Vääriä syitä olla poly

[Kolumnisti]

Vääriä syitä olla poly


Puhuttaessa erilaisista suhdemuodoista jaksetaan jankuttaa, miten pervojen poly-voittoisuus on pelkkä optinen harha. Saattaahan se siltä näyttää, kun joka nurkka on polypalloja täpösenään, mutta oikeasti porukka on enimmäkseen tuiki tavallisia yksiaviokkaita.

Olipa polyjä pervolassa paljolti tai pieni vähemmistön vähemmistö, yksi asia ei muutu: Polyamorisuus on perseestä. Anuksesta alusta loppuun, aina kurkunpäähän asti. Täysin yhtä susi suhdemuoto kuin monogamiakin. Uskokaa pois mä tiedän, jonkin sortin polynä kun olen pitänyt itseänikin. Miksi, saattaisi joku keksiä kysyä. Jos se on minusta sellaista paskaa, minkä vuoksi jatkan sen lappamista alas kurkustani? Samaa olen itsekin jälleen päätynyt pohtimaan.

Tässä tuumaillessani olen tullut todenneeksi muutamankin syyn, jotka eivät ainakaan ole riittävän valideja perusteita päätyä polyilyyn.

1. Haluat vain panna ketä haluat, ilman että kellään on siihen nokan koputtamista

Klassikko, joskin pikkuisen puisevasta päästä. Tämähän on se tekosyy josta polyjä on perinteisesti sätitty, olipa siihen aihetta tai ei. Mutta tottahan se on, jos tosiaan tahdot vain panna ketä lystäät, ratkaisu ei ole polyamoria. Takuulla toimiva ratkaisu on valinta "ei parisuhdetta". Jonkinlainen eettinen vapaasuhteilu voi myös toimia, mutta niissä kannattaa sen eettisyyden kanssa olla tuiki tarkkana.

2. Kun kaikki siistit tyypit on / pelkäät jääväsi yksin

Kaikki tietävät millaista hakuammuntaa kinky seuranhaku on. Siinä sihtaillessa pienikin aim assist tuntuu houkuttelevalta, vaikka vilunkia olisikin. Et ehkä halua erottua joukosta ja vaikuttaa kalkkikselta, tai kenties epäilet kerta kaikkiaan liian epätodennäköiseksi löytää kaltaistasi kulkijaa, joka kaiken kukkuraksi kaipaisi yhtä ainokaista kumppania kuten sinä.

Olkoonkin sikäli ikävästi, etteivät todennäköisyydet ole puolellasi. Jonkun päähän se lipputangon nuppikin silti aina tipahtaa, joten älä yhtään huoli. Pitemmälle pötkii avojaloin kuin hiertävissä kengissä. Mikäli taas murehdit sitä kalkkiksen leimaa... muruseni, sinun täytyy kasvattaa parit pallit.

3. Et uskalla rakastaa ketään kokonaan

Sinuun on sattunut liikaa. Vaikka joku vaikuttaisikin rakastavan sinua, tiedät kokemuksesta, ettei se valitettavasti estä sitä tekemästä sinulle pahaa. Et luota kehenkään, kaikkein vähiten itseesi. Sinähän se tässä olet ollut niin toivottoman typerä, että olet langennut kerta kerran jälkeen samaan ansaan. Enää et aio sitä tehdä. Pystyt ylipäätään antamaan itsestäsi vain pieniä palasia, joita on helpompi varjella, kun niitä ei laske yhden ainoan ihmisen käsiin vaan jakaa useammalle.

Et sinä polyamorisia suhteita tarvitse, jos et varmasti monogaamisiakaan. Aikaa sinä tarvitset, ja eheyttäviä kokemuksia itsestäsi ja ihmisistä. Terapiakaan ei varmasti haittaisi.

4. Et usko kenenkään voivan rakastua sinuun tarpeeksi

Jotta joku tahtoisi olla vain ja ainoastaan sinun kanssasi, tämän täytyisi olla melkoisen rakastunut sinuun, eikö totta. Sinä et usko että sitä voisi tapahtua, vaan pidät suorastaan kohtuuttomana edellyttää keneltäkään sellaista. Ja mitäpä sitä suotta, pärjääthän sinä vähän vähemmälläkin rakkaudella. Ne on kokonaan toisia ihmisiä jotka ansaitsevat koko potin.

