Kuinka kasvetaan kinkyksi

[toysnstuff]

Tällä hetkellä minusta tuntuu etten enää käsittele traumoja vaan rentoudun ja nautin.

Mukava kuulla, että tuollaisen kasvuympäristön jäljiltä olet saanut löydettyä rauhan. Kiitos avoimesta jakamisesta.

Saanko vielä udella, onko sulla jotain suosikkijuttua tai sessiointitapaa, joka on pysynyt mielekkäänä vuodesta toiseen?

[toysnstuff]

Kiitos tästä leikistä.

Kiitos/ole hyvä.

Ajattelin tuota viestiäsi lukiessa, että voisin kysyä sinulta vielä lupaa siihen, että voinko käyttää kirjoituksessasi esiintuomiasi asioita toisiinsa "ristiin-rastiin" yhdistettyinä lainauksina, sillä muutamassa kohtaa voisin näin selventää aika helposti sitä, mitä alkuperäistekstissä haettiin takaa.

Mutta tuo loppuosa, missä totesit tyyliin että jooh, ihan kiva mutta... (synnyin kinkyksi), sai miettimään kannattaako vastausta osoittaa sinulle. Mieluusti kyllä täsmennän aihetta tuon kirjoituksesi perusteella, siitä saa hyvin materiaalia aiheen perusteellisemmalle selvittelylle. Joissakin kohtaa pääsit kiinni siihen, mitä hain, mutta monesti ote ei pitänyt 'loppuun saakka'. Eikä siinä mitään - olisi absurdia, jos joku voisi vastata mallin nostattamiin kysymyksiin noin vain ilman, että niitä on aiemmin tuonut oman tietoisuutensa piiriin ja ulottuville. Tämä ei tosiaann ole yhden istunnon menetelmä, vaan pitkään ja aina vain syvemmälle pyrkivä metodi. Etenkin torjutun (mielen)materiaalin tavoittaminen ja omaksi ottaminen on vaivalloista puuhaa - se ei tunnu kivalta, vaan tekee kipeää.

Mallin tietoteoreettinen perusta on psykoanalyyttisessa ihmiskäsityksessä, jossa on tarkasteltu mm. kielen, mielikuvien, samaistusten ja ideaalien välisiä kytköksiä suhteessa niihin koettuihin kokemuksiin, jotka tulevat muodostamaan sen mitä "seksuaalisuudeksi" nimitetään. Nautinto on siinä mukana, myös kärsimyksen kautta. Tässä olen kuvannut mallin sellaisessa muodossa, joka periaatteessa voisi mahdollistaa "syvälle" pääsemisen ilman reflektiopintana toimivaa toista henkilöä. Rajat tulee siitä, kuinka pitkälle kunkin oma mieli kykenee mennä - sillä hetkellä. Jos haluaa oppia muistamaan kaikki yön aikana näkemänsä unet sekä olla tietoinen toimija uniensa aikana, se voi edellyttää vuosien panostamista. Sama koskee itsetuntemuksen lisäämistä. Kyseenalaistaminen on siihen ehdoton perusedellytys. Jos ei kyseenalaista, vaan pitäytyy jo omaksumassaan käsityksessä, silloin ei syvennetä itsetuntemusta vaan ylläpidetään jo olemassaolevaa ja omaksuttua narratiivia.

Jahka joskus saan näppiksen eteeni niin voin vastailla tarkemmin. Etenkin kaavan käsite tuntui kaipaavan lisäselvennystä. Mietin, voisiko tätä verrata funktiolaskuun, jossa muuttujat voivat kyllä vaihdella (sanat, sukupuolet, kokemukset). Mutta mun matikantuntemus on niin kehnoa ja unohtunutta, että en lähde tuota vertausta kehittämään pidemmälle. Parempi kun yritän näyttää, mitä tarkoitan.

[mirbe]

Tällä hetkellä minusta tuntuu etten enää käsittele traumoja vaan rentoudun ja nautin.

Mukava kuulla, että tuollaisen kasvuympäristön jäljiltä olet saanut löydettyä rauhan. Kiitos avoimesta jakamisesta.

Saanko vielä udella, onko sulla jotain suosikkijuttua tai sessiointitapaa, joka on pysynyt mielekkäänä vuodesta toiseen?

Joo. Piiskaaminen oli se juttu mitä halusin kokeilla, vaikka kipukynnykseni on jotenkin aika matala. Siitä on tullut mulle juttu, jonka kanssa voin testata rajoja, luottamusta ja rentoutua ja nauttia. Siinä tiivistyy kivasti kaikki. Siihen kun yhdistetään vielä sidottuna oleminen jollain tapaa, niin siihen yhdistyy hyvin kontrollin luovuttaminen, mistä arjessani pidän lujasti kiinni.

[Fia]

Kiitos tästä leikistä.

Kiitos/ole hyvä.

Ajattelin tuota viestiäsi lukiessa, että voisin kysyä sinulta vielä lupaa siihen, että voinko käyttää kirjoituksessasi esiintuomiasi asioita toisiinsa "ristiin-rastiin" yhdistettyinä lainauksina, sillä muutamassa kohtaa voisin näin selventää aika helposti sitä, mitä alkuperäistekstissä haettiin takaa.

Mutta tuo loppuosa, missä totesit tyyliin että jooh, ihan kiva mutta... (synnyin kinkyksi), sai miettimään kannattaako vastausta osoittaa sinulle. Mieluusti kyllä täsmennän aihetta tuon kirjoituksesi perusteella, siitä saa hyvin materiaalia aiheen perusteellisemmalle selvittelylle. Joissakin kohtaa pääsit kiinni siihen, mitä hain, mutta monesti ote ei pitänyt 'loppuun saakka'. Eikä siinä mitään - olisi absurdia, jos joku voisi vastata mallin nostattamiin kysymyksiin noin vain ilman, että niitä on aiemmin tuonut oman tietoisuutensa piiriin ja ulottuville. Tämä ei tosiaann ole yhden istunnon menetelmä, vaan pitkään ja aina vain syvemmälle pyrkivä metodi. Etenkin torjutun (mielen)materiaalin tavoittaminen ja omaksi ottaminen on vaivalloista puuhaa - se ei tunnu kivalta, vaan tekee kipeää.

----

Jahka joskus saan näppiksen eteeni niin voin vastailla tarkemmin. Etenkin kaavan käsite tuntui kaipaavan lisäselvennystä. Mietin, voisiko tätä verrata funktiolaskuun, jossa muuttujat voivat kyllä vaihdella (sanat, sukupuolet, kokemukset). Mutta mun matikantuntemus on niin kehnoa ja unohtunutta, että en lähde tuota vertausta kehittämään pidemmälle. Parempi kun yritän näyttää, mitä tarkoitan.

Moikka. Anna toki mennä vaan. Tähän kirjoittamani pyrkii nimenomaan olemaan rehellinen ja avoin "testiajo" tolle esittämällesi metodille; demo siitä, mihin annetuilla ohjeilla pääsin. Koetin olla avoin ja vastata rehellisesti, jolloin tietysti tekstistä muodostui varsin henkilökohtaista. Olen kuitenkin harkinnut ja kokenut voivani nämä asiat tässä kontekstissa tällä anonymiteetin asteella sanoa, eli senkin puolesta niiden ruotiminen voi nyt puolestani olla "vapaata riistaa". Mikäli päädyt esittämään kertomastani kysymyksiä, vastaan siihen, mihin haluan, niin kuin haluan. 🙂

Kuten kirjoitinkin, paikoitellen koin saavani metodistasi kiinni  ja jollain tapaa "hyödyin" siitä, paikoitellen taas selkeästi koin, että "pallo tippuu" enkä oikein hahmottanut omakohtaisesti mitä "hyötyä" osasta harjoitteen elementtejä oli tarkoitys olla tai miten elementtien oli tarkoitus yhdistyä toisiinsa. Kuten totesin, eteenkin varhaislapsuuden yhteys myöhempään (kinkyyn) seksuaalisuuteen jäi minulle jotensakin hämäräksi.

Psykoanalyyttiset työmenetelmät ja niiden hieman vinotkin sovellukset sikäli kyllä kiinnostavat, että sattumoisin opintoni sivuavat juuri parasta aikaa aihetta. 🙂

Olen myös kanssasi samaa mieltä siitä, että mielikuvaharjoitteiden haltuun ottaminen vaatii kyllä useampia säännöllisiä harjoituskertoja. Lucid-unien sijaan itselleni tuli mieleen meditaatio.

(Olen muuten tosin harjoitellut joskus elämässä lucid-uneksimisen tekniikkaa, ja olikin vaihe jolloin kykenin jossain määrin vaikuttamaan unieni kulkuun ja muistamaan ne hyvin. Luovuin kuitenkin tämän taidon ylläpitämisestä, kun en alkuinnostuksen jälkeen kokenut saavani siitä juuri hyötyä tai iloa.)

Matemaattisina malleina minulle ei ehkä kannata selittää mitään. 😂 Se ei oikein ole mukavuusaluettani. 😉

[toysnstuff]

Joo. Piiskaaminen oli se juttu mitä halusin kokeilla, vaikka kipukynnykseni on jotenkin aika matala. Siitä on tullut mulle juttu, jonka kanssa voin testata rajoja, luottamusta ja rentoutua ja nauttia. Siinä tiivistyy kivasti kaikki. Siihen kun yhdistetään vielä sidottuna oleminen jollain tapaa, niin siihen yhdistyy hyvin kontrollin luovuttaminen, mistä arjessani pidän lujasti kiinni.

Toi sun eka viesti oli muuten erinomainen esimerkki siitä, miten vielä aikuisiällä se oma toiminta perustuu aiempaan, koettuun ja elettyyn elämään. Vaikka menneisyyttä ei voi muuttaa, jotain voi saada lisää - sen rinnalle. Jos hyvin käy.

Mua kiinnostais kuulla vielä enemmän siitä, mikä tän kontrolloimisen merkitys ja tarkoitus sulle on? Siis sen, mitä itse harjoitat?

[toysnstuff]

En saa tähän nyt quoteja, mutta kaikki lainaukset ovat siis Fialta.

Itseki lopetin lucideilla leikkimisen sen myötä, kun huomasin, että on lopulta paljon antoisampaa antaa unen kertoa se tarinansa. Mutta ehkä sitä olis voinu viedä vielä pidemmälle, Inceptionin tyyliin. Rakennuttaa itselleen holveja, joihin mennä ihmettelemään sinne kätkettyjä syvimpiä pelkojaan.

"Toisaalta samaan aikaan en oikein osta ajatusta, että itsetutkiskelu olis välttämättä esim. mitenkään hurjan kehittävää. Viehätyn ajatuksesta, että päräyttävintä voisikin olla elää tässä ja nyt, valita vallitsevaan tilanteeseensa sopiva minuus yhä uudelleen ilman menneisyyden painolastia.

Menneisyys vaikuttaa siihen, mikä minusta tuli. Mutta se, mitä valitsen juuri nyt olla, tekee sen, mitä minusta vielä tùlee."

Menneisyyttä ei saa irti ihmisestä. Siksi se on kuvitelmaa, että voisi valita sen, mitä on - yhtälailla kuin sen, mitä itsestä tulee. Jos haluaa vaikuttaa siihen millaiseksi tulee, on työskenneltävä sen kanssa, mitä on jo. Ja se mitä on nyt, on seurausta menneestä.

