Luottamuksesta

[scar]

Eli
Luotolla saa ja shetlanninponilla köpöravia

Mistä se luottamus ihmisiin syntyy ja milloin se kuolee?

(Kun tulin äidiksi ja siitä eteenpäin,pienenin hirveästi-tajuilin,etten olekaan kaikkivaltias- olenkin heikko ja särkyvä,epävarma,kaikki on epävarmaa..
Ja kuitenkin oli pakko olla luja kallio,kaikkitietävä,murtumaton,jopa epäinhimillinen-
Jossain kohden se murtui,vaikkei olisi pitänyt,ei missään nimessä olisi saanut käydä niin-)

Miten voi ikinä saada luottamuksen takaisin,jos on ollut "Master" joillekin, ja sitten mokannut,ei ole pystynyt olla sanojensa mittainen kaiffari..-

Onko kokemuksia? 

[vila]

Aikuisen ihmisen pitää omistaa virheensä. Jos on ollut paska niin pitää myöntää olleensa paska, pyytää anteeksi ja olla tulevaisuudessa vähemmän paska. Minusta on itsekästä odottaa muilta anteeksiantoa. Aika harvoin pystyy luottamuksen palauttamaan takaisin kun se kerran kunnolla menee.

[scar]

Aikuisen ihmisen pitää omistaa virheensä. Jos on ollut paska niin pitää myöntää olleensa paska, pyytää anteeksi ja olla tulevaisuudessa vähemmän paska. Minusta on itsekästä odottaa muilta anteeksiantoa. Aika harvoin pystyy luottamuksen palauttamaan takaisin kun se kerran kunnolla menee.

Onhan ihminen jokseenkin itsekäs..ainakin paljon ajatukset pyörivät myös oman itsen ympärillä.

Jos ei odotakaan anteeksiantoa,mutta ilman sitä on tosi vaikea elää..tiedän,ettei kaikkea voi antaa anteeksi,mutta jos tajuaa,että kaikki tekevät joskus virheitä,erehtyvät tahtomattaankin,eikö se vähän auta?
Joskus oli pakko opetella pyytämään ja antamaan anteeksi useinkin..

Luottamus- oi että se on joskus vaikeaa

[vila]

Anteeksiantohan ei tarkoita sitä, että voisit korjata välit ja kaikki jatkuisi niin kuin ennenkin.

Itse luotan niin harvoihin ihmisiin, että jos heistä joku pettäisi luottamukseni niin voisin antaa sen ehkä anteeksi mutta se ei ikinä paikkaisi välejä. Koko ihmissuhde pitäisi rakentaa alusta ja se muodostuisi toisenlaiseksi. Se olisi aika raskasta kun samalla pitäisi käsitellä luottamuksen rikkomisen auttama ahdistus. Luulisin, että se on aika monella muullakin ihmisellä näin. Ja jos suhde on alunperin rakentunut vain tiettyjen asioiden ympärille niin sitten pitää lähteä etsimään onko muita asioita, joiden ympärille se voisi muodostua.

[Ori]

Olen oppinut että ihminen joka pettää lupauksensa kerran tekee sen todennäköisesti myös toisenkin kerran. Kavereleille olen valmis antamaan anteeksi pahaakin urpoilua, mutta jos jotain luvataan niin siitä pidetään kiinni. Ne voi olla pieniäkin juttuja mitkä paljastaa ihmisen todellisen luonteen.

Kerran esimerkiksi soitin kaverille ja pyysin kaljalle. Hän valehteli että tänään on niin kiire ettei kerkeä. No lähdin yksin ja sattumalta menin paikkaan jossa kyseinen henkilö istui iltaa. Käännyin ovella ympäri ja menin toiseen paikkaan. En enää koskaan vastannut puheluihin ja välit oli sillä selvä. Ollaan nähty tämän jälkeen bileissä ja juteltu niitä näitä, mutta kavereita ei enää olla.

Toimin aina näin koska en halua olla tekemisissä ihmisten kanssa joiden sanaan ei voi luotaa.

