"Nyt on pakko saada!"

[Kolumnisti]

"Nyt on pakko saada!"

Foorumin seuranhakuilmoitukset ovat välillä kuin tilausten lukemista. Kuka tilailee mitäkin, jotkut monenmoisilla täytteillä ja jotkut ovat vähempään tyytyväisiä. On luonnollista pohtia seuranhakua näkökulmasta ”minulta puuttuu jotakin” ja siitä sitten muodostuu se tilaus. Tässä unohtuu se, että siellä vastaanottajapuolellakin on se tilaaja. Hänellä on omat toiveensa ja tarpeensa, oma listansa. Kaksi ottajaa, jotka eivät välttämättä koskaan kohtaa, koska on unohtunut pohtia sitä antamispuolta. Mitä juuri minulla olisi annettavana? Mitä haluan antaa?

Ihmisiä voi karkeasti mielessään luokitella ottajiin ja antajiin, ja pohdiskelin nyt samaa kinkyjen kohdalla. On antajia, jotka vain antavat antamasta päästyään. Toiset heistä ovat onnellisia ja toiset loppuunkäytettyjä. Mistä tuo ero tulee? Onko toisilla jokin korkeamman tason kyky nauttia toisen nautinnosta? Vai onko kyse vain siitä, että on mätchätty täydellisesti: antaja saa antaa juuri sitä, minkä antaminen ei tuota ollenkaan vaivaa vaan on puhdasta onnea koko ajan.

Tässä luokittelussa karkkikauppasubit voisi lajitella tuonne ongelmajätekategoriaan, eli energianieluiksi. Sitä vaan otetaan ja otetaan ottamasta päästyäkin. Vai onko kyse vain siitä mätchäämisestä? Tuleeko karkkikauppasubista antaja siinä kohtaa, kun hän törmää täsmälleen sopivaan vastinpariin? Ja voiko niin hyvin edes mätchätä, että molemmat tai kaikki osapuolet vain haluavat antaa ja antaa ja antaa - ja samaan aikaan se tuntuu toisista osapuolista vain saamiselta ja saamiselta? Tuleeko antamisesta lopulta saamista?

Haluan jotenkin uskoa, että kaikilla meillä on kyky antaa jotakin toiselle ihmiselle. Yksi antaa kauniita sanoja, yksi tekoja, yksi taloudellista turvaa, yksi läsnäoloa jne. Mitä se antaminen kinkynä on? Mitä asioita voit kinkynä antaa, ilman että koet päätyväsi miinukselle sosiaalisessa vaihdannassa? Mitä saat antamisesta?

bikantti, kysymysten antamisen puolella

[Lmr01]

Mää oon näköjään siltä kantilta hirveän perverssi, että yksi parhaimmista asioista minkä tiedän on loiste pienen silmissä kun pääsee suojaan ison kainaloon. Hankalaa siitä tekee se, että turvallisuuden ulottuminen kainaloon asti tarkoittaa tukena olemista muutenkin. Tämä tarkoittaa kaikkea yöllä suojaksi heräämisestä tietojen selvittämiseen, tai omien tunnekuohojen kanssa pärjäämiseen, jottei tule sanottua tai tehtyä mitään tyhmää jo muutenkin vaikeassa tilanteessa.

Mielenterveyskuntoutujana ja muutenkin päivittäisen energian rajallisuuteen tottuneena on jotenkin kummallista tarkastella seurusteluhistoriaansa ja huomata että kumppaneiksi on poikkeuksetta valikoitunut hoivaa kaipaavia yksilöitä. Jonkinlaisesta tarpeesta pitää huolta lienee siis kyse.

Antamisen ja saamisen tasapaino ei minusta tunnu nollasummapeliltä, ainakaan kovin yksinkertaiselta sellaiselta. Nautin suunnattomasti siitä että minulla on annettavaa, mutta toisaalta tyytyväisyyden tunnetta ei synny ilman selvää kiitollisuutta vastaanottajalta. Koen saavani sitä nykyisissä ihmissuhteissani varsin hyvin.

"Nettosaajan" rooli kuulostaa minulle todella vieraalta ja oudolta, enkä ole varma pitäisinkö sellaisesta ihmissuhteesta.

