Kinkydeittimarkkinoista, taas kerran

[Kolumnisti]

Kinkydeittimarkkinoista, taas kerran


On se nyt kumma, että tästä aiheesta saa taas kirjoittaa. Ja toisaalta se ei yllätä yhtään. Lähipiirissäni jälleen moni ihminen ihmettelee (kinky)suhdemarkkinoiden ailahtelevuutta. Tilanne on sama kuin suurten lehtienkin kolumneissa: sitoutumiskammoa riittää. Mutta monella tapaa aihe on kiehtovassa – ja moniongelmaisessa – ristiriidassa BDSM-suhteiden dynamiikkojen kanssa. Kenties oman elämän rajoittamattomuuden tarve on tosiaankin lisääntynyt, kenties deittisovellukset ovat lisänneet helppoutta, pinnallisuutta ja/tai markkinoiden laajuuden tuntua. Kenties. Mutta sama ilmiö on tunnettu jo kauan, tuoreesti eronneiden seikkailuina, laastarisuhteiden ongelmina ja nopeana sarjamonogamiana.

Mutta miksi kirjoitan tästä (taas) kinkykontekstissa? Syyni on yksinkertainen: näissä piireissä usein sekä palvotaan omistautumista että vierastetaan sitä. On aivan tyypillistä, että yhdellä laidalla etsitään Täydellistä Valtiatarta, jolle todella ja kokonaan Omistautua, ja samalla ollaan ehdottoman sitoutumispelkoisia. Tai vaaditaan, että oman subi-armadan on kaikkien oltava yksiavioisia (paitsi tietysti, kun Valtias haluaa kolmin- tai nelinpeliä), mutta Hallitsijan oikeuksiin kuuluu tehdä mitä haluaa ja kerätä vaikka mitä leluja lisää.

Sopimuksilla ja säännöillä on toki omat kiihottavat puolensa, samoin yhteiskunnan normien rikkomisella yhteisessä suostumuksessa. En lähde tuomitsemaan kenenkään tapaa toteuttaa fetissejään, silloin kun suostumus kaikilta on läsnä. Mutta sen haluan ehkä kyseenalaistaa, miten helppoa on mennä roolinsa taakse piiloon. ”Kun on subi eikä ole vastuuta päätöksistään, eihän niitä tarvitse tehdäkään.” ”Domina määrää ja myös hylkää, jos orja on huono.” Ja niin edelleen. Jos jokin vaivaa, lähdetään pois. ”Tinderistä löytyy kuitenkin lisää. Tai Baarista.” (Fetlifea, tuota kinkyyden MySpacea, kun ei selvästikään ole tehty tukemaan seuran löytymistä vaan jo olemassa olevien verkostojen ylläpitoa.)

On helppoa hahmottaa, että kontekstissa, jossa ihmiset etsivät ensisijaisesti fetissi- tai leikkiseuraa, puhe parisuhteesta tai vastaavasta voi tuntua vaaralliselta ja liikaa vaativalta. Erityisesti, jos toisella on myös halua esimerkiksi perustaa pian myös perhe. Leikki ei ole helppoa, jos siihen liittyy kuormittava arki, joten monelle voi olla helpompaa karata kuin sitoutua. Toisaalta, on kaikille osallisille hyvä, että alusta lähtien pelataan toiveiden suhteen avoimin kortein. Treffimarkkinat ovat epäsuhdassa ja kinkytreffimarkkinat vielä enemmän. Vaikka kaikki fetissit olisivatkin yhteensopivia, voi olla että kemiat eivät kohtaa. Tai päinvastoin. Joskus tärppää tuurilla ja vaniljadeittien loppupuolella selviää, että kumpikaan ei olekaan ihan vanilja ja kiinnostukset jopa osuvat yksiin. Useimmiten ei. Tinkiä ei yleensä kannata tai lopulta pettyy ja kuluu loppuun. Kinkytarpeensa on moni haudannut vuosiksi, muuten toimivaa suhdetta varten, mutta eivät ne katoa yleensä minnekään.
 
