Kirjoittaja Aihe: Ihmisen arvo - Ajatuksia itsetunnon ja itsevarmuuden kehittämiseksi  (Luettu 17981 kertaa)

Ai

  • Vieras
Jos tässä harrastuksessa ei oo oma polla ihan kunnossa niin tulee  kaikenlaisia ongelmia vastaan.  Ihan oikeasti BDSMn harrastaminen voi olla hyvinkin vaarallista jos toinen tai kumpikin osapuoli kokee erityisen huonosta itsetunnosta tai vaikkapa alemmuuskompleksista.

Huono itsetunto/itsevarmuus on suuri ongelma suurelle osalle ihmisistä. Lähdetään vaikka siitä, että jos Dom ei ole varma mitä tekee/ei ole täydessä kontrollissa sekä epäröi niin jälki voi olla sen mukaista.
Toisaalta taas jos subiin ei voi luottaa, että tämä kunnioittaa itseään niin että huutaa sen turvasanan silloin kun sitä tarvitaan niin olemme taas ongelmissa. Tälläiset virheet saattavat johtua mm. huonosta itsetunnosta/itsevarmuudesta tai muista psyykkisistä ongelmista.
siis asiaan:

"ARVO"Olen miettinyt paljon ihmisen arvoa lähiaikoina. Tarkastelen nyt kysymystä: Mikä tekee miehestä arvokkaan naiselle tai toisinpäin.

Käydään ensin pari konseptia läpi joihin perustan kirjoitelmani loppuosan. Vaikuttaa hirveän teoreettiselta mutta tämä on pakolllista, koska jos emme tarkoita samaa asiaa kun puhumme vaikka "arvosta". Siitä seuraa, että tieto on vastaanottajalle joko hyödytöntä tai vähintäänkin kovin sekavaa.

Määritellään siis aluksi vähän:
1) Arvo = Miten arvokkaaksi ihminen kokee itse itsensä. 1*

Yleinen harhaluulo on, että sinun oma arvosi liittyisi jotenkin sihen, mitä tyttöystäväsi ajattelee sinusta tai pitääkö äitisi sinua kuinka hyvänä ihmisenä? Ehkäpä, miten sinun toiminnot ja sanat heijastuvat muista ihmisistä eli miten sinut koetaan?
Mikään noista ei pidä paikkansa. Monille yläkoulu ja lukio määrittävät käsityksen omasta ihmisarvosta. Oli ne coolit ja suositut tyypit jotka olivat sosiaalisia ja joilla oli paljon ystäviä (sekä naisia) ja sitten oli syrjään vetäytyvät ja kiusatut. Varsinkin meillä jälkimmäiseen ryhmään kuuluneille jää helposti koko elämän ajaksi päälle, että muiden ihmisten hyväksyntää pitää tavoitella joko käyttäytymällä tietyllä tavalla. (tietyt vaatteet, kiltteys, huomaavaisuus yms) tai miellyttämällä muilla. Jos emme tee näitä asioita meillä ei ole arvoa. Taistele tätä ajatusta vastaan. Alla selitän tarkemmin, miksi se on tärkeää.

Oikea vastaus arvokysymykseen on paljon helpompi ja monimutkaisempi. Miten sinä koet, mikä on sinun oma arvosi? Tämä vaatii jonkun verran itsetuntemusta ja tutkiskelua. Esimerksiksi eräs erittäin kaunis ja itsevarmanoloinen nainen baari-illan päätteeksi ennen nukkumaan menoa päätti kovassa kännissä meikata naamansa uudestaan ja aamulla herättyään ei uskaltanut näyttää naamaansa ennen kuin se oli taas meikattu kuntoon. Tuli minulle pakostakin mieleen se, että hänen oma käsityksensä arvostaan on erittäin ulkonäköpainotteinen ja vaikka hän saisikin "kenet vaan" varsinkin baarissa niin hän ei välttämättä koe ansaitsevansa juuri ketään. Tai kuka tietää, ehkä kyseessä oli vain tosi rankka 'bad hair day'.

