24/7-valtasuhde ja lapsiperhe-elämä

[Kolumnisti]

24/7-valtasuhde ja lapsiperhe-elämä


Voiko olla 24/7-valtasuhteessa, jos perheessä on lapsia? Pitäisikö asiasta puhua lapsille jotenkin? Miten opettaa lapselle, että ihmiset ovat tasa-arvoisia, ja kaikkia ihmisiä pitää kohdella kauniisti ja kunnioituksella, jos kotona toisella vanhemmalla on viimeinen sana kaikkeen? Miten varmistaa, ettei lapsi näe sellaisia asioita, jotka eivät lapsen silmille sovi? Miten voi olla hyvä vanhempi ja samalla toteuttaa valtadynamiikkaa omassa parisuhteessa? Aika ajoin nämä ja monet muut kysymykset nousevat esiin eri kinky-foorumeilla, sillä monien muiden tapaan myös 24/7-valtasuhteissa elävät ihmiset päätyvät saamaan lapsia, ja toisaalta jo olemassa olevien lapsiperheiden vanhemmat saattavat huomata kaipaavansa valtasuhteeseen.

Aivan kuten muissakin parisuhteissa, 24/7-valtasuhteissa elävät ihmiset voivat yhdistää oman parisuhteensa lapsiperhe-elämään. Kun parisuhteen ytimessä on vallansiirto, on kuitenkin hyvä pohtia, miltä oma toiminta näyttää lapsille. Millä nimillä dominoiva voi kutsua lapsen toista vanhempaa arjessa? Miten antaa käskyjä tai osoittaa kunnioitusta? Nämä ovat kysymyksiä, joihin vastauksia on varmasti yhtä monta kuin tällaisissa suhteissa eläviä parejakin. Voidaan esimerkiksi sopia, että dominoivan sanomana "kulta" tarkoittaa "orjaa", tai voidaan käyttää vain etunimiä ja jättää "hellyttelynimitykset" kahdenkeskisiksi. Käskyt voidaan vaikka naamioida pyynnöiksi, jotka alistuva vain tekee heti ja mukisematta (tai ainakin sen jälkeen, kun lapsen kaatunut maitolasi on siivottu, kadonneet läksykirjat etsitty ja sisarusten riidat sovittu), ja jos dominoiva haluaa alistuvan esittävän mielipiteen, niin asia tehdään selväksi kysymällä: "Haluatko tehdä näin?". Tehtävät voidaan myös sopia etukäteen, jos dynamiikkaan istuu luontevammin tietty, vakiintunut tehtävänjako. Voidaan myös päättää, ettei valtadynamiikkaa sovelleta arkisissa puuhissa. Käytännön järjestelyille löytyy monia tapoja, kunhan asiaa ajattelee paitsi parisuhteen dynamiikan, myös lapsen näkökulmasta. Vanhempien parisuhde on lapsen koti.

Lapsilla on oikeus kasvaa sellaisessa ympäristössä, joka tukee lapsen ikätasoista kehitystä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Lapsella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Lapsen ei pidä joutua olemaan huolissaan vanhemman hyvinvoinnista tai turvallisuudesta. Vanhempien ensisijainen velvollisuus on huolehtia lapsen hyvinvoinnista, terveydestä ja kasvurauhasta. Nämä seikat tulisi huomioida siinä, miten vanhemmat toimivat kotona lasten läsnäollessa. Myös vanhemmilla on oikeus elää sellaisessa parisuhteessa, jossa he voivat hyvin ja ovat onnellisia. Jos parisuhde kuitenkin sisältää lapselle vahingollisia elementtejä, lapsen hyvinvointi tulisi huomioida ensin. Lapset ovat perheessä ja yhteiskunnassa erityisen haavoittuvassa asemassa. Lapsilla ei myöskään ole samanlaista kykyä käsitellä kokemiaan tai näkemiään asioita kuin aikuisilla. Valtasuhteessa elävän vanhemman velvollisuutena on huolehtia, ettei lapsi aikuisten toiminnan vuoksi tunne oloaan turvattomaksi tai opi esimerkiksi terveyttä, turvallisuutta tai tunnetaitojen kehittymistä vaarantavia toimintamalleja. Vanhemman onkin tärkeää löytää tapa, jolla voi toteuttaa omaa valtasuhdettaan ja samaan aikaan olla positiivinen esimerkki lapselleen.

