Kuinka kasvetaan kinkyksi

[Kolumnisti]

Kuinka kasvetaan kinkyksi


Kysymys siitä, miksi kukin nauttii sellaisesta seksuaalisuudesta kuin nauttii, tuntuu toisinaan olevan jonkinlaisen tabun asemassa. Sen esille nostamista saatetaan pitää jopa sadistisena toimena – aivan kuin itsetuntemuksessa olisi jokin raja, jota ei sovi ylittää. Tietysti silloin, kun taustalla on sellaisia traumoja, joita ei ole vielä saatu hyväksyttyä ja integroitua osaksi omaa henkilöhistoriaa, on tällainen defensiivinen suojautuminen ymmärrettävissä. Mutta itsetuntemuksen autuaaksi tekevään vaikutukseen uskovana henkilönä ihmettelen aina, kun ihmiset eivät harjoita introspektiivistä reflektiota mitä suurimmalla antaumuksella – sillä se on niitä harvoja runsaudensarvia, joista voi ammentaa parempaa oloa läpi koko elämän ajan.

Erityisen mielenkiintoista ja hedelmällistä tämä on ollut seksuaalisuuden saralla. Seksin parissa voi ilmentää hyvin erilaisia ja voimakkaita viettejä, toisinaan varsin heiveröisesti sublimoidussa muodossa. Tämä ei välttämättä onnistu muilla elämän osa-alueilla yhtä kitkattomasti suhteessa ympäristöön. Seksuaalisuus voi siten toimia väylänä, jonka kautta tavoittaa sellaisia tunteita, mielihaluja ja toiveita, jotka joudutaan arkielämässä pitämään piilossa. Näihin tutustumalla on mahdollista avata itseään toimimaan, tuntemaan ja ajattelemaan vapaammin myös muissa ympäristöissä ja ihmissuhteissa, kuin vain seksuaalisissa konteksteissa.

Omaa seksuaalisen kiihottumisen ja mielihyvän kehityshistoriaa voi halutessaan pyrkiä selvittämään suhteellisen yksinkertaisella menetelmällä. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on kuvata tällainen metodi pääpirteittäin, siten kuin olen itse oppinut sitä käyttämään. Samalla käydään hieman läpi sitä, miksi kieli on niin olennainen osa sekä kyseistä reflektioprosessia että ihmisen seksuaalisuutta yleensä.

Sanojen tarkoitus on sekä viestiä informaatiota että sitoa yhteen mielikuvia, merkityksiä ja tunteita. Tämä jälkimmäinen osuus on osa niiden psyykkistä funktiota. Kun pienet lapset alkavat hihitellä kuiskatessaan toistensa korviin sanoja ”pippeli” ja ”pimppi”, ollaan jonkin hyvin olennaisen äärellä - silloin otetaan varhaisia askeleita seksuaalisuuden psyykkisen haltuunoton tiellä.

Koska sanat eivät ole ehdottomia, ne eivät tarkoita vain tiettyä asiaa, vaan toimivat viittauksina johonkin. Vanhempien välinen seksi ja seksuaalisuus on alusta alkaen mysteeri lapselle. Siihen etsitään mieltä, käsitystä ja ymmärrystä, jotta sen kanssa voitaisiin tulla toimeen. Sanat toimivat tämän prosessin – kuten myös ajattelun yleensäkin - välineinä. Väärinymmärryksen mahdollisuudet ovat tietenkin lukemattomat ja saattaa olla, ettei kukaan pysty luomaan seksuaalisuudesta ”oikeaa” ja ”todellista” käsitystä, ei edes aikuisena. Sillä se on aina konstruktio - ja sellaisenaan henkilökohtainen harha.

Sanojen yksilöllisesti muodostuneiden merkitysyhteyksien vuoksi sekä sanat itsessään että niiden osoittamat asiat, teemat tai toiminnot latautuvat seksuaalisesti jokaisen henkilön kohdalla omalla tavallaan, partikulaaristi.  Tämän lisäksi ympäristö reagoi tiettyihin sanoihin, muodostaen niitä kohtaan kieltoja ja tabuja. Kun päiväkoti-ikäiselle opetaan, että tietyt sanat ovat kiellettyjä, tuhmia tai likaisia, niiden käyttäminen voi herättää erilaisia epämukavia tuntemuksia, perustuen tämän kiellon rikkomiseen tai ylittämiseen. Mutta kielletty, likainen ja sopimaton on samalla usein kutkuttavaa. Kunhan se ei ole henkilökohtaiseen makuun nähden aivan liian säädytöntä.

Seksuaalisuudessa on siten alueita, joissa sanat voivat olla enemmän latautuneita kuin itse niiden kohteena oleva asia. Fantasiat ovat yksi tällainen osa-alue. Sanat voivat kiihottaa herättäessään mielikuvia – tietoisia tai tiedostamattomia - mutta ne voivat myös tuntua vastenmielisiltä, etovilta tai kauheilta, pysyen silti voimakkaasti stimuloivina, tavalla jota on vaikea kuvailla. Esimerkiksi emotionaalisesti latautunut, vastustava reaktio johonkin sanaan tai sen kuvaamaan asiaan voi olla merkki torjutusta kiinnostuksesta – kielletystä kiihottumisesta. Nuoruusikäisten poikien suhtautuminen "homoiluun" on erinomainen esimerkki tällaisesta. Ilmiö onkin hyvä muistaa ja ottaa kunnioittavasti huomioon keskusteltaessa kinkyilystä toisten ihmisten kanssa. Mutta haluttaessa selvittää omaa yksilöllistä seksuaalisuuden syntyhistoriaa, ovat nämä poikkeuksellisesti latautuneet ja henkilökohtaisesti merkittävät sanat yksi parhaista lähtökohdista. Omat suosikkini ovat olleet ”raiskaus” ja ”hyväksikäyttö”.

