Keskustelun, jutustelun, kommunikaation, ymmärtämisen merkityksistä

[vila]

Yksi puhumisen suurimpia esteitä lienee, meidän oma kykymme ottaa vastaan annettua palautetta. Liian helposti toisen sanoma koetaan moiteena, vaikka sen sanoman voisi yhtähyvin ottaa rakentavana.

Minä laittaisin tämän kyllä laajempaan kontekstiin. Suomalaisilla on keskimäärin aika heikot sosiaaliset taidot ja rakentavaksi palautteeksi sanotaan sitä että osoitetaan toisen virheet kertomatta mitään positiivista.

Mietin myös sitä, että mitä "rakentava palaute" tarkoittaa parisuhteessa? Itse nimenomaan en haluaisi mitään rakentavaa palautetta kotona vaan raakoja tunteita. Raa'at tunteet sitten jutellaan läpi. Se edellyttää kummaltakin osapuolelta hyvää itsetuntoa, että kykenee tajuamaan ettei tämä nyt olekaan toisen vika vaan olisin voinut itse tehdä toisin - ja toisaalta myös niin että tunnustaa olevansa vastuussa asiasta x.

[Kinkykundi]

Yksi puhumisen suurimpia esteitä lienee, meidän oma kykymme ottaa vastaan annettua palautetta. Liian helposti toisen sanoma koetaan moiteena, vaikka sen sanoman voisi yhtähyvin ottaa rakentavana.

Minä laittaisin tämän kyllä laajempaan kontekstiin. Suomalaisilla on keskimäärin aika heikot sosiaaliset taidot ja rakentavaksi palautteeksi sanotaan sitä että osoitetaan toisen virheet kertomatta mitään positiivista.

Mietin myös sitä, että mitä "rakentava palaute" tarkoittaa parisuhteessa? Itse nimenomaan en haluaisi mitään rakentavaa palautetta kotona vaan raakoja tunteita. Raa'at tunteet sitten jutellaan läpi. Se edellyttää kummaltakin osapuolelta hyvää itsetuntoa, että kykenee tajuamaan ettei tämä nyt olekaan toisen vika vaan olisin voinut itse tehdä toisin - ja toisaalta myös niin että tunnustaa olevansa vastuussa asiasta x.

Itse aikanaan nappulaliigavalmentajana opettelin "hampurilaispalautteen" käytön. Tuntuu kyllä jotenkin tyhmältä antaa palautetta sillä tavalla parisuhteessa, missä pitäisi voida odottaa suorempaa puhetta.

Mutta siis, periaattessahan kaikki palaute on rakentavaa, ihan siitä riippuen miten siihen itse suhtautuu; jos ymmärtää palautteenantajan mahdollisesti rajoittuneen kyvyn ilmaista itseään, niin sillä pääsee jo aika pitkälle. Tietysti jos taustalla hiertää muita asioita, niin onhan tuo silloin aika hankalaa.

[vila]

Yksi puhumisen suurimpia esteitä lienee, meidän oma kykymme ottaa vastaan annettua palautetta. Liian helposti toisen sanoma koetaan moiteena, vaikka sen sanoman voisi yhtähyvin ottaa rakentavana.

Minä laittaisin tämän kyllä laajempaan kontekstiin. Suomalaisilla on keskimäärin aika heikot sosiaaliset taidot ja rakentavaksi palautteeksi sanotaan sitä että osoitetaan toisen virheet kertomatta mitään positiivista.

Mietin myös sitä, että mitä "rakentava palaute" tarkoittaa parisuhteessa? Itse nimenomaan en haluaisi mitään rakentavaa palautetta kotona vaan raakoja tunteita. Raa'at tunteet sitten jutellaan läpi. Se edellyttää kummaltakin osapuolelta hyvää itsetuntoa, että kykenee tajuamaan ettei tämä nyt olekaan toisen vika vaan olisin voinut itse tehdä toisin - ja toisaalta myös niin että tunnustaa olevansa vastuussa asiasta x.

Itse aikanaan nappulaliigavalmentajana opettelin "hampurilaispalautteen" käytön. Tuntuu kyllä jotenkin tyhmältä antaa palautetta sillä tavalla parisuhteessa, missä pitäisi voida odottaa suorempaa puhetta.

