Pauline Réagen O:n tarinalla on yhä merkityksellistä tarjottavaaTutkailen tässä tekstissä Pauline Réagen O:n tarinaa erityisesti merkitysrakenteiden edistyneen käytön kannalta. Näin luettuna se on taitavan kirjoittajan intohimoinen työ, josta aika on kuluttanut vain hiukan reunoja, kenties haurastuttanut muutaman yksittäisen kohdan. O:n tarina ei ole halpispornoa.
O:n tarinan lyhyt taustaO:n tarina, ranskaksi Histoire d’ O, ilmestyi vuonna 1954 Jean-Jacques Pauvertin kustantamana. Suomeksi kirjan julkaisi 1971 Gummerus Seppo Tuokon käännöksenä.(1) Alkuteoksen esipuheen on laatinut tunnettu ranskalainen kriitikko ja kirjallisuustoimittaja Jean Paulhan (1884–1968), mutta kirjoittaja Pauline Réage on salanimi. Paulhan itse kuului epäiltyjen tekijöiden joukkoon.
Salanimen takana on Anne Cécile Desclos (1907–1998). Kirjallisuudentutkija ja historioitsija Édith Thomasin (1909-–1970) elämäkerran kirjoittanut Dorothy Kaufman on todennut (2), että tekijän henkilöllisyys oli julkinen salaisuus Ranskan eliitin keskuudessa siihen mittaan, että Paulhanin ja Desclos’n osallistuessa yhdessä presidentti De Gaullen isännöimälle vastaanotolle, tämä huomautti Desclos’ta kätellessään tietävänsä hänet O:n tarinan tekijäksi. Desclos itse vahvisti tekijyytensä vasta 86-vuotiaana.(3)
Kirjan taustaan tai ehkä pikemminkin myyttiin kuuluu useampikin jännä detalji:
Desclos toimi II maailmansodassa Ranskan vastarintaliikkeessä saksalaismiehittäjiä vastaan, jolloin hän käytti salanimeä Dominique Aury. Voi kysyä, mikä on noiden kokemusten rooli O:n tarinan synnyssä ja elementeissä. Voiko O:n tarinan nähdä pakona sodan ja miehityksen kauhuista ”romanttisiin” kidutuksiin?
Desclos kirjoitti O:n tarinan, mahdollisesti kirjeiden sarjana, lahjaksi ja kommentiksi rakastajalleen ja esimiehelleen Jean Paulhanille. De Sadea ihaillut Paulhan oli provokatiivisesti väittänyt, etteivät naiset osaa kirjoittaa eroottisia romaaneja. Kirjan syntyprosessiin saattaa viitata se, että kirjassa näyttää olevan kaksi alkua ja loppua, joista toiset mainitaan tekstissä ikään kuin kirjan toimittajan referaatteina.
On myös mahdollista, että vaihtoehtoisissa aluissa ja lopuissa on kyse tietyn vaikutelman luomisesta, samanlaisesta pelistä, jota Paulhan pelaa esipuheessa tulkitessaan kirjoittajan mahdollisia motiiveja: ”En edes tiedä, kuka olette. - - - Että olette nainen, sitä en epäile. - - - Mutta millainen nainen ja kuka te olette? - - - Joka tapauksessa O:n tarina tulee kaukaa.”(4) Ehkä se sittenkin tuli Paulhanin omasta makuuhuoneesta.
Kiinnostava kysymys on, mille pohjalle O:n tarina on rakennettu, onko sillä kokemuksellista perustaa ja jos, niin kenen tai keiden kokemuksista olisi kyse. O:n yhtenä esikuvana on pidetty edellä mainittua Édith Thomasia, jonka kanssa Desclos’lla oli lyhyt rakkaussuhde ennen suhdettaan Paulhaniin.
O:n tarinan takakannessa on puhutteleva kehotus: Tässä meillä on häkki ja häkissä nuori nainen. Kuunnellaan häntä.
Kymmenen teemaa O:n tarinastaSeuraavassa esitellään kymmenen O:n tarinan teemaa, joista kirjan tunnettuuden lisääntyessä on muodostunut BDSM-kulttuurin vakiintuneita, jopa kliseisiä osia ja viittauksia. Niiden alkuperä ei ole O:n tarinassa, mutta se hahmottuu kokoavaksi risteyskohdaksi, lähteeksi, josta aihepiirin myöhempi käsittely enemmän tai vähemmän tietoisesti ammentaa. Unohtaa ei tietenkään sovi yksilöllisen luovuuden, kollektiivisen alitajunnan tai muunkaan kirjallisuuden tarjoamia mahdollisuuksia.
I YhteisöllisyysO:n tarina kuvaa seurapiirin, eräänlaisen klubin, johon kuuluvat eri statuksen omaavina jäseninä herrat, dominat, palvelijat sekä orjan asemassa olevat naiset. Klubin ominaisuuksiin kuuluu jäseneksioton ja jäsenten kohtaamisen rituaaleja, tiloja ja järjestettyjä tilaisuuksia.