Sinä unohdat yhden asian. Ei rakkautta ansaita pidäkään, eikä voi. Lakkaa siis murehtimasta riitätkö, koska riittämisellä ei ole rakkauden kanssa yhtään mitään tekemistä.

5. Olet ihastunut polyamoriaan aatteena ja/tai mielikuvitusolentona

Sinusta polyamoria on paras idea maailmassa sitten majoneesin. Jos kaikki vain oivaltaisivat saman oikopolun ikuiseen autuuteen kuin Sinä suuressa viisaudessasi olet tehnyt, pois olisivat hallat ja huolet ja muut. Ei ole kyse enää sellaisista pikkuasioista kuin ihmissuhteista siinä, sinun identiteetistäsi puhutaan. Ja puhutaan kans sillä mielin että naapurissakin tietävät.

Älä ymmärrä väärin, hienoahan se on jos tunnet itsesi ja tiedät mikä sinulle passaa. Mutta oltaisiinko sittenkin menty pikkuisen päin prinkkalaa siinä vaiheessa, kun on alettu kutsua ihmisiä polyamorisiksi, sen sijaan että sillä sanalla kuvattaisiin suhteita? Eikö silloin jo lähtökohtaisesti ohiteta kaikki muut ja katsota kunnioittavin silmin vain ja ainoastaan omaa napaa? Lillukanvarsia, voisi joku sanoa. Silti, minä tahtoisin nähdä polyamorisen suhteen joka kerta yhteisen neuvottelun tuloksena ja siten kaikille osapuolille parhaaksi todettuna ratkaisuna.

Melkein yhtä pöljää kuin vaalia polyamorisuutta aatteena, on vaalia sitä sydänkäpynään. Jos ennen oli tyypillistä rakennella pilvilinnoja, joissa unelmien prinssi tahi prinsessa pelkällä paikalle pelmahduksellaan muutti maailman mannapuuroksi, nyttemmin samaa harhaista romantisointia saattaa kohdistua polyamoriaan suhdemuotona. Että ootellaanpa, sitten kun ne sopivat ihmiset vain sattuvat samaan paikkaan maailmankaikkeutta ja rakastuvat toisiinsa tavalla jossa kehenkään ei koskaan satu, sitten on oleva iki-onni joka sorkalle. Ihan ajan kysymys kuulkaa, coming up.

Mitenkä minä tämän kauniisti... Tismalleen samaa paskaahan siinä puetaan pyhähattuun. Ystävät hyvät, ei ole olemassa mitään simsalabingiä joka tekisi teidät ikuisesti onnellisiksi. Ei missään muussakaan lajissa, miksi minkään mallinen romanttinen rakkaus olisi poikkeus? Voi kuulostaa kyyniseltä, mutta se on kaikkea muuta. Kun tiedostaa, ettei sitä onnenpäivää ole kukaan koskaan luvannut, ei sitä tarvitse enää odotellakaan. Sen sijaan voi keskittää energiansa asioihin, jotka tekevät onnelliseksi nyt eikä viidestoista päivä.

. . .

Voi veljet. Hirvittävän hyviä huonoja syitä, ja useampaan kuin yhteen niistä huomaan langenneeni. Mikä siis eteen, paluu monojen planeetalle?

Enpä usko. Ensinnäkin, tässä tekstissä voisin vaihtaa monin paikoin sanan polyamoria monogamiaan täysin sujuvasti, ilman että merkitys juurikaan muuttuisi. Pähkinänkuoressa: jos sinulla on itsesi kanssa jokin ongelma tai epävarmuus, minkäänlainen parisuhde sitä tuskin tulee poistamaan. Joku oikein hyvä ja terve ihmissuhde voi auttaa ja olla tukiverkkona, mutta nuoralle sinun on astuttava itse. Samoin, jos sinulla on päässäsi jokin kummallinen käsitys maailmasta, sitä sinun täytyy muuttaa eikä tapaasi seurustella.

