Ääniä Marsista, ääniä Venuksesta

[Kolumnisti]

Ääniä Marsista, ääniä Venuksesta

Kun nainen haluaa antaa kaiken valtansa itsestään miehelle, sivullisissa herää helposti huoli. Miksi kukaan nainen tahtoisi niin tehdä, jollei tätä tavalla tai toisella hyväksikäytetä, tai sitten ole jo ehditty perin juurin rikkomaan?

Mutta kuinka moni sivullinen jaksaa järkyttyä, jos aikuinen mies kaipaa kaikkivaltiasta ruhtinatarta?

Ei kukaan. Kaipa tuo tietää mitä tekee. Ja jos nainen tahtoo aikuisen miehen tyyten tahdolleen alistaa, niin mahtava homma hohtava mamma, mikäpä siinä. Toisin sanoen, kaksi asiaa:

1) Miehen, joka tahtoo naisen valtansa alle muuallakin kuin makkarissa, täytyy olla hirviö.

2) Nainen ei voi mitenkään olla kykenevä tekemään tällaista itseään koskevaa päätöstä. Sellainen itseys kysyy katsokaas miestä.

Keskustelufoorumilla toimiessamme näkymä sen ulkopuoliseen maailmaan muodostuu erilaisista äänistä. Toiset niistä ovat voimakkaampia, toisia ei kuule täällä juuri lainkaan jos ollenkaan. Hyvin usein äänet ja niiden kantama ovat sidoksissa binääriseen sukupuoleen, olipa kyse sitten ensimmäisen tai kolmannen persoonan kerronnasta. Siksi meidän tulisikin tiedostaa ne paikat, joissa genitaalit vetävät huomiomme harhaan. Vielä tärkeämpää voi olla havaita ne äänet, joita me emme kuule sukupuolistereotypioiden vuoksi ollenkaan, ne paikat joissa korvissamme kohisee silkka hiljaisuus.

Arkisessakin kielenkäytössä subjektin sukupuoli täytyy tehdä erikseen sanomalla selväksi aina, kun jostain syystä koemme sen poikkeavan oletetusta. Sama tuntuu liittyvän skenen sisäisiin sanoittamisiin. Subi on sukupuolesta riippumatta subi, mutta varsinkin itsestään puhuessaan miespuoliset subit tuovat usein sukupuolensa esille: miessubi, subipoika. Miehen halu alistua koetaan siis edelleen jonkinlaisena poikkeuksena siihen nyrkkisääntöön, että miehet tykkäävät alistaa ja naiset alistuvat.

Nyt kun seksuaalisesta väkivallasta on viimein alettu puhumaan isompaan ääneen, subimiehet ovat kenties osittain tämän sukupuolittuneen oletuksen vuoksi jääneet katveeseen. Äänet miehen turvallisuudesta ovat ääniä dominoivia/sadistisia miehiä kohtaavasta uhasta, ja se uhka kuuluu olevan mahdollisesti menetetty maine ja kunnia. Kas näin kastroidaan miehisestä diskurssista inhimilliset tunteet pelkoineen ja pettymyksineen. Tämä jättää oven auki myös toiseen väärään suuntaan. Sille ränsistyneelle takapihalle, jossa ainut todellinen vahinko on sellainen, joka voidaan konkreettisesti näyttää toteen ja jota voidaan jollain yksiköllä mitata - katkenneina kontakteina, rikossyytteinä, sakkorangaistuksina. "Vai tuntu sinusta pahalta, no nönnönnöö. Kai sitä voi kenestä tahansa tuntua miltä tahansa, ei se tarkota että mitään rikkomusta olis tapahtunu."

