Onko kinkyily kustannuskysymys?

[Kolumnisti]

Onko kinkyily kustannuskysymys?


Eli ajatusten virtaa pervojen taloudesta, rahasta ja kustannuskysymyksistä.

Eilen oli huono päivä. Mietin taas jälleen kerran rahaa. Kävin ruokakaupassa, ja maksoin kahdeksan euron ostoksesta viisi euroa kaksikymmen-, kymmen-, ja viisisenttisillä. Myyjä katsoi kummeksuen. Kaupasta poistuessani ajatukseni lähtivät vaeltamaan, ja niiden luonnollinen etenemissuunta oli tietysti itselleni ah-niin-rakkaaseen kinkyilyyn, ja sen kustannuksiin.

Hieman perspektiiviä antamaan olisin mieluusti halunnut jakaa vähän taustatietoa siitä, millaisesta asemasta tätä kirjoitan. Tässä vaiheessa on kuitenkin rehellisesti tunnustettava, etten tiedä, miten taloudellisen asemani määrittelisin. Taustani on hyvin keskiluokkainen. Olen opiskelija, ja tuloni ovat sen mukaiset. Toisaalta en tiedä, onko minulla oikeutta kutsua itseäni pienituloiseksi: ei minun ole koskaan tarvinnut esimerkiksi leipäjonon jatkoksi menemistä harkita. Tukiverkostoni on kuitenkin vahva.
Onko sillä asemalla loppujen lopuksi edes niin paljoa väliä? Puhukoot ajatukset puolestani.

Otsikkoon palatakseni, kuinka paljon rahaa saa palamaan kinkyilyyn? Vastaushan kuuluu, että niin paljon, kuin sielu ikinä sietää. Paljon. Toki eri perversioiden toteuttamistapojen kustannukset vaihtelevat hyvinkin laajalla skaalalla, mutta nyrkkisääntönä voisi sanoa, että suurin osa kustantaa vähintäänkin kaksinumeroisia summia. Jopa ne kotoa valmiiksi löytyvät arkiset pervoiluun kelpaavat välineet ovat, mihin käyttötarkoitukseen tahansa, hankittuna maksaneet jotakin.

Olipa kyseessä sadistin tarvitsemat satuttamisvälineet, fettarin uusi latex-puku tai D/s suhteessa uusi nätti kaulapanta, joutuu näihin kaikkiin tekemään jonkin asteisen taloudellisen panostuksen. Luoko tämä fakta eriarvoisuutta eri taloudellisessa tilanteessa olevien kinkyjen välille? Voiko tätä eriarvoisuutta tasata jotenkin, vai täytyykö vain tyytyä toteamaan, että ”ei ole reilu tämä maailma ei” ja jotakin nallekarkkien tasan menemättömyydestä?

Onko pienituloisemmilla huonommat mahdollisuudet kinkyilyyn, kuin varakkaammilla? Pystyykö kinkyilyä ylipäätään toteuttamaan, mikäli siihen ei ole sitoa merkittäviä taloudellisia resursseja? Miten tämä tulisi huomioida yhteisön ja yhdistysten toiminnassa, jotta kaikille, myös vähävaraisemmille, pystyttäisiin takaamaan yhtäläinen mahdollisuus osallistua toimintaan?
Yhdistykset kokevat varmasti jatkuvasti painetta tasapainoilun suhteen. Varoja täytyisi saada kerättyä toiminnan pyörittämiseen, hankintoihin, juokseviin kustannuksiin ja yleiseen jatkuvuuden varmistamiseen, mutta samalla esimerkiksi tapahtumien ja bileiden hintojen täytyisi pysyä kohtuullisina, jotta ne eivät nousisi kynnyskysymykseksi toimintaan osallistumiselle. Mistä löytyisi kompromissi, se kultainen keskitie?

Entäs onko pienituloisemmilla oikeus panostaa seksuaaliseen hyvinvointiin esimerkiksi uusien kinkyilytarvikkeiden hankkimisen muodossa? Jos kyllä, minkälaisilla summilla? Katsoisitko itse pahalla ihmistä, jonka talouden tiedät olevan tiukassa, mutta joka mainitsee kartuttaneensa kinkyilyvälinekokoelmiaan uudella piiskalla?
Onko oman seksuaalisuuden toteuttaminen perustarve, välttämättömyys, kuten vaikkapa ruoka, lääkkeet ja niin edelleen? Missä määrin?