Itsetutkiskelu on itsetuntemuksen lisäämistä. Valon tuomista sinne, missä on pimeää. Tietoiseksi tekemistä, tietoisuuden piiriin saattamista. Tässä on ainakin kaksi tasoa: omista ajatuksista ja tunteista tietoiseksi tuleminen (nykyhetkessä jatkuva prosessi) sekä menneisyyden saattaminen tietoisuuden piiriin ('unohdetun' palauttaminen muistetuksi ja osaksi omaa tunnustettua kokemushistoriaa). Käytännössä esimerkiksi sillä meditaatiolla voi edesauttaa tuota ensimmäistä osuutta, jos sen tekee niin, ettei päädy tukahduttamaan ja torjumaan ajatuksiaan ja tunteitaan. Toinen osa on vaikeampi. Se on kuin Aku Ankan salapoliisityötä: seurataan jalanjälkiä ison suurennuslasin kanssa niin pitkään, että törmätään pää edellä siihen, mitä etsittiin. Jalanjälkien seuraaminen on assosiointia ja muistelua, esteiden ja vastustusten ylittämistä. Siinä oma mieli on vastustajana. Oma tietoinen halu löytää totuus - siis oma tahto ja päättäväisyys, joka ei saa murtua - on se, jolla voitetaan tuo vastustaja.

Oman seksuaalisuuden historian voi löytää näiden molempien avulla. Nykyhetki antaa johtolankoja menneisyyteen ja menneisyys kertoo itsestään nykyhetkessä. Langat ovat jo olemassa, ne pitää vain tunnistaa ja sen jälkeen seurata niitä.

Sanat ja seksuaaliset mieltymykset (esimerkiksi sessioasetelmat) voivat toimia tällaisina johtolankoina.


"Tässä vaiheessa ymmärsin kyllä jo sanan konnotaatiot ja pystyin argumentoimaan äidilleni näsäviisaasti, että vittu-sanan käyttöni on haltuunottavaa. 😂"

Hehee. Aivan mahtavaa.

"En oikein tiedä, mitä tarkoitat nuorten poikien suhteella homoiluun."

Teini-ikäisillä pojilla on usein kova tarve nimitellä muita homoiksi ja vältellä kaikkea, mikä sisältää tai herättää hellyyden, välittämisen, rakastamisen yms. tunteita jotka kohdistuisivat toisiin saman sukupuolen henkilöihin. Sitten kuitenkin kännissä saatetaan halailla - tai vähän painiskella. Mutta ei mitenkään homosti, tietenkään. Vaan "ihan läpällä".

Tämä on siis esimerkki torjunnasta, miten torjutaan se puoli itsestä mitä ei pystytä sillä hetkellä hyväksymään. Joka sit kuitenkin tulee esille, kuten torjutun on tapana.

""Raiskaus" ja "hyväksikäyttö" on siis sulle henkilökohtaisesti latautuneita sanoja ja se liittyy jotenkin sun lapsuuteenko? Mä koen, että noi on kyllä yleisesti hyvin latautuneita sanoja, mutta ei liity mun lapsuuteen juuri paljon mitenkään."

Kyllä, otin nuo omasta henkilöhistoriastani. Ne ovat sanoina latautuneina, ilman yhteyttä todelliseen raiskaukseen tai hyväksikäyttöön. Niillä on merkityssisältö, joka on subjektiivisesti koostunut. Tarkoitan siis sitä, että sinulle, minulle ja kolmannelle taholle (jollekin lukijalle) nämä sanat tarkoittavat eri asioita, vaikka jokainen meistä voisi käsittää yhden niiden tarkoittaman asian samantapaisesti: niiden juridisen merkityksen. Jollekin esimerkiksi "sukka" voisi olla seksuaalisesti jollain tapaa latautunut sana, kun se on yhdistynyt johonkin kokemukseen tai mielikuvaan lapsuudessa. Mutta samalla se olisi myös "sukka", sana jota käytetään arkipäiväisesti tarkoittamaan jalkaan puettavaa kangaspussia. Sana voi siis johdattaa monelle tielle - tai siitä voi lähteä ikään kuin monta eri langanpätkää. Osa vie yhteisesti jaettuihin merkityssisältöihin, mutta osa vie sinne omaan, henkilökohtaiseen merkitysten konstallaatioon. Siellä "sukka" voi saada seisomaan.

"Teini-iässä kyllä sanaan "raiskaus" on varmaan muodostunut mullakin hyvin henkilökohtainen lataus, koska mut on teininä raiskattu. 🤔 Mutta en ajattele, että mulla olis ollut "torjuttua kiinnostusta" raiskauksia kohtaan ennen tätä kokemusta."

"Raiskaus" on tässä tosiaan vain sanana käytössä. Jos sen haluaa palauttaa yleisempään fantasioissa ilmenevään merkitykseen, sen voi katsoa ilmentävän tilannetta, jossa 'mies haluaa naista niin paljon, että ottaa tämän vaikka väkisin'. Jolloin - mikäli nainen näin haluaa fantasioida - mies (jonka nainen haluaisi ottavan itsensä) ottaa hänet (kysymättä lupaa ja 'vastusteluista' huolimatta). Lopulta nainen joutuu (tai saa) antautua. Tietenkään tämä ei ole fantasiassa mikään oikea raiskaus, koska kyse ei ole vastentahtoisesta seksistä. Ydinmehuna on miehen voimakas halu, jonka nainen on hänessä herättänyt. [Nainen on tässä pääosassa, eikö vain?]

"Sanat voivat kiihottaa herättäessään mielikuvia – tietoisia tai tiedostamattomia - mutta ne voivat myös tuntua vastenmielisiltä, etovilta tai kauheilta, pysyen silti voimakkaasti stimuloivina, tavalla jota on vaikea kuvailla. Esimerkiksi emotionaalisesti latautunut, vastustava reaktio johonkin sanaan tai sen kuvaamaan asiaan voi olla merkki torjutusta kiinnostuksesta – kielletystä kiihottumisesta."

Tuossa olennaista on, että näiden sanojen ei tarvitse täyttää molempia mahdollisuuksia: että ne ovat itsessään sekä kiihottavia että herättävät epämieluisia tunteita. Mutta ne sanat, joissa on näitä molempia, on sellaisia joista löytää varmasti hyvää matskua. Kunhan tarpeeksi pitkään jaksaa lapioida.

"Hmn. Mun on nyt kyllä tosi hankala saada kiinni, mitä nää sanat olis mulle. Mietin, että tää sun metodi voi olla niin henkilökohtainen sulle ettei se ehkä oo suoraan siirettävissä mulle?"

Mun olisi varmaan pitänyt selventää paremmin, että sanat mitä käytän ovat esimerkkejä. Eli ei ollut tarkoitus, että niistä lähdetään liikkeelle, vaan että ne korvataan itselle merkityksillisillä sanoilla.

Metodi ei ole henkilökohtainen, mutta jos siihen sitoo vain tietyt sanat, niin sitten siitä tulee rajoittava - eikä se ole enää omaksuttavissa oleva malli. Ainakaan ennen kuin korvaa sisällön itselle olennaisilla asioilla (tapahtumilla, ajatuksilla, muistoilla, sanoilla jne.) ja alkaa tutkimaan niitä 'vapaasti'. Siis tutkien aihetta itse, oman mielensä avulla. Metodi on lähinnä kuin opaste, joka kertoo blindfoldatulle henkilölle, että "kun kuljet tuonne suuntaan, löydät puiden väliin pingoitettuja köysiä. Tartu kiinni yhdestä köydestä ja seuraa sitä niin pitkään, että löydät sen mitä etsit. Älä päästä irti. Jos hukkaat köyden, palaa askeleitasi taaksepäin niin pitkään, että saat sen taas otteeseesi." Köyden etsiminen ja sen seuraaminen täytyy tehdä itse.

"Okei... eli sen sanan pitäisi siis herättää kutkutusta mutta olla samalla jotain, mitä ei pidä seksuaalisesti kiihottavana vaan ällöttävänä.."

Ei ihan. Se voi olla noin, molempia, kuten hoksasitkin. Mutta kirjoitin näemmä vähän epäselvästi, koska tarkoitus oli sanoa, että se voi - mutta sen ei ole pakko - olla molempia.

"Tosin en oo varma miten se pitkä alustus siitä, että näiden sanojen pitäis olla lapsuuden peruja suoraan nyt mihinkään liittyy... kai näitä henk. koht. tabuja voi muodostua myöhemminkin?"

Joo. Mutta sitten, kun tavoittaa niitä sanoja, jotka vievät sinne lapsuuteen... sit on jännää. Ja mahdollisesti aika epämukavaa. Kunnes pääsee perille.

"Öö... jaa... no niin. Huora... ei tuu lapsuusmuistoa mieleen. Mun on täytynyt kuulla se sana joskus lapsena jo, mutta ei vaan tuu mieleen nyt mitään. Vapaata assosiaatiota...

No niin! Eka muistikuva josta saan kiinni sijoittuu yläasteelle. Mulla oli 14-vuotiaana napapaita, jossa luki "Bad Girl".  Kaverilla oli muuten samanlainen, mutta siinä luki "Love Machine". Oltiin niistä tosi ylpeitä. Muistan tiedostaneeni, että napapaita tuo hyvin esille sen, että olin hoikka, mutta tissillinen.

Äitini sanoi, että nämä tekstit viestivät, että olemme "maailman vanhimman ammatin harjoittajia". Ei äiti ollut vihainen tai kieltänyt meitä niitä käyttämästä. Äiti oli ehkä vähän huvittunut. Ironinen.

Myöhemmin sinä kesänä mulla oli se sama paita päällä Tallinnan reissulla, kun joku aikuinen mies tarjosi isälleni rahaa minusta kadulla. Yleensä rauhallinen isi raivostui ja uhkasi nyrkillä sitä toista miestä. Se pakeni. Tilanne oli musta jännittävä ja olin salaa imarreltu ja kiihottunut, vaikka tiedostin, ettei pitäisi.

Tämmöistä kamaa sä haet, vai mitä?"

Kyllä vain. Ehdottoman hyvin assosioitu. Herkullista.

Kummasta muuten mahdoit olla enemmän imarreltu ja kiihottunut - tästä aikuisen miehen huomiosta, vai isäsi toiminnasta?

"Tykkään sessiohuorittelusta, fantasioin siitä. Mutta se liittyy enemmänkin sen sanan härskiyteen kuin suoraan näihin seksityöasioihin. Mulle "huora" ehkä kuitenkin tarkoittaa enemmän seksuaalisesti estotonta, kuritonta naista kuin spesifisti seksityöläistä."

Juuri näin. Samalla tapaa kuin se "raiskaus" ei välttämättä tarkoita sitä, mitä se lain edessä tarkoittaa, nämä omat ja henkilökohtaisesti merkittävät (kiihottavat, kutkuttavat) sanat eivät välttämättä tarkoita sitä, miten ne yleisessä kielenkäytössä mielletään. Sanat on tavallaan meidän omia, vaikka me ei niitä itse luoda. Me liitetään niihin kuitenkin merkityksiä. Aika vapaasti, toisinaan. "Huora" taitaa myös yleisessä kielenkäytössä aikamoisen harvoin tarkoittaa sitä henkilöä, joka hankkii rahaa seksillä ja sitä useammin merkitä jotakuta, joka puuhailee 'vähän turhan vapaasti', tai jotain. Ja voihan joku pitää omassa mielessään ylpeytenä sitä, että ajattelee itsensä tai muut mieltävät hänet "lutkaksi". Se voi olla vaikka seksuaalisen vapautuneisuuden merkki. Kuin mitali, jota kannetaan ylpeydellä.

