Vaikea aihe - mutta mietityttää paljon eli seuranhaku ja psyykkinen hauraus

[Snadistisadisti]

Siis oikeasti...

”Kaikki netistä seuraa hakevat ovat MT ongelmaisia”

Ei kuulosta yhtään harhaiselta / katkeralta tilitykseltä. Vähän kuin olisi jäänyt piparit saamatta.

Tarkennuksena siis - väite pidä paikkaansa. MT ongelmaisia on ylipäätään ihan helvetisti, eikä se seuranhaku ketään hulluksi tee. Väitteellä ei ole mitään faktaa perusteenaan. Mistäköhän tämän aivopierun päästäjän mielestä terveet hakevat kumppaneita? Suviseuroista? Kapakoista?

[Headmaster_]

Mielenterveysseuran sivulta...

Mitä on mielenterveys?
Mielenterveys luo pohjan hyvinvoinnille.
WHO:n määritelmän (2013) mukaan mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan.
Mielen hyvinvointia suojaavia tekijöitä ovat myönteiset ihmissuhteet, fyysinen terveys, itsetunnon vahvistaminen, armollisuus ja hyväksyntä, ongelmanratkaisu-, ristiriitojen ratkaisu- ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen ja mahdollisuus toteuttaa itseään.
Mielenterveyttä tukevia ulkoisia tekijöitä ovat koulutusmahdollisuudet, työ tai muu toimeentulo, työyhteisön ja esimiehen tuki, kuulluksi tuleminen ja vaikuttamismahdollisuudet, turvallinen elinympäristö ja lähellä olevat ja helposti tavoitettavat yhteiskunnan auttamisjärjestelmät.
Mielenterveyden riskitekijöitä ovat yksinäisyys, turvattomuus, köyhyys, aikuisten ja läheisten puute, ihmiselämään väistämättä kuuluvat muutokset ja syrjäytymisen uhka.

Tämä on vain yksi määritelmä. tulee välttää minkään ryhmän leimaamista mt-ongelmaiseksi, pyrkiä toimimaan tavalla joka auttaa kanssaihmisiä.

[Galesi]

Aika seppä saa olla, jos tästä maailmasta selviää ilman mitään henkisiä kolhuja ja mielenterveydellisiä ongelmia. Vakavuus ja kesto onkin sitten eri asia ja osalla ne ovat kestoltaan pidempiä ja osalla taas keskimääräistä vakavampia ongelmia. En pidä kinkyjen mt-ongelmia yhtään sen yleisimpinä kuin muidenkaan ihmisryhmien. Ihan yhtä lailla sillä kaupan kassalla tai toimiston ilopillerillä voi olla ne omat ongelmansa, vaikka ei niistä toitottaisi koko maailmalle. Välttämättä se kaupan kassa ei edes tajua/osaa hakea apua. Moni kinky tuntuu taas tiedostavan ongelmansa. 

Minusta tärkeämpi seikka on, että ihminen itse tiedostaa ne ongelmakohtansa ja on avoin niistä, jos ne vaikuttavat kanssakäymiseen toisen ihmisen kanssa. MT-ongelmien kirjo on niin laaja, että harvalla täällä taitaa oikeasti löytyä osaamista puhua aiheesta aidon uskottavasti. Eikä mt-ongelmat tee ihmisestä huonompaa tai epäkelpoista. Aika pitkälti kyse on kuitenkin yksilöistä, eikä voi yleistää, että kaikki olisivat jotenkin ongelmatapauksia.

Vaaravyöhykkeelle sessioinnin suhteen mennään silloin, kun toinen ei kerro mahdollisista traumoista tai asioista mitkä triggeröivät tai ei käytä asioiden hoitoon määrättyjä lääkkeitä. Silloin ongelma on se ihminen, joka ei kommunikoi tai hoida vaivaansa, ei hänen mt-ongelmat.

