Kuinka kasvetaan kinkyksi

[toysnstuff]

Kommentoihin aiempiin juttuihin seuraavan kerran kun pääsen taas pidemmäksi aikaa tietokoneella vastailemaan, liikaa quote-säätöä puhelimelle. Mutta tältä erää voisin kysyä, mihin perustatte tuon ajatuksen synnynnäisestä kinkyydestä? Siis konkreettisesti, tai psykologisesti.

[toysnstuff]

Miksi ajattelet, että seksuaalihistoriaa pohtiessa olisi oleellista tavoittaa juuri (varhais)lapsuus, latenttivaihe? Eikö seksuaalisen heräämisen aikaiset komukset esipuberteetissa ja puberteetissa ole tässä suhteessa huomattavasti oleellisempia ja mielenkiintoisempia? Ne useimmat myös pystyvät melko luotettavasti muistamaan, kun taas varhaislapsuuden aikaisia muistoja pitäisin ylipäätään melko epäluotettavina. Eikä siis edes torjunnan vuoksi vaan ihan siksi, että kognitiivisen kehityksen ollessa vielä hyvin varhaisessa vaiheessa, "aitoja" kestomuistoja ei välttämättämättä ylipäätään muodostu. Käsittääkseni se, mitä varhaislapsuudesta kuvittelemme muistavamme on usein muilta kuultua ja todella vahvasti myöhempien tulkintojen värittämää.
Koska murrosiän seksuaalisuus ei ala kehittyä tyhjälle alustalle, vaan kietoutuu sen ympärille, mitä jo on.

Mitä varhaisempiin kokemuksiin, havaintoihin ja tulkintoihin (mielleyhtymiin) pääsee käsiksi, sitä enemmän voi saada kiinni siitä, mitä siellä oman seksuaalisen toiminnan 'ytimessä' on. Sipulivertausta ajatellen. Eikä sitä ydintä näe, ellei ala kuorimaan niitä kerroksia pois tieltä, jotka estävät (ja suojaavat) sen ytimen koskettamista.

Muistista ja muistoista keskustelu on oma juttunsa. Omat varhaisimmat tietoisuuteen selkeästi saamat muistoni ovat mustavalkoisia. Niitä kauemmat on sitten kehon ja aistien kautta hieman eri tavalla, enemmänkin kokemuksellisesti, välittyneitä.

Toki jos päättää, ettei pidä omia muistojaan adekvaatteina lähteinä, niin sopiihan niinkin tehdä. Siinä voi vaan käydä niin, ettei 'tutkimusmatkailusta' ole kummemmin mitään hyötä, jos jatkuvasti pitää korttia "no ei tämä ehkä kuitenkaan ole totta"-hollilla. Sillä kun on niin kovin helppoa paeta kohdissa, joissa alkaa tuntua epämukavia tuntemuksia. Juuri niitä, joiden takaa paljastuisi jotain arvokasta.

Mikäli sitten puhutaan psykoanalyyttisesta perspektiivistä, niin totuuden ja fiktion erottamisen merkitys assosioinnissa ei välttämättä ole niin olennaista - se fiktio kun on sen samaisen mielen tuotosta, jota halutaan tutkia, kuunnella ja oppia ymmärtämään. Lisäksi se ympäröivän maailman tulkitseminen tapahtuu kuitenkin aina subjektin kautta. Niin kuin idän opeissa voidaan kertoa, elämme unessa.



Otan nyt esimerkin omasta varhaislapsuudesta. Uskallan arvella, että tämä on mielestäsi "mielenkiintoista", kuka ties myös siitä yleisöstä, joka tätä pseudotieteellistä napanöyhtönkaiveluexhibitionistista kirjeenvaihtoa mahdollisesti lukee tai on lukematta. 😉
Omaa osuuttasi tästä kirjeenvaihdosta voit kaikin mokomin nimittää pseudotieteelliseksi napanöyhtönkaiveluexhibitionismiksi.



"En siis ole niinkään huolissani tukahduteista muistoista kuin valemuistoista. "

Minua ehkä kiinnostaa enemmän se, miksi halua(isi)t päästä eroon tuosta narratiivista. Mielen syy-seuraussuhteet on hyvin selkeitä silloin, kun ne saa jäljitettyä. Tai "siltä osin, kuin ne saa jäljitettyä".

Se ei tarkoita vielä, että "kaikki" olisi selitetty sillä yhdellä jutulla.

Sen takana eli aiemmissa kokemuksissa, suhteissa äitiin, isään, sisaruksiin, mieheyteen, naiseuteen, jne. jne. sekä sen rinnalla (ajallisesti ja kehitysvaiheittain) olleissa teemoissa, kuin myös jälkeen tulleissa kokemuksissa on omat tekijänsä, jotka luovat ja muovaavat sitä suhdetta seksuaalisuuteen.

"Toisaalta: onko väliä sillä, onko muisto aito vai "vain" ydinfantasia? Eikö se, että olen (ehkä) luonut tällaisen muiston ja sittemmin ollut siihen kiintynyt, selittänyt itseäni sen avulla, itsessäänkin kerro minusta jotakin? "

Tuo on kiva, kun se on ollut tai päässyt ainakin tietoisuuteen saakka. Sanojen avulla voi päästä jäljille myös niistä jutuista, jotka ovat vaikeammin tavoitettavissa - torjunnan ja sensuurin, 'sopimattomuuden' ja ällöttävyyden vuoksi. Mitä moraalikasvatus on kieltänyt. Mutta joka on siitä huolimatta jäänyt vaikuttamaan, siellä pinnan alla. Ehkä kinkyjen kohdalla tämä on jo sitä puolta, josta ollaan tultu keskivertokansalaista paremmin tietoiseksi - ei pidetä vaikka niitä cnc-leikkejä mitenkään "pahoina" tai "sairaina". Mutta ehkä kaikki ei kykene kuitenkaan siihen, että voisi alkaa etsiä viitteitä tällaisia juttuja kohtaan omasta lapsuudestaan. Viattomuuden ajasta, jolloin kohteina olivat hyvin mahdollisesti ne läheisimmät ihmiset. Ehkä omat vanhemmat, tai sisarukset.

Se voi tuntua epämukavalta.


"Hyvä kysymys. Viitaten aiempaan pohdintaani valemuistoista, en ole varma. Jotta tähön kysymykseen voisi saada autenttisen ja varman vastauksen, pitäisi matkustaa ajassa yli 20 vuotta taaksepäin ja kysyä teinitytöltä, joka olin silloin.

Olen aina tulkinnut tämän muiston itselleni niin, että olin kiihottunut siitä, että tuntematon aikuinen mies osoitti seksuaalista kiinnostusta minua kohtaan ja olisi vieläpä ollut valmis maksamaankin seksistä kanssani.

...