[vila]

En tiedä seuranhausta, mutta tämä giver vs taker-teema on todella mielenkiintoinen! Käytän tilaisuutta hyväkseni ja linkkaan tähän muillekin Adam Grantin (ajatuksen kehittäjä) TED-videon: https://www.ted.com/talks/adam_grant_are_you_a_giver_or_a_taker#t-24679   Grant siis jakaa ihmiset kolmeen ryhmään givers, takers ja matchers. Suurin osa ihmisistä on matchereita ja minä kyllä uskon, että myös ns. karkkikauppasubit ovat monesti vain matchereita jotka haluavat tekevät vaihtokauppaan yks yhteen. Taker ihmisiä sitten ovat ne, joiden mielestä heillä olisi oikeus saada karkkikauppasubeilta jotain muuta kuin mitä nämä ovat ITSE valmiita antamaan.

Minä itse olen tuon Grantin määritelmän mukaan giver, mutta niin on puolisonikin. Ei valtasuhteen tarvitse rakentua sille, että toinen on giver ja toinen taker. Master on disagreeable giver, ja on houkutellut minut pois agreeable giverien kentästä. Kumpikin on olemassa elämässään törmännyt takereihin, mutta diilasimme heidän kanssaan varsin eri tavalla.

[TätiHapan]

Jos tietää mitä pystyy antamaan niin siloin voi jotain vaatia saadakseenkin.

Mulla on hyvin vahva hoivavietti, jota toteutan hyvin vahvasti ihan jokaisen ihmisen kohdalla, josta hiemankin välitän. Mitä enemmän välitän, sitä enemmän vietti vie.

Elämä on kaikkine kauheine yksityiskohtineen opettanut siihen, että aina ei saa vaikka kuin antais. Ja se on ok minulle. Iloisesti yllättynyt olen saadessani haluamani, olin tehnyt töitä sen eteen tai en.

Mutta koen siis olevani antava, ainakin huomattavasti enemmän kuin vaativa. Tiedän silti mitä haluan ja vähempään en tyydy, mutta en odota sitä kuuta taivaalta ellei mulla olis taivasta mihin sen kuun sijoittaa.

[hiitamus]

Muualla elämässä oon ajatellut olevani ottaja - raskas, itsepäinen, päämäärätietoinen, esteet tieltään jyräävä ihminen. Viimeisen parin vuoden aikana olen kuitenkin saanut näkökulmaa siihenkin, että mulla onkin myös annettavaa. Oon kaapinut ihmisiä eteiseni lattialta teepannun ääreen juttelemaan, olen siis antanut tukea ja aikaani, kuunnellut toisen murheet ja tsempannut.

Ja oho, mä olen huomannut saavani siitä jotain merkityksellisyyden ja yhteyden tunnetta. Jeee, olen merkittävä!

Kinkyilyn puolella mä olen myös nähnyt itseni lähinnä ottajana. Vaatijana, vonkaajana. Huolenpitoa vaativa pikkuinen, jolle pitää tehdä lettuja iltapalaks tai kiukkuaa tuhannen auringon voimalla. Turpiinkerjäävä brätti, joka sanoo kaikkeen vastaan ja murskaa itsetunnon.

Toisaalta haluisin nähdä nämä puoleni myös antamisen kautta. Ihan varmasti toinen saa siitä tyydytystä, että käperryn syliin ja pyydän pienesti Isiä silittämään pliis. Tai kun lopulta saan tarpeeksi turpaan, luovutan ja taivun, ja oonkin vain kiltti kisu. Ei mua kai muutoin jaksaisi.

Summarum, oho hupsis moi mä en voi lopettaa tätä ihmisenä kasvamista, tätä vauhtia musta tulee vielä -aikauhee- aikuinen!

[kuunlilja74]

Välil must tuntuu että mulla olisi paljonkin annettavaa, muttei ketään joka ottaisi sitä vastaan.

Siis ainakin ystävyyteni,alistumiseni, miellyttämisenhaluni.
Takaisin haluaisin saada huomiota ja huolenpitoa, ystävyyttä.
Ja olla merkityksellinen.

[scar]

Ystävän kanssa tuntuu,ettei tämmöisiä tarvitse miettiä..molemmat saavat ja antavat,luonnostaan ja luontevasti.

Itsestäni tuntuu nykyisin kyllä,ettei ole mitään annettavaa ja on väsynyt ainakin "hoivaamiseen " ja "huolehtimiseen". Onneksi aikuiset eivät sentään ihan paimentamista tarvitse..on helpottavaa olla itsenäisten ja vapaudesta nauttivien seurassa..ja niiden jotka eivät ime kaikkia energioita pois.
Mutta todentotta,aika vähän sitä jaksaa nykyisin 

[armadillo]

Mulla on aika erilainen filosofia näiden juttujen suhteen. En mä haluaisi edes olla suhteessa jossa tuntisin olevani taakka tai rasite toiselle. Toisaalta mä en myöskään näe kovin hedelmällisenä ajatusta, että yhden nautinto olisi toiselta pois (koska sitähän kai antaminen pohjimmiltaan tarkoittaa(?)).

