Erityisherkkä D

[stoge]

Kipusessiossa en tunne itse aiheuttamaani kipua, mutta vahinkokivut sitten taas tunnen. Jos esimerkiksi telkkarissa joku vääntää nilkkansa pahasti, niin tunnen sen kivun humahduksen kropassa. Tai joku näyttää vahingossa tulleen pahan näköisen jäljen, esim palovamman, niin sama homma. Sadistisessa sessiossa taas jotenkin se himo, saalistusvietti, mikä nyt onkaan blokkaa tuollaiset tuntemukset ja tilalla on pelkkä nautinto, katsoa kuinka iholle jää jälkiä, kuinka kyyneleet valuu, kuinka pelko hiipii silmiin.

Tämä oli erinomaisesti kuvailtu. Mullakin on noin! On kyllä jännä, että jos näen vaikka jonkun onnettomuuden, jossa toista sattuu tai joku muu kuin mä satuttaa jotakuta, en pysty nauttimaan toisen kärsimyksestä, vaan se sattuu mua ja saatan jopa rynnätä auttamaan Mutta jos olen itse se, joka satuttaa viehättävää uhria, mun empatiakyky menee jotenkin täysin pois päältä siinä himossa.

Mun sadismi on vanhempi vietti kuin mun empatiakyky. Sadismi on ollut mulla kauemmin, lapsesta asti ja empatiakyky väistää, jos tilanne on tarpeeksi seksuaalinen. Seksuaalisuus on niin voimakas vietti.

En koe seksuaalisena tilannetta, jossa joku joutuu onnettomuuteen tai joku kolmas henkilö satuttaa jotakuta, joten en saa nautintoa silloin toisen kärsimyksestäkään, vaan se sattuu mua. Saan nautintoa toisen kärsimyksestä ainoastaan jos itse olen toisen kärsimyksen aiheuttaja ja uhri on sellainen, josta kiihotun.

Myöskin tuo, mitä ketjussa sanottiin aistien ylikuormittumisesta ja sosiaalisesta ylikuormittumisesta, pätee muhunkin. Juuri siksi säännöstelen todella tarkasti sitä, kehen panostan ja miten paljon.

Sympatia-empatia-myötätunto on kaikki eri asioita, harmillisesti, se myötätunto yleensä unohdetaan ja sympatiaa / empatiaa käytetään melkeen synonyymeinä.
Ne termit vois olla ymmärrys, samaistuminen ja toisen tilanteesta välittäminen.

Ymmärrys ei välttämättä johda samaistumiseen ja samaistuminen ei välttämättä johda välittämiseen.
Normaalisti näin toki ajatellaan.

Ymmärrys/samaistuminen ilman välittämistä on sadistisen mielen kovimpia "aseita".
Sä tajuat että toisesta tuntuu pahalta ja sa ymmärrät miksi, mutta sä et välitä, vaan sä käytät ymmärrystä luomaan lisää kärsimystä.
(Tuhmaa. Hyi.)

Toki, kehtaan väittää, et monet ihmiset ei koe toisen tilanteesta välittämistä, ellei kyseessä ole läheiset, vaan
todellisuudessa on kyse itsekkäästä samaistumisesta jossa tunnetaan asia "itsessä" ja toisen auttaminen on sitten sosionormi.
Tilanteen ohittamisesta päästäis sitten sosiopatian sateenkaareen.

Ihmisiä jotka nauttii esim. kivusta jota ei ole itse jollain tavalla ollut osallisena tuottamassa, tuskin on paljoakaan, itse en tunne yhtäkään.
Jengi esim. kattelee onnettomuuksia, mutta kyse ei ole toisien kärsimyksestä vaan asian erikoisuudesta tai jos vaikka väkivalta kiihottaa, se johtuu siitä,
että tykkää väkivallasta, sama ku kattos pornoa.

Sitten oman ketjunsa vois avata tuolle seksuaalisadismille. Mä ja toi vaimo jota tossa lainattiin, ei olla seksuaalisadisteja.
Me ollaan sadisteja, jotka laimentaa sadistista aktiviteettia seksuaalisuudella.