Lähtökohdaksi voi siis ottaa jonkin itselle erityisen merkittävässä asemassa olevan seksuaalisen teon tai seksuaaliseen toimintaan kytkeytyneen sanan tai ilmaisun. Tämän ei tarvitse välttämättä olla yhdyntään liittyvä, koska seksuaalisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä asiaa, joka herättää joko kiihotusta tai siihen jollain tapaa yhteydessä olevaa mielenkiintoa: kutkutusta, tietynlaista jännitystä tai muita tuntemuksia, jotka voi tunnistaa tai aavistaa liittyvän jollain tapaa seksuaalisuuteen. Asia voi olla myös suoraan tai epäsuorasti yhdyntään liittyvä, mutta tavalla jota ei pidä seksuaalisesti kiihottavana vaan jopa ällöttävänä, vastenmielisenä, moraalittomana, sopimattomana, häpeällisenä tai kiellettynä. Olennaista on, että valitulla asialla on sekä kytkös seksuaalisuuteen, että vaikutuksia itseen.* Nämä vaikutukset voivat olla psyykkisiä, fyysisiä tai molempia.

Kun sana tai mielikuva aiheesta on valittu – esimerkiksi sana ”raiskaus” tai kuvitelma sänkyyn kahlitusta naisesta – voi seuraavaksi siirtyä muistelevaan ja keskenään vertailevaan vapaan assosioinnin vaiheeseen. Sanan kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi sellaisten tilanteiden muistelua, alkaen lapsuudesta, joihin tuo sana tuntuu olevan kytköksissä. Valittu sana tai teema saattaa olla suoraan ilmaistu kyseisessä muistossa tai se voi sopia kuvaamaan sitä tilannetta, ajatusta tai asetelmaa, joka tuolla menneellä hetkellä vallitsi. Ensimmäinen mieleen tuleva asia kannattaa aina ottaa tarkasteluun ja vähintään kirjoittaa ylös paperille, ennen kuin jättää sen ja jatkaa seuraavaan. Voi hyvinkin olla, ettei yhteyttä löydy ensialkuun laisinkaan, vaan sen oivaltamiseen menee kuukausia. Kun sitten muutamia muistoja on saanut tavoitettua ja selvennettyä itselleen, on hyvä verrata niitä nykyisiin seksuaalikäytäntöihin, fantasioihin ja mieltymyksiin: ovatko ne samankaltaisia? Onko niissä asetelmallista tai rakenteellista yhteneväisyyttä? Tässä kohtaa ajattelua voi auttaa mielikuva vanhanaikaisista piirtoheittimen kalvoista, joille piirrettiin tussilla kuvioita ja jonka sitten saattoi heijastaa minkä tahansa muun näkymän päälle: jos onnistuu oivaltamaan oman seksuaalisuuden "kuvion" tai "kaavan", mitä haluaa toistaa kerta toisensa jälkeen, niin se löytyy mitä luultavimmin myös lapsuuden ja/tai nuoruuden muistoista, suhteessa johonkin merkittäväksi koettuun henkilöön. Vanhempiin, sisaruksiin, läheisiin, kavereihin tai ihastuksiin. Niihin hahmoihin, jotka seksuaaliteemaisen muistelun kautta myös palaavat mieleen.

Kyseinen valittu sana tai teko – esimerkiksi sänkyyn sitominen – voi olla myös käänteinen ”vastaus” lapsuuden tai nuoruuden kokemukseen. Silloin se tarkoittaa toimenpidettä, joka jälkikäteen pyrkii ikään kuin kumoamaan tai korjaamaan aiemman tilanteen tai asetelman, johon tapahtumahetkellä ei ollut mahdollisuuksia vaikuttaa. Syynä on voinut olla esimerkiksi todellinen tai kuviteltu psyykkinen tai fyysinen avuttomuus sekä siitä seurannut kyvyttömyys toimia. Tilanne joka on koettu, todistettu tai kuviteltu on voinut olla myös mahdoton "käsittää", jolloin siihen ei ole kyetty luomaan mielekästä merkitystä. Tällöin suhteen luominen tapahtumaan on psyykkisellä tasolla estynyt. Samoin "liian lähelle" tai "ihon alle" päässyt, voimakkaasti latautunut ajatus, kokemus tai ihminen voidaan olla koettu tunkeilevana. Silloin se pyritään jälkikäteen pitämään psyykkisesti sopivalla ja turvalliseksi koetulla etäisyydellä - selkeässä suhteessa itseen - mielikuviin perustuvien roolien ja asetelmien kautta. Näin ihminen tavallaan elää ja "uudelleenkirjoittaa" nykyhetken toistoissa jotain, mikä aiemmin jäi vaille tyydyttävää toiminnallista tai ajatuksellista vastetta. Tällainen ulkoisen todellisuuden kautta tapahtuva, yhä uudelleen ja uudelleen toistettava sisäisen maailman järjestely on elämänmittainen prosessi. Siinä ajalla ei ole merkitystä. Mennyt on nykyisyyttä, joka elää sisällämme ja kauttamme. Joka hetki.