"Hmn. Tykkään olla "primal prey" fantasioissa ja sessioissa. Ehkä vähän mutkan takaa hakien voisi miettiä, että noissa tilanteissa, joissa joku mies on ollut kiinnostunut ostamaan mut ja olen kieltäytynyt, on ollut vastaava jännite kuin primal -fantasioissa on siinä metsästysasetelmassa. Tavallaan jos olen "saalis", olen paennut aika monelta pedolta elämän varrella. Konsensuaalisesti ja turvallisesti on kivaa jäädä kiinni."

Entä näetkö mitään mahdollista yhteyttä "primal prey":n roolilla ja raiskatuksi tulemisella?

"Lisäksi nää submissiiviset fantasiat on vaan osa mun koko seksuaali-identiteetin ja seksifantasioiden kirjoa. Se kaikki mitä oon seksuaalisesti ei selity yhden elämässäni toistuneen kaavan kautta."

Jos ajatellaan jälleen vertauksien kautta, niin niitä seksuaalisuuden köysiä tai lankoja on useita, joista kukin johtaa omaan alkutekijäänsä. Mutta jottei liikoja oikaise, on ne hyvä ajatella myös toisiinsa kietoutuneita - mikä tekee myös niiden seuraamisesta ja setvimisestä vaativampaa. Tai sitten voisi ajatella yhtä punottua köyttä, johon on liittynyt matkan aikana yhä useampia säikeitä. Se on alkanut ohuesti - aina sieltä ensimmäisistä seksuaalisuutta määrittämään tulevista kokemuksista - mutta paksuuntunut elämän aikana aina sitä mukaa, kun siihen on liittynyt yhä uusia juonteita. Ja jottei maalata liian siistiä kuvaa, niin lopputulemaksi on hyvä ajatella lankakerä, joka on täysin sotkuinen ja useasta eri värisestä langasta koostunut tiivis möntti. Sen setviminen ei ole helppoa eikä yksinkertaista, mutta kärsivällisyydellä ja sinnikkäällä periksiantamattomuudella siitäkin lopulta selviää. Tai ainakin pääsee niin pitkälle, kuin on ylipäänsä mahdollista päästä.



"Mnjoo. Tämmöistä kokemusta mulla ei ole. Ks. edellä. Mä tiesin kyllä. 😉 Mutta kertookohan tää nyt susta?"

Kyllä, sekin oli esimerkki. Lapsena muodostaa mielikuva-tulkinnan siitä, mitä se seksi on. Joko toisilta tulleiden sanojen kanssa ja avulla, tai ilman (toki sanat tulevat aina toisilta, loppujenlopuksi). Se käsitys tai 'tieto' on kuitenkin edelleen konstruktio. Niin lapsena, kuin aikuisenakin. Mielikuvitelma siitä, mitä 'seksi' on.

Tän ehkä tavoittaa helpoiten, jos ajattelee, onko eläimillä tarvetta käsittää seksuaalisuutta? Seksiä? Tarvitseeko ne edes jotain käsitettä, mikä viittaa seksiin? Kieli on se juttu, joka tekee ihmisestä ihmisen. Ja siksi meille seksi ei ole 'luonnollista', vaan aina (myös) jotain muuta. Mitä nyt kukin on siihen liittänyt.


"No niin no, mun äitini on vahva feministi. Suhteessa mun isään, joka myös on feministi. Niillä on hyvin tasa-arvoinen suhde. Ja avoin ja estoton. Mäkin oon feministi ja avoin ja estoton. Tätäkö haettiin?"

Tietoisen puolen osalta juu, tuo on ihan hyvin sanottu. Mutta eikö se tiedostamaton puoli ole kuitenkin vielä maittavampaa matskua? Jos alkaa tarkastelemaan sitä, miten itse toimii ('pahimmillaan') suhteessa toiseen ja sen jälkeen alkaa peilaamaan tätä omaa toimintaa omissa vanhemmissa havaittuihin toimintatapoihin, niin löytyykö sieltä yhtäläisyyksiä?

Myös oman parinvalinnan suhteen on aika hyvä tiedostaa, mitä ne ääneen sanomattomat tekijät ovat voineet olla omien vanhempien välisessä suhteessa, jotka ovat vaikuttaneet heidän keskinäiseen suhteenmuodostukseen. Millainen persoona ja luonne kummallakin on ollut, sekä millaisen kumppaninen he ovat toisesta lopulta saaneet itselleen. Tämän jälkeen voi reflektoida itseä suhteessa vanhemmistaan (tai muista tärkeistä henkilöistä) tehtyihin havaintoihin. Jos jotain yhtäläisyyttä löytyy, siihen kannattaa tarttua, pitää kiinni ja seurata niin pitkälle, kuin vain kykenee.


"Tää sun pohdinta on tosiaan aika heteronormatiivista."

Joo, olen onnistunu pääsemään turvallisen etäisyyden päähän Butlerista.

"Itse olen bi, niin mietin, että tää ei nyt oo ihan niin yksinkertaista että kaikki mun seksi aina olis ollu vaan representaatiota sukupuolistereotypioista. Lisäksi olen switch, suhteessa sekä miehiin että naisiin että muihin... eli jos se kaikki mistä seksissä nautin kertoo jotain mun suhteesta sukupuoliin, niin kai just sen, että mulle dynamiikka rakentuu ensisijaisesti suhteessa ihmiseen, ei sen sukupuoleen. 🙃"

Musta identifikaation käsite on hyödyllinen tässä kohtaa, kun aletaan puhua representaatiosta ja toiminnasta (performanssista). Eli identifioitua voi kumpaan tahansa - isään tai äitiin, mieheen tai naiseen. Samoin sitä roolia, mitä ottaa seksissä (siinä missä muussakin sosiaalisessa kanssakäymisessä), voi olla koostettu jommasta kummasta tai osaltaan molemmista. Mutta eikö olisi vähän absurdia ajatella, että olisi kaikkea jollakin hetkellä? Tarkoitan sitä, että silloin kun olet naisen kanssa, etkö "ole" 'jotain muuta' kuin silloin, kuin olet miehen kanssa. Olemisella viittaan kaikkeen siihen, mitä mielessä liikkuu sekä toiminnassa näkyy (tai ei näy - vrt. passiivinen versus aktiivinen, dom vs sub) tuolla hetkellä.

"Ja kipu on kyllä tuntunut musta nautinnolliselta ihan lapsesta asti. Mutta se on jo ihan eri tarina."

...ja varmasti mielenkiintoinen.


"No siis, musta itse asiassa tukistaminen ja kurkkuun paneminen nimenomaan tuntuvat itsessään fyysisesti nautinnollisilta jutuilta. Olen masokisti. Koen, että kivun nautinnollisuus on mulle nimenomaan fysiologinen kokemus, joka liittyy vahvasti sympaattisen hermoston aktivaatioon ja siihen liittyvään hormonitoimintaan. Ei niinkään "jostain" tulevaan seksuaaliseen lataukseen. Mulle se lataus on siinä aistimuksessa itsessään."

Täytyykö sen kurkkuun tungettavan objektin olla kyrpä, vai saatko nautintoa myös (vihannes)kurkusta, kesäkurpitsasta, porkkanasta, banaanista tai muusta samankaltaisesta objektista?

Entä saatko nautintoa, jos joku vieras ihminen tukistaa sinua äkillisesti ja odottamatta? Tai tarvitseeko sinun olla seksuaalisesti kiihottunut, jotta nautit tukistamisesta?

Haen tässä sitä, että oletan (!) kuitenkin näiden mielihyvää tuottavien juttujen liittyvän jollain tapaa seksuaalisuuteen ja seksuaalisen jännitteen omaavaan asetelmaan. Jos ne ovat puhtaasti fysiologisia reaktioita kipuun - eli saat kiksejä aina, kun sua sattuu tuolla tapaa - niin huh ja vau.

"Alistuminen/alistaminen on mulle edelleen hieman epäsamaistuttavia termejä. Itse puhuisin ehkä ennemminkin antautumisesta tai heittäytymisestä ja ehkä vaikka valloittamisesta tai mukaan tempaamisesta. Kuten huomaat, en niinkään saa kiksejä minusta hankalalta tuntuvista sanoista vaan korvaan ne mielessäni paremmin pirtaani sopivilla. Olemme ehkä tässä erilaisia."

Musta tämä on kanssa hyvä esimerkki siitä, miten ne itseä miellyttävät, latautuneet sanat ovat henkilökohtaisia. Kaikki ei syty kaikista sanoista (siis ajatuksista ja mielikuvista, sekä niiden mielleyhtymistä).


"Mä en koe, että mun seksi olisi performanssi yhtään kenellekään ulkopuoliselle - vain minulle itselleni ja seksipartnerilleni. Muutenkin oon ihan tietoisesti pyrkinyt irti siitä, että seksi olisi millään tasolla performatiivista. Tykkään primal-tyylisestä seksistä ja seksuaalisuudesta, jossa hetkessä tapahtuu sitä, mikä hetkessä tuntuu hyvältä."

Tämä performanssi ja "Toinen"-juttu menee aika syvälle psyyken logiikan puolelle, mutta simppeleimmin ilmaistuna voisi sanoa, että se "itse" jolle tämä seksuaaliperformanssi on suunnattu on monesta osasta koostuva: on mielikuva itsestä, millainen minä olen. On myös mielikuva siitä, millainen pitäisi olla. Sekä vielä kolmas 'taho', jolle tämä mielikuva siitä, millainen minun pitäisi olla, on suunnattu. Eli 'katsoja'.

Tämä "Toinen" on siis itsessä oleva, pään sisällä kannettu 'katsoja' - mielikuvatasolla oleva taho, jonka arvioivan katseen edessä verrataan itseä ja sitä, millaisena haluaa tai 'pitäisi' näyttäytyä tälle "Toiselle". Jos tämän haluaisi kertoa konkreettisuuteen perustuvan vertauksen kautta, niin jos seksuaaliaktin tallentaisi videolle, niin kuka olisi se, joka nyökkäisi tyytyväisenä sitä katsoessaan? Jos kokee onnistuvansa olemaan sellainen, jonka "Toinen" hyväksyy, kokee tyytyväisyyttä itseensä. Jos kokee epäonnistuvansa siinä, kokee tyytymättömyyttä ja/tai mahdollisesti ahdistusta, ellei sitten suoria itsesyytöksiä, itsehalveksuntaa, itseinhoa tms. - omassa mielessään.

Esimerkiksi omat vanhemmat, tai toinen heistä, voisi olla tällainen "Toinen". Kuin myös oma partneri - häneen vain on silloin osaltaan projisoitu omia oletuksia siitä, mitä "Toinen" itseltä haluaa ja odottaa.

Jos nyt keksin aivan spekulatiivisen ketjun kuvaamaan tätä logiikkaa, niin se voisi kulkea näin: tyttölapsi kuulee vanhempiensa yhdynnän oven läpi, todistaen omin korvin äitinsä voimakkaat ääntelyt. Sittemmin hän katsoo pornoa, jossa kiinnittää huomiota naisnäyttelijän voimakkaaseen ääntelyyn. Harrastaessaan seksiä pojan kanssa ensimmäistä kertaa, hän pyrkii ääntelemään samalla tapaa voimakkaasti, kuin pornonäyttelijä (äidin osuus on tässä vaiheessa jo torjuttu mielestä, sopimattomana muistona). Myöhemmin elämässään tämä nainen kokee seksin omalta osaltaan tyydyttäväksi ja onnistuneeksi silloin, kun hän ääntelee voimakkaasti. Jos mies ei saa häntä voihkimaan kunnolla, "jotain" on pielessä. Ei ehkä osata sanoa mitä, mutta jostain syystä se tuottaa tyytymättömyyttä.

