Edesmenneen Tuntematonmaa -nettilehden arkistot löytyvät vielä minulta. MiaQ oli tehnyt sinne viisi-osaisen KC-historiikin ja DaddyCool:n teksti näyttää kattaneen kolme ensimmäistä osaa. Seuraavassa kaksi viimeistä osaa etteivät katoa bittiavaruuteen:
KC:n historiikki, osa 4/5: Warehouse Party 1998Kirjoittanut MiaQ
(Julkaistu Tuntemattomassa maassa 17.04.2008)
1990-luvun puolivälin jälkeen Kinky Clubin toiminta jakautui jäsenlehtien ja aikalaisten kertomusten perusteella aktiivien ”staffiin” tai sisäpiiriin ja jäsenistöön. Edelliset pyörittivät organisaatiota, tekivät lehdet, postittivat infon, rakensivat bileet vapaaehtoisten talkoolaisten kanssa ja jälkimmäiset muodostivat 400-500 hengen jäsenistön, joka kävi bileissä. Vuosi vuodelta suuremmaksi ongelmaksi kasvoivat kohoavat jäsenmaksut ja bileiden sisäänpääsymaksut. Puheenjohtajaa syytettiin rahastamisesta. Toisaalta puheenjohtaja myös teki arveluttavia tempauksia katoamalla bileiden jälkeen kassan kanssa ulkomaille. Lisäksi hän asui Kinky Clubin dungeonin yhteydessä olevassa asunnossa. Tämä johti talkoolaisten kaikkoamiseen. Mutta palataan KC:n yhteen kirkkaimpaan hetkeen: Hernesaareen.
Lokakuussa bilemestaksi vuokrattiin valtava halli Hernesaaresta. Suuri tila vaati suuria ponnistuksia, mutta vapaaehtoista virtaa riitti. Parinkymmenen hengen talkooporukka otti muutamasta päivästä viikkoon vapaata palkkatöistä bileiden rakennustöiden takia. Mukana olivat muun muassa yhä kinkybileissä heiluvat Esa, Masa, Pete ja Mike Motor.
"Siellä oli pelkästään dunkkari puolet siitä mitä tää Fetish Factoryn koko tila on. Ja siihen saliin olis mahtunut pari Nosturin kokosta biletilaa” Masa toteaa. (Masa viittaa vanhaan elokuvateatteriin, jossa järjestettiin Taff 2000-2001 ja jonne mahtui n. 300 ihmistä. Kirjoittajan huom.)
"Mut helvetin kylmä sielläkin oli”, Esa lisää.
"Niinku aina näissä KC:n bileissä", Pete jatkaa.
"Ulkona oli joku myrsky, sato räntää. Meillä oli tää halli ja siellä lämpöpuhaltimia, mut se lämpöhän haihtu hetkessä sinne ylös. Ja mulla oli bilessä päällä pelkkä harness. Mä kävin välillä syrjemmällä hyppimässä haarahyppyjä pysyäkseni lämpimänä", Esa muistelee.
"Niidenkin bileiden eteen tehtiin kunnolla duunia. Aamulla alotettiin ja illalla lopetettiin, mut ei se silti tuntunu duunilta, kun jengillä oli niin hyvä fiilis tehdä", Pete kertoo.
Juhlien esityksistä kaksi on jäänyt erityisesti aikalaisten mieliin. Ensinnäkin lavan päällä yläilmoissa esiintyi kolmen naisen akrobaattiryhmä. Mike Motor muistelee ryhmän pukeutuneen trikoisiin, joissa oli UV-valossa hohtavia kuvia. Lisäksi yön päätti hurja rälläkkäshow.
KC:n bileissä usein esiintynyt Soikku roikkui jaloistaan pää alaspäin yllään teräksestä ja nahasta tehty haarniska, jossa oli metallinen dildo. Lava oli pimeä. Aluksi Masa ajoi rälläkällä lavalla olleisiin kiskoihin, ja sen jälkeen Esa veti rälläkällä Soikun haarniskaan ja dildoon. Tulikuumat, hehkuvat teräspalat sinkoilivat poikki pimeän lavan.
Jani: mikä dresscode tää on?Samat bileet ovat jääneet KC:n bileitä alusta asti kolunneen Janin mieleen: "Ne bileet oli siihen aikaan kun Tampereella alko toimii tää Setan fetissiryhmä. Me mentiin sinne kolmen kundin porukalla ja mulla oli sillon päällä sellanen pilottitakki, kumihousut ja maiharit -asukokonaisuus. Mutta sitten mulla tuli ongelmia siinä sisäänpääsyssä. Ne vaati mua ottaan sen pilottitakin pois sillä perusteella, että se on ulkoasu ja ulkoasuja ei saanut tuoda sisälle.