Onneksi nykyisin on mahdollista järjestää asiansa myös niin, ettei välttämättä kaikkea tarvitse toteuttaa saman suhteen sisällä, jos se täydellinen yksisarvinen ei osukaan kohdalle, mutta varsin hyvä löytyy.


Kirjoittaja: Jiituomas

[Jägermies]

Edit: Minä ja minun suuri suuni...

[IfUSeekAmy]

Hyvää pohdintaa.

Musta tuntuu, että moni vaan etsii mahdollisimman nopeaa ja helppoa tyydytystä toisista ihmisistä. Mutta entä rakkaus sitten? Musta tuntuu
joskus, että se vasta tabu onkin.

[Lila_]

Musta tuntuu, että moni vaan etsii mahdollisimman nopeaa ja helppoa tyydytystä toisista ihmisistä. Mutta entä rakkaus sitten? Musta tuntuu
joskus, että se vasta tabu onkin.

Tämä. Tai jos ei rakkaus niin ainakin edes se ihmisestä välittäminen, siitä itse ihmisestäkin kiinnostuminen - ei vain pelkkä visuaalinen ja fyysinen puoli bdsm:sta. Henkinen puoli, tunteminen, henkinen alistaminen, tuo niin paljon lisäarvoa, on sitten kyse sessioinnista tai pidemmästä jutusta.

[kitten]

Hyvää pohdintaa.

Musta tuntuu, että moni vaan etsii mahdollisimman nopeaa ja helppoa tyydytystä toisista ihmisistä. Mutta entä rakkaus sitten? Musta tuntuu
joskus, että se vasta tabu onkin.

Todellakin tuntuu. Ja kaikki muut lämpimät ns. normaalit tunteet... 

[Juuttisetä]

Hyvää pohdintaa.

Musta tuntuu, että moni vaan etsii mahdollisimman nopeaa ja helppoa tyydytystä toisista ihmisistä. Mutta entä rakkaus sitten? Musta tuntuu
joskus, että se vasta tabu onkin.

Todellakin tuntuu. Ja kaikki muut lämpimät ns. normaalit tunteet... 

Kaikkihan riippuu juurikin siitä mitä haetaan ja mihin.
Sessiojuttuihin tuskin tarvitaan suurtakaan tunteiden paloa, sopivat värkit mitkä toimii yhdessä ja sitä terveen maalaisjärjen kadottavaa kiimaa. Sitten shoppaillaan ne jutut mitkä sillä omalla listalla sattuu olemaan ympäriinsä jos yksi ei ole tarpeeksi tuottelias.

Rakkautta kun ei tarvii jos kyse vain BDSM jutuista ja niiden tarpeiden täyttämisestä, joo niin tietty toki tossa menettää paljon ihmissuhteesta....mutta se ei ole se oleellinen asia jos noita haetaa. Onko yksinkertainen sessiosuhde edes ihmissuhde?

Jos haetaan ihmissuhdetta (mihin voi tulla noita BDSM vivahteita tarvittava määrä), eikä jotain BDSM sekasikiötä heti alkuasetelmana, niin silloin rakkaus kuuluu kuvaan, jossakin vaiheessa jos sinne päästään....toiset etenee hitaammin, toiset nopeammin, toiset sanoittaa sen, toiset todistaa teoilla....silleen vittumaista kun ihmiset on yksilöitä, tossakin.

Ihan mielenkiinnosta, mitäs jos ei alisteta? Menee pointti henkiseltä tuntemiselta ja sen kautta alistamiselta... Mitäs jos vaan satutetaan?

[laalaa]

Tinder-kulttuuri on nykypäivän yleiskulttuuri. Halutaan uskoa kiiltokuvaan (suodatettu ja käsitelty poseeraus), käyttää siitä viitekehyksenä hetken ajantappoon, pelailuun tai itsen viihdyttämiseen; aivojen jo himoitessa uuttaa dopamiinipiikkiä uudesta kiiltokuvasta ja siihen liitetystä fantasiasta. Toinen ihminen on täten alistettu kunkin omaksi viihteeksi, välineeksi oman itsen hetkellisen hyvinvoinnin lisäämisessä. Ei tarvetta tunteille tai käytöstavoille.

