Niistä sukupuolista

[Ninth]

Feird, Onko sulla jotain tutkimustietoa ja tilastoja tämän väitteen tueksi? Nimittäin lääketieteen maailma on nykyään tutkimustulosten perusteella hyvin yksimielinen siitä, että fyysiset korjaushoidot ovat henkilön hyvinvoinnin kannalta tehokkaampia kuin mitkään terapeuttiset menetelmät, jotka eivät yleensä toimi ja usein ovat jopa haitallisia. Terapiaa on siis yritetty monien maiden historiassa ensisijaisena hoitokeinona, mutta se on todettu huonoksi vaihtoehdoksi.

Katujia on, mutta heitä on kuulemma melko pieni määrä. Osa katuu hoitoja sen vuoksi, että esimerkiksi leikkaukset eivät ole heidän kohdallaan tuottaneet tyydyttävää tulosta, tai siksi että on rankempaa elää ns. läpimenemättömänä transihmisenä tässä yhteiskunnassa kuin vääräksi koetussa sosiaalisessa sukupuolessa (joissain paikoissa saattaa olla jopa vaarallista elää naisena, joka ei näytä syntymässä naiseksi määritellyltä), ja jotkut yksinkertaisesti kokevat tehneensä väärän ratkaisun ja päätyvät siihen että heidän kohdallaan syntymässä määritelty sukupuoli oli se oikea.

Lisää tietoa: https://transtukipiste.fi/ammattilaisille/suositukset-ja-hyva-hoito/

[Ninth]

Mutta ylipäätään jos tuohon henkisen puolen hoitamiseen olisi enemmän resursseja, siitä voisivat hyötyä hekin, jotka eivät osaa identifioida itseään kumpaankaan sukupuoleen. Biologinen ja henkinen sukupuoli eivät ole kuitenkaan toisistaan irrallisia asioita ja varmastikin moni olisi lähinnä helpottunut kun ristiriita pään sisällä saataisiin korjattua.

Tätä valaisisin vielä ihan omaan kokemukseen perustuen: oon siis tosiaan itse muunsukupuolinen ja mä en koe minkäänlaista ristiriitaa, hämmennystä tai ahdistusta oman sukupuoleni suhteen. Mulle mun sukupuoli on positiivinen asia ja iso voimavara, ja on ollut hyvin selkeä juttu pienestä pitäen.

Tuntuu siltä, että mun sukupuoli aiheuttaa hämmennystä ja ahdistusta lähinnä muille ihmisille, jotka sitten haluaisivat että mä jotenkin "korjaan" itseni, jotta heidän ei tarvitsisi potea näitä ties mistä kumpuavia ristiriidan tunteita.

Ainoa asia mikä tässä jutussa ahdistaakin on se, että valtakulttuuri on välillä vähän hankala paikka navigoida tälleen muunsukupuolisena. Voisin verrata tätä vaikka siihen, että kinkyistä liikkuu valtakulttuurissa hirveästi vääriä käsityksiä, joita mun pitää kohdata ja väistellä, ja joista jotkut ovat kipeitäkin, mutta silti mun kinkyys ei ole se asia mikä mulle aiheuttaa ahdistusta vaan se tuottaa mulle suunnattomasti iloa ja rikastuttaa mun elämää.

Kaikki eivät tietty koe omaa sukupuoltaan iloiseksi tai selkeäksi asiaksi, ja ehdottomasti toivon että he saisivat siihen sellaista apua ja tukea, joka auttaa heitä pääsemään sinuiksi oman sukupuolensa kanssa - oli kyse sitten ammattiavusta tai läheisistä, joiden kanssa voi pallotella ajatuksia turvallisesti. Terapia voi olla siihen hyvä tuki. Myös esimerkiksi tuolta Transtukipisteeltä voi saada tukea oman sukupuolensa pohtimiseen - ja täytyy sanoa että siellä ei tosiaankaan yritetä käännyttää ketään transsukupuolisiksi, vaan jotkut jutteluapua hakevat päätyvät siihen tulokseen, että he ovat cissukupuolisia, ja heidän sukupuoleen liittyvä ahdistuksensa on johtunut jostain muusta kuin transsukupuolisuudesta.

