Mullakin oli jonkinlainen ikäkriisi 26-vuotiaana. Silloin oli homobaareiluvaihe, ja tuntui että pitää olla ikuisesti parikymppinen, nuori ja laiha ja ja.. Samoin kuin tän keskustelun esiinnostaja nyt, koin silloin, että oon ihan kohta kolmekymmentä ja se tuntui eri tavalla vakavasti aikuiselta ja siksi ahdistavalta. Varsinkin kun tiesin, etten halua normikuviota ja tuossa iässä sitä vielä odotettiin. Tai nimenomaan tuossa iässä odotettiin.
Nyt oon 38. Koen olevani "aikuinen nainen" ja saan siitä ehdottomasti kiksejä. En tahtoisi kilpailla parikymppisten markkinoilla parikymppisenä parikymppisten ehdoilla. Eikä onneksi tarvi.
Aikuisena on erilaista. Elämänkokemus tekee asioista yksinkertaisempia ja stressittömämpiä. Ei sitä enää luopuisi ansaituista ikävuosista. Se olisi luopumista itsestä.
Mun mielestä ikä ei ole pelkkä numero. Musta nelikymppiset on ehdottomasti erilaisia kuin paikymppiset, muttei se koidu nelikymppisten häviöksi, vaikka ehkä se silloin skidinä siltä tuntui. Se oli vain kypsymättömyyttä. Sitä kasvaa ohi samaa vauhtia kun ne vuodet kertyy. Ei parikymppinenkään tai kaksivitonen tahtoisi palata enää yläasteelle.
Älä siis stressaa Perhonen89. Nauti nuoruudesta nyt ja keski-iästä kohta.