Sain jo pikkutyttönä seksuaalista nautintoa, kun kuvittelin kiduttavani muita. Kauan ennen kuin edes tiesin, mikä netti on. Meillä ei ollut nettiä, kun sadismini alkoi 8-vuotiaana, mutta oli se kyllä jo keksitty ja ehkä joillakin harvoilla oli netti.
En katso pornoa. Tyydytän yhä itseäni mielikuvitukseni avulla, ihan kuin lapsenakin tein. En tarvitse nettiä mihinkään muuhun kuin liveseuran metsästämiseen. Oma rikas fantasiamaailmani riittää.
Pystyn kuvittelemaan, katselemaan ja kuulemaan asioita päässäni kuin ne olisivat elokuvia, joten porno on täysin turhaa. Päässäni voin tehdä toiselle tismalleen, mitä haluan, kun taas pornossa olen riippuvainen muiden mielikuvituksesta. Kirjoitan myös sadistisia novelleja ja runoja kiihottaakseni itseäni. Olen kirjoittanut sadistisia tarinoita horjuvalla käsialalla siitä asti, kun osasin kunnolla kirjoittaa.
En oppinut bdsm:stä netistä. Opin s&m:stä täysin sattumalta 12-vuotiaana, kun leikin tietosanakirjalla. Meillä ei ollut silloinkaan vielä nettiä, joten jos halusin uutta tietoa jostakin, se piti oppia kirjoista. Vanhempani alkoivat olla hukassa tiedonjanoni kanssa. Ostettuaan minulle kirjoja monista teemoista lajintunnistuksesta taiteeseen ja psykologiaan, he keksivät ostaa tietosanakirjan, josta voin tutustua monenlaisiin eri asioihin.
Rakastin tietosanakirjaani. Leikin sillä joka ilta. Pidin silmiä kiinni, selasin sivuja nopeasti ja laitoin sormen satunnaiseen sanaan. Tein tätä joka ilta monta tuntia huvikseni (olin aika nörtti lapsi
).
Eräänä iltana sormeni osui täysin sattumalta sanan ”masokismi” lähelle. En ihmeemmin kiinnostunut aiheesta. ”Miksi ihmeessä mua kiinnostaisi, että toinen nauttii kivusta”, ajattelin, ”Mähän haluan et se kärsii”. Määritelmän lopussa luki ”katso myös sadismi”.
Ei ollut muutakaan tekemistä, joten katsoin myös sadismin määritelmän. Luettuani sen, kiihotuin välittömästi ja tajusin heti, että tämähän on tismalleen, mistä itse nautin! Minäkin saan mielihyvää satuttaa muita!
Tajusin, että tämä on varmaan se syy, miksi nautin katsoa, kun kissani kiduttaa hiiriä hengiltä ja päästän hiiriä tahallaan sisään ihan vain, koska tykkään katsoa, miksi kivitin sitä oravaa, miksi leikin barbieilla aina leikkejä, joissa joku kuolee, miksi nautin kiduttaa hyönteisiä tai kuvitella ihastukseni kituvan… Olen sadisti!
Siksi siskoni EI pysty katsomaan, kun kissa leikkii hiirellä! Hän EI ole sadisti, mutta minä olen. Minä olen erilainen kuin muut! Minussa on jotain vikaa!
Aiemmin olin pitänyt sadismini tyydyttämistä luonnollisena ja normaalina. Samalla tavalla kuin syön tyydyttääkseni nälkääni tai juon tyydyttääkseni janoani. Mutta lukiessani määritelmää aloin tajuta, että toisin kuin olin luullut, muut eivät olekaan sadisteja, vaan se on seksuaalinen perversio. Poikkeama.
Moni asia käytöksessäni sai yhtäkkiä selityksen. Samalla tajusin, että olen tehnyt julmuuksia nimen omaan seksuaalisen mielihyvän ajamana. Puna lehahti kasvoilleni ja koin nautinnonsekaista häpeää. Tajusin, että saan nautintoa jostakin, joka on tuhmaa, moraalitonta, tabu ja kiellettyä.
Olin jo aiemminkin toki huomannut kokevani seksuaalista mielihyvää, kun toinen kärsii, mutta vasta luettuani sadismin määritelmän, sain sille sanan ja käsitteellistin asian kunnolla. Aiemmin se oli vain irrallisia miellyttäviä fiiliksiä, joita sain tyydyttäessäni viettiäni. Puhdasta nautintoa. Lukiessani sanakirjasta sadismin määritelmän, vasta tajusin kunnolla, mitä oikeastaan olin tehnyt ja miksi.
Lamppu syttyi päässäni. Ymmärsin, että jos tälle on määritelmä, on oltava olemassa muitakin kaltaisiani. Se herätti itse asiassa aluksi myös vihan tunteita ja katkeruutta. Kaikki eivät ole sadisteja, mutta sadismi ei myöskään ole jotakin täysin omaani, vaan on olemassa muitakin samanlaisia ihmisiä. En olekaan uniikki lumihiutale. Mutta en ole normaalikaan! Vittu!
Tajusin myös, että on siis olemassa ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet jotain, mitä minä en ole. Ihmisiä, jotka ovat päässeet kiduttamaan toista. Koin siitä kateutta ja mustasukkaisuutta. Aikuisenakin yhä välttelen pornoa, jossa joutuisin kohtaamaan sen tosiasian, että en ole maailman ainoa sadisti. Se oli niin iso identiteettikriisi esiteinitytölle. Koin samaa kateutta, kun myöhemmin opin, että on olemassa sarjamurhaajia.
En oikein tajunnut lapsena s&m:n ideaa. En ymmärtänyt, miksi kukaan haluaisi satuttaa sellaista, joka haluaakin tulla satutetuksi. Ajatteluni on aikuisena vähän avartunut sen suhteen
Kesti tosin todella kauan hyväksyä ajatus konsensuaalisista suhteista. Lähes kolmekymppiseksi.
En halunnut vankilaankaan, joten identiteettikriisini päättyi lopulta 13-vuotiaana siihen, että tein uhmakkaan päätöksen: minä en ainakaan tule enää koskaan toteuttamaan tätä sairasta sadistista viettiäni mitenkään!
Se päätös selvästi piti hyvin… kun olen kerran täällä etsimässä sessioseuraa
Minulla on yhä se tietosanakirja. Katson välillä sadismin määritelmää ja hymyilen muistolle siitä, kun näin sen ensimmäisen kerran ja tajusin, mistä on kyse.
