Mutsis oli pervo ku sua teki

[Kolumnisti]

Mutsis oli pervo ku sua teki

Kinkyys ja vanhemmuus puhuttavat usein. Siksi näin äitienpäivänä se on varsin hyvä aihe kolumnissakin pureskeltavaksi. Miten sinusta tuli pervo? Onko vanhempiesi tarjoamassa mallissa tai kasvatuksessa jotain tunnistettavaa syytä? Ovatko vanhempasi vaniljoita ja kuinka varma voit oikeastaan olla siitä? Millaisia vanhempia kinkyt ovat? Miten paljon pervous saa näkyä lapsille? Onko jotain juttuja, joita ei saisi milloinkaan avata lapsille? Miten toimia, kun lapsi näkee jotain, mitä ei pitänyt? Miten vastata, kun lapsi laskee asioita yhteen ja alkaa kysellä? Onko pervous perinnöllistä? Tuleeko julkikinkyjen lapsista useammin pervoja? Onko kinkyjen vanhemmissa ollut piirteitä, jotka ovat ehkä ruokkineet tietynlaista parisuhdemallia? Millaisia äitejä on ollut alistuvilla miehillä? Entä dominoivilla? Entäs naiset? Miten muunsukupuoliset kokevat vanhempiensa vaikuttaneen identiteetin rakentamiseen ja sen hyväksymiseen?

Omiin vanhempiini tai heidän antamaan malliinsa en osaa liittää mitään kinkyä. Toki tiedostamatta heidän esimerkkinsä on suuntaan tai toiseen vaikuttanut minuunkin, mutta suurimmaksi asiaksi nostaisin siitä vain keskustelun tärkeyden. Senkin, koska he eivät sitä osanneet tehdä. En kutsuisi kumpaakaan vanhemmistani oikeastaan alistuvaksi, eikä ainakaan tällainen piirre ole ollut läsnä heidän suhteesta toiseen siirtyessään. Tiedän myös olevani sisarussarjani ainoa vähemmän vaniljainen, vaikka kaikille BDSM sinänsä on tuttu käsite, minä olen ainoa, joka sitä on halunnut elää. En siis omasta näkökulmastani osaisi pitää kinkyyttä perinnöllisenä tai kasvatuksen tuloksena. Se on ollut minussa sisällä. Silti tunnistan, että vanhemmilla voi olla isokin vaikutus seksuaalisuuden kehittymiseen. Se herättää paljon kysymyksiä siitä, mikä on oikein? Pitääkö lapsia suojella kaikelta? Pitääkö olla avoin? Koska on oikea aika? Onko lopulta lapselle parhaaksi, että hän saa mahdollisimman tietoa ja saa silti itse punnita sitä? Voiko peittely ja salailu johtaa siihen, että lapsi tuntee häpeää asioista, joista ei pitäisi?

Usein paras keskustelukumppani näissä asioissa on joku muu kuin vanhempi. Vaikka itse olen suhteellisen avoin ja kuullut kaikenlaista, omien vanhempien seksielämää sivuavat jutut aiheuttavat halua työntää sormet korviin ja huutaa ”MÄÄENKUULEMITTÄÄNMÄÄENKUULEMITTÄÄN!”. Mutta toki ilman yksityiskohtia keskustelu on tarpeellistakin.  En halua puhua äitini kanssa anaaliseksistä, mutta hänen kokemuksestaan siitä, mikä hänen asemansa ja roolinsa on suhteessa, olisi usein tarpeenkin puhua.

Vaikka olen pyrkinyt pitämään seksuaalisuuteen ja seksiin liittyvät asiat salassa lapsiltani, olenpa joutunut jo selittelemään mustelmia ja jälkiä. Lapset ovat myös nähneet pantani. Tietysti kodissani on myös ratkiriemukkaasti todistettu tilannetta, jossa lapset istuvat serkkutyttöineen sängyllä ja siihen on kannettu kaikki ne kivan väriset jellyt ja surisevat lelut, jotka he ovat makkaristani löytäneet. Tässä vaiheessa heillä ei ole ollut aavistustakaan, mistä niissä on kyse.