[Ansku]

Hmmm. Onhan noita tullut vastaan. Isoja traumoja ja kavereita, jotka eivät maksa velkojaan jne. pikkupaskaa.

Mikään näistä ei kumminkaan ollut yhtä paha, kun tajusin, että olen itse pettänyt itseni. Nuorempana halusin löytää ihmissuhteen ja vaikka kaikki merkit oli ilmassa ja sisäinen intuitio kirkui punaista, niin kyllä piti melkein kolme vuotta lapioida sellaista ihmissuhdepaskaa, että huh huh. Tämän jälkeen oli hyvin hyvin vaikeaa luottaa itseensä.
Aika tekee tehtävänsä. Sitä oppi antamaan itselleen anteeksi ja jälleen luottamaan itseensä ja lopulta suhde itseeni korjautui vahvemmaksi kuin ennen.
 (*Snort* voitteko uskoa, että 36 vuotias ois jotenkin fiksumpi kuin 22 vuitias? No shit?!) 

[lamie]

Opin aivan liian nuorena ettei ihmisiin voi luottaa. Sulkeuduin ja olin vaan pintapuolisesti olemassa. Koin valtavan ristiriitaisena sen että persoonani ei vastannut sitä opittua persoonaa. En siis luottanut edes omaan itseeni. Opin varautumaan kaikkiin tilanteisiin ja pyrin minimoimaan luottotappiot.

Jossain vaiheessa oli pakko tehdä asialle jotain ja siitä alkoi pitkä matka jonka varrella olen oppinut luottamaan tietyissä tilainteissa ja hakeuduin turvallisen tuntuisiin suhteisiin. Sattui ja tapahtui kaikenlaista ja loppujen lopuksi "turvallinen" avioliittoni päättyi tavalla jota en olisi koskaan voinut odottaa. Tuo taktiikka oli osoittautunut täysin epäonnistuneeksi.

Sen jälkeen ole paljon työstänyt luottamista ja olen mm. löytänyt itsenikin tilanteessa jossa olen pettänyt luottamuksen. Pahasti. Se tuntui todella pahalta, jopa pahemmalta kun se että sinut petetään, mutta siitäkin on päästävä eteenpäin.

Paljon on matkaa kuljettu luottamuksen kanssa ja yhtä paljon on varmaan matkaa jäljellä.

Sen olen kuitenkin oppinut että en halua enää elää elämää jossa en luota muihin kun itseeni. Olen oppinut ottamaan riskejä ja vaikka välillä ei mene niin hyvin niin enimmäkseen olen pärjännyt aika hyvin. Jatkan harjoituksia sillä elämä on paljon parempaa kun uskaltaa.

[Luminukke]

Liian pitkään olin elämässäni sinisilmäinen ja nyt on tullut niin monella tapaa kärsittyä siitä kun aina yrittänyt uskoa ja luottaa kaikkiin ihmisiin, että olen kyynistynyt, enkä uskalla luottaa enää kehenkään täysin. En enää jaksa uskoa että se kannattaa, koska tähänkin mennessä mitä enemmän on luottanut sitä pahemmin siitä kärsii.

[scar]

Eipä nyt tää niitä keveimpiä aiheita taaskaan.

Mutta että onhan siinä eroa,jos työkseen haluaa huijata tai sitten sattuu töpeksimisiä vahingossa tai ihan perseilee tahtomattaan tai tahallaan.

Elollisten olentojen kanssa en ole harrastanut ikinä suhdepelaamista- Yleensä sadalla ja yli likoon,mutta olen tehnyt virheitä sekä joutunut perseilyn kohteeksi.

Hieman etiikkaa(ilman uskontoja) - Onko oikein tehdä ja edesauttaa elämää,jos tietää,että varmuudella suuria kärsimyksiä on tiedossa- ehkä enemmän kärsimyksiä kuin onnellisuutta- Kinkyyn tämän voinee sovittaa halutessaan.