Mutta siis, periaattessahan kaikki palaute on rakentavaa, ihan siitä riippuen miten siihen itse suhtautuu; jos ymmärtää palautteenantajan mahdollisesti rajoittuneen kyvyn ilmaista itseään, niin sillä pääsee jo aika pitkälle. Tietysti jos taustalla hiertää muita asioita, niin onhan tuo silloin aika hankalaa.

Sekin kannattaa huomioida, että joillakin ihmisillä traumat vääristävät asioiden tulkintaa. Esimerkiksi koulukiusattu etsii aikuisenakin herkemmin ns. kiusaus/ilkeilysignaaleja työyhteisössä kuin sellainen, joka ei ole sellaista kokenut. Toisten ei-niin-sujuva-käytös tulkintaan helpommin henkilökohtaiseksi. Vaikka olen itsekin ihan traumapallo niin tajuan erittäin hyvin miksi jotkut ihmiset eivät halua parisuhteisiin traumatisoituneiden ihmisten kanssa.

[Kinkykundi]

Sekin kannattaa huomioida, että joillakin ihmisillä traumat vääristävät asioiden tulkintaa. Esimerkiksi koulukiusattu etsii aikuisenakin herkemmin ns. kiusaus/ilkeilysignaaleja työyhteisössä kuin sellainen, joka ei ole sellaista kokenut. Toisten ei-niin-sujuva-käytös tulkintaan helpommin henkilökohtaiseksi. Vaikka olen itsekin ihan traumapallo niin tajuan erittäin hyvin miksi jotkut ihmiset eivät halua parisuhteisiin traumatisoituneiden ihmisten kanssa.

Totta. Parisuhteen kontekstissa voidaan kuitenkin olettaa, että pariskunta tuntee toisensa niin hyvin, että on päässyt jo tuon "ilkeilytulkinnan" ohi.

Sehän on hyvä juttu, että tiedostaa olevansa traumatisoitunut., niin pystyy ehkä jopa elämään itsensä kanssa - enkä kyllä henkilökohtaisesti näkisi hyvänä asiana sitä, että kaksi traumatisoitunutta ihmistä ryhtyy parisuhteeseen, se on pahimmillaan yhtä itsetuhoista kuin kahden juopon ryhtyminen parisuhteeseen.

[Anonyymi sissy]

Totta. Parisuhteen kontekstissa voidaan kuitenkin olettaa, että pariskunta tuntee toisensa niin hyvin, että on päässyt jo tuon "ilkeilytulkinnan" ohi.

Sehän on hyvä juttu, että tiedostaa olevansa traumatisoitunut., niin pystyy ehkä jopa elämään itsensä kanssa - enkä kyllä henkilökohtaisesti näkisi hyvänä asiana sitä, että kaksi traumatisoitunutta ihmistä ryhtyy parisuhteeseen, se on pahimmillaan yhtä itsetuhoista kuin kahden juopon ryhtyminen parisuhteeseen.

Huh HUh..Nyt tuli kyllä kinkykudilta harvinaisen paksua tekstiä En itse ole traumatisoitunut joten henkilökohtaisesti tuo ei osunut, mutta..Näennäisen fiksuuden takaa...tuo teksti. Oletko koskaan kuullut vertaistuesta. Se toimii parhaimillaan, jopa parisuhteissa. Toisen rinnalla kulkemiseksikin sitä voidaan sanoa, toinen toistaan tukien.

[Kinkykundi]

Totta. Parisuhteen kontekstissa voidaan kuitenkin olettaa, että pariskunta tuntee toisensa niin hyvin, että on päässyt jo tuon "ilkeilytulkinnan" ohi.

Sehän on hyvä juttu, että tiedostaa olevansa traumatisoitunut., niin pystyy ehkä jopa elämään itsensä kanssa - enkä kyllä henkilökohtaisesti näkisi hyvänä asiana sitä, että kaksi traumatisoitunutta ihmistä ryhtyy parisuhteeseen, se on pahimmillaan yhtä itsetuhoista kuin kahden juopon ryhtyminen parisuhteeseen.

