Hey.
Kaivelin taannoin arkistojani ja löysin tämän lähes 20 vuotta sitten jostain netin syövereistä tallentamani tekstin. Harmillisesti osaa 2 siihen ei löydy, ei minulta eikä netistä. Tekstin alkuperäinen kirjoittaja on jo valitettavasti poistunut keskuudestamme, joten julkaisulupaa en tälle nyt pysty kysymään, mutta en usko että hän pahastuisi. Tässä siis raakaversio muokkaamattomasta .txt-tiedostosta, olkaa hyvä:
Mia U.
Kirjoittaja muistuttaa, että kysymys on muisteluista - ei totuudesta (jos sellaista on). Siellä, missä fiktio loppuu, sieltä alkaa fakta.
Kinky Club - 10 vuotta mättöä (vuodet 1991-1995)
Tämä on rakkaustarina - ainakin aluksi, ainakin tässä versiossa. Gimma lähtee 17-vuotiaana Japaniin etsimään itselleen budo-senseitä, opettajaa ja mestaria. Hän on treenannut 10-vuotiaasta saakka karatea, hän kuuluu Ruotsin maajoukkueeseen. Hän ei löydä henkisyyttä, ei opettajaa. Hän löytää kovan, aggressiivisen japanilaisen luonteen ja saa mustan vyönsä potkaisemalla yhden sensein lattiaan. Tämä luovuttaa arvostetun vyönsä tytölle, jonka unelmat putouksen alla mietiskelevästä taistelulajien mestarista murenevat.
Hän ei palaa kotiin. Hän jatkaa etsimistä pitkin Aasiaa: kung fu'ta Kiinassa, taekwondoa Koreassa, silatia Indonesiassa. Hän saa turpiinsa Singaporessa. Viisitoista vuotta lajeja ei säästä häntä kolmen miehen koplalta, joka ryöstää hänen rahansa ja hakkaa hänet sairaalaan.
Kymmenen vuoden kuluttua lähtönsä jälkeen hän palaa ensin Ruotsiin, josta siirtyy sitten Suomeen. Suomessa ihmiset ovat välittömämpiä kuin Ruotsissa. 10 vuotta kaukoidässä ja hän on kulttuurishokissa, kun palaa pohjolaan. Ruotsalaiset kysyvät ensin, millainen auto sinulla on ja missä olet töissä. Suomalaiset haluavat, että heidät jätetään rauhaan.
Baarissa hän kohtaa miestarjoilijan, joka soittaa asiakkaille poskea. Tämä onkin nainen. Heistä tulee pari. Intohimosta löytyy alistamisen ja alistumisen nautinto. He kiertävät kirjakaupat ja etsivät tietoa. Himolle löytyy kirjaimet. Ne ovat S ja M. Mitä vittua? Kuka muu?
Ancelikh: mättö alkaa
Vuosi on 1991, eikä Suomessa ole kuin yksi sadomasokistien klubi, ja se on MSC - Finland - Tom's Club. Sinne ei ole naisilla asiaa. Pariskunta päättää järjestää omat bileet. Paikaksi löytyy VR:n makasiinit, lavastus koostuu yhdestä vinssistä, johon orjan voi ripustaa roikkumaan. Siinä se. Kinky Club aloittaa toimintansa 29.6. 1991. Pariskunta on Ancelikh ja Yazka, jotka aloittavat klubin yhdessä Jonkun kanssa.
Bileisiin tulee parisataa henkeä mikä ei olisi onnistunut ilman jatkossa tärkeäksi osoittautuvaa kontaktia eli Nalle Virolaista.
"Mä olin tehnyt kavereitten kanssa pari numeroa SM-aiheista pienkustannelehteä nimeltään Chain, joka oli kai ajautunut jotenkin Yazkan käsiin. Hän otti yhteyttä. Mä tapasin Yazkan ja Ancelikhin ekan kerran kasin sporan päättärillä, jossa mä annoin Yazkalle Chainin tilaajien osoiteluettelon", Nalle muistelee.
Ensimmäisinä vuosina Kinky Clubin toiminta oli yksinomaan bileitä, ei mitään muuta. Juhlat järjestettiin aina mahdollisimman erikoisissa ja eksoottisissa paikoissa: margariinitehdas, Kaapelitehdas, Lepakko, makkaratehdas, Suomenlinna... pimeitä underground-bileitä, jotka veivät Ancelikhin kerran toisensa jälkeen rosikseen. Hän sai sakkoja luvattomien huvitilaisuuksien järjestämisestä, mutta tärkeintä oli, että bileitä riitti kolmen neljän kuukauden välein.
"Mä poljin fillarilla ympäri kaupunkia ja etsin mahdollisimman erikoisia mestoja, sellasia joissa pelkkä mesta sai aikaan fiilareita. Se oli tärkeetä", Ancelikh kertoo.