”Klubi” jakautuu tavallaan useampaan paikkaan ja alakulttuuriin: Roissy on miesten ja heille alistettujen naisten alue, Samois puolestaan on dominan ja hänen orjiensa valtakuntaa, vielä Roissy’ta korostuneemmin koulutuslaitos. Näissä on erilaiset käytännöt, joiden välillä on ohuita yhteyksiä. Kun Sir Stephen tulee Samois’n alueelle, hän kunnioittaa ehdottomasti dominan, toisaalla ystäväkseen kutsumansa Anne-Marien, arvovaltaa. Eräistä kohdin voi jopa sanoa, että Sir Stephen pelkää Anne-Marieta ja sitä, mitä tämä edustaa.
Kolmannen kulttuurin muodostavat tilanteet, joissa yhteisön jäsenet kohtaavat toisensa arkiympäristössään ja toiminta tapahtuu ”linnan seinien ulkopuolella, taivasalla puistossa, missä sitä usein sovellettiin, tai aivan tavallisessa yksityisasunnossa tai hotellihuoneessa”. (O:n tarina, s. 29)
II Molempia osapuolia ohjaavat rituaalitO:n tarinan piirteisiin kuuluu, että rituaalikulttuuri ohjaa yksilöiden toimintaa eivätkä myöskään herrat toimi vapaasti suhteessa orjiin; päinvastoin, esimerkiksi naamioiden ja ruoskan käyttöä ohjaavat tietyt säännöt. Puhutaan ruoskinnan tulosten objektiivisesta arvioinnista ja päätöksiä tehdään arvalla.
Ruoskiminen ennen sukupuoliaktia
”[J]oka kerran hänen täytyi laskeutua polvilleen kasvot seinää vasten ja hänen kiinnitettiin kaulapannasta samaan seinärenkaaseen, jossa ketju oli kiinni ja häntä ruoskittiin; vasta tämän jälkeen oli lupa lähestyä häntä.” (O:n tarina, s. 61) Ruoskiminen näyttäytyy tässä jonkinlaisena puhdistavana tai valmistelevana rituaalina, mahdollisesti myös esileikkinä herrojen, mutta tuskin O:n kannalta.
Arpominen
”– Sinulle pannaan kohta nahkarenkaat, Colette käy hakemassa rasian, arvomme kuka saa ruoskia sinua, Colette tuo pelimerkit, sitten siirrymme musiikkisaliin.” (O:n tarina, s. 148) Eräille O:n tarinaa varhaisemmille nykyään BDSM:n kirjoon luettaville teksteille on ominaista viittaaminen tietynlaiseen ulkopuoliseen voimaan, joka ohjaa toimintaa, sille siirretään myös vastuuta tehdyistä valinnoista.
III SiirtymätO:n tarinaa voidaan tarkastella joukkona siirtymäriittejä. Tarina alkaa O:n ja Renén kävelyretkellä, joka tarkan, O:lta salatun suunnitelman mukaan kääntyy automatkaksi Roissyn linnaan. Matkalla tapahtuu O:n siirtymä Renén tyttöystävästä naiseksi, jonka tämä ”toimittaa” veljeskuntansa käyttöön, suomennos käyttää tätä sanaa. Kirjassa ensimmäinen siirtymä käynnistyy yhden ainoan tekstikappaleen myötä (O:n tarina, s. 21). Viimeinen, avoimeksi jäävä siirtymä tapahtuu kirjan salaperäisessä viimeisessä luvussa, ”joka on poistettu”.
IV Alistumissitoumuksen vaatimisen ja vahvistamisen rakenteetO:n tarinan läpi kulkee alistujan sitoutumisen teema, jota esitetään ja vahvistetaan useilla eri tavoilla. Osa vahvistuksista on dialogisia, osa puolestaan korostetun retorisia tai monologisia, kuten O:lle initiaation yhteydessä pidetty puhe (O:n tarina, s. 32-34).
Vuorovaikutteinen rakenne
”– Ennen kuin lähden, haluaisin jättää sinut ruoskittavaksi, hän sanoi, – ja tällä kertaa minä pyydän sitä sinulta. Suostutko?
O suostui. – Minä rakastan sinua, René sanoi, – soita Pierre tänne.” (O:n tarina, s. 58)
Rituaalisesti vuorovaikutteinen rakenne
Ero vuorovaikutteisen ja rituaalisesti vuorovaikutteisen rakenteen välillä on siinä, millaista valinnanvapautta alistujalla esitetään olevan.
”Kuitenkin oli kysymys vain määräyksistä eikä tullut kuuloonkaan, että O voisi torjua ne. Hän huomautti siitä Sir Stephenille.
– Vastatkaa kuitenkin, hän sanoi.