Kummallisista käsityksistä puheen ollen, tämä mono-poly -vastanapaisuus on aika rasittava sellainen. Seksuaalisesti tiedostavissa seurapiireissä tuntuu olevan normina, että on tiedettävä sanoa kumpaan joukkueeseen kuuluu. Kun sitä kolikkoa heitetään, se on jompikumpi ja sillä hyvä. Ja jollei vielä tiedä, vähintään valintaprosessin on oltava käynnissä ja hyvällä mallilla, jalka jommankumman oven välissä ja homma viimeistä tuuppausta vailla valmis. Tavoitteena siintää selvä ja oikeaoppinen jokotai.

Tuntuu tyhmältä. Eiväthän polyamorisuus ja monogamia ole toistensa vastakohtia sen enempää kuin karhu ja hirvi ovat toisilleen. Eri eläimiä totta tietysti, mutta vastakohtia eivät. Olen vakavissani alkanut epäillä sitä, että ne olisivat toisensa poissulkevia ominaisuuksia, moni- ja yksiavioisuus*. Ehkeivät ne olekaaan yksilön ominaisuuksia ylipäätään, eikä siitä tarvitse tehdä mitään saamarin seksuaali-identiteetti -dilemmaa itselleen. Se puolestaan ei automaattisesti merkitse täyttä ihmissuhdeanarkiaa. Ei olemassa olevaa suhdejärjestystä ole välttämätöntä vastustaa, vaikkei sitä itsessään tunnustaisi.

Vihoviimeinen väärä syy: Kutsut itseäsi polyamoriseksi, koska et halua ilmoittautua monogaamiseksikaan

Sun ei tarvi. Jos joku haluaa tietää oletko poly vai mono, sinä voit aivan hyvin sanoa ettet kumpaakaan. Siitä, onko suhde yksi- vai moniavioinen, keskustelet mieluiten kulloisenkin kumppanisi kanssa. 


Kirjoittaja: pikkusisko

* Tässä tekstissä olen tietoisesti käyttänyt vain kahta yleiskieleen vakiintuneinta sanaa asiasta, vaikka tarkempia määreitä tietysti riittää ja ropisee.

[Lmr01]

Joillekin polariteetti on poissulkeva ominaisuus, toisille ei. Olen naimisissa monoksi itsensä mieltävän ihmisen kanssa, minä taas miellän itseni polyksi.

Näkisin että kaikki ihmissuhteet ovat lopulta perseestä, sillä elämä on perseestä. Vapaaehtoinen suhdeselibaattikin on perseestä, siinä nimittäin joutuu kestämään sitä ainoaa ihmissuhdetta mitä ei pääse karkuun kuin kuolemalla.

[bikantti]

Pähkinänkuoressa: jos sinulla on itsesi kanssa jokin ongelma tai epävarmuus, minkäänlainen parisuhde sitä tuskin tulee poistamaan. Joku oikein hyvä ja terve ihmissuhde voi auttaa ja olla tukiverkkona, mutta nuoralle sinun on astuttava itse. Samoin, jos sinulla on päässäsi jokin kummallinen käsitys maailmasta, sitä sinun täytyy muuttaa eikä tapaasi seurustella.

En sinänsä ole samaa tai eri mieltä, vaan ihan vaan muistui mieleen erään viisaan ihmisen lausahdus "Se mikä on suhteessa rikkoutunut, voi vain suhteessa korjautua.". Tätä lausahdusta jatkaisin sillä, että joskus törmää ajatuksiin, että ihmisen pitäisi olla jotenkin valmis kyetäkseen seurustelemaan/tapailemaan/olemaan pari-/monisuhteessa. No, havaintojeni ja lukemani mukaan ihmisenä ei vain tulla valmiiksi. Koskaan. Itsetuntemus toki voi kasvaa ja se yleensä auttaa navigoimaan maailmassa ja suhteissa, joskus tosiaan niitä suhdemuotojakin vaihtaen. Se mikä sopii ja toimii yhdessä hetkessä, ei välttämättä ole samoin toisessa hetkessä.