Itse käytin aikoinaan deitti-ilmossa termiä "mieleltään terve", kunnes joku sanoi, että ei uskaltanut laittaa viestiä minulle, koska ei kokenut olevansa mieleltään terve. Minun käsitykseni mielisairaasta ihmisestä oli huomattavasti rankemmasta päässä kuin hänen vastaavansa enkä vieläkään ole havainnut kyseissä ihmisessä mitään mikä tekisi hänestä minulle huonon leikkikaverin / kaverin. Point being, ihmisten termistöt etenkin mt-ongelmien suhteen ovat todella laajalla skaalalla laidasta laitaan. Omalla kohdallani mielisairas on ihminen, joka ei kykene olemaan osa yhteiskuntaa ja aiheuttaa harmia kaikille lähellä asuville omalla käytöksellään tai on jo ehkä hoitolaitoksessa. Tämäkin siksi, koska se on oma kontaktipintani mt-ongelmiin ajalta ennen. On ihmisiä joilla ei välttämättä ole kaikki hyvin, mutta en ikinä nähnyt näitä mt-ongelmaisina (enkä oikein vieläkään näe), kun se ääripää, josta oli omaa kokemusta oli laitokseen suljettu henkilö. Tämän kyseisen henkilön kohdalla se oli vain yksi diagnoosi, joka määritteli hänet ja diagnoosi itsessään voisi olla semmoinen minkä moni meistä voisi saada, jos elämä potkisi päähän riittävän useasti lyhyen ajan sisällä. Aivan varmasti itsekin olisin saanut lievästä masennuksesta diagnoosin, jos olisin aikoinaan käynyt puhumassa asioista jollekin, kun elämässä oli huolia ja murheita toisille jaettavaksi asti.

Eli joo, kohtaan ihmisen ihmisenä ja toivon avoimuutta mahdollisista seikoista, mitä tulee ottaa huomioon.

[Jägermies]

Eri stressitekijöillähän on kasautuva vaikutus ja näillä on vaikutusta täysin terveisiinkin ihmisiin.
Esimerkiksi 4 vuorokautta ilman unta lamauttaa noin kymmenen kymmenestä.

Olettaisin että psyykkisesti muutenkin epävakaampi on tavallista alttiimpi stressille noin yleisesti.
Tietysti vaikuttaa kuinka paljon ottaa stressiä seuranhausta tai onko parisuhde stressiä lisäävä vai vähentävä.

Toisaalta esimerkiksi narsismi voi olla eduksi seuranhaussa.

[Switcher82]

Ihan mielenkiintoisia ajatelmia. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ihmiset yleensä hakeutuvat luonnostaan samanhenkiseen seuraan. Juopolla harvoin on selvää emäntää. Saiko netissä seuran hakeminen sinut masentumaan, vai olisiko mahdollista, että vedit samanlaisia henkilöitä puoleesi? Ainakin omalta osaltani olen huomannut, että minun on vaikea sitoutua parisuhteessa ja lähes poikkeuksetta sama ominaisuus on löytynyt pariltani.

Lähes kaikki toiminta, mikä on pakonomaista muodostuu ennemmin tai myöhemmin ongelmaksi, oli se sitten nettipornon katsomista, seuranhakemista tai sipsien syömistä. Toisaalta lisääntymisvietti on ihmisellä aika syväänkoodattu evoluution pieni lisä auttaa laji pysymään hengissä. Tämä tosin pitäisi olla pieni dopamiini lisä sopivan parin löytyessä, eikä mikään toistuva pakonomainen kehä.

Näinhän se on. Juopolla ei ole selvää emäntää, ainaka kovin kauaa.
Ja kyllä. Seuranhaku, tämä tarve ja sen toteuttaminen. Siitä tuli jonkinlainen paradoksi pääni sisällä.
Ja jokaisen toteutuksen jälkeen tunsin itseni vain tyhjemmäksi, merkityksettömämmäksi. Enkö minä ole tämän parempi? Enkö minä ansaitse parempaa?
Vuosien saatossa se oli jo itsestäänselvyys pääkopassani.
Silti tehden uudestaan, koska ihmisen seksuaalinen vietti minussa aiheutti sen ja kuvittelin tämän olevan minulle hyväksi "koska tällainen minä olen. Ja ihmisen kuuluu toteuttaa itseään ja se on hyväksi minulle" -ajatus, joka tukee myös päihdeongelmaa.  Toteutin loppujenlopuksi syystä, että tiesin edes kelpaavani johonkin, jollekkin. Olenko eläintä parempi? Haluanko edes elää? Ja tässä vaiheessa päädyin parisuhteeseen, joka luonnollisesti meni päin persettä, koska lähtökohdatkin suhteelle olivat pielessä. Alkaen internetistä.

