Kirjoittaja Aihe: Analogioita vuorovaikutuksesta  (Luettu 3225 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Analogioita vuorovaikutuksesta
« : 02.08.2020, 23:08 »
Analogioita vuorovaikutuksesta


Disclaimer: En missään tapauksessa yritä kertoa millaista vuorovaikutuksen pitäisi olla, saati että olisi olemassa vääränlaista vuorovaikutusta tai että sitä yleensäkään tarvitsisi olla. Kirjoitan asioista kuten ne itse näen ja koen, ja toivonkin aiheeseen erilaisia näkökantoja ja kokemuksia teiltä, joiden kokemukset ovat erilaisia mutta aivan yhtä arvokkaita


Mietiskelin sessioinnin aikana tapahtuvaa vuorovaikutusta ja miten sitä kuvailisin. Mieleeni nousi kuvaelma marionettiaan ohjailevasta taiteilijasta, joka käsiensä liikkeellä luo illuusion nuken itsenäisestä liikkumisesta. Tällä pystytään hyvin kuvailemaan suurta osaa siitä yhteyden tunteesta, jollaisena sessioinnin parhaimmillaan koen, tai ainakin osan siitä.

Ohjainlangat on kiinnitetty keppeihin, joista lähtevät langat kiinnittyvät nuken raajoihin. Tämä mielestäni vastaa keppien osalta dominoivan mieltymyksiä ja nuken osalta sitä, mitä tarkoitusta nukke palvelee illuusion kannalta. Langat rinnastaisin kommunikaatioon, sanalliseen tai sanattomaan, jolla taiteilija välittää toiveensa, ajatuksensa ja tarinansa nuken liikkeisiin, eleisiin ja ilmeisiin. Huomion arvoista lienee, että tässä puhutaan vuorovaikutuksesta dominoivan suunnasta alistuvaan, nuken ollessa reagoinnin kannalta toimimaton malli. Toki mainittava on täysin passiivinen subi, jonka tarkoitus onkin muistuttaa elotonta nukkea. Tähän dynamiikkaan en itse ole perehtynyt. Viimeisenä mainittakoon näyttämö, ympäristö, joka viimeistelee illuusion, luoden näytelmälle puitteet ja tarkoituksen.


Another disclaimer: Seuraavaa(kin) analogiaa käsittelen niillä välineillä mitä itselläni käytössä on; mikäli et ole koskaan ajanut autoilla, voi olla ettei seuraava aukene sinulle kokonaisuudessaan, mutta en juuri nyt parempaakaan keksinyt.

No refunds, warranty void if used incorrectly or against instructions


Rinnastan subin antaman palautteen ja reaktiot (tässä esimerkissä, en tietenkään universaalisti) autoihin. Autojakin on tietty erilaisia; toisilla ajetaan maastossa, joitakin ei voi viedä kilparadalta ulos, koska se olisi kerrassaan hyödytön. Joidenkin on tarkoitus olla mahdollisimman mukavia ajaa itse, jotkut on rakennettu istuttavaksi kyydissä. Joidenkin tehtävä on palvella arjessa ja toisten tarkoitus avautuu vasta kun on aika juhlia ja kimaltaa. Toiset voivat vaatia enemmän korjaamista ja huoltoa, toisissa on takuuta jäljellä, eikä autoa ole myöskään pakko omistaa voidakseen nauttia ajamisesta. Toinen voi olla pelkästään kokemus ajaa ja nauttia kyydistä, toinen voi olla rakas kumppani kaikissa elämän tilanteissa.

Huolimatta mallista tai käyttötarkoituksesta, kaikissa autoissa on hallintalaitteet. Kaikissa on ominaisuuksia jotka ovat toisille luontevampia hallita kuin toisille, mutta tämän esimerkin puitteissa rajaan aiheen rata-autoiluun, mutta yhtä hyvin se voisi olla maastoajoa tai repivää ralliakin.

Rata-auton alustan antama palaute kuljettajalle on olennaisen tärkeää, kun ajetaan niin lujaa kuin mahdollista. Jokaisella kierroksella selviää sentti kerrallaan juuri kyseiselle kapistukselle sopivat ajolinjat, jotta koko rata saadaan käytettyä ja kierrosaika näyttää, että autosta saadaan kaikki mahdollinen irti. Jokaiseen mutkaan sopivat jarrutuspisteet ja lähestymis- sekä poistumispisteet; viimeinen mahdollinen hetki jarruttaa ja aikaisin mahdollisuus lähteä taas kiihdyttämään, radalla pysyen. Moottori äänellään ja rungon värinöiden kautta kertoo, onko kierroksia vielä reservissä vai mennäänkö jo rajoilla. Onko vaihde radan kohtaan nähden oikea, pitävätkö renkaat edelleen vai alkaako ajolinjoja olla vaikeampi pitää pidon hiipuessa. Antaako jousitus liikaa periksi vai lyövätkö jouset pohjaan radan epätasaisuuksissa, joista auto värinöillään antaa tietoa kuljettajalle.

