mitä kaapissa olo voi tehdä ihmiselle?

[A]

Kettu vinossa kirjoitti asiaa.

Oma linjani on hölöttää muille asioistani jopa enemmän kuin mitä he haluaisivat tietää. Perheenjäsenille ja yksinomaan työhön liittyville kontakteille jätän seksijutut kertomatta, sillä itsekään en halua heiltä vastaavia kuulla. Tähän mennessä kukaan minulle tärkeä ihminen ei ole tuominnut minua mieltymysteni perusteella, ja niissä parisuhteissa, joissa puoliso ei ole ollut samoista asioista kiinnostunut, on löytynyt keskitie pettämättä ja huijaamatta.

Kaapissa olon näen pääasiassa haitallisena, jos sillä käsitetään itsensä ja taipumustensa häpeily ja salailu kaikilta muilta.

[Konevitsa]

Itse elin pitkään tavallaan kaapissa. Kaikki kärsi siitä. Minä, puolisoni, koko perhe-elämä. Kun aukaisin oven ja aloin olla sitä, mitä olin, enkä sitä, mitä ympäristön kuvittelin minun haluavan olla, niin kaikki palaset loksahti kohdalleen. Perhe-elämä lähti uuteen nousuun, kun huomasin vaimonikin olevan yhtä kinky, kuin minäkin.

Hyvä parisuhde kestää tuon varmasti, vaikka kaikilla ei välttämättä käy yhtä hyvin, kuin omalle kohdalle kävi. Silti se askel kannattaa ottaa ja kohdata se oven aukaisun pelko.

[Lucrezia]

Riippuu siitä, mitä kaapissa ololla tarkoitetaan. Sitäkö, ettei julista kinkyyttään kaikissa mahdollisissa piireissä vai sitä, ettei toteuta taipumuksiaan?

Jos tarkoitetaan ensin mainittua, olen kaapissa vieläkin ja erittäin todennäköisesti tulen pysymäänkin. En tunne minkään tason tarvetta näyttää kenelle tahansa kuinka kinky olenkaan. Enkä juuri muutenkaan kertoile kuulumisiani esim. työpaikalla. Minun asiani ovat minun asioitani.

Jos tarkoitetaan taipumusten tukahduttamista, oman mielen kesto riippuu pitkälti siitä, mistä syystä taipumuksiaan ei voi toteuttaa. Elin vuosikausia vailla minkään lajin kinkyilyä syystä että minulla oli tärkeämpää tekemistä enkä sanoisi, että kärsin tilanteesta. Toki joskus tuli muisteltua niitä aktiivisia aikoja, mutta ihan hyvässä hengessä. Näin sessio-/makuuhuonekinkylle moinen patouttaminen onkin ehkä helpompaa, kun kyseessä ei ole elämäntapa vaan yksi osa elämää.

[Ai]

voi lol. Luulin, että täällä puhuttaisiin kirjaimellisesti jostain rankaisumenelmästä subia kohtaan....petyin....lähden pois.

[bdsm_m]

Oma "kaapissa olemiseni" tarkoittaa sitä, että kumppanini on täysin vanilja eikä tiedä mitään pervouksistani. Vaniljaseksikin minulta luonnistuu ihan hyvin ja nautin siitä mutta täysinpainoisesta on seksielämäni aika kaukana. Olen kyllä joskus suhteemme alkuaikoina hieman kokeillut kepillä jäätä mutta en ole saanut minkäänlaista vastakaikua. Etsin kyllä sinkkuaikoinani yhteensopivasti pervoa seuraa mutta kun ei löytynyt kuin satunnaisia kohtaamisia erittäin harvakseltaan, niin annoin olla. Pervoilut jäävät fantasiatasolle.

Tyypillinen kaltaiseni heterosubimies on samassa tilanteessa. Bmadin jutut ovat antaneet paljon ajattelemisen aihetta sukupuolisten stereotypioiden toistumisesta kinkymaailmassa. Kerran yhden dommen mielenkiinto lopahti täysin, kun hän käsitti, etten ollutkaan suosittu ja kokenut sub. Ironista oli se, että tämä domme nautti erityisen paljon miehen seksuaalisesta vähättelystä ja nöyryyttämisestä.

[Lady Whip]

 Kerran yhden dommen mielenkiinto lopahti täysin, kun hän käsitti, etten ollutkaan suosittu ja kokenut sub. Ironista oli se, että tämä domme nautti erityisen paljon miehen seksuaalisesta vähättelystä ja nöyryyttämisestä.