Tulee päivä, jolloin kysymyksiin pitää vastata. Tulee päivä, jolloin mustelmia ei voi selittää kertomalla kaatuneensa portaissa. Tulee päivä, jolloin lapsi huomaa ne valkoiset valheet. Sinä päivänä voi vahingoittaa lasta enemmän suojelemalla häntä. Jos lapsi itse kokeekin vetoa johonkin poikkeuksellisempaan – peittelemällä sitä osoitat, että asiassa on jotain hävettävää ja väärää. Itsensä hyväksyminen on tärkeä taito elämässä. Siinä kohtaa oma esimerkki ei ole pahitteeksi.

Olisikin mielenkiintoista kuulla näkökulmia tähän. Tiedän, että tällä foorumilla on kinkypariskuntien lapsia, jotka ovat täysi-ikäistyttyään liittyneet tänne vanhempiensa jalanjäljissä. Tiedän, että täällä on useita samojen kysymysten kanssa painivia vanhempia. Tiedän, että täällä on paljon ihmisiä, joiden kodilla on ollut iso vaikutus oman seksuaalisuuden kehitykseen ja sen hyväksymiseen. Hyvässä tai pahassa. Osa onnistuu pitämään kuplan särkymättömänä koko elämänsä. Tai ainakin uskovat niin.

Miten sinä olet puhunut näistä vanhempiesi kanssa? Entä lastesi? Oletko keskustellut toisten kinkyjen jälkikasvun kanssa? Onko se edes tarpeen? Miten se tehdään oikein ja milloin? Pitääkö odottaa kysymyksiä vai nostaa kissa itse pöydälle?

Pohtii lemmikki, jonka vaniljaäiti osasi olla onnellinen tyttärensä pannasta kuultuaan, mitä se symbolisoi. Toivottavasti lapsetkin joskus osaavat.

[Colestramus]

Vanhempieni kanssa en ole asiasta puhunut, mutta ensimmäinen kosketus pervoiluun saattaa olla se, kun löysin vahingossa kassin vanhempieni komerosta, jossa oli seksileluja. En tiedä miten pervoja he ovat, mutta jotakin tuo minussa laukaisi. Jotenkin tiesin jo silloin, että jostakin syystä ne kiinnosti enemmän, kuin "normaalia" lasta tulisi kiinnostaa. Asiasta ei sen kummemmin puhuttu, uskoakseni vanhempani häpesivät sitä hieman, tai eivät silloin tienneet kuinka käsitellä asiaa. En kuitenkaan oireillut siitä, ja vanhempani ovat muutoinkin todella avomielisiä. He mm. Tietävät että olen non-monogaaminen, elän vapaassa suhteessa yms. Olen puhunut heille polysmoriasta yms.

Äitini sanoin (suurinpiirtein kuten ne muistan) "minä kyllä ihan ymmärrä kaikkea tuota, mutta ei minun tarvitsekaan. Rakastan sinua joka tapauksessa".

Isäni myös kerran sattui löytämään better build bondage voin kirjan pöydältäni, jolle olin sen unohtanut, kun he tulivat käymään. Isäni nosti sen, selasi sitä hetken ja ei sanonut mitään. Mutta olin näkevinäni pienen vaivautuneet hymyn.

En tiedä onko pervous perinnöllistä, mutta uskon siihen että kun vanhemmat ovat avoimia, ja pyrkivät auttamaan lastaan, tuomitsematta tätä, on lasten myöhemmällä iällä helpompaa löytää oma itsensä ja olla paremmin sinut oman seksuaalisuutensa kanssa. Uskon että näin juuri on käynyt minun tapauksessani, vaikka päänvaivaa nämä asiat ovatkin joskus aiheuttaneet. Joten tietyllä tavalla uskon että voi löytyä yhteys siihen, että jos vanhemmat ovat kinkyjä, niin lapset voivat helpommin tutustua tuohon maailmaan, sillä ehdolla, että asiaan suhtaudutaan myötämielisesti, rakentavasti ja avoimesti.

