Nopeiden tapaamisten onni

[Irwikissa]

Itse ainakin tahdon tavata mahdollisimman äkkiä livenä, aivan aivotonta rakentaa jotain mielikuvaa kirjoitusten taikka foorumiviestien perusteella. Yleensä se mielikuva on aivan väärä. Tekstiä voi runkata eestaas vaikka kuinka ennenkuin julkaisee, sitten livenä siellä istuukin tuppisuu vaikka täällä vaikuttaakin oikein hauskalta. Toisaalta se vittumainen mulkku voikin olla mukava livenä...
Kirjekaverit jotka kyselee ja utelee ja kyselee ja tuumii ja kyselee ja keskustelee...ne on sellasta 80-lukusta hommaa. Tunnissa naamatusten kerkeään puhumaan (oletuksena että se toinen kirjailija ei ole tuppisuu) enemmän kuin täällä hullunaan naputtelemalla viikossa.
Muutenkin, se live habitus, tapa liikkua, tapa katsoa...kaikki nuo jää pois täällä ja niillä on oikeasti vaikutusta. Tälleen rujona kotlettina toki kiva vaan kirjoitella kun tarvi omaa minäänsä laittaa likoon.

Komppaan pitkälti tätä. Pelkän tekstin välityksellä toiseen voi herätä alustava kiinnostus ja toki kiva vähän ottaa selkoa millainen tyyppi, mutta itseä ei nappaa pitkäaikainen kirjekaveruus. Siihen tylsistyy nopeasti, se ei anna juuri mitään, se todellinen kuva toisesta jää uupumaan, klikkaako. Ei mulla herää tunteita ihmiseen pelkän kirjoittelun pohjalta, liian kevyttä settiä. Mustaa valkoisella voi pelittää suht ok, mutta se kaikki voi romuttua muutamassa minuutissa kun tapaa toisen. Siinä vaiheessa tuntuu hölmöltä jos on pitänyt hieroa kuukausia vain huomatakseen et ihan sama, ei tää toimi

Livenä tulee vastavuoroisuus, välitön reagointi. Näkee olemuksen, ilmeet, kuulee äänensävyn, voi ottaa fyysistä kontaktia... Sen huomaa aika pian kun toisen kanssa juttelee et kiinnostaako tutustua ihmiseen,pitääkö tätä miellyttävänä
Ja kyllä mä haluan tutustua ja todeta et pidän ihmisestä ihan perusedellytyksenä millekään läheisemmälle kanssakäymiselle, sessiointi- tai seurustelumielessä

[toysnstuff]

Toki jos juttu jäi "kesken" niin ehkä tavallaan antoi enemmän kui sai.

Tähän liittyy sellainen vaikeasti kuvailtava tunne.

Kun on tutustunut toiseen ja opetellut miten tämän kanssa ollaan, mistä tämä tykkää ja mitä hän toivoo, niin silloin on valmistautunut antamaan tälle toiselle.

Kokemuksia, tekoja... juu. Mutta nämä on vain sen jutun fyysinen manifestaatio. Se mikä on näiden takana - omassa mielessä - on intentio ja halu. Aikomus. Tahto.

Tahto tehdä toiselle asioita. Sen voisi lukea itsekkääksi haluksi, mutta koen että se sisältää nimenomaan sitä antamista. Koska se mitä haluaa tehdä ja miten, on muotoutunut suhteessa siihen toiseen. Siihen, mitä hänen kanssaan ollaan puhuttu siitä, mistä hän fantasioi. Siihen, miten hän haluaa tulla otetuksi ja kohdelluksi. Tähän on sitten itse tavallaan kuin mukautunut, muovautunut. Kuin sellainen scifi-elokuvien fiktiivinen biomassa, joka ympäröi poloisen uhrinsa kehon ja sulkee sisäänsä. Ei pakota toista tiettyyn muottiin, vaan muotoutuu sen mukaiseksi millainen se toinen on.