[Snooch86]

Mielestäni tässä keskustelussa on jäänyt vähemmälle huomiolle eräs ongelma, joka liittyy sukupuolen korjaamiseen silloin kun oma identiteetti ja biologinen sukupuoli ei kohtaa. Sivukaupalla on vaan vatvottu että millä nimellä ketäkin saa ja pitäisi kutsua ja kuka loukkaantuu mistäkin nimityksestä. Sen sijaan itseäni ihmetyttää miten löperösti nykyään suhtaudutaan hormonihoitoihin ja sukupuolenkorjausleikkauksiin, jotka ei ole kuitenkaan mitään pikkuoperaatioita. Tokihan näihin hoitoihin päästäkseen joutuu jo käymään pitkän prosessin läpi, mutta ajatusmaailma tuntuu olevan se, että päänsisäiset ongelmat ratkeaa hormoneilla ja uusilla sukuelimillä. Ristiriita biologisen sukupuolen ja sukupuoli-identiteetin välillä on kuitenkin psykologinen, ei fyysinen ongelma, joten apua ja ratkaisua pitäisi kehittää psykologisin keinoin. Enkä nyt tarkoita että sukupuoli-identiteettinsä kanssa kamppailevat tulisi sulkea johonkin mielisairaalaan tai tarjota epämääräisiä eheytyshoitoja rukoilemalla jeesusta. Mutta ammattimainen psykologinen apu on se, jota pitäisi olla saatavilla ja hoitomuotoja pitäisi kehittää siihen suuntaan, että mieli saadaan korjattua, ei fyysisiä ominaisuuksia. Leikkaus on tietysti helpomman kuuloinen vaihtoehto kun lääketieteen voimin ihmistä voidaan nykyään muokata vaikka minkälaiseksi, mutta on hyvin lyhytnäköistä laastaroida henkisiä ongelmia tällä tavoin. Lisäksi leikkauksiin liittyy aina omat riskinsä.

Jotenkin tuntuu että kun tälläisen mielipiteen esittää niin se lytätään heti transfoobisena ja koetaan hyökkäyksenä yksilön vapautta ja kehon itsemääräämisoikeutta vastaan, vaikka tarkoitus olisi puuttua sukupuolenkorjaamistarpeeseen huomattavasti pehmeämmillä keinoilla kuin leikkausoperaatioilla ja kemiallisilla hoidoilla.

Ja ylläoleva kommentti siis koskee niitä, joilla tosiaan on jonkinlaisia ongelmia identifioida itseään biologisen sukupuolensa mukaisesti ja tuntevat tarvitsevansa lääketieteen apua ongelmaansa. Kaikkihan eivät suinkaan tunne tarvetta tälläisille toimenpiteille. Tokihan pieni prosentti on heitä, jotka ymmärrettävästi voivat hyötyä korjausleikkauksesta jonkin kehityshäiriön tai vammautumisen takia, joten lääketiedettäkin tarvitaan joissain tapauksissa.

 Mutta ylipäätään jos tuohon henkisen puolen hoitamiseen olisi enemmän resursseja, siitä voisivat hyötyä hekin, jotka eivät osaa identifioida itseään kumpaankaan sukupuoleen. Biologinen ja henkinen sukupuoli eivät ole kuitenkaan toisistaan irrallisia asioita ja varmastikin moni olisi lähinnä helpottunut kun ristiriita pään sisällä saataisiin korjattua. Silti aihe tuntuu olevan jonkinsortin tabu eikä asialle oikein edes haluta tehdä mitään. Sen sijaan keskitytään keksimään uusia termejä ja sitten vaahdotaan kun niitä ei osata käyttää oikein.

Okei, tässä on joitain niin rajuja oletuksia että huhhuh.

Ensinnäkin: Transsukupuolisuutta on tutkittu ja yritetty korjata psykologian keinoin jo vuosikymmeniä. Toistaiseksi tulokset sellaisen muodostumisen käypähoidoksi suurimman osan kohdalla ei ole osoittautunut millään lailla mahdolliseksi. Psyykeen tiettyihin ominaisuuksiin psykologiset hoidot eivät vain ole riittävät. Tiede ei myöskään pysty todistamaan ongelman olevan pelkästään psyykeen ongelma, kuten ei homoseksuaalisuudenkaan kohdalla. Toisin sanoen korjausmahdollisuudet ovat sitä myötä rajalliset.