Myöhemmin aikuisena olen joskus ollut tilanteissa, joissa puoliso on puolustanut minua seksuaaliselta häirinnältä esimerkiksi yöelämässä. Näissä tilanteissa on ollut kyllä jotain kiihottavaa, siis nimenomaan niin päin, että omistavasti suojeleva puoliso on näyttäytynyt kiihottavana.

Olen myös joskus itse ottanut vastaavissa tilanteissa vastaavan suojelijan roolin, kun jotain toista naista, joko puolisoani tai ystävääni, on häiriköity, js sekin tuntuu kyllä hyvältä, jopa seksuaalisella tavalla, jopa silloin kun "suojeltava" on vain kaveri. Ylipäätään se, että uskaltaa näissä tilanteissa astua väliin on itsessään voimatrippi. "

Voi olla, ettei alkuperäisen tilanteen kaksi puolta - yhden miehen huomio sinua kohtaan ja toisen miehen (isäsi) suojeleva ja omistava käytös - ole mitenkään täysin toisistaan erillisiä asioita suhteutettuna siihen, mistä sittemmin olet saanut 'kiksejä'. Meinaan siis sitä, että eikö se olisi vähän kummallista, jos merkittävissä kokemuksissa mukana olleet osapuolet eivät jättäisi kukin omaa 'leimaansa' meihin - vaan jotenkin osa tilanteen 'näyttelijöistä' pyyhkiytyisi merkityksettöminä pois?

Torjunta kyllä tekee sitä. Kieltää merkityksiä tapahtumilta, asioilta ja ihmisiltä. Mutta sehän ei muuta sitä, mikä on tehnyt alkuperäisen vaikutuksen ja mikä jatkaa vaikuttamistaan myöhemmässä elämässä.

Harmi kun en nyt pääse (olosuhteiden aiheuttamien rajoitteiden vuoksi) lukemaan noita sun aiempi vastauksia. Mulle tuli olo, että olit aiemmin kertonut jotain sellaista seksuaalisesta käyttäytymisestäsi, joka tuntui resonoivan tämän kanssa mitä nyt kirjoitit.

"Mulla on kyllä myös (varsinkin ollut) raiskauskokemukseen liittyen erilaisia kostofantasioita, osa hyvinkin väkivaltaisia, osa leikillisempiä. En oo oikeestaan ennen miettiny tätä, mutta on mahdollista, että oma sadistinen puoleni kumpuaa ainakin osin sieltä."

Niin, eikös siinä saa sekä purkaa omia aggressiivisia viettejä, että myös hallita tilannetta - eikä olla avuton/puolustuskyvytön/uhri. Sadistin rooli on varsin näppärä.

"Kun esimerkiksi kirjoitan cnc- ja primal-teemasia novelleja, samaistun muuten itse yleensä ennemmän domiin/topiin - silloinkin kun hän on mies ja sub/bottom on nainen. Tää nyt liittyen niihin mielensisäisiin Toiseksiin, varmaankin."

Tuollaisella samaistumisella kirjoittamisen yhteydessä voi olla monenlaisia merkityksiä ja 'funktioita' sinulle. Mutta yhtä kaikki, ne ovat osa kirjoittamisen iloja ja kirjoittajien etuoikeuksia. Menisi analysoinnin puolelle, jos näitä alkaisi pohtimaan.

"Primal-tyylisessä seksissä ja seksuaalisuudessa viehättää toisaalta paljon muutkin asiat kuin "rajuus" ja (mahdollinen, ei välttämätön) cnc-aspekti. Primalhan voi olla myös vaikka tosi hellää. Eniten mua primal-seksissä viehättää just se, että se voi olla ihan mitä vaan, että ikään kuin soljutaan hetkessä siihen, mikä "viettitoiminnan" varassa tuntuu hetkessä hyvältä ja oikealta. Loppujen lopuksi ihminen on eläin. Seksuaalisuus on yksi kanava, jonka kautta eläimeen itsessään voi saada hetkeksi aidon ja pidäkkeettömän yhteyden."

Primal on varmaan juttu, jota lähden kanssa joskus tutkiskelemaan. Jahka sattuu sopiva ihminen vastaan. Cnc vei jo niin hyvin mukanaan.


"Tykkään ajatuksesta seksuaali-identiteetistä ja ylipäätään identiteetistä sekavana lankakerämönttinä. Siitä en sit oo niinkään varma, miksi ne hienosti toisiina kietoutuneet langat pitäisi setviä irti toisistaan. Entä jos se möntti on just se teos, jota niistä langoista on vuosia rakennettu? Jos pitäiskin vaan tökkiä neulalla (Ooh! Kinkyä!) sitä kerää niin, että se huopuisi tasaiseksi kirjavaksi palloksi, jota ei saa enää repimälläkään rikki? "

Nooh, mulle toi on jokseenkin samanlainen kysymys kuin ihmettelisi, miksi pitäisi setviä ja selvittää miten ja miksi on tullut sellaiseksi ihmiseksi, kuin nyt on. Tietysti siksi, jotta voisi ymmärtää itseään ja halutessaan muuttua niiltä osin, kuin katsoo sen tarpeelliseksi.

Ennalta ei juuri kukaan 'katso tarpeelliseksi' muuttua niiltä osin, joista kokee pitävänsä itsestään, tai joita pitää ehkä 'erottamattomana osana' itseään. Tyyliin "minä olen tällainen - x, y ja z." Ja kuitenkin nuo x, y ja z saattavat olla ne pahimmat esteet sille, että voisi kasvaa, kehittyä ja vapautua ihmisenä. Aikaa on kuitenkin vain se elinikä, niin miten sen haluaa elää on jokaisen itse arvioitava. Itse haluan tavoitella vapautta.

Seksuaalisuus on siitä arvokas tutkimisen kohde, että se liittyy niin olennaisesti ihmisenä olemiseen. Enkä tarkoita lisääntymistä, vaan sitä millaisia me ollaan luonteina ja persoonina. Miten ollaan suhteessa toisiin ihmisiin, miten ollaan suhteessa maailmaan. Sitä kautta voi löytää avaimia, jotka avaa yllättäviä ovia sekä omassa mielessä, että elämässä.

Jos persoonallisuutta kuvaisi lankakeristä koostetuksi möntiksi, niin musta ois kivempi, että siitä saa tehtyä vähän enemmän sen näköisen ryijyn kuin itse haluaa - eikä niin, että se on saanut muotonsa vain olosuhteiden pakosta. Ja mitä enemmän sitä mönttiä setvii, sitä enemmän voi saada sisältöä esille ja näkyville - sitä, mikä muutoin olisi siellä mytyn seassa ja keskellä piilossa, unohduksissa.