En tiedä tämän toisen Dommen ajatusmaailmaa miksi näin tunsi. Itse ajattelisin niin, että jos miestä lähtee nöyryyttämään ja vähättelemään seksuaalisuuden alueella, hänen olisi syytä olla kokenut juuri sen takia, että osaa erottaa sessiohaukkumisen oikeasta sellaisesta.
Helposti voi kokemattomat sekoittaa nämä keskenään ja siinä onkin elinikäisen trauman mahdollisuus olemassa.
Ei seiso enää koskaan eikä kenellekään.

[bdsm_m]

 Kerran yhden dommen mielenkiinto lopahti täysin, kun hän käsitti, etten ollutkaan suosittu ja kokenut sub. Ironista oli se, että tämä domme nautti erityisen paljon miehen seksuaalisesta vähättelystä ja nöyryyttämisestä.

En tiedä tämän toisen Dommen ajatusmaailmaa miksi näin tunsi. Itse ajattelisin niin, että jos miestä lähtee nöyryyttämään ja vähättelemään seksuaalisuuden alueella, hänen olisi syytä olla kokenut juuri sen takia, että osaa erottaa sessiohaukkumisen oikeasta sellaisesta.
Helposti voi kokemattomat sekoittaa nämä keskenään ja siinä onkin elinikäisen trauman mahdollisuus olemassa.
Ei seiso enää koskaan eikä kenellekään.

Kyllä tässä tapauksessa se oli tullut käsittääkseni selväksi. Iältänikään en ihan poikanen enää ollut. Jos asia olisi ollut, kuten epäilet, niin luulen, että siitä olisi päästy keskustelemalla yli. Dommen puheista päättelin, että nimenomaan toiset naiset olivat tässä avainasemassa. Tiedän heppini olevan normaalikokoa vaikkakin hiukan pienemmästä päästä. Sen vähättely naisen taholta vain kovettaa sen kivikovaksi. Tiedän, että vain vähemmistölle naisista iso kulli on oikeasti mikään kynnyskysymys tai edes fetissi. Tuntoherkimmät alueet (kohdunkaulaa lukuunottamatta) ovat naisella vaginan etuosassa. Mitä tulee sitten kaikkeen muuhun seksuaaliseen vähättelyyn, niin jokainen mies jos ei nyt ihan teinistä alfan asemassa ole ollut, on saanut osakseen lukemattomia pakkeja/näkymättömyyttä, joten ainakin aikuiset miehet ovat tuossa asiassa aika lujaa tekoa.

[Verna]

Mulle tuli aloituksesta pari asiaa mieleen, joskin molempia on näemmä jo jonkin verran käsitelty.

Jos kaapissa on siksi, ettei uskalla lähestyä ketään (esimerkiksi omaa kumppania) ja kertoa mieltymyksistään, luulisin, että jossain vaiheessa asiasta muodostuu pettymys. Pettymys siihen, ettei pääse kokeilemaan juttuja käytännössä ja pettymys omaan itseen, kun ei ole tarpeeksi rohkeutta tehdä asian eteen mitään.

Siinä kohden, kun harkitsee kertomista, on tietysti sekä riskejä että mahdollisuuksia. Monet jättävät varmaan kertomatta sen takia, että pelkäävät mahdollista ymmärtämättömyyttä tai suoranaista pilkkaa. Näitä juttuja harvemmin kerrotaan hyvänpäiväntutuille, joiden mielipiteet eivät niin loukkaa, useammin tilanteessa on mukana joku läheisempi ja tärkeämpi henkilö, jonka taholta torjutuksi tuleminen satuttaisi huomattavasti enemmän. Kertoako ja ottaako riski torjunnasta vai ollako vaiti ja yrittääkö tyytyä nykyiseen tilanteeseen? Onko asia sen arvoinen, että kannattaa tavoitella päävoittoa?

Entä, jos on yrittänyt avautua kumppanille ja saanut saavillisen jäävettä niskaansa? Ehkä on tullut ukaasikin, että jos fantasioita yritetään toteuttaa, pöydälle ilmaantuu eroanomus ja yhteydenotot jatkossa asianajajan kautta. Jos pysyt kaapissa, voidaan teeskennellä, ettei mitään koskaan puhuttukaan. Siinä kohden kysymys mielestäni muuttuu toiseksi. Enää ei ehkä ole niinkään kyse siitä, mitä kaapissaolosta voi seurata, vaan miten oma pää ja ihmissuhde kestää sen, että hyväksyntä on raa'an ehdollista.