Käsitteenä kapitaali D vastaa itsessään vain dominoivaa, mutta seisoo kieltämättä melko miehekkäänä. Domme onkin välttämätön lisäys sanastoon. Jopa sadisti kalskahtaa sellaisenaan siltä, että se on tarpeen vaatiessa mukavampaa venyttää muotoon sadistinen nainen. Onko se vain minä, vain laimeneeko sen voima samalla pikkuisen..? Täytyykö kenties sen takia dominoivan ja/tai sadististen korsettiväen omaksua julkiseen ääneensä pieni pala miehekkyyttä, kovuutta ja tunteettomutta? Dominoivien/sadististen naisten ääni tuntuu muutoinkin olevan yllättävän hiljainen siihen nähden, millaista kunnioitusta ja ihailua nämä lähtökohtaisesti herättävät. Kuulee kyllä puhuttavan siitä, mistä ja miten nämä ovat asemassaan nauttineet konkreettisesti, mutta heidän halunsa ja toiveensa kantautuvat korviimme enimmäkseen submiesten kieltämisen kautta: tällainen ei sytytä, lopettakaa jo ja pitäkää munanne housuissanne.
 
Kaikki tietävät millaisia ovat viehättävät subinaiset, mutta onko kellään mitään hajua millaiset subimiehet sitten todella tekevät kauppansa? Millainen alistuva mies sytyttää? Foorumilla tuntuu pyörivän paljon juuri niitä, joille ei surullista kyllä tunnu löytyvän ottajia. Niin monotoninen mollisointi on puolestaan omiaan vahvistamaan sitä kuoroa, että alistuvat miehet ovat lähtökohtaisesti melkoisia surkimuksia. Tämä puolestaan saattaa johtaa siihen, ettei moni itseään kunnioittava subimies haluakaan pitää itsestään mitään meteliä. Ei niin, että kenenkään pitäisi itseään ihanteisiin muokaten esittää, lausuttiinpa niitä ääneen tai ei. Juuri tässä vaimeassa puheensorinassa vain se että kelpaa sittenkin, sekä miehenä että subina, saattaisi olla monelle alistuvalle miehelle valtavan tärkeää kuulla.

Näitä vaimeita tai kokonaan mutelle painuneita ääniä on paljon. Tiedän olevan esimerkiksi miespikkuisia, aikuisia itsenäisiä miehiä joiden suurin fantasia olisi käpertyä syliin ja vain imeä tissiä hetken. He eivät ilmeisesti koe tätä foorumia sellaiseksi, jolla siitä voisi rennosti ääneen puhua.

Sukupuolinormit ja -stereotypiat ovat meissä niin syvällä, että niiden karistaminen on tietynlaista tuulimyllyjä vastaan taistelua. Jaksan uskoa, että se kannattaa silti. Jos ne tiedostaa, niitä voi pieni pala kerrallaan murtaa.

Ennen kuin kukaan ehtii hätääntyä, minun puolestani miehet saavat olla niin miehiä ja naiset naisia kuin ikinä haluavat. Minusta sen ei vain pitäisi rajoittaa kenenkään toimintaa, ajattelua tai tunteita, saati käsityksiä muista ihmisistä. Jos opettelisimmekin katsomaan ensin toisiamme silmiin jalkovälien sijaan, säästyisimme monilta vääriltä ja vääristyneiltä oletuksilta.

Sukupuolin ja toisin.

-pikkusisko

[vila]

Luulen, että yksi syy miksi miespikkuisia ei täällä foorumilla kauheasti näy on tämän foorumin heteronormatiivisuus. Pieni koukkaus Internetissä kuitenkin paljastaa, että miespikkuisia on olemassa - mutta merkittävä osa heistä harjoittaa näitä juttuja vain toisten miesten kanssa. Ja osalle kyse on kaiken lisäksi fetissistä, ja BDSM-skene ei perinteisesti ole ollut ihan hirveän fettariystävällinen. Ja jos pikkuinen ei ole kiinnostunut BDSM:stä niin tämä foorumikin on aika raju.

[Nick]

Yksi näkökulma lisää; aika moni mies on parisuhteessa alistettu, mitätöity ja hyväksikäytetty. Vastoin omaa toivettaan. Ehkä osa sivullisista näkee tämän rinnasteisena.

[vila]

Yksi näkökulma lisää; aika moni mies on parisuhteessa alistettu, mitätöity ja hyväksikäytetty. Vastoin omaa toivettaan. Ehkä osa sivullisista näkee tämän rinnasteisena.