Miksei voisi samantien venyttää analogiaa LMP1 (Tuttavallisemmin Le Mans Prototype 1) luokkaan, jossa kaluston ainoa tarkoitus on kestää 24 tuntia ajoa äärirajoilla kolmen kuljettajan voimin. Food for thought.

Tämän analogian rajoissa dominoiva määrittää radan ja subi suorittaa sen kuin parhaiten taitaa. On selvää, että joko valitaan radalle sopiva auto, tai suunnitellaan rata sen mukaan, millä lelulla tavoitetta (kierrosaika, maratonmatka tai läpikulkematon maasto jota lähteä kesyttämään) lähdetään tavoittelemaan. Olipa kyseessä millainen tavoite tahansa, vaikkapa leppoisa iltapäiväajelu, se matka on yhteinen. Vielä enemmän näin, kun pysytään bensalla kulkevista vehkeistä erossa ja luodaan lihallisten ihmisten kesken tavoitteita ja verraten monimutkaisempia ja hienosyisempiä suhteita ja niiden sisällä tapahtuvaa vuorovaikutusta.

Sitten on tietysti se itselleni ominaisin ja mieluisin vertauskuva, se oma rakas auto, jonka lokasuojassa on pieni lommo ja helmassa saattaa jo näkyä vähän ruostetta. Jonka penkki tuntuu niin tutulta, että jo siihen istahtaessa tulee mieleen kaikki ne lukemattomat hauskat reissut, joita sillä on jo ajettu. Jossa käsijarru jää vähän laahaamaan niin sitä ei tule enää juuri edes käytettyä, mutta joka silti suoriutuu vuosi toisensa jälkeen katsastuksesta moitteitta. Jolla on kuskattu lapset synnytyslaitokselta kotiin ja jonka radiossa sateella toimii pelkästään Radio Nova, vaikka kukaan ei tiedä miksi. Jolla on joulupäivänä viety lapsi korkeassa kuumeessa päivystykseen ja jolla on ajettu ainakin yksi pitkä lomareissu perheen kesken ja yksi aikuisten lomareissu, jolloin vatsanpohjassa on tuntunut kutkuttava odotus tulevista riennoista. Se on se luotettava ja tuttu kulkuväline, joka säällä kuin säällä lähtee käyntiin ja kuljettaa perille ja jonka mielellään laittaa roikkaan, kun tietää, ettei se käynnistyminen aina ole helppoa, vaikka lopulta kuitenkin onnistuu. Jota katsoo ihaillen, vaikka sitä ei olisikaan tullut käytettyä pesulla yhtä usein kuin olisi tarpeen ja joka näyttää ainakin omissa silmissä maailman kauneimmalta ja hienoimmalta autolta, koska sen näkee kaiken sen yhdessä koetun kautta.


Kaikenlaisia mukavia yhteisiä retkiä ja hetkiä toivotellen:




balthazar
Varakolumnisti
#8

an_emi

  • Vieras
Vs: Analogioita vuorovaikutuksesta
« Vastaus #1 : 03.08.2020, 00:55 »
Miuhun taas ihmissuhteiden vuorovaikutuksessa kirjat puhuttelee enemmän. Se kaikkien rakkain kirja on hiirenkorvilla, mutta sen pariin palaa aina yhtä innostuneena, koska sisältö on joka kerta yhtä jännittävä, koskettava tai mihin siinä ihastuikaan. Ihan sen hyppysiin ottaminen on ihanaa, kun tuntee jo pelkän tuoksun nenässään. Joskus saattaa plärätä jonkun teoksen nopeammin läpi, joskus saattaa keskittyä enemmän novelleihin jne. Tässäkin näkyy se oma elämänkokemus varmasti eikä tämäkään miten aukoton analogia ole.