Oman mieleni terapomisen tähden haluan nostaa esille ajatuksia myös ostamisen jälkeisestä morkkiksesta. Käsi ylös, kuinka monelle on tuttu tunne: olet juuri hankkinut jotakin kivaa, mutta oikeasti samalla myös hyödyllistä ja tarpeeseen tulevaa itsellesi (ei siis turhaa krääsää, siitä saakin vähän omatunto kolkuttaa). Pian ostamisen jälkeen rupeaakin kaduttamaan. Tulee tunne, että hitto, tämänkin rahan olisi voinut käyttää johonkin hyödyllisempään.

Mitä teet? Yritätkö ruveta perustelemaan itsellesi hankinnan tarpeellisuutta? Pyritkö sivuttamaan tunteen sen kummemmin siinä kieriskelemättä? Jääkö se vaivaamaan kenties pidemmäksikin aikaa?
Viimeisin neulahankintani herätti tällaisia tuntemuksia. Hankin niitä oikeaan tarpeeseen, en vain turhaksi koristeeksi. Pääsen toteuttamaan hedonismiani, niiden tökkimisestä tulee hyvä olo. Voisi sen rahan huonompaankin lykätä, kuten vaikka viinaan tai huumeisiin. Ostosumma oli ihan kohtuullinen, ja jäähän hankinnasta sekä tekemisestä sentään jotain käteen. Kuvainnollisesti. Siis jotain muutakin, kuin pieniä neulanmentäviä reikiä ja kirkkaan punaisena valuvia verivanoja.
Ja näistä kaikista ajatuksista huolimatta olkapäällä istuva syyllistyksen mestaripiru moittii: miksi priorisoit kinkyilyn ensin? Olisit käyttänyt rahasi parempaan. Tervetuloa filosofian oppitunnille: teinkö siis väärin?

Kuinka paljon pervon rahanmenoon vaikuttaa sitten toteuttavan kinkin laatu? Jos ajatellaan vertaillen vaikkapa D/s suhdetta, sadomasokisteja ja fetisistejä, on näiden sisällöt taloudellisten vaatimusten kannalta hyvin vaihtelevia. Tarjoavatko nämä kaikki eri muodot toteuttajilleen yhtenäiset mahdollisuudet rahalliselta kannalta? Tässä välissä muistuttaisin, että seuraava sisältää kärjistettyjä, yksinkertaistettuja esimerkkejä, eikä ota huomioon kaikkia mahdollisia muuttujia, jotka voivat pervoilun loppuhinnan muodostumiseen vaikuttaa.

Fettarit tarvitsevat fetissinsä toteuttamiseen rekvisiittaa. Toiset enemmän, toiset vähemmän, mutta yhtä lailla. Mitäs, jos nahka-, kumi-, tai minkä hyvänsä vaatteen hinta onkin liian kallis? Tätä on vaikea korvata esimerkiksi kotitekoisilla versioilla.
Niin kiva väline kuin se oma käsi kivun tuottamiseen onkin, herännee enemmän tai vähemmän jokaisessa sadomasokistissa jossain vaiheessa tarve tuottaa / vastaanottaa eri tyyppisiä kivun muotoja, joita saa aikaan vain erilaisilla välineillä. Mitä sitten tehdään, jos se muutaman euron mattopiiskakin menee yli budjetin?
D/s painottuneet suhteet taas lienevät halvimmasta päästä. Henkisen puolen asiat harvemmin vaativat suuria taloudellisia sijoituksia. Pitäisikö siis kaikkien vähävaraisten painottua D/s puolelle? Mitä kaikkia piilokustannuksia, joita ei edes ajatelleeksi tule, tähänkin voi sisältyä?

Pois laskuista jää tietysti paljon kaikkia muita kinkyilyn suuntauksia, sekä näiden välimuotoja.
Siitä nyt puhumattakaan, kuinka paljon kaikenlaisten kinkyjen harrastamat bileet, majoitukset, miitit, ynnä muut tulevat vuosien saatossa kustantamaan aktiivisesti kuvioissa mukana roikkuvalle pervolle. Mistä kaikesta kinkyilyn hinta loppujen lopuksi muodostuu? Entäs he, joille se on liian kallis maksettavaksi?