Yllättävän monellakin on se tilanne, että elämänkumppani loukkaantuu jo siitä, jos saa vihiä, että toinen on "kiellosta" huolimatta jatkanut fantasiointia. On tyydyttävä netin tarjontaan ja pidettävä visusti huoli siitä, ettei jää asiasta kiinni. Sivuhistoria on tyhjennettävä tai seuraa lihava riita. Pahimmillaan toinen kyttää sivuhistoriaakin ja saa sätkyn, jos se on tyhjennetty, sillä se saattaa olla jälkien peittely-yritys. Jos yrittää pysytellä toisen mieliksi kaapissa siitä huolimatta, että se puristaa rintakehää ja ratkeilee pienuuttaan jo liitoksistaan, ei olo voi olla kovin kaksinen. On varmasti eroa, pysyykö kaapissa omasta halustaan vai jonkun toisen takia. 

[bdsm_m]

Yllättävän monellakin on se tilanne, että elämänkumppani loukkaantuu jo siitä, jos saa vihiä, että toinen on "kiellosta" huolimatta jatkanut fantasiointia. On tyydyttävä netin tarjontaan ja pidettävä visusti huoli siitä, ettei jää asiasta kiinni. Sivuhistoria on tyhjennettävä tai seuraa lihava riita. Pahimmillaan toinen kyttää sivuhistoriaakin ja saa sätkyn, jos se on tyhjennetty, sillä se saattaa olla jälkien peittely-yritys. Jos yrittää pysytellä toisen mieliksi kaapissa siitä huolimatta, että se puristaa rintakehää ja ratkeilee pienuuttaan jo liitoksistaan, ei olo voi olla kovin kaksinen. On varmasti eroa, pysyykö kaapissa omasta halustaan vai jonkun toisen takia.

Tuo on muuten aika erikoinen juttu. Miten joku voi luulla, että fantasiat voivat tuosta noin vain käskemällä kadota? Vaniljasuhteeseen ei mielestäni kannata ryhtyä ollenkaan, jos ei pysty tyytymään pelkkään vaniljaseksiin.

[sumu]

Upeaa keskustelua kaikilta. Hatunnosto.

[Verna]

Tuo on muuten aika erikoinen juttu. Miten joku voi luulla, että fantasiat voivat tuosta noin vain käskemällä kadota? Vaniljasuhteeseen ei mielestäni kannata ryhtyä ollenkaan, jos ei pysty tyytymään pelkkään vaniljaseksiin.

Tiedän, että jotkut vetävät epäreilusti narusta "jos rakastat minua oikeasti, et halua pahoittaa mieltäni ja katsella loukkaavaa materiaalia/puhua pervoja/jne." Siihen vetoamalla moni estää kaiken pornografisen materiaalin tutkimisen, jos ollaan parisuhteessa. Kieltäähän osa masturboinninkin kumppaniltaan, muuttaen perusvaatimusta hiukkasen eli muotoon "jos en riitä sinulle, et rakasta minua." Ja sentään on kyse ihan tavallisista asioista, emme puhu tässä vielä edes kinkyilystä. Uskallapa tuossa tilanteessa mennä ehdottamaan pientä sidontaa tai alusasujen sovittelua, niin piru on irti.

Pähkäilin aikoinani, että kyse olisi pääosin huonosta itsetunnosta. Jos kumppani ehdottaa jotain uutta, tarkoittaako se, ettei hän ole tähän asti nauttinut seksistä kanssani? Enkö ole tällaisenani, ilman kumihaalaria, tarpeeksi viehättävä? Enkö olekaan maailman tärkein ja kaunein hänelle, kun pitää katsella kuvista muita? Fantasioiko hän toisista masturboidessaan - ja tarkoittaako masturbointi sitä, että yksi yhteinen seksikerta jäi taas väliin?

Toisaalta kyse voisi olla vain erilaisista moraalikäsityksistä. Jos olet oppinut, että seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat likaisia, varmasti uudet ehdotukset etovat. Mutta mietin silti enemmän tuota edeltävää vaihtoehtoa. Toisaalta kuvittelisi, että jos itsetunto olisi oikeasti liki nollaa, sitä äkkipäätään suostuisi yhteen sun toiseen asiaan vain miellyttääkseen toista. Ja minusta toisen seksuaalisuuden voimakas kahlitseminen vaatii kyllä melko tavalla pokkaa eikä se oikein sovi yhteen kovin huonon itsetunnon kanssa. (Tämä enemmän ja vähemmän ontuva kyökkipsykologinen teoriani johtaa muuten ihan kohta siihen, että rajoittajat ovat luonnostaan dominoivia tyyppejä, jotka ovat vieläkin syvemmällä kaapissa. Eivät tunnusta edes itselleen, että seksuaalissävytteinen leikkiminen voisikin olla ihan kivaa.) 