Toisinaan bileitä järjestettiin yhdessä MSC-Finlandin kanssa, mutta yleensä omin voimin. Muutaman kerran Kinky Club onnistui pääsemään ravintolaan, mutta kenkää tuli välittömästi liian rankkojen lavaesitysten takia. Linja näytti jatkuvan Ancelikhin Fetish Clubin kohdalla kesällä 2001. Tällä kertaa liikaa oli Villi-Iran nyrkkinainti.
Yazka: perustaja
"Mä perustin Kinky Clubin. Tai se lähti niin että mä olin Jonkun kansa kaljalla ja me tuumattiin, että miksi tässä maassa ei ole yhtään kaikille avointa sadomasokistien ja fetisistien klubia, joten me päätettiin perustaa sellanen. Jonkku tunsi entuudestaan SM kuviot ulkomailta ja sillä oli siitä paljon kokemusta."
"Ihmisiä me alettiin etsiä lehti-ilmoitusten avulla mut ongelma oli se, että siihen aikaan esimerkiks Hesarissa ei voinu käyttää sellasta sanaa ku sadomasokismi ja siks meiän piti käyttää kaikkia erilaisia kirjainyhdistelmiä ja kiertoilmoituksia mut ku me ekalla kerralla lähetettiin ilmotus jossa mainittiin Sadomasokistien klubi niin se tuli Hesarista bumerangina takas. Ainoo lehti joka hyväksy sen oli City-lehti, joka kai halus erottua edistyksellliseks tai jotain sellasta. Jos Nalle muistelee antaneensa Chainin listan niin kyl se musta muistaa asian väärin. Se lista tuli myöhemmin mut kyl ne ihmiset löyty nimenomaan näiden ilmotusten kautta. Ancelikh tuli kuvaan sit myöhemmin mun tyttöystävän ominaisuudessa.."
"Keskeinen tekijä oli ennen kaikkea Jonkku jolla oli kokemusta tästä hommasta ja tunsi nää SM-kuviot maailmalta. Mun ja Ancelikhin suhteella ei ollut mitään tekemistä Kinkyn alottamisen kanssa. Se on fakta."
"Joo mä muistan ku me istuttiin Yazkan kans kaljalla ja päätettiin, että tällanen klubi on saatava aikaan. Siihen aikaan oli tyylinä, että ku joku idea saatiin niin sitä lähdettiin heti toteuttaa", Jonkku muistelee. "Me alettiin sit järkkää niitä bileitä. Sen mä muistan ku me käveltiin siellä makasiineilla ja mietittiin mihin tulee stage ja mihin mitäkin mut en mä sitä muistan ketä ketä siinä oli siinä vaiheessa mukana."
Koska makasiineilla ei ole vessoja, ne korvattiin saaveilla, joihin ihmiset saivat virtsata. Vessaorjien tehtävänä oli huolehtia niiden tyhjentämisestä.
Kun Yazka päätti lopettaa Kinkyssä toimimisen, hän luovutti osoiterekisten Nallelle.
Nalle: jäsenet ja aktiivit
Kinky Club on alusta alkaen ollut ja on yhä pysynyt naisten valtakuntana jopa siinä määrin, että monet kirjeet on allekirjoitettu yksinkertaisesti "Kinkyn Ladyt". Alussa hommaa pyörittivät Ancelikh, Yazka ja Jonkku. Kaksi jälkimmäistä jäivät hiljalleen pois ja mukaan tuli nykyinen puheenjohtaja Irma sekä myöhemmin Taru. Harvoja miespuolisia järjestöaktiiveja olivat Nalle Virolainen ja Julle, joka perusti myöhemmin smurffit eli SMFR:n eli SM-Fetisistiryhmän, mikä onkin toisen historiikin veroinen aihe.
"Porukassa oli vain muutama aktiivi, joka teki ja järjesti. Kaksi kolmasosaa jäsenistä oli 30-50-vuotiaita miehiä, jotka etsi elämänsä dominaa ja halusi varjella julkisuuskuvaansa. Heillä oli sellanen asenne, että tehkää meille. Me ollaan jäseniä. Naiset oli yleensä lesboja tai sitten ne oli mukana jonkun miehen kautta. Ei ne miehet sitä elämänsä dominaa löytäneet", Nalle kertoo.
"Ne oli tätä salkkuporukaa, tiedätsä. Hyvin koulutettuja, hyvin tienaavia, hyvässä asemassa: toimitusjohtajia, poliitikkoja, kaikkea, helvetti. Mun piti kutsua bileisiin mun kimmafrendejä mukaan, hyvännäkösiä muijia ja niille vaatteet lainaks jostain pornokaupasta. Muutenhan siellä olisi ollut vain äijiä. Osa niistä gimmoista tykkäs fiiliksestä ja jäi, osa ei" Ancelikh kertoo.