Tuo on muuten totta. Naisten keskinäisessä keskustelussa huomaa aika äkkiä kuka kunnioittaa puolisoaan ja kuka ei. Sitä on välillä tullut mietittyä, että siinä täytyy olla miehellä todella huono itsetunto kun on häntä haukkuvan puolison kanssa. Ei kai yksikään itseään kunnioittava nainen jaksaisi katsella sovinistista käytöstä itseään kohtaan (muuten kuin BDSM-leikkinä), mutta monet miehet hyväksyvät todella huonon käytöksen itseään kohtaan. Onkin se vitsi, että "yhdessä päätettiin" tarkoittaa oikeasti että vaimo päätti.

Oma näkemykseni on se, että monet miehet eivät halua kasvaa aikuiseksi vaan odottavat, että joku nainen aina huolehtii ja hoitaa asiat. Voi johtua myös huonosta tai olemattomasta isäkuvasta. Ensin huolehti äiti ja sitten huolehtii puoliso. Puolison pitää alkaa käyttäytyä paremmin - sen sijaan, että itse sanottaisiin "mua ei kohdella noin". Minun itseni olisi hyvin vaikea luottaa mieheen, joka antaa ihmisten kohdella itseään huonosti.

[Lady Whip]

Nainen saattaa kestää miesten pikkuisuutta ja kaikkea mitä siihen liittyy pieninä annoksina.
Jos se on kokoaikaista päällä olevaa jatkuvaa huomiohakuisuutta, silitystä haluavia, rakkauden vaatimista, se on liikaa kenelle tahansa D:lle.
Psykologisoinnin puolelle, miettinyt lähipiirin parisuhteita tarkkaillessani onko huomiohakuisuus ja pikkuiseksi heittäymisen pohjalla hylätyksi tulemisen pelko. Ne ovat vaikeita ihmissuhteita. Vaikeita myös kiinkysuhteina.
Huomiohakuisuus ei välttämättä liity pikkuisten käytösnormiin, saattaa kuitenkin liittyä. Sanatonta rakasta-minua-käytöstä.

Tissiä imevät pojat/miehet. Ihan ok, pieninä annoksina tarkoin rajatun session sisällä.
Tuleekin tässä mieleen erään satuelokuvan vuorosanat: Yöllä yhdenlainen, päivällä toisenlainen.
Olikohan se elokuva Shrek.
Ihmisessä on monia eri puolia. Tasapainoinen, henkisesti aikuiseksi kasvanut voi heittäytyä mihin rooliin tahansa. Sellainen on helppo vastaanottaa D:nä ja antaa sille vastakaikua.

[Raduni]

Pieni koukkaus Internetissä kuitenkin paljastaa, että miespikkuisia on olemassa - mutta merkittävä osa heistä harjoittaa näitä juttuja vain toisten miesten kanssa.

Toki näinkin, mutta itse olen ollut ymmärtävinäni että ns. mommyillekin olisi melko kova tilaus - niitä vaan ei tahdo juurikaan olla.

[scar]

Yksi näkökulma lisää; aika moni mies on parisuhteessa alistettu, mitätöity ja hyväksikäytetty. Vastoin omaa toivettaan. Ehkä osa sivullisista näkee tämän rinnasteisena.

Tuo on muuten totta. Naisten keskinäisessä keskustelussa huomaa aika äkkiä kuka kunnioittaa puolisoaan ja kuka ei.

Oma näkemykseni on se, että monet miehet eivät halua kasvaa aikuiseksi vaan odottavat, että joku nainen aina huolehtii ja hoitaa asiat. Voi johtua myös huonosta tai olemattomasta isäkuvasta. Ensin huolehti äiti ja sitten huolehtii puoliso.

Entäs sitten kun kukaan ei huolehdi- alkaako tämä hakea edes jotain hoitoa,vaikka sitten huonoa kohtelua-
Jos on tottunut vain kaltoinkohteluun,on vaikea ykskaks alkaa "vaatia" muunlaista.

