Vakituinen parisuhde, yksin jäämisen tunne ja "mahdottomat kombot"

[jont]

Hyviä pohdintoja tässä ketjussa. Seuraa hakiessa tarpeet ja odotukset eivät aina kohtaa eikä ole sellaista suhdemuotoa, joka sopisi kaikille. Itse polyamorisena pystyn hyvin ymmärtämään myös niitä, jotka kaipaavat monosuhdetta. Jos nyt olisin sinkku, ei minunkaan tarpeita vastaisi sellainen suhde, jossa toisella on ehkä kerran viikossa aikaa tavata minua. Tosaalta, nyt vallansiirtosuhteesa elävänä tuntuu hankalalta löytää sellainen toinen kumppani, joka ei hae intensiivistä suhdetta, muttei myöskään satunnaista sessiointia. Tietysti muidenkin juttujen kuin ajankäytön täytyy osua kohdilleen.

Kaikki suhteet, ja polysuhteet ehkä erityisesti, vaativat avoimuutta, neuvotteluja ja kykyä sanoittaa omia tarpeita. Se on minusta myös polyyden hyvä puoli, että ei lähdetä suhteeseen oletusten ja normien pohjalta, vaan aidosti omista tarpeista käsin. Ainakin ideaalitilanteessa.

[Namunen]

Kaikki suhteet, ja polysuhteet ehkä erityisesti, vaativat avoimuutta, neuvotteluja ja kykyä sanoittaa omia tarpeita. Se on minusta myös polyyden hyvä puoli, että ei lähdetä suhteeseen oletusten ja normien pohjalta, vaan aidosti omista tarpeista käsin. Ainakin ideaalitilanteessa.

Minusta sama pätee täysin monosuhteessa, yhtälailla pitää pystyä  kommunikoimaan haluista, tarpeista ja odotuksista, pysyä avoimena ja puhua myös kipeistä asioista. Ainakin henkilökohtaisesti pidän sitä edellytyksenä pidemmälle/vakavammalle suhteelle.

Periaatteessa mitä tulee suhteisiin, ei ole olemassa normia vaan aina sen miten juuri siinä suhteessa eletään, määrittelevät sen osapuolet. Näin ainakin itse asian näen.

Edit: Mä niin stimuloiduin tästä keskustelusta ja tulee mieleen niin paljon skenaarioita liittyen polysuhteisiin, mono-polysuhteisiin ja vielä lisäten lapset tähän kuvioon. Ei niihin kukaan varmaan vastata osaisi vaikka ihan mahdollisia kaikki. Tätä se on kun on loputtoman utelias ja ylianalysoi, pahoittelut siitä!

[lemmikki]

Mä en etsinyt suhdetta. En ole koskaan ollut niin pitkään sinkku, että olisin ehtinyt edes miettiä, millaisen suhteen paperilla itselleni suunnittelisin.

Mutta olen monosuhteessa. Se sopii mulle. Vaikka lähtökohta tälle suhteelle oli, että se ei olisi oikeastaan suhde ollenkaan, monous sopii molemmille. Kaipaan ihan hirveästi huomiota, enkä usko, että käsittelisin hirveän hyvin tilannetta, jossa kumppanilla olisi muita. Vaikka kuinka olisi sovittu pelisäännöistä. Se rikkoisi minut ennen pitkää. Mulla on tekemistä riittämättömyden tunteen ja itsetunnon kanssa muutenkin.

Toisaalta, alistuessa tuntuu luontevalta omistautua. En sano, etteikö omistussuhde voisi toimia niin, että välillä omaisuutta lainattaisiin muillekin, mutta sellainen ei tunnu tarpeelliselta.

Olin 29, kun ajauduin tähän suhteeseen. Lyhyiden välirikkojen aikana olen huomannut, että monosuhteita olisi tarjolla muutoinkin.

Kuitenkin uskon, että lopulta kaikki on kiinni itsestä ja kumppanista. Suhteet hakevat omat muotonsa ja uomansa sen mukaan, miten kombinaatio toimii.