Joskus voi olla tärkeää keskustella jälkikasvun kanssa suhteen erityispiirteistä, sillä muussa tapauksessa voi olla varsin hämmentävää kasvaa yhteiskunnallisesti tasa-arvoa julistavassa perheessä, jossa kuitenkin perheen aikuisten välillä näyttää olevan epäsymmetrinen valtasuhde. Näistäkin asioista keskustelun on tapahduttava lapsen kehityksen tasolla ja mieluummin hänen omien kysymystensä johdattamana. Kukaan ei tietenkään aloita kertomalla shokkiotsikkomaisesti, että tässä on nyt vanhempien kiva seksileikki, vaan asiaa voi lähestyä vaikkapa keskustelemalla yleisemmällä tasolla perheiden eroista ja perheiden valinnoista. "Meidän perheessä on valittu, että pidetään elokuvien ja pelien ikärajoista kiinni, vaikka naapurissa tehdään toisin", "Meidän perheessä on sovittu että toinen huolehtii kotitöistä ja toinen vanhempi taas muusta" tai "Meidän perheessä on päätetty että syödään lihaa, naapurissa on vegaaneja ja toisella puolella olevat taas eivät syö kuin kalaa ja kanaa" tai "Meidän perheessä halutaan noudattaa perinteisiä tapoja, joissa toinen avaa oven ja auttaa takin ylle puolisolleen." Mallioppiminen on vahvaa hyvässä ja pahassa, ja olisikin tärkeää, etteivät perheen lapset opi yleistämään ja toistamaan näitä malleja ilman konsensuaalisuutta muussa elämässään ja tulevissa suhteissaan tai ryhdy kohtelemaan vanhempaansa väärin. Tärkeintä on luoda lapselle hyviä muistoja ja turvallinen kasvuympäristö, jossa on luotettavat ja rakastavat vanhemmat.


Kirjoittajat:



kuuntuli, Punapää, Mia-Rouva ja bikantti

Kirjoitus saatetaan julkaista myöhemmin muilla alustoilla/sivustoilla kirjoittajien toimesta.

[balthazar]

Vautsi mikä kirjoitus; vaikka näitä nousisikin säännöllisin väliajoin, niin ehkäpä liian vähän ajatellaan asioita lapsiperheiden ja ennenkaikkea lasten näkökulmasta. En osaa sanoa kuinka suuri osa pervoista elää lapsiperhearkea, mutta noin arvaamalla sanoisin että vähemmistö loppuviimeksi on niitä lapsettomia suhteita joissa esimerkiksi 24/7 voi olla kokoajan läsnä ilman "varotoimia".

Hienoja työkaluja lapsiperheellisille, ja erinomaista perspektiiviä niin lapsellisille kuin lapsettomillekin pohdittavaksi

[notreallyhere]

Hyvä kirjoitus, ja paljon samoja asioita joilla itse aiemmin mennyt. Etenkin naisen/miehen mallin antamien mietityttänyt paljonkin, vaikka itse rajasimme niin ettei valta-asema juuri näkynyt lasten ollessa läsnä. Mutta valuuhan se käyttäytymiseen väistämättä. Ei lisättävää!

[vila]

Tekstityyppi ei ole kolumni, joten tämä ehkä sopisi paremmin artikkeleihin.

Tekstin arvoa syö aika paljon se, että kaikilla tekstin kirjoittajilla ei ole lapsia. Toki kirjoittajissa on myös henkilöitä, jotka ovat avoimesti foorumilla kertoneet omaavansa jälkikasvua - mutta se että myös lapsettomat (eli täysin koko asiasta mitään kokemattomat) henkilöt osallistuvat tällaisen tekstin kirjoittamiseen häiritsee tekstin merkittävyyttä vertaistukiaineistona. Se jää valistukseksi, ja valistuksen uskoa syö aina tieto siitä ettei valistajalla ole oma kohtaista kokemusta asiasta. Nyt en tiedä mikä osa tekstistä pohjautuu lapsellisten kirjoittajien oma kohtaisiin ratkaisuihin ja kokemuksiin, ja mikä perustuu lapsettomien kirjoittajien käytäntöön-soveltamattomaan kasvatusideologiaan.

