteeltani, vaikka olenkin elämäni elänyt pääsääntöisesti monosuhteissa. Enkä ole näissä monosuhteissa tuntenut, että tarpeeni rakkauden suhteen olisi olleet vajaat. Mutta tiedän myös, että pystyn rakastamaan ja tuntemaan voimakkaita tunteita useampaan ihmiseen samaan aikaan. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että kykenen myös olemaan onnellisesti monosuhteessa, oikean ihmisen kanssa.

Ensin pitää pystyä rakastamaan itseään ja löytämään onnellisuus elämään omista asioista. Sen jälkeen voi listätä tuota onnellisuustasoa sopivan tai sopivien ihmisten kanssa, miten kellekin sopii. Kaikki suhdemuodot on hyväksyttyjä ja kaikista pitää aina kaikkien olla samalla tasolla suhteen odotusten kanssa.

[Dante79]

Jos tuota miettii, miten sitten oppisi rakastamaan itseään. Tärkeimmältä on tuntunut minusta se oivallus ettei ole huono ihminen. Ettei kukaan oikeasti ole huono ihminen.

Ainoastaan huonot ihmiset ovat sellaisia jotka eivät ansaitse osakseen rakkautta, he ansaitsevat vain huonoa kohtelua. Huono ihminen ahdistuu kun sille sanoo että rakastaa sitä. Huono ihminen vastaa että nyt kyllä olet erehtynyt pahemman kerran. Se tuntuu niin pieneltä erolta mutta on itseasiassa ihan hirveän suuri ero nähdä itsensä ihmisenä joka on tehnyt huonoja valintoja, eikä ihmisenä joka on huono. Ihminen joka on tehnyt huonoja valintoja on ihminen joka on keskeneräinen, jolla on kasvuvaraa, mahdollisuuksia, se on aidosti pahoillaan ja sille voi antaa anteeksi, se voi antaa itselleen anteeksi. Huonolla ihmisellä sensijaan on vain huonon ihmisen kohtalo.

Oivalluksen jälkeen sitä oppii myös madaltamaan odotuksiaan itsensä ja muiden suhteen, hyväksymään ettei kenelläkään ole sisällään mitään rakkautta jota hän voi jakaa, antaa tai jota häneltä voisi ansaita. Rakkaus on enempi sellainen ilmiö joka ilmestyy tyhjästä. Kun se ilmestyy, tilanne muistuttaa useammin jotain en tiedä aa-kokousta missä ollaan rehellisiä ja haavoittuvaisia toistemme edessä. Ihminen omien keskeneräisyyksiensä takana tulee nähdyksi ja näkee toisen hänen keskeneräisyyksiensä takana. Siellä jossain sellaisessa totuuden ja vapauden ilmapiirissä niitä rakkauden tunteita olen huomannut ilmestyneen.