Mitäpä tuumaavat sitten välineurheilijat? Me, jotka saamme nautintoa monenlaisten vempainten ja härveleiden läsnäolosta sessiossa. Henkilökohtaisesti en ole vielä edes pahimmasta päästä, eihän minulla ole kuin vain yksi 6-laatikkoinen lipastollinen täynnä tavaraa. Pidempään pervoilleiden välineurheilijoiden kaappiin kurkistaminen on kuin ihmemaahan olisi astunut. Niin paljon kaikenlaista, ihan huimaa! Ja ne summat, mitä niihin on saanut uppoamaan. Tässä vaiheessa on jo viisaampaa napata seinästä tukea.

Vuosien saatossa ostamiini välineisiin on palanut rahaa. Prioriteettikysymys, toki. Mutta mitäs sitten, kun vähemmälläkään ei pärjää? Joskus kyse voi olla siitä, että hankittuun välineeseen kyllästyy nopeasti. Tarvitaan siis pian uutta viihdykettä, ja näin tavaraa kertyy. Joskus taas siitä, että nautinnon saavuttamiseksi tarvitaan samanaikaisesti tappia, kahletta, piiskaa, suristinta, nipistintä, gägiä ja niin edelleen. Vähempi ei riitä, sometimes more is more.
Missä menee kohtuullisuuden raja? Kuinka paljon rahaa voi pervo käyttää välineisiinsä niin, että kustannuksissa on vielä jokin tolkku?
Ihan asiasta kukkaruukkuun. Hei kanssavälineurheilija: oletko ikinä ajatellut, kuinka suuri summa välineissäsi on kiinni rahaa, jos sen realisoisi? Todennäköinen vastaus, suuri.

Jäljelle jäävät vielä tee-se-itse kinkyt. Jos ajatellaan toista ääripäätä, kuinka halvalla on mahdollista päästä? Onko tyydyttävä pervoilu mahdollista saavuttaa myös pienillä taloudellisilla resursseilla?
Itse tekeminen on tunnetusti hyvä vaihtoehto valmiina ostamiselle. Saa juuri sellaisen kun haluaa, juuri sillä aikataululla kun tarvitsee, ja eipä mahdollisista virheistäkään voi syyttää kuin peilikuvaa. Kuinka paljon taloudellisempaa on sitten rakentaa itse? Olisiko itse tekeminen eräänlainen ratkaisu matkalla tasavertaisiin kinkyilymahdollisuuksiin rahaa ajatellen? Mutta voiko toisaalta kaikilta odottaa laajoja kättentaitoja tarpeidensa mukaisten välineiden askarteluun? Mikäli ei, mitäs sitten?

Rakas kanssapervo. Kuinka paljon sinulla kuluu rahaa kinkyilyyn?


Kirjoittaja: Saeroe, jonka mielestä purkkiruoka loppukuun ajaksi on ihan hyvä vaihtoehto, kunhan lelulaatikko jatkaa tasaista täyttymistään

[Jägermies]

Ei kinkyily ole perustarve sen enempää kuin seksi tai harrastukset yleisesti.

Tottakai enemmän rahaa helpottaisi esimerkiksi tilojen suhteen mutta toisaalta köydet eivät ole hirveän kalliita ja näille on käyttöä muutenkin.

[kuunlilja74]

Joitain kymppejä silloin tällöin.
Alle satasia kuitenkin.
Hyvin harvoin ostan mitään.
Ostan vähän, mutta turhaan.
Joskus jotain leluja ym joita en kuitenkaan koskaan käytä,pölyttyvät kaapissa.
Eniten ehkä ostan sessiovaatteita tai bilevaatteita, jos vaikka joskus sattuis tarvitsemaan niin onpahan valmiina.
Mutta kaappiin nekin jää pakkaukissaan pölyyntymään.
Kalleimpina hankintoina kengät ja saappaat.
Ehkä pitäis myydä kaikki pois, niin sais tilaa ja vähän rahaakin johonkin järkevämpään.

Ja sitten tietysti  sokeroinnissa säännöllisesti käyminen on aika kallista, vaikka sen nyt pääsääntöisesti teen itseni takia.
Olen kyllä yrittänyt siitäkin luopua mutta ei pysty.

[Flikk]

Kaikkihan maksaa. Ite oon joskus jättänyt sessioinnin väliin, koska kyseinen D oletti, että voi noin vaan ilmoittaa, koska pitää ilmaantua tilattuun ja maksettuun hotellihuoneeseen sessioon juuri sokeroituna, päivän eväät mukana ja määrätyissä asusteissa yms. Jos huone maksaa halvimmillaan 50e ja sokerointi maksaa 40e ja molemmat pitäisi tilata mielellään viikko ennakkoon, niin tuollaiset ehdot voi olla mahdottomia  toteuttaa, vaikka halua olisikin. Mitä jos D olisikin halunnut sessioida viikoittain ja mulla ois ylimääräinen satku vaan kerran kuussa..