Huh HUh..Nyt tuli kyllä kinkykudilta harvinaisen paksua tekstiä En itse ole traumatisoitunut joten henkilökohtaisesti tuo ei osunut, mutta..Näennäisen fiksuuden takaa...tuo teksti. Oletko koskaan kuullut vertaistuesta. Se toimii parhaimillaan, jopa parisuhteissa. Toisen rinnalla kulkemiseksikin sitä voidaan sanoa, toinen toistaan tukien.

No tietysti olen kuullut. Ei toisen tukeminen ja rinnalla kulkeminen tarkoita vertaistukea, vaan ymmärtämistä. Jos sinulla on pahoja traumoja tai vaikea elämänvaihe, niin varmasti tarvitset jonkun sanomaan sinulle, että sinun on elettävä elämääsi. Muuten jäät rypemään itsesäälissä. Vertaistuki on hyvä juttu, mutta sitäkin on kyettävä sääntelemään.

[scar]

Elämä itsessään on aika "traumaattinen" kokemustapahtuma,alkaen synnytyksen käynnistymisestä,imho. Tietysti sitten on rankempaa ja kevyempää kattausta vaikka suljetulla osastolla.
Töissä on asiakkaita jotka kutsuvat itse itseään hulluiksi,mutta niin vain ovat parisuhteessa nuo "hullut". Ja ystävyys,onko se helpompaa vai vaikeampaa kuin parisuhteessa oleminen..
Itse toivoisin ystävyyden kulkevan rinnalla,mutta jokainen tavallaan

[vila]

Sekin kannattaa huomioida, että joillakin ihmisillä traumat vääristävät asioiden tulkintaa. Esimerkiksi koulukiusattu etsii aikuisenakin herkemmin ns. kiusaus/ilkeilysignaaleja työyhteisössä kuin sellainen, joka ei ole sellaista kokenut. Toisten ei-niin-sujuva-käytös tulkintaan helpommin henkilökohtaiseksi. Vaikka olen itsekin ihan traumapallo niin tajuan erittäin hyvin miksi jotkut ihmiset eivät halua parisuhteisiin traumatisoituneiden ihmisten kanssa.

Totta. Parisuhteen kontekstissa voidaan kuitenkin olettaa, että pariskunta tuntee toisensa niin hyvin, että on päässyt jo tuon "ilkeilytulkinnan" ohi.

Sehän on hyvä juttu, että tiedostaa olevansa traumatisoitunut., niin pystyy ehkä jopa elämään itsensä kanssa - enkä kyllä henkilökohtaisesti näkisi hyvänä asiana sitä, että kaksi traumatisoitunutta ihmistä ryhtyy parisuhteeseen, se on pahimmillaan yhtä itsetuhoista kuin kahden juopon ryhtyminen parisuhteeseen.

Traumatisoituminen ei tarkoita samaa asiaa kuin itsetuhoisuus. Se ei myöskään tarkoita samaa asiaa kuin masennus tai ahdistus. Se vain tarkoittaa sitä, että on elämästä niin epäedullisia kokemuksia että on vain loogista olettaa niiden toistuvan. Sen olettaminen, että trauma automaattisesti tarkoittaa itseinhoa ja itsetuhoisuutta osoittaa minusta näköalattomuutta ja traumatisoituneiden ihmisten yksilöllisyyden aliarviointia.

Minä en usko, että vertaistuki on kovinkaan hyvä tapa lähteä rakentamaan ystävyyssuhdetta. Ja parisuhteen se suorastaan tuhoaa. En ainakaan jaksaisi itse olla ihmissuhteessa, jossa vatvotaan jatkuvasti jotain menneisyyden kokemuksia.

[Alistavaherra]

Sehän on hyvä juttu, että tiedostaa olevansa traumatisoitunut., niin pystyy ehkä jopa elämään itsensä kanssa - enkä kyllä henkilökohtaisesti näkisi hyvänä asiana sitä, että kaksi traumatisoitunutta ihmistä ryhtyy parisuhteeseen, se on pahimmillaan yhtä itsetuhoista kuin kahden juopon ryhtyminen parisuhteeseen.