Jotta voit muuttaa omaa arvoasi paremmaksi sinun pitää ensin tunnistaa, että kuinka paljon arvoa itsellesi annat. Jos et koskaan saa ketään lähtemään mukaasi ja syvimmillään ajatteletkin itseäsi aika paskana jätkänä, joka ei edes oikeasti ansaitse vierelleen hyvää ihmistä. Ehdottomasti puuttu jälkimmäiseen ajatusmalliin ensin. Oma pää pitää saada kuntoon ensin ja sitten voi alkaa harkita leikkivänsä muiden ajatuksilla ja tunteilla!

2) Kaikki ihmiset jahtaavat arvoa koko ajan! 2* Asioilla on ihmisille eri määrä arvoa. Huumeaddiktille on järkyttävästi arvoa sillä, että joka aamu saa uuden heroiiniannoksen suoraan suoneen. On helppoa nähdä, ettei tällä huumennoksella ole oikeasti mitään arvoa, mutta tälle ihmisille sillä on.
Tästä päästään siihen, että kaikki arvo on subjektiivista. Ihmiset haluavat nautintoa ja samalla tavalla kuin hyvä keskustelu voi tuoda ihmiselle arvoa niin voi myös tunne aidosta välittämisestä ja esimerkiksi toisen ihmisen hyväksynnästä.

Mietitäänpä jos nyt huoneeseen kävelisi Britney Spears ja antaisi sinulle puhelinnumeronsa niin sillä saattaisi helpostikkin olla sinulle enemmän arvoa kuin jonkun toisen tytön suudelmalla. Eli kannattaa huomata, että ihmiset ovat eri arvoisia toisilleen eri tilanteissa elämäänsä. Miten sitten tulla toiselle arvokkaaksi? Semmoiseksi ihmiseksi, että joka ikinen sanasi piristää paskintakin päivää ja pystyt parhaiten lohduttmaan toista kun menee vähän heikommin. Rehellisyys, keskustelun ja kuuntelun taidot auttavat varmasti, eikä kemioistakaan varsinaisesti haittaa ole, mutta tärkeintä on silti antaa toiselle ihmiselle arvoa.

Miten sitten antaa ihmiselle arvoa? Se on helppoa. Kun arvoa on itsellä sitä on helppo jakaa ja parasta kaikessa: se ei koskaan lopu tai kulu!

Ennen kuin sukellan tämän syvämmälle aiheeseen selitän nopeasti yhden miesten ja naisten ajattelun eron. Miehet arvostavat paljon enemmän ulkonäköä naisessa kuin naiset miehessä. Naiset luulevat arvostavansa ulkonäköä yhtälailla, mutta sitten sortuvat kommentteihin kuten: "mutta kun hänellä on niin kiva luonne."
Syy tähän on erittäin selkeästi evolutiivinen. Kun mies haluaa jatkaa geenejään ja sillä on biologisia paineita harrastaa seksiä niin monen naisen kanssa kuin mahdollista. Tämä on suvun jatkuvuuden kannalta erittäin tärkeää, että nainen on hedelmällinen, terve ja pystyy kantamaan miehen jälkikasvun. Mitkähän ulkoiset piirteet kielisivät näistä asioista? Isot rinnat, oikeanlainen lantio, kaunis/terve iho ja kirkas silmien väri jne.
Mitkä henkiset pirteet? Ei tuu heti mieleen.

Naisilla taas tilanne on hankalampi. Nainen ei voi maata ihan jokaisen kanssa. Syy tähän on, että jälkikasvua pitää kantaa masussa 9kk. Sen jälkeen siitä huolehtia vielä yli 15 vuotta. Tämä vaatii paljon vaivaa eikä evoluutio tunne sellaista modernia käsitettä kuten ehkäisy. On tärkeää, että tämä mies, jonka kanssa ryhtyy seksiä harrastamaan on turvallinen, huolehtii naisesta sekä (mahdollisesesta) lapsesta. Ei jätä ensimmäisen ongelman ilmestyttyä, ei lyö, osaa huolehtia ja olla perheen pää yms.
Mitkä ulkonäkö piirteet kielivät naiselle siitä, että onko tietty mies hyvä henkilö seksuaaliseksi partneriksi? Ei kovin monet. Ulkoisesti totta kai joku ''6-pack'' tai timmi keho kielii kyvystä tuottaa nautintoa, mutta ei se automaattisesti tee miehestä hyvää isää. Monet naiset kokevatkin olevansa lutkia jos juoksevat nautinnosta toiseen koko ajan hyvännäköisten miesten perässä. Miehillä tätä ongelmaa ei ilmene. Itse uskon, että syy selittyy osin evoluutioteorialla.

