Höttöhattaroissa

[Kolumnisti]

Höttöhattaroissa

Aurinko paistaa, lomat häämöttää ja elämä hymyilee. Kolumnini aiheena piti olla jotain ryppyotsaisempaa, mutta päädyin varsin vaaleanpunaiseen ja siirappiseen kuitenkin. Tasapainonkin vuoksi on välillä syytä muistutella, että ei ihmissuhteet, bdsm ja kinky-yhteisö ole täynnä pelkästään ongelmia, parisuhteiden löytämisen ja toimimaan saamisen mahdottomuutta tai toisiaan ymmärtämättömiä ihmisiä. Tälläkin foorumilla moni on löytänyt jotain korvaamatonta ja niin kaunista. Olisiko aika välillä sukeltaa niihin hattaroihin?

Lapsena hattara oli parasta ikinä. Makeaa, pehmeää ja jotain niin suurta ja harvinaista, että sellaista oli lähes mahdotonta uskoa todeksi. Omaa päätä suurempi ihanuus. Aikuisena saattaa ihmetellä, mikä siinä oikeastaan edes viehätti. Toki on ihmisiä, joille hattara ikään katsomatta maistuu ja nostaa lapsenomaisen riemun pintaan.  Olen paristakin suusta kuullut ihmisten vertaavan parisuhteen tai session tuomaa onnea höttöhattaraan.

Kun pää on pilvissä ja hymyilyttää. Kun tuntuu, että maailmassa ei oikeastaan voi olla mitään vikana. On pehmeä olo, eikä ajatus kulje tai se kiertää samaa hyvänolon kehää. Jätän r-sanan mainitsematta, vaikka silläkin voi olla osuutta asiaan. Noissa tiloissa hämmentyy ehkä itsekin, eihän minun, aikuisen ihmisen, maailman pitäisi voida yhtäkkiä muuttua niin vaaleanpunaiseksi ja askeleen kevyeksi. Sellaista oikeiden ihmisten kohtaaminen voi kuitenkin parhaimmillaan (tai pahimmillaan aiheuttaa). Etenkin alistuvalle heittäytyminen niihin oikeisiin käsiin voi tuoda hyvinkin pehmeän olon, mutta hattaroita löytynee kaikenlaisista tilanteista ja suhteista.

Hattaroissa leijailevien ohella näissä piireissä törmää usein myös niihin, jotka näkevät ja kokevat suhteet hyvin rationaalisesti. Saatetaan puhua tunnevammoista tai sitoutumiskammosta. Vältetään ehkä liikoja tunteita ja pyritään lähestymään parisuhteita omien tarpeiden kautta. Vaikka puhutaan kemioiden toimivuudesta, saattaa riittää, että on kivaa ja toisen kanssa tulee toimeen tai viihtyy sessioiden ulkopuolellakin, mutta mitään jalat alta vieviä kokemuksia ei haeta tai odoteta. Ehkei niihin edes uskota. Kannattaa olla varovainen. Hattarat saavat silti yllättää ja tahmeuttaa sinunkin pääsi!

Onko hattara sitten yksiselitteisen hyvä asia? Sitä pohtiessa huomaa, että hattara on ihan mainio metafora niille tiloille, joita parisuhteissa voi saavuttaa. Hattara on hyvää, mutta ei yksin täytä kovin hyvin ihmisen ravitsemuksellisia tarpeita. Sokeria muodossa, joka saa sen näyttämään suuremmalta ja pehmeämmältä, vaikka oikeasti kyseessä on vain pari lusikallista sokeria. Hattara sulaa sateessa. Tahmaa hiukset ja sormet. Mitä tapahtuukaan, jos hattarasta tarttuu kiinni liian innokkaasti? Se menee paakkuun. Muuttuu sitkeäksi purra. Liiasta hattarasta tulee huono olo ja kova jano.

On selvää, että ihminen tarvitsee muutakin kuin hattaraa. Vaaran paikkana on, että sen jälkeen makaronilaatikko ei maistukaan. Hattarat liittyvät usein sirkukseen tai huvipuistoihin. Sirkusesityksen jälkeen voi olla hieman tyhjä olo. Nytkö se on jo ohi? Sirkus pakkautuu autoihin ja matkaa kauas, eikä voi tietää milloin se palaa. Huvipuistoissa alkaa ottaa vatsanpohjasta. Kivaa hetken, mutta ei laitteissa päivä- saati vuositolkulla kieppuisi.