Et ehkä itse ole transfoobinen, mutta tekstissäsi vilisee asioita minkä perusteella voisi päätellä sinun pitävän transsukupuolisuutta ja muunsukupuolisuutta sairautena, ja nimenomaan mielen sairautena. En yhtään ihmettele että ihmiset joita asia koskee voivat kokea sen loukkaavana.

Loppuihin pointteihisi on jo vastattu ketjun aikana, joten laitetaas vastakysymyksiä: Luuletko että psykologisen hoidon keinoin sinusta voisi tehdä ei-heteron? Tai ei-kinkyn? Voisiko psykologisin hoidoin mielestäsi sinusta tehdä aseksuaalin?

Laitetaan vielä aiheeseen liittyvää tutkimusluettavaa. 52 laajaa tutkimusta ympäri maailman, kerättynä Cornellin Yliopistolla. Siellä selviää mm. tilastoja katumismääristä ja hyvinvoinnin muutoksesta hoitojen edetessä: https://whatweknow.inequality.cornell.edu/topics/lgbt-equality/what-does-the-scholarly-research-say-about-the-well-being-of-transgender-people/

[bikantti]

Vastaan lähinnä Feirdin kommenttiin. Itse ymmärsin kommentin niin, että ihan aina ei tarvittaisi fyysistä hoitamista, hormoneja ja leikkauksia, vaan joskus kyse voi olla ei-binäärisestä identiteetistä ja tuen tarpeesta siinä, miten sopeutua vaikka yhteiskuntaan, joka kuitenkin on aika cis-normatiivinen ja binäärisesti jaettu miehille ja naisille. Eli miten ilmaista omaa sukupuoli-identiteettiä ja miten olla sen kanssa ns. kotonaan, kun yhteiskunta on mitä on. Eli tarjottaisiin aikaa tälle pohdinnalle ja asian tunnustelulle ammattilaisen tukemana, sen sijaan että heti ensi sijassa mietittäisiin nopeasti korjaushoitoprosessiin hakeutumista. Tästä olen samaa mieltä, että tätä tukea tulisi tarjota, eikä sen tulisi poissulkea sukupuoli-identiteetin tutkimusprosessia. Sukupuoli-identiteetin tutkimusprosessi on tutkimusprosessi, ei hoitoprosessi. (Lisään, että koska jokaisen oma henkilökohtainen asia, niin jokainen tekee siinä omat valintansa ja minusta se on oikein. Mutta koska erikoissairaanhoito on asetettu ns. portinvartija-rooliin, niin se voisi tarjota myös tukea eikä pelkkää arviointia ja välttämätöntä hoitoa.)

Ninth tosiaan jo kirjoittikin, että oman sukupuolen ilmaisun, identiteetin, ilmiasun jne. kaiken kanssa apua saa esim. Transtukipisteestä. Kaikki eivät kuitenkaan mene sinne, koska vaatii oma-aloitteisuutta ja tietysti paikalla on jokin maine ja mielikuvia, jotka osalla voivat vaikuttaa sinne hakeutumiseen. Nähdäkseni se varsinainen puutos on erikoissairaanhoidossa, jossa tulisi olla osaamista tukea ihmisiä mitä moninaisimpien identiteettikysymysten kanssa, jotka uhkaavat mielenterveyttä (koska on raskasta elää enemmistön yhteiskunnassa kun itse on vähemmistöä).

Lisään loppuun disclaimerin, että kommenttini on vain valistunut arvaus tietystä näkökulmasta. Itse olen cis-sukupuolinen ja mieluummin näen keskusteluareenalla ihmisiä, joita asia koskettaa henkilökohtaisesti.

[Kahlitsija]

Vastaan lähinnä Feirdin kommenttiin. Itse ymmärsin kommentin niin, että ihan aina ei tarvittaisi fyysistä hoitamista, hormoneja ja leikkauksia, vaan joskus kyse voi olla ei-binäärisestä identiteetistä ja tuen tarpeesta siinä, miten sopeutua vaikka yhteiskuntaan, joka kuitenkin on aika cis-normatiivinen ja binäärisesti jaettu miehille ja naisille. Eli miten ilmaista omaa sukupuoli-identiteettiä ja miten olla sen kanssa ns. kotonaan, kun yhteiskunta on mitä on. Eli tarjottaisiin aikaa tälle pohdinnalle ja asian tunnustelulle ammattilaisen tukemana, sen sijaan että heti ensi sijassa mietittäisiin nopeasti korjaushoitoprosessiin hakeutumista. Tästä olen samaa mieltä, että tätä tukea tulisi tarjota, eikä sen tulisi poissulkea sukupuoli-identiteetin tutkimusprosessia. Sukupuoli-identiteetin tutkimusprosessi on tutkimusprosessi, ei hoitoprosessi. (Lisään, että koska jokaisen oma henkilökohtainen asia, niin jokainen tekee siinä omat valintansa ja minusta se on oikein. Mutta koska erikoissairaanhoito on asetettu ns. portinvartija-rooliin, niin se voisi tarjota myös tukea eikä pelkkää arviointia ja välttämätöntä hoitoa.)