Siispä avoimin mielin. Vaikka polyys, avoimuus ja sessiosuhteet tuntuvat olevan pinnalla, tähänkin porukkaan kuuluu monenlaisia ihmisiä monenlaisilla tarpeilla ja mieltymyksillä. Monoja on paljon, mutta ehkä he ovat hitusen hiljaisempia tällä foorumilla.

[notreallyhere]

Sillä on aika paljonkin merkitystä että millaista suhdetta etsii. Onko se vain fwb, satunnainen sessiokaveri vai rakkaussuhde. Itse näen omalla kohdallani ongelmallisena sen että mikäli monona lähtisin rakkaussuhteeseen henkilön kanssa jolla olisi useita rakkaussuhteita, tulisiko omat tarpeeni tyydytettyä. Jos esim. tämä henkilö asuisi jonkun kanssa ja olisi vaikka perhettäkin niin voisiko hän silti viettää mun kanssa öitä ja tulla lohduttamaan kun tarvitsen sitä? Ja miten samalla viivalla itse olisin suhteessa muihin rakastettuihin? Kyllä sekin tuntuisi ikävältä että vaikkapa oma yhteinen aika peruuntuisi jonkun toisen vuoksi. Mitäpä jos itse vaikka haluaisinkin asua rakastamani ihmisen kanssa? Nämä kaikki on hypoteettisia skenaarioita mutta esim. tämänkaltaisia tilanteita olen miettinyt enkä usko että omalta osaltani voisin päästä itseäni tyydyttävään kompromissiin.

Vastaan on myös tullut vaniljaliitossa olevia jotka ovat houkutelleet suhteeseen kanssaan. Jos mä toivon suhteelta rakkautta ja kumppanuutta ja myös fyysistä yhdessäoloa ja läheisyyttä niin yksikään varattu ei ole pystynyt mulle perustelemaan miksi mun kannattaisi lähteä sellaiseen suhteeseen kun selvää on että esim. jouluja mun kanssa ei tultaisi ikinä viettämään.

Mielenkiintoista olisi kuulla kokemuksia ja ajatuksia siitä että kuinka konkreettisesti rakkaudelliset useammat suhteet toimivat. Onko niissä hierarkioita, mitä jos useammalla rakkaalla on yhtäaikainen kriisi? Miten päättää kenen kanssa asuu (onko sillä merkitystä kuka oli ensin)? Tai jos on mono ja suhteessa polyn kanssa niin minkälaiset omat arvot ja toiveet on ja miten suhtautuu esim. tälläisiin asioihin joita mainitsin?

Kaikki ei varmaankaan ole yhtä ”tarvitsevia” kuin itse olen, onnistuisiko edes minun tyyppisen ikinä ollakaan suhteessa polyamorisen kanssa?

Sulla on selvästi tosi paljon kysymyksiä nimenomaan polyydestä, ja ihmiset eivät ehkä tässä ketjussa ala näin spesifeihin kysymyksiin vastaamaan. Suosittelen avaamaan tästä erillisen ketjun. Kuulostaisi siltä että vaikka vannotkin monouden nimeen, jokin polyydessä kuitenkin kiehtoo kun olet näin paljon miettinyt. Aiheesta on myös kirjallisuutta, jotka auttavat avaamaan.

En itsekään jaksa alkaa tässä enempää avaamaan mutta ei polysuhteessa eläminen välttämättä tarkoita kompromisseja, pettymyksiä, peruuntuneita menoja tms. Ne ovat tavallisia suhteita joissa kaikkien tulee olla onnellisia ja saada mitä haluavat.

[Namunen]

Sulla on selvästi tosi paljon kysymyksiä nimenomaan polyydestä, ja ihmiset eivät ehkä tässä ketjussa ala näin spesifeihin kysymyksiin vastaamaan. Suosittelen avaamaan tästä erillisen ketjun. Kuulostaisi siltä että vaikka vannotkin monouden nimeen, jokin polyydessä kuitenkin kiehtoo kun olet näin paljon miettinyt. Aiheesta on myös kirjallisuutta, jotka auttavat avaamaan.

