Vastuullista väkivaltaa

[Kolumnisti]

Vastuullista väkivaltaa


Yksi BDSM-piirien tarkimmin vaalittuja teesejä on, ettei sadomasokismilla ole mitään tekemistä väkivallan kanssa. Harmi vain, ettei se tarkalleen ottaen pidä paikkaansa.

Kun ihmistä pidellään pahoin, sitä jumalauta pidellään pahoin. Suostumus ei vesitä vastuuta eikä mitätöi syitä siihen, miksi tätä ihka oikeasti tehdään. Väitän, että perimmäinen syy on kuin onkin väkivallassa, joka eittämättä käsitteenä on sangen raskaasti arvolatautunut. Sellaisenaan se ei välttämättä vielä tarkoita muuta kuin toiseen kajoamista ja kaltoinkohtelua.

Ja sitäkös ihmiset rakastavat. Kirjat, joissa joku tapetaan julmasti, myyvät parhaiten. lltapäivälehdillä on kissanpäivät joka kerta kun jotakuta on kotosuomalaisin konstein kidutettu, koska me tahdomme tietää jokaisen karmivan yksityiskohdan. Sotia ei suinkaan setvitä silkkaa isänmaallisuutta tai historiannälkää, vaan siitä kutkuttavasta kiihkosta miten hirveitä asioita niissä on tapahtunut. Kerta kaikkiaan, ihmiselle ei mikään ole yhtä loputtoman kiehtovaa kuin toiselle ihmiselle aiheutettu kärsimys. Kaikki rakastavat Hitleriä.

Tekstiä työstäessäni pyysin muutamaa sadistia kuvailemaan, miksi he haluavat satuttaa. Vastaukset mukailivat pitkälti samaa diskurssia kuin dominoivien/sadistien sessiokertomuksissa paljon käytetään: kertoja kyllä vaihtuu, mutta varsinainen kuvauksen kohde on edelleen kivun vastaanottaja. Useimmat kun projisoivat halunsa toiseen, viitaten siihen miten nauttivat tämän reaktioista. Ja takuulla nauttivatkin! Mutta missä on se itse joka lyö, omine tunteineen ja reaktioineen? Tahto tehdä niitä pahoja juttuja. Aniharvoin oikein missään, muuten kuin murisevana ja penetroivana tarkkailijana, näkijänä ja tekijänä enemmän kuin kokijana.

Viime aikoina on kuitenkin alkanut kuulua kummia. Monet naiset ovat kirjoittaneet fantasioistaan kuvaten jopa sadististen tuntemustensa valtaan heittäytymistä ja kokemista nimenomaan omassa kehossaan ja mielessään - naisellinen sadismi saa ollakin väkevää ja virtaavaa olematta vaarallista. Mutta mitä seuraisikaan, jos protagonistina palloilisi satuttamisen himossaan ja hurmassaan haavoittuvainen herrasmies? Mies, joka saattaisi sadistisen himonsa huuhtomana tarvita jopa kumppaninsa tukea. Herranjumala miten nopeasti seurapiirigiljotiini sivaltaisi siltä pään poikki..! Kyseessä on oltava joko hullu saatana, tai sitten pelkkä pilipalipilotti, jolla ei Aitoihin Hommiin ole edellytyksiä lain. Eihän kerta kaikkiaan käy, ettei mies pystyisi tönöttämään tunteidensa tuulissa tuumaakaan taipumatta. Hienoa herkkyyttä ja hellyyttä toki on herrojenkin hengentuotoksissa aiempaa enemmän havaittavissa, mutta vastaavaa heittäytymistä ja omakohtaista kehollisuutta niissä harvemmin yhä on.

Tähän asenteelliseen itsehillinnän vaatimukseen törmäsin etsiessäni keskusteluja tilasta, johon D/sadisti satuttaessaan uppoaa. Tiedättehän, se vastaava nautinnollinen avaruus, josta puhutaan alistumisen yhteydessä luontevasti tämän tästä. Kosolti en ketjuja löytänyt, ja monissa kannanotoissa koettiin kyseinen tila ennen kaikkea kielteisesti. Oltiin kovasti huolissaan kykeneväisyydestä pitää tilanne hallinnassa, jos sillä tavalla tiloihinsa humpsahtelee.

