The Lokero

[Kolumnisti]

The Lokero

Kuka ihmisen lokeroi? Ulkopuolinen henkilö vaiko ihminen joka tuntee olevansa lokeroinnin kohteena? Tarvitseeko ihmisen lokeroida itsensä siksi, että oppisi tuntemaan itseään paremmin ja voisi sitä kautta selittää tekemisiään? Onko kaikkea pakko selittää? Eikö voisi vain elää ja olla onnellinen? Voisiko ihminen olla niinkin vahva, että ei yksinkertaisesti perusta moisista keinotekoisista ihmismielen rajoitteista? Olla oma itsensä ja elää onnellisesti juuri sellaisena kuin on: vapaana ja muiden mielipiteistä välittämättä. Hyväksyä ja myöntää itsensä virheineen ja ymmärtää, että meillä kaikilla on omat virheemme ja lokeromme... monta lokeroa. Osa menee päällekkäin, osa ei. Osassa on muitakin ja osassa olemme kovin yksin. Osan rakennamme itse, osan ulkopuoliset antavat meille. Mutta itsehän me lopulta valitsemme tai omaksi tunnemme lokeron, vaikka sen ulkopuolinen meille antaisi. Onneksi meillä on varaa mistä valita.

Lokerointi on alkanut jo ennen kuin siihen itse edes pystyi vaikuttamaan ja osaa lokeroista ei voi murtaa kuin todella suurin ponnistuksin. Ihaillako vaiko vihata henkilöitä jotka noin tekevät? Onko se ihmisen vahvuutta ja rohkeutta olla erilainen? Vaiko vain halua olla erilainen erilaisuuden vuoksi? Spesiaali ja siten parempi, tärkeämpi, kauniimpi, atleettisempi... parempi ihminen.

Kuka siellä lokerossa on tai sen tapaan oikeasti elää? Henkilö joka tietämättään ja kenties jopa tiedostamattaan asiaa elää siten, vaiko henkilö joka tajuaa ja tietoisesti toimii kuten lokeroinnissa määrätään? Kuka sitten on oikeassa omassa lokerossaan? Millä perusteella lokeroidaan? Onko enemmistö aina oikeassa lokeroidessaan yksilön vai voisiko ollakin niin, että lokeroimalla toisen kokeillaan vain itse pysyä poissa juuri samasta lokerosta? Kokeilla olla ikään kuin pakolla erilaisia kuin yksilö lokerossaan tai paeta enemmistön normia, jota pelätään. Normihan tasapäistää ja samankaltaistaa aina sen hyväksyvät vai tapahtuuko nyt kuitenkaan noin?

Mutta mitäs tehdään kun väliin jääkin harmaata aluetta, joka antaa pelivaraa? Siinä se lokerointia tahtovan päivä järkkyy, kun ei voikaan lokeroida ja täten saada mielenrauhaa. Onko asiat mustavalkoisia? Kenties välissä on pitkätkin matkat harmaata, lokerosta lokerolle voi olla matkaa ja matkallahan voikin eksyä aivan muualle kuin sinne alkuperäiseen kohteeseen. Kuka on keskellä, kuka vasta matkalle sinne? Pääsevätkö kaikki koskaan keskelle? Voiko ihminen olla onnellinen ilman matkaa ja itsensä tuntemista? Mitä jos joku onkin The Lokerossa ja toinen vielä matkalla sinne reunalla, jotta voisi tulla kokonaisena takaisin.