Tässä kuvitteellisessa skenaariossa tyttö/nainen on samaistunut äitiinsä, joka on yhdynnässä isän kanssa - ja tunnusomaisena elementtinä (itseasiassa ainoana, joka tytön tietoon tuolla hetkellä pääsi) oli voimakas ääntely. Myöhemmin tämä ääntely liitettiin (tietoisesti tai tiedostamatta) pornon kautta vastaukseksi siihen kysymykseen, mikä miehiä kiihottaa - tai mitä he haluavat naiselta seksin aikana, kuinka naisen tulisi käyttäytyä. Ja ehkä vasta nyt, jälkikäteen, sen on lopulta tulkittu olevan olennainen osa sitä, mistä isän ja äidin välisessä jutussa oli kyse - mitä isä "halusi" äidiltä. Tästä muodoistui lopulta malli siihen, miten olla naisena miehen kanssa - miten toteuttaa seksiä niin, että olisi 'hyvä' (eli yhtä hyvä, kuin äiti oli isälle). Loppujenlopuksi kyseinen tyttö, myöhemmin nainen, päätyi tietyssä mielessä "ääntelemään isälleen" aina harrastaessaan seksiä.

Eikä tässä ole mitään pahaa tai väärää. Se vain selittää syy-seuraussuhteen yhdelle kyseisen naisen seksuaalisen nautinnon osakomponentille.


"Myös kun kelailen hyviä seksikokemuksia tai seksifantasioita päässäni, niin kyllä se ihaileva yleisö olen nimenomaan minä itse: olen ylpeä itsestäni, rohkeudestani ja kyvystäni kokea ja tarjota nautintoa."

Mitä arvelet, olisivatko vanhempasi sinusta ylpeitä?

Mulle tulee myös mieleen kysymys, oletko jossain vaiheessa ollut tilanteessa, jossa olet ajatellut, ettet ehkä pystyisi enää nauttimaan (ja tarjoamaan?) seksuaalisuuttasi?

"Itse seksiaktin/-session aikana pyrin tuottamaan nautintoa itseni lisäksi sille, jonka kanssa seksiä teen, joten sikäli toki myös jollain asteella tarjoan performanssia hänelle. Eri ihmiset tykkää tosi eri asioista joten olen aina myös mukauttanut omia seksitapojani suhteessa partneriini. En koekaan, että mun seksuaalinen toiminta heijastaisi mun suhdetta naisiin tai miehiin yleisesti vaan aina siihen kulloiseenkin naiseen, mieheen tai muuhun, jonka kanssa seksiä teen."

Hmm. Osaatko arvella, mistä tämä nautinnon tuottamisen halu voisi olla peräisin?


"Tämä on varmasti sulle henkilökohtaisesti toimiva tapa refkektoida sun persoonaa ja henkilöhistoriaa, mutta ei ole mitenkään universaalisti toimiva tai sovellettavissa kaikille tai ehkä edes kovin monille muille ihmisille."

Uskallan olla eri mieltä tästä.

"Yleisesti varmaan onkin niin, että itse kullekin toimivimmilta tuntuvst itsereflektiotavat kumpuavat kunkin omista lähtökohdista. Voi tulla tunne, että tällainen tapa jäsentää maailmaa voisi avata näkökulmia muillekin, mutta ei se ookaan ihan niin yksinkertaista."

Meillä (ihmiskunnalla) on olemassa vaivalla kehitettyjä menetelmiä, kuten psykoanalyysi, koska tiettyjen säännönmukaisuuksien on todettu vallitsevan valtaosan ihmisten mielissä ja tämän myötä tiettyjen lähestymistapojen (eli menetelmien) on todettu toimivan näiden säännönmukaisuuksien kanssa työskenneltäessä - kun tavoitteena on ollut päästä käsiksi siihen, miksi se mieli on sellainen kuin se on.

Tämän itsereflektioon käännetyn mallin perusta on tuossa ihmismielen toimintatavassa. Tarkoittaen siis sitä, että mikäli mieli toimii tietyllä tavalla, niin mallin pitäisi myös toimia. Se ei tee työtä puolesta, mutta sen pitäisi kyetä toimimaan ohjenuorana sinne asti, että saa ensimmäisistä langanpätkistä otteen. Loput on sitten itsestä kiinni.

[Fia]

Morjensta päivää ja kiitoksia vastauksesta, joka oli ihan mielenkiintoinen ja auttoi ehkä paikoin ymmärtämään ajatuksenjuoksuasi hieman paremmin. Pyrin vastailemaan suoriin kysymyksiin ja esitän ainakin joitain omia täydentäviä kysymyksiä. Katsotaan, viekö se keskustelua eteenpäin. Mä merkkailen nyt sitaatit vaikka kursiivein.


"Tosin en oo varma miten se pitkä alustus siitä, että näiden sanojen pitäis olla lapsuuden peruja suoraan nyt mihinkään liittyy... kai näitä henk. koht. tabuja voi muodostua myöhemminkin?"

Joo. Mutta sitten, kun tavoittaa niitä sanoja, jotka vievät sinne lapsuuteen... sit on jännää. Ja mahdollisesti aika epämukavaa. Kunnes pääsee perille.

Miksi ajattelet, että seksuaalihistoriaa pohtiessa olisi oleellista tavoittaa juuri (varhais)lapsuus, latenttivaihe? Eikö seksuaalisen heräämisen aikaiset komukset esipuberteetissa ja puberteetissa ole tässä suhteessa huomattavasti oleellisempia ja mielenkiintoisempia? Ne useimmat myös pystyvät melko luotettavasti muistamaan, kun taas varhaislapsuuden aikaisia muistoja pitäisin ylipäätään melko epäluotettavina. Eikä siis edes torjunnan vuoksi vaan ihan siksi, että kognitiivisen kehityksen ollessa vielä hyvin varhaisessa vaiheessa, "aitoja" kestomuistoja ei välttämättämättä ylipäätään muodostu. Käsittääkseni se, mitä varhaislapsuudesta kuvittelemme muistavamme on usein muilta kuultua ja todella vahvasti myöhempien tulkintojen värittämää.

Otan nyt esimerkin omasta varhaislapsuudesta. Uskallan arvella, että tämä on mielestäsi "mielenkiintoista", kuka ties myös siitä yleisöstä, joka tätä pseudotieteellistä napanöyhtönkaiveluexhibitionistista kirjeenvaihtoa mahdollisesti lukee tai on lukematta. 😉

Eli siis: Muistan (tai ainakin luulen muistavani), että olisin joskus melko pienenä lapsena, ehkä noin 4-6-vuotiaana, nähnyt televisiosta lännenelokuvakohtauksen, jossa nainen oli sidottu junaradalle - ja juna lähestyi kiskoilla horisontista. Kuvittelen muistavani, että olisin kokenut naisen olevan kaunis. Luulen, että samaistuin häneen jotenkin, en osaa sanoa koinko edustavani itse hänen kanssaan samaa sukupuolta vai immersoiduinko vain yleisesti henkilöhahmoon tunnetasolla. Kuvittelen muistavani, että jännitin naisen puolesta ja ymmärsin, että mikäli juna todella tavoittaa hänet, tapahtuu se käsittämätön, peruuttamaton olemassa olon päättyminen, kuolema. Kuvittelen, etten vielä tuon ikäisenä tuntenut elokuvagenren konventioita siinä määrin, että olisin osannut odottaa, että nainen pelastetaan. Todennäköisesti, jos tämä siis on joskus oikeasti tapahtunut, juuri ensikertaisuus on ollut syy tämän katselukokemuksen painumiseen mieleen.

Nainen tietysti pelastettiin juuri ennen kuin juna syöksyi hänen päälleen. Kuvittelen muistavani, että komea cowboy valkoisen hevosen selässä kirmasi neidon luokse, omankin henkensä vaarantaen pelasti hänet radalta vain hetkeä ennen kuin juna syöksyi heidän päälleen. Voin melkein edelleen - tai ehkä ennemminkin juuri nyt - melkein kuulla juna pillin ulvonnan, kiskojen kolkkeen ja tuntea pienen sydämeni pamppailevan, kun tuijotan televisiota olohuoneen punaisella plyysimatolla joskus 1980-luvun lopulla.

Mutta tapahtuiko tätä koskaan todella? En ole varma.

Tiedän, etten keksi tätä muistoa tässä ja nyt tätä esimerkkiä varten. Jos tämä on keksitty muisto, olen keksinyt sen kauan sitten, ehkä joskus teini-ikäisenä tai parikymppisenä, kun olen samaan aikaan sekä etsinyt selityksiä kinkyille seksuaalisille haluilleni, että ollut kiinnostunut elokuvataiteesta ja sukupuoliroolien representaatioista elokuvissa.

Olen kirjoittanut tämän "muiston" ylöskin joskys noin 25-vuotiaana. Tässä päiväkirjamerkinnässä väitän kyseisen kojemuksen vaikuttaneen nuoreen mieleeni järisyttävästi, ja että olisin seuraavana kesänä leikeissäni toisintanut kohtauksen teemaa, sitonut itse jaljohani hyppynarulla yms. Kuvitellut kohtausta edeltäviä ja siitä seuraavia tilanteita ja haaveillut niistä. Kuvittelen olleeni kiihottunut, runkanneeni jo lapsena näille fantasiolle.

En ole ollenkaan varma, onko näin todella tapahtunut. Muistan kyllä (ja tämä muisto on sen verran selkeä, että pidän sitä aitona) joskus lapsena todella sidoskelleeni nilkkojani hyppynaruilla yms. Tiedän myls todella löytöneeni itsetyydytyksen varhain. Mutta oliko se todella seurausta jostain televisiosta nähdystä? En tiedä.

En voi olla mitenkään varma koko muiston todellisuusarvosta, saati siitä, kuinka paljon olen rakentanut sen päälle myöhempiä tulkinnallisia kerroksia, jos siis todella joskus olen lapsena nähnyt tuollaisen kohtauksen televisiosta.

Tarina selittää myöhempää aikuisiän viehtymystäni sidottuna olemiseen ja jännityksen, jopa pelon, limittymistä seksuaaliseen kiihottuneisuuteen liiankin näppärästi. Se on romantisoitu ja sovelias esinäytös, jolla minun on ollut miellyttävää perustella identiteettiäni niin itselleni kuin muillekin. Olen esittänyt tarinan vätitetysti sänkypuheina useammalla eri partnerille vuosien vareella, ja se herättää aina positiivista feed backiä, jopa vaniljat kokevat sen hellyttäväksi. Ehkä keksin sen (alitajuisesti) siksi? Ehkä "lapsuusmuisto" onkin pick up line, jolla pehmitän kiinnostustani bdsm:ään, teen sitä lähestyttävämmäksi, rakennan tartuntapintaa?

Se kyllä tuntuu aidosti koetulta. Mutta mikä tahansa valhe, jonka toistaa tarpeeksi monta kertaa alkaa tuntua todelta, eteenkin, kun ei voi tarkistaa keneltäkään toiselta tilanteen kokijalta, miten se on mennyt.

En siis ole niinkään huolissani tukahduteista muistoista kuin valemuistoista.

Toisaalta: onko väliä sillä, onko muisto aito vai "vain" ydinfantasia? Eikö se, että olen (ehkä) luonut tällaisen muiston ja sittemmin ollut siihen kiintynyt, selittänyt itseäni sen avulla, itsessäänkin kerro minusta jotakin?