"Ihminen on tosiaan siitä hoopo elukka, että se tekee yksinkertaisista asioista itselleen monimutkaisia. 🙂

Viitaten aiempaan primal-höpinääni, mulle parhaita hetkiä seksissä ja seksuaalisuudessa on nimenomaan ne, kun kaikki käsitteet ja konstruktiot häviää. Olipa se sitten rajua peppuseksiä, kunnolla kova piiskaus, jolloin mielessä ei kuulu muuta kuin kipureseptorien laulua tai tajunnan tähtitaivaalle räjäyttävä orgasmi, parasta on just se, kun ei mieti mitään eikä ketään, tuntee vaan. On kipu, on nautinto, on pelko, on riemu hengissä olemisesta, on kiimainen himo ja sen täyttymys. Jos niinä hetkinä kysyt multa mun nimeä, en välttämättä muista sitä. Saati kuka helvetti tätä katselis, jos huoneessa ei olis neljättä seinää.

Ehkä rakas esi-isäni alkuameba, jolla ei ollut seksille nimeä.
Se solu, joka ekana jakautui, ne hiukkaset, joista tuli alkuräjähdys. Olisko ne ylpeitä minusta? Mitä vitun väliä, kun mieli on kivusta js nautinnosta pelkää sähköistä sähinää. "

Ihminen elää kielessä. Sen jälkeen, kun siihen on asetuttu, ei siitä ole poispääsyä. Meinaan siis sitä, että pois pääseminen on illuusiota. Ajattelu voi kyllä hiipua taustalle niin, ettei sitä ole huomaavinaan, mutta ei ihminen pääse eroon kielestä - sen käsitteistä ja konstruktioista, jotka jäsentää meille meidän maailman ja todellisuuden. Erottaa seinän, tuolin ja pöydän toisistaan.

Mutta mitä näen tuossa sun kirjoituksessa on reaktio. "Kuka helvetti tätä katselis" sekä "mitä vitun väliä". Ehkä tämä kohta aiheesta ei ole sellainen, joka olisi sulle juuri nyt ajankohtaista ja mielekästä pohdittavaa.

"Niin, paitsi sitten jos omien vanhempien suhde on ollut jotenkin ihan vitun toksinen. Silloin on tragedia, että ihmiset tosiaan usein päätyy toisintamaan lapsuuden kodistaan tuttuja malleja parin valinnassa."

Eiköhän me päädytään toistamaan niitä malleja ihan riippumatta siitä, millaista siellä lapsuudessa oli. Tragedia se on aina. Vähintään koominen sellainen.

"Tai entä jos on vaan kasvanut yksinhuoltajan kanssa - ja kuitenkin haluaa parisuhteen itselleen?"

Sepä vasta traagista onkin, että nykyään alkaa elämään diskurssi jossa jopa kannustetaan hankkimaan lapsia yksin.

"Ite aattelen, että aina lähtökohtaisesti parempi kuin pyrkiä toisintamaan jonkun toisen pariskunnan suhdetta - vaikka sitten omien vanhempiensa - on pysähtyä aidosti miettimään mitä ihan itse haluaa elämältään, ja millainen suhde tai suhteet sitä tukis.

Musta tuntuu, että nimenomaan heterot usein päätyy toisintaman vanhempiensa parisuhteita defaultina, eikä se oo välttämättä aina mitenkään hyvä. Queerina taas joutuu tullessaan tietoiseksi omasta sukupuoli-identiteetistään tekemään väkisinkin pesäeroa omien vanhempiensa suhdemalliin (olettaen, että he taas ovat heteroita) - ja se on ihan hyvä."

Aika olennainen pointti tässä toisintamis-teemassa on se, että se uudelleen eläminen on tiedostamatonta. Sen tajuaa vasta, kun on liian myöhäistä - kun sitä on jo toteuttanut ja toteuttaa edelleen.

"Ei tarvi olla "Meidän isi ja äiti vol 2". Voi olla niin paljon muutakin. Ihan mitä vaan"

Tähän mä en usko. Tuo on mulle vapauden illuusiota, joka on kyllä mieluista egolle, mutta yhtä harhaa kuin "susta voi tulla ihan mitä vaan" sanottuna lapselle.

"Lukeneena tiennetkin, että heteronormatiivisuus vahingoittaa myös heteroita itseään. Juuri niin kuin tuossa edellä kuvasin, on heteroja yksilöinä rajoittavaa kuvitella, että ollakseen hetero on oltava sitä tietyllä normatiivisella tavalla - ja yleensä se normi toisinnetaan juuri kotoa, koska mistäpä muualta."

Heteronormatiivisuus on myös erittäin positiivinen voimavara ihmisyksilöiden kasvun ja kehityksen kannalta.

"Entäpä jos ei sovi alunperinkään normiin, koska tosiaanon vaikkapa yksinhuoltajan lapsi - eikä näin ollen ole koskaan päässyt kasvamaan normikinkyksi kuuntelemalla oven takana, kun isi "raiskaa" äitiä?"

Otan osaa.

"Entäpä jos on homoparin kasvattama hetero? Mitäköhän ääniä sitä silloin onkaan kuunnellut? Hui!"

Tähän ei saa edes vitsinä sanoa "otan osaa".

"Entäpä jos itselle sopivin suhdemuoto on polyamoria vaikka omat vanhemmat oli monoja? Tai toisin päin!"

Mistähän se johtuisi? Se on ainoa, jolla on merkitystä. Kyse ei ole ulkopuolelta tarkasteltavista sosio-kulttuurillisista ilmiöistä, vaan yksilöiden sisäisistä kokemuksista. Merkitysmaailmojen rakentumisesta. Jos vanhempien suhdemuoto vaikuttaa tuon maailman muodostumiseen (kuten se väistämättä tekee), niin huomion tulee silti keskittyä siihen _miten_ se siihen vaikuttaa. Juuri tämän yksilön kohdalla.

Se on sitten laajempi keskustelu, jos alettaisiin tarkastelemaan nykyisellään yleistyvämpien suhdemuotojen vaikutuksia kehittyvien lasten psyykeeseen ja mahdollisiin myöhempiin mielenterveydellisiin ja/tai sosiaalisiin/yhteiskuntaan sopeutumisen vaikeuksiin. Onko niillä mitään yhteyttä ja jos on, onko näissä jotain säännönmukaisuuksia. Syy-seurausketjuja.

"Entäpä jos dominoivien äitien pojista ei oo pakko kasvaa subipojuja? Entäpä jos joskus niin käy ja se on ok?

Entäpä jos normiheterokodin seksiääniä kuunnelleiden pikku poikien, tyttöjen ja muunsukupuolisten kannattaa kumminkin aikuisina pyrkiä olemaan omia itsejään, mitä ikinä se kenellekin onkaan."

Se, mikä on tämä 'oma itse', on aika olennainen juttu määritellä. Koska ihminen ei ensisijaisesti kasva 'omaksi itsekseen'. Se on löydettävä kaiken ylimääräisen alta ja seasta, eikä ole mitään takeita siitä, että etsiessään sitä - tai luodessaan itseään - päätyykin vain vieraantumaan itsestään entistä enemmän. Kun ottaa mallia ja identifioituu milloin mihinkin.