[Gitta]

Mä en oo truupoly, en truumono, vaan mä oon mä. Mä tykkään kauheesti, että mulla on toi yks rakas muru, jonka luo mä oon aina tervetullut ja joka on aina tervetullut mun luo. Sit mä tykkään kauheesti halailla muita ja sit jos se hyvältä tuntuu, niin tehdä niiden muiden kanssa juttuja. Se ois se ihannetilanne. Ei mun oo mikään pakko panna muita, en mä oo yli puoleen vuoteen yksin niin tehnytkään. Mut JOS se tarve tulee, niin ois kiva tietää et mulla on siihen lupa.

Oon hiton keskeneräinen ja mustasukkainen ja hylkäämisenpelkoinen oikeasti, mut tähän yllä kuvattuun tilanteeseen mä pyrin.

[stoge]

Tää kolumni on väärässä.

Ai miks ?

Koska vaikka sä oot oikeessa ja joku muu on väärässä, hän on myös oikeessa koska oikea tai väärä ei oo mitattavissa oleva määre
ellen oo väärässä jolloin se ei voi olla koska olen myös oikeassa.
Ja tältä pohjalta, tääki väite on väärä, go figure.

We just divided by zero. 

Musta o vaa kiva vääntää pikkutyttölapsisiskosen kanssa, koska se o kakaraks aika fiksu. 

[lemmikki]

Olipa sitten poly tai mono, se riippunee aina tilanteesta ja ihmisistä. Pidän outona sitä, että tämä olisi jotenkin vakio, jota ihminen joko on tai ei ole.

Kinkyillä tarve polypalleroihin nousee usein sen oman karkkikauppalistan kautta. Se on vastaus siihen ongelmaan, ettei usko saavansa parisuhteessa kaikkia haluamiaan asioita. Itse olen mono varmaan juuri siitä syystä, että en odotakaan kumppanin täyttävän kaikkia toiveitani. Toisaalta, kun se mitä on, on kyllin hyvää, on helppo hyväksyä se, että kaikkea ei voi saada.

Joku poly voisi tähän tokaista, että miksi ei voisi? Sen kun etsii useamman kumppanin täyttämään ne aukot. Mutta siinä menettäisi juuri sen tunteen, että on yksi ihminen, jolle sinä olet kaikki kaikessa ja joka antaa jakamattoman huomionsa sinulle.

Aika usein törmää myös siihen, että ollaan polysuhteissa, kun sitä monoa ei etsinnöistä huolimatta ole vielä löytänyt. Tai poimitaan rusinoita kaikista pullista sitä oikeaa odotellessa.

Ei siinä ole mitään väärää, jos kaikki osapuolet ovat kartalla ja samoilla odotuksilla. Polysuhteissa onnekkaimpia lienevät ne, joilla on se primäärikumppani olemassa. Ne, joilla ei ole, onkin tilanne, jossa he saattavat jäädä yksin, kun eniten tarvitsisivat toista ihmistä.

Mutta vielä siitä, miten ihmiset määrittävät itsensä monoksi/polyksi ja rakentavat suhteensa siltä pohjalta. Minusta on kohtuutonta odottaa, että joku jättäisi kaikki tärkeät polykumppaninsa heti, kun on käynyt kahvilla monogamisuutta edellyttävän kumppaniehdokkaan kanssa. Yhtä kohtuutonta on vaatia, että mono kääntyisi polyksi tai sallisi toiselle sivusuhteet, koska hän katsoo olevansa poly. Ehkä määrittelyille on siis olemassa tarve tai ainakin se yksinkertaistaa seuranhakuprosesseja ja suhteen alkutaivalta.

Silti en allekirjottaisi väitettä vääristä syistä, niin ansiokkaasti, kuin pikkusisko olikin sitä kolumnissaan pyöritellyt. Jos ihminen ei esimerkiksi uskalla rakastaa tai ei usko olevansa riittävä, voi polyamoria ainakin väliaikaisena ratkaisuna olla hyväkin valinta. Ja kaikille osapuolille reilu. Aika näyttää, jos on näyttääkseen, että onko siitä pysyväksi järjestelyksi vai onko se jotain, mitä ihminen tarvitsee itseään ja sopivaa kumppania etsiessään. Aika harva varmaan osaa edes tunnistaa pohjimmaisia syitään polyilyn tai monoilun taustalla. Eikä suhteissa koskaan ole kyse vain sinusta. Vaan teistä.