– Teen mitä tahdotte, vastasi O ja hätkähti samassa lauseensa kaikua. ”Teen mitä tahdot”, juuri niin hänellä oli tapana sanoa Renélle. – René, hän kuiskasi. Sir Stephen kuuli sen. – René tietää mitä minä tahdon teiltä. Kuunnelkaa minua.” (O:n tarina, s. 120)
Monikerroksinen vuorovaikutteinen rakenne
Haluatteko jakaa meidän kanssamme tämän vapauden? Pyydän teiltä sitä, ja toivon suostumustanne koska se sitoo teitä enemmän kuin alistumisenne, joka jo edeltä käsin on taattu. - - - Vastaatteko nyt heti vai haluatteko tietää enemmän? - - - Minä annan sinulle ja Sir Stephenille oikeuden… - - -Suostun kaikkeen mitä te tahdotte - - - Vastaa toki, hän sanoi, – suostutko? O sanoi viimein suostuvansa. (O:n tarina, s. 80-85)
Retorinen rakenne
Sir Stephen kumartui koskettamaan O:n rintoja, samalla kun Anne-Marie nousi ylös lepotuolistaan. Hän suuteli O:ta suulle, kuiskasi: ”Kuuluthan minulle, O, kuuluthan todella minulle?” ja jätti hänet sitten seuratakseen Anne-Marieta. (O:n tarina, s. 146)
V Alistumisen merkitO:n tarinassa esiintyvistä lukuisista alistumisen merkeistä tunnetuin lienee klubin jäsenyyttä ilmentävä rautasormus, johon ”oli kuvattu kulta- ja emalikaiverruksin eräänlainen kolmihaarainen pyörä”; toisaalla kuviota kutsutaan triskeliksi (O:n tarina, s. 62, 152). Alkujaan kelttiläinen symboli on sittemmin irtautunut kirjasta merkitsemään BDSM-yhteisön tai kulttuurin jäsenyyttä tai kannattamista. ”O:n sormuksesta” on nykyään tarjolla lukuisia kaupallisia muunnelmia, Wikipediakin kertoo siitä. Seuraavassa esitellään muita kirjassa esiintyviä alistumisen merkkejä.
Jalkojen asennot
O:n tarinassa jalkojen asento on korostetusti hänen alistuneisuutensa ja valmiutensa osoitin. Jalkojen asennon kontrollointiin palataan tekstissä neljä kertaa, joten kaukana ei ole ajatus, että tämä seikka olisi toiminut tekijälle jopa fetisistisesti. Ehkä se silti on tietoinen ratkaisu, jolla hän tarvittaessa tuottaa tietyn, kaavailemansa merkityksen. Huomiota kiinnittää ensimmäinen maininta, jossa O itsenäisesti päättää olla ristimättä jalkojaan ja siten ennakoi tulevia vaatimuksia.
Kielletyt jalkojen asennot 1: O ennakoi vaadittavaa alistunutta käytöstä
”René ei ollut käskenyt ei kieltänyt mitään, mutta hän ei uskalla panna jalkoja ristiin eikä painaa polvia yhteen.” (O:n tarina, s. 22)
2: ”O istui koko ajan alasti nojatuolissa, ja häntä kiellettiin panemasta jalkoja ristiin tai yhteen.” (s. 24)
3: ”Hän oli polvillaan hyvin pahassa asennossa, varsinkin, koska häntä oli kielletty laittamasta jalkoja lähekkäin ja koska selän taakse sidotut kädet pakottivat hänet etukumaraan. Hänen sallittiin silloin vetäytyä hiukan taaksepäin kantapäiden varaan, niin kuin nunnilla on tapana istua.” (s. 27)
4: ”Että tämä tosiasia olisi aina tai mahdollisimman usein mielessänne, te ette saa meidän läsnäollessamme milloinkaan painaa huulianne kiinni ettekä ristiä jalkojanne ettekä puristaa reisiänne yhteen (mikä teiltä on ollut kielletty heti tänne saavuttuanne, kuten muistatte), ja tämä kaikki on sekä teille että meille merkkinä siitä että te olette menettänyt oikeutenne kieltäytyä ja että suunne, vatsanne ja pakaranne ovat meille aina avoinna.” (s. 32)
Hiljaisuus
Hiljaisuus kuuluu yhtenä osana alistumisen merkit –teemaan. René ilmoittaa hiljaisuusvaatimuksen O:lle hyvin kategorisesti: ”Tästä lähtien et avaa suutasi täällä miehen läsnäollessa muuta kuin huutaaksesi tai hyväilläksesi.” (O:n tarina, s. 48) Ilmaus on taitava, sillä se jakaa naisten kommunikoinnin näppärästi kahtia sen mukaan onko miehiä paikalla vai ei. Tässä kohdin kyse ei siis ole pelkästään herroista.