Kaikesta huolimatta suosittelen nauttimaan hattaroista, kun sellaiset iskevät. Kunhan ei unohda, että makaronilaatikkokin on hyvää ja vaihtelu virkistää. Toki on myös mahdollista syödä välillä vaahtokarkkeja tai salmiakkia! Vaaleanpunainen ei ole minun värini, mutta onpa joskus kiva katsoa maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. Se on tunne, jonka soisi kohtaavan kaikkia joskus. On ollut ilo tajuta, että niiden iskeminen ei oikeastaan katso ikää tai elämänkokemusta. Hattaraa on vaikea löytää etsien, mutta se saattaa leijailla päällesi yllättävästäkin suunnasta. 

Bdsm-piireissä näkee usein suhteita, joita moni ei osaisi pitää romanttisina ja kauniina. Silti niissä elävät voivat olla hyvin onnellisia. Pride-viikon kunniaksi olisikin kiva kuulla kaikkea ällösöpöä ja siirappista. Olipa hattara väritetty sateenkaaren värein, jaettu monelle tai maustettu verellä, on toisten onnellisista kokemuksista kiva kuulla. Maistuiko hattara vain hetken vai pystyikö sitä annostelemaan pitkään? Saiko hattara ehkä kaiken maistumaan makealta? Ymmärrän, että hyvin kokemusten jakaminen voi olla katkeransuloista tai kateutta herättävääkin, mutta onko toisten onni oikeastaan ikinä itseltä pois? Tai tekeekö hattaran loppuminen sitä jo nautittua hattaraa yhtään sen pahemman makuiseksi? Muisto voi olla kaunis. Spread som löööööv, plz.

-lemmikki

[TätiHapan]

Hattarahötöt, rakkauskuplat ja kaikki muut on vaan parasta.
Vaikka arki on hyvin vahvasti läsnä omassa suhteessa niin välillä on niitä rakkauskuplapäiviä.
Joinain päivinä sitä vaan kokee suurta tarvetta iilimatoilla enemmän, päiviä kun toinen vaan tuntuu tärkeämmältä kuin koskaan ennen, hetkiä kun silmäkulma kostuu vain toista silmiin katsoessa.

En usko lainkaan siihen, että onnensa pitäisi kätkeä mikäli se on löytänyt.

Hyvä olo ja vaaleanpunaiset jutut ei voi olla pahasta kellekään.

[momoi36]

Ihana teksti 

Mä taidan elää vieläki hattarahöttöö. Tai no välillä on tullu makaronimössöäki ja alkanu vanhat pelot nousee pintaa mut sit toinen tunkee taas suun täyteen hattaraa ja on sillee ”Hei, me selvitään niistä peloista yhessä. Mä en oo menos minnekään” Et joko jaottelee ja säästelee hattaraa tai sit ostaa yhessä uuden!

[SaRu]

Höttöhattara 

Jos kaiken koetun kirjoittaisi, se olisi romaani.
Joten tyydyn tiivistämään näin:

Parasta on, kun saa suhteelta sekä ravitsevan annoksen makaronilaatikkoa ja salaattia (vitamiineja, hei, ei unohdeta niitä) ja jano sammuu vaikka raikkaalla vedellä, mutta usein, ehkä jopa päivittäin, kuitenkin useamman kerran viikossa, jälkiruuaksi, yllätysvälipalana, ihan muuten vaan, koska mä voin, haukkaa suun täyteen hattaraa ja antaa sen fiiliksen leijuttaa.

[lemmikki]

Sweet, Lumppari ja SaTu

Hattarat on siitä jänniä, että toiset löytävät ne helposti ja hullaantuvat kerta toisensa perään. Itse taas en olisi uskonut höttöilyyn pystyväni, mutta onpas mennyt sujuvasti vuosia aika hattaroissa nyt.

Ei se aina helppoa ole. Välillä suorastaan säikähdän sitä, miten yhden ihmisen seurassa muuttuu välillä täriseväksi ja vikiseväksi, toisinaan teinimäisesti kikattelevaksi otukseksi. Hyvä olo kuplii sisällä niin, ettei sitä enää kykene pitämään siellä. En silti valita.

On onnekasta, että tällaista on tullut vastaan edes kerran elämässä. Vielä onnekkaampaa, että se vaikuttaa tulleen jäädäkseen. Vaikka ei jäisikään, ei sitä mitenkään saisi näyttämään rumalta tai pahalta. Jotain, mistä voi olla kiitollinen, että on saanut kokea sen.