Eli siis toisinsanoen väitän, että miehet ja naiset katsovat maailmaa aika erilailla. Naisten maailmassa miehen "ulkonäöllinen" kuumuus on kiinni aika paljonkin luonteenpiirteistä ja käytöksestä, ryhdistä ja esim. tyylitajusta. Kun taan miesten maailmassa naisten ulkonäöllinen kuumuus on enemmänkin kupppikoossa, sekä painossa ja vyötärönympärys senteissä.
3* http://www.youtube.com/watch?v=QS36bpEi1qI#t=33m30s
Tuossa videossa selitetään mitä haen takaa paremmin kuin koskaan itse osaisin sanoiksi pukea.

Nopeasti vielä tässä arvoasteikko ihmisen käytökselle esim. Yöelämässä(lue baari). (lähde the pick up pod cast)
lista on 6-10

6.Suplikoiva. Esim. http://www.youtube.com/watch?v=m6S3Tz8vhkc Baarissa kehuu ihmisten hiuksia ja haluaa ostaa naisille juomia. Ei usko, että hänellä on omaa sisäistä arvoa uskoo, että ainoastaan arvoa voi antaa ulkoisesti. Ajattelee, ettei kukaan voi olla kiinnostunut juttelemaan hänelle, jos hän ei joko kehu heitä, osta heille juomaa tai muulla tavoin viihdytä heitä. (Itse aloitin pokaamisen tältä tasolta. Opettelemalla juurikin taikatemppuja ja kehuskelemalla naisia.)
7.Rasittava wannabe: Tajuaa arvoajattelun tietoisesti tai tiedostamattaan ja alkaa alistaa muita kohottaakseen omaa arvoaan. Kehuskelee koko ajan cooleilla harrastuksillaan ja hienoilla saavutuksillaan. Esimerkiksi http://www.youtube.com/watch?v=THNPmhBl-8I Kaikista rasittavin ihmistyyppi baarissa! On helppoa huomata, ettei oikeasti coolit tyypit kehuskele ja mehustele omilla cooleilla jutuilaan.
8.Hyvä ihminen: Antaa sosiaalisesti arvoa toisille ja tuo "bileet mukanaan". Ei käyttäydy reaktio hakuisesti metsästellen naurua tai yrittäen viihdyttää ketään. Osaa viihdyttää itseään ja olla rento sekä cool. Kasin ja ysin ero on vaikea huomata. Itse koen olevani ehdottomasti. seiska tai kasi. Todennäköisesti vähän enemmän kasi. Mutta en siis todellakaan puhdas kasi vielä.
9.Setämies: esimerkiksi: http://www.youtube.com/watch?v=Tx_Biq4ijI4&feature=related oikeasti sosiaalinen positiivinen ja arvoa antava henkilö. Hyvä keskustelija ja tarinoitsija. Pystyy tuomaan sosiaalisiin tlanteisiin erittäin paljon. Ymmärtää eri ihmisten erilaisia motivaatiota ja pystyy käytöksellaan huomiomaan heitä. Nokkela ja hauska silloin kuin haluaa sitä olla.
10.My personal Jesus: Sanotaan, että pitäisi pyrkiä olemaan oma positivinen arkkityyppi jokaisella on henkilökohtaiset pyrkimykset minkälaiseksi ihmiseksi haluaa. Sinun pitäisi pyrkiä olemaan ysi, joka pyrkii kohti kymppiä. Kymppi et voi koskaan olla, koska silloin kehitys loppuisi ja jos kehitystä ei tapahdu niin tapahtuu taantumista. Esim: http://www.youtube.com/watch?v=rywVlfTtlMY Antaa koko ajan ihmisille älyttömästi arvoa. Sillä on tosi cooleja juttuja elämässä ja ne ei edes tule hänelle mieleen. Hän ei kehuskele, eikä kersku vaikka hänellä on kaikki. Lopuksi hän vielä uhrautuu täysin epäitsekkäästi muiden ihmisten edestä antaen kaikkensa. Todella moni ihminen pitää Jeesusta inspiroivana ihmisenä ja syystä. Riippumatta onko ramaattu totta vai tarua voimme helposti todeta, että joku joskus ajatteli Jeesusta hyvänä esimerkillisenä ihmisenä kun raamattua kirjoitti.