Sitten taas, ainakin kesällä on helppo sessioida metsässäkin; puuhun saa kii, oksat toimii piiskana ja sammal on pehmeä peti aftercare hipsutteluun.

Mut tässäkin toimii se, että subin ei ole pakko suostua kaikkeen, mitä D keksii pyytää kustantaa. Kun vähän harkitsee ja neuvottelee ennakkoon, mihin voi sitoutuu, ni saattaa löytyä molemmille sopiva vaihtoehto.

[balthazar]

Ajattelisin, että tässä niinkuin kaikessa muussakin kanssakäymisessä vastakappaleet täydentävät toisiaan; ne jotka haluavat hilavitkuttimia, härpäkkeitä ja hepeniä tuusaamisensa jatkoksi ja/tai sisällöksi luultavasti myös löytävät kaltaisiaan vastakappaleita, kun taas ne jotka kokevat olennaisen olevan muuta kuin materiaa päätyvät kaltaistensa joukkoon.

Hankalaahan on oikeastaan vain se, jos ei pysty sijoittamaan siihen mitä haluaa. Itsensä takia. Ketään toistahan on turha alkaa miellyttämään itsensä kustannuksella, olipa kyse sitten aineettomasta hyvästä tai niistä kikottimista.

[Valtiatar_Femme]

Mielenkiintoista pohdintaa, kiitos aloittajalle! Itse satsaan laatuun. Ostan mieluummin yhdet käsityönä tehdyt nahkakahleet ranteisiin kuin kolmet muoviset halpalelut. Saan kiksejä käsityöläisyyden tukemisesta: kinkyleluja värkkäävät tekevät sitä usein sydämellä ja koen, että se energia myös tarttuu välineisiin. Toki joskus loppusumma vähän hikoiluttaa, mutta toisaalta en taas pitkään aikaan osta mitään muuta. Minä koen suuremmaksi ongelmaksi sessiotilojen hinnat. Kun sessioi (mm välimatkoista johtuen) harvakseltaan, tuntuu suolaiselta maksaa esim kuukausimaksua paikasta. Kun kotona pyörii lapsia, ei sessiointi koskaan onnistu siellä. Eli hotelli tms aina löydettävä ja se on kallista lystiä.

[Meeri]

Kinkyily ei minusta ole kustannuskysymys. Jotkut fetisismin lajit sen sijaan jossain määrin ovat. Hyvänä esimerkkinä tästä kumifetisismi. Laadukas kumi maksaa, vaikka sen ostaisi käytettynä. Kuminhoitoaineet maksavat, ja koska Suomessa ei ole kumibileitä, matkustus bileisiin maksaa. Ja voi sitä riemua, kun uusi juuri ostamasi asu repeää paskaksi ekalla käyttökerralla.. Eli kumi on myös herkkää ja suhteellisen lyhytikäistä hyvälläkin säilytyksellä.

Minä saatan ostaa kumivaatteita helpostikin viidellä tuhannella eurolla vuodessa, minkä jotkut kokevat epäreiluksi. Kuitenkin ne varat harvoille ihmisille taivaalta tupsahtavat, vaan haaveiden eteen tehdään työtä. Silloin kumifettariuteni alkuvuosina minäkin harmittelin usein kun kaikki maksoi aivan liikaa, ja rahaa ei vaan ollut. Löysin keinot toteuttaa fetisismiäni vähällä rahalla. Kyttäsin tarmokkaasti Ebaytä ja kaikkia muita ostetaan/myydään- palstoja ja onnistuin löytämään catsuitteja 50 eurolla, korsetteja 20 eurolla, ja muutakin tarpeellista minimaalisella panostuksella. Löysin scenestä ihmisiä jotka myivät tarpeettomia kumiasujaan pikkurahalla, ja ostin niitä Tilasin kumia metritavarana, halpoja pakanloppuja, ja tein itse yksinkertaisia kumiasuja. Käytin itsetekemiäni asuja kumimalleillessa, ja kumimalleilun kautta aloin saamaan releitä ilmaiseksi. Pian pystyin malleilulla myös rahoittamaan kumiostoksia, eikä minun enää tarvinnut ostaa halvinta mahdollista. Saatoin myös itse antaa ja myydä halvalla omia käyttämättömiä asujani muille.
Jos olisin ruikuttanut kotona rahattomuuttani ja surkeuttani, todennäköisesti olisin samassa tilanteessa edelleenkin, eikä minulla olisi koskaan varaa ostaa kumivaatteita viidellä tuhannella eurolla vuodessa. Olin oman onneni seppä, enkä odottanut himassa kulta(tai kumimunia) munivaa hanhea. Nyt olen kumimalleilusta jo "eläkkeellä" enkä enää haaveile mitä upeimmista kumivaatteista. Koska minulla on niitä jo. En kuitenkaan ole jäänyt laakereilleni lepäämään, vaan minulla on muita suuria haaveita, ja suunnitelmia miten voin ne toteuttaa  .