Asetelma, jossa lähinnä naiset järjestivät lähinnä itseään vanhemmille, hyvin toimeentuleville masomiehille toimintaa, johti myös siihen, että järjestäjät kokivat varsin oikeutetusti olevansa oikeutettuja saamaan työstä rahallisen korvauksen.
"Kinky Clubilla on aina joku tehnyt rahaa mut mä en koe että siinä olis mitään moraalista ongelmaa ainakaan mun kohdalla. Kyllä mä myönnän että me jotka järkättiin bileet, myös jaettiin bileiden fyrkat", Ancelikh kertoo.
Tosin dokumenttien mukaan bileiden pääsyliput olivat 40-60 markkaa ja jäsenmaksu vain 50 markkaa, joten ei voi sanoa, että toiminnalla olisi pyritty rahastamaan. Siihen olisi toki ollut mahdollisuus.
Mutta se oli ongelma, että aktiiveja tekijöitä oli vähän ja näistä osa teki pitkiä ulkomaanmatkoja.
Kinky Club: jatketaanko?
Kolmannet bileet olivat tammikuussa 1992 Kaapelitehtaalla, minkä jälkeen alkuperäisistä jäsenistä ei ollut jäljellä oikeastaan ketään.
"Yazka jätti postituslistan mulle", Nalle muistelee. "Ancelikh lähti Malesiaan ja meitä oli enää mun lisäksi Irma ja Julle. Homma oli henkitoreissaan, kellään ei ollu kokemusta järjestötoiminnasta ja väliin meinattiin jo lyödä hanskat tiskiin. Myöhemmin lähinnä Irma alkoi hallita tätä järjestötoimintaa ja hänellehän tämä toiminta sitten siirtyi."
Mutta matkat päättyvät aikanaan ja lain kirjaimesta vähemmän välittävä Ancelikh palasi takaisin ja alkoi taas järjestää bileitä. Mättöä ei voi pysäyttää.
Kinkyt lavalla
Oma lukunsa Kinky Clubin historiassa muodostuu hätkähdyttävistä ja rankoista lavaesityksistä. Yhä tänä päivänä KC:een ja uudemman polven fetissiklubien esitysten selkein ero on siinä, että kun KC pyrkii kohti pahaa ja hurjaa lavameininkiä, niin nuoremman polven kinkyt pyrkivät kohti huumoria, väriä ja valoa. Uusi polvi ajattelee, että fettarikulttuurin ei pitäisi olla kipeää vaan hauskaa. Maailmassa on muitakin värejä kuin musta.
"Niin sen pitäisi olla", Ancelikh toteaa, "mutta Kinkylla lähti heti ensimmäisistä bileistä sellainen sykli liikkeelle, että kerta kerralta piti olla jotain hurjempaa. Totta kai siinä välissä oli jotain kesyä, mut sitten se meni taas siihen mättöön ja pornoon."
Ensimmäisten, Makasiineilla järjestettyjen, bileiden jälkeen pari esiintyjää oli shown jälkeen siinä kunnossa, ettei yksikään taksi ottanut heitä kyytiin. Ancelikh toteaa, että "Ne hakkas ja viilteli toisiaan siellä lavalla siihen malliin, ettei kukaan huolinu niitä auton penkkejä töhrimään. Ne oli ihan paskaks hakatun näkösii."
Toinen legendaarinen esitys oli show, jossa tapettiin kana tai kukko. Kolmasosa haasteltavista on sitä mieltä, että se oli kana ja kaksikolmasosaa on kukon kannalla. Joka tapauksessa taitelija toi eläimen vaivihkaa bilepaikkaan ja kätki sen järjestäjiltä salaa kaappiin.
"Ja vittu jengi tulee ihan pöyristyneenä selittään mulle että nyt meni liian pitkälle ja repi siinä mun naaman edessä klubin jäsenkortteja enkä mä edes tiennyt mitä siellä lavalla tapahtuu kun mä olin myymässä lippuja Mä menin kattoon tilannetta ja vittu siellä se kana vielä sätki. Mä ihmettelin, että haloo kundi, liikkuks sulla mitään päässä, että mitä vittua tää on. Ei tällaista pitänyt tapahtua."
Ironisen tilanteesta tekee se, että Ancelikh oli itse kerännyt nimiä addressiin, joka vastusti häkkikanojen kasvatusta jo vuonna 1993. Siis liki 10 vuotta ennen kuin eläinaktivistit alkoivat vapauttaa kanoja.
Vili: hoocee fiilarit
Yksi Kinky Clubin vakioesiintyjiä oli Vili, joka muistelee kukontapposhowta ja bileitä toisin.
"Ancelikh soitti mulle viikkoa ennen ja sanoi että sinne täytyy saada rankka show. Se oli se sama vanha diili: esiintyjille ilmaiset viinat ja ruuat, kuljetukset sinne ja pois."