1* Lainaus ja käännös the pick up prodcastista joka löytyy imaiseksi itunesista ja suosittelen kaikkia kuuntelemaan kaikki toolbox jaksot ainakin.
2* Ajatus alunperin Tyler Durdenilta luentoseminaari sarjasta "the blueprint decoded"
3* Brad Branson | Becoming the Gorilla [Full Length] Ajatus, että naiset ja miehet kokevat todellisuuden erilailla.

p.s. jos ihmisiä kiinnostaa niin voin kääntää eri lähteistä ertikkelin aiheesta top 5 tapaa taistella masennusta vastaan ilman pillereitä!
Mutta jos ketään ei kiinnosta tai tämäntyyliset artikkelit menevät ihan aiheen vierestä niin enpä sitten käännä.

swan

  • Vieras
Olen myös miettinyt ihmisen arvoa ja omaani tosi usein. Ikäänkuin se olis asia,jota pitää kerrata kuin ekaluokkalainen konsanaan. Syystä että se arvo saattaa joutua kyseenalaistetuksi monella tapaa esim. muiden ihmisten taholta. Nyt on niin nollilla ettei kykene pahemmin pohtimaan kun koittaa pysyä kasassa jotenkin ja selviytyä.

Varmasti tärkeä miettiä,että kuka kestää , mitä,miten ja kuinka paljon.

Pahinta kai olisi jäädä kitumaan ikuisesti,kuin helwetissä konsanaan. Kun ei voisi lopettaa kärsimyksiään millään "turvasanalla"..

pulseproto

  • Vieras
Pahinta kai olisi jäädä kitumaan ikuisesti,kuin helwetissä konsanaan. Kun ei voisi lopettaa kärsimyksiään millään "turvasanalla"..

hmm.. en olis niin varma - olisi tässä tapauksessa jopa sääli käyttää turvasanaa..!?  >:D  *virn 

swan

  • Vieras
Pahinta kai olisi jäädä kitumaan ikuisesti,kuin helwetissä konsanaan. Kun ei voisi lopettaa kärsimyksiään millään "turvasanalla"..

hmm.. en olis niin varma - olisi tässä tapauksessa jopa sääli käyttää turvasanaa..!?  >:D  *virn

Missä "tässä tapauksessa"?

Epäselvästi tosin koitin viitata sellaiseen juttuun,että jää esim. johonkin dominoivaan "kiinni" yksipuolisesti,eikä koskaan pääsisi vapaaksi. Siinä ei turvasanat auttaisi kun kukaan ei niitä kuulisi eikä välittäisi. Että siinä mielessä vähän helvetinkaltaista olis se. Itsetunto vähintään koetuksella,haha.

Kaikkea sitä miettiikin,vaikkei pitäisi varmaan. :)

Kuningaslähetti

  • Vieras
p.s. jos ihmisiä kiinnostaa niin voin kääntää eri lähteistä ertikkelin aiheesta top 5 tapaa taistella masennusta vastaan ilman pillereitä!
Mutta jos ketään ei kiinnosta tai tämäntyyliset artikkelit menevät ihan aiheen vierestä niin enpä sitten käännä.

Varmasti on kiinnostuneita. Anna tulla vaan. Minullakin on yksi tuttu, joka toisinaan kaipaa neuvoja, vaikka takkini on aika tyhjä. 

Koo

  • Vieras
Ajatuksia herättävä kirjoitus, minussa lähinnä epäuskoisia sellaisia. Ajatteleeko enemmistö kansasta todella noin?