Eikö se ole vähän paradoksaalista? Kiivaasti kiistää sadismin pohjautuvan väkivaltaan, mutta kuitenkin olettaa tietty todellisen väkivallan vaara siihen sisäänrakennetuksi. Että jollei olla alituisesti valppaana, se pimeys voi riistäytyä käsistä kuin metsäpalo konsanaan ja sitten käy kauheita. Mutta eihän uppoutuminen ja flow millään muotoa tarkoita tajunnan hämärtymistä. Päinvastoin, esimerkiksi esiintyessähän kehon huumaavat hormonit edesauttavat nimenomaan äärimmäistä skarppiutta. Jälkeenpäin ei välttämättä muista tilanteesta paljoakaan, mutta hyvin epätodennäköisesti on tullut käyttäytyneeksi mitenkään hallitsemattomasti. Niin kauan kuin järki ja moraali päätä pakottavat, en usko että sitä sattuu kinkyillessäkään.

Lisäksi sisäinen suitsiminen tuntuu leimaavan vahvimmin miesten sadismia. Voiko olla, että tässä lähisuhdeväkivallan luvatussa maassa varsinkin naista lyövä mies on siksi demoninen ja vastenmielinen otus, ettemme kaikkine sarvineen ja hampaineen siedä sitä silmissämme edes näin pimeissä nurkissa? Käytöshäiriöinen koira, joka väistää piikin kinkyilemällä kylmänviileästi ja kivenkovaa korostetun konsensuksen kera, ikään kuin mitään halua ei olisi olemassakaan ennen suostumuksesta saatua vapahdusta. Mutta autapa jos kovin kamalasti kiihkoutuuu ja vielä julkeaa sen sanoittaa..! Miksi ihmeessä näin, jos sadomasokismilla ei kerran ole mitään tekemistä totisen seksuaalisen väkivallan kanssa?

Siksi että sillä on. Mekanismihan on käytännössä katsoen sama, ainakin mitä tulee fyysisen kivun tuottamiseen. Tekee mieli hallita toista, olla sille ilkeä ja laittaa se kärsimään. Näin toimitaan, nähdään omin silmin että vaikutus on toivottu, mistä seuraa mielihyvää tai vähintään jonkinasteista tyydytystä. Onhan se vähän visto veistellä hakkaavansa siksi että huvittaa ja vieläpä oikeen mukavasti panettaa siinä puuhastellessa, mutta sillainhan se monesti menee. Ratkaiseva eroavaisuus on, estäisikö suostumuksen puute toiminnan, siitä kiihottumisen ja loppuviimein koko hela hässäkästä saatavan mielihyvän: onko moraali väkivaltaisia viettejä vahvempi vaikutin. Konsensuaalisessa BDSM:ssä se aina on, seksuaalisessa väkivallassa teon moraalittomuus saattaa taas jopa katalysoida koko kauheutta.

Tästä näkökulmasta yksi miespuolisen sadistin kuvaus oli minusta erityisen tarkkanäköinen ja kaunis:


"Mulle se on lupa tutkia ja ammentaa mun synkkyydestä ja täysin kanavoida sitä suhun. Saan ottaa sen osan itsestäni esiin, joka normaalisti on kaikkien konventioiden ja kohtuullisuuden ja moraalin rajojen sisälle aidattuna. Just sitä että se ei ole rooli mulle vaan se on rehellinen osa mua vaikkakaan sitä ei voi missään muualla tuoda esiin kun sun kanssa ainakaan tuossa mittakaavassa."


Vastuullista väkivaltaisuutta. Sitä, että todella tiedostetaan ja tunnustetaan viehtymys väkivaltaisiin tekoihin, sekä (seksuaalisen) nautinnon saaminen niistä sadismin lähtökohdaksi. Siinä konsensuaalisessa kaltoin kuhertelussa toisen reaktiot nousevat keskeiseen rooliin, mutta eivät ne herranjestas mistään tyhjiöstä tupsahtele täyttämään tarkoitustaan. Väkivallasta innostuminen ei ole ollenkaan tavatonta eikä väärin. Joku pelaa räiskintäpelejä, toinen ahmii true crimeä ja kolmas voi sitten vaikka virittyneenä viillellä vastinparejaan. Kun hyvät tyypit haluavat kiduttaa muita, ne etsivät siihen eettiset konstit.

Väkivallasta voi nauttia ihan kuinka poskettomasti haluaa, ilman että kokemansa mielihyvän vuoksi muodostaisi uhkaa yhdellekään sielulle.