Sukupuoliin katsomatta tämä voi toteutua.
Oravanpyörä,kun ressukaksi kasvatettu nainen, mies,tai muunsukuouolinenkin.
Helpointa käsitellä lasta jolla ei ole omaa tahtoa ja joka on aina kiltti ynnä tottelevainen.

Voi olla pitkä matka kasvaa tuosta pois,useita kymmeniä vuosia..

Kuinka "houkutteleva" on aikuinen joka on jäänyt henkisesti lapseksi,on yksi lapsi kenties muun jälkikasvun kera.
Toki jollain voi olla voimia kasvattaa yksin vaikka millainen lauma,aikuisia ja lapsia- mutta aika taikuri on oltava,että kaikkeen repeää yksi ihminen,mielestäni.

Sekin,että kun ihminen on tilanteessa,jossa on katsottava omia heikkouksia rehellisesti- ei olekaan pelkästään vahva,kaiken hallitseva,tulee sairauksia,talous romahtaa,läheisiä kuolee- romahtaakin polvilleen,on heikko ja "surkea"- miten ympäristö tämän käsittelee- kun heikkous ei ole kovin suosittua vaan vahvuus,pärjäävyys,hyvä elintaso,porskutetaan menemään menestyksestä toiseen- jokin harhakuva toisaalta,etteikö kaiken voisi menettää..no ehkä menee jo ot:n puolelle

[pikkusisko]

Onko tämäkin silti vain yhdenlainen sukupuolittunut ennakkoluulo..? Naispikkuisten kaipuu lapsuuteen ja hoivaan koetaan enemmänkin sympatiaa herättävänä ominaisuutena ja täysin ymmärrettävänä tässä kovassa maailmassa. Mutta jos mies kaipaa vapautusta alati vainoavasta vastuusta ja jonkun pitämään huolta, se onkin jollain tavalla oireellista ja ongelmallista. Nousee juuri noita mielikuvia, että vain odotetaan itsekkäästi jonkun äitihahmon hoitavan asiat, ja että on oitis olemassa vaara että se menee liian pitkälle, kuluttavaksi ja painostavaksi.

[Raduni]

Oman parinkymmenen vuoden otannallani nettiyhteisössä väittäisin että miehet ovat jopa määrällinen enemmistö pikkuisten keskuudessa. Toki oma kosketuspintani pikkuisuuteen on vähän marginaalissa, ja sitten jos tämän lolita- ja cosplay-lähtöisen pikkuisuuden laskee mukaan, niin voi olla että luvut heilahtavat toisin päin.

Tämä miespikkuisuus ei sitten kyllä täällä oikein esimerkiksi näy ilmiönä, koska se aihe on melkoisen stigmatisoitu. Kai siihen osittain liittyvät jonkinlaiset sukupuolistereotypiat, ja toisaalta sitten se, että mies lapsena on sellainen groteski karikatyyri jolla on lähinnä huumoriarvoa. Ne miespikkuiset jotka täällä ovat, ovat luultavasti niitä tyhjiä profiileja ilman avatar-kuvia eivätkä oikein häpeästä tai tunnistamisen pelosta osallistu juurikaan keskusteluun. Korkeintaan lähettelevät satunnaisesti creepyjä “mami anna tissiä” -osaston yksityisviestejä ja stigmatisoivat asiaansa vielä lisää.

Esimerkiksi itse pystyn ageplayn kontekstissa kyllä switchaamaan roolia pikkuiseksi, mutta en oikeastaan paristakaan syystä tee niin ikinä. Ensimmäinen syy on juurikin se, että olen yli kaksimetrinen enkä näytä erityisen nuorelta, joten kyllä siinä vähän sellainen putoushahmotyyppinen typerä olo toisinaan tulee, ja toisaalta sitten vastaan ei ole ihan jonoksi asti tullut sellaisia naisia jotka olisivat kotonaan siinä huolenpitäjän roolissa.