Ninth tosiaan jo kirjoittikin, että oman sukupuolen ilmaisun, identiteetin, ilmiasun jne. kaiken kanssa apua saa esim. Transtukipisteestä. Kaikki eivät kuitenkaan mene sinne, koska vaatii oma-aloitteisuutta ja tietysti paikalla on jokin maine ja mielikuvia, jotka osalla voivat vaikuttaa sinne hakeutumiseen. Nähdäkseni se varsinainen puutos on erikoissairaanhoidossa, jossa tulisi olla osaamista tukea ihmisiä mitä moninaisimpien identiteettikysymysten kanssa, jotka uhkaavat mielenterveyttä (koska on raskasta elää enemmistön yhteiskunnassa kun itse on vähemmistöä).

Lisään loppuun disclaimerin, että kommenttini on vain valistunut arvaus tietystä näkökulmasta. Itse olen cis-sukupuolinen ja mieluummin näen keskusteluareenalla ihmisiä, joita asia koskettaa henkilökohtaisesti.

Tuohon puutteeseen erikoissairanhoidossa. Menee vaikeaksi. Psykiatria luetaan osaksi erikoissairaanhoitoa, mutta kuten tästäkin keskustelusta käy ilmi, eivät trans-ihmiset ole sairaita. Erikoissairaanhoidon tärkein tehtävä on hoitaa sairauksia, ei tarjota laaja-alaista psykososiaalista tukea. Se on kunnallisen sosiaali- ja terveydenhoidon tehtävä. Eli niin nurinkuriselta kun se kuulostaakin, ei ole rakenteellisesti kovin helppoa toteutta sitä, että leikkauksen tekevä kirurgi ja ymmärtävä ääni puhelinkeskuksessa olisivat molemmat erikoissairaanhoidon työntekijöitä. Lainsäädäntö rajaa toimintaa näissä. Toki jos sote ja maakuntauudistuksen myötä perusterveydenhoito ja erikoissairaanhoito yhdistyvät samaksi organisaatioksi, voi tämäm tyyppinen toiminta helpottua. Nykyisin, jos yrittää astua niiden välisten rajojen yli, astuu usein jonkun varpaille.

[bikantti]

^ ... mutta vähemmistöstressi hyvin usein johtaa masennukseen, ahdistukseen (sekä lisää itsemurhariskiä, syrjäytymistä) jne. jotka ovat psykiatrian puolella hoidettavia häiriöitä. Näen haastavana idean, että perusterveydenhuollossa olisi riittävää osaamista käsitellä näin monimutkaisia asioita. Toki, olisihan se hienoa.

Vielä hienompaa itse asiassa olisi, ettei kyseessä aina tarvitsisi olla terveydenhuollon asia, vaan muunlainen tuki. Vielä kun tätä ajatusta venytän, niin olisikohan sukupuolen moninaisuuden kanssa helpompi olla hyvinvoivana yhteiskunnassa jos sukupuoli nähtäisiin moninaisemmin kuin mitä se tällä hetkellä nähdään. . .

***

Vielä kun pohdin, niin laajassa tuttavapiirissäni tiedän huomattavasti enemmän nuoria aikuisia, jotka ovat FtM kuin MtF. Sen sijaan vanhemmassa väestössä tiedän lähinnä MtF, jotka toteuttavat sitä osa-aikaisesti ja kokevat kertomansa mukaan helpottavana vapautua miehisistä rooliodotuksista ja olla herkempiä. Otanta on täysin valikoitu, mutta JOS on laajemminkin ilmiötä, että nuoret aikuiset hakeutuvat prosessiin FtM niin onko silloin lähtökohtana vain heidän yksilökokemuksensa vai esim. se, että yhteiskunnassa ihannoidaan liikaa maskuliinisia ominaisuuksia... Mikäli yhteiskunnassa on vikaa, todella toivoisin että yhteiskunta muuttuisi eivätkä yksilöt. En ymmärrä, mikä muu voisi selittää sitä, että FtM on enemmän kuin MtF.