Voimme myös verrata nymfomaniaan. Tarve, joka ajaa toteuttamaan itseään niin monta kertaa, että päätyy tilaan, jossa ei tunne enää mitään, samaan aikaan sanomalla itselleen, että kelpaan edes tähän.

Kysymys, masennuinko? Taisin vastata jo kysymykseesi.

Vetääkö samankaltaiset toisiaan puoleensa? Tapaamillani naisilla ei ollut samanlaisia "oireita" kuin minulla. Ainakaan päihdeongelman suhteen.
Heillä oli ihan omat juttunsa. Masennusta taisi olla jokaisella, vähintäänkin kokemusta siitä, joka on varmaan jokaiselle ihmiselle tuttu tunnetila.
Eli tietyissä määrin, kyllä se piru kait toisensa tunnistaa.

Siis oikeasti...

”Kaikki netistä seuraa hakevat ovat MT ongelmaisia”

Ei kuulosta yhtään harhaiselta / katkeralta tilitykseltä. Vähän kuin olisi jäänyt piparit saamatta.

Tarkennuksena siis - väite pidä paikkaansa. MT ongelmaisia on ylipäätään ihan helvetisti, eikä se seuranhaku ketään hulluksi tee. Väitteellä ei ole mitään faktaa perusteenaan. Mistäköhän tämän aivopierun päästäjän mielestä terveet hakevat kumppaneita? Suviseuroista? Kapakoista?

Kirjoitusasuni on tarkoituksella vähän kärjistettyä, koska silleen poltetaan se heinäsuopa, mikäli sikäli sitä neulaa haluaa sieltä edes löytää.
Minä ajattelen enemmänkin, että poltetaan se nuotio vaikka ajankuluks. Karsii siinä ainakin jyvät akanoista edes keskustelutaitojen suhteen. Ja näkeepähän paskan palavan siinä ohessa.

Mitenhän ne ihmiset eli ennen internettiä? Mistä kukakin hakee? Miksi pitää hakea..
Eikö se riitä, että tiedostaa mistä itse pitää.. Pitääkö sitä olla jakamassa kuin eläin jotta tuntisi itsensä kelpaavan ylipäätänsä johonkin?

Tietääkseni tasapainoiset keskittyy lähipiiriinsä ja ystäviinsä, ja ovat tyytyväisiä omaan itseriittoisuuteensa.
Ei tämä tarkoita ettenkö minä tuntisi näitä luonnollisia tunteita, kaipuuta, himoa, omien perverssioideni toteuttamista, mitä ikinä..
Henkilökohtaisesti minä itse pyrin kohti mielenterveydellisesti puhtainta tasapainoa: Itseriittoisuutta.
Koska jos ihminen ei riitä itselleen, ja tarvitsee siihen sivullisia tekijöitä ollakseen onnellinen itsensä kanssa. Tämänlaisella ei ole mielenrauhaa ikinä, ennen kuin joku toinen sen hänelle antaa.
Ja tämän asian toistaminen, on addiktio, jonka maalista ei löydy mentaalista tasapainoa.
Ja niin kauan kuin ihminen tarvitsee jonkun toisen ihmisen tai vaikka päihteen, toteuttamaan jonkun itsessään olevan tarpeen, se hakee, ja tämä kuormittaa mielenrauhaa, ja tasapainoa ei löydy siltä polulta. Internetin seuranhaku on täynnä tätä, sehän suorastaan perustuu tähän mielen epätasapainoon? Mutta kuten jo sanoinkin, sanon joskus asiat kärjistetysti tarkoituksella. Ei se tarkoita että se olisi absoluuttinen totuus.