"Siinä tuli melkonen vääntö siinä ovella, ja mua alkoo vituttaa. Meinaan, mä oon käyny näissä KC:n bileissä alusta asti, jo sillon kun Yazka pyöritti sitä hommaa ja sitten siihen tulee kaks pokee selittään mikä on ulkoasua ja mikä on fetissiasu. Mä kinastelin siitä hommasta joku puoli tuntia siinä ovella."
"Se oli iso halli, joka oli jaettua kahtia. Siinä oli lava jotenkin keskellä ja kaks deejiitä soitti samaan aikaan. Toisella puolella oli enemmän sitä mättöä ja tanssimusaa ja toisella puolella soitettiin hiljasemmalla ja vähän rauhallisempaa kamaa. Ehdottomasti yhdet parhaista KC:n bileistä", Jani kuittaa.
"Mä en muista tollasta jakoa, mutta saatto se niin olla", Esa miettii ja toteaa, että Janin tarkoittamalla rauhallisella alueella oli esillä fetissitaiteilijoiden töitä samaan tyyliin kuin useissa nykyisissäkin alan bileissä.
MaalausmaratonWarehouse Partyssa oli myös kolme kojua, joissa yhdessä tehtiin polttoraudalla tatuointeja, toisessa myytiin kaikkea SM:ssa tarpeellista nahka- ja metallisälää ja kolmannessa Nalle Virolainen teki vartalomaalauksia.
"Mun piti tehdä alkujaan vain kolmelle mallille maalaukset, mut sit siihen tuli porukkaa pyytään et tee mullekin ja niin mä tein maalausmaratonin. Mä maalasin yhtä soittoa aamuneljään, yhteensä 30 ihmistä."
"Mä muistan yhden mimmin, jolle Nalle maalas rintaliivit", Esa kertoo. "Se oli sellanen aran olonen ja ihan tavallisissa kuteissa. Se innostu siitä fiiliksestä niin että se tempas paidan pois ja sano Nallelle, että maalaa mun tissit. Se on mun mielestä paras esimerkki siitä, miten fiilis tarttuu ja ihminen innostuu tekemään jotain mitä se ei varmaan alkujaan itestään uskois."
"Ehdottomasti parhaat bileet, missä mä oon ollu", Mike Motor muistelee.
Kasvun aikaaSamana vuonna Hernesaareen avattiin KC:n toimiston yhteyteen oma dungeon, jonka rakentamisesta vastasivat Esa ja Masa. Mukana oli myös mittava joukko talkoolaisia. Tarvikkeita haalitiin innolla, jota vain alakulttuurissa voi ilmetä. Dunkkarissa oli tuolloin käytössä vinssi, slingi, wheel of torture/pleasure eli onnenpyörä, birdie cage eli lintuhäkki, domina/bondagetuoli eli valtiastuoli ja adult babies -sänky. Tämän laitteiston vuokra oli Kinky Infon mukaan ensimmäiseltä opastetulta tunnilta 450 markkaa ja seuraavilta tunneilta 350 markkaa. Myöhemmin opiskelijat ja työttömät saivat satasen alennuksen tilan käytöstä - tosin vain klo 12-16 välisenä aikana.
KC:n toimintaa pyörittänyt staffi piti yhteyttä jäseniinsä Kinky-infon avulla, jota toimitettiin useita numeroita vuodessa, julkaisi KINKY! -nimistä fetissilehteä sekä vielä Nalle Virolaisen teksteistä, kuvista ja sarjakuvista koottuja teemanumeroja. Omat verkkosivut avattiin 1997.
Yhdistys myi myös ulkomaisia fetissilehtiä ja -katalogeja sekä välitti vaatteita, välineitä ja kaikkia mahdollisia S/M-vitkuttimia. Jäsenyys oikeutti alennuksiin useissa helsinkiläisissä liikkeissä, joihin kuului vaate-, lävistys-, tatuointi- ratsutarvike-, meikkaus- ja seksiliikkeitä.
KC tiedotti jäsenilleen laajasti Pohjoismaissa ja Euroopassa järjestettävistä bileistä ja teki yhteisiä bailumatkoja muun muassa Lontoon Torture Gardenin ja tukholmalaisen Royal Madness Clubin bileisiin. Jälkimmäisen kanssa tehtiin muutenkin yhteistyötä. Lisäksi järjestettiin kursseja, kuten ”Slave Academy” sekä ”Top/Bottom ja Slave Girls”. KC pääsi arvostetun brittiläisen fetissilehden Skin Twon sivuille. KC:n jäsenet esiintyivät useissa haastatteluissa lehdistä televisioon.