"Bileet oli margariinitehtaalla ja siellä oli aivan vitun kylmä. Ja koska siellä oli niin kylmä, niin me kiskottiin ylhäällä backstagella sitä ilmasta punkkua huuleen, että me pysyttäis lämpiminä. Me ei oikein menty sinne bileisiin, vaan juotiin sitä punkkua. Ylhäällä ei ollu vessaa mut meillä oli tietysti jatkuvasti kauhee kusihätä ja vessa oli siellä alhaalla. Q törmäs vessajonossa kundiin, joka halus että kusis sen suuhun. Q kusi."
"Se tuli sinne ylös halus, että muutkin kusis sen suuhun. Näin tapahtu. Sit sinne backstagelle tuli vielä joku humalainen tyyppi ja sano et se toivois että sitä potkittas ja Kuu alko potkii sitä, ja sillä oli terävätä spittarit. Sillä kundilla oli sellanen valkonen paita. Ja se alko tulee vereen."
"Että mimmit oli aika hardcore-vireessä ku se niiden shown aika tuli. Niiden orja Zet halus, että sille tehdään tosi rankka HC-sessio ja se vinku että sille saa tehdä niin paljon ku haluaa.
Q: tilanne hallussa
Kyseinen orja oli Q:n ja Kuun vakio-orja, joka oli taiteilijoiden mukaan keski-ikäinen ja varakas mies. Hän halusi rankkaa SM:ää. Hän kesti rankkaa SM:ää.
"Sen kädet nostettiin ylös vinssiin. Sillä oli pääss kuminen huppu, josta näkyi silmät ja suut. Jalassa chapsit. Me lävistettiin sen nännit ja sukuelimet, me potkittiin sitä ja piiskattiin, ruoskittiin ja sitten Kuu anto sille sähköä munille ja mä vedin kuristuspannasta sen pään taakse ja painoin jalalla sen selän kaarelle ja piiskasin."
"Se sätki siinä ja sen suusta tuli valkosta vaahtoa ja sit se retkahti ihan veltoks. Se oli kyl hurjan näköstä, mut se sai", Q kertoo.
"Ihmiset luuli et se kuoli", Vili lisää. "Tai ainaki jotkut. Mä nostin sen harteille ja kannoin sen backstagelle. Se oli tyytyväinen. Se joi kuumaa kahvia ja hymyili korvasta korvaan ja sano ettei se oo koskaan saanu niin hyvin, et se oli sen elämän paras sessio. Se kundi sano, et se ei usko et mikään voi enää ylittää tätä."
"Ne kimmat oli tehneet sille kundille yhtä rankkoja sessioita ennenkin ja ne ties, mitä se kestää, mut yleisö ei tiennyt et se kestää sen. Se on ehdottomasti hoocein orja, mitä mä oon koskaan nähny."
Tilanne oli hallussa. Niin sanoo myös Q: "Kaikki hallussa."
Älä yritä tätä kotona.
Vili: liian rankkaa?
"Tän jälkeen Ancelikh tuli valittaa et se oli liian rankkaa."
Vili muistelee, että bileissä oli seinillä mustaa muovia ja käsirautoja. Ihmiset intoutuivat lukitsemaan partnereitaan niihin, mutta rautojen avaimet olivat liikkeissä, jotka raudat olivat lainanneet. Lopulta seinillä oli kiinni useita ihmisiä käsiraudoissa. Vili alkoi toisen miehen kanssa tiirikoimaan lukkoja auki.
"Mä en muista mitään tollasta", Ancelikh toteaa tähän.
"Sillä aikaa se kundi oli kivennyt lavalla sen kukon kanssa ja se tappo sen. Kuu kysy piloillaan et no millon se meinaa nussia sitä. Ja koko niiden bileiden hysteria kulminoitui tähän: ensin se sähköshow, ihmiset hysteerisina kiinni käsiraudoissa pitkin seiniä ja sitten tää kundi tappo sen kukon. Siellä oli niin mielettömät ja kipeet energiat, että sen takia niistä esityksistä tuli niin rankkoja. Ei se karannut käsistä. Se oli rankkaa mutta se oli hallussa."
"Siis missä bileissä?"
"Silloin kuulu syvä Buuu", Quu muistuttaa.
Ihmiset eivät hyväksyneet kukon tai kanan tappoa. Showmies joutui pakenemaan backstagelle, jossa hän kertoi Vilille, että kyse oli butoh-nimisestä rituaalista. Butoh-tanssi on kehittynyt sodanjälkeisessä japanissa, ja se ammentaa perinteisistä japanilaisista tansseista, kamppailulajeista ja meditaatiosta sekoittaen niitä moderniin länsimaiseen tanssiin. Butoh on fyysistä ja tavoitteena on yleisön ja esiintyjien välisen energian löytäminen. Avantgardistisena taiteenmuotona performanssit ovat kuitenkin viime kädessä taiteilijoidensa näköisiä ja oloisia.
"Butoh-esitysten energia ja fiilis on sama kuin fetissi ja S/M-skenen esitysten energia: saada yleisö tuntemaan se sama kipu ja tuska minkä esiintyjä tuntee", Vili toteaa.