Ja minun mielenterveyteni on tärkeämpi asia kuin fyysiset haluni. Ja fyysisien halujen täyttäminen, ei paranna mielenterveyttäni, paitsi ehkä harhakuvana vähäksi aikaa. Ja se harhakuva on se ihmisen addiktio. Hetkellinen hyvänolontunne.
Tai kenties toivo rakkaudesta. Tämä rakkaus, joka on parhaimman seksin salainen ainesosa, kaikki muu on vain materialismia ja täten merkityksetöntä.
Tämä nettihaku, minun penikseni, minun tarpeeni ja minun kuvitellun ihmisyyden toteuttaminen, nämä myrkytetyt omenat, naiset, ovat vain saaneet minut uskomaan, että perheen ulkopuolinen rakkaus kahden aikuisen välillä, on täysin siirrettävissä oleva asia.
Jos joku sanoo minulle: "Rakastan sinua." Tiedostan, että tämä olisi voinut sanoa sen leipäjonossa seuraavalle olevalle myöskin. Ja minun jälkeen tulee sanomaankin. Minussa ei ole oikeastaan mitään erikoista, ja tuon "rakastan" sanominen, on enemmänkin loukkaus kuin kiva asia.
En siis usko rakkauteen kahden aikuisen välillä, muuten kuin hetkellisenä harhana, joka on tulevaisuudessa kuin pieru saharassa.
Täysin merkityksetön asia elämässä. Joka vaihtaa kohdetta ihan miten sattuu ja poukkoilee paikasta toiseen ihan miten sattuu.

Ja ilman rakkautta, ei ole parasta seksiä. Ja seksillä, ei saa aitoa rakkautta. Rakkautta ei pyydetä. Eikä se hakemalla löydy. Voihan sitä ihminen toteuttaa, vaa seksiä, en vain ymmärrä enää itsekkään että miksi. Harhakuvan ja mielen epätasapainoisuuden ruokkimisen vuoksi? Miksi mä en sitte vaa ala dokaamaan? No koska se ei ole hyväksi minulle.

Ja siksihän tämä foorumi ja tämä ketju, onkin paras paikka näille pohdinnoilleni. Koska tämä masokismi ja sadismi, opa tunteettomuus, ja näiden mielihalujen toteuttaminen, on kenties hyvin esillä alan harrastajilla?

Minun näkemykseni on, että jos rakastat itseäsi, ja haluat parantua, kunnioitat itseäsi sen verran, ettet etsi suhdettasi tunnevammaisten seksijonosta, hullujenhuoneen turinatuvasta, tai läheisriippuvaisten tukiryhmästä, tai edes prisman alkosta, eli internetistä, koska täällä on ne kaikki. Jos et rakasta itseäsi, niin suosittelen lopettamaan sen hakemisen, ja keskittyvän henkiseen puoleen itsessäsi. Ei fyysisiin tarpeisiisi. Ei ole itsensä rakastamista, jos kuvittelet seksin, tai jonkun toisen ihmisen olevan tie valaistumiseen mielenrauhasi tasapainon polulla. Vaan päinvastoin. Vaikka seksuaaliset tarpeemme ovatkin osa elämäämme, ei niitä kait kuulu hakemalla toteuttaa? Vaan luonnollisin keinoin.
Ja internet sitä paitsi lisää yksinäisyyttä ja masennusta ihmisten elämään. Internet, joka luo ihmisille fiktion, että tilaa tosta seuraava sessio, ja kuvittele sen olevan elämää. Mitäs laitetaan pakettiin tällä kertaa? Siinä se.. elämä suoraan kotiovellesi ja juuri niillä höysteillä joilla tilasit. Sama ku menisin huoriin, paitti silloin ei tarttis nähdä niin paljoa vaivaa, ja sen takiahan ihmiset käy huorissa, koska ne eivät halua nähdä sitä vaivaa. Moraalinsa ovat kuitenkin täysin verrattavissa keskenään. Ja sehän varmasti joitain alan harrastajia kiihottaa.