Kumifetisismiä lukuunottamatta mikään muu kinkyilyn laji ei ole koskaan maksanut juuri mitään. Välineiksi käy monet joka kodin tarvikkeet, mikäli välineitä edes tarvitsee. Kahleita, gägejä ja muuta härpäkettä ostaessa laadukas tuote kestää isältä pojalle. Minulla on esim. Mc Hurtin gägit ja kahleet olleet käytössä jo 10 vuotta. Eli hinta per vuosi on aika mitätön. Bilereissuista toki tulee kustannuksia, jos asuu kaukana bilepaikoista, ja joutuu ottamaan hotellin. Aikoinaan pääsi aina kavereiden luokse yöksi. Nykyään mukavuuden takia se hotelli tai air bnb mieluummin. Ja jos joku masteri olisi aikoinaan vaatinut maksamaan jotain hotelleja tai vahauksia, olisin varmaan kehoittanut suksimaan sinne perinteiseen..

[masomaleslave]

 onko paneminen kustannuskysymys?

On tai ei. Riippuu mitä halutaan. Bdsm:ää voi harrastaa ilmaiseksi, toisaalta jos kinkyfetissi on kalliit Luputtimet, niin joo.

Kaikki vastaukset ovat
 oikein, riippuen yksityiskohdista.

[D79Mies]

Niin. Vanha sanontahan kertoo, että köyhälle kaikki on kallista. Tässä asiayhteydessä ajattelen kuitenkin, että kinkyily on asenne ja tahtotila, ei merkki tulotasosta.

Kolumnistin kanssa olen samoilla linjoilla siitä, että D/s-mieltymykset saattavat tulla halvemmiksi kuin materiaalifettareiden perustyydytykset. Mutta... Niin D/s:n kuin materiaalihankintojen kohdalle mahtunee ääriesimerkkejä.

Mielestäni seksiharrastukseen pätevät samat säännöt kuin kulutukseen ylipäätään. Jos lenkkeillä voi myös kotimaisemissa satasen lenkkareilla ja rispaantuneessa T-paidassa, niin onko Mallorcan treenileiri aivan välttämätön? Harva meistä edustaa kotikyläänsä SM-tasolla.

Toki rahaa voi kuluttaa myös tyhmästi. Olipa sitä vähän tai paljon. Mikäli vaatekaapit ovat täynnä, muttei päälle ole pantavaa, niin olet kuluttanut tyhmästi. Ovatko viime vuonna ostamasi lelut edelleen avaamattomissa pakkauksissa? Ostit kaksi eriväristä raippaa, mutta perusvermeet ovat vieläkin hankkimatta?

Kolumnisti kyseli omista menoista. Käyn harvoin bileissä, mutta silloin päälläni on noin puolen tonnin vaatteita, joita en muualla käytä. Onko se kallista? Se on kallista, mikäli ostaa jokaisia bileitä varten uusia kertakäyttöhepeneitä. Omia olen hankkinut pitkin vuosia ja ajatuksella niiden ajattomuudesta. Näin suurempi käyttöaste perustelee myös vähemmän fiksuja hankintoja.

Toki iästä on tässä tapauksessa konkreettista hyötyä. Mutta en minä oletakaan, että jokaisella luokseni saapuvalla nuorella subilla olisi samat tulot tai harrastushistoria. Muutenkaan, en ole ikinä tavannut ketään ensimmäistä kertaa hotellissa. Kotini on riittävän hyvä paikka myös sessioida, niinpä miksi maksaa hotellista, jossa on yleensä jopa huonompi akustiikka?

Sokerointia en ole koskaan vaatinut, mutta herkästi passitan subia ajamaan karvoja vaikka ihan omalla höylälläni ja vaahdolla. Varsin edullista, eikö?