Psyykkinen sitominen eli asioiden "nimeäminen ja käsitteleminen" ei tapahdu läheskään aina itse tilanteen tapahtumahetkellä. Vanhoja kokemuksia sanoitetaan läpi koko elämän. Usein niiden tulkinta ja merkitys muuttuu ajan myötä, joskus jopa aivan päinvastaiseksi. Siten varhaisessa lapsuudessa tehty tulkinta ”raiskauksesta” voi todellisuudessa olla ollut yhtä hyvin isän ja äidin äänekäs panosessio, kuin todellinen ja väkivaltainen hyväksikäyttötilanne. Tulkinta riippuu sen tekijästä sekä siitä, mitä sanoja eli käsitteitä on käytettävissä. Jos teolle ei ole vielä sanaa, sen nimeäminen joudutaan jättämään auki - kunnes sille löydetään jokin ilmaisumuoto, joka onnistuu jäsentelemään ja siten 'sitomaan' sen. Tämä voi tapahtua vanhemman selittäessä asian seuraavana päivänä lapselleen tai vasta vuosikymmenien kuluttua, mikäli muisto tai siihen kytköksissä ollut ajatussisältö tunnekokemuksineen on joutunut torjutuksi tai tukahdutetuksi.

Toinen olennainen osa seksuaalihistorian selvittämistä ovat mielikuvat, jotka kuvastavat asetelmia – kahden ihmisen välistä suhdetta. Jos haluttaisiin olla tarkkoja, voitaisiin puhua kolmen ihmisen suhteesta: itsen, toisen sekä omaa sukupuolta olevan isän/äidin välisestä kuviosta. Tällöin ollaan suhteessa (heteronormatiivisesti) vastakkaisen sukupuolen edustajaan samalla, kun kannetaan mielessä mielikuvaa siitä, kuinka itsenä pitäisi käyttäytyä - jotta toteuttaisi omaa sukupuolta olevan vanhemman osoittamaa mallia siitä, mitä on olla mies tai nainen suhteessa toisen sukupuolen edustajaan. Toisinsanoen, mitä on olla mies suhteessa naiseen, jolloin miehen mallina toimii isä – tai muu kyseisen roolimallin aseman saanut henkilö. Tämä ei ole täysin tietoista, vaan ihminen toteuttaa lapsuudesta saakka omaksuttuja suhteessaolon malleja tiedostamattaan – ja tämän vuoksi myös pakonomaisesti, vailla mahdollisuutta toimia toisin. Tietoisuuteen pääsevät ja siten enemmän tai vähemmän harkinnanvaraista toimintaa ohjaavat samaistumiset saattavat mukailla idoleita, ihanneminää tai tovereita, mutta ”syvimmälle” juurtunut malli on aina taustalla, ohjaamassa ja vaikuttamassa omalla tavallaan.

Myös itse seksuaaliaktin osalta kahden ihmisen – naisen ja miehen – välistä suhdetta ohjaavat mielikuvat ja niihin kytköksissä olevat sanat ovat olennaisia. Kun mies panee naista takaapäin, pitäen hiuksista lujasti kiinni ja läiskäisee tätä toisen kätensä kämmenellä perseelle, onko kyse vain kipua aiheuttavan reaktion tuottamisesta naisen pakaralihakseen? Lätsähtävän äänen aiheuttamisesta? Naisen saamisesta voihkaisemaan kivusta? Sen toteuttamista, että ”lyödään perseelle”, joka on kokemuksen sanallinen kuvaus - symbolinen representaatio - jonka molempi osapuoli kokee omalla tavallaan mieluisana jo pelkällä ajatuksen tasolla? Entä onko mukana myös ”miehenä” olemista suhteessa ”naiseen”,  alistettuun ja otettuun, miehen armoilla olevaan? Onko silloin miehen mielessä vallitsevana mielikuvana – joko hetken ajan tai pidempikestoisesti, tietoisesti tai tiedostamattomana – ajatus itsestä ideaalisena miehenä, voimakkaana ja hallitsevana suhteessa naiseen? Onko kyse pornosta opitusta maneeristä, kavereilta kuullun jutun toistamisesta vai kenties psyykessä voimakkaasti hallitsevan naishahmon mitätöintiyrityksestä - korvikkeena toimivan partnerin välityksellä?

Samaa voi kysyä mistä tahansa muusta seksuaalisesta tilanteesta, jossa on asetelma. Kumman tahansa osapuolen näkökulmasta. Mielikuvat ohjaavat toimintaa ja sanat ovat mielikuvien olennaisia osakomponentteja. ”Alistaminen”, ”tukistaminen” tai ”kurkkuun paneminen” eivät välttämättä ole itsessään mieluisilta tuntuvia toimenpiteitä. Niihin tulee liittyä sitä ’jostakin’ tullutta seksuaalista latausta, joka saa epämukavan ja kivuliaan tuntumaan kiihottavalta. Roolin ottaminen suhteessa toiseen, osana seksuaalista asetelmaa, tekee jo paljon. Nämä rooleihin liittyvät mielikuvat ja niiden seksuaalinen latautuminen eivät synny tyhjästä.