[Juuttisetä]

Jos ihminen ei esimerkiksi uskalla rakastaa tai ei usko olevansa riittävä, voi polyamoria ainakin väliaikaisena ratkaisuna olla hyväkin valinta. Ja kaikille osapuolille reilu.

Jotenkin tulee mieleen, että tuo ihminen tarvisi ennemmin terapiaa ongelmiensa ratkomiseen (kun nuo ongelmat on sillä itellään eikä toisella, jos ei ole hyvä olla yksikseen ei se muuksi muutu porukallakaan...tuossa ongelma vain sysätään vielä muiden ihmteltäväksi ja ongelmaksi) kuin terapioisi ei ammattilaisten kanssa. Se ei ole reilua jos toista käyttää terapiavälineenä.

[Purpelot]

Väittäisin, että aika yleisesti poly- sanaa käytetään koska se on trendikästä. Silloin kun itse oli nuori oli hoitoja, panoja ja säätöjä. Nykyään kaikki on niin polya, koska muutkin on.

[Ms. M]

Väittäisin, että aika yleisesti poly- sanaa käytetään koska se on trendikästä. Silloin kun itse oli nuori oli hoitoja, panoja ja säätöjä. Nykyään kaikki on niin polya, koska muutkin on.

WORD.

[Jägermies]

Polysuhteeseen lähteminen koska haluttua monosuhdetta ei löydy on enemmän tai vähemmän itsensä toteuttava profetia.

[Omppu]

Määrittelyt yhdellä tai kahdella sanalla on perseestä.

Oli kysely et kuuluuko bdsm leikkeihin aina paneminen (vai penetraatio, laukeaminen vai mikä lie olikaan) niin jäin miettimään, et hankala kysymys.
Kun tuon oman miehen kanssa pyörii, kumeilee ja touhuaa vaikka ja mitä niin joo. Vähintään toinen tulee ja kyllä sinne alapäähän kajotaan poikkeuksetta.
Mutta bdsm on muutaki. Esim.sitominen, mitä miehen kanssa ei harrasteta, mutta käyn sit upean naisen tykönä sen merkeissä. Mutta onko pelkkä sitominen sessio tai onko se edes bdsm:ää? Miten sekin määritellään.


Tämmönen bi switch tykkäis harrastella vähän sitä sun tätä ja silti mulle riittää ja tykkään pitäytyä siinä, et minuun uppoo vain muruseni mulkku. Tekeekö se minusta monon? Vai oonko poly?

Kipuki olis joskus kiva, saajanaki, mut jos ny tuo seepra iskis mua piiskalla persuksille ni ei siitä hyvä seuraisi. Saattais piiska löytyä jostain pimeydestä seuraavaksi. (En tosin usko et se miestä haittais) Mutta eihän se olisi sama. Kiva kipu vaatisi sen, et edes pienen hetken olisin alistuvana, mutta ei ole kiva kipu jos sen tekee toinen alistuva. Sitten se on vaan mielistelyä, toisen takia toimimista ja plääh.

Ehkä oon vaan vitun vaikee  Siinäkin on määritelmää riittävästi.

[pikkusisko]

Musta o vaa kiva vääntää pikkutyttölapsisiskosen kanssa, koska se o kakaraks aika fiksu. 

Voi helvetti nyt stoge. Mä menetän kaiken uskottavuuteni äkäsenä akkana kun oon näin mielissäni jonkun sedän päähäntaputteluista 

Aika usein törmää myös siihen, että ollaan polysuhteissa, kun sitä monoa ei etsinnöistä huolimatta ole vielä löytänyt. Tai poimitaan rusinoita kaikista pullista sitä oikeaa odotellessa.

Ei siinä ole mitään väärää, jos kaikki osapuolet ovat kartalla ja samoilla odotuksilla. Polysuhteissa onnekkaimpia lienevät ne, joilla on se primäärikumppani olemassa. Ne, joilla ei ole, onkin tilanne, jossa he saattavat jäädä yksin, kun eniten tarvitsisivat toista ihmistä.