Margariinitehtaan bileissä.
Makkaratehtaalla talvella 94
Vilin mukaan tällä kertaa Ancelikh soitti reilusti etukäteen ja tilasi sellaisen shown, jossa ei kuole eläimiä eikä keneltäkään lennä vaahto suusta. Hän kysyi, saisko lavalle enemmän mimmejä ja saisiko dom/sub -suhteen välillä toisinpäin.
"Mulla oli koulutyttö-spanking show" Vili aloittaa. "Mulla oli koulutytöksi puettu tyttö, joka tuli mun syliin sillei että mä nostin sen hameen ylös. Sillä oli E-kupin rinnat, ja se oli 16, mutta näytti 14-vuotiaalta. Mulla oli lattialla punasta poskipuuteria, johon mä välilä sotkin piiskaa. Ku mä piiskasin niin se näytti, et sen iho halkeaa."
Yleisö tajusi, ettö tyttö oli alaikäinen. Paikalle tuli poliisi.
"Ancelikh lähetti meille ylös sanan että alhaalla on poliisi ja se yrittää pidätellä niitä sen verran et me päästään karkuun. Sit me juostiin hangessa niissä vetimissä: meillä oli kumia päällä ja sillä kimmalla oli vekkiminihame, valkoinen paita, jonka alla kumirintsikat, pikkukengät. Itellä mulla oli kumiunivormu päällä."
Ancelikh: natseja videohuoneessa
Myös sen kerran yleisö ryntäsi bileistä karkuun, kun natsisympatioista tunnettu herra lupasi hoitaa bilein videohuoneen pornovideot. Kinky Clubin bileissä on yleensä pyörinyt fetissi- ja S/M-aiheisia videoita.
"Ei ne miehet hei voinut niitä himassa kattoo", Ancelikh toteaa.
Mutta kun näissä bileissä oli tullut tarpeeksi valituksia, Ancelikh meni katsomaan, mitä pornoa siellä oikein pyörii. Nauhalla pyöri paraillaan dokumenttia natsien kidutusmenetelmistä.
"Ku mä astun huoneeseen niin ruudusta tulee aitoo kuvaa siitä, ku natsit työntää tikkuja kynsien alle ja harjan vartta perseeseen. Ja mä olin taas, että mitä vittua, mitä tää on. Tiedätsä. Mä vedin piuhat pois seinistä ja menin takaisin narikkaan."
Kinky menee yökerhoihin
Ensimmäinen ravintola, joka kelpuutti Kinky Clubin tiloihinsa oli Hotel Inter-Continentalin yökerho Bar Coctails. Yksi ilta riitti. Vili kertoo: "Kuulta lävistettiin napa ja Q:lta ja Deeltä nännit. Rankan siitä teki se, että se oli tarkoituksellinen kivulias. Ensin tehtiin hitaasti reikä, sitten työnnettiin siihen muoviputki ja vasta sitten koru."
"Q:o oksensi ja pyörty, kun siltä lävistettii nännit, Dee rupes masturboimaan, kun sille laitettiin putket ja laukes, kun sille laitettiin koru. Verta tuli ihan kunnolla."
"Sitten siinä tuli yksi bailaaja joka halus että siltä lävistetään pillusta jotain ja me hurrattiin ja mesottiin ja niin... ja se mimmi masturboi julkisesti ja siitä valu verta melko juhlavasti. Lopuksi kaikki sankarittaret olivat yläosattomissa koko loppuillan."
"Se oli liikaa henkilökunnalle", Vili toteaa.
Horror Clubin kohdalla 1993 liikaa oli Nallen niittipyssy. Samaan aikaan, kun lavalla esiintyi Nalle Virolainen, yrityksen omistajat kävelivät sisään tutustumiskäynnille ravintolan toimintaan.
"Esitys piti sisällään kohdan, jossa mä piirsin nallen kuvan paperiin", Nalle kertoo: "Tai sitten mä kirjoitin siihen jotain, en nyt muista kumpi se sillä kertaa oli, mutta mä joka tapauksessa ammuin sen paperin nitomapistoolilla itseeni kiinni. Se näyttää rajulta ja siitä haavasta tulee aika paljon verta, kun sen tempasee irti mutta ei se loppujen lopuksi satu niin paljon, mitä voisi luulla. Niitit tulee niin lujaa että ne uppoaa helposti lihaan. Se on ennemminkin semmonen temppu. Mutta siellä Horror Clubilla nämä pukumiehet tuli just silloin sisään, kun mä olin lavalla, ja alkoi ihmetellä, että mistä täällä oikein tapahtuu."
Horror Club ei ottanut Kinky Clubia toista kertaan tiloihinsa.
Suomenlinna 1994: Prison Island
Keväällä 1994 Ancelikh kertoo löytäneensä parhaimman mahdollisen bilepaikan: Suomenlinnan Kaponieri Coyetin.