Tällaista analysointia voi helpottaa huomattavasti, jos asettaa kuvitteellisen tarkkailijan tilanteeseen: silloin aktista tulee performanssi, joka on suunnattu kolmannelle osapuolelle. Näin molempien osapuolien roolit kyseisessä asetelmassa tulevat herkästi selvemmiksi, korostetuiksi ja alleviivatuiksi. Silloin oma asema kuviossa voi myös näyttäytyä kirkkaamna. Myös kysymys ”millainen mies minä haluan olla (suhteessa naiseen ja/tai toisiin miehiin)” tai ”millainen nainen minä haluan olla (suhteessa mieheen ja/tai toisiin naisiin)” voivat olla hedelmällisiä tapoja kysyä ja kyseenalaistaa omaa ideaalia minäkuvaa – mielikuvaa itsestä, joka on usein suunnattu myös jollekulle muulle, kuin vain itselle.

Jos oikein pitkälle haluaa kulkea tätä tietä, voi ottaa myös seuraavan kysymyksen pohdinnan alle:

Kuka on se Toinen, jolle seksuaalinen performanssi suoritetaan?

  Kirjoittanut: toysnstuff


*Poikkeuksen tähän vaikutuksen heräämisen mekaniikkaan muodostaa aiheet, jotka ovat niin tukahdutettuja tai torjuttuja, etteivät ne herätä mitään tuntemuksia. Näiden aiheiden kohdalla niiden henkilökohtaisen merkittävyyden voi tunnistaa toistuvuuden kautta: jokin asia, asetelma, mielikuva, muisto, sana tai sen muu psyykkinen representaatio tulee kerta toisensa jälkeen ”vastaan” arkielämässä. Tämä voi tapahtua omassa mielessä ja ajattelussa assosiaatioiden, väärinlukemisten tai väärinkuulemisten kautta, tai sitten asian havaitsemisena kerta toisensa jälkeen itsen ulkopuolisessa maailmassa. Aihe ikään kuin palaa uudelleen ja uudelleen, sitä ”ei pääse karkuun”, se voi tuntua tunkeilevalta - tai sitten herättää vaan hetkellisen mielihyvän aina sen havaitessaan. Jos haluaa selvittää, miksi kyseinen asia, sana tai ajatus pyörii mielessä, se kannattaa poimia syvemmän tarkastelun kohteeksi

[Saeroe]

Seuraavaa ei ole tarkoitettu henkilökohtaiseksi loukkaukseksi tai mitenkään muuten yltiönegatiivisella tavalla ymmärrettäväksi. Tätä kannattaa kuitenkin harkita, mikäli yleisön lukukokemuksen miellyttävyys kiinnostaa.

Tekstin aihe on todella mielenkiintoinen. Varsinkin minulle, peilaten vahvasti henkilökohtaista taustaani kielen parissa. Siitä huolimatta teksti itsessään ei ole mielestäni hirveän hyvä johtuen tavasta, jolla se on kirjoitettu.

En pidä itseäni ihan tyhmänä ihmisenä. Siitä huolimatta tekstin lukeminen, ymmärtämisestä nyt puhumattakaan, tuottaa minulle päänvaivaa. Tekstin tietty tieteellinen tyyli nimittäin tekee lukemisesta kömpelöä ja hidasta, ja toisinaan tuntuu, että lukemista pitäisi suorittaa sanakirja kädessä. Hienot, ylätyyliset ilmaukset, kuten vaikkapa "defensiivinen suojautuminen, sublimoidussa muodossa, konstruktio, partikulaaristi jne"... tekevät kyllä tyylillisen vaikutuksen, mutta luettavuuden kannalta ovat puhdasta myrkkyä. En näe, että kolumni tekstilajina olisi sellainen, joka vaatisi erityisen tieteellistä ja tarkkaa kieltä, ja siksi mielestäni tyylin valinta ei ole perusteltavissa.

Tämä on vain minun henkilökohtainen näkemys, mutta uskallan väittää, etten ole sen kanssa yksin. Hieman maanläheisemmällä tavalla kirjoittamalla kolumni todennäköisesti tavoittaisi lukijansa paremmin. Viesti menisi perille, lukijat ymmärtäisivät lukemaansa.
Minäkin voisin ottaa osaa keskusteluun itse kolumnin aiheesta, jos ymmärtäisin, mitä olen juuri lukenut.

Mikäli tekstin tarkoituskin on olla vähän korkealentoinen ja samalla vaikeaselkoinen, niin pyydän anteeksi kritiikkiä. Sellaisen kirjoittaminen on toki sallittua. Yleisön kannalta voisi silti olla perustellumpaa, että lukukokemuksesta jäisi käteen muutakin, kuin kasa outoja termejä ja tyh(j/m)ä olo.

[Lady Whip]

Minulle taas kyseisen kolumnistin kirjoitukset ovat huikeita seikkailuja sanojen ja tarkoitusten maailmaan.
Mielelläni näen vaivaa löytää vierasperäisille sanoille suomennoksen koska se avaa taas jotain uutta tietoa mitä tulee loppupäivä mietittyä.
Nämä ovat kuin palapelejä tai korttipeli. Pöydällä on osa palapeliä valmiina. Osa puuttuu. Sanoja joille löydetään oma paikka kokonaisuudessa ja näin saadaan koottua valmiiksi se mitä on kenties miettinyt viimeiset vuodet.