"Se oli sitä kasvun aikaa”, Masa toteaa. ”Irma loi huippusuhteet ulkomaille. Se oli sen henkilökohtaisen työn tulosta. RMC:sta (Royal Madness Club) oli joskus useita vieraita noissa Suomenlinnan bileissä ja samaten Lontoosta kävi porukkaa. Asusteita tilattiin Lontoon House of Harlotista. Sitten saatiin tilat Hernaareen. Siellä oli toimisto ja dungeon ja hyvin tilaa järjestää pienempiä bileitä", Masa kertoo.
Seksimessujen yhteydessä yhdistyksen ständi saavutti legendaarisen maineen.
"Niitä ständeja joskus kyllä kaipaa", Masa kertoo. "Meillä oli kyl messujen parhaat osastot. Ihmisiä kävi tolkuttomasti ja ne viihty hyvin. Väliin jouduttiin vetään lippusiima yleisön ja laitteissa touhunnettein tyttöjen väliin, kun ne tuli vähän liian lähelle. Ihmiset tykkäs nähdä jotain erikoista, ei aina vaan R-kioskin kamaa."
"Sit kerran me oltiin jossain teekkaribileissä", Masa jatkaa. "Meillä oli tuotettua ohjelmaa, ständi ja muistaakseni valtiastuoli. Irma puhu mennessä, ettei sitten tyrkytetä tätä meidän juttua jos jotkut ei siitä tykkää, mut nehän oli ihan innoissaan."
Fetisismistä, sadomasokismista ja Kinky Clubista jaettiin tietoa myös flaeireiden kautta, joita aikoinaan löysi joka puolelta Helsinkiä.
"Mä pongasin Kinky Clubin flaierin jostain pornokaupasta. Mä otin yhteyttä ja sain sellasen tietopaketin. Myöhemmin mä liityin jäseneksi ja ilmotin, että olin vapaaehtoinen rakennus- ja talkooporukkaan. KC oli sillon näyttävästi esillä", Mike Motor kertoo.
Liite kc2.gif: Kinky Clubista jaettiin tietoa myös flyereiden kautta
KC:n historiikki, osa 5/5: Vuosituhat vaihtuuKirjoittanut MiaQ
(Julkaistu Tuntemattomassa maassa 21.05.2008)
Lepakon TallibaariKinky Clubin nimellä järjestettiin ensimmäisen kerran Suomenlinnassa bileet keväällä 1994. KC:lla kehittyikin lämmin suhde saaren entiseen muonavarastoon Kaponieri Coyetiin, jossa järjestettiin useat kinkybileet Prison Islandin nimellä. Helsingin Tulli- ja Pakkahuoneen Slave of Motion -bileissä yhdistettiin bändikeikkoja kinkybileisiin keväällä 1999.
Tuon ajan jäsenet muistelevat kuitenkin erityisellä kiihkolla Lepakon Tallibaarissa järjestettyjä bileitä, jotka olivat avoimia vain jäsenille. Noissa reilun sadan hengen juhlissa oli suurten kotibileiden lämpöä.
Masa, Esa ja Pete kertovat, että Lepakko oli ainoa paikka, johon kinkit pystyivät menemään sellaisena kuin olivat ilman, että tarvitsi peitellä mitään. "Meillä oli siellä vakimestat mihin pantiin koukut ja muut kiinni. Se oli yks tunti ja bileet oli pystyssä."
"Mulle on jäänyt mieleen ihmistarjotin. Siinä oli alaston mies ja nainen ja niiden päälle oli katettu naposteltavaa", Mike Motor sanoo.
"Hyvin sympaattisia pöytiä. Ihmiset ruokki niitä välillä", Nalle toteaa.
Tinttu: rajua mutta turvallistaYksi KC:n vakituisista esiintyjistä oli Tinttu, joka tuli mukaan jo 18-vuotiaana.
"Mulla on tosi positiivisia muistoja KC:sta. Se on ollut mulle koti ja kehto, jossa mä oon voinut miettiä ja kehitellä omia sadomasokistisia juttujani."
Kinky Clubin myönteisinä puolina hän piti sitä, että bileissä kävi eri ikäisiä ihmisiä ja että ihmiset olivat ennakkoluulottomia. Juhlat mahdollistivat bilettämisen ja esiintymisen lisäksi erilaisista taustoista tulevien ihmisten kohtaamisen avoimessa ilmapiirissä.