[Fia]

Kummasta muuten mahdoit olla enemmän imarreltu ja kiihottunut - tästä aikuisen miehen huomiosta, vai isäsi toiminnasta? (Viittaa varhaismurrosiän aikaiseen muistooni siitä, kuinka tuntematon mies tarjosi isälleni rahaa seksistä kanssani, ehkä koska olin aika provokatiivisesti pukeutunut, ja isäni suuttui ko. miehelle.)

Hyvä kysymys. Viitaten aiempaan pohdintaani valemuistoista, en ole varma. Jotta tähön kysymykseen voisi saada autenttisen ja varman vastauksen, pitäisi matkustaa ajassa yli 20 vuotta taaksepäin ja kysyä teinitytöltä, joka olin silloin.

Olen aina tulkinnut tämän muiston itselleni niin, että olin kiihottunut siitä, että tuntematon aikuinen mies osoitti seksuaalista kiinnostusta minua kohtaan ja olisi vieläpä ollut valmis maksamaankin seksistä kanssani.

Seksityö koetaan kai stereotyyppisesti seksityöntekijää, usein naista, halventavana, mutta toisaalta asiaa voi tarkastella niinkin, että jos joku tarjoaa palvelusta rahaa, hän todennäköisesti myös olettaa saavansa rahalleen jotain vastinetta. Tämän voi nähdä myös imartelevana tai arvostavana, joskin toki ainakin jonkin asteisen objektifikastion kautta.

On sinänsä jännää, että yhteiskuntamme arvostaa varsin korkealle sitä, jos joku pystyy ansaitsemaan elantonsa viihdyttäen muita esimerkiksi laulamalla, näyttelemällä tai tanssimalla - mutta kun joku kehittää seksuaalisen viihdytyskykynsä kaupalliselle tasolle, se on paheksuttavaa.

Kuten mainitsin, multa on koitettu ostaa seksiä vuosien varrella useamman kerran. Olen aina kieltäytynyt erinäisistä syistä, mutta en kuitenkaan siksi, että paheksuisin seksityötä moraalisesti. Yksi asia, jota oon miettyny on, että jos nyt kuitenkin joskus olisinkin alkanut kaupoille, millaista seksiä asiakas olisi odottanut, ja olisinko pystynyt tarjoamaan hänelle tyydyttävää palvelua?

Mitä tulee siihen, koinko seksuaalisesti kiihottavaksi sen, että isäni suojeli minua ollessani alaikäinen tilanteessa, jossa minulta yritettiin ostaa seksiä... sanoisin, että se tuntui turvalliselta ja helpottavalta, mutta ei kiihottavalta vaan ennemminkin vähän nolostuttavalta. (Ja minä en kiihotun nolostumisesta.) Isäni ei osoittanut tässä tilanteessa minua kohtaan paheksuntaa tai toruja, mutta koin ehkä kuitenkin itse hävettävänä, että pukeutumiseni johti tilanteeseen, johon hän joutui puuttumaan näin. Olin ikään kuin astunut aikuisten leikkikentälle, enkä pärjännytkään siellä omin avuin. Olisin kyllä mieluummin halunnut kyetä hoitamaan tilanteen itse, kantamaan vastuun omista valinnoistani.

Myöhemmin aikuisena olen joskus ollut tilanteissa, joissa puoliso on puolustanut minua seksuaaliselta häirinnältä esimerkiksi yöelämässä. Näissä tilanteissa on ollut kyllä jotain kiihottavaa, siis nimenomaan niin päin, että omistavasti suojeleva puoliso on näyttäytynyt kiihottavana.

Olen myös joskus itse ottanut vastaavissa tilanteissa vastaavan suojelijan roolin, kun jotain toista naista, joko puolisoani tai ystävääni, on häiriköity, js sekin tuntuu kyllä hyvältä, jopa seksuaalisella tavalla, jopa silloin kun "suojeltava" on vain kaveri. Ylipäätään se, että uskaltaa näissä tilanteissa astua väliin on itsessään voimatrippi.


Ja voihan joku pitää omassa mielessään ylpeytenä sitä, että ajattelee itsensä tai muut mieltävät hänet "lutkaksi". Se voi olla vaikka seksuaalisen vapautuneisuuden merkki. Kuin mitali, jota kannetaan ylpeydellä.

Itse suhtaudun termiin "lutka" hyvin haltuunottavasti, olen ylpeästi lutka. Viime vuosina myös suhteeni sanaan huora on ollut jatkuvasti haltuunotravampi.


"Hmn. Tykkään olla "primal prey" fantasioissa ja sessioissa. Ehkä vähän mutkan takaa hakien voisi miettiä, että noissa tilanteissa, joissa joku mies on ollut kiinnostunut ostamaan mut ja olen kieltäytynyt, on ollut vastaava jännite kuin primal -fantasioissa on siinä metsästysasetelmassa. Tavallaan jos olen "saalis", olen paennut aika monelta pedolta elämän varrella. Konsensuaalisesti ja turvallisesti on kivaa jäädä kiinni."

Entä näetkö mitään mahdollista yhteyttä "primal prey":n roolilla ja raiskatuksi tulemisella?

Oon kirjoittanu aiemmin jossain rape play -ketjussa täällä aika pitkästikin siitä, miten cnc-elementit seksissä/sessioissa ja raiskausfantasiat on mulle olleet nimenomaan keino työstää omaa raiskauskokemustani. Oon kokenu eheyttäväksi sen, että oon voinu käydä läpi raiskaukseen liittyvää pelkoa hallitusti sekä fantasioissa, jotka on täysin mun hallussa, että luotettavien partnereiden kanssa, jolloin tilanne myös on pohjimmiltaan vahvasti mun kontrollissa.

Mulla on kyllä myös (varsinkin ollut) raiskauskokemukseen liittyen erilaisia kostofantasioita, osa hyvinkin väkivaltaisia, osa leikillisempiä. En oo oikeestaan ennen miettiny tätä, mutta on mahdollista, että oma sadistinen puoleni kumpuaa ainakin osin sieltä.

Kun esimerkiksi kirjoitan cnc- ja primal-teemasia novelleja, samaistun muuten itse yleensä ennemmän domiin/topiin - silloinkin kun hän on mies ja sub/bottom on nainen. Tää nyt liittyen niihin mielensisäisiin Toiseksiin, varmaankin.

Primal-tyylisessä seksissä ja seksuaalisuudessa viehättää toisaalta paljon muutkin asiat kuin "rajuus" ja (mahdollinen, ei välttämätön) cnc-aspekti. Primalhan voi olla myös vaikka tosi hellää. Eniten mua primal-seksissä viehättää just se, että se voi olla ihan mitä vaan, että ikään kuin soljutaan hetkessä siihen, mikä "viettitoiminnan" varassa tuntuu hetkessä hyvältä ja oikealta. Loppujen lopuksi ihminen on eläin. Seksuaalisuus on yksi kanava, jonka kautta eläimeen itsessään voi saada hetkeksi aidon ja pidäkkeettömän yhteyden.

Jos ajatellaan jälleen vertauksien kautta, niin niitä seksuaalisuuden köysiä tai lankoja on useita, joista kukin johtaa omaan alkutekijäänsä. Mutta jottei liikoja oikaise, on ne hyvä ajatella myös toisiinsa kietoutuneita - mikä tekee myös niiden seuraamisesta ja setvimisestä vaativampaa. Tai sitten voisi ajatella yhtä punottua köyttä, johon on liittynyt matkan aikana yhä useampia säikeitä. Se on alkanut ohuesti - aina sieltä ensimmäisistä seksuaalisuutta määrittämään tulevista kokemuksista - mutta paksuuntunut elämän aikana aina sitä mukaa, kun siihen on liittynyt yhä uusia juonteita. Ja jottei maalata liian siistiä kuvaa, niin lopputulemaksi on hyvä ajatella lankakerä, joka on täysin sotkuinen ja useasta eri värisestä langasta koostunut tiivis möntti. Sen setviminen ei ole helppoa eikä yksinkertaista, mutta kärsivällisyydellä ja sinnikkäällä periksiantamattomuudella siitäkin lopulta selviää. Tai ainakin pääsee niin pitkälle, kuin on ylipäänsä mahdollista päästä.

Tykkään ajatuksesta seksuaali-identiteetistä ja ylipäätään identiteetistä sekavana lankakerämönttinä. Siitä en sit oo niinkään varma, miksi ne hienosti toisiina kietoutuneet langat pitäisi setviä irti toisistaan. Entä jos se möntti on just se teos, jota niistä langoista on vuosia rakennettu? Jos pitäiskin vaan tökkiä neulalla (Ooh! Kinkyä!) sitä kerää niin, että se huopuisi tasaiseksi kirjavaksi palloksi, jota ei saa enää repimälläkään rikki?

Näe kerä langoilta.

Tän ehkä tavoittaa helpoiten, jos ajattelee, onko eläimillä tarvetta käsittää seksuaalisuutta? Seksiä? Tarvitseeko ne edes jotain käsitettä, mikä viittaa seksiin? Kieli on se juttu, joka tekee ihmisestä ihmisen. Ja siksi meille seksi ei ole 'luonnollista', vaan aina (myös) jotain muuta. Mitä nyt kukin on siihen liittänyt.

Ihminen on tosiaan siitä hoopo elukka, että se tekee yksinkertaisista asioista itselleen monimutkaisia. 🙂

Viitaten aiempaan primal-höpinääni, mulle parhaita hetkiä seksissä ja seksuaalisuudessa on nimenomaan ne, kun kaikki käsitteet ja konstruktiot häviää. Olipa se sitten rajua peppuseksiä, kunnolla kova piiskaus, jolloin mielessä ei kuulu muuta kuin kipureseptorien laulua tai tajunnan tähtitaivaalle räjäyttävä orgasmi, parasta on just se, kun ei mieti mitään eikä ketään, tuntee vaan. On kipu, on nautinto, on pelko, on riemu hengissä olemisesta, on kiimainen himo ja sen täyttymys. Jos niinä hetkinä kysyt multa mun nimeä, en välttämättä muista sitä. Saati kuka helvetti tätä katselis, jos huoneessa ei olis neljättä seinää.

Ehkä rakas esi-isäni alkuameba, jolla ei ollut seksille nimeä.
Se solu, joka ekana jakautui, ne hiukkaset, joista tuli alkuräjähdys. Olisko ne ylpeitä minusta? Mitä vitun väliä, kun mieli on kivusta js nautinnosta pelkää sähköistä sähinää.

Niin, paitsi sitten jos omien vanhempien suhde on ollut jotenkin ihan vitun toksinen. Silloin on tragedia, että ihmiset tosiaan usein päätyy toisintamaan lapsuuden kodistaan tuttuja malleja parin valinnassa.

Tai entä jos on vaan kasvanut yksinhuoltajan kanssa - ja kuitenkin haluaa parisuhteen itselleen?

Ite aattelen, että aina lähtökohtaisesti parempi kuin pyrkiä toisintamaan jonkun toisen pariskunnan suhdetta - vaikka sitten omien vanhempiensa - on pysähtyä aidosti miettimään mitä ihan itse haluaa elämältään, ja millainen suhde tai suhteet sitä tukis.

Musta tuntuu, että nimenomaan heterot usein päätyy toisintaman vanhempiensa parisuhteita defaultina, eikä se oo välttämättä aina mitenkään hyvä. Queerina taas joutuu tullessaan tietoiseksi omasta sukupuoli-identiteetistään tekemään väkisinkin pesäeroa omien vanhempiensa suhdemalliin (olettaen, että he taas ovat heteroita) - ja se on ihan hyvä.

Ei tarvi olla "Meidän isi ja äiti vol 2". Voi olla niin paljon muutakin. Ihan mitä vaan


"Tää sun pohdinta on tosiaan aika heteronormatiivista."