No täytyy sanoa, joskus kaipaa helppoutta. Ei jaksa miettiä. Silloin kannattaa valita helpomman palapelin ja palata vaikeampaan kun sen aika on.

[toysnstuff]

Edellinen kirjoittaja sanoikin tuossa jo käytännössä kaiken tarpeellisen. Uskon, että jos jotain haluaa löytää ja oppia - etenkin itsestä - niin sen eteen täytyy nähdä vaivaa. Eikä sen sanakirjan vilkaiseminen tee pahaa kenellekään, uudet sanat voivat viedä uusien ajatuksien äärelle.

Jos tuota Lady Whipin vertausta käyttäisi pohjana, niin tarkoituksena ei ole esitellä valmista palapeliä - sitä, miltä sen kuvan pitäisi näyttää - vaan näyttää, miten se kokoaminen tapahtuu ja mistä niitä paloja löytää lisää. Työ on tekijän vastuulla ja syntyvä kuva on siten myös hänen itsensä näköinen tuotos.

Sen tiedostan ja myönnän itsekin, että teksti oli sisältöineen ja kirjoitustyylineen jotain muuta kuin tyypillinen "kolumni", joka monesti on tarkoitettu myös viihdyttäväksi tekstiksi. Oletan, että kirjoituksiani ei julkistettaisi mikäli tämän vaihtuvan kirjoittajan paikka - johon viitataan termillä "kolumni" - olisi tarkoitettu vain tietynlaisille teksteille.

Ps. mielestäni hidas lukeminen on parasta lukemista. Se pakottaa ajattelemaan ja ymmärtämään lukemansa, ennen kuin jatkaa eteenpäin. Tai no - ei se pakota, mutta jos haluaa yrittää ymmärtää lukemansa, niin silloin ei voi edetä ennen kuin on käsittänyt, mitä edellinen lause tarkoitti. Vaikka se muodostunut mielikuva sanotusta ei vastaisikaan vielä sitä, mitä kirjoittaja on tarkoittanut, se on kuitenkin jonkinlainen käsitys. Sen varaan jatkokin voi rakentua. Tai jatkosta voi huomata, että kirjoittaja ei tarkoittanutkaan aivan tätä, mutta jotain sinnepäin - jonka jälkeen on askelta lähempänä saada kiinni siitä, mitä oikeastaan tarkoitettiin. Kun asiaa on ajatellut, pyöritellyt ja kokeillut käytännössä, sen käsittää taas seuraavalla lukemiskerralla hieman uudella tavalla.

Ymmärtämisen suhteen on minusta tärkeää käsittää se, ettei ymmärtäminen ole sama asia kuin tunne siitä, että tajuaa jotakin. Jos edessä on uusi asia ja saa heti kokemuksen, että hei mä ymmärrän tän, on mitä luultavimmin vain käsittänyt asian niillä omilla vanhoilla käsitteillä, mielleyhtymillä ja kaavoilla, joilla on tähänkin asti tottunut jäsentämään maailmaa ja asioita. Uuden asian käsittäminen ja ymmärtäminen vie aikaa, koska se edellyttää vanhojen ajatuskuvioiden muokkaamista, venyttämistä ja joskus jopa uusien mielteiden hidasta ja asteittaista synnyttämistä. Se voi viedä tunteja, päiviä, kuukausia, vuosia.

Saeroe, oli hyvä ettet ymmärtänyt mitä juuri luit.

[Ms. M]

Minulle sanoi eräs pitkän linjan esseisti kerran, että hyvä teksti on sellainen, jonka ymmärtää ilman sanakirjaa. Asiat on pyrittävä pukemaan sanoiksi niin, että ilmaisu on tiivistä ja se sisältää mahdollisimman vähän/jos ollenkaan ns. yliopisto jargonia.

Mielenkiintoinen aihe kyllä kolumnissa, muttei se tekstinä oikein vakuuta. Sori.

Ymmärtää jotain on vähän sama kuin nähdä ymmärrettävä asia sen kaikilta puolilta. Johan "ymmärtää" sanana viittaa siihen ("ymmärtää" on alunperin tarkoittanut "ympäröidä" . Myös "ympyrä" liittyy näihin sanoihin).

[MasterOpie]

Aloitin innolla lukemaan tätä julkaisua, mutta melko pian huomasin että teksti oli minulle aivan liian raskasta ja vaikeaselkoista. Kahlasin tekstin kuitenkin loppuun. Minulle tuli olo, että kirjoittaja on enemmän kirjoittanut tekstin itselleen kuin meille lukijoille. En voi välttyä ajatukselta että tekstin tarkoitus on enemmän buustata kirjoittajan "sivistystä" tai sivistysanojen tuntemusta kuin antaa lukijalle jotain uutta.

Yst. Terv.
Karwis

[balthazar]

Toistaiseksi sun teksteistä on välittynyt enimmäkseen se, että olet jonkin korkeamman totuuden äärellä ja on tyhmä, jos ei sitä ymmärrä. Laiska, jos ei viitsi nähdä kolumnin lukemiseen nähden moninkertaista vaivaa yrittäessään talikolla kaivaa juuri sun tarkoituksia ja ajatuksia.