Minun mielestäni siis psyykkinen hauraus, ja seuranhaku tukevat toisiaan. Ja ovat ehkä jopa yksi ja sama asia. Ja internet on heidän työkalunsa itsensä toteuttamiseen, jonka haittavaikutuksena on psyykkisen haurauden paheneminen. Ja on vaikea kuvitella löytävänsä sieltä mitään muuta. Vaikka pienen pieni mahdollisuus siihen onkin.  Ja tällöin todennäköisyys internetistä minkään terveellisen löytämiseen, on todella pieni. Ja tulet luultavasti vain lisäämään omia mt-ongelmiasi harrastaessasi kyseistä toimintaa.




 ja ps.. noin yleisesti.. pahoittelut jos joku kostui kirjoituksistani.

[Snithan]

Kai se tähänkin soppaan on lusikkansa työnnettävä.

Minulla(kin) on mt-taustaa. Koen tosin, että nykyisellään olen tasapainossa, eikä minulla ole edes voimassa olevia diagnooseja tai lääkityksiä. Taustani vaikuttavat nykyelämääni ihan niin kuin jokaisella ihmisellä. Minulla on mm. syömishäiriötaustaa. Koen toipuneeni siitä, eikä minulla ole noin 10 vuoteen ollut vakavia ongelmia asian tiimoilta. Kuitenkin koen, että se kerran sairastettu syömishäiriö lisää riskiäni sairastua siihen uudelleen. Minulla on myös edelleen haasteita itsetunnon, minäkuvan ja kehonkuvani kanssa. Yritän kuitenkin työstää kaikkia näitä asioita. Kinkyilyssä se näkyy vaikkapa niin, että minun kehoani ei solvata tai haukuta sessioissa, vaikka se miten olisi osa sessiota tai roolileikkiä, eikä toisen aito mielipide. Minun pääni ei sitä kestäisi. Uskon tosin, että aika monelle muullekin tällainen on hard limit, vaikkei olisikaan syömishäiriötaustaa, mutta itselleni se ehkä vain entisestään painottaa asian tärkeyttä. Samoista syistä kieltäydyn kinkyilyssä ylipäätään asioista, jotka koen aidosti nöyryyttävinä. On minun vastuullani tajuta se, kertoa se toiselle ja pitää siitä rajasta kiinni.

Löytyy minulta sieltä lapsuus- ja teinivuosilta myös vaikeaa masennusta ja itsetuhoisuutta. Silloin, kun aloitin kinkypuoleeni tutustumisen ne olivat vielä hyvinkin vahvasti osa elämääni. Nuori ikä/kokemattomuus, mt-ongelmat, kärsimättömyys ja halu alistua. Ei ihan se helpoin kombo ja moni asia olisi voinut kusta tosi pahasti ja yhden riskialttiin kinkysuhteen ehdinkin kokea. Ei siitä traumoja jäänyt, mutta se sai minut pohtimaan miksi kinkyilen ja ovatko haluni epäterveitä. Tulin siihen tulokseen, että jos kinkyilyni syy on vain yksi tapa harjoittaa itsetuhoisuutta, on se silloin epätervettä. Jos taas kinkyilyni tarkoitus on tuoda elämääni hyvää, toimia voimavarana ja nautintona, silloin se on tervettä. Päädyin jälkimmäiseen.

Sen yhden riskialttiin kinkysuhteen jälkeen tapasinkin nykyisen aviomieheni. Ei hän ole koskaan joutunut olemaan terapeuttini, eikä masennus ole mikään spitaali, joka tarttuu ihmisestä toiseen. Nykyään masennus ja itsetuhoisuus ovat taakse jäänyttä elämää, mutta kinkyys ja parisuhde edelleen läsnä tässä arjessa. Samoin pari tenavaa ja avioliitoksi muuttunut parisuhde. Mitään tästä ei olisi tapahtunut, jos aviomieheni olisi suhteemme alussa ajatellut, että olen jotenkin pilalla, koska minulla oli mt-ongelmia.