[pikkusisko]

Juuri kerroin 9-vuotiaalle lapselleni mistä mustelmat ja pistonjäljet selässä on tulleet. Ja kaikki meni täydellisesti..!

Myönnän, ensin en itse uskaltanut olla niin suora. Kun lapsi oli paljon pienempi, kerroin lapsentasoisesti epäröimättä miksi äiti on mustelmilla. Mutta sitten tulikin taukoa mustelmista, lapsi ehti kasvaa valtavasti eikä muistanut aiempia keskusteluja, ja kun mustelmia ja kysymyksiä tulikin yllättäen taas (yritin kyllä peitellä mutta jessus nuo riiviöt näkee seinienki läpi) minä päätin vähätellä ja valehdella. Tuntu pahalta, ja näin ettei lapsellekaan menny läpi.

Nyt kun asia tuli puheeksi uudelleen, kerroin ihan suoraan ja totuudenmukasesti. Lapsi ei nähny siinä mitään ongelmaa tai pelottavaa. Paisto vain läpi että oli onnellinen kun asiasta puhuttiin ja se oli sillä selvä, ei tarvi hänen jatkossakaan miettiä

Enää ikinä en yritäkään valehdella noin fiksulle kaverille.

[Lunttu]

Miten sinä olet puhunut näistä vanhempiesi kanssa? Entä lastesi? Oletko keskustellut toisten kinkyjen jälkikasvun kanssa? Onko se edes tarpeen? Miten se tehdään oikein ja milloin? Pitääkö odottaa kysymyksiä vai nostaa kissa itse pöydälle?

Omia lapsia ei ole eikä tule, puolisolla kaksi tytärtä joille ekstravanhempana, äidin ja isän roolit täytetty jo biologisten vanhempien puolesta. Lasten ehdoilla näissä jutuissa mun mielestä pitää mennä, odottaa siis, että jälkikasvu ottaa puheeksi jos ottaa, toki itse kokisin, että vanhempien (isän ja äidin) tehtävä on seksuaalikasvatuksessa sivuta ikäkauteen sopivasti myös erilaisia seksuaalisuuden muotoja kuten kinkyyttä, siinä missä esim. ehkäisyäkin.

Oma perheeni tietää omasta kinkyydestä sen verran, että olen sellainen ja että edustan tätä "vähemmistöä" olemalla BDSM- yhdistystä perustamassa ja tämän puheenjohtaja. Sisareni kuuluu myös "skeneen" ja epäilempä pikkuveljen puolisoineen olevan hieman vinoviettisiä heidänkin. En halua hieroa kuitenkaan omaa kinkyyttä tai seksuaalisuuttani kenenkään naamaan tai udella liikaa toisten yksityisasioista jos nämä eivät ole niitä halukkaita jakamaan joten lisäkysymyksistä ja siitä mitä jokainen itsestään jakaa on vastuu vastapuolella.

[KumiTuomas]

Juuri kerroin 9-vuotiaalle lapselleni mistä mustelmat ja pistonjäljet selässä on tulleet. Ja kaikki meni täydellisesti..!

Myönnän, ensin en itse uskaltanut olla niin suora. Kun lapsi oli paljon pienempi, kerroin lapsentasoisesti epäröimättä miksi äiti on mustelmilla. Mutta sitten tulikin taukoa mustelmista, lapsi ehti kasvaa valtavasti eikä muistanut aiempia keskusteluja, ja kun mustelmia ja kysymyksiä tulikin yllättäen taas (yritin kyllä peitellä mutta jessus nuo riiviöt näkee seinienki läpi) minä päätin vähätellä ja valehdella. Tuntu pahalta, ja näin ettei lapsellekaan menny läpi.