Teksti on mielestäni hyvä ja erilainen, kyllä tänne erilaisuutta mahtuu. Puhut ihan oikeista asioista, mutta en tiedä onko tyylisi tarkoituksella tuollainen termistöltään ja käsitteistöltään pseudointellektuelli. Enkä oikein usko siihenkään että olisit ihan niin ylimielinen kuin mitä tekstisi antavat ymmärtää, mutta se että kirjoitat ikäänkuin alaspäin saa ainakin oman mielenkiintoni hyvinkin lerpahtamaan.

Tavallaan, jos kirjoittaa akateemisesti niin olisi ihan suotavaa olla lähdeviitteitä ja laajennuksia tarjolla niille, jotka oikeasti haluavat ottaa tekstisi tosissaan. Jos taas haluaa olla lähestyttävä niin voisi unohtaa sanoilla ja termeillä loistamisen ja kirjoittaa subjektiivisesti. Tällaisenaan kolumnisi tipahtaa juuri siihen rakoon että harvat varmaan ovat erityisen innoissaan tai valaistuneita sen lukemisen jälkeen, mutta toivottavasti tämä kolumni osuu niiden makuun jotka eivät niin välitä ja saa arkisemmista ja lähestyttävämmistä teksteistä irti mitään.

Toisaalta, eihän kaikkia tarvitsekaan miellyttää ja kolumnisi on varmasti antanut paljon monille, jotka eivät ole tähän syystä tai toisesta asiasta kertoneet. Tapasi lytätä tekstiäsi (huom. Ei sinua) kritisoivia on parhaimmillaankin huvittava.


Tsemppiä vaan jatkoon, kyllä se siitä

[latexbun]

Mitä enemmän tietää, sitä vähemmän saattaa ymmärtää tietävänsä. Ehkäpä aloittaja voisi vaihteeksi kirjoittaa siitä näkökulmasta, jossa lukija ei makaa oletetulla punaisella nahkadivaanilla. Uskon että omaakin reflektointia löytyy.

Saeroelle jättämäsi kommentti "ymmärtämättömyydestä" oli mielestäni ylimielinen ja typerä.

[submit]

Sorry OT jatkuu.

Yllytyshulluna piti heti lukea läpi ja voin tietysti todeta vain omasta puolestani (ihan vain ammattikorkeakoulupohjalta) että ei ollut liian vaikeita sivistyssanoja, eikä muitakaan ilmaisuja 

Kiitos kaikille kolumnisteille tasapuolisesti.

[toysnstuff]

Minulle sanoi eräs pitkän linjan esseisti kerran, että hyvä teksti on sellainen, jonka ymmärtää ilman sanakirjaa. Asiat on pyrittävä pukemaan sanoiksi niin, että ilmaisu on tiivistä ja se sisältää mahdollisimman vähän/jos ollenkaan ns. yliopisto jargonia.

Jos jokin kohta on epäselvä tai vaikea ymmärtää, siitä voi kysyä. Vastaan mielelläni. Minun täytyy vain saada ensin tietää, mitä kohtaa ei ymmärretä ja miksi ei. Eli mitä toinen käsittää ja mitä ei, jotta saa selvyyden siitä, miten punoa sen jo-olemassa-olevan käsityksen ja vielä-käsittämättömän välille silta.

Ymmärtää jotain on vähän sama kuin nähdä ymmärrettävä asia sen kaikilta puolilta. Johan "ymmärtää" sanana viittaa siihen ("ymmärtää" on alunperin tarkoittanut "ympäröidä" . Myös "ympyrä" liittyy näihin sanoihin).

Mulle ymmärrys tarkoittaa nykyään sitä, että asia on itselle tuttu. Vertauskuvan kautta ilmaistuna: sen sijasta että katsoo virtaavaa jokea rannalta ja osaa kuvailla miten se liikkuu, on kulkenut tuon joen itse virtaamalla sen mukana. Silloin todella tuntee asian, mistä puhuu, eikä vain kuvaile sitä ulkopuolelta pintapuolisesti - koska näkökyky rajoittuu siihen vedenpintaan ja voi vain spekuloida, mitä sen takana on.

Lukemalla jostakin aloitetaan sen hahmottelu, ikään kuin ääriviivojen piirtely tyhjälle paperille. Luodaan mielikuvaa uudesta ilmiöstä. Sen jälkeen voi tehdä havaintoja, miten se näyttäytyy maailmassa. Muissa ihmisissä ja itsessä. Sitten voi lähteä tutkimaan sitä, kokeilemaan sitä, tunnustelemaan sitä - miten se ilmenee, elää, toimii, vaikuttaa. Ja kun näiden myötä se alkaa tulla yhä tutummaksi ja lopulta sen elää itse lävitse, sen alkaa käsittämään kokonaisuudessaan. Ymmärtämään mistä se alkaa, miten se vaikuttaa ja mihin se johtaa. Jos joku on käynyt läpi kuolemanpelon, niin hän voi kyllä kuvailla sitä muille, mutta ei sitä vielä ymmärretä ennen kuin se on jollain tapaa itse eletty läpi. Sama idea on tässä: itsetuntemuksen lisääminen edellyttää sen asian läpikäymistä. Kulkemista, tutkimista, työstämistä. Siihen ei ole tekstiä, joka luetaan ja sitten "ymmärretään".