Jos on tehnyt näin - sovittanut omat halunsa sopiviksi sen toisen toiveiden kanssa - niin sitten, kun se toinen toteaakin, että hei sori, tämä oli nyt sitten tässä... niin tulee olo, että mitäs. Mitäs mä teen tälle mun halulle, aikomukselle, intentiolle. Tälle kaikelle, mikä on kerennyt kerääntyä ja kasaantua ja muotoutua just Sua varten?

Se on se juttu ehkä. Mikä jää sit jotenkin elämään omassa mielessä. Tämä toinen ihminen on liittyny ja kiinnittyny omaan haluun, eikä se halu ole mitään karkkipussin haluamista, vaan nimenomaan seksuaalisuuden ja jonkinlaisen välittämisen ilmaisu ja muodostelma. Se on jotain, joka on kohdistunut tiettyyn henkilöön. Eikä sitä nyt pääse purkamaan, vaan se jää sinne. Omaan mieleen. Kohdistuneena, liittyneenä, sitoutuneena tähän toiseen ihmiseen.

Mitä voimakkaampi tuo halu on - omien fantasioiden tuotos - sekä kiinnittyminen tähän tiettyyn henkilöön, sitä voimakkaammin se jää myös 'vaivaamaan' kun suhde loppuu yhtäkkisesti?

Olisiko fiksuinta, että tällaiset jutut lopetettaisiin sittenkin "one last time"-periaatteella? Ainakin silloin, kun sessiota on keretty jo suunnitella? Väittäsin että olisi. Ihan eri asia sitten, miltä se tuntuisi. Ei ole kokemusta.

Ainakin silloin, kun romanttinen kiinnostus syttyy toiseen ihmiseen, ei tällainen varmastikaan tunnu mielekkäältä.

Toisaalta varattujen, avoimissa suhteissa olevien ihmisten tapaaminen sessioiden merkeissä olisi varmaankin paras tapa ennaltaehkäistä yllättäviä "sori mutta nyt kävi näin että tapasin kiinnostavan miehen"-hetkiä.


Musta on alkanut tuntumaan siltä, että "domin" asema tässä on vähän.. kinkkinen. Jos on sellasta sorttia, että naiset ei ole vain lihakimpaleita joista lähtee kivoja ääniä (vaikka heitä sellaisina sitten kohtelisikin sängyssä, kuten asiaan kuuluu) niin tässä joutuu toistuvasti tilanteisiin, missä päätyy kuin "jätetyksi". Sehän ei tuntuisi miltään - korkeintaan hetken aikaa harmittaisi - jos toiseen ei olisi minkäänlaista kiintymystä ja välittämistä mukana. Mutta jos sitä on, niin subit jotka ovat sekä kokemuksia vailla että valmiina sitoutumaan kun löytävät sopivan kumppanin, ovat sitä 'pahinta' sorttia.

Parasta myös, koska heidän kanssaan on kivaa.

Oikukkaat pirulaiset.

Naiset.

[LadyMysterious]

Musta on alkanut tuntumaan siltä, että "domin" asema tässä on vähän.. kinkkinen. Jos on sellasta sorttia, että naiset ei ole vain lihakimpaleita joista lähtee kivoja ääniä (vaikka heitä sellaisina sitten kohtelisikin sängyssä, kuten asiaan kuuluu) niin tässä joutuu toistuvasti tilanteisiin, missä päätyy kuin "jätetyksi". Sehän ei tuntuisi miltään - korkeintaan hetken aikaa harmittaisi - jos toiseen ei olisi minkäänlaista kiintymystä ja välittämistä mukana. Mutta jos sitä on, niin subit jotka ovat sekä kokemuksia vailla että valmiina sitoutumaan kun löytävät sopivan kumppanin, ovat sitä 'pahinta' sorttia.

Parasta myös, koska heidän kanssaan on kivaa.

Oikukkaat pirulaiset.

Naiset.