[RuoskaMikko]

Lauon pari mun faktaa jotka voitte kyseenalaistaa ihan vapaasti, mutta perustan kaiken tässä sanomani niihin.
1. Ihmiset on tosi yksilöllisiä luonteeltaan, myös mielisairaat.
2. Ihmiset on sosiaalisia ihmisiä. Se, että tottuu olemaan yksin ja jotenkin pakenemaan sitä yksinolon kipua, ei tarkoita etteikö olisi kapasiteettia nauttia samanhenkisten seurasta.

Mun mielestä mielenterveysongelma ei automaattisesti tarkoita, että henkilö olisi epäkelpo parisuhteeseen. Se ei ole samanlainen ongelma kuin riippuvuus, se on jotain minkä hallitsemiseen tarvitaan vähän muuta. Tiedostamaton mielenterveysongelma on mun mielestä paljon suurempi kompastuskivi parisuhteelle kuin tiedostettu sellainen, koska kun ei tunne omia ongelmiaan, ne kaatavat ihmisen helpommin. Moni tyytyy välttelemään ongelmiaan kohtaamatta niitä, eikä siinä mitään. Mutta välttelemistä pahempi on ongelmien kieltäminen. Mitään positiivista muutosta asiaan ei voi tapahtua niin kauan kuin kieltää ongelmansa, ei mitään mikä ei romahtaisi ei-niin-pitkän ajan kuluttua. Tie kestävään onneen käy ongelmia silmiin katsomisen kautta ongelmaiselle.

Ongelma on siitä ongelmallinen, että siellä on yleensä joku syyllinen. Tai näin on helppo ajatella. Siksi on hyvä miettiä kenelle on loppupeleissä vastuussa omasta elämästään ja kuinka paljon. Mä olen neljä vuotta mielenterveysongelmainen, masennus, psykoosi, ja masennusperäinen psykoosi. Yhtä hyvin voisi tapailla velkaista ihmistä tai koditonta tai ihmistä jolla on stalkkeri tai lestadiolaisperheen hylkäämää, tai orpoa, tai entistä tai nykyistä rikollista, tai vielä pahempaa, poliitikkoa. Eiköhän jokaisella kuitenkin joku ongelma ole.

Ja jos ei halua tapailla mielenterveysongelmaista, niin ei siinä mitään. Siksi mun mielestä kuuluu hyviin tapoihin kertoa siitä aikaisessa vaiheessa, ekoilla tai tokilla treffeillä jos ei aikaisemmin. Se on kriteeri siinä missä muutkin, ja jokaisella on oikeus kriteereihinsä, ei voi mennä väittelemään että sun kriteeri on väärä koska sitä ja tätä. Aina voi puhua jos molemmat haluaa, mutta ei toisen kriteereitä väkisin muokata.

Ja mun mielestä hyviin tapoihin myös kuuluu että kertoo miten oma ongelma voi vaikuttaa parisuhteeseen. Mulla on syksyisin ja talvisin vaikeaa, ja sosiaalinen elämä yleensä helpottaa sitä, yhdessäolo voi olla tosi positiivinen juttu mt-ongelmaiselle, eikä siihen tarvi aina romantiikkaa ja seksiä ja sessioita. Ja kun on mt-ongelmainen ja kinky, on mun mielestä hyvä kertoa mitä mieltä on sessioinnin mahdollisesta terapiakäytöstä myös. Tiedän hyvin mitä mieltä moni on, tiedän että leirit jakautuu, ja mun mielestä jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja etsiä itselleen sopivia hoitomuotoja oma-aloitteisesti, kunhan on avoin asiasta eikä ole mitään painostuksen tapaistakaan. Mulle sessiointi voisi olla joskus hyvä terapiamuoto osana muita muotoja, askel eteenpäin. Mutta on aikoja jolloin se tekisi hallaa mulle. Tärkeää on oppia tuntemaan itsensä ja ongelmansa ja toimimaan sen mukaan, koska ihminen on dynaaminen, jatkuvassa muutostilassa.