Jotta ei menisi liian vakavaksi,niin luulenpa,että on mahdollista,ainakin täällä Suomi nimisessä skenessä,saada sekä pulla että rusinat- turha yrittää nyppiä niitä rusinoita- hyväksyä kokonaisuus ihan ronskisti ja vaikka mustalla huumorilla,jos ei muuta

[vila]

Sen olen kuitenkin oppinut että en halua enää elää elämää jossa en luota muihin kun itseeni. Olen oppinut ottamaan riskejä ja vaikka välillä ei mene niin hyvin niin enimmäkseen olen pärjännyt aika hyvin. Jatkan harjoituksia sillä elämä on paljon parempaa kun uskaltaa.

Sama itsellä. Pikku hiljaa sitä on oppinut luottamaan, mutta toisaalta on tullut tiukemmaksi luottotappioiden käsittelyssä. Ennen kun ajatteli "kehenkään ei voi luottaa oikeasti" niin luottotappion kuittasi helpommin "ihmiset on sellaisia ja tekee virheitä", mutta nykyään kun arvostaa itseään enemmän niin osaa jo kysyä että enkö ansainnut vähän parempaa kohtelua? Nykyään noista suuttuu ja katkoo välit.

[lamie]

Sen olen kuitenkin oppinut että en halua enää elää elämää jossa en luota muihin kun itseeni. Olen oppinut ottamaan riskejä ja vaikka välillä ei mene niin hyvin niin enimmäkseen olen pärjännyt aika hyvin. Jatkan harjoituksia sillä elämä on paljon parempaa kun uskaltaa.

Sama itsellä. Pikku hiljaa sitä on oppinut luottamaan, mutta toisaalta on tullut tiukemmaksi luottotappioiden käsittelyssä. Ennen kun ajatteli "kehenkään ei voi luottaa oikeasti" niin luottotappion kuittasi helpommin "ihmiset on sellaisia ja tekee virheitä", mutta nykyään kun arvostaa itseään enemmän niin osaa jo kysyä että enkö ansainnut vähän parempaa kohtelua? Nykyään noista suuttuu ja katkoo välit.

Juuri näin!!

[Dark Foxi]

Liian kivikkoista polkua kävelleenä paljain jaloin.  Muutama lasinsiru matkalla. Kyllä sitä oppi väistämään lasinsirut ja katsomaan paremmin mihin astuu.
Eli siis jos henkilö X pettää luottamuksen, sitä ei ikinä samalla tavalla tule saamaan takaisin. Jään elämään epävarmuudessa ja pelossa "mitä jos se tapahtuu taas".

D:n kanssa on ollu meikäläisen pessimistisyys ja skeptisyys koetuksella, mutta ne lasinsirut jätti arven. Onneksi arpi on parantunut,mutta silti muistuttamassa omista valinnoista ja virheistä.

"YOLO" eli tällä hetkellä luotan turhan sinisilmäisesti,mutta kyllä se koituu hyväksi tai pahaksi.
Vaikea selittää.

[Punapää]

Tuntuu, että useat baarilaiset tuovat, tässä ketjussa ja monessa muussakin, esiin luottamuspulaa, joka on syntynyt toisen huonosta kohtelusta/käytöksestä. Tämä on varmasti asia jonka meistä jokainen on kokenut/tulee kokemaan elämänsä aikana. Uskoakseni se tarkoittaa myös sitä, että moni meistäkin tekee (tahtomattaan?) myös tälläisiä kokemuksia jollekkin toiselle. Kutsuisin tätä elämäksi. Harmien osuessa kohdalle ihminen oppii elämästä, omaksuu uusia selviytymiskeinoja ja asettaa itselleen uusia tavoitteita (kukaan ei kohtele mua enää noin tms). Tottakai toipuminen on monesta asiasta kiinni ja siksi hyvin yksilöllistä.