Tää niinku yleisempänä yhteiskuntakritiikkinä, ei niinkään skenesensitiivinä.

[Maleficent]

Allekirjoitan tämän pohdinnan,mikä siinä sitoutumisessa onkin niin pelottavaa.Itse olisin valmis sitoutumaan,oikean ihmisen osuessa kohdalle.

[Lila_]

Musta tuntuu, että moni vaan etsii mahdollisimman nopeaa ja helppoa tyydytystä toisista ihmisistä. Mutta entä rakkaus sitten? Musta tuntuu
joskus, että se vasta tabu onkin.

Tämä. Tai jos ei se kaiken kattava rakkaus niin ainakin edes se ihmisestä välittäminen, siitä ihmisestä itsestäkin kiinnostuminen - ei vain pelkkä visuaalinen ja fyysinen puoli bdsm:sta. Henkinen puoli, tunteminen, henkinen alistaminen, tuo niin paljon lisäarvoa, on sitten kyse sessioinnista tai pidemmästä jutusta.

[Mixer]

Tinder-kulttuuri on nykypäivän yleiskulttuuri. Halutaan uskoa kiiltokuvaan (suodatettu ja käsitelty poseeraus), käyttää siitä viitekehyksenä hetken ajantappoon, pelailuun tai itsen viihdyttämiseen; aivojen jo himoitessa uuttaa dopamiinipiikkiä uudesta kiiltokuvasta ja siihen liitetystä fantasiasta. Toinen ihminen on täten alistettu kunkin omaksi viihteeksi, välineeksi oman itsen hetkellisen hyvinvoinnin lisäämisessä. Ei tarvetta tunteille tai käytöstavoille.

Tää niinku yleisempänä yhteiskuntakritiikkinä, ei niinkään skenesensitiivinä.

tätä komppaan täysillä. Hetkellinen himo, hyvillä lähtökohdilla melko varma saanti, ja sitten taas paluu siihen omaan kuplaan. Juuri tuo, oman viihteen ottaminen, poimiminen hyllystä kertakäyttö"tuote" ja voi sitten nakata menemään. ja tosiaan, toimii vaniljapuolella samalla kaavalla. jos toki kinkyskenessä on helpompi (ja suvaittavampi) olla vapaa ja poly- joten uusia mielenkiintoja voidaan hakea aktiivisesti koko ajan.

[Morgul]

Sanoisin, että kukin taaplaa tyylillään.
Itse en koe omakseni monogamiaa juuri nyt tässä elämäntilanteessa.

Se on sitten eri asia, mitä kaikkea hyvään sessiointiin tarvitaan ja miten tätä taidetta voi kehittää.
Siinä auttaa takuulla kiinteähkömpi tunneside.

[Tuli]

Kannattaa miettiä asiaa seuraavasti:

Kuvitellaan, että ryhmässä on 100 ihmistä etsimässä seuraa, joista 20 etsii joka viikko satunnaisia sessioita uusien ihmisten kanssa ja 80 etsii pysyvää parisuhdetta.

Aluksi, kun ihmiset treffaavat, joka viides treffikumppani etsii satunnaista seuraa.

Sitten pysyvää parisuhdetta etsivät löytävät itselleen parisuhteita, eivätkä enää käy treffeillä. Satunnaista seuraa etsivät jatkavat. Kun kolme neljästä parisuhteen etsijästä on löytänyt itselleen parisuhteen, seksiseuraa etsiviä on treffikumppaneista puolet.

Jos vielä seksiseuraa etsivät käyvät useammin treffeillä kuin parisuhteita etsivät, tässä vaiheessa selvä enemmistö vastaan tulevista etsii seksiseuraa.

Ja koko tämän ajan seksiseuraa etsivät ovat koko joukosta pieni vähemmistö.

Tarinan opetus? Se, minkälaisia treffikumppaneita inboxista tai treffeiltä löytyy ei vastaa sitä, minkälaista porukkaa skenessä on.