Jos haluaa "ymmärtää", miten ihminen toimii, voi lukea vaikka Sigmund Freudin tuotannon. Kattavampaa kuvausta ihmismielestä saa hakea. Mutta se ei vielä muuta yhtään mitään ihmisessä itsessään, eikä varsinkaan kerro, miksi lukijasta on tullut juuri sellainen kuin hän on. Se voi antaa suuntaviittoja, mistä lähteä tutkimaan asiaa, mutta se tutkiminen on jokaisen tehtävä itse. Se on pohdinnan ja itsereflektion työtä. Se vie aikaa, on vaivalloista ja aiheuttaa ahdistusta. Mutta jotkut on niin hulluja, että pitää sitä kaiken tuon arvoisena. Pahimmat yrittävät vielä kannustaa muita lähtemään tuolle taipaleelle Kalmansoiden lävitse.

Väittäsin, tai vähintäänkin toivon, että tossa tekstissä on tiivistettynä riittävä info siihen, että voi alottaa sen matkan oman seksuaalisen kehityshistorian selvittämiselle.

Aloitin innolla lukemaan tätä julkaisua, mutta melko pian huomasin että teksti oli minulle aivan liian raskasta ja vaikeaselkoista. Kahlasin tekstin kuitenkin loppuun. Minulle tuli olo, että kirjoittaja on enemmän kirjoittanut tekstin itselleen kuin meille lukijoille. En voi välttyä ajatukselta että tekstin tarkoitus on enemmän buustata kirjoittajan "sivistystä" tai sivistysanojen tuntemusta kuin antaa lukijalle jotain uutta.

Mun kirjoitustapani tällaisessa aiheessa on sellainen, että etsin/annan sanojen nousta mieleen, jotka onnistuvat kuvaamaan tarkimmin sitä ajatusta, jonka haluan välittää. Jos sen esittäisi jälleen vertauskuvalla, niin se on kuin piirtäisi isolle paperille lyijytäytekynällä yhtenäistä jatkuvaa viivaa niin, että siinä on vain millin rako mihin sen pitää osua - koko ajan. Kai sen lukeminen on sitten samanlaista: kuin yrittäisi seurata tuota viivaa omalla kynällä ilman, että luiskahtaa siitä reunoille ja joutuu aloittamaan taas (lauseen) alusta.

Mutta jos tuosta tekstistä haluaa jonkun lähtökohdan ottaa, joka on lukijalle ehkä sitä "jotain uutta", niin sanan poimiminen ja sen muisteleminen suhteessa elettyyn elämään, etenkin niihin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiin. Että löytyykö se sieltä. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Muu alkaa avautua sen kautta/jälkeen, jos on avautuakseen.

Toistaiseksi sun teksteistä on välittynyt enimmäkseen se, että olet jonkin korkeamman totuuden äärellä ja on tyhmä, jos ei sitä ymmärrä. Laiska, jos ei viitsi nähdä kolumnin lukemiseen nähden moninkertaista vaivaa yrittäessään talikolla kaivaa juuri sun tarkoituksia ja ajatuksia.

Noh, minunpa tarkoituksia ja ajatuksia sieltä kaivetaan, jos jotain. Toki ne jutut on peritty toisaalta ja toisilta, välitän vain eteenpäin omien suodattimien kautta.

Mutta en mä näitä muuten jaksaisi kirjoittaa, jos en todella uskoisi, että se mistä kirjotan on sen arvoista.

Teksti on mielestäni hyvä ja erilainen, kyllä tänne erilaisuutta mahtuu. Puhut ihan oikeista asioista, mutta en tiedä onko tyylisi tarkoituksella tuollainen termistöltään ja käsitteistöltään pseudointellektuelli. Enkä oikein usko siihenkään että olisit ihan niin ylimielinen kuin mitä tekstisi antavat ymmärtää, mutta se että kirjoitat ikäänkuin alaspäin saa ainakin oman mielenkiintoni hyvinkin lerpahtamaan.

Termit ja käsitteet on kuitenkin tarpeen, kun haluaa kuvata asioita. Jos sulla on jokin, mitä et ymmärrä etkä saa siitä selvää vaikka yrität ottaa selvää, niin kerro toki.

Esimerkiksi lause "Sanojen yksilöllisesti muodostuneiden merkitysyhteyksien vuoksi sekä sanat itsessään että niiden osoittamat asiat, teemat tai toiminnot latautuvat seksuaalisesti jokaisen henkilön kohdalla omalla tavallaan, partikulaaristi." viittaa siihen, kuinka me jokainen muodostetaan omanlaisemme maailmankuva, joka rakentuu sanojen varaan. Niiden kautta sidotaan mielikuvia ja merkityksiä ja siten jäsennetään maailmaa. Kissasta tulee kissa ja koirasta koira. Jollekin se kissa voi erotisoitua, toiselle koira. Se kiihottumista tai muuta tunnetta aiheuttava tekijä voi olla pelkkä sana "kissa", tai sitten se nelijalkainen olento. Missä on sana, siellä voi olla nautinto.

Kun mietin tuota kirjoitustapaani, niin se on kyllä perua kirjoista, joita olen lukenut. Erona on se, että kirjoissa on käytössä satoja sivuja asioiden selittämiseen, kun taas tällaisessa muodossa asia pitäisi ilmaista lyhyesti. Muutamaan A4:seen tiivistettynä. Jos haluaa helppolukuista ja selkeää tekstiä aiheesta, niin Sigmund Freud on kyllä viimeisen sadan vuoden ajalta top 3:ssa.