Jokatapauksessa tämänkin keskustelun kannalta on tärkeää erottaa kaksi puolta asiasta: se, mikä on yksilön sisäistä sekä se, mikä on sosiaalista konventiota eli olosuhteita. Jälkimmäiset vaikuttavat edelliseen ja edellisestä tulee sittemmin jälkimmäistä - ihminen kasvaa ympäristössä ja alkaa lopulta uudentamaan sitä - mutta jos puhutaan nyt tämän ketjun teeman mukaisesti yksilön omasta kinkyydestä, siitä miten se on kehittynyt ja miksi, niin silloin pitää ensisijaisesti pysytellä subjektiivisessa maailmassa. Etsiä omasta mielestä, menneisyydestä, muistoista ja kokemuksista niitä sisältöjä, jotka kytkeytyvät seksin, kinkyyden, suhteiden ja miesten sekä naisten välisen maailman määrittelevään (omaan) merkitysten verkostoon.


"Enkä etsi kummastakaan isääni."

Ai tietoisesti?

Vai et myöskään tiedostomatta itse sitä, eli tiedostamattomasti?

"Mä myös toivon, että kaikki mun kumppanit, myös heteromiehet, kohtais minut minuna - ei eksinään saatika äiteinään."

Heh. Toivoa saa!

"Sen voin luvata, että totisesti olen hyvässä ja pahassa "jotain muuta"."

Onko tämä osa sun identiteettiä? Että et (ainakaan - god forbid!) olisi "heteronormatiivinen"?


"Mä oon siis tosiaan masokisti.
Niiku... silleen oikeesti masokisti. 😉 "

Jooh. Ootko koskaan kiinnittäny huomiota siihen, mitä sun mielessä tapahtuu silloin, kun kipu saapuu paikalle? Onko se kuin pelastava poliisipartio, ambulanssi tai palokunta?

"Juupati juu. Ei tämä nyt ole ihan eka kerta, kun luen toiseksista minuuksissa, mutta täytyy sanoa, että tämä on mun arkiajattelulle aika vierasta."

Jos olet Butleria lukenut, niin unohda mitä se on kirjoittanut Toisesta. Sen jutut on ihan käsittämätöntä sontaa, eikä niillä ole tekemistä näiden merkitysten kanssa, mistä kirjoitan.

Tossa kyse on psyyken toiminnan ja sen osatekijöiden kuvaamisesta.

"Toki kykenen kognitiivisesti tarkastelemaan itseäni "ulkopuolelta", mikä on välttämätöntäkin esimerkiksi oman toiminnan arvioimiseksi eettisesti. En kuitenkaan oikein näe, miksi tämä olisi nimenomaan seksiaktin kontekstissa erityisen oleellista?"

Seksiaktissa itseen suuntautuva tiedostaminen voi sisältää kaikkea noita kolmea, mistä mainitsin: käsitystä siitä, millainen minä olen; millainen minun tulisi olla; ja missä määrin onnistun täyttämään tämän odotuksen 'arvioivan kolmannen' (jota nyt nimitetään "Toiseksi") arvioivan katseen edessä. Jos onnistuu olemaan sellainen kuin uskoo että tulisi olla, voi kokea tyytyväisyyttä. Jos ei onnistu, voi kokea tyytymättömyyttä ja itsesyytöksiä (tai mitä tahansa tunteita, mitkä ovat näiden seurannaisia). Se, "kuka" tämä "Toinen" on, on se mielenkiintoinen kohta. Että mistä se on muodostunut, kenelle se seksi on suoritettu. Sanon suoritettu, koska silloin kun sitä arvioidaan - kun peilataan itseä, että onko tämä hyvä, huono, riittävä vai riittämätön - se on myös väistämättä suoritus.

Vaikka sitä ei itse niin ajattelisi, eikä haluaisi ajatella.

Tässä kohtaa siis sana "suoritus" ei viittaa siihen samaan merkitykseen, mihin yleensä viitataan kun sanotaan että joku 'suorittaa' seksiä. Se sama suorittaminen voi olla läsnä ilman, että ihminen millään tapaa tiedostaa sitä - se on hänen tietoisen ajattelunsa tavoittamattomissa ja tunnistamattomissa.

Siksi tuon kysymyksen kysyminen - kenelle seksi on suoritettu eli 'kuka' (mistä muodostunut) tämä "Toinen" on - on niin herkullisen hedelmällinen: sillä voi päästä käsiksi asioihin, mihin ei muutoin olisi mitään mahdollisuutta saada otetta. Jos siis sellaista haluaa ylipäänsä yrittää. Mutta se osa tästä kuvailemastani menetelmästä on ehkä ihan sitä loppupäätä. Ensin ois hyvä selvitellä muita juttuja. Jos ajattelisi ajallisesti, niin mikäli koko jutussa kestäisi 12 kuukautta, niin jossain vaikka 9 kuukauden jälkeen tuo kysymys voisi olla se mikä nostetaan etusijalle.

[toysnstuff]

"Kuten edellä kuvasinkin, mulle seksissä nautinnollisinta on nimenomaan sellainen irtaantuminen kaikesta tietoisesta ajattelemisesta ja yhtään minkään tarkastelemisesta ulkoapäin. Seksi ja seksuaalinen toiminta on musta parhaimmillaan sellaista hyvin "raakaa" fyysistä ja psyykkistä kokemista, kuin hyvin immersiivinen taidekokemus tai sellainen äärimmäinen, rajoille puskeva urheilusuoritus, jonka aikana ei pysty ajattelemaan muuta kuin hengittämistä ja eteenpäin painamista. Kuin hyppäisi avantoon. Löisi varpaansa kiveen. Tulisi luistimet jalassa taklatuksi kylkeen. Pakenisi palavasta talosta. Puskisi lapsen ulos emättimestään. Ei siinä mieti mitään muuta kuin sitä, mitä tapahtuu."

Jeh. Tämä itse seksiakti, se mitä siinä tehdään ja miten, on silloin se 'performanssi'. Eli oisko se parempi kuvata teatteriesityksen kautta: se näytös, mitä mennään katsomaan, on performanssi.

Aloin miettimään oisko tuossa vertauksessa syvempääkin yhtymäkohtaa sen kautta, kun katsoja samaistuu näyttelijään ja kokee kokevansa sen tunteen, mitä näyttelijä tavoittelee ilmaisullaan. Eikö silloin ole hetken aikaa ikään kuin 'yhtä' sen performanssin kanssa? Jota havannoi, mutta unohtaa havainnoivansa siltä osin, kuin tunnekokemus valtaa tilan. Mieli on ehkä vielä samaan aikaan tietoinen ja etäinenkin - tyyliin "tämä on vain näytelmää" - mutta jokin osa itsestä on kuitenkin siinä mukana aikamoisen 'välittömänä'/'välittömästi'. Eläytymistä, sillä sitä kutsutaan.