En itsekään jaksa alkaa tässä enempää avaamaan mutta ei polysuhteessa eläminen välttämättä tarkoita kompromisseja, pettymyksiä, peruuntuneita menoja tms. Ne ovat tavallisia suhteita joissa kaikkien tulee olla onnellisia ja saada mitä haluavat.

Joo, näin on. Siksi tuossa alemmassa mainitsin että kysymyksiä sikiää. Olen luontaisesti utelias eli se että olen kiinnostunut tietämään miten joku asia toimii ei tarkoita että itse siihen olisin valmis. Lähinnä koen että monisuhteisuus on pinnalla ja tunnen polyja mutta en sellaisia joilla olisi sama elämäntilanne kuin itsellä. Ja jotenkin ehkä koen painetta että pitäisi olla poly tai pystyä hyväksymään monisuhteisuus jos meinasi ikinä mitään suhdetta löytää (ja en missään nimessä kritisoi monisuhteisia, jälleen kerran vain omasta näkökulmasta).  Tiedän kuullostaa ehkä tyhmältä mutta kun kaikki muut ympärillä löytävät seuraa monin kappalein, se tuntuu itsestä vähän lannistavalta vaikkakin ymmärrän että lähtökohdat ja tarpeet ovat varmasti ihan erilaiset kuin itsellä.

Lemmikin kirjoitukseen pystyin samaistumaan.

[Unikeko]

Taitaa olla tähän ikään mennessä koettu jo nuo kaikki. Vakituisessa parisuhteessa oli kiistämättä roima annos hyviä puolia ja ken on sen jo itse kokenut muodostaa sit omat mielipiteensä ja muistonsa. Juurikin tällä hetkellä pohdinnassa on se kuinka ottaa eka askel tai se seuraava.

Sitä ei voi kiistää etteikö ihminen voisi jäädä yksi halujensa kanssa ja olla löytämättä mieleistään seuraa. Se löytäminen on koettu ja sen katoaminen on koettu. Jos ei uskalla etsiä niin löytäminen on epätodennäköistä. Kaikkea voi toivoa, jotain voi saada, olla saamatta tai saada enemmän kuin on osannut edes toivoa.

Mut mahdottomat kombot. Pitäisi kai joskus kirjoittaa siitä aiheesta ihan kirja- "minä ja mahdottomat kombot". Siitä voisi tulla hyväkin jos saisi vaan kaiken kaivettua esiin muistista tai rikkoutuneelta tietokoneelta.

Viimeksi eilen tuntui että kohtasin mahdottoman kombon- siis vaniljaoletetun jolla nyt vaan tuntui olevan niin paljon hyviä puolia, että ihmettelen jos on jollain muotoa sinkku tänä aamuna herätessään. Kun kaksi eri maailmaa kohtaa niin se voi olla jonkun mielestä täysin toimimaton yhtälö ja taas toiselle se toimii.

Minä en lähtökohtaisesti kaipaa suhteiden sekamelskaa vaan sitä yhtä selkeää, mut jos vaihtoehtona on jo moneen kertaan koettu yksin jäämisen tunne niin sit vaan täytyy tutkia muitakin vaihtoehtoja ja yritää olla päätymättä osaksi mahdotonta komboa.

Hulluhan tämä maailma välillä on ja jos aikuisen lapsen äiti suunnilleen sanoo että sinä olisit tosi hyvä mies mun tyttärelleni. Tai menneessä aikamuodossa "olet ollut ainoa hyvä poikaystävä". Tai sit kun suhde on päättynyt niin sukulaiset muistelee kuinka mukava se ja se oli tietämättä millaisen kolon se toinen on pettämisellään tehnyt jo suhteen aikana.

Mahdoton kombo voi olla hyvinkin toimiva oman aikansa. Olen pohtinut monta vaihtoehtoa ja jopa sellaistakin mis se toinen osapuoli olisi täysin vanilja. Toki sekin on jo koettu että lähtötilanteessa toinen on ollut lähes kolmekymppinen täysin vanilja ja ajan kanssa sit aika lailla kaikkea mitä vaan voi toivoa.