Olemme omassa lokerossamme, jonka itse ympärillemme rakennamme siksi, että tuota välillä hassua ympäröivää maailmaa olisi helpompi tajuta. Katsella sieltä oman lokeron muureilta ja päivitellä muiden menoa. Välillä on kuitenkin kiva huudella sieltä muurilta ja kuunnella mitä ne muut sieltä omilta muureiltaan huuteluun vastaavat. Olisiko jollakin toisella muurilla kiinnostava ihminen vai peräti ihmisiä? Kannattaa kuitenkin muistaa, ei ne muut omilta muureiltaan sinua voi omaan lokeroonsa ottaa: varsinkaan jos itse olet korkeat muurit rakentanut ja niihin jo kovin kiintynyt. Itse sieltä muurilta pitää hypätä rohkeasti alas ja etsiä tie toiselle lokerolle jonne aikoo mennä. Ovenkin voi joku onnekas löytää, eikä pudotuksesta sinne harmaalle alueelle tule niin hurja. Matkan aloittaminenkin helpottuu, kun tipahduksesta ei ensin tarvitse toipua. Heistä sinä olet yhtä kaukana ja erilainen kuin sinusta he. Kumpikin on kuitenkin yhtä kaukana siitä enemmistön normista, missä se sitten lienee onkaan.
 
Sielläkö se möllöttää kaikkien lokeroiden keskellä?  Normi, Vapaus, Onnellisuus. The Lokero, jossa on kaikista lokeroista vain sitä mitä sinne itse matkalta vierailuiltaan muissa lokeroissa vie ja jota normina pitää. Jossa muutkin on matkansa tehnyt ja tuntevat itsensä niin hyvin että tietävät mitä ovat ja mitä muut voivat olla. Sinnekö kaikki lokeroidensa muureilta hypänneet ovat matkalla? Kenties suuntana onkin aivan päinvastainen suunta, mennään ja etsitään sieltä reunoilta noita kiinnostavia lokeroita joissa voisi mennä vierailemaan, hyljätä jos ei sitä omakseen tunne ja jatkaa matkaa. Etsiä itseään ennen kuin matkaa saman matkan takaisinpäin, ei kenties viisaampana mutta kokeneempana ja tietoisena siitä, mitä on ja mitä haluaa. Matkalla ihminen oppii itsestään; mistä pidetään, mitä siedetään, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Tuolta raja-alueilta onkin sitten helppoa palata tuttua tietä sinne The Lokeroon ja saada rauha etsinnöilleen, olla oma itsensä, olla vapaa ja antaa muiden olla vapaita. Alkaa oikeasti elää kuten ihmisen kuuluukin vapaana ja onnellisena.

Kaikki olemme erilaisia omalla tavallamme, kaikki elämme omassa lokeroissamme, kaikki olemme rumia taikka kauniita, eriarvoisessa asemassa, oudoksuttuja. Lopulta kaikki olemme samanlaisia, yhtä kauniita, arvokkaita, hyväksyttyjä.

Täältä keskeltä on kiva katsella ihmisiä jotka pelkästään palavasta halusta olla erilaisia, kokeilevat pakolla olla erilaisia… jännittäviä mielestään. Keskellä normaali katselija saa nautintoa eksyksissä olevista etsijöistä, jotka luulevat olevansa jotain ainutlaatuista. Mutta hei, salaisuus: me täällä keskellä ollaan koettu jo tuo. Ei tarvitse olla erilainen ollakseen erilainen, koska kaikki on erilaisia. Tajuttuaan että kukaan ei kuitenkaan ole erilainen, vaan kaikki olemme samanlaisia ollessamme erilaisia. Ei tarvitse korostaa, esittää tai mainostaa. Riittää kun on vain olemassa. Erilaisuus on hieno asia, kun sen löytää kaikista, kaikkialla. Hyväksymällä samalla, että olemme kaikki rotuun, koulutustasoon tai muuhunkaan taustaan katsomatta samanlaisia.


Kirjoittaja: Juuttisetä

edit. pientä muokkausta ja otsikon muutos kirjoittajan kanssa sovitusti -lemmikki

[Rakentaja]

Meidän mielestä lokeroinnin tarve on melko sama kun luokittelun tarve, tarkoitus on vain yksinkertaistaa tai tiivistää tiettyä asiaa, tilannetta tai mieltymystä tietyn kategorian alle jotta asioista voi helpommin keskustella.
Harmaat alueet ovat nimettömiä alakategorioita, näitä täytyy vaan tarkentaa kunnes niillekin kehitty jokin yleisesti ymmärretty alalokero tai kategoria.