Vähän niinkuin tenniksen pelaaminen on tosi kivaa kahdestaan, mutta ei niin hohdokasta yksin. Kumpi silloin "antaa", ja kumpi "saa", kun kaksi ihmistä nauttii yhteisestä pelistä? Siitä kai ideaalisesti toimivassa suhteessa on kysymys. Tehdään yhdessä juttuja joista kumpikin tykkää, eikä niin että toinen joutuu koko ajan uhraamaan.

[vila]

Vähän niinkuin tenniksen pelaaminen on tosi kivaa kahdestaan, mutta ei niin hohdokasta yksin. Kumpi silloin "antaa", ja kumpi "saa", kun kaksi ihmistä nauttii yhteisestä pelistä? Siitä kai ideaalisesti toimivassa suhteessa on kysymys. Tehdään yhdessä juttuja joista kumpikin tykkää, eikä niin että toinen joutuu koko ajan uhraamaan.

Minä näkison niin, että silloin molemmat antavat. Kun molemmat antavat niin yhteinen potti on paljon suurempi kuin, että toinen imee toisen kuiviin.

[Sigmamies]

Vaikka oonkin dominoiva niin antamisesta omalleni saan suurimman nautintoni,tuo tosin vaatii aina sen että saan ottaa haluamani 
Kumpikin antaa ja kumpikin saa niin mikäs sen mukavampaa vaikka homma tapahtuukin sillain miten itse päätän 

[armadillo]

Vähän niinkuin tenniksen pelaaminen on tosi kivaa kahdestaan, mutta ei niin hohdokasta yksin. Kumpi silloin "antaa", ja kumpi "saa", kun kaksi ihmistä nauttii yhteisestä pelistä? Siitä kai ideaalisesti toimivassa suhteessa on kysymys. Tehdään yhdessä juttuja joista kumpikin tykkää, eikä niin että toinen joutuu koko ajan uhraamaan.

Minä näkison niin, että silloin molemmat antavat. Kun molemmat antavat niin yhteinen potti on paljon suurempi kuin, että toinen imee toisen kuiviin.

No joo, ehkäpä, jos antaminen tässä yhteydessä tarkoittaa investointia yhteiseen juttuun (voin hyvin käyttää termiä investointi, koska ite kerran käytit termiä potti ). Joku karismaattinen ja fiksun oloinen puhuja joskus vertasi myyntihommia seurusteluun: "Molemmissa pitää laittaa itsensä likoon". Musta se oli aika hyvin sanottu. Terveessä ja tasapainoisessa suhteessa kumpikin osapuoli laittaa itsensä likoon, eli sijoittaa omaa aikaansa ja vaivaansa yhteiseen juttuun, päästää toista vähän suojauksien taakse ja toimii itsekin luottamuksen arvoisesti.

Tää mitä mä hain mun vertauksella on kuitenkin vähän eri keissi. Mä tarkoitin, että ei kaiken antamisen tarvitse olla luonteeltaan luopumista. Tennis-esimerkissä peli on yhteinen juttu, joka jaetaan ilman että kumpikaan joutuu luovuttamaan mitään toiselle (tämä luonnollisesti sisältää oletuksen, että molemmat todella nauttivat pelistä, eikä kumpikaan ole pakotettu siihen).

Tottakai varsinkin pitemmissä suhteissa tulee lähes väistämättä tilanteita, jolloin toinen joutuu kannattelemaan toista ja todella antamalla antamaan (aikaa, vaivaa, huomiota, joskus myös rahaa, jne). Se on aivan luonnollista, eikä sen edes tarvitse tuntua aina kivalta ja mieluisalta, mutta sen on silti valmis tekemään jos oikeasti välittää toisesta. Sellainen yksipuolinen tarve ei kuitenkaan ole kovin toimiva lähtökohta suhteelle. Se voi toimia hetken aikaa, jos esimerkiksi antavalla osapuolella sattuu olemaan kova tarve tuntea itsensä tarpeelliseksi - mutta jos ei pohjalla ole mitään yhteistä nautintoa, niin jossain vaiheessa se annettava tuppaa yleensä loppumaan. Ja vitutushan siitä useimmiten seuraa.

[Klasu]

Minä näkison niin, että silloin molemmat antavat. Kun molemmat antavat niin yhteinen potti on paljon suurempi kuin, että toinen imee toisen kuiviin.

