Miten paljon siedetäänkään "ei-konsensuaalista" sadismia ja kaltoinkohtelua...

[scar]

Menköön pääsiäisviikon piikkiin tai sitten on ehkä tullut vähän pohdiskeltua jouten ollessa tätä..

Tämä on siis keskustelunaihe ja jos jotain mietityttää sama asia,niin olisi mukava kuulla mietteitä.

Miksi on niin paljon helpompaa sietää (oletus) kiusaamista,väkivaltaa,jäynää ymv. ilman että asiat on sovittu yhdessä pääpiirteissään ,verrattuna konsensuaaliseen (safe and sane,kuten bdsm-piireissä kuvaillaan)

Mistä voisi johtua,ettei kyetä näkemään tuota "turvallisuutta ja järjissäänoloa",tai ainakin muutama vuosi sitten se on ollut vaikea asia.

Yksi ajatus itsellä: Jos on kokenut paljon kiusaamista ja jopa silmitöntä väkivaltaa, ei vaan pysty erotella noita,menee liinat kiinni tuontuosta,vaikka miten yrittää tajuta-

Voi olla ehkä sula mahdottomuus jopa  ymmärtää.

Entä sitten,jos ei välitä mistään konsensuaalisuudesta- on tottunut itseen kohdistuvaan väkivaltaan ja on itsetuhoinen/haluaa oikeasti vahinkoa toiselle-*kostaa,toteuttaa suurempaa Tahtoa ja ties mitä*?
(Onko tämä liian raskas aihe pohtia?         )

[Lady Whip]

Samaa voi kysyä vaniljasuhteessa elävältä puolisolta jonka elinkumppani hakkaa viinapäissään viikottain. Miksi sietää sellaista.
Onko jo lapsuudessa tottunut tietynlaiseen kohteluun eikä osaa etsiä muunlaisia suhteita.
Onko helpompi kestää kaltoinkohtelua ja olla näin edes jonkinlaisessa suhteessa jonkun kanssa kuin yksin.
Henkisten sekä fyysisten lyöntien vastaanottamisesta on tullut osa ihmisen elämää joka kamaluudessaan on myös tuttua. Tutut asiat ovat tietyllä tavalla turvallisia. Ne ovat muodostuneet aikaa myöten osaksi ihmisen persoonaa. Riuhtaisemalla itsensä irti joutuisi rakentamaan liian paljon uusiksi. Monilla ei riitä siihen voimia.

Bdsm-suhteissa poislähteminen on vaikeampaa kuin vaniljasuhteissa.
Jos oletetaan, että s on se hyväksikäytetty ja D se joka sitä tekee - näin yleensä - valtasuhde on sellainen jossa s ei uskalla epäillä tulleensa pahoinpidellyksi väärällä tavalla. Mikäli uskaltaa epäillä, silloin kyseenalaistaa oman D:nsä ja se taas johtaa siihen, että luottamus ja antautuminen murenee.
Kyky ja halu alistua vähenee ja joillakin jopa siihen pisteeseen, ettei enää koskaan pysty alistumaan kenellekään.
Ei ole helppoja ratkaisuja jos panoksena on elämän uudelleen rakentaminen. Oman persoonan uudelleenmuokkaus. Itsesyytökset kaiken päälle.

Kauhulla mietin joskus tilanteita missä D haluaa subin muokattavakseen. Tekee hänestä mieleisen itselleen. Tilanne muistuttaa ns rakkaushuijareita. Heille syötetään omaisuus. D-ihmiselle jotain enemmän. Sokea tottelevaisuus ilman kyseenalaistamista.

Kuka kertoo missä menee raja mikä on liikaa ja mikä ei.
Ihan varmasti s:stä tuntuu välillä ikävältä, koska alistuminen on välillä sellaista.
Jotkut kestävät enemmän. Jotkut haluavat kestää enemmän, koska se kuulemma kuuluu tähän juttuun.
Joillakin pinna katkeaa heti ensimmäisestä piiskan iskusta. Lähdetään ovet paukkuen. Jälkeenpäin mietitään onko ollenkaan alistuva kun ei kestä yhtään epämukavuutta.

Kyseenalaistaminen on tervettä. Puhuminen on hyvä asia. Näitä olisi hyvä opetella jokaisen.
Puhuminen, se nimenomaan. Ettei vain oleteta koska ”se näytti siltä”.

Ja vielä...osaa ne subitkin omalla tavallaan olla D:n mielen hajottajia. Osaa ne naisetkin olla pahoinpitelijöitä vaniljasuhteessa.