Jollekin se monen kumppanin malli ei vaan toimi. Se voi olla taottu niin syvälle takaraivoon, koettu huonoksi tai pettäminen on satuttanut itseä tai jotain lähipiiristä. Pettäminen voi tehdä katkeraksi, varovaiseksi tai itsetuhoiseksi.

Mut omakohtaisesti kun takana nyt reilusti taukoa toivoisin tietäväni etukäteen edes vähän mitä on odotettavissa. Tietysti jos olisin vajaa 20 vuotta sitten tiennyt joutuvani viemään kukkia rakkauden haudalle niin olisi pitänut yrittää muuttaa historian kulkua. Jos hakee parisuhdetta niin täytyy olla realistiset parisuhdeodotukset ja jos hakee jotain muuta niin olla rehellinen myös siitä.

Kaikki eivät ole yhtä rehellisiä ja se on valitettavaa.   

[sweetchild]

Kaikki suhteet ovat vaikeita. Kaikissa täytyy olla keskustelua, ymmärrystä sekä sopivasti itsekkyyttä.

Kokemuksia on sekä mono- että polytyyppisistä suhteista.

Pysyisin mieluiten monosuhteissa siksi, että rajat olisivat ehkä tarkemmin selvillä. Vaikea sanoa.

Romantikko olen toki myös, joten siksi monosuhde olisi kivempi.

Ymmärrän kyllä sen, että kaikkia tarpeita missään monosuhteessa ei voi tyydyttää. Ei ole olemassa sitä yhtä täydellistä kumppania - siksi ymmärrän myös polyilya ja avoimia suhteita.

Jos on pakko olla parisuhteessa vain sen takia, että pelkää olla yksin, kannattaa minun mielestäni tutkia itseään syvemmästi. Tuntemalla itseäsi paremmin myös mahdolliset parisuhteilut onnistuvat paremmin.

[notreallyhere]

Sulla on selvästi tosi paljon kysymyksiä nimenomaan polyydestä, ja ihmiset eivät ehkä tässä ketjussa ala näin spesifeihin kysymyksiin vastaamaan. Suosittelen avaamaan tästä erillisen ketjun. Kuulostaisi siltä että vaikka vannotkin monouden nimeen, jokin polyydessä kuitenkin kiehtoo kun olet näin paljon miettinyt. Aiheesta on myös kirjallisuutta, jotka auttavat avaamaan.

En itsekään jaksa alkaa tässä enempää avaamaan mutta ei polysuhteessa eläminen välttämättä tarkoita kompromisseja, pettymyksiä, peruuntuneita menoja tms. Ne ovat tavallisia suhteita joissa kaikkien tulee olla onnellisia ja saada mitä haluavat.

Joo, näin on. Siksi tuossa alemmassa mainitsin että kysymyksiä sikiää. Olen luontaisesti utelias eli se että olen kiinnostunut tietämään miten joku asia toimii ei tarkoita että itse siihen olisin valmis. Lähinnä koen että monisuhteisuus on pinnalla ja tunnen polyja mutta en sellaisia joilla olisi sama elämäntilanne kuin itsellä. Ja jotenkin ehkä koen painetta että pitäisi olla poly tai pystyä hyväksymään monisuhteisuus jos meinasi ikinä mitään suhdetta löytää (ja en missään nimessä kritisoi monisuhteisia, jälleen kerran vain omasta näkökulmasta).  Tiedän kuullostaa ehkä tyhmältä mutta kun kaikki muut ympärillä löytävät seuraa monin kappalein, se tuntuu itsestä vähän lannistavalta vaikkakin ymmärrän että lähtökohdat ja tarpeet ovat varmasti ihan erilaiset kuin itsellä.

Lemmikin kirjoitukseen pystyin samaistumaan.

Ei kannata tuntea paineita olla poly - itse olen tuntenut nimenomaan päinvastaisia paineita kinkymaailmassa, joten paineensa kullakin! Kannattaa tehdä, miten tuntuu oikealta. Itse taas en tunne kuin perheellisiä ja lapsellisia polyihmisiä, joten kuplansa kullakin.

