Baarin kannatusmaksut
Hyvä, mietteitä herättävä kirjoitus. Tarpeita ja tilanteita on monia. Siinä ei liene mitään pahaa jos ei koskaan halua tavata, kunhan kertoo sen toiselle osapuolelle heti alkuun. Vaan entä jos kummankin on tarkoitus tavata, mutta niin ei koskaan käykään? Voiko meistä tulla pahamaineisia nettirunkkareita tahtomattamme?Kuvitellaanpa kinky-yhteisö, jossa siniset ja keltaiset ihmiset tykkäävät pariutua keskenään, mutta sinisiä on valtavan paljon enemmän kuin keltaisia. Sinisillä on varaa valita, joten heille muodostuu luontevaksi pitkittää tutustumista ja pitää mahdollisuudet auki. Jostakinhan voi aina löytyä vielä parempi ehdokas. Keltaisen tapaamisehdotukset ovat "liian aikaisia" tai muuten vain tapaaminen ei nyt sovi, vaikka muuten kaikki näyttää täydelliseltä. Keltaisen näkökulmasta sininen alkaa näyttää nettirunkkarilta, joka ei koskaan halunnutkaan tavata. Yksi sellainen voi mennä menojaan, toinenkin ehkä. Jossain vaiheessa keltainen kuitenkin alkaa antaa itsestään entistä vähemmän, koska ei yksinkertaisesti halua avata yksipuolisesti persoonaansa ja elämäänsä jollekulle, joka ei ehkä koskaan halua tutustua oikeasti. Antaa kuitenkin, koska uskoo jokaisen olevan yksilö ja ainutkertainen, ja näkee tässä mahdollisuuden. Pettyy sitten, ja päättää varmuuden vuoksi olla seuraavalla kerralla vieläkin varovaisempi, avata itseään vähemmän kuin edellisellä kerralla. Kas kummaa, pian ollaankin pisteessä, jossa keltainen alkaa näyttää nettirunkkarilta, kun ei halua edes kuvaansa antaa. Kärttää kyllä tapaamista, mutta ei suostu tapaamisen ehtona antamaan kuvaa ja kertomaan itsestään kaikkea.Näemmekö toisemme nettirunkkareina, koska emme syystä tai toisesta halua antaa itsestämme tarpeeksi? Joko siksi, että haluamme leikitellä mahdollisuuksillamme, tai koska olemme oppineet varovaisiksi? Tai jostain aivan muusta syystä. Syitähän voi olla hyvinkin monenlaisia, kuten aloittajakin kirjoitti.Moneen kinkysuhteeseen liittyy tarkoituksellista epäsymmetriaa. Olisiko nettirunkkariksi leimaamista ja leimautumista mahdollista välttää olemalla joskus vähän vähemmän truuu-sitäsuntätä? Pyytämällä toiselta vain sitä, minkä voi itsekin antaa? Kertoa avoimesti, jos tuntuu siltä ettei tämä nyt tunnu oikealta? Jos vaikka ihan koittaisi kohdella toista ihmisenä?