[Lily]

Apua, siis olin vahvasti sitä mieltä etten tähän keskusteluun ottaisi osaa, koska en sen enempiä halua hämmentää soppaa,mutta heitämpä oman mielipiteen nyt kuitenkin..

Olen hämmentynyt ensinnäkin siitä että olen ilmeisesti hyvin onnellisessa asemassa siinä että tuntemani muun sukupuoliset sekä trans taustaiset sekä cis sukupuoliset eivät ole minulle ainakaan koskaan tuoneet julki tai ilmi minkäänlaisia nimikkeitä joita en olisi ymmärtänyt tai sisäistänyt. Itse en koe nimikkeillä olevan niin kovin paljoa käyttöä ihmisestä puhuttaessa tai vaikkapa jos halutaan kiinnittää ihmisen huomio.
Ajatuksena se että olisin viettämässä aikaa bileissä ja joku haluaisi huomioni kutsumalla minua::"ylipainoinenkeskiikäinenvalkoihoinenpanseksuaalicissukupuolinendomme" ei kovastikaan olisi miellyttävä lause..(toimii paremmin kun käyttää minusta haluamaani nimikettä, tässä yhteydessä Lily..).

Tämä nyt oli oma väännelmäni siitä että vaikka kaikki yllämainitut asiat ovat totta, niin ei ole tarvetta kutsua minua millään noista "nimikkeistä", kontaktin saa helpoiten käyttämällä nikkiä esim.

Sain kyselyn livenä :"ootko sä tai ootko ollut joskus mies", ja mielestäni jos sillä asialla olisi merkitystä sen hetkisestä keskustelussa,olisi kysymys voinutkin olla fiksu, mutta jos vastauksella ei ole mitään merkitystä, niin pitääkö minun vastata? Tuolloin vastasin että ainakin mulla on henkisesti munaa enemmän kun kysyjällä ja heitin vastavuoroisen kysymyksen että miten hän on sinut itsensä kanssa vaikka ei aina potenssi riitä.. jonka jälkeen kyllä keskustelu jatkui, mutta ei ollut kummallekkaan enää miellyttävää.

Itse en kovasti ole nimike ihminen, ei se tarkoita että muut eivät saisi olla.
Terri: "oo hiljaa" biisi onkin oiva omalta osaltani lopettamaan kommentointini tällä kertaa.
Mielestäni se on sopiva tapa osoittaa se että jos biisin sisältö kolahtaa hyvässä tai pahassa niin biisi on tarpeellinen

[Mixer]

Komppaan Kahlitsijaa tässä tuon julkisen terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon hankalasta dilemmasta. Päästäksesi psykoterapiaan, koskien toki mitä tahansa mielenterveysongelmaa, sinun pitää olla sairas. Diagnosoitu, pitkään perusterveydenhoidon keinoin yritetty parantaa, ja sitten pääset sinne jonoon, jotka ovat yleensä pitkiä. Seksuaali-identiteetin ongelmat ovat varmasti yksi sellainen, pitkä prosessi kaikille osapuolille. Vaikka olen täällä vaaditulla statuksella cis- nainen, enkä vertaiskokija, uskoisin, että moni pääsisi helpommalla ja kevyemmin eteenpäin prosessissaan matalamman prosessin kautta. Jos ja kun joudut todistamaan olevasi "jotain" liian usein, liian kovin sanoin, alkuperäiset ongelmat voivat jäädä toissijaisiksi.

[Sara-Little]

Sukupuolen korjaus operaatio ja prosessi on aika pitkä ja kivinen tie. Miuu eniten huolestuttaa prosessissa hylättyjen osuus ja miten prosessissa hylätyt ihmiset sitten "hoidetaan" prosessin jälkeen. Itse oon työskennellyt paljon nuorten parissa ja nähnyt pari tilannetta mitä on tapahtunut kun joku on saanut jostain syystä hylsyn ollessaan vielä suhteellisen herkässä vaiheessa.

Itsellä termit on myös tärkeitä. Olen tunneyliherkkänä ihmisenä joskus jopa termien vanki mutta toisaalta nämä termit ovat vain osa minua. Kertovat minulle myös omasta itsestäni.