"Jälkikäteen voi toki kelailla mutta... siinäpä sitä samalla mielessään rakentaa niitä toiseuksia ja muita yleisöjä, eikä se musta ole kovin aitoa. Sitä voi yhtenä päivänä väittää itselleen, että yleisössä istuu isäukkoni ja toisena että siellä on Tarja Halonen ja Conan O'Brian. Jos tästä saa hupia päälleen, niin mikäpä siinä. Aina kannattaa uskoa vähintään kuuteen mahdottomaan asiaan ennen päivällistä."

Tai voi vakuutella itselleen, ettei niitä ole? Mikä kellekin on aitoa ja mikä mahdottomuuksia.

"Aina kun olen nähnyt itseni harrastamassa seksiä videolla, olen ollut tyytyväinen näkemääni. Se lienee oleellisinta."

Hehee

Olet siis saavuttanut 'minä-ideaalin'?

(Huomaan, että mitä pidemmälle tämä kirjoittaminen on tältä yöltä edennyt, sitä suorasukaisemman provokatiivisemmiksi ja kursailemattomimmiksi mun vastaukset on käyneet. En tiedä saako noista yhtään kiinni sitä, mitä haen takaa.)


"Mnjoo... Mallioppiminen toimii niin, että jäljitellään jonkun toisen, usein juuri vanhemman, toimintaa. Mutta jos sama kuvittelemme, että poikalapsi oppii isältään tekemään lihapullia, ja perheen äiti tykkää lihapullista, niin sanoisitko, että "tietyllä tasolla poika oppi tekemään lihapullia äidilleen"? Vai oppiko se ihan vaan tekemään isin mallin mukaan lihapullia - ihan kenelle vaan, kenelle nyt maistuu? "

Mallioppiminen on tosi yksinkertaistus verrattuna siihen, että otetaan huomioon mikä merkitys sillä asialla on ja kenelle. Sekä minkä merkityksen kyseinen asia saa ihmisen elämässä.

Jos perheen isä tekee niitä lihapullia kun äiti on tulossa vieraalta paikkakunnalta työkeikalta, ja istuttaa äidin ruokapöytään heti tämän saavuttua, kantaa pöytään perunamuussit ja sen jälkeen oman ainokaisen bravuurinsa, ne lihapullat - saaden äidin reagoimaan ihastuneesti, silmiä myöten syttyen, äänessä syvä rakkaus miestään kohtaan tätä kiittäessä - ja sankarimme pikkupojan seuratessa koko näytelmää vierestä, sivustakatsojana, niin kyllä; tällä tilanteella voisi olla vaikutusta siihen, että poju päätyy opettelemaan lihapullien teon isältään ja tekee niitä jos ei äidilleen, niin elämänsä muille naisille.

Tai sitten kieltäytyy tekemästä lihapullia koko loppuelämänsä ajan.

Tässä ajattelussa - psykoanalyyttisessa ihmiskäsityksessä - uidaan niin paljon syvemmissä vesissä, kuin mihin psykologian oppikirjoissa valmistellaan pulahtamaan.

Seksi, seksuaalisuus, vanhempien välinen suhde mihin lapsi ei pääse mukaan ja jota päästään vasta toteuttamaan myöhemmissä suhteissa perheen ulkopuolella... siinä on niin paljon muuta, kuin vain 'mallioppimista'.

Ja jos on yhtään kiinnittänyt huomiota siihen, miten alle kouluikäiset tytöt ja pojat yrittävät tehdä vaikutusta ja miten he hakeutuvat lähikontaktiin vanhempiensa kanssa, niin vaikea uskoa, että ihan vakavalla naamalla voisi tämän jälkeen väittää, ettei lapsuudella ja myöhemmällä seksuaalisuudella ole yhteyttä.



"Enpä oo tätä kyllä miettiny, mutta mä oletan, että mun vanhemmat olis ja on yleisellä tasolla ylpeitä tai vähintään tyytyväisiä siihen, että mä uskallan nauttia seksuaalisuudestani omaehtoisesti, tabuja ja sosiaalisia normeja kyseenalaistaen. Käytännöistä voisivat olla jyrkästikin eri mieltä kanssani, kyllä. Ja itse aktin tarkastelu olisi heille varmasti äärimmäisen kiusallista.

Samalla sillä, mitä mieltä mun vanhemmat on tai olis mun seksistä ja seksuaalisuudesta ei kyllä ihan aidosti ole mulle mitään väliä. Mä oon ollut aikuinen ihminen jo pitkään. Oon silleen terveesti itsenäistynyt ihminen, ettei mua enää pitkään aikaan ole hetkauttanut, hyväksyykö mun vanhemmat mun elämäntavan ja erilaiset valinnat. Olen aina ollut oman tieni kulkija - ja sellaiseksihan mut toki kasvatettiinkin. Vanhempani ovat kyllä tottuneet ja sopeutuneet siihen, että teen mitä mua huvittaa ja miten huvittaa. Aikuisen lapsen ja vanhempien välllä hyvä suhde perustuu molemmin puoliseen oman päätäntävallan ja yksityisyyden kunnioittamiseen."

Tässä on aika hyvin tiivistetty se, miten yksilönä luo oman 'ideaalikuvan' siitä, millainen haluaa olla.

Sen perusta on kuitenkin siellä vanhemmissa. Vaikka ei välttämättä siltä enää tunnu, kun kokee itsenäistyneensä ja erillistyneensä heistä sekä samalla siitä mallista, jonka aikoinaan (ennen murrosiässä tavallisesti alkavaa voimakasta kyseenalaistusta ja irtipyristelyä) on heiltä omaksunut.


"Täytyy sanoa, että olen kuvitellut lähes kaikkien ihmisten pyrkivän seksissä oman nautinnon tavoittelun lisäksi myös tarjoamaan kumppanille nautintoa. Vastavuoroisuutta pidetään yleisesti hyvän seksin lähtökohtana.

Hyväntahtoiseen vastavuoroisuuten pyrkimisen voisi suorastaan ajatella olevan osa perusinhimillisyyttä; kun minö teen hyvää sinulle, voin odottaa sinunkin tekevän hyvää minulle. Toisaalta toisen ihmisen nautinnon näkeminen ja aistiminen myös tuottaa itsessään välitöntä mielihyvää. "

No nyt kyllä kiersit kysymyksen.


"Lyhytkestoisia psykoterapioita pidetään vaikuttavana hoitomuotona, koska noin 80% hoitoa saaneista arvioi hoidon päättyessä voivansa paremmin kuin sen alkaessa. Toisaalta ei ole selvää, olisivatko samat potilaat hyötyneet vastaavalla tavalla jostakin muusta terapiamuodosta tai mistä tahansa keskusteluavusta."