Julia Kristeva on jakanut merkityksenannon kahtia semioottiseen ja symboliseen. Semioottinen on esikielellistä, ”äidin aluetta”, kun taas symbolinen, ”isän alue”, tuottaa merkityksiä nimiin ja symboleihin kohdistuvilla määrittelyillä ja rajauksilla.(5)
O:n tarinan Roissy-jakso päättyy osaan, jossa O on suljettuna tavanomaisen sellin sijasta kellarityrmään, jossa aika pysähtyy: ”Tässä kuumassa hämärässä O kadotti pian kaiken ajan tajun. Enää ei ollut olemassa päivää eikä yötä.” (O:n tarina, s. 61)
Koivunen (1997, s. 38) huomauttaa tyhjyyden ja pimeyden kohtaamisen kauhistuttavasta luonteesta. Kristevan termejä käyttäen O on suljettu kieltä edeltävälle tai siitä riisutulle äidin alueelle, jossa ainoat merkit ulkomaailmasta ovat kylvettävä ja vankilaruokaa tuova miespalvelija sekä ajoittain saapuvat ruoskivat ja raiskaavat herrat. O on tässä tilassa paljaassa kokemuksessa vailla mahdollisuuksia paeta kieleen tai nähdä valon vaihteluita.
Hiljaisuus osana rituaalista käyttäytymistä
”– Sinulle sanottiin eilen että et saisi katsoa miestä kasvoihin etkä puhua hänelle niin kauan kuin olet tässä linnassa. Se koskee myös minua.” (O:n tarina, s. 47-48) René tekee O:lle selväksi arvojärjestyksen: jäsenyys yhteisössä ohittaa henkilökohtaiset suhteet.
Hiljaisuus alistuvan tukena
”Kuitenkaan ei mikään ollut avuksi hänelle niin paljon kuin hiljaisuus, jos ei sitten ketjut. Ketjut ja hiljaisuus, joiden olisi pitänyt sitoa hänet tiukasti hänen omaan minäänsä, tukehduttaa hänet, kuristaa hänet, päinvastoin vapauttivat hänet sen kahleista.” (O:n tarina, s. 53)
VI Kehon muokkausO:n tarinassa naisen kehoa muokataan ruoskimalla (O:n tarina, s.29 ja eri kohdin), korseteilla (139), lävistyksin (152), tatuoimalla (153), peräaukon avartamisella (56) ja polttomerkein (159). Kehonmuokkauksen ikiaikaiset perinteet kootaan ja tiivistetään yhteen kohteeseen.
VII Alistetun valinnat ja liikkumatilaKeskeinen elementti ovat alistetulle kohteliaasti tarjotut, mutta näennäiset valinnat. Vertautuessaan suoriin käskyihin ja kieltoihin, ne osaltaan ovat luomassa ja laajentamassa kirjan ydintä, alistumisen ja dominoinnin monivivahteista merkitysten universumia.
Luvan kysyminen konkreettiseen kivun tuottamiseen
”– Laitan sinulle suukapulan, O, hän sanoi, – sillä tarkoitukseni olisi ruoskia sinut verille. Saanko tehdä sen?
– Kuulun teille, O sanoi.” (O:n tarina, s. 110)
Piiskan valitseminen
”– Minkä sinä valitset, O? hän kysyi. - - - O ei kyennyt ja Sir Stephen valitsi itse koirapiiskan.” (O:n tarina, s. 162) Hankalat valinnat ovat välttämätön osa ihmisen toimintaympäristöä, niinpä ne kuuluvat olennaisena osana myös tarinoiden perusrakenteeseen Raamatun syntiinlankeemuskertomuksesta lähtien.
Jälkiruoka
”Seiniin oli piirretty ikään kuin freskoksi Italian gastronomisia matkailukarttoja, joiden hennot värit toivat mieleen vanilja-, mansikka- ja pistaasijäätelön. O sai tästä ajatuksen pyytää jälkiruuaksi jäätelöä hakatun mantelin ja kuohukerman kera. - - - Hänen annettiin ottaa jäätelö mutta ei kahvia.” (O:n tarina, s. 77) Jälkiruoan valitseminen rajoituksineen kertoo, miten alistumisen teema O:n tarinassa läpäisee arkiset ja epätodelliset elementit.
VIII Kivun tuottamisen asteikotO:n tarinassa on useita keinoja kuvata kivun tuottamista vaihtelevasti ja siten, että syntyy eräänlaisia jatkumoita tai asteikkoja esimerkiksi kivun voimakkuuden, keston ja vaikutusten suhteen.
