Vakituinen parisuhde, yksin jäämisen tunne ja "mahdottomat kombot"

[Sivuhenkilö]

Onko linjoilla muita jotka ovat painineet otsikossa mainittujen aiheiden kanssa? Tuoltaan nuo pointit eivät varmasti avaudu mutta en oikein osaa pukea lyhyesti ja ytimekkäästi sanoiksi sitä mitä haen.

Totuus on se, että haikailen kovasti sellaisen perinteisen, monogamisen parisuhteen perään. Olen liene jollain tavalla vanhanaikainen - haaveilen naisesta jonka kanssa voisin elää onnellisesti yhdessä elämäni loppuun saakka. Haaveilen parisuhteesta, jossa voin antaa toiselle kaikkeni - rakastaa tätä yhtä henkilöä koko sydämestäni (niin ällöttävän siirappiselta kuin tämä kaikki kuulostaakin  ). Ongelmaksi muodostuu se, että tähän mennessä ainoat henkilöt joiden kanssa tällainen parisuhde olisi voinut onnistuakin, ovat olleet äärimmäisen vaniljoita, ja se taasen ei matchaa omien mieltymysteni kanssa ollenkaan.

Myönnän olevani ihminen joka ei ole tutkinut asioita pintaa syvemmältä, ja voi olla että sorrun törkeään yleistämiseen kun sanon näin, mutta tuntuu että monogaminen mutta kinky parisuhde on mahdoton yhtälö. Tiedän kyllä että tällaisia pariskuntia on paljonkin, mutta jotenkin fiilis on sellainen että kaikki toisilleen sopivat sielut ovat jo pariutuneet keskenään, ja siitä kumpuaakin tämä yksin jäämisen tunne. Kinkyjä "irtosuhteita" ja fwb-juttuja minulla on kyllä ollut muutamakin, ja kaikki he ovat olleet kaikin puolin ihania ja hienoja ihmisiä, mutta mitä lähemmäksi maagista 30 vuoden ikärajaa mittari alkaa painumaan, sen enemmän haaveilen ihan perinteisestä parisuhteesta - irtosuhteet ja fwb:t eivät enää olekaan niin pop kuin ennen (aikaahan seuraaviin pyöreisiin vuosiin on vielä reilusti kun en ole vielä lähelläkään edes tätä "rokki-ikää" eli 27:ää  ).

Mitä mieltä muu kinkykansa on? Miten vaikea yhtälö monogaminen (toivottavasti tämä nyt on oikea termi kun tarkoitan parisuhdetta jossa on vain 2 henkilöä) parisuhde ja kinkyily ovat? Kulkevatko kinkyily ja monogamiasta eriävä parisuhdekäsitys aina käsi kädessä?

Vähän jännittää osasinko esittää asiani oikein siinä mielin ettei kukaan vain luule että minulla on jotain henkilökohtaisesti vapaata suhdetta tai polyamoriaa vastaan. Ei missään nimessä ole, jokainen olkoon ja toteuttakoon itseään juuri sellaisena kuin on 

[stoge]

Ei monogamia ja kinkeys ole mahdottomuus.

Kinkeyden voi ajatella osana persoonaa joten ihan samat asiat on vastassa kun vaniljaisemmassakin
kumppanin haussa, persoonien pitää kohdata jotta homma toimii.

Jos kinkeys on vahva vietti ja edustaa jotain marginaalisempaa asiaa,
se laskee potentiaalisten kumppaneiden määrää mutta ei tee asiaa mahdottamaksi.

Se sitten miten kinkeys muuttuu parisuhteessa ja melkein väitän, että se muuttuu tavalla tai toisella, on eri juttu.

Etsivä löytää, jos löytää, mitä enemmän kiertää ja kattelee, sitä enemmän potentiaalisia kumppaneita tulee vastaan.

[Ansku]

Mitä enemmän itsestään antaa ihmisiä kohdatessaan, sen suurempi todennäköisyys on itsekin saada kultaa.
Jos itse pelaa varman päälle, niin on aika epätodennäköistä, että esim. bileissä tai netissä se kinkyneitonen tulee ja rakastuu sinuun, kun ei osaa edes löytää.
Itse pohjimmiltaan varautuneena ihmisenä ainakin koen näin.