Älkääkä nyt hitossa ottako ylläolevaa haudanvakavasti, mutta ehkä se poikii muutaman uuden ajatuksen, kenties jopa täystyrmäyksen heti kättelyssä.

On muuten ihan täysin eri asia, kahlitseeko joku toisen seksuaalisuutta siksi, että inhoaa sitä vai siksi, että kyse on seksileikistä. Domin kieltäessä subiaan masturboimasta kuukauteen, sävy on aivan toinen.

Minulla oli mielessä joku näppärä aasinsilta, jolla tämän OT:n olisi saanut sievästi vielä paketoitua ja liitettyä otsikkoon, mutta hukkasin sen. Kysytään nyt sitten vaikka, että monikohan on osittaiskaapissa, eli on kertonut osan haluistaan ja ehkä jopa sessioi, mutta ei ole uskaltanut paljastaa kenellekään koko totuutta? Eli kaapin perällä on vielä jotain piilossa. Ja mahtavatko ne olla niitä rakkaimpia ja vaalituimpia fantasioita, joita ei tahtoisi loukattavan vai niitä, jotka olisivat vain kiva lisämauste?

Minut on aikoinaan suorastaan kiskottu kaapista, enimmäkseen leuan alta hellästi rapsuttaen ja kermakuppia tarjoten ja välillä pihdeillä repien. En ollut oikeastaan edes tietoinen taipumuksistani, kun reissuun lähdettiin. Mulla ei siis ole kokemusta siitä, että olisi kova tarve tulla ulos kaapista, eikä siitä, miten sitä varten kerätään rohkeutta. Olen siis utelias ja kysyn, kumpi tarve on suurempi: päästä toteuttamaan ja kokemaan fyysisesti sitä jotain, minkä tietää puuttuvan, vaiko päästä kertomaan, että on jollain tavalla nitkahtanut ja kokemaan silti hyväksyntää? Vai ovatko ne tasoissa?   




 

[bdsm_m]

Olen siis utelias ja kysyn, kumpi tarve on suurempi: päästä toteuttamaan ja kokemaan fyysisesti sitä jotain, minkä tietää puuttuvan, vaiko päästä kertomaan, että on jollain tavalla nitkahtanut ja kokemaan silti hyväksyntää? Vai ovatko ne tasoissa?

Ensiksimainittu täällä. En halua muiden kuin niiden, joiden kanssa pervouksia voisi mahdollisesti toteuttaa, tietävän mitään koko asiasta. Nykyisen kumppaninikaan ei tarvitse tietää koko asiasta mitään, koska hän ei kaikesta päätellen ole mistään sellaisesta kiinnostunut. En pidä normista poikkeavia seksifantasioitani niin keskeisenä osana itseäni, että kokisin niistä vaikenemisen missään määrin ahdistavaksi. Päinvastoin, vaikenen niistä arkielämässä ihan mielelläni.

[TragedyForYou]

Olen siis utelias ja kysyn, kumpi tarve on suurempi: päästä toteuttamaan ja kokemaan fyysisesti sitä jotain, minkä tietää puuttuvan, vaiko päästä kertomaan, että on jollain tavalla nitkahtanut ja kokemaan silti hyväksyntää? Vai ovatko ne tasoissa?

Ensiksimainittu täällä. En halua muiden kuin niiden, joiden kanssa pervouksia voisi mahdollisesti toteuttaa, tietävän mitään koko asiasta. Nykyisen kumppaninikaan ei tarvitse tietää koko asiasta mitään, koska hän ei kaikesta päätellen ole mistään sellaisesta kiinnostunut. En pidä normista poikkeavia seksifantasioitani niin keskeisenä osana itseäni, että kokisin niistä vaikenemisen missään määrin ahdistavaksi. Päinvastoin, vaikenen niistä arkielämässä ihan mielelläni.