Traumatisoituminen ei tarkoita samaa asiaa kuin itsetuhoisuus. Se ei myöskään tarkoita samaa asiaa kuin masennus tai ahdistus. Se vain tarkoittaa sitä, että on elämästä niin epäedullisia kokemuksia että on vain loogista olettaa niiden toistuvan. Sen olettaminen, että trauma automaattisesti tarkoittaa itseinhoa ja itsetuhoisuutta osoittaa minusta näköalattomuutta ja traumatisoituneiden ihmisten yksilöllisyyden aliarviointia.

Minä en usko, että vertaistuki on kovinkaan hyvä tapa lähteä rakentamaan ystävyyssuhdetta. Ja parisuhteen se suorastaan tuhoaa. En ainakaan jaksaisi itse olla ihmissuhteessa, jossa vatvotaan jatkuvasti jotain menneisyyden kokemuksia.

vilalta hyviä pointteja. Trauma voi tarkoittaa myös tiedostamatonta, välttelevää käytöstä olosuhteissa, jotka ovat muistuttavat traumaattista kokemusta. Tämä saatetaan pukea sanoihin "en viitsi, en halua, haluan tehdä toisin jne". Minulle noiden menneisyyden kokemusten ymmärrystäminen pari- tai missä muissa suhteissa on oleellista, jotta voi rakentaa uusia toimintatapoja tai purkaa taakkaa, joka estää toimimasta tässä hetkessä. Kukapa ei haluaisi keventää taakkaa, joka rajoittaa? Ja mitäpä ei tekisi rakkaidensa eteen.

[Kinkykundi]

Sekin kannattaa huomioida, että joillakin ihmisillä traumat vääristävät asioiden tulkintaa. Esimerkiksi koulukiusattu etsii aikuisenakin herkemmin ns. kiusaus/ilkeilysignaaleja työyhteisössä kuin sellainen, joka ei ole sellaista kokenut. Toisten ei-niin-sujuva-käytös tulkintaan helpommin henkilökohtaiseksi. Vaikka olen itsekin ihan traumapallo niin tajuan erittäin hyvin miksi jotkut ihmiset eivät halua parisuhteisiin traumatisoituneiden ihmisten kanssa.

Totta. Parisuhteen kontekstissa voidaan kuitenkin olettaa, että pariskunta tuntee toisensa niin hyvin, että on päässyt jo tuon "ilkeilytulkinnan" ohi.

Sehän on hyvä juttu, että tiedostaa olevansa traumatisoitunut., niin pystyy ehkä jopa elämään itsensä kanssa - enkä kyllä henkilökohtaisesti näkisi hyvänä asiana sitä, että kaksi traumatisoitunutta ihmistä ryhtyy parisuhteeseen, se on pahimmillaan yhtä itsetuhoista kuin kahden juopon ryhtyminen parisuhteeseen.

Traumatisoituminen ei tarkoita samaa asiaa kuin itsetuhoisuus. Se ei myöskään tarkoita samaa asiaa kuin masennus tai ahdistus. Se vain tarkoittaa sitä, että on elämästä niin epäedullisia kokemuksia että on vain loogista olettaa niiden toistuvan. Sen olettaminen, että trauma automaattisesti tarkoittaa itseinhoa ja itsetuhoisuutta osoittaa minusta näköalattomuutta ja traumatisoituneiden ihmisten yksilöllisyyden aliarviointia.

Minä en usko, että vertaistuki on kovinkaan hyvä tapa lähteä rakentamaan ystävyyssuhdetta. Ja parisuhteen se suorastaan tuhoaa. En ainakaan jaksaisi itse olla ihmissuhteessa, jossa vatvotaan jatkuvasti jotain menneisyyden kokemuksia.

Siksi kirjoitinkin, että pahimmillaan itsetuhoista. Johan se siis, että jotain riittävän pahaa asiaa vatvotaan ja vatvotaan jatkuvasti johtaa masennukseen.

[vila]

Sekin kannattaa huomioida, että joillakin ihmisillä traumat vääristävät asioiden tulkintaa. Esimerkiksi koulukiusattu etsii aikuisenakin herkemmin ns. kiusaus/ilkeilysignaaleja työyhteisössä kuin sellainen, joka ei ole sellaista kokenut. Toisten ei-niin-sujuva-käytös tulkintaan helpommin henkilökohtaiseksi. Vaikka olen itsekin ihan traumapallo niin tajuan erittäin hyvin miksi jotkut ihmiset eivät halua parisuhteisiin traumatisoituneiden ihmisten kanssa.