Availehan uutta ketjua niin jatketaan keskustelua!

[Namunen]

Availehan uutta ketjua niin jatketaan keskustelua!

Luulen että mun kysymykset sopisi varmaan paremmin polyamoristen foorumille kuin tänne, kun eivät itsessään sinäänsä liity kinkyilyyn.

Jos on pakko olla parisuhteessa vain sen takia, että pelkää olla yksin, kannattaa minun mielestäni tutkia itseään syvemmästi. Tuntemalla itseäsi paremmin myös mahdolliset parisuhteilut onnistuvat paremmin.

Tuo on varmasti jokaiselle pohtimisen aihe, suhdetyypistä riippumatta. Sinänsä pelkkä parisuhteeseen pääseminen tai siinä oleminen ei ole mikään itseisarvo, enemmänkin se sisältö siinä. Henkilökohtaisesti pärjään mainiosti myös yksin ja lähinnä kaipaan kumppanuutta ja seksuaalisuuden jakamista. Saldo tähän ikään mennessä tasan 1kpl parisuhteita, mutta se kestikin sitten melkein 17-vuotta.

[Lila_]

Samanlaisia ajatuksia on pyörinyt myös omassa päässäni tämän vuoden puolella. Sessiosuhteita - seksiä - on helppo saada kinkymaailmassa. Kertasessioita tai pidempiä fwb-järjestelyjä joissa olet toiselle se himon kohde - muttet rakkauden. Vapaamielisenä pääset pitkälle - eihän sinun tarvitse valita mitään tai luopua mistään. Saati sitoutua. Voit ottaa yhden sieltä, toisen tuolta - vaikka kaikki kerralla ja yhdistellä itsellesi sopivia ihmis- ja suhdekomboja. Mahtavaa!

Mutta entäpäs kun oletkin kinkynä mono tai "monoisa" tai tulee hetki jolloin sessioinnin sijaan kaipaatkin sitoutumista, parisuhdetta ja tunteita? Jonkun joka hoitaa aftercaren muillakin kuin kaverillisilla "välittämis"tunteilla ja jää paikalle pyörimään session/touhun jälkeenkin. Jonkun jolle soittaa dropissa ja joka oikeasti haluaa kuunnella - ei vain hoitaa "velvollisuuttaan" vastuullisena alistavana osapuolena. Jonkun joka on muutakin kuin kylmä kivikasvo joka käy kun käy ja sitten taas katoaa kunnes taas palaa.

Sitä Oikeaa odotellessa moni parisuhdetta etsivä kerää historiaansa suhteita mitkä ovat "complicated" koska ne eivät syystä tai toisesta täytä 100%:sesti kummankaan toiveita tai vaatimuksia. Tai sitä itse parisuhteen mahdollisuutta. Toisen tai molempien sitoutumattomuus, eriävät karkkilistat, välimatka tai sitten se sessio tai pari kuussa ei vain riitä tyydyttämään nälkää ja kontaktimäärää, mutta silti roikutaan suhteessa - muutenhan saattaisi jäädä kokonaan ilman. Siinä on pohdinnan ja itsetutkiskelun paikka.

Jos jätetään varsinaiset polykuviot ja kaverikuviot pois laskuista, varovasti veikkaan että monissa "tunteettomissa" ja parisuhteeksi määrittelemättömissä "jutuissa" on loppujen lopuksi kyse siitä että toinen - tai kumpikaan - osapuoli ei uskalla tai edes tahdo tuoda niihin mukaan tunteita. Miksi? Koska ilman tunteita on "helppoa" ja "draamavapaata". Jos asettaa itsensä alttiiksi ja tunnustaa tunteensa, saati alkaa nimittää touhuilua parisuhteeksi, kehtaa pyytää monoa, se toinen osapuoli saattaakin kauhistua ja lopettaa. Antaa sitä monoa monon kuvana takalistoon ja kirmata karkuun vauhdilla. Apua, eihän mistään tällaisesta ollut puhetta!?! Tunteet eivät kohtaakaan himoista ja kemioista huolimatta. Rohkeus ei riitäkään antaa itsestään kaikkea. Se jokin vielä hetki sitten sessioinnista/touhuilusta saatu hyvä muuttuu, turmeltuu tai hajoaa palasiksi ikuisiksi ajoiksi. Kauhuskenaariota välttääkseen on helpompi olla etäinen ja kylmä, olla antamatta itsestään ihan kaikkea, vaikka kaiken antamalla saattaisikin saavuttaa vielä syvempiä ja herkempiä alistamisen/alistumisen tasoja.