Herää kysymys, jos olet tunteilla juttuihin vahvasti sitoutuvaa sorttia niin miksi hakisit seuraa sellaisista, jotka liihottelevat vailla suurempaa sitoutumista juuri sinuun? Väistämättä sattuu sitten kun se toinen jatkaa matkaansa.

Itsehän olen vahvasti tunteisiin panostava otus ja monogamiseksi luotu; kun sidon tunteita yhteen ihmiseen niin järjettömästi niin eipä siitä riitä jaettavaksi muille, eikä myöskään halua eikä tarvetta lähteä sen ihmisen luota mihinkään. Tätä myöden mulle ei sovi lainkaan kuviot, missä toinen on vapaa lähtemään heti jos "parempaa" tulee tarjolle, minä joko kelpaan ja riitän tai sitten minusta ei ystävyyttä syvempää irtoakaan

P.S. Hienosti kuvailit tuota tunnetta muovautumisesta suhteessa toiseen ihmiseen, sitä on vaikea sanoittaa!

[toysnstuff]

Kiitos. Se oli vaikea kuvailla.

Hmm. Mä en lähde sillä tavalla vahvasti sitoutumaan tunnetasolla, kuin mitä tuolla ilmaisulla varmaan tavallisesti ymmärretään. Mutta silloin, kun pidän toisesta ihmisestä, niin alan kyllä välittämään hänestä. Ja sillon, kun hyväksyn jonkun ihmisen, päädyn siihen että haluan hänelle hyvää.

Jos käyttäisi vertauskuvaa jälleen, niin toisesta tulee silloin mielessäni kuin kukka - huonekasvi - jota kastelen. Kunnes sitten yhtenä päivänä, kun olen kantamassa sille vettä, huomaankin että se on poissa. Siitä tulee ihan tietynlainen olonsa.

Sitä samaa vettä voi kyllä sitten käyttää toisten kasvien kasteluun, mutta silti - jostain syystä - tällä kertaa on jäänyt mieleen se muisto siitä yhdestä kasvista, joka katosi. Vähänkuin että jos olisi kolme kasvia rivissä, niin niitä kastellessa ajattelisi kuitenkin - ainakin välillä, silloin tällöin - sitä yhtä kasvia, jota aikoinaan kasteli, mutta joka ei enää ole siinä. Sitä, jolle antoi, mutta joka ei enää ole siinä eikä hänelle voi antaa.

Mä joskus mietin, pitäisikö sitä olla erilainen. Että olisi sellainen, joka ottaa.

Koska oon huomannut, että naisille parasta on se, että on jännitystä. Ei se, että joku on selvä juttu.

Varatut, luvalla asioivat on paremmin kiinni siinä, että sovitaan järjestely ja sessioidaan. Heitä ei kiinnosta jännitys - tai he eivät tarvitse sitä pitääkseen juttua mielenkiintoisena.

(En tiedä onko tuo pätevä yleistys, koska kokemusta näistä ei ole niin karttunut. Jätän sen kuitenkin tuohon - saattoi olla yhtälailla omaa tunteiden ilmaisua, kuin rationaalista ajattelua... Sopii kommentoida puolesta tai vastaan.)

[spleissaaja]

Upeita pohdintoja, en voi muuta sanoa. Tunnistan niin paljon samoja ajatuksia ja tunteita kuin aloittaja, Toynstuff. Tyhjyyden ja keskeneräisyyden tunnetta. Itselläni on taipumus sitoutua vahvasti, minkä myönnän auliisti, mutta pyrin kohdentamaan sitoutumisen omaan henkiseen kehitykseeni, jotta en loukkaisi itseäni niin paljon.