Tavallaan, jos kirjoittaa akateemisesti niin olisi ihan suotavaa olla lähdeviitteitä ja laajennuksia tarjolla niille, jotka oikeasti haluavat ottaa tekstisi tosissaan.

En lähde lisäämään lähdeviitteitä tällaiseen tekstiin yksinkertaisesti siitä syystä, että niiden etsiminen vie todella paljon aikaa. Vaikka muistaisin, kuka on asiasta kirjottanut ja saattaisin jopa muistaa, miten se on kirjoitettu alkuperäisteoksessa ja missä kohtaa sivua se on, sen kohdan etsiminen on hyvin aikaavievä prosessi. Jos sattuu edes valitsemaan ensiyrittämällä oikean teoksen kyseiseltä kirjoittajalta.

Jos taas haluaa olla lähestyttävä niin voisi unohtaa sanoilla ja termeillä loistamisen ja kirjoittaa subjektiivisesti.

Tällöin päädytään kuvaamaan omaa kokemusta. Ihan tietoinen valinta, etten lähtenyt sitä tässä tekemään. Tämän on tarkoitus olla se 'piirtoheitinkalvo', johon on piirretty tarvittavat ympyröinnit ja yhteyksiä merkitsevät viivat niiden välille. Lopun - niiden asettamisen kohdalleen oman elämän perspektiivissä - voi/saa/joutuu henkilö tekemään itse.

Tapasi lytätä tekstiäsi (huom. Ei sinua) kritisoivia on parhaimmillaankin huvittava.

Viittaat varmaan tällä vastauksiini, joissa perustelen, miksi olen kirjoittanut kuten olen kirjoittanut? Tai miksi olen sitä mieltä kuin olen ja pidän toisen mielipidettä/väittämää/argumenttia vääränä, virheellisenä tai kehnompana kuin omaani?

Jos mun vastaukset tuntuvat suorastaan lyttääviltä niin vaikuttaa siltä, että oma argumentointi on kohdillaan. Kiitos.

Toki sitten, jos tarkoitat että olisin lytännyt jotain henkilöä, enkä hänen validia tekstini sisältöön (huom. sisältöön) kohdistuvaa kritiikkiä, niin kerro toki esimerkkejä.

Saeroelle jättämäsi kommentti "ymmärtämättömyydestä" oli mielestäni ylimielinen ja typerä.

Minusta oli mainiota, että tuo ymmärtämisen paradoksi tuli esille Saoroen ansiosta. Aito kiitos hänelle.

Sorry OT jatkuu.

Heh. Eipä mittään, eipä mittään.

Yllytyshulluna piti heti lukea läpi ja voin tietysti todeta vain omasta puolestani (ihan vain ammattikorkeakoulupohjalta) että ei ollut liian vaikeita sivistyssanoja, eikä muitakaan ilmaisuja 

Hyvä! Mukava kuulla näistäkin kokemuksista.

[latexbun]

Sallinette niin vaatimattoman, mutta lyhyen runoni.

Seksivau emätinorgasmi.
Sinä unohdettu hyljeksitty.
Pieni mutta suuri.
Klitoris.
Jonkun nahkasohvalla.
Löydä itsesi muualta.
Klitoris.

Ja edit: S.Freud ja teoria emätinorgasmista. Itse en panisi ketään, jonka mukaan Sigmund Freud tunsi naisen anatomian, mutta kukin tavallaan.

[bikantti]

Tässä yksi lähestymistapa, jos jotakuta lukijaa kiinnostaa. https://www.tukinainen.fi/e_kirja_1/seksuaalianamneesi.pdf

[orjamies]

otanpa ihan erilinjan EI ole 1 eikä vikakerta olen pitkälti sitämieltä kinkyksi synnytään EI  kasveta toki esittää voi mitä vaan itsekkin olen iso ja ruma hyvin menisin Masterista mutta juu ei toimi ihminen on mitä on .

[Saeroe]

Tässä yksi lähestymistapa, jos jotakuta lukijaa kiinnostaa. https://www.tukinainen.fi/e_kirja_1/seksuaalianamneesi.pdf

Ihan huippuhyviä kysymyksiä, kiitokset linkin jakamisesta! Hyödyllistä sisältöä. Kysymykset ovat todella kiehtovia, jopa mukaansatempaavia pohdittavia. Johdattavat hyvien mietintöjen pariin, ja tarjoavat näkökulmia ja lähestymistapoja, joita ei ole aiemmin tullut ajatelleeksi. Näihin vastaaminen avaa omaa seksuaalihistoriaa yllättävän tehokkaasti, suosittelen tutustumaan.
Ovat vieläpä selkeästi muotoiltuja ja helposti ymmärrettäviä, että tällainen vähän yksinkertaisempikin ihminen tajuaa. 

[Mr Birch]

Minusta kolumnisti hyvin tiivistää tässä aseman, josta kirjoittaa:

tsetuntemuksen autuaaksi tekevään vaikutukseen uskovana henkilönä ihmettelen aina, kun ihmiset eivät harjoita introspektiivistä reflektiota mitä suurimmalla antaumuksella – sillä se on niitä harvoja runsaudensarvia, joista voi ammentaa parempaa oloa läpi koko elämän ajan.

Lukijan tehtävä on sitten päättää haluaako kelkkaan lähteä.

Mr B