[Kinkykundi]

Kannattaa miettiä asiaa seuraavasti:

Kuvitellaan, että ryhmässä on 100 ihmistä etsimässä seuraa, joista 20 etsii joka viikko satunnaisia sessioita uusien ihmisten kanssa ja 80 etsii pysyvää parisuhdetta.

Aluksi, kun ihmiset treffaavat, joka viides treffikumppani etsii satunnaista seuraa.

Sitten pysyvää parisuhdetta etsivät löytävät itselleen parisuhteita, eivätkä enää käy treffeillä. Satunnaista seuraa etsivät jatkavat. Kun kolme neljästä parisuhteen etsijästä on löytänyt itselleen parisuhteen, seksiseuraa etsiviä on treffikumppaneista puolet.

Jos vielä seksiseuraa etsivät käyvät useammin treffeillä kuin parisuhteita etsivät, tässä vaiheessa selvä enemmistö vastaan tulevista etsii seksiseuraa.

Ja koko tämän ajan seksiseuraa etsivät ovat koko joukosta pieni vähemmistö.

Tarinan opetus? Se, minkälaisia treffikumppaneita inboxista tai treffeiltä löytyy ei vastaa sitä, minkälaista porukkaa skenessä on.

Periaatteessa laskukaavasi oli pätevä, mutta yleisesti ottaen noista vain puolet pariutuvat, kun loput jäävät ilman joko jahdatessaan "omaa tasoaan parempaa" tai sitten ovat kelpuuttamatta "alle oman tasonsa". Satunnaista seuraa etsivällä 20% on todennäköisesti sen verran kysyntää, että näiden ei kannata alkaa pariutumaan, mutta osa ihmisistä ei kelpuuutakaan muita.

[Snadistisadisti]

Onhan se ihan kamalaa, että ihmiset etsivät seuraa vain nautinto mielessään. Kyllä sen vanhan meiningin pitäisi riittää, että sutina alkaa vasta aamenen jälkeen ja silloinkin vain siitostarkoituksessa. Ei täällä tarvita mitään vapaata seksuaalisuutta tai irtosuhteita. Joko etsitään elämänkumppania tai eletään yksin.

Loppuu se pervoilu!

[Tuli]

Kannattaa miettiä asiaa seuraavasti:

Kuvitellaan, että ryhmässä on 100 ihmistä etsimässä seuraa, joista 20 etsii joka viikko satunnaisia sessioita uusien ihmisten kanssa ja 80 etsii pysyvää parisuhdetta.

Aluksi, kun ihmiset treffaavat, joka viides treffikumppani etsii satunnaista seuraa.

Sitten pysyvää parisuhdetta etsivät löytävät itselleen parisuhteita, eivätkä enää käy treffeillä. Satunnaista seuraa etsivät jatkavat. Kun kolme neljästä parisuhteen etsijästä on löytänyt itselleen parisuhteen, seksiseuraa etsiviä on treffikumppaneista puolet.

Jos vielä seksiseuraa etsivät käyvät useammin treffeillä kuin parisuhteita etsivät, tässä vaiheessa selvä enemmistö vastaan tulevista etsii seksiseuraa.

Ja koko tämän ajan seksiseuraa etsivät ovat koko joukosta pieni vähemmistö.

Tarinan opetus? Se, minkälaisia treffikumppaneita inboxista tai treffeiltä löytyy ei vastaa sitä, minkälaista porukkaa skenessä on.

Periaatteessa laskukaavasi oli pätevä, mutta yleisesti ottaen noista vain puolet pariutuvat, kun loput jäävät ilman joko jahdatessaan "omaa tasoaan parempaa" tai sitten ovat kelpuuttamatta "alle oman tasonsa". Satunnaista seuraa etsivällä 20% on todennäköisesti sen verran kysyntää, että näiden ei kannata alkaa pariutumaan, mutta osa ihmisistä ei kelpuuutakaan muita.

Joo, luvut ovat rahi-menetelmällä valittuja (ravistettu hihasta). Tarkoitus oli vaan havainnollisesti kertoa se, että ne, joita treffikumppaneina näkee, eivät vastaa yleistä kinkypopulaatiota.