Nopeissa tapaamissa on puolensa, kuten juuri se mahdollisen kemian todentaminen, mutta toisaalta ei ehdi ehkä luoda minkäänlaista luottamusta, jos tapaaminen on suhteellisen pinnallinen kahvitteluhetki. Itse kuulun niihin ihmisiin, joiden on helpompi kirjallisesti pohtia asioita, ajan kanssa. En ole tuppisuu, en liioin tyhjäpäinen hölöttäjä ja kykenen toki ilmaisemaan itseäni ja tuntemuksiani kasvotustenkin, mutta useimmiten prosessi on vielä kesken, niin en pääse hetkessä käsiksi kaikkiin niihin tunteisiin ja ajatuksiin, jotka haluaisin ilmaista. Itse koen lisäksi joidenkin ajatusten olevan niin keskeneräisiä itselleni, etten edes halua ilmaista niitä, ennen kuin olen pyöritellyt ja kypsytellyt niitä mielessäni ensin ja tunnustellut myös niitä tunteita asian tiimoilta.

Ajatukset, tunteet, aikomukset ja tahto toteuttaa - se kaikki on kerrytettyä (aktiivista yang) energiaa, joka kaipaa purkautumisväylää, siinä Toynstuff on oikeassa. Mutta yhtä lailla vastapuoli on kerryttänyt (passiivista yin) energiaa toiveiden muodossa, jota vaille jää, minkä voin kuvitella yhtä turhauttavaksi. Päätösten teko (sessioidako vai ei) ei ole milloinkaan helppoa ja kaikille päätöksille on aina jokin syy, olkoon päätös mikä vain. Pelosta ja luottamuksen (tai itseluottamuksen) puutteesta jää varmaan paljon toteuttamatta, vaikka kemiat mätsäisivätkin. Kaikelle on aikansa ja paikkansa ja pidän sen tiedostamista oikeastaan varsin lohdullisena - olematta kuitenkaan fatalisti.

 

 

[toysnstuff]

Yang ja Yin on hyviä kuvaamaan tätä teemaa. Ajattelin itse libidon (ja intention) kautta, mutta tuolla pystyy tuomaan esille myös sitä puolta mitä - "näin miehenä"? - on vaikeampi hahmottaa ja muistaa: naisen kokemusta. Valmiudesta antautua, siihen liittyvästä odotuksesta, itsensä valmistamisesta..? En tiedä millä sanoilla näitä pitäisi kuvailla. Naisen libido on elämänmittainen mysteeri selviteltäväksi.

Menee jo off-topic, mutta tuo kerrontasi keskeneräisistä tunteista ja ajatuksista sai miettimään. Että onkohan sitä tullut liian hötkyilijäksi. Kun tuo kuulosti hyvältä.

Edit:korjattu

[NaughtyGorgeous]

Mä tykkään kans tavata ihmiset suht vikkelään henkilökemioiden kohtaamisen varmistamiseksi, mutta en tykkää ajatuksesta että lähtisin suoraan treffeille. Mieluiten senkin vuoksi tutustun lähemmin niihin ihmisiin, jotka käyvät edes satunnaisesti tapahtumissa, niin ei tarvi lähteä ihan uuden ihmisen kanssa kahville, vaan jonkun semmoisen kenen kanssa oon vaikka istunut jo saman pöydän ääressä tai ollut edes samoissa kemuissa. Tällöin ei myöskään tule johdettua ihmisiä harhaan ulkonäön suhteen, itse ainakin olen loistava huijari kuvissani.

[latexbun]

Yang ja Yin on hyviä kuvaamaan tätä teemaa. Ajattelin itse libidon (ja intention) kautta, mutta tuolla pystyy tuomaan esille myös sitä puolta mitä - "näin miehenä"? - on vaikeampi hahmottaa ja muistaa: naisen kokemusta. Valmiudesta antautua, siihen liittyvästä odotuksesta, itsensä valmistamisesta..? En tiedä millä sanoilla näitä pitäisi kuvailla. Naisen libido on elämänmittainen mysteeri selviteltäväksi.