Ehkä oma ajatusmaailmani on muovautunut sellaiseksi kuin se on monestakin syystä: en tarvitse elättäjää, en turvaajaa, en suojelijaa. Jälkikasvu on tehty ja maailmalla, ei siis ole biologistakaan syytä arvostaa miehen luonnetta enemmän kuin ulkonäköä - ja kumpikaan ei ole prioriteettinä seuraa etsiessäni.

Vai käsitänkö nyt sanan "arvo" tässä jotenkin väärin? Mitä ihmeen tekemistä "kuumuudella" on arvon kanssa?


Queena

  • Vieras
Jotenkin tää tuntui keskittyvän enemmän ulkonäköön ja seuran saamiseen yöelämässä, kun oikeasti itsensä ja toisien arvostamiseen, tai itsetuntoon tai itsevarmuuteen? Toisaalta se ei välttämättä ole ihme kun katsoo lähteitä, jotka ovat ilmeisesti oppaita joiden avulla opetellaan paremmaksi iskumagneetiksi, vai olenko väärässä?
En oikein osannut sisäistää myöskään noita luokitteluita eri tyypeistä, enkä sitä että miten ne yleensäkkään liittyivät asiaan. En tunnistanut juuri yhtään tyyppiä. Jotenkin myös miehen ja naisten välisten erojen esittely oli ehkä kärjistettynä ja yksinkertaistettuna seuraava--> mies on luotu moniavioiseksi, kun taas nainen on luonnostaan yksiavioinen...ainakin tämä mielikuva itselleni tekstistä jäi? Jotenkin on kyllä vedetty mutkat suoriksi- mutta se sopii kyllä amerikkalaisiin deittailuoppaisiin yleensäkkin. En kuitenkaan usko että näillä asioilla on mitään tekemistä itsetunnon ja itsensä arvostamisen kanssa.
En kyllä jaksanut katsoa jokaisen linkin taakse mitä sieltä löytyy, ehkä ymmärrys olisi niiden kautta lisääntynyt, mutta oikeastaan en vaan jaksanut olla kovin kiinnostunut.






Lucrezia

  • Vieras
Minunkin huomioni kiinnittyi avausviestin ulkonäkö-/naisten iskemis -osioon, vaikka siinä sivuttiin syvällisempiäkin asioita.

Jos vähemmän komea mies saa lapsia kauniin naisen kanssa, niin keskustelun avauksesta välittyvällä logiikalla tuloksena pitäisi olla kohtuullisen näköisiä jälkeläisiä, joista on huolehdittu hyvin - vai? Mitäs, jos kaksi hyvännäköistä saa lapsia keskenään? Jäävätkö ne heitteille ja ajautuvat hulttioiksi? Kaksi vähemmän kaunistahan ei tuolla logiikalla edes hankkisi lapsia, joten niiden kohtaloa ei tarvitse arvailla.

Aikana ennen naisten itsenäistymistä (lue: omaa rahaa) olikin tärkeää, että mies on luotettava ja vastuunsa kantava. Silloin "päästiin naimisiin" ja "saatiin mies". Ihan kuin miehiä olisi jostain annettu, vähän kuin palkintona kilteille tytöille. Skandinaviassa talvisodan jälkeen syntyneenä ja kasvaneena moinen ajattelu huvittaa. Nykyäänhän on niin, että naimisiin mennään jos sattuu huvittamaan ja aviomieheksi valitaan se, joka osaa myös huvittaa ;)

Miellyttävällä ulkonäöllä voi olla osansa itsetunnon kehittymisessä, muttei se onneksi ole sen ainoa - eikä edes tärkein - rakennusaine. Väitän, että ei-kovin-hyvännäköinen ihminen (kumpaa sukupuolta vain) kehittyy avoimeksi, sosiaaliseksi, puolensa pitäväksi ja millä ominaisuuksilla nyt hyvää itsetuntoa kukin mittaa kunhan saa tarpeeksi rakkautta, kannustusta ja opastusta kasvuympäristössään. Eikä kasvattajina tarvitse olla edes biologiset vanhemmat. Huomattavan hyvännäköisen ihmisen itsetunto taas saattaa olla kovinkin olematon, jos henkinen kasvu ja kehitys on ollut puutteellista.











 

swan

  • Vieras
Who want's to troll forever??  :-[ :-[ :-[ :-[ :-[ :-[