"Rajoja on mun mielestä aina kunnioitettu ihan eri tavalla kuin tuolla ns. normaalissa ravintolamaailmassa. Miehet esittävät asiansa ja jos sanoo ei, niin se on siinä. Samalla oppii itse suvaitsevaisuutta. Mulle oli sillon 18-vuotiaana hyvä opetus se, että seksi elää muuallakin kuin nuorissa ihmisissä."
Tintulle Kinky Club tarjosi näyttämön, jossa hän pääsi esiintymään.
"Ekoissa bileissä mä näin Soikun esiintyvän. Show'ssa hän työnsi piikkikoron toisen naisen sisään, ja se oli musta rajua, mutta samalla kaunista. Se kahden ihmisen välinen luottamus, että jotain tollasta voi tehdä. Se teki muhun vaikutuksen."
Tinttu itse halusi tehdä pehmeämpiä esityksiä, mikä hänen mukaansa KC:ssa myös hyväksyttiin. Esiintymisien myötä rajat ovat löytyneet ja myös siirtyneet.
"Joskus täytyy kokeilla juttuja, joissa löytyy omat rajat. Alussa mulla oli rajoina se, että ei paljasta pintaa, ei työnnetä mitään sisään enkä mä halunnut koskea toisen sukuelimiin. Kyllä ne rajat on siitä siirtyneet. Toisaalta se, mikä on rajua, on eri ihmisille eri asia. Musta lavapano on rajumpaa kuin viiltely, koska siinä mennään ihmisen sisään. Ja toisaalta viiltelyn voi näyttää yhtä kauniina tekona kuin suutelun. Voi viiltää nätisti ja softisti. Tärkeintä on se, että tekee sitä, mihin itse on valmis ja on miettinyt sen etukäteen."
Kinky Club oli Tintun mukaan turvallinen paikka hakea rajojaan.
"Kerran mä jätin yhden esityksen jälkeen mun orjatytön yhden porukan käsiin. Irma tuli siihen ja sanoi, että seuraa, mitä sille tehdään. Että mä oon siitä yhä vastuussa, ettei tapahdu mitään joukkoraiskausta tai muuta yhtä kauheaa."
Suomenlinnan bileet ovat jääneet Tintun mieleen parhaimpina.
"Parasta niissä oli sen paikan fiilis, jonka saatto tuntea huokuvan niistä kiviseinistä. Ja piha oli kuin keskiaikainen kylä. Joku laittoi ruokaa ja joku viimeisteli kynsiään."
Prison Island 2000Suomenlinnan perinteisiksi muodostuneita bileitä mainostettiin kesällä 1999 KC:n historian suurimmaksi ja tärkeimmäksi tapahtumaksi. Mainoksia olivat tutkailleet myös Helsingin poliisit, jotka tulivat paikalle ja takavarikoivat viinat sekä kassan.
"Joku muutos oli tapahtunut kesällä 1999," talkooaktiivi Mike Motor muistelee. "Kun mä menin talkoisiin Prison Island 2000 -bileisiin Suomenlinnaan niin vanha porukka oli koko lailla kaikonnut, ja mä kuulin että jotain känää oli meneillään."
Mike Motor erkani yhdistyksestä samana vuonna tultuaan siihen tulokseen, ettei sen toiminta vastannut hänen odotuksiaan.
"Lopullinen niitti oli Prison Island, kun sinne tuli poliisit ja roudasi ne viinat. Sitten siinä oli hässäkkää rahojen kanssa. Jäi vähän hämärä fiilis kaikesta. Mä ajattelin, että bilejärjestelyjä ei oltu hoidettu asianmukaisesti."
Prison Island 2000 oli kuitenkin vaikuttavat kinky-bileet. Ainakin eräälle nimeltä mainitsemattomalle ystävälleni, sanotaan nyt vaikka Artolle, jolle nuo bileet olivat ensimmäiset kinky-bileet.
"Se mesta oli sellanen yks iso kaari, yksi erillinen huone ja käytävä. Ei se mikään iso ollut, ja se oli aivan täynnä. Kynttilät paloi ja savukoneet sylki tulta. Musiikki hakkas tajuttoman kovaa. Ja ne upeet vaatteet mitä ihmisillä oli yllään. Ja siellä oli sen brittiläisen kumivaatefirman, sen House of Harlotin, vaate-esitys. Fantasia tuli lihaksi. Semmonen toinen ulottuvuus."