Kirjoittaja: pikkusisko

[Lmr01]

Näin niinkun pohjalle, en ole hetero, mutta olen länsimaisen yhteiskunnan arvosopassa kasvanut cismies.

Väkivalta on ollut miehen mitta ja leipä vuosituhansien ajan. Länsimaisen median kärjessä on pitkään ollut Yhdysvallat, joka oman historiansa johdosta on ollut pitkään seksualisuutta demonisoivan puritaanisen ajattelun vallassa. Vihollisia saa niittää kaikin mahdollisin keinoin niin kauan kun nännit pysyvät piilossa. Väittäisin että osatekijä siinä että sadismista seksuaalista mielihyvää saavan miehen nautonnosta ei ole vieläkään helppoa, saati yleistä, puhua, on heteroseksuaalisen miehuuden malli.

Perinteisesti miehen tulee elättää perheensä ja olla alati valmis suojelemaan sitä ja kotimaataan väkivallalla. Suojelijan käyttämän väkivallan tulisi kohdistua ulospäin, ulkoisia uhkia kohtaan. Aiempina aikakausina myös valloittajana toimiminen on ollut hyväksyttyä ja ihailtua, mutta nykypäivänä korostuu väkivallan käyttäminen ja vastakohtaisesti sen kohteeksi antautuminen pyytettömistä syistä. Heikompia puolustetaan, hyökkääjä tulee taltuttaa. Ja mikä sen haavoittuvaisempaa ja suojeltavampaa kuin nainen, miehen vastakappale perinteisessä perheessä.

Tällaisella lähtökohdalla hetero-oletetun miehen kohdistama väkivalta kumppaniaan kohtaan tuomitaan jyrkästi ja herkästi. Entä sitten mies joka harrastaa väkivaltaa kumppaniaan kohtaan seksuaalista mielihyvää tavoitellen? Tässä väkivaltaa käytetään oman edun tavoitteluun, heikompaansa kohtaan. Kaikin puolin ollaan menossa miehen mittapuuta vastaan. Kinkyt ovat edelleen laajalti kaapissa laajemmalta yhteiskunnalta. Janten laki kuvaa Fennoskandiassa yleistä sosiaalista painetta olla erottumatta massasta hyljeksynnän pelossa. Paine olla tunnustamatta omaa osaansa omasta seksuaalisuudestaan näkyy myös meidän pieneen soppeemme.

Itselleni tuli yllätyksenä se, että en ole koskaan kirjoittanut siitä mitä minun omassa pääkopassani tapahtuu kun satutan. Kohteen reaktioiden kuvaileminen, ja sen eritteleminen mikä niissä on minulle niin kutkuttavaa, on todella helppoa minulle. Onhan se ulkoinen tapahtuma, eikä sen pukeminen sanoiksi ole samalla tapaa haastavaa kuin omien monimutkaisten tuntemuksien ja mielihalujen jäsentäminen sanoiksi.

Lopuksi muutama sana omasta nautinnostani. Oman sadismini löysin vasta muutamia vuosia sitten, mutta suhteeni siihen on ollut tähän mennessä todella mutkaton. Taivun demiseksuaalisuuden suuntaan, joten seksuaalisuuteni rajautuu muutenkin tunnesiteellisiin ihmissuhteisiin. Yksi päällimmäisistä tunteistani satuttaessani, ollessani julma ja piittaamaton, lytätessäni toisen mytyksi niiskuttavaa, limaa valuvaa verestävää haavoittuvuutta, on rakkaus. Pahoinpitäminen on minulle kiintymyksen osoitus, kuten myös vastavuoroisesti heikkouksiensa minulle paljastaminen on kallein lahja jonka voin saada.

Seassa on myös kosolti intohimoa. Väkivallan käyttäminen on huumaavaa. Se täyttää koko tietoisuuteni, tihkuu ulos saumoista. Hurma nykii kohti rajoja, sekä omiani että satutettavan. Tähän liittyy myös ajoitellen pelkoa. Mitä jos teen jotain peruuttamatonta? Pelko on riskejä ottaessa terve tunne, pikkusiskon mainitseman hormonaalisen skarppiuuden kaverina se auttaa olemaan ottamatta turhia riskejä.