[vila]

Onko tämäkin silti vain yhdenlainen sukupuolittunut ennakkoluulo..? Naispikkuisten kaipuu lapsuuteen ja hoivaan koetaan enemmänkin sympatiaa herättävänä ominaisuutena ja täysin ymmärrettävänä tässä kovassa maailmassa. Mutta jos mies kaipaa vapautusta alati vainoavasta vastuusta ja jonkun pitämään huolta, se onkin jollain tavalla oireellista ja ongelmallista. Nousee juuri noita mielikuvia, että vain odotetaan itsekkäästi jonkun äitihahmon hoitavan asiat, ja että on oitis olemassa vaara että se menee liian pitkälle, kuluttavaksi ja painostavaksi.

Varmasti sukupuolittuneisuutta on olemassa. Itse en muuten viitannut miespikkuisiin (käsitän heidät ageplay-kontekstissa) vaan ihan yleisesti monien miesten käyttäytymiseen parisuhteissa - nämähän saattavat ujuttua myös kinkysuhteisiin.

Ageplay on aika monimutkainen ja iso asia, enkä itse uskaltaisi vetää kovin suoria päätelmiä suhteen. Ageplayhan ei välttämättä ole edes seksuaalista vaan se voi olla vaikkapa age regressionia.

Sukupuolittuneisuudesta tuli mieleen sekin, että jos nainen tykkää pinkistä, ihastelee söpöjä asioita ja kuoruttaa itsensä "söpöillä jutuilla" niin helposti vedetään yhtäläisyys pikkuisuuden kanssa. Aikuinen nainen ei ikään kuin saisi olla kosketuksissa sisäiseen tyttöönsä, mutta miehelle sallitaan "poikamaisuus". Sen sijaan jos puhutaan ihan AB-toiminnasta niin se ei taida olla "sallittua" oikein kenellekään. Kyse on vaan niin korkean stigmatisaation toiminnasta, että siitä halutaan olla hiljaa.

[IKRM]

Jos täällä skenessä joku ryhmä on huonossa tilanteessa ja pysyvästi, se on miessubit, joita naisdominat voi mielinmäärin kohdella huonosti siitä ikinä minkäänlaisia seuraamuksia kärsimättä.

Aina on uutta tulossa oven takana, vaikka miten huonosti edellisiä ja nykyisiä olis muuten kohdellut.

On täydellinen olkiukko, että Me D/s Herrat subejamme, naisiamme ja rakkaitamme kohdeltais jotenkin huonosti.

IKRM

[TätiHapan]

Itselläni on kyllä useastikin ollut vaikeuksia löytää itselleni sopivaa subimiestä. Tiedän, että heitä on olemassa paljon ja dominoivia naisia on hyvin vähän. Mutta minä oon sen verran tunnepohjalta toimiva parisuhdeihminen, etten osaisi pitkään vain pitää toista leikkikaluna, himojen tyydyttäjänä. Kyllä osa omasta tyydytyksestä tulee siitä, että mieskin nauttii. Jopa välillä niin, että mies vain nauttii ja minä miellytän, omilla ehdoillani.
Mutta suhteeseen en koskaan alkaisi subin kanssa, jonka mieltymykset olisivat erilaiset kuin omani. Paljon on vastaan tullut sellaisia, jotka olisivat valmiita luopumaan niistä haluistaan joita minä en halua toteuttaa, ihan vain saadakseen itselleen Valtiattaren. Mun ihmissuhdekäsitys vaan ei pysty hyväksymään sitä, että molempien halut eivät tulisi täytyttyä suhteessa. En usko, että minulla on koskaan sellaista valtaa kehenkään, että voisin sanoa, että nyt olet loppuelämäsi ilman sitä ja sitä. En halua saada sellaista valtaa.

Ja mitä subien läheisyydentarpeeseen tulee.. Pikkuisia ei ole kohdalleni osunut, mutta jokainen mun kanssa tavalla tai toisella kanssakäymisiin päätynyt subi tietää, että lämpöä, läheisyyttä ja vahvaa läsnäoloa on tarjolla huomattavasti enemmän kuin piiskaushetkiä. Ja joillekin se on ongelma, joka ei tee siitä minun ongelmaani.