Jos haluaa alkaa lyhytkestoisten psykoterapioiden "todistetusta vaikuttavuudesta" puhumaan, kannattaa ensitöikseen ottaa selvää millaisia seuranta-aikoja ja kyselemenettelyjä niissä on käytetty.

Itse tein tuon työn aikoinaan. Enkä ole sen jälkeen pitänyt niitä vakavasti otettavina psykoterapiamuotoina. Noiden vaikuttavuustutkimusten valtava tarve ja suosio lähti siitä, että piti saada jenkkilän vakuutusfirmat korvaamaan käynnit. Siinä ohella piti saada brändättyä lyhyemmät, heikommalla pohjakoulutuksella ja vähemmillä terapeuttiin kohdistuvilla vaatimuksilla toimivat terapiat valideiksi vaihtoehdoiksi pitkien, oikeiden terapioiden rinnalle - tai mieluiten tilalle. Koska ei se terapia mitään hyväntekeväisyyttä ole. Samassa rytäkässä kulki vielä nykyinen psykologian popularisointi ja näennäinen tieteellisyydeksi brändääminen: kansa tykkäsi kun tuli psykologiaa käsitteleviä uutisia klikattavaksi.

Psykologialla ja syväluotaavalla psykoterapialla ei sitten olekaan enää paljoa yhteistä maaperää. Jos puhun psykologian maisterin kanssa psykodynaamisesta terapiasta tai psykoanalyysista, sillä ei ole välttämättä käsitystä oikein yhtään mistään mistä puhun. Ellei ole perehtynyt omatoimisesti alan termeihin. Tai jos käännän ilmiöt tosi arkiesimerkeiksi, jolloin ei ole väliä puhuuko kouluttautuneelle vai kouluttamattomalle ihmiselle.


"Psykoterapiasta kuten ylipätään terapiasta ja keskusteluavusta hyltyvät nimenomaisesti kriisin kokeneet ja/tai ahdistuneet ja masentuneet potilaat. Ei ole näyttöä tai syytä olettaa, että muu väestö merkittävästi hyötyisi "muuten vaan" annetusta psykoterapiasta."

Jos ihminen ei ole kiinnostunut eikä sitoutunut itsensä kyseenalaistamiseen ja itsetuntemuksensa lisäämiseen, niin ei varmasti olisikaan sen kummempaa hyötyä.

Pelkkä vastustus (resistanssi) saisi aikaan sen, että henkilö lopettaisi ennen kuin mentäisiin oikeisiin asioihin - niihin, jotka mahdollistaisivat muutoksia.

"Kinkyksi kasvaminen itsessään ei ole trauma, joka vaatisi psykoterapian kaltaista hoitoa, edes itsehoitoa."

Ahaa?

"Enkä nyt muutenkaan suoraan vertaisi tätä hahmottelemaasi "metodia" psykoterapiaan sellaisenaan."

Vertaisi?

"Tätä keskustelua on ollut ihan hauska käydä, mutta tämä työskentelymalliksi ehdottamasi rakennelma on kyllä minusta vielä raapale."

Siinä kyllä näytti olevan aikalailla kaikki tarvittava, mitä viimeksi lukaisin. Myöhemmissä postauksissa taisin lisätä jotain mikä jäi puuttumaan tai oli omasta mielestä huonosti selitetty. Mutta tosiaan ei tämä(kään) malli toimi, jos sitä ei käytä siten kuin sitä on tarkoitettu käytettävän. Aivan kuten mikään terapiakaan ei toimi, jos olettaa, että terapeutti tekisi tarvittavan työn omasta puolesta.

"Toki ihmismieli toimii psykologisesti joidenkin lainalaisuukisien puitteissa, ja näitä malleja on myös pyritty ja jossain määrin kyettykin tieteellisesti jäsentämään. Parhaimmillaankin mallit mielen toiminnasta ovat kuitenkin varsin raakoja "blue printejä" ja yksilöllinen vaihtelu on isoa."

Itseasiassa psykoanalyysin parista löytyy aivan helvetin monisyisiä ja syvällisiä malleja. Eikä niiden perusteella (kuten ei myöskään käytännön elämän havaintojen perusteella) se yksilöllinen vaihtelu ylitä millään tapaa sitä, mikä on yhteistä. Vain vähemmistötapauksissa eli silloin, kun (psykoanalyysin kielellä) henkilön psyykenrakenne poikkeaa normaalineurootikosta, nähdään niitä isompia poikkeamia. Muutoin me ihmiset ollaan niin kovin, kovin samanlaisia.

Mutta en sit tosiaan tiedä, missä labrassa näitä mainitsemiasi tieteellisiä kokeita ihmismielen lainalaisuuksista on tehty. Kun itselle tuo "tiede" ja psykologia ei oikein mahdu samaan lauseeseen.

Jos aihe kiinnostaa yhtään, niin yksi hyvä lähtökohta on tutustua niin kutsuttuihin defensseihin.

"Tässä sun esittämässä hypoteesiraakileessa siitä, kuinka kasvetaan kinkyksi, näen keskeiseksi ongelmaksi, että oletat esimerkkien kautta kaikille hyvin samankaltaisen perhetaustan ja hyvin kaavamaisen reagointitavan."

Väärin. Tuo tulkinta perustuu sinun virheelliseen käsitykseen siitä, mitä esittämilläni esimerkeillä on haettu takaa. Kuten tuossa aiemmin jo kirjoitinkin. Kyse on muuttujista, joiden takana/taustalla oleva sisäinen suhderakenne on se juttu. Kuten niissä kolmiulotteisissa kuvissa, joissa pitää saada katse kohdistettua tietyllä tapaa: jos katsoo vain pintaa, ei näe kuin suttua. Jos hoksaa miten sitä pitää katsoa, näkeekin kolmiulotteisen kuvion ja se suttu tekeekin järkeä.

"Minusta sulla jää näkemättä se monimuotoisuus, kuinka erilaisista taustoista ja tulokulmista kinkyiksi tullaan."

Edelleen väärin. Koko jutun pointti on ollut tuoda esille se, miten jokaiselta löytyy oma tarinansa. Omaan kokemushistoriaan ja merkitysten muodostamiseen perustuen.


"Ja toisaalta mallisi ei myöskään mitenkään selitä, miksi samankaltaisella kokemuspohjalla toisista - useimmista - kuitenkin tulee vaniljoja?"

Ensinnäkin: kirjoitukseni tarkoitus oli esittää malli, jolla voi lähteä tutkimaan omaa seksuaalisuuttaan. Se ei ollut artikkeli, jossa vertaillaan kinkyjä ja vaniljoita kehityshistoriallisesta perspektiivistä. Nyt peräänkuulutat jotain, mikä ei edes kuulunut kirjoitukseni aihealueeseen.