Viimeisimpänä ehkä mainittakoon myöhäis herääminen että olen sittenkin ehkä polyamorinen. Oon ollu kaksi viikkoa ihan sekaisin kun on ollut poikkeavia tuntemuksia ja niiden tulkitseminen termillä on rauhoittanut minua paljon. Nyt voin olla jälleen oma itseni.

Jätän tämän tähän.

[bikantti]

^^Mixer, mitä tarkoitat ns. matalammalla prosessilla? Ihmisellä on oikeus saada lähete sukupuoli-identiteetin tutkimusprosessiin esim. terveyskeskuslääkäriltä.

[Sara-Little]

Komppaan Kahlitsijaa tässä tuon julkisen terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon hankalasta dilemmasta. Päästäksesi psykoterapiaan, koskien toki mitä tahansa mielenterveysongelmaa, sinun pitää olla sairas. Diagnosoitu, pitkään perusterveydenhoidon keinoin yritetty parantaa, ja sitten pääset sinne jonoon, jotka ovat yleensä pitkiä. Seksuaali-identiteetin ongelmat ovat varmasti yksi sellainen, pitkä prosessi kaikille osapuolille. Vaikka olen täällä vaaditulla statuksella cis- nainen, enkä vertaiskokija, uskoisin, että moni pääsisi helpommalla ja kevyemmin eteenpäin prosessissaan matalamman prosessin kautta. Jos ja kun joudut todistamaan olevasi "jotain" liian usein, liian kovin sanoin, alkuperäiset ongelmat voivat jäädä toissijaisiksi.

Sukupuolen korjaus prosessin lähetteen saa lääkäriltä ilmoittamalla lääkärille että haluaa lähetteen sinne. Kenelläkään muulla ei ole oikeutta tutkia sukupuolidysforiaa. Niitä tutkitaan vain kahdessa paikassa. Helsingin Meilahdenssa ja Tampereella. Lähete muuhun tutkimukseen esim psykologille on väärin

[bikantti]

^ Paitsi jos ne tehdään samanaikaisesti niin se voi olla ihan hyvää hoitokäytäntöä. Riippuen perusteista.

[Sara-Little]

^ Paitsi jos ne tehdään samanaikaisesti niin se voi olla ihan hyvää hoitokäytäntöä. Riippuen perusteista.

Prosessiin kuuluu psykologin keskusteluita. Eli ei voi tehdä lähetettä muualle kuin transpolille ja piste. Se on virhe jos tekee ilman suostumista

[Kahlitsija]

Hain juuri sitä, kun tässä keskustelussa on ilmaistu, että on loukkaavaa ehdottaa trans ihmiselle psykiatrista hoitoa. Siitä johdin päätelmäni, että jos psykiatria ei käy, jää vaihtoehdoksi sosiaalitoimi ja perusterveydenhuolto. Jotka ovat kuntien vastuulla, eivät erikoissairaanhoitoa. Tämän takia kritisoin näkemystä siitä, että erikoissairaanhoitoa vastuutettaisiin huonosta asian hoitamisesta, jos se tarjolla oleva palvelu siltä puolen ei kelpaa. Jos taas lähete psykiatriaan kelpaa, ei ongelmaa, johon vastasin ole olemassakaan.

[bikantti]

^ Paitsi jos ne tehdään samanaikaisesti niin se voi olla ihan hyvää hoitokäytäntöä. Riippuen perusteista.

Prosessiin kuuluu psykologin keskusteluita. Eli ei voi tehdä lähetettä muualle kuin transpolille ja piste. Se on virhe jos tekee ilman suostumista

Tarkoitin esim. kuviteltua tilannetta, jossa henkilö pyytää lähetteen sukupuoli-identiteetin tutkimusprosessiin ja saa sen JA samanaikaisesti hänen kanssaan keskustellaan lähetteestä psykologin tutkimuksiin esim. oppimisvaikeuksien tai adhd-piirteiden tarkemmaksi selvittämiseksi. Voi lähettää samanaikaisesti ja se ei ole virhe, mikäli henkilö on itse suostuvainen. Nämä ovat siis toisistaan erillisiä asioita tuossa kohti.

Lisäksi voi esim. tehdä lähetteen psykiatrialle masennuksen tai sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi, jos henkilö taas kerran on siihen suostuvainen. Sekään ei ole virhe ja edelleen erillinen asia.