Kaikkein rakkaimman ihmisen vertaaminen lommoiseen ja ruosteiseen autoon kuulostaa siltä, että autosta eli ihmissuhteesta ei ole pidetty hyvää huolta. Itselleen rakkaita esineitä (ja ihmissuhteita) vaalii eikä lommot tai ruoste liene auton vika. Toki mikään ihmissuhde ei ole yksipuolinen, jossa huolto kuuluisi vain toiselle osapuolelle.

bonbonprincess

  • Vieras
Vs: Analogioita vuorovaikutuksesta
« Vastaus #2 : 03.08.2020, 01:24 »
Musta on jotenkin hirveen ikävää, että vertaat subeja ensinnäkin johonkin nukkeihin ja sitten autoihin. Ymmärrän että yritit omasta mielestäsi tehdä jotain tällä tekstillä, mutta itse koen aika loukkaavana, että mun oma alistumisen halu verrataan esineeseen. Esineeseen jonka voi omistaa, jolla ei ole lopulta ole omaa tahtoa, koska kyseessä on auto taikka nukke. Koen todella kömpelöksi nämä sun analogiat tästä aiheesta, kun puhutaan asioista mitä subi suorittaa miten parhaiten osaa taikka lelun tavoitteista, ikään kuin sub olisi sub vain domia varten eikä itseään varten siinä missä domkin. Tekstistä maalautuu kuva jostain myyttisestä sub hahmosta, joka olisi ikään kuin valkoinen kangas, joka odottaa sitä Uljasta Domia, joka maalaa ja muovaa subista sen täydellisen rakastajan ja tässä skenaariossa subit ovat vain passiivisia ohjeiden vastaanottajia, ei ihmisiä, joilla on oma historiansa ja persoonallisuutensa.

Luulen että ymmärrän jotenkin mitä haet, mutta nämä sun aatteet vuorovaikutuksesta ei nyt ihan oikeasti osuneet nyt nappiin ainakaan mun korvilla. Tietenkään en voi muiden puolesta puhua, mutta nyt oli kyllä kömpelöä tekstiä.

Saeroe

  • Rsyke
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 318
  • "No niin, neiti suihkulähde"
  • Galleria
Vs: Analogioita vuorovaikutuksesta
« Vastaus #3 : 03.08.2020, 02:13 »
Nyt täytyy rehellisesti tunnustaa, että hirveästi en saanut irti näin kuvainnollisesti vertauskuvilla puhuttuna, mitä tulee kolumnin BDSM-teemaisuuteen. Sitä vastoin vertauskuvat itsessään ovat kyllä poikkeuksellisen terävänäköisiä ja nokkelia: niin usein kun omaa autoani suominkin, herätti vertaukset ajattelemaan ja arvostamaan sen tärkeää panosta elämässäni huikean paljon enemmän. Ja tätä en tarkoita kuvainnollisesti, vaan puhun ihan oikeasta autosta...
Tämä ei varmaankaan ollut se, mitä kirjoittaja halusi sanoa tai toivoi lukijan ymmärtävän, mutta positiivinen sivuvaikutus ehkä kuitenkin?  :D

Kadmium

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 10
  • Eläminen on hengenvaarallista
  • Galleria
Vs: Analogioita vuorovaikutuksesta
« Vastaus #4 : 03.08.2020, 10:54 »
Tuo autovertaus toi hymyn huulille. Autot ruostuu, samoin ihmiset. Jokainen tulee tiensä päähän ennen pitkää, vaikka kuinka pidettäisiin hyvää huolta. Kaikki on hetkellistä ja mikään ei pysy muuttumattomana. Siinä on tosiaan jotain kaunista.

Mulle sopiva analogia tässä kontekstissa ja ylipäätään intiimeissä kohtaamisissa voisi olla pelin pelaaminen tiiminä/joukkueena. Roolit voi olla kullakin vähän erilaiset, mutta tavoite on yhteinen. Jotta pelissä voi menestyä, täytyy kaikkien muistaa kertoa toisille, mitä ovat tekemässä, neuvotella strategioista, varautua toimimaan yhteenhitsautuneena tiiminä yllättävissäkin tilanteissa, olla läsnä ja antaa kaikkensa.

Parhaissa tiimeissä pelikavereihin luotetaan, heitä kunnioitetaan ja heitä arvostetaan. Tiimi onnistuu yhdessä ja epäonnistuu yhdessä, toki jokainen kuitenkin oman vastuunsa kantaen ja omat vahvuutensa ja heikkoutensa ymmärtäen. Taustalla on ymmärrys, että voin yksinkin olla hyvä ja taitava pelaaja, mutta tarvitsen silti muita ja muut tarvitsevat minua. Yhdessä onnistumisen hetket ovat upeita, mutta enemmän oppii niistä tilanteista, kun tapahtuu jotain yllättävää. Ne pitävät jalat maassa ja mielen avoimena uuden oppimiselle ja itsensä kehittämiselle.