Tai siis laimennettiin, nykyää vaa katotaa telkkaria ja syödää jätskiä. 

[Lanius_x]

.

[stoge]

.

Tässä joo menee vähän puurot ja vellit sekaisin, mutta ei se mitää, se on ihan luonnollista kun kukin tulkkaa läjää bittejä omien silmien läpi! 

Itsellä sadistinen toiminta menee niin, että kohteella ei ole oikeastaan mitään merkitystä, myöskään mulla, ei ole ns. merkitystä.
Tarpeet ja impulsiot ohjaa. Hienoimmassa tilanteessa kohde vihaa mua, mutta tarvitsee (koska konsensuaalisuus), mitä mä teen

Se paradoksi, joka on eri asteisena, kohtuu yleinen, on, että jotta suhde voi muodostua, vaatii se sadismia/väkivaltaa/dominointia tms ja sitten kun se
suhde on muodostunut, mitä pidemmälle suhde etenee, sitä enemmän näiden aspektien toteutuminen vaatii ja sitä helpommin asiat muuttuu ns.
vääriksi ja tuhoaa sen suhteen ja/tai tarpeet jää tyydyttämättä, mikä sitten myös todennäköisesti tuhoaa sen suhteen.

Seksuaalisadismi tartteis ihan oman ketjuviidakkonsa, koska se on niin laaja aihe, että siitä vois kirjottaa kuustoista raamattua.

Varmaan sen vois summaroida niin, että jos normaalisti henkilö kiinnostuu seksuaalisesti yhdestä ihmisestä sadasta niin jos seksuaalisadistilla on näin myös
ja oletetaan, että vaikkapa yhdellä tuhannesta ihmisestä on tarvittavat "masokistiset" piirteet, pitää "normaalin" ihmisen kahlata sata ihmistä läpi ja seksuaalisadistin
satatuhatta ihmistä päästäksee panee. 

Asiaahan joo ei helpota se, että jos se löytynyt "kumppani" sitten on et "Joo hei! Mä tykkään susta" ni sitten se seksuaalisadisti pakkaa laukkunsa ja lähtee menee.

On tää vittu väärin, missä meni vikaan! 


ps. Mä oon nyt kohta 40 vuotta paininu näiden asioiden kanssa, joten jos nauran, nauran itelleni ja mulla on oikeus siihen. 
 

[Lanius_x]

.

[stoge]

.

.

. . . 

Kaikessa rehellisyydessään, en mä koe, että sussa olisi mitään kauheen outoa outojen keskuudessa. 

Melko hyvän käsityksen saan siitä, mitä sä puhut ja suureen osaan asioista samaistun.
Iso osa noista "käänteisesti vinoutuneista tunnemalleista" sun muista esiintyy melkolailla kaikilla *kukkuu* yksilöillä. 
Nyanssit tottakai vaihtelee yksilötasoilla ja jokainen on täysin erilainen yksilö.
Minority of one jne.

Sanoja noihin on joo vaikee hakea, varsinkin kun pitäs tekstillä kuvata isoja kokonaisuuksia, ilman että
syntyy vääränlaisia tulkintoja. Tälläset asiat pitäs puida kossupullollisen jälkeen, aina! 

Asiat on vaikeita kaikille, jotka omaa erilaisia mielen muotoja, jotka ei ole hyväksyttäviä tai normaaleja.
Vertaistukena sanottakoon, mahdollisuuksia kuitenkin on siihen, että joskus käy munkki.

Mutta kun pään jauhoissa on matoja, ni sit on. Mitäs si, enjoy to suffer and fight yourself!. 
(Tää vertaus omaan kaaliin, muita en toki halua loukata!)   

*edit*

Sen verran vielä, et jos normaali maailma ja "bdsm-skene" tuntuu seuranhaun suhteen vähän liian vaniljaiselta,
niin ainakin ennen "hesperian-skene" oli hyvä paikka tavata outoja osapuolia.

Ja tää ei siis oo vitsi. :peukkuylöshymiö:

[Lanius_x]

.