Suomenlinnan Coyet on ahdas, ennemmin pelkkä kaartuva käytävä, johon liittyy pari huonetta. Seinät ovat kiveä, lattia epätasainen ja osa huoneiden välisistä oviaukoista niin matalia, että niissä joutuu kumartamaan. Täydellinen S/M-bilemesta, täydellinen dungeon, mutta tilasta vie ulos vain yksi ovi. Onnettomuuden sattuessa ihmiset eivät olisi ehtineet ulos. Ja tila oli täynnä kynttilöitä.
Suomenlinnan bileet toimivat jonkinlaisena kulminaatiopisteenä monelle. Bileistä tulivat Clubin toiminnan kiihkeimmät. Ihmisiä saapui yli 600, kevätyö oli lämmin, bileisiin oli saatu järjestettyä S/M-välineitä, Kinkyn ulkomaankontaktit olivat tuottamassa tulossa. Paikalle odotettiin Lontoon skenesta Lucy-nimistä tunnettua dominaa. Nalle teki niissä bileissä rajuimman esityksensä.
"Mulla oli vasara, nauloja ja laudanpätkä ja mä naulasin kivespussit kiinni lautaan. Vaikka ei se siinä esitystilanteessa niin paljon satu, niin onhan ne paikat arat sitten jälkeenpäin. Kun siellä tilassa oli vielä sellainen väkimäärä, eikä siellä ollut pukeutumistiloja, niin olo oli aika tukala. Siellä piti liikkua kyynärpäätaktiikalla. Mulle alko tulla klaustrofobinen olo", Nalle kertoo.
Ancelikh: katastrofibileet
"Ne olivat täydelliset katastrofibileet. Siellä mätti kaikki", Ancelikh kertoo legendaksi jääneistä bileistä. "Me saatiin se Coyote keväällä ja sehän oli kylmä kuin jääkaappi. Meillä oli aina ongelmia tän lämmön kanssa. Ihmiset oli pienissä vaatteissa, tiedätsä, ja mestat oli kylmiä: margariinitehdas, makkaratehdas. Ja nyt tää kiviluola."
"Me hommattiin sinne lämpöpuhaltimet ja se lämpes hyvin mut sit seiniin tiivistynyt jää alko sulaa ja se valui sieltä seiniä pitkin ja tippui katosta. Siellä sato."
Samaa muistele Masa, joka oli ollut mukana ensimmäisistä bileistä lähtien mutta päässyt tai päätynyt talkooporukkaan juuri vuonna 1994, kun ensimmäiset Suomenlinnan bileet järjestettiin.
"Se oli kostea ja paska tippuu katosta ku ryminä laitetaan päälle. Semmosista homeisista levyistä me siellä rakennettiin esiintymislavaa. Siellä odotettiin jotain englantilaista staraa esiintymään, jotain Lucya. Mä en sit tiedä tuliks se."
Mitä luulet?
"Mä olin koko ajan yhteydessä mun poliisifrendiin, että onks kytät tulossa", Ancelikh jatkaa. "Siellä oli jengiä aivan älyttömästi ja mä kuulin myöhemmin että siellä oli kaikkea kamaa liikkeellä. Ihmiset nai kaikkialla. Se porukka levittäytyi niissä releissä puoleen Suomenlinnaan naimaan kaikkiin koloihin ja onkaloihin ja luoliin."
"Ja sit se Lucy. Se on oma tarinansa. Se oli mun oma kontakti silllä tavoin että mä olin tutustunut edellisenä vuonna erotiikkamessuilla tällaisen hypnotisoijaan nimeltään Robo. Se lupasi järkätä meille bileisiin tän Lucyn, tän Lontoon skenen tunnetuimman dominatrixin. Ja mä oon tähän Roboon yhteydessä heti aamulla ja kysyn, onko kaikki hallinnassa ja hän sanoo, että on, kaikki on hallinnassa. No, bileet alkaa ja mä soitan Robolle ja kysyn, onko kaikki hallinnassa. Joo, kaikki on hallinnassa ja että ne tekee just lähtöä sinne saareen. Okei hyvä."
"Kolmannen kerran, kun mä soitan niin ne on jo lautassa. Hyvä, mä meen niitä vastaan ja lautta tulee ja sieltä nouseen Robon, sen englantilainen frendi ja tää Minni, tää Tampereen likka. Ja mä oon, että mitä vittua tää nyt on, missä se Lucy on ja miks te tuotte tänne ton maalaislikan joka ei puhu edes kunnolla englantia."
"Ihan totta. Robo kelas että ne ei ollukaan saanu Lucya joten ne meinas heittaa tän parikymppisen Minnin lavalle esittämään Lucya. Voi vittu, silloin multa palo hihat täysin. Mä haukuin ne kaikki yhdessä ja erikseen siinä kaikkien ihmisten edessä. Jessus."