Toiseksi: ajattelet asiaa (edelleen/jälleen) väärästä suunnasta. Se ei ole yksisuuntaisesti ympäristöstä yksilöön - esim. että kaksi homomiestä tuottaa heteron tytön tai kaksi lesboa tuottaa alistuvan miehen, tai tapahtuma X aiheuttaa kinkyyden - vaan yksilön sisäinen kokemusmaailma on se tekijä, joka toimii lopullisesti määrittävänä tekijänä. Ympäristö tarjoaa sille puitteet - ja samalla rajaa muita mahdollisuuksia pois, siltä osin kuin se ei tarjoa niihin tarvittavia osatekijöitä yksilön ulottuville. Koskee myös vanhempia, heidän vuorovaikutustaan ja esimerkkiään (tai vuorovaikuttamattomuuttaan ja esimerkittömyyttään).

[Ori]

Ensin saat ala-asteella lumipesun ja sen jälkeen joudut uskovaisen opettajan kiusaamaksi. Tätä jatkuu siihen saakka kunnes pääset yläasteelle turvaan.

Koko yläasteen saat taistella vuotta vanhempia lätkäpelaajia vastaan koska ne ei tykkää sun hymystä. Lopun opiskeluajasta teet niska limassa töitä että rahat riittäisivät ruokaan ja vuokraan.

Armeijassa opettelet 12 kk petaamaan punkkaa, siivoamaan ja nielemään paskaa. Pääset intissä ja tajuat että se naapurin BMW kuski on nussinut sun tyttöystävää koko tämän ajan kun olit kasarmilla.

Saat ensimmäisen kunnon työpaikan jossa joudut selitelemään ensimmäiset vuodet että osaat kyllä tehdä asioita vaikka oletkin nuori ja komea.

Pyörit 5 vuotta Hellsingin yöelämässä ja tajuat että sulla ei ole mahdollisuuksia löytää kaunista vaimoa koska et pelaa jääkiekkoa NHL:ssä.

Päätät että nyt riittää saatana ja haluat purkaa paineitasi piiskaa heiluttamalla. Löydät netistä BDSM-Baarin ja päätät astua sisään synnin pesään. Kuuntelet 1 vuoden #meetoo henkistä hurmosta siitä miten kaikki Valkoiset hetero miehet on sikoja ja he eivät parane tästä sairaudesta ilman turvallisessa tilassa tehtyä kastraatiota.

Rupeat juomaan ja sattumalta tapaat Kontulan ostarilla vanhan luokkakaverisi Pirren jota halusit nussia jo yläasteella. Rupeatte seukkaamaan koska Pirre on myös perverssi ja kaikki menee hyvin niin kauan kunnes Pirre lähtee naapurin turkkilaisen matkaan ja sulta repee perna.

Tämä teksti on 100% kuvitteellinen tarina kuinka kasvetaan Kinkyksi.

[ööö]

Ensin saat ala-asteella lumipesun ja sen jälkeen joudut uskovaisen opettajan kiusaamaksi. Tätä jatkuu siihen saakka kunnes pääset yläasteelle turvaan.

Koko yläasteen saat taistella vuotta vanhempia lätkäpelaajia vastaan koska ne ei tykkää sun hymystä. Lopun opiskeluajasta teet niska limassa töitä että rahat riittäisivät ruokaan ja vuokraan.

Armeijassa opettelet 12 kk petaamaan punkkaa, siivoamaan ja nielemään paskaa. Pääset intissä ja tajuat että se naapurin BMW kuski on nussinut sun tyttöystävää koko tämän ajan kun olit kasarmilla.

Saat ensimmäisen kunnon työpaikan jossa joudut selitelemään ensimmäiset vuodet että osaat kyllä tehdä asioita vaikka oletkin nuori ja komea.

Pyörit 5 vuotta Hellsingin yöelämässä ja tajuat että sulla ei ole mahdollisuuksia löytää kaunista vaimoa koska et pelaa jääkiekkoa NHL:ssä.

Päätät että nyt riittää saatana ja haluat purkaa paineitasi piiskaa heiluttamalla. Löydät netistä BDSM-Baarin ja päätät astua sisään synnin pesään. Kuuntelet 1 vuoden #meetoo henkistä hurmosta siitä miten kaikki Valkoiset hetero miehet on sikoja ja he eivät parane tästä sairaudesta ilman turvallisessa tilassa tehtyä kastraatiota.

Rupeat juomaan ja sattumalta tapaat Kontulan ostarilla vanhan luokkakaverisi Pirren jota halusit nussia jo yläasteella. Rupeatte seukkaamaan koska Pirre on myös perverssi ja kaikki menee hyvin niin kauan kunnes Pirre lähtee naapurin turkkilaisen matkaan ja sulta repee perna.

Tämä teksti on 100% kuvitteellinen tarina kuinka kasvetaan Kinkyksi.

XDDDDDD

[KumiTuomas]

Kiitos Ori!   
Ilta pelastettu.

[toysnstuff]

Ensin saat ala-asteella lumipesun ja sen jälkeen joudut uskovaisen opettajan kiusaamaksi. Tätä jatkuu siihen saakka kunnes pääset yläasteelle turvaan.

Koko yläasteen saat taistella vuotta vanhempia lätkäpelaajia vastaan koska ne ei tykkää sun hymystä. Lopun opiskeluajasta teet niska limassa töitä että rahat riittäisivät ruokaan ja vuokraan.

Armeijassa opettelet 12 kk petaamaan punkkaa, siivoamaan ja nielemään paskaa. Pääset intissä ja tajuat että se naapurin BMW kuski on nussinut sun tyttöystävää koko tämän ajan kun olit kasarmilla.

Saat ensimmäisen kunnon työpaikan jossa joudut selitelemään ensimmäiset vuodet että osaat kyllä tehdä asioita vaikka oletkin nuori ja komea.

Pyörit 5 vuotta Hellsingin yöelämässä ja tajuat että sulla ei ole mahdollisuuksia löytää kaunista vaimoa koska et pelaa jääkiekkoa NHL:ssä.

Päätät että nyt riittää saatana ja haluat purkaa paineitasi piiskaa heiluttamalla. Löydät netistä BDSM-Baarin ja päätät astua sisään synnin pesään. Kuuntelet 1 vuoden #meetoo henkistä hurmosta siitä miten kaikki Valkoiset hetero miehet on sikoja ja he eivät parane tästä sairaudesta ilman turvallisessa tilassa tehtyä kastraatiota.

Rupeat juomaan ja sattumalta tapaat Kontulan ostarilla vanhan luokkakaverisi Pirren jota halusit nussia jo yläasteella. Rupeatte seukkaamaan koska Pirre on myös perverssi ja kaikki menee hyvin niin kauan kunnes Pirre lähtee naapurin turkkilaisen matkaan ja sulta repee perna.

Tämä teksti on 100% kuvitteellinen tarina kuinka kasvetaan Kinkyksi.

Hyvä oli tarina!