Se minkä koen arvokkaana on juuri tuo oppi itsestä ja elämästä. Kuinka selvitä jatkossa samankaltaisista tilanteista, kuinka välttää joutumasta edes sellaisiin tilanteisiin... Hyviä pohdintoja varmasti kaikilla vastoinkäymisiä kokeneilla. Niinhän se menee, ettei elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja hyvä niin. Erikseen on sitten ne oikeasti traumatisoituneet, jotka kärsivät esim. posttraumaattisesta stressihäiriöstä tai muista pysyvämmistä arkea jatkuvasti haittaavista oireista. Tsemppiä ja paljon voimia kaikille heille.

Luottamus on vaikea asia, joka on mielestäni hyvin subjektiivista ja aina suhteessa toiseen. Se voi olla hyvin erilaista eri ihmisten välillä. Oma luottamukseni on aiemmissa D/s -suhteessani rikottu. Useasti. Silti kykenen luottamaan täysin nykyisessä suhteessani Omistajaani. Miten? Koska koen, että hän on eri henkilö ja tiedän, että ihmiset ovat erilaisia. Lisäksi olen käsitellyt itseni kanssa edelliset pettymykset  ja todennut, että on parempi antaa anteeksi ja jatkaa elämäänsä. Omalla kohdalla koen isoimmaksi askeleeksi juuri tuon anteeksi annon ja vihasta irti päästämisen. Se ei tarkoita, että unohtaisin ja meillä olisi taas lämpimät välit, päin vastoin, irtaannun toisesta päästämällä irti omasta pahasta olosta. Voimaannun pikkuhiljaa, saan toimintakykyni takaisin ja jatkan omalla tielläni eteenpäin.

[Coach]

Voisiko joku avata tuota luottamuksen menettämistä hieman tarkemmin. Onko ollut kyse ihan annetuista konkreettisista lupauksista tyyliin aika, paikka, toiminta, jotka on rikottu vai puhutaanko enemmän alkaneen tai jatkuneen ihmissuhteen (kinkyllä twistillä tai ilman) päättymisestä? Milloin se luottamus siis oikeasti on menetetty ja miksi?

Itse olen aloittanut ja päättänyt ihmissuhteita (ja tullut jätetyksi) elämäni aikana useita, mutta en koe että ihastuminen versus suhteen lopahtaminen vielä olisi mikään luottamuksen menetys. Toki D/s maailmassa D:lle kasaantuu paljon enemmän näennäistä vastuuta, koska on se huolenpitävä ja vievä osapuoli, mutta jos subiosapuoli asettuu siihen asemaan täysin ilman ohjaksia omasta roolistaan, niin ennenpitkää huonosti käy. Ja luulen että tässä kohtaa puhutaan monesti pettymyksestä, luotto meni kun suhde loppuikin, vaikka oli aiemmin tunnustettu suhteen jatkuvan.

Ymmärrän myös hyvin, että jätetyksi tulleen olo on kuin luottamus olisi menetetty, mutta silloinhan ei ole siitä kyse. Uskoisin että paha luottamuspula on pohjimmiltaan sokeutta omille motivaatioille ja toimille osapuolena kahden kaupassa. Jos siis jätetään kaikki alkoholtistien, väkivaltaisten ja narsistien oikeat uhrit tästä sivuun.

Yritän ymmärtää, älkää hermostuko...

[Punapää]

Mulla ainakin mainitsemani luottamuksen menetykset ovat tapahtuneet ennen kuin olen itse subina joutunut päättämään suhteen. Ei ole ollut enää muuta vaihtoehtoa. Toisessa suhde meni kerralla murskaksi, kun totuus paljastui. Ja toisessa annoin monta kertaa anteeksi ja uskoin uudelleen, kunnes vastaan tuli täysin odottamaton este. Jouduin itse päättämään molemmat D/s suhteet, jotka eivät siis kauaa edes kestäneet.
En halua enempää henkilökohtaisuuksiin mennä näin yleisellä foorumilla. Etenkin, kun toinen kyseisistä henkilöistä on baarissakin.

Luottamus voi siis mennä useista eri syistä, mutta suhteen loppumista en itsekään nää luottamuksen pettämisenä.