[lemmikki]

Minusta lapsettomuus ei mitenkään tee ihmistä kykenemättömäksi osallistua kirjoittamaan lapsista osana valtasuhdetta. Tällainen henkilö on esimerkiksi voinut olla valtasuhteessa lapsia omaavan kanssa. Tai saattaa muutoin omata kokemusta ja tietoa lapsista ja heidän kehityksestään. Mielenkiintoisia näkökulmia voisi tulla esimerkiksi pikkuisilta, joille D on Daddy tai isi samaan aikaan, kun hänellä on omia pikkuisia.

Kasvatusalan ammattilaisillakaan ei ole useinkaan lapsia. Silti heillä voi olla kovin arvokastakin sanottavaa.

Tällekin tekstille uskottavuutta luo sisältö itsessään, jossa en näe huomautettavaa tai uskottavuuspulaa. Paitsi ehkä sen oletuksen, että valtasuhteessa elettäisiin aina saman katon alla ja lapset ovat yhteisiä tai ainakin isä-/äitipuolen rooli olisi omaksuttu.

Olen joskus kuullut viisauden, jonka mukaan parhaat kysymykset asiaan kuin asiaan liittyen osaa esittää hän, joka tietää todella paljon asiasta tai hän, joka ei oikeastaan tiedä mitään.

Tälläkin foorumilla törmää usein ihmettelyyn siitä, miten lapsia omaavat voivat pervoilla tai elää valtasuhteessa. On tärkeää puhua siitä, miten senkin voi tehdä vastuullisesti.

Kirjoituksessa oli mainittu joitain esimerkkejä siitä, miten asioita voi tuoda esiin käytäntöinä, jotka ovat voimassa meidän perheessämme. Minusta on tärkeää alleviivata sitä, että mikäli valta-asetelma näkyy lapsille tai herättää kysymyksiä, kerrotaan, että se johtuu siitä, että me olemme niin sopineet, ei esimerkiksi sukupuolista.

Erilaisia konflikteja voi välttää ennakoimalla ja selkeillä säännöillä sekä rajauksilla sen suhteen, missä alistuva osapuoli voi tehdä päätöksiä itsenäisesti.

[emi~]

Kirjoitus näyttäisi perustuvan vahvasti lainsäädäntöömme, lapsen huoltolakiin ja lastensuojelulakiin, en niinkään näe siinä mitään ”kasvatusideologiaa”.

[vila]

Minusta lapsettomuus ei mitenkään tee ihmistä kykenemättömäksi osallistua kirjoittamaan lapsista osana valtasuhdetta. Tällainen henkilö on esimerkiksi voinut olla valtasuhteessa lapsia omaavan kanssa. Tai saattaa muutoin omata kokemusta ja tietoa lapsista ja heidän kehityksestään. Mielenkiintoisia näkökulmia voisi tulla esimerkiksi pikkuisilta, joille D on Daddy tai isi samaan aikaan, kun hänellä on omia pikkuisia.

Lapsiperheille, etenkin äideille, luodaan niin valtavasti paineita yhteiskunnan taholta, etten usko että kukaan jolla ei olisi omia lapsia (vähintään niin, että on vastuussa heidän kasvattamisestaan - isin/äidin eri osoitteessa asuvat kumppanit eivät ole) voisi ymmärtää moista. Lasten kehityksestä voi kuka tahansa oppia jotain lukemalla kirjoja, mutta kirjat eivät ole ikinä sama asia kuin käytäntö.

Tälläkin foorumilla törmää usein ihmettelyyn siitä, miten lapsia omaavat voivat pervoilla tai elää valtasuhteessa. On tärkeää puhua siitä, miten senkin voi tehdä vastuullisesti.

Tämä on jossain määrin kritiikkini ydin. Kuka sen esimerkin vastuulliselle 24/7-suhteen lapsiperhe-elämälle antaa? Kysymyksen esittäminen on todella paljon eri asia kuin vastauksen antaminen.