Fysiologiset reaktiot ovat joskus myös hauskoja. En juurikaan saa erektioita toteuttaessani sadistisia mielihalujani, vaikka se onkin minulle vahvasti seksuaalinen kokemus. Vaikka puuhatessa ei tulisikaan tehtyä mitään pelehtimiseen liittyvää, kehoni ennakoi tilanteen päätymivän yhdyntään. Terskan limakalvo käy ylikierroksilla, ja sadisminjälkeistä kiimaa saa useimmiten olla siivoamassa vaikka pää on ollut koko jutusta sitä mieltä että ei tässä mitään tulla tekemään.

[stoge]

Väkivallasta voi nauttia ihan kuinka poskettomasti haluaa, ilman että kokemansa mielihyvän vuoksi muodostaisi uhkaa yhdellekään sielulle.

Tai sit ei. 

*pusipusijasillai* 

[pikkusisko]

Väkivallasta voi nauttia ihan kuinka poskettomasti haluaa, ilman että kokemansa mielihyvän vuoksi muodostaisi uhkaa yhdellekään sielulle.

Tai sit ei. 

*pusipusijasillai* 

Stoge senkin höpsö, totta kai voi

Tuo meidän kaappikulttuurimme on itse asiassa aika hyvä havainnollistus. Aivan varmasti on masokistin helpompi julki tulla: se että tykkää ottaa turpaansa herättänee ummikoissa lähinnä huvittunutta ihmetystä ja pahimmillaankin vain sääliä. Mutta jos tykkääkin turpaan antaa, on heti mahdollinen uhka muille, ja siinä on sitten jo heti työpaikat ja ihmissuhteet höllemmässä. Ehkä se on sitten se jotensakaan aktiivinen toimijuus joka tekee potentiaalisen psykopaatin. Jos istuu illat lukemassa sitä Seppo Jokista niin ei siinä vielä vaaran tunne kovin suureksi kasva. Sen sijaan aina jaksaa joku olla huolissaan niistä, jotka istuvatkin päivät pitkät pistämässä porukkaa pakasteeksi pelimaailmassa.

//oivallus. Hämmentynyttä huvittuneisuutta herää, kun rökitystä kaihotaan naiselta. Sääli ja huoli taas, kun kipua kaivataan ja saadaan antamaan mies. Koska sehän voi olla oikeasti vaarallista 

[Kaislanen]

Kiitos pikkusisko jälleen ihanasta ja avartavasta kolumnista ❤️

En ole ihan hirveesti vielä päässyt, uskaltanut ja halunnut tutustua tällaisiin puoliin itsessäni tai toisissa. Molempiin suuntiin kuitenkin huomaan vahvaa vetoa; hakattavaksi ja hakkaajaksi.

Olen myös huomannut vaikeuden puhua kumppaneiden kanssa niistä tunteista, joita juurikin hakkaajana olo saa aikaan(vaikka olenkin nainen, enkä siis hakkajanakaan "vaarallinen") . Kumppanit(lähinnä miehet) eivät joko osaa, tunnista itsessään tai uskalla puhua niistä tunteista, mitä heissä herättää sadismin toteutus. Enkä siis itsekään uskalla avautua siitä, mitä omassa päässäni liikkuu sen suhteen.

Ihan pienen pienesti tätä arkkua on saatettu päästä avaamaan viime aikoina ja toivottavasti tämä ja tämän suuntaiset kirjoitukset edesauttavat tätä keskustelua eteenpäin, sillä näistäkin tunteista olis tärkeä puhua ihan ääneen ja oikeilla sanoilla ❤️

[Kouluttaja]

Väkivallasta voi nauttia ihan kuinka poskettomasti haluaa, ilman että kokemansa mielihyvän vuoksi muodostaisi uhkaa yhdellekään sielulle.

Tai sit ei. 

*pusipusijasillai* 

Stoge senkin höpsö, totta kai voi

Kyl noita keissei riittää missä ei oo enää ollu meno turvallista kanssa olennoille.
Kaikilla ei oo kaikki muumit laaksossa, eikä kaikilla pysy oma meno hanskassa.

[Kahlitsija]

Hyvä kolumni, kiitos. Se, että sadisti kiihottuu myös ei-konsensuaalisesta väkivallasta ei tarkoita sitä, että hän sellaista tekisi.

[Kouluttaja]

Muuttasin ton muotoon et vaikka sadistit kiihottuu myös ei konsensuaalisesta väkivallasta se ei tarkoita että kaikki siihen ryhtyisivät.