Myös diilerit olivat myös löytäneet paikan.
Vili: ei mitään estoja enää
"Siellä oli aivan helvetisti jengiä. Siellä oli tyypit, jotka teki siinä ulkona ruokaa. Paellaa tai jotain. Ancelikh oli hermona, kun Lucy ei tullu vaikka sen piti ja douppi karkas käsistä. Sinne tuli niin paljon porukkaa ettei 600 kuvaa sen jengin määrää. Siinä ulkona oli jo enemmän: mä en päässyt edes sisään. Se mitä tapahtu ulkona oli mieletöntä: siellä oli yks kimma, joka otti multa tosta vaan suihin, vaikka mä en edes tienny kuka se oli. Se fiilis oli siellä semmonen: kellään ei ollu mitään estoja enää."
Suomenlinna eli Viaporin linnoitus oli suurin rakennusprojekti, johon Ruotsi-Suomi koskaan ryhtyi Linnoitus rakennettiin 1700-luvulla suojelemaan Suomea mereltä tulevaa hyökkäystä varten. Linnoituksessa toimi ruotsalaisen kauden aikana myös useita salaseuroja, muun muassa kuuluisa Walhalla-orden. Vuonna 1772 linnoitus osallistui Kustaa III:n vallankaappaukseen, kun kuningasmieliset rakuunat ja kuningasta kannattaneet upseerit valtasivat linnoituksen. Venäläiset piirittivät linnoituksen talvella 1808. Piirittäjillä oli vähemmän sotilaita ja aseita kuin mahtavassa linnoituksessa, mutta Viapori antautui pian lähes ilman taisteluita. Kinky Club on järjestänyt linnoituksessa bileitä vuodesta 1994.
"Niiden brittien, niiden Garyn ja Robon takia siellä oli paljon Helvetin Enkeleitä järkkäreinä pitkin poikin Suomenlinnan laitureita. Nehän oli ite enkeleitä. No, niitä jätkiä oli jo siellä koleraltaalla, mistä se lautta lähti. Niitä oli ihan vitusti siellä, mut mä en nähny mitään ongelmia. Musta ne oli ihan asiallisesti."
"Ja jengi nai ja sessioi pitkin poikin saarea ja vetää douppia ja pilveä: nai ja sessioi pitkin saarta. Silmät seiso päässä. Aivan eläimellistä."
Ancelikh: ruumis lavalle?
"Mulle tultiin sanoon, että Ancelikh mitä nyt kun sulla on ollut tätä ruoskimista, viiltelyä, kukontappoa, sähköshokkeja, kidutusta niin mitä seuraavaksi. Tuodaanko lavalle ruumis? Mä vaan naureskelin että joopa joo, vai että ruumis. No, näitä tyyppejä kävi heittään tätä juttua pari kolme kappaletta, kunnes tuli se tyyppi, joka sano, et se ruumis ei oo mikään ongelma, että hän on hautausmaalla duunissa ja niitä ruumiinnussijoita kyllä löytyy. Silloin mä mietin että missä vitun sakissa mä oikein oon. Miten tää tähän on mennyt."
Miksi Ancelikh ei kontrolloinut esityksiä etukäteen ja illan aikana?
"Ei siinä ehtiny. Kaikki meni aina saman kaavan mukaan. Narikkatyypit oli ookoo, samoin lipunmyyjä, deejii oli sekaisin ja nää esiintyjät, nää taiteilijat, ne oli aina kaikkein hankalimpia, ne oli niinku pain in ass, tiedätsä. Ne selitti että tää on jotain poikkitaiteellista et sä ymmärrä ja sit ne heitti jotain ufojuttua mistä ei tajunnut mitään ja mä tuumasin että tärkeintä on että lavalla on show'ta. Sitä jengi haluaa, ihan totta: psykopaatit lavalle. Monta esitystä illassa. Ei mua niinku kiinnostanut mitä siellä lavalla tapahtu. Pääasia oli että tapahtu ja esiintyjät oli aina jälkeenpäin ihan onnessaan. Ne diggas, ihan oikeesti. Mulla oli ihan tarpeeksi kiirettä hoitaa se muu baletti ja että tuleeko taas kytät ja joutuuks tästä rosikseen."
Kinky Club: vuosikymmen taittuu
Joulukuussa 1994 jäsentiedotteessa ilmoitettiin, että Kinky Clubin toimintaa hoitamaan on rekisteröity yhdistys nimeltään SMF Finland ry. Sen työkentäksi määriteltiin Kinky Clubin toiminta, bizarre-bailujen ja muiden pienempi muotoisten tapahtumien järjestäminen sekä neljä kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenlehti. Yhdistys sanoutui irti politiikasta - paitsi kannanotoista, jotka koskevat fetisistien ja sadomasokistien etua - ja seuralaispalvelusta. Yhdistysrekisterissä ei tosin tiedetä mitään tällaisesta yhdistyksestä kunnes vuonna 1996 on rekisteröity yhdistys nimeltään Kinky Club K.C. ry. Nimi on saattanut muuttua rekisteröitymisvaiheessa, sillä yhdistyksen rekisteröiminen sääntötarkastuksineen yms. kestää vähintään puoli vuotta ja toisinaan nimeä joudutaan viilaamaan.