[raato]

Itse olen avioliitossa ja tutustuimme mieheni kanssa kinkypiirien ulkopuolella. Kinkyilysta oli kyllä ohimennen puhetta jo ennen seurustelua, mutta törmäsimme toisiimme tosiaan aivan muuta kautta ja mies itse ei ollut kinkyillyt aiemmin. Nyt toimii mulle Masterina, kun ollaan yhdessä opeteltu asioita. Mä olin ennen domina ollut luottamuspulmien takia, mutta miehen kanssa subina oleminen on luontevaa ja turvallista (mulla on rankka traumatausta, joten turva on korostuneen tärkeää!). Eli nämä "mahdottomat yhtälöt" voi toimia myös, kun sattuu vaan löytämään sopivan kumppanin. Me eletään vielä vahvasti kristillisten arvojen mukaan arjessa noin muuten, mikä korostaa tässä yhteydessä sitä, että voi löytyä yllättävänkin mätsejä kumppaneita, vaikka tuntuisi äkkiseltään absurdilta ajatukselta löytää sopivaa ihmistä vakiintumismielessä. Älä siis vielä vaivu epätoivoon!

Aiemmissa viesteissä oli myös hyviä pointteja. Kärsivällisesti etsien ja mahdollisimman avoimella asenteella (mikä nyt itselle luontevaa tässä on) niin kyllä se aikanaan tärppää, jos niin on tarkoitettu.

[piNaNas]

Uskon että mahdollisuus löytää sopiva kumppani ei mitenkään välttämättä "pienene" vaikka ikää tuleekin lisää: kun sitä ei välttämättä nuorena ollenkaan vielä tiedä mitä haluaa ja itsetuntemus kehityy.
Edellä on hyviä kommentteja myöskin.

Ymmärrän että monogamia voi olla niin vahva preferenssi, ettei siitä halua joustaa - mutta sanon vaan, että sitoutunut elämänmittainen kinky rakkaussuhde ei ole mikään "vain-mono-juttu". Ihmiset myös tuntuu käsittävän monogamian tosi monella tavalla - joten suosittelisin sellasta avoimuutta myös tässä asiassa, jotta oikeasti juttelee potentiaalisten kumppanien kanssa siitä mitä haluaa - eikä jää ympäripyöreisiin termeihin jumiin.

[Namunen]

Ihan kuin joku olisi lukenut mun ajatukset. Oon tosi paljon pyöritellyt kyseistä aihetta pienessä päässäni nyt pari päivää.

Mä oon romantikko ja tunnistan itseni tuosta aloittajan kaltaisesta siirappisuudesta. Yhtenä isona asiana koen kaipaavani rinnalleni kumppania jakamaan elämän iloja ja suruja. Sitä yhtä joka ottaa syliin, kuuntelee ja lohduttaa kun paska lentää tuulettimeen ja elämä potkii päähän. Tai sitä jonka kanssa punotaan lomasuunnitelmat ja iloitaan pienistä jutuista. Tähän yhtälöön olisi ihana lisätä se kinkyys.

Itse olen tosi avoimin mielin tutustunut ihmisiin mutta tietoisesti olen jättänyt avoimet ja polysuhteet väliin. En usko saavani sen tyyppisistä suhteista sitä mitä itse koen tarvitsevani ja minulla on ehkä hieman vaikea hahmottaa niiden rakenteita. Lisäksi itselläni on lapsia ja he tuovat omat haasteensa yhtälöön. Olen ehkä kokenut että lähtemällä suhteeseen henkilön kanssa joka on jo avoimessa tai polysuhteessa muiden kanssa, joutuisin elämään ikäänkuin kahta erillistä elämää ja ehkäpä vielä muiden aikataulujen mukaan. Ja se tuntuu aika mahdottomalta itselle.

Toivottavasti kukaan ei tästä loukkaantunut kun pohdiskelin asioita täysin omasta näkökulmastani.

[vila]

Ihminenhän houkuttaa ympärilleen sellaisia ihmisiä, joita hänen kaltaisensa ihminen vetää puoleensa. Esimerkiksi jos tuntuu, ettei mitenkään tunnu löytävän monoseuraa niin silloin kannattaa pohtia käyttäytyykö tavalla, jolla monoilijat yleensä toimivat. Jostain asiasta haaveileminenhan on eri asia kuin haaveen mukaan toimiminen. Esim. jos haluaa parisuhteen, mutta on koko ajan sessiosuhteessa jonkun kanssa niin hyvin todennäköisesti ei herätä vakituista kumppania hakevien ihmisten huomiota. Etenkin monogamisethan helposti olettavat ihmisen olevan vain vapaa vai varattu - ei mitään siltä väliltä. Ja sitäkin voi miettiä onko silloin valmis luopumaan niistä sessiosuhteista ilman, että toisen toisen täytyy läpäistä joku "testi". Se on vähän sitä, että paljonko on valmis antamaan itsestään.