Mulla ensimmäiset alkusysäykset taisi tulla jostain lasten piirretystä, jossa nainen oli sidottuna tolppaan. Siihen liittyi ensiksi hyvin voimakas ajatus, joka ei ollut edes seksuaalinen luonteeltaan. Tätä seurasi toinen ajatus, mikä sitten oli jo seksuaalinen siinä mielessä, että jätti avoimeksi mitä tälle naiselle voisi tehdä - "jotain" kyllä, mutta tuolloin ei ollut tiedossa mitä se jokin voisi olla.

[Fia]

Törmäsin jotain muuta etsiessäni tällaiseen muutaman vuoden takaiseen Huffpostin kolumniin, joka mielestäni jossakin määrin liittyy aiheeseen.

J.A. Rock: The Uncomfortable Language of Kink (2016)


https://www.huffpost.com/entry/the-uncomfortable-languag_b_12517148?guccounter=1&guce_referrer=aHR0cHM6Ly93d3cuZ29vZ2xlLmNvbS8&guce_referrer_sig=AQAAAN7ySYha4b-sWJz-6ugo3tbywcqoudN9rAw6xK4BnpE7k2p_R7WVAx2GC0rlx7VZ7bu17mE30GMswbruK7DkIPyopcvSaTVbl4IQ-bCfZ5shzzixdDDpY3MiNhZjRBxzPH_jZMruMq7ZPfS1l7ZMx3ggz0IXhCHTxvJrtHrL5FGU

Erityisesti itseäni kosketti tämä kohta:

Words like submissive, slave, master, owner, property, etc. have different meanings in the kink world than they do in the real world, absolutely. But these words get their weight and their power from a larger context. And to be very clear, in kink, it’s not always a matter of creating a “game” or a “fetish” around a serious issue. Often it’s about using kink to confront that issue, and reclaiming power over an event or legacy that has held power over you. A rape survivor may use rape play to reclaim a sense of agency — to explore the idea of being helpless and brutalized in a context where they do have ultimate control over the situation. A black submissive or bottom might use race play to subvert real life racist institutions by being the one who sets the terms and limits of a racially charged scene.

^Koen, että itselleni BDSM:ssä yleisesti, mutta erityisesti submissiiviseksi asettumisessa, CNC:ssä ja rape playssä jne. on kyse nimenomaan suurelta osalta kyse tästä haltuun ottamisesta. Tällaisten kokemusten simuloiminen turvallisen partnerin kanssa pohjimmiltaan omilla ehdoilla ja omissa sovituissa rajoissa auttaa käsittelemään, kohtaamaan ja kokemaan jollain tavalla hallittavaksi ja kestettäväksi asioita, jotka itsessään ovat uhkaavia, pelottavia ja traumaattisia.

Kääntäen konsensuaaliseen dominointiin ja erityisesti sadismiin liittyy omassa mielessäni vastaavalla tavalla mahdollisuus käsitellä turvallisesti omia aggressiivisia ja väkivaltaisia haluja ja viettejä. Lähtökohtaisesti tämän puolen tunnistaminen ja tunnustaminen itsessä voi olla hyvinkin ahdistavaa, mutta BDSM tarjoaa esimerkiksi sadistiselle halulle satuttaa ja seurata "uhrin" reaktioita tai käskyttää, alistaa ja nauttia vallan tunteesta ei-haitallisen kanavan.

Ajattelen, että todennäköisesti kaikilla ihmisillä on sisällään jonkinlaisia tarpeita sekä dominointiin että submissioon, sadismiin että masokismiin liittyen, ja todennäköisesti useimmilla ihmisillä näihin tarpeisiin myös liittyy seksuaalisia jännitteitä. Uskon, että tämä liittyy jo lajimme evolutiiviseen historiaan, eläimelliseen puoleemme, jos niin halutaan sanoa. Lähtökohtaisesti tämä on melko iso tabu, eivätkä varmasti läheskään kaikki ihmiset tunnista tai voi itselleenkään saati muille myöntää näitä tarpeita itsessään. Riippuu varmasti myös paljon itse kunkin synnynnäisistä tempperamenttipiirteistä sekä henkilöhistoriasta, kuinka paljon näiden tarpeidensa kanssa on joutunut (tai päässyt) tekemisiin, ja miten ne omalla kohdalla ensisijaisesti presentoituvat (eli samaistuuko henkilö enemmän dominoivuuteen vai submissiivisuuteen, masokismiin vai sadismiin, esimerkiksi). Se, ketkä kanavoivat tämän kaiken juuri BDSMään on varmasti osaltaan myös puhtaasti sattumaa. BDSM:n piiriin tiensä voivat löytää ne ihmiset, joille tällainen konsepti ja/tai yhteisö ylipäätään kulttuurisesti on tarjolla.

Nature vs. nurture -jaottelun osalta kallistun siis sille kannalle, että se, minkä kulttuurisesti tunnistamme "kinkyydeksi" lienee oikeastaan ihmisille lajityypillistä käytöstä (nature), mutta se, millaiset kortit itse kullekin jaetaan vaikuttaa siihen, kuka sattuu elämään tätä puolta itsessään todeksi "kinkynä" (nurture).

[Fia]

Tai kuten isoäitini tapasi kommentoida post-moderneja kulttuurivirtauksia:

Joutavilla pittää jotakin olla.

 

[Mr Birch]

Tai kuten isoäitini tapasi kommentoida post-moderneja kulttuurivirtauksia:

Joutavilla pittää jotakin olla.

Toinen muunnelma: joutaville jottain hommoo.

Mr B

[toysnstuff]

Jeh, tuosta on tullut kirjoitettua aika paljon tälle foorumille samalla, kun on tehnyt sitä omaa matkaa näiden mieltymysten parissa. Sosiaaliset konventiot sekä sisäistetyt arvot/normit (mukaanlukien "yliminän" käsite psyykkisenä toimijana) on osatekijöitä siinä yhtälössä, joka määrittää minkä verran on itselle sallittua tuntea, kokea ja ajatella. Tuota yhtälöä voi lähteä muokkaamaan bdsm:n / kinkyilyn avulla. Lopputuloksena oleva vapauden aste voi kasvaa - ainakin silloin, kun pääsee pelkästä toistamispakosta (oli se sitten trauman tai narsismin sanelemaa) pidemmälle.

Tuo seksuaalisuuden liittyminen tiettyihin toimintoihin, tilanteisiin, asetelmiin ja sanoihin on sitä teemaa, josta olen tässä threadissa kirjoittanut. Ilman tätä liittymistä kyse on jostain muusta - jostain, missä ei ole seksuaalisuutta mukana. Silloin se palvelee muita tarpeita tai viettejä.

Mutta miksi seksuaalisuus on liittynyt asiaan X?

Milloin se on tapahtunut? Miten se tapahtui?

Tätä on (ainakin minusta) todella mielenkiintoista selvitellä. Ne vastaukset kertovat itsestä niin paljon - ehkä enemmän, kuin mitä muita reittejä olisi koskaan kyennyt ymmärtämään.