Olen melko ahdasmielinen, myönnetään, mutta mua niin kovin aina nyppii salailu sekä valmiit oletukset puolisosta ilman kunnollista keskustelua. Toki on olemassa niitäkin kumppaneita jotka eivät hyväksy toimintaa, mutta miten esittää moinen oletus ilman että kissa on nostettu pöydälle?
Olen aika ajoin kysellyt varatuilta salaseuran etsijöiltä että  eikö se olisi kuitenkin parasta jos sen elämänkumppanin kanssa voisi pervoilua harrastaa. Monesti käykin ilmi että ei siitä omasta vaimosta ja lapsien äidistä edes haluta nähdä sellaista puolta, paljon kiihottavampaa tuntuu olevan ikäänkuin anonyymi ja etäinen partneri kenen kanssa voi keskittyä vain seksijuttuihin. Siksi monesti esiintuleva "en voi kertoa puolisolle kun ei se ymmärtäisi kuitenkaan "-asenne tuntuu tekosyyltä ryhtyä salasuhteisiin.
Saatan olla väärässäkin.

[bdsm_m]

Olen melko ahdasmielinen, myönnetään, mutta mua niin kovin aina nyppii salailu sekä valmiit oletukset puolisosta ilman kunnollista keskustelua. Toki on olemassa niitäkin kumppaneita jotka eivät hyväksy toimintaa, mutta miten esittää moinen oletus ilman että kissa on nostettu pöydälle?
Olen aika ajoin kysellyt varatuilta salaseuran etsijöiltä että  eikö se olisi kuitenkin parasta jos sen elämänkumppanin kanssa voisi pervoilua harrastaa. Monesti käykin ilmi että ei siitä omasta vaimosta ja lapsien äidistä edes haluta nähdä sellaista puolta, paljon kiihottavampaa tuntuu olevan ikäänkuin anonyymi ja etäinen partneri kenen kanssa voi keskittyä vain seksijuttuihin. Siksi monesti esiintuleva "en voi kertoa puolisolle kun ei se ymmärtäisi kuitenkaan "-asenne tuntuu tekosyyltä ryhtyä salasuhteisiin.
Saatan olla väärässäkin.

Kysymyksesi on hyvä ja täysin aiheellinen. Totta kai olisi jokaiselle parempi, jos seksuaalisuuttaan olisi mahdollista toteuttaa kokonaisvaltaisesti oman puolison kanssa. Tilanne on vain usein sellainen, että palapelissä on muitakin paloja kuin seksi ja aikaa etsiä kumppani on jokaisella rajallisesti. Omalta kohdaltani voin sanoa, että olen kyllä suhteen alkuaikoina yrittänyt tuoda esille vähitellen joitakin asioita mutta vastakaikua ei ole tullut. Mitään salasuhteita en etsi, koska se olisi moraalitonta ja koska seuraukset voisivat olla erittäin vakavat. 

Viittaat madonna/huora -kompleksiin. Oma puolisoni on kyllä vahvatahtoinen ja joskus kiivaskin mutta en havaitse merkkiäkään, että hän olisi seksuaalisesti muuta kuin täysin vanilja. Yhteensopivasti pervon elämänkumppanin löytyminen vielä niin, että kaikki muu sopii yhteen, olisi kokemukseni mukaan ollut todella epätodennäköistä. Joissakin asioissa se olisi ollut jopa lähtökohtaisesti mahdotonta. Elämässä ei voi saada kaikkea.

[Chmlnidae]

Voi Pyhä Sylvi sentäs, ei voi muuta sanoa.

Ymmärrän että tämä ON asiallinen ja tarpeellinen keskustelu MUTTA: JOKAINEN IHMISSUHDE ON VAPAEHTOINEN VALINTA; paitsi suhde alaikäisiin omiin lapsiin (jollaisen läpi yön itkeneen kanssa olen viime yön valvonut, sorry tiukahko sävy, valvominen saattaa pahentaa sitä).

EI ole mikään ihmisoikeus voida toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan toisten ihmisten kanssa. Jos PÄÄTTÄÄ kuitenkin niin tehdä niin se ON OMA valinta. Ja se millaisessa suhteessa sitä toteuttaa ON OMA valinta. Ruikuttaminen siitä ETTEI TOINEN ANNA sitä mitä itse tarvitsee on NIIN lapsellista. AINA voi olla yksin. Ja selitykset lasten parhaasta etc on silkkaa selittelyä, tai taloudelliset syyt, sukulaiset etc. Pikkasen vastuunottoa omasta mukavuudenhalusta, please.

Ei mulla muuta tähän nyt. Jatkakaa.