Lisäksi 24/7-suhteissakin on todella paljon eroja. Esimerkiksi meillä jälkikasvu on yhteinen ja elämme yhdessä. Tämä tapa elää on meidän arkeamme, lapsi saa parisuhde- ja sukupuolimallinsa meiltä ihan käytännön elämässä. Valtasuhdetta ei voi tässä settingissä elää jos ei hyväksy sitä, että se näkyy myös jollakin tasoilla ulospäin. Muuten elämästä tulee epäaitoa - näytelmää lapsen edessä.

Lapsethan elävät etenkin pieninä theta-tilassa eli he eivät ole kysymään vanhemmiltaan "miksi meillä on näin, mutta naapurilla on noin" vaan ottavat sen mitä annetaan. Siinä vaiheessa kun he tulevat kysymään ollaan jo 8-vuotiaita ja yli - ja siinä vaiheessa lapset ovat sisäistäneet joitakin toimintamalleja tietämättään. Itsetiedostuksen  ja persoonallisuuden pohja on jo rakennettu. Itsekin joskus uskoin siihen, että lapsi huomaa että meillä eletään eri tavalla kuin olettavissa naapurissa: noh nyt kun ihan tätä vastausta varten kysyin lapselta onko hän huomannut meidän perheessämme eroja hänen parhaan ystäväänsä perheeseen. Aikuinen näkee selkeästi, että siinä taloudessa eletään varsin tunteikkaan äidin tahdon varassa ja isä on tausta-statisti. Lapsen vastaus taas oli, että siellä on sohva eri kohdassa kuin meillä (asuntojen pohjapiirustus on sama).

Ja sitten jos lasta ei ole ohjattu fixed-mindsettiin niin hän vastaisi selitykseen "meillä on näin, vaikka naapurilla on noin" kysymällä "miksi". Ennen kuin lapsi edes osaisi kysyä tuollaisia kysymyksiä hän hyväksyy maailman sellaisena kuin se on - erilaisia ihmisineen ilman että aikuisen täytyy tunkea siihen määrittelemään asioita. Minusta näillä kysymyksillä etupäässä vanhemmat haluavat oikeuttaa omaa suhdettaan maailmalle - sen sijaan että vain eläisivät onnellisina sitä ihanaa elämäänsä. Minusta 24/7-suhde on poikkeava tapa elää kun katsotaan kokonaisuutta, mutta se on minulle luonnollinen tapa elää. Toisaalta meidän suhteemme kehittyi orgaanisesti enkä tarkalleen ottaen edes ymmärrä miksi pitäisi rajata jotain asioita missä alistuva saa tehdä itsenäisiä päätöksiä. Eikö vain voi ylläpitää sellaista ihmissuhdetta, jossa voidaan käydä keskusteluja aiheesta kuin aiheesta? Lapsi näkee sen, että vaikka toinen vanhempi päättää niin silti käydään keskusteluja. Päättävät henkilötkin vaihtavat mielipiteitä keskustelujen pohjalta. Jos keskusteluja ei käydä niin vanhempien omissa tunnetaidoissa on vikaa, ja jos omat tunnetaidot eivät kunnossa niin he eivät myöskään pysty kehittää lastensa tunnetaitoja.

Uskon aika vakaasti siihen, että jos haluaa olla hyvä vanhempi niin ensin pitää huolehtia siitä kykenee olevansa itse lapselle esimerkki. Niin tunnetaitojen, sitoutumisen, terveellisyyden kuin turvallisuudenkin suhteen. Kaikki vanhemmat eivät ole turvallisia vanhempia, vaikkeivat olisikaan alkoholisti-nistejä. Turvattomuus voi johtua esimerkiksi vanhemman kyvyttömyydestä käsitellä ristiriitaisia tunteita tai vaikka kyvyttömyydestä myöntää olevansa väärässä (myös lapselta täytyy kyetä osata pyytää anteeksi). Kun vanhempi huolehtii ensin itsestään ihmisenä sillä ei ole merkitystä miten parisuhteen sisäiset dynamiikat on rakennettu.