Esimerkkini kirjoitettuna on toisinaan melko kärjistettyä. Totuus sellaisena miten sen olen kuullut tai elänyt on rankempi.

[vila]

En usko, että kukaan lähtökohtaisesti haluaa tai varsinaisesti hyväksyy huonoa kohtelua. Kun puhutaan BDSM:sta niin meillä kaikilla on erilaisia ajatuksia siitä mikä on huonoa kohtelua. Esimerkiksi minä en haluaisi, että minua haukutaan läskiksi huoraksi seksin aikana - sen sijaan jollekin toiselle se voi olla kinkki/fetissi. Ja miten se olisi huonoa kohtelua, että toinen suostuu toteuttamaan toisen kinkkiä/fetissiä - sehän tarkoittaa sitä että huomioi toisen seksuaaliset tarpeet. Sen sijaan fyysisen kivun suhteen menen mielelläni (tai noh "mielelläni" ) alueille, jotka ovat ehkä enemmän RACKin kuin SSC:n piirissä. Esimerkiksi omat rajani pysyvien/pitkäkestoisten jälkien kanssa eivät vastaa foorumin mainstreamia. Konsensuaalisuus "kaltoinkohtelua" ei ole huonoa kohtelua vaan täyttää kaikkien osallistujien tarpeita (jos ei seksuaalisia niin miellyttämistarpeita tms). Toki BDSM-piirissä on ihmisiä, jotka kutsuvat epäkonsensuaalisia asioita konsensuaalisiksi ja hyväksikäyttävät ihmisiä - mutta heitä on ehkä kuitenkin vähemmistö - joskin yksittäiset ihmiset saavat paljon uhreja.

Ei-konsensuaalisen kaltoinkohtelun sietäminen on minusta ihan eri asia kuin ylläoleva. Siinä tarpeet täyttyvät vain kaltoinkohtelijalta (vähintäänkin hetkellisesti). Jotkut ihmiset (esim. minä itse) ovat luonteeltaan sellaisia, että kestävät kovempaa käsittelyä ilman että minuus vaurioituu. M/s- ja SM-kirjallisuudesta on kirjoitettu asiasta paljonkin, koska kyseisestä ominaisuudesta on luonnollisesti hyötyä ja haittaa BDSM:nkin parissa. Kun on tällainen niin ei osaa aina perääntyä ajoissa vaan sietää enemmän kuin kannattaisi. Rajat toki tulevat vastaan, mutta haavojahan ne jättävät. Itselläni esimerkiksi on ongelmana se, etten osaa väistää tietynlaisia ihmisiä vaan koen heidät voitettavina haasteina. Minäkin tunnistan aika nopeasti IRL-tilanteessa ihmisiä, joiden kanssa ei kannattaisi olla lainkaan tekemisissä - enkä ole perääntynyt vaikka olisi pitänyt. Oma ego ei anna periksi väistää - ja sitten sattuu. Pitäisi opetella nöyryyttä. En ole pohjimmiltani ihan niin alistuva kuin väitän 

Sitten on tietysti niitä ihmisiä, jotka sietävät huonoa kohtelua koska eivät usko ansaitsevansa parempaa. Jos on aina kohdeltu huonosti lapsesta saakka, niin mitä muuta ihminen voi odottaa? Moni perheväkivallan uhri on nähnyt perheväkivaltaa myös kotonaan, ja kenties jo siellä oppinut että se vain kuuluu elämään. He tietävät, että heille tehdään vääryyttä - mutta kokevat olevansa voimattomia tekemään asialle mitään. Minä en usko, että tämä on sidoksissa kokemuksien rankkuuteen. Kaltoinkohtelun kuitenkin ottaa aina vastaan tietynlainen persoonallisuus - toiset menettävät itsearvostuksensa ja menevät egon taakse piiloon.

Minusta näiden kahden asian (konsensuaalinen vs. ei-konsensuaalinen) taustalla on erilaiset motiivit. Toisessa toteutetaan positiivisia haluja ja tarpeita - toisessa siedetään epämiellyttäväksi tunnistettua asiaa syystä x. Syy x on yleensä jollakin tasolla negatiivinen.

[scar]

  Kyseenalaistaminen on tervettä. Puhuminen on hyvä asia. Näitä olisi hyvä opetella jokaisen   

Niin totta ja yllättävän vaikeaa. Mäkin luulen osaavani,mutta huomaan usein sen olevan vaikeaa. Toisaalta kyseenalaistamisesta on ehkä tullut osa luonnetta- eri asia silti,että mitä tekee kun ja jos impulsiivisuus iskee tai mikä lie tylsyys.