oranssi

Vs: Analogioita vuorovaikutuksesta
« Vastaus #5 : 04.08.2020, 01:32 »
En ihan mahdottomasti perusta tuosta nukkevertauksesta sellaisenaan, minusta se on vähän ontuva. Takerrun nyt kuitenkin siihen parin huomion verran.
  • Ilman välittäviä lankoja ei marionetti liikahdakaan, eikä ohjaajan viesti mene perille vaikka kuinka heiluisi. Eli kommunikaation puuttuessa ei todellisuudessa ole marionettia eikä ohjaajaa.
  • Joka liittyy itseasiassa molempien, mutta varsinkin nukkevertauksen (minusta) suurimpaan ongelmaan: Kommunikaatio on hyvin yksisuuntaista subjekti > objekti –käskytystä, jossa subjekti määrittää toiminnan suunnan, ja objektin osa on, no, olla objekti.
Kuitenkin, taas oma mielipide, hyvä suhde lähtee siitä, että kaikilla osapuolilla on yhtäläisesti valtaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa siihen mitä tapahtuu. Myös sellaisissa joissa on erittäin vahva valta-asetelma. Tämän vallan ilmentymät luonnollisesti poikkeavat suhteesta ja osapuolista riippuen.

Ai että onko mulla parempi vertaus.. No ei tietenkään just nyt   :D

D79Mies

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 732
  • Haista vittu ei ole turvasana.
  • Galleria
Vs: Analogioita vuorovaikutuksesta
« Vastaus #6 : 04.08.2020, 12:40 »
Mukava lukea näin suoramunaisia kolumneja. Sisältö ei jäänyt pimentoon anteeksipyytelevän siirapin alle.

Jayteasee

  • PoVi
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 415
  • Saapaspöppelö™, TruuPiirturi™ , Halihirmu™
  • Galleria
Vs: Analogioita vuorovaikutuksesta
« Vastaus #7 : 04.08.2020, 16:16 »
No siis...

Sessiohan on periaattessa aika keinotekoinen juttu. Jos se riittävän monta kertaa tehdään ja se menee mukavasti, niin sittenhän se alkaa tuntua luontevalta - vähän niin kuin sen auton kanssa. Eikä se kilparataa ajaminenkaan ole mikään huono vertaus. Subin tai domin kulmat ovat vaikka sen kilparadan mutkia ja mäkiä, jotka tulevaat joka kierroksella tutummiksi ja tutummiksi. Vähän luulen, etät se kilpa-auto nyt on tässä se kaikista vähäpätöisin osa.

Ja se marionetti... no... sehän on vähän niin kuin, että mistä narusta kannattaa vetää, että saa toivotunlaisen reaktion.

Ei tässä kukaan niin konkreettisesti ole sätkynukke tai lommoinen ja pikkuvikainen auto. Meistä jokainen on tavallaan sätkynukke sillälailla, että joku voi oppia, miten meidät saadaan reagoimaan haluamallaan tavalla. Ja ne lommot ja pikkuviat ovat vaikka sitten ryppyjä tai vaivoja, mitä tulee...

Ja kun toisaalta ajattelee sitä viisautta, että subihan on periaattessa kontrollissa eikä dom, niin kukas se onkaan se marionetti?

En mä nyt oikeen tiiä miten tästä saa loukkaavan tästä kolumnista. Ei ketään ole tässä esitetty tahdottomana koneena.

Jätän kärkevämmät kommenttini mainitsematta, koska niitä ei ehkä kukaan ymmärtäisi väärin.

lemmikki

Vs: Analogioita vuorovaikutuksesta
« Vastaus #8 : 04.08.2020, 16:45 »
Rakastan analogioita. Näemmä en osaa lukea niitä kovin herkästi, koska en löytänyt tästä kolumnista esineellistämistä, vaikka subeja autoihin ja nukkeihin verrattiinkin. Ehkä sätkynuken sijasta olisi voinut puhua myös käsinukesta?  :o

Ei subin vertaaminen autoon tee kommunikaatiosta yksisuuntaista. Autot viestivät monin tavoin. Sekä ohjaajalle, että muille. Ne voivat viestiä käskystä (vilkut, jarruvalot, tyytti..) tai oma-aloitteisesti omistajalleen. Kun varoitusvaloja alkaa palaa, saattaa olla jo isompia ongelmia.

Auto voi jättää tien päälle, jos siitä ei ole huolehdittu asianmukaisesti tai jossain syvällä on piillyt vika, jota ei ole osattu jäljittää. Hyvin hoidettuna auto kehrää tyytyväisenä. Tai romuttamolle ohjattu autokin voi pienellä tuunauksella päivittyä jollekin unelmien kaaraksi.

Autoissa voi olla paljon päälleliimattua. Niin ihmisissäkin. Lopulta juuri ne yhdessä kerätyt lommot ja muistot tekevät suhteista sen, mitä ne ovat.