Minut siis sytyttää alistuva mies, joka on itsevarma. Sellainen joka tiedostaa mistä tykkää, mistä ei ja osaa sanoa ne oikeasti ääneen. Miellyttämishaluinen, avoin, valmis kokeilemaan asioita. Sellainen, joka onneksi jo omanani on.

[rp_]

Keskustelufoorumilla toimiessamme näkymä sen ulkopuoliseen maailmaan muodostuu erilaisista äänistä. Toiset niistä ovat voimakkaampia, toisia ei kuule täällä juuri lainkaan jos ollenkaan.
…
Miehen halu alistua koetaan siis edelleen jonkinlaisena poikkeuksena siihen nyrkkisääntöön, että miehet tykkäävät alistaa ja naiset alistuvat.
…
Näitä vaimeita tai kokonaan mutelle painuneita ääniä on paljon. Tiedän olevan esimerkiksi miespikkuisia, aikuisia itsenäisiä miehiä joiden suurin fantasia olisi käpertyä syliin ja vain imeä tissiä hetken.

Sukupuolittuneisuuden lisäksi kannattaa huomata se, mikä on absoluuttinen määrä mitäkin tapauksia. Niinhän se menee, että yleisemmistä kinkyjutuista puhutaan täällä foorumilla ja julkisuudessa ensin ja isoimmalla volyymillä. Yksinkertaisesti niin, että esim. alistumisesta ja alistamisesta puhutaan enemmän kuin verileikeistä, koska kiinnostuneiden määrä on suurempi. Julkisessa keskustelussa sama asia, ensimmäisenä aletaan puhumaan niistä yleisimmistä kinkyjutuista.

Toiseksi on sitten se, että miesten on yleisesti vaikeampi puhua omista asioistaan. Mitä henkilökohtaisemmalla tasolla liikutaan, niin sitä vaikeammaksi se yleisesti ottaen miehillä menee. Seksuaalisuus on henkilökohtainen asia, kinkyily sitten vielä henkilökohtaisempi. Jos niistäkin on ylipäätään vaikea puhua, niin tuosta mainitsemastasi fantasiasta voi olla lähes mahdoton puhua, edes täällä.

Kolmas juttu on sitten se, että mitenkä paljon löytyy ”vastakappaleita” omille haluille.

Nyt kun seksuaalisesta väkivallasta on viimein alettu puhumaan isompaan ääneen, subimiehet ovat kenties osittain tämän sukupuolittuneen oletuksen vuoksi jääneet katveeseen.

Tämäkin johtuu sekä sukupuolittuneisuudesta että absoluuttisista numeroista. Jos naissubi haluaa ensi viikonloppuna alistua, niin hän todennäköisesti löytää alistajan. Usein varmaan voi jopa valita monista ehdokkaista. Jos taas miessubi haluaa alistua, niin saa käydä aika kova onni, jos hän sitten pääsee alistumaan (muualla kuin ammattilaiselta). Vaikka haluja alistua olisi saman verran miehillä ja naisilla, niin absoluuttisesti toteutuneita alistustapauksia on naissubeilla enemmän. Kun on absoluuttisesti enemmän alistumistapahtumia, niin on myös enemmän ongelmia. Lisäksi tästä kysynnän ja tarjonnan toispuoleisuudesta aiheutuu se, että jos jotakin väärinkäytöksiä tapahtuu, niin naissubi voi melkein aina etsiä uuden D:n. Miessubilla taas ajatus voi olla sellainen, että kun nyt kerran on löytynyt edes joku D, niin ei kannata ruveta valittamaan.

He eivät ilmeisesti koe tätä foorumia sellaiseksi, jolla siitä voisi rennosti ääneen puhua.