Joo, olen onnistunu pääsemään turvallisen etäisyyden päähän Butlerista.


Judith. 
Lukeneena tiennetkin, että heteronormatiivisuus vahingoittaa myös heteroita itseään. Juuri niin kuin tuossa edellä kuvasin, on heteroja yksilöinä rajoittavaa kuvitella, että ollakseen hetero on oltava sitä tietyllä normatiivisella tavalla - ja yleensä se normi toisinnetaan juuri kotoa, koska mistäpä muualta.

Entäpä jos ei sovi alunperinkään normiin, koska tosiaanon vaikkapa yksinhuoltajan lapsi - eikä näin ollen ole koskaan päässyt kasvamaan normikinkyksi kuuntelemalla oven takana, kun isi "raiskaa" äitiä?

Entäpä jos on homoparin kasvattama hetero? Mitäköhän ääniä sitä silloin onkaan kuunnellut? Hui!

Entäpä jos itselle sopivin suhdemuoto on polyamoria vaikka omat vanhemmat oli monoja? Tai toisin päin!

Entäpä jos dominoivien äitien pojista ei oo pakko kasvaa subipojuja? Entäpä jos joskus niin käy ja se on ok?

Entäpä jos normiheterokodin seksiääniä kuunnelleiden pikku poikien, tyttöjen ja muunsukupuolisten kannattaa kumminkin aikuisina pyrkiä olemaan omia itsejään, mitä ikinä se kenellekin onkaan.



"Itse olen bi, niin mietin, että tää ei nyt oo ihan niin yksinkertaista että kaikki mun seksi aina olis ollu vaan representaatiota sukupuolistereotypioista. Lisäksi olen switch, suhteessa sekä miehiin että naisiin että muihin... eli jos se kaikki mistä seksissä nautin kertoo jotain mun suhteesta sukupuoliin, niin kai just sen, että mulle dynamiikka rakentuu ensisijaisesti suhteessa ihmiseen, ei sen sukupuoleen. 🙃"

Musta identifikaation käsite on hyödyllinen tässä kohtaa, kun aletaan puhua representaatiosta ja toiminnasta (performanssista). Eli identifioitua voi kumpaan tahansa - isään tai äitiin, mieheen tai naiseen. Samoin sitä roolia, mitä ottaa seksissä (siinä missä muussakin sosiaalisessa kanssakäymisessä), voi olla koostettu jommasta kummasta tai osaltaan molemmista. Mutta eikö olisi vähän absurdia ajatella, että olisi kaikkea jollakin hetkellä? Tarkoitan sitä, että silloin kun olet naisen kanssa, etkö "ole" 'jotain muuta' kuin silloin, kuin olet miehen kanssa. Olemisella viittaan kaikkeen siihen, mitä mielessä liikkuu sekä toiminnassa näkyy (tai ei näy - vrt. passiivinen versus aktiivinen, dom vs sub) tuolla hetkellä.

Mä en koe olevani naisen kanssa ollessani jotain muuta kuin miehen kanssa olessani. Mä en myöskään muutu joksikin toiseksi jos harrastan seksiä yhtä aikaa naisen ja miehen kanssa. Mulla on ollut myös muunsukupuolinen puoliso ja silloinkin olin ihan minä vaan.

Mä en myöskään itse asiassa koe olevani, kovin eri tyyppi subina ja dommena. Mä oon switch eli tavallaan molemmat on molemmissa läsnä aina. Kyse on enemmän siitä, mitä päätä repertuaarista milloinkin käytän.

Voisin verrata tätä vaikka siihen, että olen aikoinaan harrastanut kuorolaulamista, ja mulla on ollut parhaimmillaan aika laaja ääniala. Olen lähtökohtaisesti altto, mutta pärjään mezzo sopraanona ja tarvittaessa olen joskus laulanut jopa soprano-osuuksia, vaikka se on mulle hankalaa. Toisaalta pysty yleensä laulamaan tenorien ja jopa bassojen osuuksia. Olen ihan sama laulaja koko ajan, riippumatta siitä, mitä nuottia laulan. Samat äänihuulet soi, sama pää lukee sävelmää.

Toisaalta, jos olen sarjamonogamisesti kesäkuussa heteromiehen X subina ja elokuussa heteromiehen Y subina, niin eihän mun suhteeni näihin kahteen kokonaan eri ihmiseen ole samanlainen vain, koska he nyt molemmat ovat dominoivia heteromiehiä. Nämä hypoteettiset kaksi ihmistä voivat olla todella erilaisia tyyppejä, heidän tapanda dominoida voi olla aivan eri tyyliä, ja he voivat myös representoida heteromieheyttään hyvin eri tavoin. Tietysti minä silloin myös olen "jotain muuta" Y:lle kuin X:lle. Enkä kummallekaan ehkä ihan kaikkea sitä, mitä suhteessa johonkuhun aivan toiseen joskus olen ollut tai joskus voisin olla.

Niin ällistyttävää kuin se ehkä voi ollakin, mä en kohtaa heteromiehiäkään "miessterotyypin" edustajina. En oleta, että Pekka on varmaan ihan kuin Kalle, kun ne on kerran äijiä molemmat. Enkä etsi kummastakaan isääni.

Mä myös toivon, että kaikki mun kumppanit, myös heteromiehet, kohtais minut minuna - ei eksinään saatika äiteinään.

Sen voin luvata, että totisesti olen hyvässä ja pahassa "jotain muuta".


Täytyykö sen kurkkuun tungettavan objektin olla kyrpä, vai saatko nautintoa myös (vihannes)kurkusta, kesäkurpitsasta, porkkanasta, banaanista tai muusta samankaltaisesta objektista?

Kurkut, porkkanat, bananit ja kesäkurpitsat tuntuu kaikki kurkussa eriltä kuin penis, koska penis on joustavaa ja taipuvaa paisuvaiskudosta ja nuo on kaikki joko taipumattomia objekteja tai sit semmoisia, että ne taipuessaan katkeaa. En suosittele tunkemaan mitään näistä kurkuun, aiheutuu vakava tukhtumisriski - ihan eri tavalla kuin peniksestä joka on siinä peniksellisessä kiinni ja siksi aina vedettävissä kokonaisuudessaan ulos kurkusta.

Jos taas olisi olemassa täysin ominaisuuksiltaan penistä vastaava dildo niin kyllä, voisin joskus varmasti syväkurkuttaa sitä huvikseni. Tai esim. peniksettömän partnerin kanssa.

Toisaalta: jos olis sinänsä ihan sama tunkeeko sitä emättimeen tai peppuun dildoa, vihannesta vai penistä, teillä peniksellisillä ei menis kovin lujaa.

Tottakai sillä tyypillä, jossa se elin on kiinni, on väliä. Daah.

Entä saatko nautintoa, jos joku vieras ihminen tukistaa sinua äkillisesti ja odottamatta? Tai tarvitseeko sinun olla seksuaalisesti kiihottunut, jotta nautit tukistamisesta?

Edelleen, yhtä hyvin vois kysyä ihmiseltä, joka kertoo tykkäävänsä pussailusta, että no saatko nautintoa suutelemisesta jos joku random-vastaantulija tulee väkisin suutelemaan kadulla.

Tietysti mä haluan, että mua lähtökohtaisesti tukistaa konsensuaalisesti ihmiset, joista tykkään ja joille oon antanu luvan tehdä sitä mulle.

Mutta itse asiassa mulla on pari sellaista kokemusta, että joku on tukistanut mua yllättäen esim. leikillisesti tai vähän niiku vahingossa (pitkätukka jäänyt kiinni jonkun vaatteisiin tms.) ja nää tilanteet on kyllä usein ollu mulle häkellyttävän seksuaalisia jopa vaikka en olis ainakaan ennen sitä tilannetta tiedostanut tuntevani ko. ihmiseen vetoa.

Ja mä kiihotun tukistamisesta. Se on mulle tosi hyvä esileikki. Edelleen, kysymys "tarviiko mùn olla kiihottunut nauttiakseni tukistamisesta" on hyvin vastaava kuin tarviiko mun olla kiihottunut nauttiakseni pussailusta. Ehkä vähän? Mutta toisaalta se myös todennäköisesti johtaa kiihottumiseen vaikka en aluksi olisi (kovin) kiihottunut.


Haen tässä sitä, että oletan (!) kuitenkin näiden mielihyvää tuottavien juttujen liittyvän jollain tapaa seksuaalisuuteen ja seksuaalisen jännitteen omaavaan asetelmaan. Jos ne ovat puhtaasti fysiologisia reaktioita kipuun - eli saat kiksejä aina, kun sua sattuu tuolla tapaa - niin huh ja vau.

No siis, mä nautin itse asiassa kivusta myös ilman varsinaista seksuaalista jännitettä. Tykkään ns. "kaveripiiskauksista" ja "kaveritukisteluista" yms. Jopa vaniljakaverit on joissain elämänvaiheessa suostunu tukistaan mua kun oon ollu sen tarpeessa (auttaa mm. päänsärkyyn, krapulaan, hartiakipuun, kuukautiskipuihin...) ja mulla on myös ollu kinkykavereita, jotka on siis ollu nimenomaan kavereita, mutta joiden kanssa on joskus leikitty kivulla - ihan ilman D/s-elementtiä. On siinä kyllä tosin voinu tulla orgasmikin. Mutta vars. genitaalista seksiä ei siis oo ollu. Että no... onko se sit seksuaalista vai ei?

Kipu tuottaa mulle nimenomaan fysiologista mielihyvää ja jos en saa sitä eroottisromanttisesta suhteesta (riittävästi) haen sitä muuten.- esim. urheilusta. Satutan myös itseäni, joskus autoeroottisesti, mutta usein myös epäseksuaalisesti esim. stressinhallintakeinona tai (muun) kivun lievittämiseksi. Kipuhan yleensä on parhaimmin lievitettävissä erilaisella kivulla; lähes kaikki ei-lääkkeelliset kivunhoitometodit pohjaavat tähän.

Mä oon siis tosiaan masokisti.
Niiku... silleen oikeesti masokisti. 😉


Tämä performanssi ja "Toinen"-juttu menee aika syvälle psyyken logiikan puolelle, mutta simppeleimmin ilmaistuna voisi sanoa, että se "itse" jolle tämä seksuaaliperformanssi on suunnattu on monesta osasta koostuva: on mielikuva itsestä, millainen minä olen. On myös mielikuva siitä, millainen pitäisi olla. Sekä vielä kolmas 'taho', jolle tämä mielikuva siitä, millainen minun pitäisi olla, on suunnattu. Eli 'katsoja'.

Tämä "Toinen" on siis itsessä oleva, pään sisällä kannettu 'katsoja' - mielikuvatasolla oleva taho, jonka arvioivan katseen edessä verrataan itseä ja sitä, millaisena haluaa tai 'pitäisi' näyttäytyä tälle "Toiselle". Jos tämän haluaisi kertoa konkreettisuuteen perustuvan vertauksen kautta, niin jos seksuaaliaktin tallentaisi videolle, niin kuka olisi se, joka nyökkäisi tyytyväisenä sitä katsoessaan? Jos kokee onnistuvansa olemaan sellainen, jonka "Toinen" hyväksyy, kokee tyytyväisyyttä itseensä. Jos kokee epäonnistuvansa siinä, kokee tyytymättömyyttä ja/tai mahdollisesti ahdistusta, ellei sitten suoria itsesyytöksiä, itsehalveksuntaa, itseinhoa tms. - omassa mielessään.