[Eralumi]

Mä ite ainakin henkilökohtaisesti inhoan kaikennäköistä lokerointia. Lokerointi nimenomaan sitoo sut siihen tiettyyn asiaan josta lähteminen tutustumaan muuhun on huomattavasti vaikeampaa. Sitäpaitsi mahdollinen lokerointi saattaa muuttua kausittain, jopa päivittäin, niin miten jollekin selität että eilen olit lokerossa 1 ja tänään ootkin lokerossa 2. Mä tykkään ja nautin asioista ilman lokerointia, ja jos joku multa kysyy että mihin lokeroihin mä kuulun niin en osaa vastata. Ja niinku tossa ylempänä mainittiin, niin on lokeroita, joiden alla on alalokeroita ja kategorioita. Joiden alla on todennäköisesti lisää alalokeroita ja kategorioita. Kuka  pysyy perässä siitä että mikä se oma lokero on, varsinki ku niitä lokerointeja tuntuu tulevan kokoajan lisää ja lisää?

[Rakentaja]

Mä tykkään ja nautin asioista ilman lokerointia, ja jos joku multa kysyy että mihin lokeroihin mä kuulun niin en osaa vastata.

Asiaa voi katsoa niinkin että tämä olisi sama kun jos kysytään "mikä työkalu olet", siihen voi vaikka vastata että tykkään sahoista, meisseleistä ja taltoista.

[lemmikki]

Tämä sivusto vilisee kaikenlaisia termejä ja kirjainlyhenteitä, joilla kuvataan statusta parisuhteessa, mieltymyksiä, harrasteita jne.. Ne tuntuvat minusta vieläkin välillä vähän hassuilta, kun elin onnellisen tietämättömänä tästä kaikesta valtasuhteessa jo ennen tänne löytämistäni. Silti osa niistä on uinut omaankin sanavarastooni. Koska ne ovat käytännöllisiä. Ne lokeroiksikin laskettavat hassut sanat, joilla pyrimme kuvaamaan sitä mitä olemme, teemme tai kaipaamme.

Seuranhaussa nuo ovat varmaan aika tarpeellisiakin. Mene ja tiedä, kun itse olen kiinnostuneempi ihmisestä kuin lokeroista.

Tehdäänpä ihmisistä hetkeksi pelinappuloita:

On olemassa sellaisia lasten pelejä, joissa juuri oikean muotoinen pala on laitettava omasta reiästään.

On olemassa palapelejä, joissa palat kiinnittyvät nätisti toisiinsa. Näissä on kuitenkin mahdollista, että jos yksi laita palasta ei sovikaan, toinen sopii. Täytyy vain pyöritellä.

Ja se vasarapeli, jossa tapit menevät kyllä rei'istä, kun vain hakkaa niitä reippaasti.

Sitten on tietysti myös muovailuvahaa, jos palat ja palikat ei niin kiinnosta.

Ihmisiä on erilaisia ja toisille lokerointi on tarpeen. Toiset ovat hullaantuneita lokeroista ja kiertelevät niitä kuin irtokarkkihyllyä maistellen vähän kaikista.

Onkin kutkuttava ajatus, että kaikki lopulta löytäisivät sen oman lokeronsa. Itse ajattelen, että usein tuossa kohdin on enemmän kyse siitä, kenen kanssa jaat saman lokeron tai yhdistelet palapelin palat.

Väitetään, että ihmistä pitkin ei voi itseensä matkustaa, mutta kummasti hyvästä suhteesta voi olla apua. Suhteessa, jossa saat olla oma itsesi ja tunnet olevasi sinut itsesi kanssa ja tasapainossa kumppanisi kanssa, on helppo tuntea olonsa aika vakaaksi ja tyytyväiseksi. Tämä voi luoda varmuutta myös niille omille taipumuksille. Toiset huomaavat olevansa juuri sitä, mitä siinä suhteessa saavat olla. Itse en tiedä onko kyse siitä, että olen juuri sitä mitä syvällä sisimmässäni olen vai onko enemmänkin kyse toimivasta dynamiikasta tässä suhteessa. Jos tarvitsisi etsiä uusi ihminen, saattaisin hylätä kaikki lokeroni toviksi. Tarkoittaako se sitä, että en ole vielä löytänyt itseäni? Mahdollisesti. Silti en koe tarvetta muutokselle ja olo on vakaa ja varma itsestäni ja toisesta.