Parhaat eväät lapsi saa maailmalle sillä, että hänen vanhempana rakastavat toisiaan ja luovat sellaisen parisuhteen jossa ovat onnellisia. Samalla tavalla lapsenkin pitäisi saada kasvaa omaksi persoonakseen eikä joutua tungetuksi johonkin yhteiskunnan tarjoaman "ihanne-ihmisen" muotiin.

[lemmikki]

Kolumnit toimivat parhaimmillaan keskustelun avaajina, joihin jokainen, jota asia koskettaa tai kiinnostaa, voi tuoda oman panoksensa. Juuri niin kuin sinäkin, vila, nyt teit.

En vain ymmärrä kritiikkiä sen suhteen, että osalla kirjoittajista ei ole lapsia. Kaikki ihmiset eivät ole sopivimpia puhumaan vanhemmuudesta, vaikka heillä lapsia olisikin ja toiset osaavat puhua siitä, vaikka ei olekaan. On myös syytä muistaa, että meistä jokainen on itse ollut lapsi ja elänyt lapsuutensa jonkinlaisessa perheessä ja saanut sieltä malleja.

Mikäli kokee itse olevansa parempi asiantuntija aiheessa, voi toki kirjoittaa vastineensa. Toivoisin vain, että keskityttäisiin itse aiheeseen, eikä ryhdyttäisi kritisoimaan kirjoittajia tai kyseenalaistamaan heidän oikeuttaan olla mukana kirjoittamassa aiheesta. Kynnys avata suunsa on usein riittävän korkea, ilman, että henkilöön käyvää kritiikkiä tarvitsee kokea.

On totta, että vanhemmuutta ei voi täysin varmaan käsittää, ennen kuin sen kokee. Silti valtasuhteessa lapsia omaavan kanssa eläväkin joutuu ottamaan toisen lapset huomioon, tavalla tai toisella. Olkoonkin, että he eivät omaan arkeen varsinaisesti kuuluisi. Nämäkin kokemukset voivat olla arvokasta vertaistukea monelle tällä foorumilla.

Sitä kai yritän sanoa, että kirjoittamisen edellytyksenä ei tarvinne olla se, että on truu-24/7, tuu-äiti/isä ja mielellään vielä truuammattilainen aiheesta, että suunsa kehtaa avata. Toisaalta, ei meistä lukijoista kenenkään tarvitse ottaa täällä kirjoitettua ainoana oikeana totuutena.

24/7-suhteessa elävänä vanhempana voisin allekirjoittaa tämän tekstin täysin. Silti oma kirjoitukseni aiheesta näyttäisi ihan eriltä. Ei, se ei olisi ristiriidassa, vaan poimisi eri kulmia. Niitä, jotka minun subjektiivisen kokemukseni mukaan tuntuvat olennaisimmilta. Tässä kohtaa voisi olla arvokasta keskustella ennen kirjoittamista jonkun kanssa, joka pystyy katsomaan aihetta objektiivisemmin.

Lapset, perheet ja suhteet ovat erilaisia. Minun lapsen ei huomaisi sohvan sijaintia. Tuskin muistaisi väriäkään. Sen sijaan he kiinnittävät huomiota mm. siihen, miten toisissa perheissä puhutaan toisille tai miten jonkun vanhempi juo kaljaa. Toinen lapsi esittää niistä hyvinkin pohdiskelevia kysymyksiä, toinen esittää voimakkaita mielipiteitä. Molemmat vaativat usein keskustelua. Vielä he eivät osaa kiinnittää huomiota suhdedynamiikkaan, mutta tulee varmaan päivä, jolloin he osaavat. Juuri nyt olen kokenut tärkeimmäksi kertoa heille, että ihmisen on hyvä olla suhteessa, jossa on hyvä olla. Ja että he ovat itse minun elämässäni etusijalla aina. Tämä on asia, joka on kumppanilleni ollut sanomattakin selvää, vaikka kuinka on omistussuhde meneillään.

Olipa suhde- tai asumismuoto millainen tahansa, lapset vaikuttavat väkisinkin valtasuhteeseen ja sen ilmenemistapoihin. Eikä kukaan varmaan ole sen parempi asiantuntija tässä aiheessa yleisesti. Vertaistukea ja hyvää keskustelua sen sijaan voi odottaa monestakin suunnasta.