Eli aloittajan kysymyksiin:
Mt-ongelmat on yksilöllisiä, ja se vaikuttaa todella paljon miten hoitaa ongelmaansa ja hoitaako ollenkaan. Jotkut psyykosi-ihmiset eivät syö lääkkeitä eivät hoida itseään muutenkaan ja USA:ssa on näiden ihmisten muodostama liike joka pyrkii tietääkseni muodostamaan ison kommuunin jossa on pelkästään näitä "vainottuja" ihmisiä jotta vaino loppuisi. Mä en tule kuulumaan heihin.
Kun saan psykoosikohtauksen ja se menee pahaksi, saatan olla vaaraksi itselleni välillisesti, tai lievästi välittömästi. Mutta se ei ole yht'äkkinen kohtaus vaan selviä varomerkkejä on ilmassa ainakin viikko pari ennen. Opin tunnistamaan ne jo viime vuonna ja olen etsinyt ja löytänyt hoitoja jotka auttavat. Sosiaalinen kanssakäyminen kasvotusten auttaa yleensä todella paljon, joskin heti kun se loppuu niin oireet palaavat jos tila on akuutti. Muilla hoidoilla on kestävämpi vaikutus. En menetä itsekontrollia ollenkaan kohtausten aikana, mutta todellisuudentajuuni tuppaa tulemaan vääristymä joka tekee olemassaolosta todella raskasta. En mene sanomaan miten muut ovat kokeneet ne, se on yksityistä tietoa, mutta oman kokemukseni voin kertoa.

Seuraavan aloittajan ajatuksen haluaisin korjata:

Ja samalla herää myös huoli siitä, että mitä jos joku näkee tässä hauraudessa mahdollisuuden fyysiseen tai henkiseen väärinkäyttöön tai pahimmillaan hauraan ihmisen psyyken romuttamiseen. Itse en vastuuntuntoisena dominoivana voisi kuvitella, enkä uskaltaisi lähteä suhteeseen, jossa minulla olisi pienikin epäilys siitä, että toimintani voisi pahentaa toisen oloa.

Mt-ongelmaisissa on todella isoja eroja. Se, että on mt-ongelma, ei tarkoita läheskään aina psyyken haurautta eikä varsinkaan sitä että sinä pystyisit sitä rikkomaan yhtään enempää kuin ei-mt-ongemaisen psyykettä. Tämä ei ole egoilua vaan ihan fakta. Krooniset (pitkäkestoiset) ongelmat syntyy käsittelemättömistä asioista, ei käsitellyistä. Ja jos et tee mitään mitä toinen ei pysty käsittelemään sun tai jonkun muun avulla tai yksin, niin et riko häntä. Ja voin sanoa että mulla on työkaluja ja psyyke jota on jo hakattu sen verta että se ei mene rikki ihan pienestä.

Ja eri ihmisten psyykettä rikkoo eri asiat. Niinkuin täällä tuli hyvin ilmi, joidenkin psyykettä voi rikkoa pahasti pienikin kritiikintapainen. Psykoosi-ihmisen psyykettä voi lähinnä rikkoa harhoja vahvistamalla, ja tämä ei ole mahdollista jos psykoosi-ihminen ei luota sinuun enemmän kuin omaan todellisuudentajuunsa ja jos hän ei niele sanomisiasi purematta. Psykoosi on todellisuudentajun vääristymä joka johtuu sinisilmäisyydestä ja putkiaivoisuudesta. Sitä ei saa aikaan ihan mikä tahansa mitä psykoosialttiille ihmiselle sanoo, yleensä päinvastoin: mitä enemmän psykoosi-ihmiselle puhuu, sitä vähemmän harhaiseksi hän tulee. Tämä on mun kokemus.

https://mieli.fi/fi/yhteiskunta/suomalaisten-mielenterveys-ei-ole-kohentunut-fyysisen-terveyden-tahtiin