Välineen asteikko
”Ja René myös ensimmäisenä huomasi, että nahkaruoska, joka alussa oli saanut O:n valittamaan kovaäänisesti, vaikutti jo paljon hitaammin (kun haluttu tulos saavutettiin kosteahäntäisellä varsiruoskalla melkein heti ja ratsupiiskalla ensimmäisen iskun seurauksena) ja mahdollisti siten kidutuksen jatkamisen ja uudelleen aloittamisen miltei samalla hetkellä kun se juolahti mieleen.” (O:n tarina, s. 30)
Intensiteetin asteikko
”– Nopeammin, hän sanoi Colettelle, – ja lujempaa.” (O:n tarina, s. 149)
Yllätyksen käyttö
”Hän ei myöskään nähnyt että Pierrellä oli vyöllään, ei suinkaan nahkaruoska, vaan musta ratsupiiska, samanlainen, jollaisella häntä oli lyöty vain kaksi kertaa, ja nekin melko kevyesti, kun hän oli ollut sidottuna paaluun.” (O:n tarina, s. 41) Kirjoittaja kasvattaa jännitettä tuleviin tapahtumiin kuvaamalla aikaisemmin sovellettuja ”lievennyksiä”.
IX Tekeminen ja katseleminenTekemisen ja katselemisen välinen jännite on syvällä länsimaisen kulttuurin perusteissa, esimerkiksi käytännön ja teorian vastakkainasettelussa. Näitä kuvaa kaksi kreikankielistä sanaa: prattein, tekeminen, mistä tulee käytännön nimitys praksis sekä theorein, katseleminen, josta on peräisin sana teoria. Tekemisen ja katsomisen väliset valinnat ja jännitteet ovat mukana BDSM-kulttuurissakin monin tavoin. O tuntuu paheksuvan René’tä siitä, ettei tämä itse lyö häntä vaan antaa ruoskimistehtävän toisille.
Pelkän katselun epämiehekkyys
”Niin syvästi kuin hän kammosi O:n lyömistä – hänessä ei ollut koskaan ollut itsessään miestä siihen – sitä suuremmalla antaumuksella hän katseli O:n rimpuilua ja kuunteli hänen huutamistaan.” (O:n tarina, s. 111)
”O ei edes tiennyt oliko René antanut hänelle kertaakaan piiskaa Roissyssa missä häntä kuitenkin ruoskittiin säännöllisesti.” (O:n tarina, s. 84)
Kirjoittaja luo lisää jännitettä tarinaan pohtimalla alistajan mahdollisuuksia tehdä valintoja.
Natalien katsojarooli
”Mutta koska Natalie ei tahtonut jättää O:ta, hänen sallittiin jäädä tämän luo sillä ehdolla, että hän olisi aina katselemassa, kun O hyväilisi Jacquelinea, kun hän hyväilisi Sir Stepheniä ja antautuisi tälle, kun Sir Stephen ruoskisi häntä tai vanha Norah antaisi hänelle piiskaa.” (O:n tarina, s. 175) Natalien katsojarooli avaa tarinalle tulevaisuudessa lisää mahdollisuuksia; siihen kirjoittaja suhtautuu myötämielisesti, mutta toimii seuraavassa toisin.
Katsomismahdollisuus petettävänä lupauksena
”– Nähdä minä tosiaan tahtoisin, Jacqueline sanoi, – mutta vain nähdä. – Aivan varmasti se voidaan jårjestää, sanoi O, joka oli vakuuttunut päinvastaisesta, mutta arveli että jos hän vain saisi houkutelluksi Jacquelinen Roissyn ristikoiden taakse, Sir Stephen olisi häneen tyytyväinen – ja että sitten olisi tarpeeksi palvelijoita, ketjuja ja ruoskia opettamaan Jacquelinelle miellyttämistaitoa.” (O:n tarina, s. 169)
X PelkoOlennainen elementti O:n tarinassa ja sen kiehtovuudessa on taitavasti tuotettu ja ylläpidetty pelko. Romaanin alkupuolella O katselee ruoskimispaalua ja miettii onko siihen koskeminen tytöiltä kielletty vai herättääkö se pelkoa (O:n tarina, s. 34). Ensimmäisen Roissyssa viettämänsä yön jälkeen, jolloin palvelija Pierre tuli ruoskimaan häntä kivuliaalla ratsupiiskalla, O hätääntyy rakastajansa kohtaamisesta niin, että hänen kätensä alkavat vapista (O:n tarina, s. 44).