Minusta on ihan hullunkurista, jos monisuhteilu nähdään jotenkin vaivattomana rusinoiden natusteluna. Joo, jos sinulla on useampia suhteita, sinä pääset nauttimaan niiden kaikkien hyvistä puolista, mikä on kivaa. Mutta niin sinä vain joudut ottamaan vastaan kaikkien niiden suhteiden huonot puolet ja haasteetkin, ei mikään ihmissuhde toimi niin että ne voisi vain pullauttaa pois. Ja kun parisuhteista puhutaan, yksikin on melkonen työmaa. Autapa kun niitä on useampia 

Tuo primäärikumppanuus-asia taas... En tiedä, jotenkin minua ärsyttää ihan suunnattomasti sellainen maailmankuva, jossa ihmisistä puuttuu palasia jollei niillä sitä "kunnollista kumppania" ole. En minä ainakaan koe olevani elämässäni millään tavalla yksin vaikkei minulla primäärikumppania olekaan. Oon aika hyvä pärjäämään ite, ja silloin kun tarvitsen apua, tukea tai olkapäätä, sitä vuorenvarmasti löytyy ilman kumppaneitakin

[bikantti]

Kaipa se on aika varhaisilla jutuilla perusteltavissa, miksi useasta ihmisestä "kahdenvälinen suhde" on jotenkin parempi tai perustavanlaatuisin tai syvin tai jotenkin "eniten" - kahden välisestihän me kehitymme, synnymme ja kasvamme. Samaan aikaan tuskin siitä, miten asiat ovat, voi päätellä sitä, miten niiden ns. kuuluisi olla.

[Susi]

Vääriä syitä olla missään suhteessa löytyy kyllä kaivamattakin ja kaikkihan riippuu kaikesta.
Mutta mie olenkin ihmissuhdeanarkisti. Silti olen hirmusen iloinen nykypvän polyamorian esiinmarssista, koska se horjuttaa hirvittävän kätevästi väärinjuurtuneita yhteiskuntakäsityksiä ja patriarkaatin valtaa.

Väitän myös että lähtökohtaisesti kaikissa suhteissa on omat kipuilunsa ja kaikki suhteet ovat perseestä jos/koska/kun ihmiset eivät pysty myöntämään että kaikki me ollaan hämmentyneitä nakuapinoita.
Eli jos ihmiskunnan sosiaalinen rakenne edes hiukan valuu siihen suuntaan että hyväksytään ettei kaikki käy kaikille ja jokainen voi oman onnensa etsiä sotkemalla kaikki mahdolliset suhteet omaan soppaansa, niin helevetin hyvä.
Kun kuitenkin tärkeintä on se rakkaus, eikä se missä muodossa se eteen tulee.
Hyi stana kön meni hempeilyksi.

[Ouroboros]

Kiva kolumni, jonka tosiaan olisi voinut otsikoida myös "Vääriä syitä olla mono" tai peräti "Vääriä syitä olla ihmissuhteessa".

Omia mielipiteitä: polyporukat yleisesti ottaen tuntuvat lähinnä vain moninkertaistavan perusmonosuhteen eli on kaikenlaisia outoja sitoutumisrituaaleja ynnä suhteiden asettamista tärkeysjärjestykseen, etuoikeuksia ja ylipäätään omistussuhteen kaltaisia kiinnityksiä henkilöihin.

Hyvä kun vaihtoehdoista puhutaan, mutta kenenkään ihmisarvo ei ole kiinni suhteiden määrästä tai niiden laadusta. Kiva jos joku täydentää just sua etkä muuta kaipaa. Yhtä kiva jos jollain toisella toisella on asiat muulla, hänelle itselleen sopivalla tavalla.

Olisi ollut hienoa jos olisi jo teininä tutustunut muihinkin suhdemalleihin kuin monosuhteeseen. Ihan itse piti etsiytyä polyilyn kautta nonmonouteen ja Ihmissuhdeanarkiaan. Myös käsite soolopoly sopii itseeni. Määritellä saa mut ei oo pakko.