Totta. Parisuhteen kontekstissa voidaan kuitenkin olettaa, että pariskunta tuntee toisensa niin hyvin, että on päässyt jo tuon "ilkeilytulkinnan" ohi.

Sehän on hyvä juttu, että tiedostaa olevansa traumatisoitunut., niin pystyy ehkä jopa elämään itsensä kanssa - enkä kyllä henkilökohtaisesti näkisi hyvänä asiana sitä, että kaksi traumatisoitunutta ihmistä ryhtyy parisuhteeseen, se on pahimmillaan yhtä itsetuhoista kuin kahden juopon ryhtyminen parisuhteeseen.

Traumatisoituminen ei tarkoita samaa asiaa kuin itsetuhoisuus. Se ei myöskään tarkoita samaa asiaa kuin masennus tai ahdistus. Se vain tarkoittaa sitä, että on elämästä niin epäedullisia kokemuksia että on vain loogista olettaa niiden toistuvan. Sen olettaminen, että trauma automaattisesti tarkoittaa itseinhoa ja itsetuhoisuutta osoittaa minusta näköalattomuutta ja traumatisoituneiden ihmisten yksilöllisyyden aliarviointia.

Minä en usko, että vertaistuki on kovinkaan hyvä tapa lähteä rakentamaan ystävyyssuhdetta. Ja parisuhteen se suorastaan tuhoaa. En ainakaan jaksaisi itse olla ihmissuhteessa, jossa vatvotaan jatkuvasti jotain menneisyyden kokemuksia.

Siksi kirjoitinkin, että pahimmillaan itsetuhoista. Johan se siis, että jotain riittävän pahaa asiaa vatvotaan ja vatvotaan jatkuvasti johtaa masennukseen.

Itse kyllä uskon, että pahoja asioita kannattaa vatvoa niin kauan kunnes ne on vatvottu. Ongelma on siinä, että jos parisuhteen molemmilla osapuolilla on sama trauma niin he käsittelevät sitä todennäköisesti eri tahtiin. Silloin kun toinen on saanut traumansa pakettiin siltä osin, että voisi aloittaa "traumasta toipuneen"-elämän niin hän ei koskaan pääse siihen vaiheeseen, koska hänen täytyy edelleen auttaa kumppaniaan vatvomaan asioitaan.

[Kinkykundi]

Sekin kannattaa huomioida, että joillakin ihmisillä traumat vääristävät asioiden tulkintaa. Esimerkiksi koulukiusattu etsii aikuisenakin herkemmin ns. kiusaus/ilkeilysignaaleja työyhteisössä kuin sellainen, joka ei ole sellaista kokenut. Toisten ei-niin-sujuva-käytös tulkintaan helpommin henkilökohtaiseksi. Vaikka olen itsekin ihan traumapallo niin tajuan erittäin hyvin miksi jotkut ihmiset eivät halua parisuhteisiin traumatisoituneiden ihmisten kanssa.

Totta. Parisuhteen kontekstissa voidaan kuitenkin olettaa, että pariskunta tuntee toisensa niin hyvin, että on päässyt jo tuon "ilkeilytulkinnan" ohi.

Sehän on hyvä juttu, että tiedostaa olevansa traumatisoitunut., niin pystyy ehkä jopa elämään itsensä kanssa - enkä kyllä henkilökohtaisesti näkisi hyvänä asiana sitä, että kaksi traumatisoitunutta ihmistä ryhtyy parisuhteeseen, se on pahimmillaan yhtä itsetuhoista kuin kahden juopon ryhtyminen parisuhteeseen.

Traumatisoituminen ei tarkoita samaa asiaa kuin itsetuhoisuus. Se ei myöskään tarkoita samaa asiaa kuin masennus tai ahdistus. Se vain tarkoittaa sitä, että on elämästä niin epäedullisia kokemuksia että on vain loogista olettaa niiden toistuvan. Sen olettaminen, että trauma automaattisesti tarkoittaa itseinhoa ja itsetuhoisuutta osoittaa minusta näköalattomuutta ja traumatisoituneiden ihmisten yksilöllisyyden aliarviointia.