[Irwikissa]

Ei sekään liian helppoa ole tavata ihminen joka on kinky, poly ja omaan makuun vakavalla silmällä 

Aloitus oli kyllä hyvin kirjoitettu. Välillä tuntuu siltä et hitto, kuinka mahdotonta komboa sitä oikein toivoo  mutta määrätyt asiat on sellaisia mistä ei halua tinkiä. Sitten pitää vain yrittää olla omalta osaltaan riittävän aktiivinen, avoin siitä mitä on ja mitä hakee.

[fen84]

Välihuuteluna, yllättävän hyvin voi kombota monopolypalikat keskenään. Ei sen et mä oon monogaminen (rakastan vaan yhtä henkilöä) tarkoita sitä et sen toisen tarttis olla mono. Se tarkoittaa vaan sitä et mä en voi olla mustis. Niin simppeliä.

[Namunen]

Välihuuteluna, yllättävän hyvin voi kombota monopolypalikat keskenään. Ei sen et mä oon monogaminen (rakastan vaan yhtä henkilöä) tarkoita sitä et sen toisen tarttis olla mono. Se tarkoittaa vaan sitä et mä en voi olla mustis. Niin simppeliä.

Kenelle se sitten on simppeliä? Mä en itse monona lähtisi suhteeseen ihmisen kanssa joka on monisuhteinen. Ehkä parempi etten avaa asiaa enempää, kun mua pidetään varmaan junttina jo muutenkin. Mutta pystyyhän niitä skenaarioita miettimään itse kukin. Eihän sekään väärin ole, kaikkihan on kiinni siitä mitä kukakin hakee.

[notreallyhere]

Olen ollut lähinnä vain parisuhteissa, vaikka olenkin kinky. Yksi tapa päätyä parisuhteisiin FWB- ja leikkisuhteiden sijaan on yksinkertaisesti valita niitä - totuus on että jos jo olet jonkinlaisessa suhteessa, todennäköisyys löytää seurustelukumppani on pienempi, minkä lisäksi motivaatio etsiä on paljon matalampi. Itse olen antanut panetuksen ajaa aina kuitenkin lähinnä vain sellaisten miesten syliin (eteen, mitä näitä nyt on) joissa on myös muuta potentiaalia ja jotka ovat minusta kiinnostuneita muutenkin. (Tällä hetkellä tosin elämäntilanne on sellainen etten parisuhdetta halua, vahingossakaan.)

Suhteeni eivät ole aina tai yleensä olleet monogamisia, mutta se ei ehkä ole ole tässä se kysymys - yhtä hyvin ne olisivat voineet olla ja ovat yleensä alkuun olleetkin, eikä se olisi ollut minulle varsinaisesti kynnyskysymys (preferenssi vain). Tavallisia aikuisten parisuhteita yhdessä asumisineen ja perhe-elämineen ne ovat silti olleet, tai jotain sinne päin ainakin.

Suhteet ovat oikeasti vaikeampia kinkyillä, se on totta, ja tilastollisesti meitä on vähemmän mistä metsästää. On kyse myös ajoituksesta: oma ikäluokka monesti vakiintuu ns. ensimmäiselle kierrokselle juuri siinä ennen kolmeakymppiä, josta puolet sitten eroaa sitten about nelikymppisenä. Jos menee kovin eri tahtiin, voi tuntua että on vaikeaa löytää kumppania. Muistan itsekin kun erosin vähän huonoon aikaan ja ihmettelin, mihin omanikäiseni olivat kadonneet - perhe-elämäänhän ne!

Kinkyskenessä on aivan varmaa että seksikumppaneita löytyy kyllä. Jos itsestä tuntuu että se ei itselle riitä, ei kannata sellaiseksi ruveta, vaan valita sitä mitä haluaa.

[vila]

Välihuuteluna, yllättävän hyvin voi kombota monopolypalikat keskenään. Ei sen et mä oon monogaminen (rakastan vaan yhtä henkilöä) tarkoita sitä et sen toisen tarttis olla mono. Se tarkoittaa vaan sitä et mä en voi olla mustis. Niin simppeliä.

Olen huomannut itsestäni samaa. Mulle on tärkeintä se, että toinen haluaa omistaa mut. Eli se ettei "anna oikeutta käydä jossain muualla". Olen kyllä ihan aidostikin mono, ettei edes kiinnostaisi - mutta tuolla on paljon suurempi merkitystä kuin sillä mitä toinen tekee jossain muualla.