Joka tapauksessa oli silmiä avaavaa lukea tätä kolumnia. Etenkin lopun tokaisut siitä, miten kaikki ovat käyneet nuo samat matkat, lämmitti. Sukupolvilla on usein tapana nauraa seuraaville tai paheksua niitä. Vaikka he itse olivat vähintään yhtä huvittavia tai paheksuttavia hetkeä aiemmin.

[kitten]

Olipas lempeä näkökulma "lokeroihin"  . Kiva ja ajatuksia herättävä kirjoitus.

Itse ajattelen, että "lokeroita" ei voi välttää. Lokeron sisäpuolella puhutaan ehkä mieluummin identiteetistä, aatteista ja vertaisryhmistä. Ulkopuolelta yksilöitä voidaan taas yrittää lokeroida väkisinkin erilaisten ominaisuuksiensa perusteella.

Itse kuulun useampaan lokeroon tai kuplaan, jotka liittyvät minuuteni eri osa-alueisiin. Lokeroni menevät osittain limittäin ja jotkut ovat jopa ristiriidassa keskenään, koska olen ihminen, virheellinen ja inhimillinen.

Oman lokeron löytäminen ja siellä hengailu voi olla todella voimauttavaa, turvallista ja/tai tuottaa muuta iloa elämään. Mutta lokerot kannattaa rakentaa läpinäkyviksi tai pitää ovea appisen auki, jotta mahdolliset oman elämän- ja kiinnostuksenpiirin ulkopuolelle jäävät seikkailut eivät mene sivu suun.

Tekstin lopun ajatus siitä, että usein ikä ja/tai elämänkokemus tuo armollisemman tavan tarkastella elämää ja lokeroita on lohdullinen.

Loppujen lopuksi emmem ole kuitenkaan niin kovin uniikkeja tarpeinemme. Kaikkihan me haluamme olla rakastettuja, hyväksyttyjä ja turvassa. 

[laalaa]

Itse koen taas lokeroihin liittyen, että mun suurin clash vs. yhteiskunta on se että sovin niin hiton huonosti niihin lokeroihin ja se aiheuttaa ympäristölle suurta päänvaivaa ja vaikeutta. Mun kohdalla tää koskee niin instituutioita kuin ihmisiä.
Kun maailma rakentuu pitkälti lokerointiin, niin välillä huomaa hämmennyksen sen edessä, että "mikä tuo on, mitä sillä/sille tehdään", ja jos ei ole tosi itsevarmana, niin se helposti valuu itseenkin se lokeroon sopimattomuuden stigma ja vaikuttaa omaan hyvinvointiin.

[RuoskaMikko]

Mitä mä tästä ajattelen:
Lokero on käsite jonka jokainen ottaa omakseen tavallaan. Aatu H:n mielessä se tuottaa mielikuvia pupujusseista pellolla, Iiro S:n mielessä taas on kuvia heinäsirkoista aavikolla. Mutta molemmat puhuvat samoilla termeillä ja olettavat että toinenkin puhuu "ne on vaan eläimiä jossain", ja kun mennään pikkutarkkuuksiin, jotkut väittävät kivenkovaan että se mun mielikuva pupujusseista on oikea ja sun mielikuva heinäsirkoista väärä, kun taas toinen sanoo että ne on vaan eläimiä jossain. Parallel realities ja noin... subjektiivisia totuuksia, eli juuri noita omia pupujussitotuuksia, on maailma täynnä. Objektiivisempia totuuksia eli "eläimiä jossain" ei ole montaa erilaista verrattuna subjektiivisiin. Ja voihan aina puhua subjektiivisesta pupujussitotuudestaan jos haluaa, ei se mitään, mutta on ihan tervettä oppia että se oma pupujussitotuus ei ole ainoa luontoaan maailmassa.