Väitän että pannan kantaminen ja Omistettuna oleminen, tuntuu erilaiselta tunteilla ja tunteitta. Voiko tilanteessa, jossa toinen on kylmä ja tunteeton, omaa useita subeja tai on siviilistatukseltaan varattu, olla samaa tunnetta Omana olosta kuin tilanteessa, jossa Omistaja On Se Yksi Ja Oikea jolle olet Hänen Kaikkensa? Miltä mahtaa tuntua Omistajasta jonka subi on moninkertaisesti omistettu? Onko toinen todella Oma jos on olemassa muitakin Omia tai muita Omistajia? Tokihan polykuviot tuonkin mahdollistavat, voi ajatella että on silti se Tärkein tai hyväksyä sen että on yksi useasta Tärkeästä. Asenne ja suhtautumiskysymys kai tuo pitkälti on, ajattelee, kunnes pitkään asiaa pohdittuaan huomaa, että ei vain voi taipua.

Sessioida voin vaikka puolen maailman kanssa kerralla mutta jos minut haluat kaikista syvimmin omistaa olen mono, tarvitsen tunteet, enkä siitä saappaaksi tai flip flopiksi muutu. Tunteeton omistussuhde kuvastaa lähinnä vakiintunutta sessiosuhdetta, pelkkää valtasuhdetta, mikä kokemukseni mukaan jättää vielä aika kylmäksi ja etäiseksi kun sitä vertaa parisuhteessa tapahtuvaan omistukseen ja omistettuna olemiseen. Omistautumalla vain yhdelle kinkylle kerrallaan, tunteilla, päästää toisen hyvin lähelle, asettaa itsensä herkille ja herkäksi. Astuu areenalle ja ottaa mahdollisuuden siihen että ottaa turpiin ja kunnolla - tunnepuolella. Mutta se saattaakin olla sen arvoista.

Kevyempi sessiointi pitää draamavaaran (ainakin näennäisesti) kauempana, mutta miltä tuntuu kun toinen aina kerta toisensa jälkeen poistuu viimeistään aftercaren (mikäli sellaista tarjotaan) jälkeen? Miltä tuntuu kun sisin huutaa halia, toista ihmistä vierelle sub dropin aikana? Moni mahtaa noina yksinäisinä hetkinä miettiä, onko tunteeton sessiointi sittenkään se hyvä vaihtoehto itselle. Kuitenkin pelko olla raadollisesti ja kokonaan täysin yksin - vailla minkään sortin kinkyilyä - saa tunteellisen monon palaamaan sessiointiestradille yhä uudestaan ja uudestaan - sub droppi-itkujen kera.

[Namunen]

Samanlaisia ajatuksia on pyörinyt myös omassa päässäni tämän vuoden puolella. Sessiosuhteita - seksiä - on helppo saada kinkymaailmassa. Kertasessioita tai pidempiä fwb-järjestelyjä joissa olet toiselle se himon kohde - muttet rakkauden. Vapaamielisenä pääset pitkälle - eihän sinun tarvitse valita mitään tai luopua mistään. Saati sitoutua. Voit ottaa yhden sieltä, toisen tuolta - vaikka kaikki kerralla ja yhdistellä itsellesi sopivia ihmis- ja suhdekomboja. Mahtavaa!