Alistuvan pelko
”Jos kidutuksen muisto oli niin kevyt kantaa, niin miksi hänen sydämensä alkoi hakata haljetakseen, miksi hänen silmänsä sulkeutuivat kauhusta, kun hän vain ajatteli, kuunteli, kuvitteli mielessään ruoskaa? Hän ei jäänyt miettimään oliko se ainoastaan pelkoa, sillä hänet valtasi paniikki: hänet kiskaistaisiin ketjusta seisaalleen vuoteelle ja häntä ruoskittaisiin, ruoskittaisiin, se sana pyöri hänen päässään.” (O:n tarina, s. 40)
”Tämä suudelma antoi O:lle niin paljon rohkeutta että hän uskalsi muutamia päiviä myöhemmin kertoa Sir Stephenille, että Norah herätti hänessä pelkoa. – Toivon sitä totisesti, Sir Stephen sanoi.” (O:n tarina, s. 137)
Dominoivan pelko ja sääli rituaalin edessä
”– Pikku rassu, en uskaltanut puhua sinulle siitä: sinut merkitään raudalla. Sir Stephen on lähettänyt ne minulle kaksi päivää sitten.” (O:n tarina, s. 153)
BDSM-kulttuurin ja muun maailman eron käsittely O:n tarinassaKirjoittaja käyttää arkisia esineitä ja käytäntöjä havainnollistamaan, mikä O:n ja hänen rakastajansa suhteessa on muuttunut, kun O on palannut ulkomaailmaan oltuaan kaksi viikkoa Roissyn linnassa: ”O istui tulen ääressä valkoinen yöpaitansa päällään ja kuunteli rakastajaansa. Tämä sanoi O:lle heti alkuun että hänen ei pitäisi luullakaan olevansa tästä lähin vapaa.” (O:n tarina, s. 66)
René on ostanut O:lle nailonisen yöpaidan, joita on juuri tullut saataville. ”- Sinulla ei ollut vielä sellaista.” Viattoman valkoinen paita yllään O kuuntelee Renén antamia määräyksiä. Kirja kertoo, miltä uutuusmateriaalista tehty paita näyttää ja tuntuu O:n yllä. Paita toimii vahvana symbolina muuttuneesta tilanteesta vertautuessaan pakotettuun alastomuuteen ja rituaalipukeutumiseen Roissyn linnassa tai sormuksella merkityn O:n myöhemmin tavatessa miehiä.
Olosuhteiden jatkuvuus
- - - [A]inoa ero Roissya edeltäneen ja sen jälkeisen tilanteen välillä näytti olevan se, että René käytti nyt yhtä mielellään hänen pakaroitaan ja suutaan kuin oli käyttänyt hänen vatsapuoltaan (jota hän ei silti ollut unohtanut). (O:n tarina, s. 85)
Merkki siltana BDSM-kulttuurin ja muun maailman rajan yli: neljä tapausta
Desclos tutkii useissa O:n tarinan kohdissa BDSM-asetelman ja –miljöön suhteita ulkopuoliseen maailmaan ja niiden artikuloimista. Mainitsen tässä neljä esimerkkiä:
I ”Kun lähdette pois täältä, saatte nimettömäänne rautasormuksen, josta teidät tunnetaan: te olette silloin oppinut tottelemaan niitä miehiä joilla on tämä sama tunnusmerkki – he tietävät nähdessään sen teillä että te ette pidä hameenne alla koskaan mitään, niin moitteeton ja jokapäiväinen kuin asunne muuten onkin - - -.” (O:n tarina, s. 33-34)
II ”[H]änellä oli vasemman käden nimettömässään rautasormus kolmine kultaisine spiraaleineen. Mutta ei, mies ei sanonut mitään, hän vain hymyili: hän oli nähnyt sormuksen.” (O:n tarina, s. 77)
III ”Mutta Jacqueline ei kuunnellut vaan tuijotti sen sijaan rautasormusta. - - - O kohtasi peilistä niin suoran, niin järkkymättömän katseen että hän ei voinut irrottaa siitä silmiään ja tunsi hitaasti punastuvansa. Muuta ei tapahtunut.” (O:n tarina, s. 72, 74)
Esimerkit I-III tarkastelevat merkin tarkoituksellista luomista ja myöhempää soveltamista. Sormuksen merkitys kuvataan I episodissa ja sitä testataan kahdessa muussa.
IV ”Pihan puoleisissa huoneissa oli punainen lattiakuviointi, joka muodostui kuusikulmaisista antiikkisista laatoista; samanlaisen kuvioinnin löytää yleensä vanhojen pariisilaishotellien ylempien kerrosten portaikoista ja tasanteilta. O:n sydän hypähti, kun hän näki sen; Roissyn käytävillä oli ollut juuri samanlaiset lattialaatat.” (O:n tarina, s. 65)
Esimerkki IV jättää avoimeksi, onko merkki tarkoituksellinen vai rakentaako O sen ainoastaan mielessään. Kirjoittaja hämmentää asetelmaa huomautuksellaan hotelleista, joka tavallaan ennalta vesittää O:n reaktion.
Arjen kontrollointi
Nailonisesta yöpaidasta (edellä) alkaa O:n arjen kontrollointi pukeutumisen osalta. ”Mitä vaatteisiin tulee, olisi O:n oma asia valita ja sommitella ne tarpeen mukaan niin, ettei hänen enää tarvitsisi olla samalla tavoin puolipukeissa kuin automatkalla Roissyhin - - - ” (O:n tarina, s. 67). Esimerkiksi Outi Alanne on kiinnittänyt Neiti N:n tarinassa huomiota pukeutumisen kontrollointiin: toisaalta hän kritisoi ja pitää sitä naurettavana, toisissa kohdin taas kuvaa, miten itse noudattaa dominoivan osapuolen antamia pukeutumismääräyksiä. Ikeaan mennään plugin kanssa.