On ollut aikoja, jolloin näytti siltä, että hattarasta on vieroitettava itsensä. Ei ollut helppoa. Välillä toivoi, että pystyisi vihaamaan hattaraa. Mietti, voiko sellaista kokea edes uudestaan. Onneksi vieroitus epäonnistui surkeasti ja sain lääkettä vieroitusoireisiini. Eikä hattara ollut pilaantuntunut, vain parantunut.

Mulla hattaroiden löytyminen ei tapahtunut hetkessä. Meni aikaa tajuta niiden olemassaolo ja vaati rohkeutta uskaltaa maistaa. Mietinkin, onko joku tavoittanut hattaraisia tiloja nopeammin? Kuinka pikaisia vuoroja pilviin on olemassa? Onko pudotus silloin ollut edessä piankin?

[Cephrena]

On onnekasta, että tällaista on tullut vastaan edes kerran elämässä. Vielä onnekkaampaa, että se vaikuttaa tulleen jäädäkseen. Vaikka ei jäisikään, ei sitä mitenkään saisi näyttämään rumalta tai pahalta. Jotain, mistä voi olla kiitollinen, että on saanut kokea sen.

Taidan olla itse hattarassa ja tuntuu että se on loputtoman suuri. Lemmikki sanoitti hyvin ajatuksiani. Nautin täysillä tässä ja nyt. Tulevaisuutta en murehdit.

[SaRu]

Mulla hattaroiden löytyminen ei tapahtunut hetkessä. Meni aikaa tajuta niiden olemassaolo ja vaati rohkeutta uskaltaa maistaa. Mietinkin, onko joku tavoittanut hattaraisia tiloja nopeammin? Kuinka pikaisia vuoroja pilviin on olemassa? Onko pudotus silloin ollut edessä piankin?

Nuorena, kun en vielä mitään tiennyt elämästä ja hattarakrapulasta, osasin heittäytyä hattaraan nopeasti. Täysillä.
Jossain vaiheessa alkoi hattarakrapula oireilemaan. Ehkä syöksy täysillä hattaraan ja sen loppuminen kesken toistuvasti lisäsi krapulaa.
Vuosia meni niin, että hattarat oli mun kohdalla myrkkyä, jota välttää viimeiseen asti.
Lopulta joku tuli ja muutti mun suhtautumista höttöhattaraan.
Sen päättymisen jälkeen olin hetken hämmentynyt.
Olin odottanut rytinällä tapahtuvaa putoamista ja särkymistä. Sitä hattarakrapulaa.
Mutta nätisti laskeuduin hattaroista yhtä oppia rikkaampana.
Valmiimpana hyppäämään leijumaan seuraavaan.

Ajallisesti se valmius hattarointiin on nyt lyhyempi. Tietty tietous siitä, miltä se "pää täynnä hattaraa"- olo tuntuu, houkuttaa. Mutta en silti salli itseni ahmia koko hattaraa kerralla.
Nautin siitä, että "salaa" otan pieniä maistiaisia ja hykertelen itsekseni sille pökerryttävälle huumalle.

Koskaan ei voi tietää, kauanko hattara säilyy.. olisiko parempi ahmia sitä niin paljon kuin vain voi nyt, kun siihen olisi mahdollisuus, vai riittääkö se pidemmälle jos nauttii siitä kohtuudella? Voiko höttöhattara pilaantua, jos sitä säästelee? 🤔

[Morticia]

Yksi lisää ällöimelä hattara-aivo ilmoittautuu. Meillä tuota hattaraa vedetään jo toista vuotta ja pohditaan kuinkahan kauan sama hörhelö meno jatkuu? Omalla kohdallani voisi sanoa että juuri yhteinen kinkyys on yksi suurimmista hattaran tuottajista. Toki se voi olla vaikeasti ymmärrettävissä jonkun perusPentin maailmassa. Mutta jos asiaa katsoo viivan tältä puolen on se perus seksiä lauantaisin pimeässä saunan jälkeen aivan yhtä vaikeasti ymmärrettävissä kuin kinkyhattara.
Prost!

[telle]

Hattaraa 
Jo pari vuottahan tässä jaossa on jo kulunut, niistä vuosi hattarassa. Kai sitä täytyy tunnustaa olevansa sekä onnellinen että onnekas. Piti toki olla hyvinkin hankala ja yrittää pitää etäisyyttä ja pelkkänä sessio juttuna ja vannoa etten-ikinä-enkä-koskaan-eikä-eikä mutta pakko oli lopulta luovuttaa  Niinpä niin, alistuva se yllättäen alistui vahvemmalleen... Mikähän siinä oli se yllätys