Menee jo off-topic, mutta tuo kerrontasi keskeneräisistä tunteista ja ajatuksista sai miettimään. Että onkohan sitä tullut liian hötkyilijäksi. Kun tuo kuulosti hyvältä. Yang ja Yin on hyviä kuvaamaan tätä teemaa. Ajattelin itse libidon (ja intention) kautta, mutta tuolla pystyy tuomaan esille myös sitä puolta mitä - "näin miehenä"? - on vaikeampi hahmottaa ja muistaa: naisen kokemusta. Valmiudesta antautua, siihen liittyvästä odotuksesta, itsensä valmistamisesta..? En tiedä millä sanoilla näitä pitäisi kuvailla. Naisen libido on elämänmittainen mysteeri selviteltäväksi.

Menee jo off-topic, mutta tuo kerrontasi keskeneräisistä tunteista ja ajatuksista sai miettimään. Että onkohan sitä tullut liian hötkyilijäksi. Kun tuo kuulosti hyvältä.

Tavasin tämän läpi kolme kertaa, enkä ymmärtänyt mitä tässä haetaan takaa, kunnes huomasin tässä toistoa. Silkkaa tajunnanvirtaa ilman punaista lankaa ja oikolukua on vaikeaa ymmärtää.

Ihan turhaa tuo naisten kokemuksien mystifiointi on, ellet ole kirjoittamassa Harlekiini-novellia. Tässä(kään) asiassa ei ole olemassa universaalia miehen ja naisen totuutta, paitsi sellaisen ihmisen päässä, joka haluaa syystä tai toisesta jumittaa ajatusmallissa.

[toysnstuff]

Oho olipas siinä mennyt tekstit sekasin. Kiitos huomautuksesta. Otan melkein aina copyn tekstistä ennen 'lähetä'-napin painallusta, kun niin monesti kirjautuminen kerkeää katketa sillä aikaa kun lueskelee ja kirjoittaa. Sitten joutuu käyttämään pastea, mikä nyt onnistui näköjään huomattavan huonosti puhelimella.

En ole samaa mieltä siitä, etteikö naisen seksuaalisuus olisi mysteeri. Alkaen ihan siitä, kuinka lapsi alkaa muodostamaan suhdettaan kehonsa sisältä, näkymättömistä tuleviin tuntemuksiin. Pojilla on tässä kohtaa yksinkertaisempaa, kun on se näkyvä ja kosketeltavissa oleva juttu, joka välillä jöpöttää ja se tuntuu jännältä.

[latexbun]

^

Tämä mainitsemasi seksuaalinen herääminen tapahtuu useimmissa tapauksissa jokaiselle sukupuolesta riippumatta. On surullinen ajatuskin, että naisen seksuaalisuus olisi jotenkin erityisempää kuin miehen, jonka seksuaalisuus puolestaan tarkoittaisi lähinnä penistä ja erektiota. Suosittelen lukemaan nykyaikaista tietokirjallisuutta aiheesta, mikäli haluat laajentaa käsitystäsi aiheesta yleisesti.

[Morgul]

Oho olipas siinä mennyt tekstit sekasin. Kiitos huomautuksesta. Otan melkein aina copyn tekstistä ennen 'lähetä'-napin painallusta, kun niin monesti kirjautuminen kerkeää katketa sillä aikaa kun lueskelee ja kirjoittaa. Sitten joutuu käyttämään pastea, mikä nyt onnistui näköjään huomattavan huonosti puhelimella.

En ole samaa mieltä siitä, etteikö naisen seksuaalisuus olisi mysteeri. Alkaen ihan siitä, kuinka lapsi alkaa muodostamaan suhdettaan kehonsa sisältä, näkymättömistä tuleviin tuntemuksiin. Pojilla on tässä kohtaa yksinkertaisempaa, kun on se näkyvä ja kosketeltavissa oleva juttu, joka välillä jöpöttää ja se tuntuu jännältä.

Kaikella kunnioituksella: Tuo nyt on vain mutua.

[toysnstuff]

En ollut aihetta juuri ajatellut, ennenkuin tuli vastaan psykoanalyytikoiden tekstejä asiasta. Meni käsitys aika uusiksi (tai oikeammin taisin huomata, ettei sitä ollut varsinaisesti ollutkaan).