Itselläni on sellainen periaate, että maksan itse sellaisista tavaroista, mitä subi ei olisi itselleen muuten hankkinut. Tämä alkaa jo maksamaan, mutta sitä en tee kuin parisuhteissa. Tällöin asiaan voi suhtautua myös sijoituksena. 😊

[Lettu]

Onneksi asun maalla omakotitalossa jossa leikkien äänet eivät muita häiritse. Tänne kelpuutan tosin vain harvat ja valitut. Välineurheilua en juurikaan harrasta siinä mielessä että ostaisin valmiita. DIY on miun juttu ja paljon olenkin saanut aikaiseksi itselle ja muillekkin. Bileissä käyn vaan niin että ehdin kotiin yöksi. Asut valmistan itse ja ystäväni ovat saaneet edullisia asuja kauttani. Joitain suristimia olen hankkinyt joista kaksi kalleinta ovat jääneet laatikkoon muutaman kokeilun jälkeen.
Tokihan voisi hankkia kaikenlaista, sähköjutu kiinnostaisi. Sijoitus on kuitenkin sen verran suuri ettei eläkeläisellä ole varaa hutiostoksiin.

[Wasabi]

Hyvä ja moninäkökulmainen aiheen aloitus. Itse olen kai päässyt helpolla kun ei ole juuri tarvinnut murehtia rahapuolta muutaman vuoden kinkyurani aikana. Kun tapasin Daddyni niin olin vielä täysin kokematon, enkä ollut käyttänyt seksuaalisuuteni toteuttamiseen yhtään rahaa. Daddy osti mulle ekat seksileluni ja kinkyilytarvikkeeni, ja on kustantanut niistä myöhemminkin suuren osan, mistä olen valtavan kiitollinen. Meillä on siis D/s-suhde, jossa ei ole minkäänlaista sokerideittidynamiikkaa. Itse vaan satuin olemaan vähävaraisempi opiskelija ja Daddy jo vanhempi työssäkäyvä aikuinen, joka halusi tarjota subilleen asioita. Nyt kun olen itsekin saanut töitä, on hieman paremmin varaa maksaa omat leluni.

Leluista puheenollen, niitä on kertynyt pieni kokoelma, ja vakiosuosikit ovat aktiivisessa käytössä. En muista kyllä kyllästyneeni leluihin, päinvastoin parhaat on kulutettu hajoamispisteeseen asti. Nykyiset vibrani ovat ladattavia, joten ei tarvitse ostaa pattereita. Sidontaa tai piiskausta en harrasta niin aktiivisesti, että olisin ostanut niitä varten välineitä. (Yleensä sessiokaverit käyttäneet muhun omiaan) Hutiostoksia on ollut muutama, mutta en mä niitä ole jaksanut pitkään harmitella, kun eivät ole olleet kamalan kalliita.

Pikkuistelu on ehkä omista kinkeistäni kaikkein rahasyöpöin, olen hyvin tietoinen siitä kuinka materia- ja kulutuskeskeistä se voi olla. Tuntuu usein, että jos haluaa yhtään ilmaista pikkuisuuttaan, siihen pitää käyttää rahaa. Lisäksi esineet ja tarvikkeet, kuten vaikka pehmot tai vaipat voivat auttaa pääsemään pikkuismielentilaan. Lapsuuden lelujen kierrättäminen saattaisi vähän vähentää menoja, mikäli lelut on onnistunut säilyttämään. Ja se diy-askartelu.

En ole ikinä kokenut huonoa omatuntoa pervoiluni taloudellisesta priorisoimisesta. Kinkyily on itselleni enemmän kuin harrastus, joten siihen panostaminen on yleensä maksanut itsensä takaisin. Olen mielestäni aika vastuullinen rahankäyttäjä, harkitsen usein pitkään ennen kuin ostan jotain, joskus jopa niin pitkään että mieliteot menevät ohi. Daddyllä on myös jonkin verran kontrollia rahankäyttööni.

[Stylos]

Hyvä kirjoitus Saroella. Itsekin kirjoitin aiheesta kolumnin pari vuotta sitten. Raha on tosiaan asia, jonka merkitystä aina kinkyilyssä tajuta. Eihän se raha ole yhdentekevä vanilja-maailmassakaan. Jos haluaa tarjota esimerkiksi treffikumppanille jotain hienoa tai tällä on jotain kiinnostuksen kohteita, joissa olisi hyvä olla mukana, niin rahaa nekin vievät (https://yle.fi/uutiset/3-11443191). Itse olen joskus ollut vähän vastaavissa tilanteissa kuin aloittaja. Hankalin tilanne on, jos joutuu kinkyytensä toteuttamiseksi turvautumaan ammatti-Dominoihin tms. Ne summat ovat kolminumeroisia, per tunti.