Nyt kun asia tuli puheeksi uudelleen, kerroin ihan suoraan ja totuudenmukasesti. Lapsi ei nähny siinä mitään ongelmaa tai pelottavaa. Paisto vain läpi että oli onnellinen kun asiasta puhuttiin ja se oli sillä selvä, ei tarvi hänen jatkossakaan miettiä

Enää ikinä en yritäkään valehdella noin fiksulle kaverille.

Kiitos pikkusisko

Olitkin jo vastannut kysymykseen, jota en ehtinyt täällä edes kysyä. En kuvittele itse pystyväni noin täydelliseen suoritukseen, mutta tämä antaa ainakin toivoa, jos tämä keskustelu tulee ajankohtaiseksi.

Tähänastisen "seksivalistukseni" saldo:

Täysi fiasko, kun piti jotenkin fiksusti hanskata, silloin ehkä viisivuotiaan pojan kännykkäporno. Hävettää ja harmittaa edelleen, miten se keskustelu sitten todellisuudessa meni.

No nyt poika jo 13. Lykkäsin paketin kortsuja ja mutisin jotain käsittämätöntä.... Siis en syntymäpäivänä, vaan muuten vaan. (Noi oli minusta junnuna tosi vaikeita ostoksia.)

Saldo taisikin olla kokonaisuudessaan siinä. Pari vuotta nuorempi pikkuveli on säästynyt tältäkin vähältä.

Tosi vaikeaa on lähteä itse ottamaan esiin mitään seksiin liittyvää lasten kanssa, kinkyä tai ei. On ollut itsellä huonoa puhuminen aikuistenkin kanssa, niiden kanssa, joiden kanssa olisi ehdottomasti pitänyt puhua. Taidan joka tapauksessa kallistua tuon rehellisyyden puoleen, jos lapset erehtyvät joskus jotain kysymään. Valkoisetkin valheet perheenjäsenten kesken tuntuvat minusta myrkyltä ja etäännyttävät.

Ja kiitos myös Lemmikki tosi hyvästä ja tärkeästä kolumnin aiheesta.

[PerunaPoika]

Olen syntynyt syyskuussa, ja kerran kysyin vanhemmille jos olin tehnyt jouluaatolla. He sanoivat ei, että olin tehnyt torstaina sen ennen  .

[KumiTuomas]

Olen syntynyt syyskuussa, ja kerran kysyin vanhemmille jos olin tehnyt jouluaatolla. He sanoivat ei, että olin tehnyt torstaina sen ennen  .

[RuoskaMikko]

Minusta ei tullut pervo, synnyin sellaisena.

[Siri]

Juuri kerroin 9-vuotiaalle lapselleni mistä mustelmat ja pistonjäljet selässä on tulleet. Ja kaikki meni täydellisesti..!

Myönnän, ensin en itse uskaltanut olla niin suora. Kun lapsi oli paljon pienempi, kerroin lapsentasoisesti epäröimättä miksi äiti on mustelmilla. Mutta sitten tulikin taukoa mustelmista, lapsi ehti kasvaa valtavasti eikä muistanut aiempia keskusteluja, ja kun mustelmia ja kysymyksiä tulikin yllättäen taas (yritin kyllä peitellä mutta jessus nuo riiviöt näkee seinienki läpi) minä päätin vähätellä ja valehdella. Tuntu pahalta, ja näin ettei lapsellekaan menny läpi.

Nyt kun asia tuli puheeksi uudelleen, kerroin ihan suoraan ja totuudenmukasesti. Lapsi ei nähny siinä mitään ongelmaa tai pelottavaa. Paisto vain läpi että oli onnellinen kun asiasta puhuttiin ja se oli sillä selvä, ei tarvi hänen jatkossakaan miettiä

Enää ikinä en yritäkään valehdella noin fiksulle kaverille.

Itse olen myös joutunut tytölleni selittelemään ties mitä, kun aina huomaa jäljet. Olen ajatellut että 10-vuotiaalle ei vielä uskaltaisi totuutta kertoa, mutta kun selvästi selitykset ei aina mene läpi ja hän jää ihmettelemään...ehkä olisi seuraavalla kerralla parempi jo puhua oikeasta asiasta.