Ja nuo pupujussitotuudet on siis pikku lokeroita joita nätisti käytetään kuvaamaan ihmisiä.

Vallanhimoiset mulkut käyttää mitä tahansa hallitakseen muita non-konsentuaalisesti tai muka-konsentuaalisesti. Myös lokeroita. Uskonto, raha, tiede, teknologia, käsitteet, jopa kieli... nämä ovat hallinnan välineitä. Kaikki ihmiset eivät ole näitä mulkkuja, vaikka kaikissa voi ripaus tätä mulkkua ollakin. Jos kokee hallittuna olemisen jotenkin turvallisena ja helppona tienä sosiaaliseen kanssakäymiseen ja pystyy hyvillä mielin maksamaan sen hinnan mitä se aiheuttaa sieluun, niin hyvä. Mä olen sen verta special snowflake että on ollut aina vaikeuksia tuossa. On hyvä tiedostaa missä niitä vaikeuksia itse kullakin on, ja sen kummemmin syyttelemättä (olen puolueellinen ja näytän sen silti) vaan tiedostaa vaikeutensa ja koittaa elää niiden kanssa vähän paremmin? Jos kokee tarvetta... "ehjää ei kannata korjata", vanha hyvä konealan sananlasku joka pätee. Rikkinäinen kyllä kannattaa.

[Mr Birch]

Douglas Adamsin Linnunradan käsikirjassa liftareille on paljon lokeroita. Mutta siinä on myös joitakin kohtia, joissa lokeroajattelua tuuletetaan. Luvussa 13 Ford Prefect^* päätyy yhteisöön, jonka selviäminen on olennaisesti kiinni aivan tavallisen elukan säännöllisestä vaelluksesta yhteisön asuinalueen halki. Kenenkään yhteisön jäsenistä ei tarvitse määritellä aivan tavallista elukkaa sen tarkemmin.

Miltä kuulostaisi ajatus aivan tavallisesta kinkystä?

Lisäys: Tuli vielä mieleen toinen lokerotuuletus. Zaphod Beeblebrox joutuu jossain kohtaa (en nyt viitsi etsiä ko. kohtaa selaamalla) järjestelmään nimeltä Kokonaisperspektiivipyörre. Sitä pidetään hirvittävimpänä kidutuksena, mihin kukaan voi joutua, sillä siinä kohteelle näytetään hänen paikkansa maailmankaikkeudessa. Siitä ei selvitä hengissä. Paitsi Zaphod, joka astuu ulos Kokonaisperspektiivipyörteestä todeten suunnilleen tähän tapaan: "Asiat olivat niin kuin tiesinkin niiden olevan. Olen maailman keskipiste."

Mr B

^*"Ford Prefect" otti käyttöönsä tämän nimen, koska se hänen etukäteisanalyysiensa mukaan vaikutti olevan yleinen nimi Maa-planeetalla.

[Kinkykundi]

Lokerointi on hyvä keino ihmisille ymmärtää itseään ja ympäröivää maailmaa. Yleensä lokerot ilmestyvät kuvaan kun jotain totutusta poikkeavaa tulee vastaan. Lokeroiden määritelmään vaikuttavat myös aikaisemmat kokemukset - jos siis joku on eri mieltä kanssasi siitä, mihin lokeroon sinä kuulut, voitte molemmat olla ihan yhtä oikeassa tai väärässä - teillä vain on eri kokemukset asioista.

Toki erityisesti nuorilla on tarve lokeroida itsensä siten, että katsoi asiaa miten tahansa, niin nämä aina saavat itsensä näyttämään erityiseltä. Muistan itsekin joskus teiniajoilta tunteneeni joitain ihmisiä, keiden piti lausua jokin tietty asia hieman eri tavalla, että oma lokero ei olekaan se lokero mikä se mikä se kuitenkin oli.

Lokerointiin liittyvä 90-luvun kiteyttävä kappale, missä on turha laittaa mihinkään kategoriaan:
https://youtu.be/XVlr3jy3VlA