Esimerkiksi omat vanhemmat, tai toinen heistä, voisi olla tällainen "Toinen". Kuin myös oma partneri - häneen vain on silloin osaltaan projisoitu omia oletuksia siitä, mitä "Toinen" itseltä haluaa ja odottaa.

Juupati juu. Ei tämä nyt ole ihan eka kerta, kun luen toiseksista minuuksissa, mutta täytyy sanoa, että tämä on mun arkiajattelulle aika vierasta. Toki kykenen kognitiivisesti tarkastelemaan itseäni "ulkopuolelta", mikä on välttämätöntäkin esimerkiksi oman toiminnan arvioimiseksi eettisesti. En kuitenkaan oikein näe, miksi tämä olisi nimenomaan seksiaktin kontekstissa erityisen oleellista?

Kuten edellä kuvasinkin, mulle seksissä nautinnollisinta on nimenomaan sellainen irtaantuminen kaikesta tietoisesta ajattelemisesta ja yhtään minkään tarkastelemisesta ulkoapäin. Seksi ja seksuaalinen toiminta on musta parhaimmillaan sellaista hyvin "raakaa" fyysistä ja psyykkistä kokemista, kuin hyvin immersiivinen taidekokemus tai sellainen äärimmäinen, rajoille puskeva urheilusuoritus, jonka aikana ei pysty ajattelemaan muuta kuin hengittämistä ja eteenpäin painamista. Kuin hyppäisi avantoon. Löisi varpaansa kiveen. Tulisi luistimet jalassa taklatuksi kylkeen. Pakenisi palavasta talosta. Puskisi lapsen ulos emättimestään. Ei siinä mieti mitään muuta kuin sitä, mitä tapahtuu.

Jälkikäteen voi toki kelailla mutta... siinäpä sitä samalla mielessään rakentaa niitä toiseuksia ja muita yleisöjä, eikä se musta ole kovin aitoa. Sitä voi yhtenä päivänä väittää itselleen, että yleisössä istuu isäukkoni ja toisena että siellä on Tarja Halonen ja Conan O'Brian. Jos tästä saa hupia päälleen, niin mikäpä siinä. Aina kannattaa uskoa vähintään kuuteen mahdottomaan asiaan ennen päivällistä.

Aina kun olen nähnyt itseni harrastamassa seksiä videolla, olen ollut tyytyväinen näkemääni. Se lienee oleellisinta.


Jos nyt keksin aivan spekulatiivisen ketjun kuvaamaan tätä logiikkaa, niin se voisi kulkea näin: tyttölapsi kuulee vanhempiensa yhdynnän oven läpi, todistaen omin korvin äitinsä voimakkaat ääntelyt. Sittemmin hän katsoo pornoa, jossa kiinnittää huomiota naisnäyttelijän voimakkaaseen ääntelyyn. Harrastaessaan seksiä pojan kanssa ensimmäistä kertaa, hän pyrkii ääntelemään samalla tapaa voimakkaasti, kuin pornonäyttelijä (äidin osuus on tässä vaiheessa jo torjuttu mielestä, sopimattomana muistona). Myöhemmin elämässään tämä nainen kokee seksin omalta osaltaan tyydyttäväksi ja onnistuneeksi silloin, kun hän ääntelee voimakkaasti. Jos mies ei saa häntä voihkimaan kunnolla, "jotain" on pielessä. Ei ehkä osata sanoa mitä, mutta jostain syystä se tuottaa tyytymättömyyttä.

Tässä kuvitteellisessa skenaariossa tyttö/nainen on samaistunut äitiinsä, joka on yhdynnässä isän kanssa - ja tunnusomaisena elementtinä (itseasiassa ainoana, joka tytön tietoon tuolla hetkellä pääsi) oli voimakas ääntely. Myöhemmin tämä ääntely liitettiin (tietoisesti tai tiedostamatta) pornon kautta vastaukseksi siihen kysymykseen, mikä miehiä kiihottaa - tai mitä he haluavat naiselta seksin aikana, kuinka naisen tulisi käyttäytyä. Ja ehkä vasta nyt, jälkikäteen, sen on lopulta tulkittu olevan olennainen osa sitä, mistä isän ja äidin välisessä jutussa oli kyse - mitä isä "halusi" äidiltä. Tästä muodoistui lopulta malli siihen, miten olla naisena miehen kanssa - miten toteuttaa seksiä niin, että olisi 'hyvä' (eli yhtä hyvä, kuin äiti oli isälle). Loppujenlopuksi kyseinen tyttö, myöhemmin nainen, päätyi tietyssä mielessä "ääntelemään isälleen" aina harrastaessaan seksiä.

Eikä tässä ole mitään pahaa tai väärää. Se vain selittää syy-seuraussuhteen yhdelle kyseisen naisen seksuaalisen nautinnon osakomponentille.

Mnjoo... Mallioppiminen toimii niin, että jäljitellään jonkun toisen, usein juuri vanhemman, toimintaa. Mutta jos sama kuvittelemme, että poikalapsi oppii isältään tekemään lihapullia, ja perheen äiti tykkää lihapullista, niin sanoisitko, että "tietyllä tasolla poika oppi tekemään lihapullia äidilleen"? Vai oppiko se ihan vaan tekemään isin mallin mukaan lihapullia - ihan kenelle vaan, kenelle nyt maistuu?

Mitä tulee seksiääniin, niin mun nähdäkseni ne on aika ihmisille aika "lajityypillinen" tapa kommunikoida seksissä partnerille positiivista feed backiä. Mikäli seksiä joutuu harrastamaan hissuksiin - esimerkiksi, jotta omat lapset välttyis käymästä näitä keskusteluja - joutuu panostamaan muihin tapoihin indikoida, että "hyvin sä vedät". Onneksi konstit on monet. Osan niistä äiti kertoi ihan suoraan. 😉


Mitä arvelet, olisivatko vanhempasi sinusta ylpeitä?

Mulle tulee myös mieleen kysymys, oletko jossain vaiheessa ollut tilanteessa, jossa olet ajatellut, ettet ehkä pystyisi enää nauttimaan (ja tarjoamaan?) seksuaalisuuttasi?

Enpä oo tätä kyllä miettiny, mutta mä oletan, että mun vanhemmat olis ja on yleisellä tasolla ylpeitä tai vähintään tyytyväisiä siihen, että mä uskallan nauttia seksuaalisuudestani omaehtoisesti, tabuja ja sosiaalisia normeja kyseenalaistaen. Käytännöistä voisivat olla jyrkästikin eri mieltä kanssani, kyllä. Ja itse aktin tarkastelu olisi heille varmasti äärimmäisen kiusallista.

Samalla sillä, mitä mieltä mun vanhemmat on tai olis mun seksistä ja seksuaalisuudesta ei kyllä ihan aidosti ole mulle mitään väliä. Mä oon ollut aikuinen ihminen jo pitkään. Oon silleen terveesti itsenäistynyt ihminen, ettei mua enää pitkään aikaan ole hetkauttanut, hyväksyykö mun vanhemmat mun elämäntavan ja erilaiset valinnat. Olen aina ollut oman tieni kulkija - ja sellaiseksihan mut toki kasvatettiinkin. Vanhempani ovat kyllä tottuneet ja sopeutuneet siihen, että teen mitä mua huvittaa ja miten huvittaa. Aikuisen lapsen ja vanhempien välllä hyvä suhde perustuu molemmin puoliseen oman päätäntävallan ja yksityisyyden kunnioittamiseen.

Jälleen kerran, ei-heterona sen myös on joutunut kohtamaan tosi aikaisin muutenkin, että lapsen oma seksuaalisuus voi olla omille vanhemmille hämmentävä ja ahdistavakin, vähintään sulattelua vaativa asia. Ja saa olla. En mä elä tätä elämää mun vanhemmille, enkä varsinkaan seksuaalisuuttani ole heille velkaa. Ne vois olla ylpeitä tai olla olematta. Ei muuta mitään. Ei vaikuta siihen, miten itse asiat koen.

Mulle tulee myös mieleen kysymys, oletko jossain vaiheessa ollut tilanteessa, jossa olet ajatellut, ettet ehkä pystyisi enää nauttimaan (ja tarjoamaan?) seksuaalisuuttasi?

Olen ollut, aivan vast'ikään. Se oli hyvin ahdistavaa, koska seksuaalisuus ja nimenomaan seksuaalisuus kanssakäymisessä on mulle iso osa hyvinvointia. Mutta toisaalta uskon, että ajanmittaan seksittömyyteenkin sopeutuisi ja sopeutuu. Jossain vaiheessahan ae todennäköisesti tuulee vastaan, jos elää vanhaksi.

"Itse seksiaktin/-session aikana pyrin tuottamaan nautintoa itseni lisäksi sille, jonka kanssa seksiä teen, joten sikäli toki myös jollain asteella tarjoan performanssia hänelle. Eri ihmiset tykkää tosi eri asioista joten olen aina myös mukauttanut omia seksitapojani suhteessa partneriini. En koekaan, että mun seksuaalinen toiminta heijastaisi mun suhdetta naisiin tai miehiin yleisesti vaan aina siihen kulloiseenkin naiseen, mieheen tai muuhun, jonka kanssa seksiä teen."

Hmm. Osaatko arvella, mistä tämä nautinnon tuottamisen halu voisi olla peräisin?


Täytyy sanoa, että olen kuvitellut lähes kaikkien ihmisten pyrkivän seksissä oman nautinnon tavoittelun lisäksi myös tarjoamaan kumppanille nautintoa. Vastavuoroisuutta pidetään yleisesti hyvän seksin lähtökohtana.

Hyväntahtoiseen vastavuoroisuuten pyrkimisen voisi suorastaan ajatella olevan osa perusinhimillisyyttä; kun minö teen hyvää sinulle, voin odottaa sinunkin tekevän hyvää minulle. Toisaalta toisen ihmisen nautinnon näkeminen ja aistiminen myös tuottaa itsessään välitöntä mielihyvää.



Meillä (ihmiskunnalla) on olemassa vaivalla kehitettyjä menetelmiä, kuten psykoanalyysi, koska tiettyjen säännönmukaisuuksien on todettu vallitsevan valtaosan ihmisten mielissä ja tämän myötä tiettyjen lähestymistapojen (eli menetelmien) on todettu toimivan näiden säännönmukaisuuksien kanssa työskenneltäessä - kun tavoitteena on ollut päästä käsiksi siihen, miksi se mieli on sellainen kuin se on.

Tämän itsereflektioon käännetyn mallin perusta on tuossa ihmismielen toimintatavassa. Tarkoittaen siis sitä, että mikäli mieli toimii tietyllä tavalla, niin mallin pitäisi myös toimia. Se ei tee työtä puolesta, mutta sen pitäisi kyetä toimimaan ohjenuorana sinne asti, että saa ensimmäisistä langanpätkistä otteen. Loput on sitten itsestä kiinni.


Lyhytkestoisia psykoterapioita pidetään vaikuttavana hoitomuotona, koska noin 80% hoitoa saaneista arvioi hoidon päättyessä voivansa paremmin kuin sen alkaessa. Toisaalta ei ole selvää, olisivatko samat potilaat hyötyneet vastaavalla tavalla jostakin muusta terapiamuodosta tai mistä tahansa keskusteluavusta.

Psykoterapiasta kuten ylipätään terapiasta ja keskusteluavusta hyltyvät nimenomaisesti kriisin kokeneet ja/tai ahdistuneet ja masentuneet potilaat. Ei ole näyttöä tai syytä olettaa, että muu väestö merkittävästi hyötyisi "muuten vaan" annetusta psykoterapiasta.

Kinkyksi kasvaminen itsessään ei ole trauma, joka vaatisi psykoterapian kaltaista hoitoa, edes itsehoitoa.