Nyt ole jäänyt jumiin ajatukseen siitä kuin niin monet arjessaan "globaalisti" ovat epäkonsensuaalisesti väkivallan ympäröimiä- ja tämä tilanne monesti vain hyväksytään,se on normia ja "kuuluu valitettavasti asiaan"- Kukaan ei pysty eikä jaksa tai ottavat itse osaa siihen.

Sitten naureskellaan tai ihmetellään BDSM:ää. Jotkut ehkä vielä "sairaana"pitävät mutta olkaa kohauttavat oikealle väkivallalle,se on arkea jne.

Ehkä joku päivä pääsen sinuiksi tämä kanssa 

[vila]

Monesti ihmiset puhuvat ja kirjoittavat väkivallasta vaatien muita ihmisiä tilille siitä miksi he eivät puutu maailman pahuuteen. Kun ongelmien ratkaisua lähtee etsimään itsensä ulkopuolelta uskoo siihen, ettei itse pysty vaikuttamaan asioihin. Minusta jokaisella on velvollisuus ehkäistä väkivaltaa itseään ja läheisiään kohtaan. Se voi tapahtua suoran tai epäsuoran puuttumisen kautta. Esimerkiksi tämä foorumi ehkäisee väkivaltaa BDSM-suhteissa jakamalla tietoa ja mielipiteitä. Ja samalla kun ihmiset oppivat BDSM-konsensuaalisuutta, he ehkä oppivat myös vaniljamaailman konsensuaalisuutta.

Ihminen ei ole vastuussa siitä mitä toiset ihmiset tekevät hänelle, mutta hän on vastuussa siitä kuinka siihen reagoi.

[scar]

Monesti ihmiset puhuvat ja kirjoittavat väkivallasta vaatien muita ihmisiä tilille siitä miksi he eivät puutu maailman pahuuteen. Kun ongelmien ratkaisua lähtee etsimään itsensä ulkopuolelta uskoo siihen, ettei itse pysty vaikuttamaan asioihin. Minusta jokaisella on velvollisuus ehkäistä väkivaltaa itseään ja läheisiään kohtaan. Se voi tapahtua suoran tai epäsuoran puuttumisen kautta. Esimerkiksi tämä foorumi ehkäisee väkivaltaa BDSM-suhteissa jakamalla tietoa ja mielipiteitä. Ja samalla kun ihmiset oppivat BDSM-konsensuaalisuutta, he ehkä oppivat myös vaniljamaailman konsensuaalisuutta.

Ihminen ei ole vastuussa siitä mitä toiset ihmiset tekevät hänelle, mutta hän on vastuussa siitä kuinka siihen reagoi.

Itselläni on hyvin vähän,jos ollenkaan,vaatimuksia millekään ihmisryhmälle tai yksilölle- Olen täydellisen vapauden kannattaja ja ihmisen omaan vapaaseen tahtoon nojautuva.
Mikä toki tietysti on ongelmallista hetimiten,koska ihmisen oma vapaa tahto on sidottu niin moneen asiaan,kuten vaikka geeniperimään,ympäristöön,kulttuuriin ymv.

Myös tuo vastuukysymys on edelleen mielenkiintoinen:

Katsotaan,että pieni lapsi ei ole vastuullinen,vaan vanhemman/vanhempien vastuullisuus kantaa ja opettaa häntä itseään,vastuuseen omasta itsestä ja jopa myöhemmin sitten taas muista,omasta jälkeläisestä,työstä,ihmissuhteista,saattaa jopa ottaa vastuuta sellaisista jutuista,jotka ovat ns.vapaaehtoisia.

Entä jos vanhempi ei ole pystynyt,eikä kukaan muukaan opettaa näitä asioita lapselle? Onko silloin täysin vastuussa,vaikkei ole koskaan oppinut?
Onko hyvä yrittää opetella,vaiko siirtää asia vastuineen muille?

Olen itse joutunut käydä koulua tuon kanssa ja välillä tuntuu toivottomalta- En tosin voi yrittää ketään muuta vastuuseen tai "helpottamaan ja jakamaan taakkaa"- sitä vastoin aina pitänyt huolehtia muista-

Tässähän on jokin ilmiselvä ristiriita- Et osaa elää itsesi kanssa,mutta otat vastuun muista tai vähintään sitä on aina tarjolla-