O:n tarinan lopun esittäminen
O:n tarinassa on kaksi mahdollista loppua, joita ei kuvata lukijalle yksityiskohtaisesti; toinen niistä sisältyy kirjan ”viimeiseen lukuun, joka on poistettu” ja toinen kerrotaan erillisenä huomautuksena (O:n tarina, viimeinen sivu, ei sivunumeroa). Romaanin varsinainen loppukohtaus tapahtuu Roissyn veljeskunnan juhlissa, paikassa, jota kuvaillaan jälleen muurien ympäröimäksi, kuten Roissyta, mutta ei linnaksi vaan luostariksi. Kohtaus huipentuu ja kirja päättyy rituaaliseen joukkopanoon juhlien loputtua.
Hieman pohdintaaTätä tekstiä hahmotellessani kerroin siitä tuttavalle, joka tuntee sadomasokistisen kulttuurin olemuksen ja käytännöt paljon syvemmin kuin minä ja ymmärtää luovaa kirjoittamista. Keskustelumme jälkeen päädyin siihen, että on syytä ottaa huomioon kaksi toisistaan eroavaa perustaa O:n tarinalle. Toista voimme kutsua romanttiseksi ja toista analyyttiseksi.
Romanttisen lähtökohdan mukaan O:n tarina on tekijänsä, Pauline Réageksi muuntuneen Anne Desclos’n ainutkertaisen luovan prosessin tulos. Tämän lähtökohdan mukaisesti on luontevaa nimenomaan ajatella, että Pauline Réage on vapaa, luova henki, jolle Anne Desclos ainoastaan antaa käytännön mahdollisuudet saada äänensä kuuluville. Réage-henki kuljettaa O:n tarinaa niihin suuntiin, joihin se kulloinkin polveilee.
Jean Paulhan myötäilee tätä tulkintaa kirjoittaessaan esipuheessa: ”Myös O:ssa puhaltaa ties mikä henki, aina puhtaana ja rajuna, taukoamatta, sekoittumatta. Se on päättäväinen henki, jota mikään ei pysäytä, ei huokaukset eivätkä kauhut, ei ekstaasi eikä pahoinvointi.” (6)
Romanttisen näkökulman kannalta on houkuttelevaa, mutta kenties täysin tarpeetonta kysyä, mistä O:n tarinan ainekset tulevat. Tarina voi tulla kaukaa, kuten Paulhan esipuheessa maalailee, tai kenties hyvinkin läheltä. Mikä on Desclos’n ex-rakastetun Édith Thomasin osuus kirjan sisältöön ja syntyyn? Onko O:n yksi esikuva Desclos’n lääkärinä toiminut Odette Poulain? Joka tapauksessa Poulainin osuus on merkittävä: hän vaikutti suhteillaan siihen, että O:n tarina voitiin julkaista Ranskassa.(7)
Carmela Ciurarun (2011) mukaan esikuva on Desclosin ystävä Odile, joka kuului myös Albert Camus’n elämään.(
Camus’n sihteeri oli nimeltään Odile de Lalène.(9)
Analyyttisen lähtökohdan mukaan O:n tarina on Anne Desclos’n ammattitaidon näyte ja sellaisen energian purkaus, jota hän ei voi julkisesti toteuttaa kunnianarvoisan Gallimard-kustantamon valintakomitean ainoan naisjäsenen asemassaan ja Jean Paulhan esimiehenään. Siksi tarvitaan Pauline Réage, mutta vain salanimenä. Asetelma on siis päinvastainen romanttiseen lähtökohtaan verraten. Olennaista analyyttisen lähtökohdan suuntaan edettäessä on, että Desclos’lla on käytössään ammattikirjoittajan välineistö, jonka hän valjastaa tiettyyn tarkoitukseen.
Edellä olen nimenomaan seuraillut Desclos’n/Réagen tapoja käyttää tätä välineistöä. Sen avulla hän rakentaa O:n tarinasta tiheän kudelman, joka voi jäädä huomaamatta eroottisesta kohtauksesta toiseen potentiaalisen nautinnon huipuilla liitelevältä lukijalta. Pelkistetyn juonen näkökulmasta O:n tarina on mitätön: nuori nainen vangitaan, häntä kidutetaan ja lopuksi hän kuolee tai palaa hylättynä takaisin vankilaansa. Tarinan voima ja syvempi viehätys syntyy miljööstä sekä O:n sisäisestä pohdinnasta, joita Desclos/Réage rakentaa intohimoisesti ja hyvin osaamillaan tekniikoilla.
Tekstiä lähilukiessa käy ilmi, että kirjoittaja tietoisesti laventaa ja syventää tekstiään pitkillä pohdintajaksoilla, joissa tarkastelee O:n sisäistä maailmaa ja suoranaisilla sisäkertomuksilla, jollainen on esimerkiksi kuvaus valokuvamalli Jacquelinen kotioloista ennen muuttoa O:n luokse.