Mutta entäpäs kun oletkin kinkynä mono tai "monoisa" tai tulee hetki jolloin sessioinnin sijaan kaipaatkin sitoutumista, parisuhdetta ja tunteita? Jonkun joka hoitaa aftercaren muillakin kuin kaverillisilla "välittämis"tunteilla ja jää paikalle pyörimään session/touhun jälkeenkin. Jonkun jolle soittaa dropissa ja joka oikeasti haluaa kuunnella - ei vain hoitaa "velvollisuuttaan" vastuullisena alistavana osapuolena. Jonkun joka on muutakin kuin kylmä kivikasvo joka käy kun käy ja sitten taas katoaa kunnes taas palaa.

Sitä Oikeaa odotellessa moni parisuhdetta etsivä kerää historiaansa suhteita mitkä ovat "complicated" koska ne eivät syystä tai toisesta täytä 100%:sesti kummankaan toiveita tai vaatimuksia. Tai sitä itse parisuhteen mahdollisuutta. Toisen tai molempien sitoutumattomuus, eriävät karkkilistat, välimatka tai sitten se sessio tai pari kuussa ei vain riitä tyydyttämään nälkää ja kontaktimäärää, mutta silti roikutaan suhteessa - muutenhan saattaisi jäädä kokonaan ilman. Siinä on pohdinnan ja itsetutkiskelun paikka.

Jos jätetään varsinaiset polykuviot ja kaverikuviot pois laskuista, varovasti veikkaan että monissa "tunteettomissa" ja parisuhteeksi määrittelemättömissä "jutuissa" on loppujen lopuksi kyse siitä että toinen - tai kumpikaan - osapuoli ei uskalla tai edes tahdo tuoda niihin mukaan tunteita. Miksi? Koska ilman tunteita on "helppoa" ja "draamavapaata". Jos asettaa itsensä alttiiksi ja tunnustaa tunteensa, saati alkaa nimittää touhuilua parisuhteeksi, kehtaa pyytää monoa, se toinen osapuoli saattaakin kauhistua ja lopettaa. Antaa sitä monoa monon kuvana takalistoon ja kirmata karkuun vauhdilla. Apua, eihän mistään tällaisesta ollut puhetta!?! Tunteet eivät kohtaakaan himoista ja kemioista huolimatta. Rohkeus ei riitäkään antaa itsestään kaikkea. Se jokin vielä hetki sitten sessioinnista/touhuilusta saatu hyvä muuttuu, turmeltuu tai hajoaa palasiksi ikuisiksi ajoiksi. Kauhuskenaariota välttääkseen on helpompi olla etäinen ja kylmä, olla antamatta itsestään ihan kaikkea, vaikka kaiken antamalla saattaisikin saavuttaa vielä syvempiä ja herkempiä alistamisen/alistumisen tasoja.

Väitän että pannan kantaminen ja Omistettuna oleminen, tuntuu erilaiselta tunteilla ja tunteitta. Voiko tilanteessa, jossa toinen on kylmä ja tunteeton, omaa useita subeja tai on siviilistatukseltaan varattu, olla samaa tunnetta Omana olosta kuin tilanteessa, jossa Omistaja On Se Yksi Ja Oikea jolle olet Hänen Kaikkensa? Miltä mahtaa tuntua Omistajasta jonka subi on moninkertaisesti omistettu? Onko toinen todella Oma jos on olemassa muitakin Omia tai muita Omistajia? Tokihan polykuviot tuonkin mahdollistavat, voi ajatella että on silti se Tärkein tai hyväksyä sen että on yksi useasta Tärkeästä. Asenne ja suhtautumiskysymys kai tuo pitkälti on, ajattelee, kunnes pitkään asiaa pohdittuaan huomaa, että ei vain voi taipua.

Sessioida voin vaikka puolen maailman kanssa kerralla mutta jos minut haluat kaikista syvimmin omistaa olen mono, tarvitsen tunteet, enkä siitä saappaaksi tai flip flopiksi muutu. Tunteeton omistussuhde kuvastaa lähinnä vakiintunutta sessiosuhdetta, pelkkää valtasuhdetta, mikä kokemukseni mukaan jättää vielä aika kylmäksi ja etäiseksi kun sitä vertaa parisuhteessa tapahtuvaan omistukseen ja omistettuna olemiseen. Omistautumalla vain yhdelle kinkylle kerrallaan, tunteilla, päästää toisen hyvin lähelle, asettaa itsensä herkille ja herkäksi. Astuu areenalle ja ottaa mahdollisuuden siihen että ottaa turpiin ja kunnolla - tunnepuolella. Mutta se saattaakin olla sen arvoista.