[IKRM]

Vanha kansa tietää sanoa..

Entisellä naisella oli kuusi teoriaa lasten kasvattamisesta eikä yhtään lasta.

Nykyään samaisella naisella on kuusi lasta eikä yhtään teoriaa lasten kasvattamisesta.

IKRM

[kuuntuli]

Vau, kivaa että ollaan saatu keskustelua aikaan!

Ihan selvennykseksi, vaikka kaikilla kirjoittajilla ei ole omia lapsia, meillä kaikilla on jotain kautta kokemusta lapsista, lasten kasvatuksesta ja lasten hyvinvoinnista. Ja tosiaan, osalla meistä on myös lapsia. Itse äitinä pidän omituisena sellaista näkökulmaa, ettei lasten kasvattamisesta ja lapsiperheistä voisi puhua, jos ei ole omia lapsia. Kuten Lemmikki totesi, näkökulmaa aihepiiriin voi tulla esimerkiksi työn tai koulutuksen kautta. Vaikka ns. kokemusasiantuntijuus on tärkeä tarkastelukulma, ei se ole ainoa mahdollinen.

Tämän mittainen teksti ei tietystikään voi ottaa huomioon jokaista mahdollista tilannetta ja erilaista suhdejärjestelyä. Jokainen perhe on erilainen ja jokainen aikuinen ja lapsi on erilainen. Tarkoituksena ei ole väittää, että tämä on ainoa mahdollinen tapa elää 24/7-suhteessa, kun jollain tai kaikilla osapuolilla on lapsia. Pidimme tarkoituksella tässä ensisijaisena näkökulmana lapsen oikeudet, kasvurauhan ym. mutta se, miten niitä toteuttaa on jokaisen vanhemman itse ratkaistava.

[Misubi]

Olemme myös jokainen olleet lapsia. Osaa lapsettaa vieläkin.

[Marika]

Minusta lapsettomuus ei mitenkään tee ihmistä kykenemättömäksi osallistua kirjoittamaan lapsista osana valtasuhdetta. Tällainen henkilö on esimerkiksi voinut olla valtasuhteessa lapsia omaavan kanssa. Tai saattaa muutoin omata kokemusta ja tietoa lapsista ja heidän kehityksestään. Mielenkiintoisia näkökulmia voisi tulla esimerkiksi pikkuisilta, joille D on Daddy tai isi samaan aikaan, kun hänellä on omia pikkuisia.

Lapsiperheille, etenkin äideille, luodaan niin valtavasti paineita yhteiskunnan taholta, etten usko että kukaan jolla ei olisi omia lapsia (vähintään niin, että on vastuussa heidän kasvattamisestaan - isin/äidin eri osoitteessa asuvat kumppanit eivät ole) voisi ymmärtää moista. Lasten kehityksestä voi kuka tahansa oppia jotain lukemalla kirjoja, mutta kirjat eivät ole ikinä sama asia kuin käytäntö.

Tälläkin foorumilla törmää usein ihmettelyyn siitä, miten lapsia omaavat voivat pervoilla tai elää valtasuhteessa. On tärkeää puhua siitä, miten senkin voi tehdä vastuullisesti.

Tämä on jossain määrin kritiikkini ydin. Kuka sen esimerkin vastuulliselle 24/7-suhteen lapsiperhe-elämälle antaa? Kysymyksen esittäminen on todella paljon eri asia kuin vastauksen antaminen.

Lisäksi 24/7-suhteissakin on todella paljon eroja. Esimerkiksi meillä jälkikasvu on yhteinen ja elämme yhdessä. Tämä tapa elää on meidän arkeamme, lapsi saa parisuhde- ja sukupuolimallinsa meiltä ihan käytännön elämässä. Valtasuhdetta ei voi tässä settingissä elää jos ei hyväksy sitä, että se näkyy myös jollakin tasoilla ulospäin. Muuten elämästä tulee epäaitoa - näytelmää lapsen edessä.