Ylipäätään tämä foorumi saattaa olla aika karu paikka, ihan kaikille skenen ulkopuolisille. Varsinkin niille, jotka etsivät vielä itseään. Täällähän puhuvat eniten juuri ne, jotka ovat ajatuksensa löytäneet. Siksi kinkyilystä käytävä keskustelu liikkuu perustason yläpuolella, johon saattaa olla vaikea osallistua. Sitten jos uutena avaa suunsa (näppäimistön) ja unohtaa mainita jonkun tuhansien ryhmien alaryhmistä, niin joku vetää herneen nokkaan. Tänne on rekisteröitynyt 18 000 nimimerkkiä. Jäljellä on 5600, joista yli kolmannes on täysin hiljaa. Siellä ne miessubit on, hiljaisina tai epätoivoissaan poistuneina.

[pikkusisko]

Jos täällä skenessä joku ryhmä on huonossa tilanteessa ja pysyvästi, se on miessubit, joita naisdominat voi mielinmäärin kohdella huonosti siitä ikinä minkäänlaisia seuraamuksia kärsimättä.

Aina on uutta tulossa oven takana, vaikka miten huonosti edellisiä ja nykyisiä olis muuten kohdellut.

On täydellinen olkiukko, että Me D/s Herrat subejamme, naisiamme ja rakkaitamme kohdeltais jotenkin huonosti.

D-miehet nyt tuskin on sen homogeenisempi joukko kuin D-naisetkaan. Subejaan kaltoin kohtelevia varmasti löytyy molemmista, siinä missä asiallisempaakin toimijaa. Mutta se on kyllä totta, että miessubit ovat varmasti yhteisöllisesti heikommassa asemassa, mikäli kaltoinkohtelua tapahtuu. Siinä kun tulee vastaan juuri se kielimuuri, että haavoittuvuus nähdään yhä feminiinisenä piirteenä, niin iso erehdys ja vääryys kuin se molempiin suuntiin onkin. Yhtä ahdas paikka on varmasti D-miehilläkin sanoa ääneen, että on tullut satutetuksi.

Tämä sama minua omassa yksisilmäisyydessäni ärsyttää. Huomaan itsekin usein alistuvien naisten kirjoituksia lukiessani miettiväni, noinkohan nuo omasta puhtaasta tahdostaan tiettyjä asioita nimenomaan miehiltä hakevat, vai siksi että luulevat sitä heiltä naisena odotettavan. Eipä herää vastaavaa kysymystä alistuvien miesten kohdalla. Luulisi itsekin alistuvana naisena jo sisäistäneen, että ihan kunnossa oleva naisväkikin näihin hommiin kykenee ja pystyy niitä toteuttamaan ilman että tulee todennäköisesti hyväksikäytetyksi, mutta silti vain se ajatus yhä kummittelee. Vahvistaen yhä uudelleen sitä aivopierua, ettei meissä olisi kylliksi mielenlujuutta moiseen, valtaan itsestämme riittävästi luovuttaaksemme sen toiselle. Ja samalla tietysti myös sitä, että mieheltä olisi pysyvästi pieleen sitä naiselta himoita.

Itsestäni en seksuaalisesti dominoivaa naista löydä, mutta jos sen tekisin, peräänkuuluttaisin juuri sitä samaa kuin Sweetfemdom. Itsevarmaa, omat tarpeensa tiedostavaa ja ilmaisevaa ihmistä, joka pystyy kaikessa siinä vilpittömyydessään miellyttämään alistajaansa avoimena tämän tarpeille ja toiveille. Juuri niitä samoja asioita, kuin toivon itsessäni alistuvana arvostettavan.

[vila]

Mutta eikö se ole taas samaa sukupuolittuneisuutta, että alistuvalta mieheltä vaaditaan itsevarmuutta - mutta alistuvalta naiselta ei? Alistuva mies kelpaa vasta kun kykenee täyttämään jonkun myyttisen miesmallin? Kun sekä Dominoivalta että alistuvalta mieheltä edellytetään näkyvää itsevarmuutta niin dominoivat miehet syyllistyvät teatteriin ja epävarmat alistuvat miehet kuvittelevat etteivät he kelpaa kenellekään - ja tyytyvät "kehen tahansa".