Parhaiten toimii kun molemmat antavat ja saavat suhteellisen hyvässä tasapainossa. Vaikka toisaalta, Ei mua haittaisi vaikka joskus joku imisikin kuiviin 😉😂

[ToyMaster]

Bikantti osuma elementtiin, osioon, mikä vaihtelevasti unohtuu meiltä deitti-viidakon janoisilta tutkimusmatkailijoilta:

"It takes two to tango"

Pätee niin normi deittailussa, tinderissä kuten meidän kinkster piireissäkin. Kaikilla meillä on tarpeet, toiveet ja pilvilinna unelmat. Yksin pimeinä hetkenä istuessa tabletti kourassa sitten päästämme mielikuvituksen vapaalle...

• "Minä Dom Ugh! Willi sub nyt!"
• "Viattomuuteni tarjolla"
• "Pyykit, taikina ja latexi essuni odottavat sinua"
• "Koditon vapaa käyttö orja"

Juu me kaikki olemme oman seksuaalisuutemme vähemmistön edustajia. Sen salaisimman pyhätön harvasta sallitusta vierailijoista, juuri sen sinun unelmiesi sopivan ehdokkaan löytäminen... noh Legon ja Duplon aina väkisin yhteen saa.

Jotenkin pitäisi muistaa ne toimivien suhteiden perus osat:

Kumpikin osapuoli ovat ihmisiä
Kuunnella toista, antaa toisen tuntea, että häntä kuunneltiin ja sen viestin arvostus
Huomioida kummankin osapuolen tarpeet, toiveet ja unelmat
Rakentavaa ja positiivistä tukea toiselle
Pidä huolta itsestäsi hänen silmissä

Kyllä, toimii kink suhteissakin ja juu, muistaa toi sit kans deitti palstoja surfaillessa... 

[poisongrrrll]

The struggle is real. En tee enää seuranhakuilmoituksia tai ilmoita missään deittipalveluissa että olen naiseksi tulkittava ja dominoiva. Vaikka kuinka asettaisi kriteereitä, joku sisälukutaidoton salt daddy yrittää onneaan joka tapauksessa. Olen huomannut, että elämä musiikki-instrumenttien ja kissojen kanssa tyydyttää enemmän.

Ok, ymmärrän että on turhautumia ja niiden harvojen kuningatarherhiläisten huomiosta kamppailee useampi kuhnuri, mutta ei kai sellainen ihan perus kohteliaisuus maksa mitään? No mutta, ei ehdi kun niitä yksäreitä ejakuloidaan vasemmalle ja oikealle.

"Osaatko aktia X?"
"Kiinnostaako Z?"
"Ois tarjolla Ö!"

Kai nyt viitsit laittaa viestin alkuun edes moikka. 

[Retsam]

Sattui tuossa niin että törmäsin exään kaupan kassajonossa.Onhan siitä jo yli tuhat päivää,kun kuulin oven takaa huudetun MENE POIS , XXXX ON TÄÄLLÄ!!!!!!.. Surkuhupaisaa kyllä nyt unohti pin koodinsa ja ostokset meinasivat jäädä hihnanpäähän kun oli niin kiire kadota näkyvistäni. Eipä minulla mtn, asiaa olisi ollutkaan ja tätä olen tässä pari päivää makustellut,mutta hymyssä suin..En ole enää toipilas,vaan toipunut...

Mitä siis olisikaan tarjolla?

Huolenpitoa,hellyyttä, huomioon ottamista ja kuuntelemista sekä rajoja hyvinkin vahvalla merkkauksella.
Toisaalta ei tarvitsisi jokaista penniä laskeskella tahi yksinään itkuisin silmin istuskella.
Tuohon suhteen rakentamisen peruspalikoihin kun heittää vielä hieman kryydejä sekaan niin eiköhän se sieltä rakentuisi, mutta mkäli unohtuisi se molemminpuoleinen kunnioitus niin turhaa työtä tekisimme.

Mikäli ei ole valmis antamaan itsestään yhtikäs mitään,ei myöskään ole oikeutta vaatia itselleen edes sen vertaa..

Olen aiemmin kurottanut hyvinkin kauas ylitse yleisesti hyväksyttyjen sopivuuden rajojen saamatta silti mtn. muuta kuin sieluuni syvät haavat ja myllerretyn mielen.

Näissä asioissa en aiemmin antanut tuumaakaan periksi  "jos en saa olla sydämesi ykkönen niin anna olla edes numero kaksi" by. M.Alaltalo

Päällikön pala on yhä päällikön pala eikä sitä voi jakaa...

Niin,eivät nämä edelleenkään ole mitään lasten juttuja,joten turha tunkea lapsen ja vanhemman väliin,sen jälkeen olet takuulla ihan osatonna ja ypönä....