Kevyempi sessiointi pitää draamavaaran (ainakin näennäisesti) kauempana, mutta miltä tuntuu kun toinen aina kerta toisensa jälkeen poistuu viimeistään aftercaren (mikäli sellaista tarjotaan) jälkeen? Miltä tuntuu kun sisin huutaa halia, toista ihmistä vierelle sub dropin aikana? Moni mahtaa noina yksinäisinä hetkinä miettiä, onko tunteeton sessiointi sittenkään se hyvä vaihtoehto itselle. Kuitenkin pelko olla raadollisesti ja kokonaan täysin yksin - vailla minkään sortin kinkyilyä - saa tunteellisen monon palaamaan sessiointiestradille yhä uudestaan ja uudestaan - sub droppi-itkujen kera.

Sanaton. Tuli kyllä niin hyvin sanoitettua tämä asia 

[Lila_]

Kiitos <3

[LadyMysterious]

Tämän aiheen laitamilla on omatkin ajatukset pyörineet jo vuosituhannen alkupuolella. Aikanaan kun kinkysuhteet eivät kyenneet tarjoamaan kovasti kaipaamaani parisuhdetta, päädyin valitsemaan vaniljaisen parisuhteen joka sitten täyttikin kaikki muut tarpeeni paitsi kinkypuolen. Lopulta kuitenkin sekin tuli päätökseensä, monen sattumuksen summana mutta yhtenä rikkana rokassa kyllä myös se, että toinen osapuoli ei kyennyt hyväksymään minun tätä laitaani.

Elämä opettaa, tai ainakin sitä toivoo niin  Nykyään siis olen mielummin yksin kuin suhteessa, jossa en saa olla täysin oma itseni. Neljättä vuotta kun omillani purjehdin eroni jäljiltä niin olisihan se vähitellen mukava löytää se juuri minun kanssani sopivasti yhteen hioutuva monogaminen D-mies jakamaan koko elämän skaalan. Nähtäväksi jää kauanko sitä ihmeellistä olentoa kohti pitää vielä yksin purjehtia, onneksi ne tuulet puhaltelee ihan leppoisasti näinkin

Summa summarum, jokainen joutunee kuitenkin kompastelemaan oman polkunsa itse. Se, mikä tuntuu yhdelle oikealta paketilta ei sitä seuraavalle olekaan. Paras neuvo, jonka voin kanssapohtijoille nakata on, että opettele kuuntelemaan itseäsi ja vältä sellaista, minkä havaitset repivän rikki ja satuttavan. Hetken hurmostilan jälkeinen särkyneen sydämen kokoonkasailu käy ajan myötä haastavammaksi, jos itsestään kylvää liikaa palasia maailmalle.

[kitten]

Miten hyvää pohdintaa. 

Lilakisu osasi sanoittaa omia ajatuksiani paremmin, kuin ehkä itse pystyisin.

Palaan varmaan vielä keskustelemaan lisää. Tää on jotenkin niin arka asia mulle...

[Juuttisetä]

Myös syy miksei tuoda tunteita, voi olla että on saatu tarpeeksi vastapalloon ja alettu varoivaiseksi taikka jopa vainoharhaiseksi tuon suhteen.
Annetaan aftercarea, syliä, halia ja ties mitä....mutta kuitenkin sitten viipotetaan seuraavaan huvipuistolaitteeseen kun yksi on käytetty.

Mutta hei, joku voi vaan oikeasti lämmetä hitaasti....ehkä ne kiireelliset valinnat ja virheet on jo tehty eikä tahdota toistaa samoja mokia.
Olen katellut tuota 90 päivää morsmaikkuna ulkomailla, hieno sarja....