Seksuaalisuus on tärkeä osa ihmisen elämää, eikä siihen käytettyjä rahoja pidä pitää hukkaan heitettynä, vaikka voi varmasti miettiä kannattaako ostaa kymmenennettä piiskaa, jos se on kuitenkin sellainen, että ei mahdu käyttämään kotitiloissa tai meinaa ensi kuulle nuudeliruokavaliota. Olen itse aika tarkka rahankäyttäjä ja on tullut joskus saarnattua asiasta kumppaneille. Muutamilla perusvälineillä pärjää pitkälle. Jos haluaa vaihtelua välineisiin, niin ehkä ennen kaikkea kannattaa opetella kärsivällisyyttä, ei heti mennä ostamaan jotain, mikä himottaa vaan vaikka varata kinky-tarkoituksiin summa X kuussa ja ostaa jotain uutta vasta sitten, kun on saanut sitä varten riittävästi säästöön.  Itse tekemällä, kirppareita kiertämällä (esim. tyttöilyasusteissa), tarjouksia metsästämällä, voi säästää paljon rahaa.

Uskoisin, että isolla osalla ihmisistä, pienituloisillakin, kinkyilyyn menevät rahat kuluisivat muuten muihin harrastuksiin tai biletykseen, eli ei välttämättä ”fiksumpaan”, mitä se nyt sitten ikinä lieneekään. Omat rahansahan ihmisellä on sinänsä oikeus käyttää, mihin huvittaa. Tosin jos valittaa sitten sen puutetta ja yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta, olisi toki hyvä tiedostaa, että itse on rahojensa käyttökohteen valinnut.
Skenen suhteen oikeastaan ainoa, mitä rahansuhteen voi ja pitää muistaa, on että yhdistykset tiedosvat, että niiden jäsenissä on myös pienituloisia. Monestihan juttu on ollut niin, että bileisiin pääsee ilmaiseksi, jos ottaa lipunmyyntivuoroa tms. Mielestäni tämä on hyvä tapa huolehtia, että voi olla tasokkaampiakin bileitä ilman, että köyhemmät jäsenet jäävät ulkopuolelle.

Oikeudenmukainen tapa kinky-suhteissa kustannuksia jaettaessa on mielestäni ollut, että suurempituloinen ottaa vastattavakseen vastaavasti suuremman osan kustannuksista. Jos tulot ovat esim. kaksinkertaiset, niin kaksinkertaisen osuuden. Jos ollaan saman tuloisia, niin sitten fifty-fifhty. Toki rahankäyttö itsessään voi itsessään olla vallankäyttö/osoitusmuoto. Jos toinen ylempänä tai alempana joutuu kustantamaan (lähes) kaiken. Kannattaa myös muistaa ”epäsuorat” kustannukset kuten jotkut matkat tai laittautuminen.

Niin ja en jaksa laskea, kuinka paljon rahaa kinkyilyyn on kohdallani kulunut. Köyhinäkin aikoina olen kuitenkin budjetin pystynyt tasapainossa pitämään ja enemmän iloa tähän käytetyistä rahoista on tullut kuin monista ”järkevistä” hankinnoista.

[knotberry]

Koen kinkyilyn olevan muiden lailla harrastus, nautin siitä ja kulutan siihen sen verran rahaa, kun kehtaan. Lisään kustannukset budjettiini samalla tavalla kuten kaiken muunkin "ylimääräisen" : haluanko käydä tässä kuussa syömässä ulkona enemmän, ostaa jonkun kivan viskipullon, kenties kissoille uuden sängyn, vai ostanko lemmikilleni kaulapannan? Mietin tärkeysjärjestystä jonkin aikaa, sitä pitempään mitä kalliimpi ostos on, ja hyväksyn sen sen mukaan, mikä esine tuottaisi minulle eniten hyötyä/tyydytystä sillä hetkellä. En koe katumusta, sillä en tee äkillisiä ostopäätöksiä (olettaen että on ostanut haluamansa laadun tuotteen).