Enkä nyt muutenkaan suoraan vertaisi tätä hahmottelemaasi "metodia" psykoterapiaan sellaisenaan. Tätä keskustelua on ollut ihan hauska käydä, mutta tämä työskentelymalliksi ehdottamasi rakennelma on kyllä minusta vielä raapale.

Toki ihmismieli toimii psykologisesti joidenkin lainalaisuukisien puitteissa, ja näitä malleja on myös pyritty ja jossain määrin kyettykin tieteellisesti jäsentämään. Parhaimmillaankin mallit mielen toiminnasta ovat kuitenkin varsin raakoja "blue printejä" ja yksilöllinen vaihtelu on isoa.

Tässä sun esittämässä hypoteesiraakileessa siitä, kuinka kasvetaan kinkyksi, näen keskeiseksi ongelmaksi, että oletat esimerkkien kautta kaikille hyvin samankaltaisen perhetaustan ja hyvin kaavamaisen reagointitavan.

Minusta sulla jää näkemättä se monimuotoisuus, kuinka erilaisista taustoista ja tulokulmista kinkyiksi tullaan.

[Fia]

Ja toisaalta mallisi ei myöskään mitenkään selitä, miksi samankaltaisella kokemuspohjalla toisista - useimmista - kuitenkin tulee vaniljoja?

[hwyl]

Nämä ovat todella kompleksisia asioita. Minä kiihotuin varmaan about 9-vuotiaana kun luin jotain erittäin ei-seksuaalisia kiusaamis- ja alistamiskohtauksia poikakirjoista. Mistä voi sanoa tuollaisen reaktion nousevan? Noihin aikoihin myös vehtailin muutaman vuoden ajan vuotta vanhemman serkkupojan kanssa ja myöhäisempään teini-ikääni asti pidin itseäni homona. Sitten aloin ihastua tyttöihin ja nykyään olen lähinnä enää teknisesti bi, mieskokemuksista on yli 20v. Seksuaalisuus ei ole betonia, se muovautuu ja muuttuu, ja samalla on pysyviäkin teemoja - mitään yksiselitteistä logiikkaa tuskin on. Varmasti on asioita, mitkä ovat yhteydessä siihen että D/s-dynamiikka on kiihottanut minua jo ennen sukukypsyyttäni, voisin esittää muutamankin valistuneen arvion, mutta pohjimmiltaan juuri tämä asia näyttää aika sisäsyntyiseltä. Mene ja tiedä.

[Fia]

Varmasti on asioita, mitkä ovat yhteydessä siihen että D/s-dynamiikka on kiihottanut minua jo ennen sukukypsyyttäni, voisin esittää muutamankin valistuneen arvion, mutta pohjimmiltaan juuri tämä asia näyttää aika sisäsyntyiseltä. Mene ja tiedä.

Nimenomaan, minustakin tämä on vähän tämmöistä "kumpi tuli ensin: muna vai kana" -keskustelua; johtivatko tietyt kokemukset kinkyitymiseen (vaikka olisi muuten mahdollisesti kasvanut vaniljaksi) vai reagoiko tiettyihin kokemuksiin kinkyytymällä, koska nimenomaan oli alun perinkin jotenkin "sisäsyntyisesti kinky"? Jos olisi ollut "sisäsyntyisesti vanilja" olisiko reagoinut toisin?

Samaa ihmettelyä voi käydä esimerkiksi juuri seksuaali-identiteetin äärellä; tuliko esimerkiksi minusta biseksuaali, koska alunperinkin olin sitä sisäsyntyisesti, vai oliko se enemmän sattuman kauppaa, että ensimmäiset seurustelusuhteeni nyt sattuivat tapahtumaan saman sukupuolisten ihmisten kanssa? Toisaalta jos olisin ollut sisäsyntyisesti heterompi en kai olisi alunperinkään alkanut kyseisiin seurustelusuhteisiin? Toisaalta jos kyseiset seurustelusuhteet eivät olisi osuneet kohdalle vaan ekat suhteeni olisivatkin tapahtuneet (vain) poikien kanssa, identifioituisinko nyt heteroksi? Vai olisiko herääminen biseksuaalisuuteen sitten vain tapahtunut myöhemmin? Mene ja tiedä.

Ja ennen kaikkea; onko sillä lopultakaan kokonaisuuden kannalta väliä?

[hwyl]

Samaa ihmettelyä voi käydä esimerkiksi juuri seksuaali-identiteetin äärellä; tuliko esimerkiksi minusta biseksuaali, koska alunperinkin olin sitä sisäsyntyisesti, vai oliko se enemmän sattuman kauppaa, että ensimmäiset seurustelusuhteeni nyt sattuivat tapahtumaan saman sukupuolisten ihmisten kanssa? Toisaalta jos olisin ollut sisäsyntyisesti heterompi en kai olisi alunperinkään alkanut kyseisiin seurustelusuhteisiin? Toisaalta jos kyseiset seurustelusuhteet eivät olisi osuneet kohdalle vaan ekat suhteeni olisivatkin tapahtuneet (vain) poikien kanssa, identifioituisinko nyt heteroksi? Vai olisiko herääminen biseksuaalisuuteen sitten vain tapahtunut myöhemmin? Mene ja tiedä.

Ja ennen kaikkea; onko sillä lopultakaan kokonaisuuden kannalta väliä?

Jep, erittäin samaa mieltä tästä, osuvasti muotoiltu. On hyvin vaikea sanoa, eikä sillä tunnu olevan niin suurta merkitystä, miksi pohjimmiltaan on sitä mitä on. Minun kohdallani juuri tuo suuntautuminen on hyvä esimerkki: se serkku olisi voinut hyvin olla myös tyttö, mutta sattui olemaan poika ja se sitten varmaan inspiroi myös teinivuosina, mutta toisaalta sen jälkeen tulivat naiset mieleen ja kävi niin että kolmesta suuresta rakkaudestani kaksi oli naisia ja toinen heistä johti pitkään liittoon ja tavallaan suht. kunnialliseen keskiluokkaiseen lapsiperheeseen. On vaikea sanoa, että olisin tietoisesti valinnut yhtään mitään tästä, toisaalta rinnalla on kulkenut koko ajan tämä kiihottuminen dominoinnista ja alistumisesta, mille en vain ikinä oikein löytänyt hetkeä ja ihmistä. Kuka lopulta tietää.

[Fia]

On vaikea sanoa, että olisin tietoisesti valinnut yhtään mitään tästä, toisaalta rinnalla on kulkenut koko ajan tämä kiihottuminen dominoinnista ja alistumisesta, mille en vain ikinä oikein löytänyt hetkeä ja ihmistä. Kuka lopulta tietää.

Mulla on aika samankaltainen henkilöhistoria tässä suhteessa. Olin kyllä ehkä jollain tasolla tiedostanut jo aika nuorena, että voin olla romanttisesti viehättynyt myös tytöistä, mutta en silti toisaalta mitenkään aktiivisesti etsinyt tyttökaveria tms. Sitten yläasteaikainen bestikseni tuli minulle kaapista lesbona - ja hyvin pian sen jälkeen tajusin olevani häneen ihastunut. Sehän sitten eteni seurustelusuhteeksi hyvin nopeasti. En kuitenkaan ollut hänestä eroottisromanttisesti kiinnostunut ennen kuin kävi ilmi, että hän voisi olla kiinnostunut minusta.  Se oli suuri ensirakkaus, mutta samalla hyvin sattuman kauppaa, niin kuin ehkä suuret ensirakkaudet aina. Hän nyt vain osui kohdalle oikeaan aikaan, kun tarve rakastaa ensimmäistä kertaa oli suuri.

Sittemmin minulla oli nuoruusvuosinani muitakin tyttörakkauksia, suhteita poikiin ja miehiin ja olen ollut pitkässä parisuhteessa muunsukupuolisen kanssa. Myöhemmin kuitenkin päädyin naimisiin ja lisääntymään heteromiehen kanssa. Ajattelen, että se olisi ihan hyvin voinut mennä toisinkin, siis että olisi voinut esimerkiksi muodostaa perheen naisen tai vaikka muunsukupuolisen kanssa. Tai olla muodostamatta perhettä ollenkaan.

Yhtäkään seurustelusuhteistani en ole sillä tavalla hakemalla hakenut, että olisin esimerkiksi etsinyt tietyn sukupuolista ihmistä. Kaikki ovat tavalla tai toisella enemmänkin osuneet kohdalle. Toisaalta, jos olisin umpihetero tai umpilesbo, en kaiketi vain olisi alkanut suhteisiin "väärää" sukupuolta edustavien partnerien kanssa? Vai olisinko? Tietääkseni sitäkin on sattunut.

[hwyl]

Yhtäkään seurustelusuhteistani en ole sillä tavalla hakemalla hakenut, että olisin esimerkiksi etsinyt tietyn sukupuolista ihmistä. Kaikki ovat tavalla tai toisella enemmänkin osuneet kohdalle. Toisaalta, jos olisin umpihetero tai umpilesbo, en kaiketi vain olisi alkanut suhteisiin "väärää" sukupuolta edustavien partnerien kanssa? Vai olisinko? Tietääkseni sitäkin on sattunut.

Tuo kuulostaa erittäin tutulta. Kun olin tajunnut teini-iän jälkeen, että olen jotakuinkin molempikätinen niin tavallaan en ajatellut ihmisiä sukupuolina vaan yksilöinä. Tietysti miesyksilöillä oli tilastollisia rajoituksia, kun eivät motivoituneet pääosin toisista miehistä, mutta silti oli, luulisin, melkoisen ei-heteromainen kokemus ihmisistä. Sitten elämä vei naisiin. Todella vaikea sanoa, mikä tässä on pohjimmaisena ollut. Ja mikä merkitys sillä tiedolla lopulta edes olisikaan? Nyt se selkein impulssi on alistamiseen, mikä on ollut niin pitkään tyydyttämättä, mutta kuka tietää miten jatkossa.

[Fia]

Tuo kuulostaa erittäin tutulta. Kun olin tajunnut teini-iän jälkeen, että olen jotakuinkin molempikätinen niin tavallaan en ajatellut ihmisiä sukupuolina vaan yksilöinä. Tietysti miesyksilöillä oli tilastollisia rajoituksia, kun eivät motivoituneet pääosin toisista miehistä, mutta silti oli, luulisin, melkoisen ei-heteromainen kokemus ihmisistä. Sitten elämä vei naisiin.

Joo, juurikin näin itsellänikin. Tavallaan sillä kumppanin sukupuolella kyllä on mulle silleen merkitystä, että koen sen merkittävänä osana ihmisen persoonaa / habitusta, ja viehätyn ihmisten sukupuolirepresentaatioista, mutta mulla on ikään kuin "valmius" viehättyä ihan mistä tahansa sukupuolesta (tai jopa sukupuolettomuudesta).

Siksi myös tää aloitukseen sisältyvä pohdinta siitä, miten oma kinkeys  heijastaa omaa suhdetta omaan tai vastakkaiseen sukupuoleen on mulle vähän vieras... Vaikka nyt olenkin pitkään suhteillut yksinomaan miesten kanssa (minkä ajattelen johtuvan ihan siitä, että soveltuvaan heteroon törmääminen on tilastollisesti todennäköisempää kuin soveltuvaan ei-heteroon), niin koen kuitenkin edelleen, että olen suhteissa ihmisyksilöihin, jotka nyt sattuvat edustamaan jotain sukupuolta - en sukupuoliin, jotka sattuvat ilmenemään joissain yksilöissä. 😂🙃