1990-luvun puolivälin jälkeen Kinky Clubin toiminnasta olivat jääneet alkuperäiset työrukkaset pois: Ancelikh Suomenlinnan bileiden jälkeen kyllästymisen ja henkilökohtaisten syiden vuoksi, Nalle sen takia, että järjestötoiminta vei kaiken ajan omaehtoiselta luovalta työltä, Yazka ja Jonkku jo aiemmin, Julle perusti oman putiikin. Vastuu siirtyi Tarulle ja Irmalle. Edellinen jatkoi puheenjohtajana, jälkimmäinen sihteerinä.
Taru ja Q: Military Camp
Tuore yhdistys eli vireää aikaa. Jäsenlehti ilmestyi neljästi vuodessa, jäsentiedote joka kuukausi. Samoin joka kuukausi järjestettiin klubi-ilta MSC:n tiloissa. Keväällä 1995 Taru organisoi Military Campin, jonne lähti neljä naista upseereiksi ja 10 jäsentä mokkereiksi. Quu oli mukana.
"Siellä oli kaikkea: sulkeista, koulutusta, saappaiden kiillotusta, piiskausta, simputusta, hevoskoulutusta, koirakoulutusta, kidutuskammio, alistamista, sähköshokkeja, lävistyksiä, henkistä nöyryyttämistä", Q luettelee.
Naisia oli ollut ohjaamassa eläkkeellä oleva upseeri, joka oli kertonut vanhoista simputuskeinoista ja komennoista. Naiset olivat myös pukeutuneet aitoihin univormuihin. Miehet, joita kaikki leiriläiset olivat, tekivät ruokansa ulkona nuotiolla, naiset söivät sisällä. Miehet joutuivat tekemään kaikesta virallisen anomuksen - jopa virtsalla käyntiin.
"Mä muistan että siellä oli yks tyyppi joka halus polttaa tupakkaa, mutta me otettiin siltä tupakat pois. Taru kysy siltä kerran, että haluaisko se vetää kamelia ja miesparka sano, että joo ja sit se joutu vetää yhtä camel-röökiä narun perässä ja huutamaan että mä olen kamelin vetäjä."
"Miehet on hulluja", Ancelikh toteaa nurkasta.
Kolmen päivän höykytystä Taru muistelee elämänsä pisimpänä yhtä mittaisena sessiona, jonka jälkeen olo oli pitkään aika hiljainen ja rauhallinen. Tarusta oli myös pikkuhiljaa kehkeytynyt Suomen virallinen SM:n puolesta puhuja. Häntä haastateltiin lehtiin, hän esiintyi radiossa ja television puheohjelmissa - esim. Hyvät, pahat ja rumat - ja antoi skenelle kasvot. Tarun johdolla Kinky Club painoi hartiavoimin duunia muuttaakseen edes pikkuisen Suomen kaksinaismoralistista tekosiveää seksuaalimoraalia. Samalla KC raivasi tilaa sille laajentumiselle, mikä on viime vuosien aikana tapahtunut.
Yllättäen yhdistyksen sihteeri Irma lähti ulkomaille kesällä 1995. Yhdistys lamaantui, mutta jäsenet vaativat toimintaa. Taru järkkäsi kesän lopulla bileet legendaksi jääneessä Nylon ravintolassa, jossa aikalaisten mukaan haisi seksi ja kiima valui pitkin seiniä. Bileiden jälkeen Taru lähti ja puheenjohtajaksi tuli Irma.
Elokuun lopulla ilmestyy historiikin toinen osa: Kinky Club vuodesta 1995 vuoteen 2001: 10-vuotta kinkyä.. Onneksi olkoon! Miauuuuuu. Sitä ennen Kinkyn ja skenen 90-lukua juhlistetaan FettariFestareiden Revival-Yössä, jonne saapuu yllämainituista taitelijoista Vili ja Q:uu, Nalle Virolainen, Taru ja Ancelikh sekä koko joukko muita aikansa legendoja.
www.tuntematonmaa.net/tamperefetish/revival.htmlMia U.
Tarkennukset, valitukset ja lisäykset miauu@kirkonpolttajat.zzn.com
Kirjoittaja muistuttaa, että kyse ei ole faktasta, vaan siitä, miten ihmiset muistavat asioita eri tavoin ja miten siitä muodostuu hauraiden kertomusten verkko. Kiitän haastatteluista keväällä ja kesällä 2001 Ancelikhia, Jonkkua, Masaa, Nalle Virolaista, Q:uta, Tarua, Viliä ja Yazkaa.