Tuolla sanotaan että 20-25%:lla aikuisista on mielenterveysongelma. Olen kuullut että n. 10%:lla väestöstä on psykoosi tai skitsofrenia (sama asia, eri vakavuus ja kesto). Aika paljon karsiutuu jos ei mt-ongelmaista halua kumppaniksi pelkän ennakkokäsityksen takia. Ihmiset on aina yksilöitä ja maailmassa on paljon asioita joista kaikki ei tiedä. Voi tietää nimeltä ja olla joku kuva siitä millainen asia on, muttei oikeasti tiedä. Toki mä en voi tietää kuinka suuri osa mt-ongelmaisista on niitä oikeasti ongelmaisia ja kuinka moni elää hallitusti ongelmansa kanssa, mutta olen ollut tekemisissä aika monen mt-ongelmaisen kanssa, puhutaan kymmenestä, ja päällepäin ei ne poikkea kantaväestöstä, ja sen mitä olen nähnyt niin ovat suht vahvoja ihmisiä.

[Hirvaz]

Ihan nyt vain sen verran edelliseen, että ensimmäisestä psykoottisesta episodista perinteisen peruskaavan mukaan n. 1/3 toipuu täysin, n. 1/3 tulee kokemaan jonkinlaista residuaalioireilua kuten esim. mahdollisia myöhempiä episodeja, ja n. 1/3 kroonistuu, pääasiassa skitsofrenian mutta mikseipä vaikka kaksisuuntaisen mieliala-, harhaluuloisuus- tai persoonallisuushäiriön suuntaan, joskin hoitomenetelmien kehittyminen sekä varmaankin ihan yhteiskunnalliset ym. muutokset ovat vähitellen kohentaneet ennustetta. Psykoosien elinikäinen prevalenssi suomalaisväestössä on n. 3,5%, näyttäisi, joskin luultavasti jonkin verran alidiagnosointia ilmenee.


  * )

[RuoskaMikko]

Ihan nyt vain sen verran edelliseen, että ensimmäisestä psykoottisesta episodista perinteisen peruskaavan mukaan n. 1/3 toipuu täysin, n. 1/3 tulee kokemaan jonkinlaista residuaalioireilua kuten esim. mahdollisia myöhempiä episodeja, ja n. 1/3 kroonistuu, pääasiassa skitsofrenian mutta mikseipä vaikka kaksisuuntaisen mieliala-, harhaluuloisuus- tai persoonallisuushäiriön suuntaan, joskin hoitomenetelmien kehittyminen sekä varmaankin ihan yhteiskunnalliset ym. muutokset ovat vähitellen kohentaneet ennustetta. Psykoosien elinikäinen prevalenssi suomalaisväestössä on n. 3,5%, näyttäisi, joskin luultavasti jonkin verran alidiagnosointia ilmenee.


  * )

On myös ihmisiä jotka elää mt-ongelmansa (moni psykoosin) kanssa saamatta koskaan diagnoosia. Se ei ole mitenkään mahdotonta, mäkin elin vuoden pari niin. Diagnoosi ja merkintä kansalliseen tilastoon tulee vasta kun lääkäri on todennut että joo hullu olet. Ja tuo on stigma ja nähdään helposti heikkoutena, kukapa haluaisi sellaista diagnoosia. Esim. autismissa nyt sentään on jotain hyvääkin, on yleensä lahjakas teoria-aineissa ym. Ja nuo kroonistuneet psykoosit, kuulun niihin, mutten tiedä luetaanko ihminen niihin jos psykoosi pysyy kurissa lääkkeillä, vai ilman mitään jatkuvaa hoitoa.

[PallasAthene]

Tässä ketjussa on ollut todella hyvää pohdintaa ja arvokkaita näkemyksiä asiasta - mielenterveyden ja mielenliikkeiden ja ihmisyyden moninaisesta kirjosta. Koen oppineeni paljon, ja ymmärtäväni asiaa nyt laajemmin ja monipuolisemmin. Kiitos kaikille, jotka ovat osallistuneet keskusteluun, erityisesti heille, jotka ovat jakaneet omia kokemuksiaan - hienoa, että on yhteisö, jossa näistä asioista voidaan keskustella. Suuri kiitos kaikille siis