Todellisuus on, että toisella puolella aitaa on aina vihreämpi nurmikko. Uusista hienoista vehkeistä on kiva unelmoida, mutta pyrin olemaan realisti ja odottamaan kärsivällisesti, että minulla on varaa johonkin. Näin voin parini kanssa nauttia siitä täysin siemauksin murehtimatta kustannuksista 😊

[Saeroe]

Kiitoksia kaikille kommenteista ja hyvistä näkökulmista! Monenmoista kiinnostavaa olette kertoilleet!

MissMaryn ja Styloksen kommentteihin perustuen tein sellaisen havainnon, että näin jälkikäteen katsottuna ja analysoituna tekstin sävy saattoi luoda sellaisen ajatuksen, että syyttäisin yhteiskuntaa yleisestä taloudellisesta epätasa-arvosta ja / tai omasta taloudellisesta ahdingostani, mikäli tilannettani sellaiseksi voi edes kutsua, ja ajattelisin, että omaan taloudelliseen tilanteeseen ei voisi kukaan mitenkään itse vaikuttaa. Tämähän ei ollenkaan ollut kyseisen kappaleen sanoma, vaan paremminkin ajattelemattomasti valittujen sanamuotojen seurauksena syntynyt lapsus. Yhteiskunta on melko syvältä monenkin asian suhteen, ja syytän sitä yhdestä sun toisesta, mutta oma taloudellinen tilanteeni ei ole yksi niistä.

Valtiatar_Femme sanaili mielestäni äärimmäisen hienosti itse / käsityönä tehdyistä välineistä. "Suurella sydämellä tehty" ei olisi ollenkaan huono mainosslogan kinkyilyvälineiden valmistajalle. Tuleehan välineestä toki välittömästi niin rahalliselta- kuin tunnearvoltaan arvokkaampi, kun sen valmistamiseen on todella nähty aikaa ja vaivaa käsin tekemällä. Koneellisen valmistuksen persoonattomuus ei pääse vaivaamaan.

Masomaleslave: yksityiskohtiin sen enempää ööh... paneutumatta, paneminen se vasta kustannuskysymys onkin!

Jägermies: Lähinnä hain tällä kinkyyden perustarvevertauksella rinnastusta "tavallisen" seksin perustarpeeksi laskemiseksi. Onko Maslow'n tarvehierarkia tuttu? Eri tarpeiden paikka vaihtelee hieman yksilökohtaisesti, ja mille "asteelle" kukin seksuaalisen tarpeen toteuttamisen sijoittaa, on hyvin yksilöllistä. Ellei nyt ihan fysiologiseksi tarpeeksi, niin heti välittömästi sen alapuolelle ainakin omalla kohdallani. Ja kun päästään siihen faktaan, että aivan jokaisen edellisen portaan tarpeen ei tarvitse olla tyydytetty kyetäkseen siirtymään seuraavalle portaalle, laskisin seksuaalisen tarpeen jo melkein perustarpeiden joukkoon. Kun tähän lisätään se, että tässä yhteisössä oletettavasti suurin osa toteuttaa seksuaalisuuttaan kinkyilyn kautta, syntyy äkkiä ajatus kinkyyden rinnastettavuudesta perustarpeeksi.
Vastaus kysymykseen kinkyyden perustarpeisuudesta lienee näin ollen riippuvainen yksilön omasta näkemyksestä.
En tiedä, avasiko tämä yhtään, mistä moisen päähänpiston sain?

[masomaleslave]

Viitaten edelliseen viestiin Säröltä Jääkärimiehelle:

Osalle kinkyistä sadomasokismi tai mikä vaan on seksuaalinen suuntautuminen, eli siis täysin seksuaalinen tarve siellä tarvehierarkiassa. Toisille taas se on lisämauste ja vipinäntuoja "normiseksiin", jolloin se ei ole perustarve, vaan näillä perustarve on se valtavirtaseksuaalitarve.

Tuo saattaa olla vähän vaikeasti ymmärrettävissä, mutta jos kömpelö vertaus auttaisi asiaa:

Monille dildon käyttö on lisämauste tavisseksiin, dildoilu ei ole siis perustarve, vaan lisämauste. Dildofettareille taas dildoilu on se nimenomainen seksuaalisuuden toteutusmenetelmä, se seksuaalityydytyksen tuova juttu, jolloin dildoilu on heille perustarve, eli se seksuaalisuuden toteutustapa.

Tarvehierarkiassa seksuaalitarvehan on omalla paikallaan erittelemättä onko sen toteutustapa "tavanomainen" vai perverssi.

Särön kanssa siis samaa mieltä, yksilön kokemus ratkaisee.