[Dominanssi]

Minä olen hmm.. epäoikeudenmukainen tyyppi.
Elän vaniljaliitossa.
Elän myös tässä skenessä.
Vaadin omistajuutta.
Eikä mua oikeasti hävetä.
Sillä sehän vaatii ainoastaan ihmisen,
joka haluaa elää sitä kanssani.
Muut saa vapaasti sylkeä päälleni.

[Ouroboros]

Näin aloittajaa huomattavasti vanhempana ja omaan polyyteen verrattain myöhään heränneenä totean, että jos mono tahtoo olla suhteessa ainoastaan minun kanssani, otan sen hieman imarteluna ja tavallaan odottamattomana bonuksena. Tietysti tällaisella monolla pitää olla itsetuntohommat kohdallaan, koskapa musta ei saa monoa; en ole kenenkään yksityisomaisuutta, vaikka tietyistä pääni sisäisistä sopivaisuussyistä dommeja on elämässäni aina vain yksi kerrallaan. Subeja voi olla useampi ja seurustelukumppani vaniljaisemmasta maailmasta taas ymmärtää kinky-tarpeeni. Meillä on tosin siinä mielessä helppoa, ettei hänkään ole mono.

Itsestään selvää toivottavasti on, että hyväksyn monot ihan täysin. Kevyttä kuittailua aloittajalle tässä: monot, polyt ja kaikki muut ovat mitä ovat eikä ole minun tai kenenkään asia sen paremmin hyväksyä kuin tuomita ketään.

Ikäjutuista ja kumppanin löytämisestä: aina sitä joku on vapaana ja pian tuossa kolmenkympin jälkeen lapsiperhe-elämään ja nykykumppaniin tympiintyneet monot lähtevät uudelle kierrokselle. Neli-viisikymppisenä ovat sitten taas uudella kierroksella. Juu, suhtaudun (sarja)monogamiaan hieman kyynisesti, huomaako sen?

Terkkuja kaikille itsensä ihmisiksi tunteville ja onnea juuri sen oikeanlaisen kumppanin etsintään. Meressä on aina muitakin mustekaloja.

[Namunen]

Sillä on aika paljonkin merkitystä että millaista suhdetta etsii. Onko se vain fwb, satunnainen sessiokaveri vai rakkaussuhde. Itse näen omalla kohdallani ongelmallisena sen että mikäli monona lähtisin rakkaussuhteeseen henkilön kanssa jolla olisi useita rakkaussuhteita, tulisiko omat tarpeeni tyydytettyä. Jos esim. tämä henkilö asuisi jonkun kanssa ja olisi vaikka perhettäkin niin voisiko hän silti viettää mun kanssa öitä ja tulla lohduttamaan kun tarvitsen sitä? Ja miten samalla viivalla itse olisin suhteessa muihin rakastettuihin? Kyllä sekin tuntuisi ikävältä että vaikkapa oma yhteinen aika peruuntuisi jonkun toisen vuoksi. Mitäpä jos itse vaikka haluaisinkin asua rakastamani ihmisen kanssa? Nämä kaikki on hypoteettisia skenaarioita mutta esim. tämänkaltaisia tilanteita olen miettinyt enkä usko että omalta osaltani voisin päästä itseäni tyydyttävään kompromissiin.

Vastaan on myös tullut vaniljaliitossa olevia jotka ovat houkutelleet suhteeseen kanssaan. Jos mä toivon suhteelta rakkautta ja kumppanuutta ja myös fyysistä yhdessäoloa ja läheisyyttä niin yksikään varattu ei ole pystynyt mulle perustelemaan miksi mun kannattaisi lähteä sellaiseen suhteeseen kun selvää on että esim. jouluja mun kanssa ei tultaisi ikinä viettämään.

Mielenkiintoista olisi kuulla kokemuksia ja ajatuksia siitä että kuinka konkreettisesti rakkaudelliset useammat suhteet toimivat. Onko niissä hierarkioita, mitä jos useammalla rakkaalla on yhtäaikainen kriisi? Miten päättää kenen kanssa asuu (onko sillä merkitystä kuka oli ensin)? Tai jos on mono ja suhteessa polyn kanssa niin minkälaiset omat arvot ja toiveet on ja miten suhtautuu esim. tälläisiin asioihin joita mainitsin?

Kaikki ei varmaankaan ole yhtä ”tarvitsevia” kuin itse olen, onnistuisiko edes minun tyyppisen ikinä ollakaan suhteessa polyamorisen kanssa?