"Mun teki mieli olutta”, Arto kertoo bileiden legendaksi jääneestä käännekohdasta. ”Mut just silloin ne kytät tuli kahdella autolla ja kanto kaljat pois ja jotain vehtas siinä ikävän näköisinä. Otti ne kassankin. Niille heitettiin jotain herjaa, että niiden haalarit täyttää dresscoden. Mä ajattelin, että olis hyvä olla hiljaa, etteivät ne pane poikki niitä bileitä. Mä vähän epäilin ettei niistä oltu tehty mitään huvilupailmoitusta. Ja se kaljan myynti sillei arpajaismenetelmällä, että joka arpa voittaa. Ei se ole laillista.”
”No, poliisit lähti, bileet jatkui, mut mun teki kaljaa edelleen mieli. Sit mä näin yhden tanskalaisen dominan, joka piiskasi miehiä sellasen pukin luona. Mä menin kattoon sitä ja ajattelin, et mä haluun tohon. Se oli mun eka piiskaus ja se domina, se osas sen. Mä lensin. Siitä tuli mahtava fiilis, ja oluet unohtu sen siliän tien."
Vuosituhat vaihtuuUusi vuosituhat vei Kinky Clubin uuteen tilanteeseen. Talvella 2000 Jyväskylässä aloitti Bizarre Club ja kesällä järjestettiin Tampereella ensimmäiset Fetish Factory -juhlat. Myöhemmin samana vuonna Helsingin toinen alan klubi SMFR järjestäytyi uudelleen. Näiden kaikkien takana oli porukkaa, joka oli saanut ensikosketukset kinkyilyyn KC:n bileissä.
"Mä kiersin näissä KC:n bileissä ja myös kaikkialla Euroopassa koko 90-luvun", Bizarre Clubin perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja Tapsa muistelee.
"KC:n bileissä oli aina paljon tuotettua ohjelmaa. Me vedettiin mun parini kanssa yksityisiä sessioita ja mä huomasin, että ihmiset oli haltioissaan. Tää on se visio, jolle Bizarre on perustettu: että ihmiset itse on se juhla. Meillä onkin nykyään eniten näitä laitteita bileissä."
Chicken RunKesällä 2001 KC palasi juurilleen ja järjesti bileet samoilla makasiineilla kuin 10 vuotta aiemmin. Juhlissa esiintyi myös Byron ja SMFR:n puheenjohtaja NeitiNaru, joiden Chicken Run -esitys lienee visuaalisin ja rankin SM-show, jonka olen nähnyt. Siinä kana kiersi puomiin kiinnitettynä, kädet siiviksi sidottuina, Byronin antaessa omalla ainutlaatuisella tavallaan kyytiä piiskoilla ja raipoilla. Esitys päättyi kanan teloittamiseen. Show'n musiikki oli tavanomaisen mätön sijaan psykedeelistä iloittelua. Kaikki oli esteettistä asuista, musiikista ja äänistä lähtien.
Chicken Run on ikuistettu myös esiintyjän näkökulmasta romaaniin Neiti N:n tarina. Lue sieltä lisää.
Kinky Club aloitti 1991, jolloin toimi ainoastaan homo- ja bi-miehille tarkoitettu MCS-Finland - Tom's Club. Tänä päivänä fetissi- ja SM-yhdistyksiä ja yhteenliittymiä löytyy Helsingin lisäksi Jyväskylästä, Tampereelta, Turusta, Lahdesta, Porista ja Oulusta. Bileitä, kokoontumisia ja muita tapahtumia järjestetään kuukausittain eri puolella Suomea. Osakulttuuri on samalla avautunut ja lähestynyt valtakulttuuria. Joillekin kinkyily ei ole enää identiteetin kysymys vaan muodikas tapa bailata, mutta siihen tarinaan pääsee itse kukin osakseen. Kiitos KC:lle.
Tarkennukset, valitukset ja lisäykset: miaquu@gmail.com
Kirjoittaja muistuttaa, että tässä tekstikokonaisuudessa kyse ei ole yksiselitteisestä faktasta, vaan siitä, miten ihmiset muistavat asioita eri tavoin ja miten siitä muodostuu hauraiden kertomusten verkko. MiaQ kiittää haastatteluista 2001-2002 Ancelikhia, Artoa, Esaa, Jania, Jonkkua, Masaa, Mike Motoria, Nalle Virolaista, Peteä, Q:ta, Tapsaa, Tarua, Tinttua, Viliä, Yazkaa sekä erityisesti vielä Ancelikhia, Mike Motoria ja Nalle Virolaista arkistomateriaaleista. Lisäksi lähteenä on käytetty Yazkan kirjoitusta ”Kinky Club ja historiaa…”
http://www.yazka.com/yazka/haloo/kinkyclub.htm (julk. alunperin Yahoo-lehti)