Koska kaikilla ei omat vietit pysy hallussa. Sadismi ei oo tässä mikään poikkeus.
Musta vaarallinen näkökulma et hei ei tää vietti vie KETÄÄN mukanaan niin et tulee vahinkoa.

Ja kyllä saan nautintoa itse kanssa kivun tuottamisesta.

[Kahlitsija]

Mielestäni ei ole tarpeen kirjoittaa jokaiseen viestiin disclaimeria, jossa muistutan, että maailmassa on myös pahoja ihmisiä, vaikken minä sellainen ole. Tulee vähän oman itsensä mainostamisen maku

[Kouluttaja]

 

En mä sua täs meinannu turvallisena kivun tuottajana mainostaa tai itteeni.
Se ei ollu se pointti.
Vaan et sadsimi viettinä/ominaisuutena ihan samalla linjalla muiden kanssa.
Osa handlaa, osaa ne vie.

Lähinnä tohon pikkusiskon komenntiin et voi tehä niin paljon ku lystää ilman et vaaraksi muille.
Ite oon vahvasti eri mieltä tosta.
Ei meil ois esim. raiskauksii jos kaikki handlais viettinsä.
Tai alkoholismii.

[Kahlitsija]

Kyllä, olen samaa mieltä. Kaikki eivät voi toteuttaa sadismiaan niin paljon kuin sielu sietää. stoge, rauhoitu!

[Kouluttaja]

 

Nyt se veitsi piiloon!
(sori oli pakko, mut en mä pahalla )

[pikkusisko]

Väkivallasta voi nauttia ihan kuinka poskettomasti haluaa, ilman että kokemansa mielihyvän vuoksi muodostaisi uhkaa yhdellekään sielulle.

Tai sit ei. 

*pusipusijasillai* 

Stoge senkin höpsö, totta kai voi

Kyl noita keissei riittää missä ei oo enää ollu meno turvallista kanssa olennoille.
Kaikilla ei oo kaikki muumit laaksossa, eikä kaikilla pysy oma meno hanskassa.

Jep. Ja se johtuu siitä että ne on sillä tavalla hulluja tai piittaamattomia, ei siitä että ne on sadisteja.

En sanonut, että voi tehdä niin paljon kuin lystää ilman että on vaaraksi muille. Sanon, että voi nauttia niin paljon kuin sielu sietää, olematta pelkästään sadistisen mielihyvänsä tähden kenellekään uhka. Sitten kun se pimeä uhka nousee, keskustellaankin jo muista ominaisuuksista kuin sadismista.

[Kouluttaja]

Samaa mieltä et se koettu nautinto ei oo uhka kellekkään.
Se miten se nautinto saavutetaan sit ihan eri asia.

Sosiopaatteja löytyy joukostamme yllättävän paljon. Se kuinka hyvin sen puolen pitää piilossa on sit jo ihan eri asia.
Mut joo suurimmasta osasta sun kaa täysin samaa mieltä. Toi vika lause vaan särähti omaan korvaan kans.

[stoge]

....Sitten kun se pimeä uhka nousee, keskustellaankin jo muista ominaisuuksista kuin sadismista.

Niin. Tai sitten tässä ketjussa puhutaankin sadomasokismista tai hyperdominanssista, ei sadismista.
(Hyperdominanssi on se hieno termi sille kun jotakuta satutetaan koska se joku haluaa, että sitä sattuu, piti iteki googlata  )

Sadistiset mieltymykset ja tarpeet ovat henkilökohtaisia.
Samoin kuin "mustan triangelin" ominaisuudet, ne ilmenee eri intensiivisyyksillä eri henkilöillä.

En nyt kuitenkaan suosittelis menee tökkimään ja antaa "tee iha mitä vaa" valtuuksia itsensä sadistiksi luokittelevalle henkilölle.
Toki, ihan oma valinta jos ymmärtää mihin lähtee.

Kuten pikkusiskon alkuperäisessä tekstissäkin lukee, ei monikaan sadisti yksinkertaisesti voi päästää itseään siihen
sadistisen mielen subspacea vastaavaan tilaan jossa todellisuus hämärtyy ja se on valinta joka on hyvä, muille.

"Sanktion pelko on konsensuaalisuuden alku".

Tämä siis ihan omasta kokemuksesta ja oman mielen verkostoista jossa nykyään asuu myös yksisarvisia ja sateenkaaria.