Kertomus kuvaa venäläisemigranttien asettumista Pariisin Passyn kaupunginosaan. (O:n tarina, s. 127-131) Jacquelinen muuttokertomusta pohjustava tarina O:n biseksuaalisuudesta puolestaan voisi olla myös Desclos’n omaa kehityskertomusta. (O:n tarina, s. 102-107)
Tavallaan nämä kaksi, alkuun etäistä näkökulmaa, romanttinen ja analyyttinen, kohtaavat taustakertomuksessa siitä, että Desclos kirjoitti O:n tarinan tilanteessa, jossa oli lähellä menettää Paulhanin rakkauden. O:n tarina oli Deslos’n valttikortti De Sadea ihailevan Paulhanin pitämiseksi lähellään ja hän käytti siihen parhaat osaamansa tarinan keinot. Ensimmäisen osan lopussa linnan porttia ei enää vartioida. Merkitseekö tämä tarinan maailman kertakäyttöisyyttä: tarpeettomaksi käyneet rakenteet puretaan?
Desclos sanoo antamassaan haastattelussa: ”Kirjoitin sen ainoastaan hänelle, herättääkseni hänen mielenkiintonsa, tyydyttääkseni häntä ja valloittaakseni hänet.” Desclos jatkaa, että oli ”kovin nuori eikä kovin sievä”. (10) Oli siis turvauduttava älyyn!
Joillekin tämä tunnustus merkitsee tunnelman lässähdystä: –Tarina O:n tarinan taustalla on turnoff, toteaa Pola Rapaportin ohjaamaa dokumenttia Écrivain d'O (2004) arvioiva Boston Globen Ty Burr. ”Hän oli todella alistuva”, Burr paheksuu. (11) Puhuukohan Burr tässä asiasta, jota ei kovin hyvin tunne?
Sitäkään emme tiedä, toteuttiko De Sadensa hyvin lukenut Jean Paulhan niitä vihjeitä, joita Desclos hänelle O:n tarinassa kosolti tarjoili. Lukemattomat muut ovat ottaneet onkeensa.
Sillä O:n tarina on käyttökirjallisuutta: Esimerkiksi Outi Alanne viittaa siihen oman kirjansa Neiti N:n tarinan nimeä myöten. Nancy Fridayn Salainen puutarha -kokoelman vastaajista ainakin Nathalie mainitsee sen. (12) Tutkijat ovat lähestyneet sitä eri tarkoituksissa ja viitekehyksissä, esimerkiksi Jessica Benjamin käytti sitä tutkiessaan dominoinnin psykologiaa intersubjektiivisesta ja feministisestä näkökulmasta.(13) Olenpa nähnyt sen myös muinoisen kouluni tyttöjen liikunnanopettajan kirjahyllyssä. Mitä minä hänen kotonaan tein, on toinen tarina.
- Mr BirchViitteet
(1) Käyttämäni laitos on Gummeruksen Best Books-sarjassa 1986 julkaistu neljäs, nidottu painos.
(2) Dorothy Kaufman 2004: Édith Thomas: A Passion for Resistance. Ithaca : Cornell University Press, s. 14.
(3) Geraldine Bedel 2004: “I wrote the story of O”. The Observer, 24.6.2004.
https://www.theguardian.com/books/2004/jul/25/fiction.features3(4) Jean Paulhan: Onnesta orjuudessa, teoksessa: O:n tarina, s. 8-9.
(5) Hannele Koivunen 1997: Hiljainen tieto. Helsinki: Otava, s. 18-19.
(6) Jean Paulhan: Onnesta orjuudessa, teoksessa: O:n tarina, s. 7.
(7) Wikipedia: Édouard Corniglion-Molinier.
https://en.wikipedia.org/w/index.php?title=%C3%89douard_Corniglion-Molinier&oldid=876010971(8 ) Carmela Ciuraru 2011: The Story of the Story of O. Guernica 15.6.2011.
https://www.guernicamag.com/ciuraru_6_15_(9) Oliver Todd 2015: Albert Camus - a life, Chapter Forty-six: The Prize to Pay. Random House. Google Books, ei sivunumerointia.
(10) IMDb: Écrivain d'O 2004. INA Films.
https://www.imdb.com/title/tt0424584/?ref_=ttco_co_tt(11) Ty Burr 2005: Story behind the erotic 'Story of O' is a turnoff. Boston Globe 30.6.2005.
http://archive.boston.com/ae/movies/articles/2005/06/30/story_behind_the_erotic_story_of_o_is_a_turnoff/?__goto=loginonlypage(12) Nancy Friday 1973: Salainen puutarha. Helsinki: Weilin + Göös. s. 164-165.
(13) Jessica Benjamin 2013 (1988): The Bonds of Love: Psychoanalysis, Feminism, and the Problem of Domincation. New York: Pantheon. Virginia Goldner 2004: When Love Hurts: Treating Abusive Relationships. Psychoanalytic Inquiry 24, s. 346-372.