Lapsethan elävät etenkin pieninä theta-tilassa eli he eivät ole kysymään vanhemmiltaan "miksi meillä on näin, mutta naapurilla on noin" vaan ottavat sen mitä annetaan. Siinä vaiheessa kun he tulevat kysymään ollaan jo 8-vuotiaita ja yli - ja siinä vaiheessa lapset ovat sisäistäneet joitakin toimintamalleja tietämättään. Itsetiedostuksen  ja persoonallisuuden pohja on jo rakennettu. Itsekin joskus uskoin siihen, että lapsi huomaa että meillä eletään eri tavalla kuin olettavissa naapurissa: noh nyt kun ihan tätä vastausta varten kysyin lapselta onko hän huomannut meidän perheessämme eroja hänen parhaan ystäväänsä perheeseen. Aikuinen näkee selkeästi, että siinä taloudessa eletään varsin tunteikkaan äidin tahdon varassa ja isä on tausta-statisti. Lapsen vastaus taas oli, että siellä on sohva eri kohdassa kuin meillä (asuntojen pohjapiirustus on sama).

Ja sitten jos lasta ei ole ohjattu fixed-mindsettiin niin hän vastaisi selitykseen "meillä on näin, vaikka naapurilla on noin" kysymällä "miksi". Ennen kuin lapsi edes osaisi kysyä tuollaisia kysymyksiä hän hyväksyy maailman sellaisena kuin se on - erilaisia ihmisineen ilman että aikuisen täytyy tunkea siihen määrittelemään asioita. Minusta näillä kysymyksillä etupäässä vanhemmat haluavat oikeuttaa omaa suhdettaan maailmalle - sen sijaan että vain eläisivät onnellisina sitä ihanaa elämäänsä. Minusta 24/7-suhde on poikkeava tapa elää kun katsotaan kokonaisuutta, mutta se on minulle luonnollinen tapa elää. Toisaalta meidän suhteemme kehittyi orgaanisesti enkä tarkalleen ottaen edes ymmärrä miksi pitäisi rajata jotain asioita missä alistuva saa tehdä itsenäisiä päätöksiä. Eikö vain voi ylläpitää sellaista ihmissuhdetta, jossa voidaan käydä keskusteluja aiheesta kuin aiheesta? Lapsi näkee sen, että vaikka toinen vanhempi päättää niin silti käydään keskusteluja. Päättävät henkilötkin vaihtavat mielipiteitä keskustelujen pohjalta. Jos keskusteluja ei käydä niin vanhempien omissa tunnetaidoissa on vikaa, ja jos omat tunnetaidot eivät kunnossa niin he eivät myöskään pysty kehittää lastensa tunnetaitoja.

Uskon aika vakaasti siihen, että jos haluaa olla hyvä vanhempi niin ensin pitää huolehtia siitä kykenee olevansa itse lapselle esimerkki. Niin tunnetaitojen, sitoutumisen, terveellisyyden kuin turvallisuudenkin suhteen. Kaikki vanhemmat eivät ole turvallisia vanhempia, vaikkeivat olisikaan alkoholisti-nistejä. Turvattomuus voi johtua esimerkiksi vanhemman kyvyttömyydestä käsitellä ristiriitaisia tunteita tai vaikka kyvyttömyydestä myöntää olevansa väärässä (myös lapselta täytyy kyetä osata pyytää anteeksi). Kun vanhempi huolehtii ensin itsestään ihmisenä sillä ei ole merkitystä miten parisuhteen sisäiset dynamiikat on rakennettu.

Parhaat eväät lapsi saa maailmalle sillä, että hänen vanhempana rakastavat toisiaan ja luovat sellaisen parisuhteen jossa ovat onnellisia. Samalla tavalla lapsenkin pitäisi saada kasvaa omaksi persoonakseen eikä joutua tungetuksi johonkin yhteiskunnan tarjoaman "ihanne-ihmisen" muotiin.

Itselläni on 14v poika ja vaikka en eläkkään saman katon alla Herrani kanssa, on silti ajatus mietityttänyt että miten sitten.. Kyllähän sen suhde dynamiikan väistämättä näkee ja sen aistii, vaikka kyse olisikin yön yli vierailusta tms. Kutakuinkin samanlaisin ajatuksin olen asiaa lähestynyt. Kiitos tästä kirjoituksesta =)