Minä en usko, että vertaistuki on kovinkaan hyvä tapa lähteä rakentamaan ystävyyssuhdetta. Ja parisuhteen se suorastaan tuhoaa. En ainakaan jaksaisi itse olla ihmissuhteessa, jossa vatvotaan jatkuvasti jotain menneisyyden kokemuksia.

Siksi kirjoitinkin, että pahimmillaan itsetuhoista. Johan se siis, että jotain riittävän pahaa asiaa vatvotaan ja vatvotaan jatkuvasti johtaa masennukseen.

Itse kyllä uskon, että pahoja asioita kannattaa vatvoa niin kauan kunnes ne on vatvottu. Ongelma on siinä, että jos parisuhteen molemmilla osapuolilla on sama trauma niin he käsittelevät sitä todennäköisesti eri tahtiin. Silloin kun toinen on saanut traumansa pakettiin siltä osin, että voisi aloittaa "traumasta toipuneen"-elämän niin hän ei koskaan pääse siihen vaiheeseen, koska hänen täytyy edelleen auttaa kumppaniaan vatvomaan asioitaan.

Tottakai näin. Tarkoitin itse siis sitä, että jos asiat eivät vatvomisella etene. Jos kummallakin on kova tarve käsitellä omaa asiaansa, niin kumpikin vain puhuu siitä omasta asiastaan eikä osaa kuunnella toista.
Sitä en suinkaan tarkoittanut etteikö asioita pitäisi käsitellä kunnes niistä on päästy yli.

[Lady Whip]

Halu keskusteluun kulkee sykleissä. Joskus ei jaksa eikä pysty mitenkään ja joskus taas on siinä tilassa, että on halua ja mahdollisuus.
Toisinaan nämä syklin huippukohdat eivät satu samaan aikaan molemmille. Toinen haluaisi keskustella ja toinen ei pysty vastaanottamaan mitään.

Itselläni vaikuttaa aivojen väsymystila vastaanottokykyyn. Tulee vain tunne, että sanoo tuo toinen mitä tahansa, en ymmärrä siitä mitään.

Senkin olen huomannut, keskusteluun voi tulla burn out, turtumus.
Ei jaksa eikä halua.

[Kakegurui]

Meidän suhteen kommunikaatio on tärkeää ja puhumme ihan kaikesta. Runsaan puhumisen ja tunteiden kertomisen ansiosta 7-vuotisessa suhteessamme on ollu vain pari isompaa riitaa. Itselleni tämä suhde on ensimmäinen missä on tapahtunut kunnon kommunikointia joten opeteltavaa on ollut reilusti. Oppimista on  helpottanut se että olen erittäin avoin ja halukas juttelemaan ihan kaikesta.

Oma tapani käsitellä asioita on juuri jatkuva vatvominen sekä päässä että puhuen. Jatkuva kontrolloinnin tarve taitaa vain vahvistaa sitä että uusia asioita sitten käsitellään reilusti, välillä jopa Herran hermostumiseen asti. Rehellinen kommunikointi on nimenomaan sitä mitä haluan kaikilta ihmissuhteilta. Asioista olisi hyvä kertoa kiertelemättä, kyllä minä yleensä ymmärrän tai ainakin yritän ymmärtää. Ennemmin ikävä totuus kuin jokin hätävale tai täysi hiljaisuus.

S

[scar]

Tuohon Vertaistukeen: Urheilijatkin antavat vissiin toisilleen tukea js tsemppiä..yksi ystävällinen lause voi unohduttaa sata ikävää palautetta ja kritiikkiä.
Itselläni on joskus "levy vouvannut" tolkuttoman pitkään samassa kohtaa,ihme että eräs ja eräät kuuntelivat.
En jaksaisi varmaan  itse elää niin että olisin vain "terapeutti", mutta joskus asiat eivät vaadi terapiaa.
"Ystävän syleily on enemmän kuin tuhat vihollista" vai miten se vanha arabialainen sananlasku meni,pätkii