Apua ajatelkaa lapsia!

[Lunttu]

Noin omana mielipiteenäni sanoisin että lapsia ei pidä aliarvioida. Puhumista vuodesta toiseen, ikäkauden mukaan, siinäpä avaimet. Sitäpaitsi jossain vaiheessa joutuu joka tapauksessa käymään keskustelun aiheesta: Miksi maija-petterin äiti ei tee niin tai noin ja miksei saija-taavetin kotona tehdä noin. Tämä parjattu 24/7 voi siis olla jopa rikkaus.

Tämä!

Se miten vanhemmat toimivat yhdessä on mun mielestä toisarvoista jos lapsille kommunikoidaan ikänsä mukaisella tasolla suoraan ja rehellisesti, lasta kasvattaen ympäröivään maailmaan, ei muottiin vaan antaen vaihtoehtoja joista löytää se "oma". Jos vanhempien elämäntapa pitää vanhemmat onnellisina, on se mun mielestä tärkeintä mitä lapset voivat oppia vanhemmiltaan, että jokainen voi löytää sen just oman juttunsa ja tapansa elää, kumppanin joka jakaa nämä intressit.

Itse oon niin monessa joutunut menemään perse-edellä puuhun kun tämä oli oppi jota en kotona saanut, vanhempinani kaksi "lasten takia" yhdessä jurottavaa heteroa, jotka erosivat tosiaan kun koko jälkikasvu oli kotoa lähtenyt. Pahin karhunpalvelus mitä lapselle voi tehdä, imho, ainakin mulle tehnyt niin paljon haittaa ja puhun tätä vastaan niin kauan kuin mussa henki pihisee.

[lemmikki]

Vaikka syytöksiä ei koko ajan ja joka paikassa vastaan tulisikaan, itsekin olen tällä foorumilla törmännyt jopa tilanteeseen, jossa julistettiin 24/7 - alistuvat hihitteleviksi, päätöksentekokyvyttömiksi idiooteiksi. Kerrottiin, miten joillakin ihmisillä ei pitäisi olla oikeutta lisääntyä ja taidettiinpa vihjata meemein, että niskalaukaus olisi ainoa hoito tähän sairauteen. Keskustelun aiheena oli tuolloin teoreettinen kysymys siitä, miten tällaisissa suhteissa tulisi suhtautua tilanteeseen, jossa dominoiva haluaa lapsen, mutta alistuva välttämättä ei. Ja että miten se poikkeaa normaalista parisuhteesta, jossa asiassa on erimielisyys. Tuossa asiassa kun kompromisseilla ei ole oikeastaan sijaa, kun lasta ei voi tehdä puoliksi. Käsittääkseni ei silti ole kovin harvinaista, että taipumista puolin tai toisin harjoitetaan ja alunperin nihkeä suhtautuminen ei tee kenestäkään lähtökohtaisesti huonoa vanhempaa.

Mun mielestä 24/7 - suhteissa voi yhtä lailla kasvattaa lapsia, kuin missä tahansa muussakin. Eikä lapset tuolloin ole seksileikin kohteena tai osallisina, vaikka dynamikka jollain tavoin arjessakin näkyy. Kunhan lapsille puhutaan, opetetaan heille sukupuolesta riippumatta elämässä tarvittavat taidot ja mietitään miten suhde erityispiirteineen näyttäytyy lapsille ja mitä siitä on syytä piilottaa.

Onko joku oikeasti mennyt pilalle siitä, että äiti on aina laittanut ruoan tai siivonnut? Kunhan lapsen kuullen ei esitetä asiaa niin, että tämä johtuu sukupuolesta. Selkeästi vilakin on asiaa miettinyt ja todennäköisesti tekee upeaa kasvatustyötä.

Lastenkasvatuksessa jokainen tekee virheitä. Näyttää mallia, joskus hyvää, joskus huonoa. Jos omia käytösmallejaan joutuu pohtimaan, ne tulee varmasti paremmin otettua huomioon.

Mä itse elin kodissa, jossa oli selkeästi naisten ja miesten työt. Jokainen osallistui sillä panoksella, johon kykeni ikä ja kunto huomioon ottaen. Silti isä opetti myös tyttölapset vaihtamaan renkaat autoon ja pojat opetettiin kokkaamaan. Vaikka edellinen sukupolvi toimi toisin käytännössä. Kukaan ei olettanut, että jako olisi johtunut sukupuolista, vaan käytännön seikoista ja perinteistä jne.

Toisin sanoen, minusta puolisolle voi vapaasti tehdä voileivät. Voi kertoa, että haluaa ilahduttaa tätä tms. Se voi jäädä lapsellekin kauniina tapana mieleen. Voi ne joskus tehdä lapsellekin, kunhan ei mene sanomaan, että näin naisen/miehen kuuluu toimia tai kasvata lasta siihen, että hänkin saa kaiken aina valmiina.

En usko, että perheelliset 24/7 - suhteissa elävät toimivat niin, että elämä on yhtä pitkää sessiota, jossa lapset katsovat vieressä, kun toinen vanhemmista konttaa ja nuolee dominoivan kengänpohjia ja tekee kaiken kotona jotain kylläherraa hokien.

Hyvä kolumni. Tärkeitä ajattelemisen aiheita.

[telle]

Kiitos lemmikki ja lunttu, nimenomaan noita asioita tarkoitin 

[Tuli]

Onko joku oikeasti mennyt pilalle siitä, että äiti on aina laittanut ruoan tai siivonnut? Kunhan lapsen kuullen ei esitetä asiaa niin, että tämä johtuu sukupuolesta. Selkeästi vilakin on asiaa miettinyt ja todennäköisesti tekee upeaa kasvatustyötä.

Lastenkasvatuksessa jokainen tekee virheitä. Näyttää mallia, joskus hyvää, joskus huonoa. Jos omia käytösmallejaan joutuu pohtimaan, ne tulee varmasti paremmin otettua huomioon.

Täällä kanssa yksi 24/7 -suhteessa elävä. Meillä on ratkaistu tää kotitöiden sukupuolittumisen ongelma niin, että ollaan hankittu kolme lasta. Ei tarvitse kummankaan kuvitella, että orja voisi hoitaa kaikki kotityöt, kun sitä hommaa tuppaa olemaan liikaa kahdellekin vanhemmalle. 

Työnjako meillä on ja se on mun mielestäni vain fiksua. Lasten kanssa puhutaan siitä, että me ollaan valittu se kumpi tekee kotityöt pääasiassa sen mukaan mistä me tykätään - ja että jokaisessa parisuhteessa on tosi tärkeää keskustella siitä, kuka tykkää mistä ja millä tavalla hommat ja kivat asiat jaetaan. Mä tykkään ruuanlaitosta, joten hoidan ruuan ja keittiön - vaimo (orja) taas pitää siivoamisesta, joten hän siivoaa ja pyykkää.

Jokaiselle, joka lapsia hankkii, suosittelen lämpimästi sellaista radikaalia kasvatustekniikkaa, jota kutsutaan puhumiseksi. Lapset ymmärtää hirveän monimutkaisia asioita, kun ne vaan selittää näiden iälle sopivalla tavalla.

[Salix]

Jokaiselle, joka lapsia hankkii, suosittelen lämpimästi sellaista radikaalia kasvatustekniikkaa, jota kutsutaan puhumiseksi. Lapset ymmärtää hirveän monimutkaisia asioita, kun ne vaan selittää näiden iälle sopivalla tavalla.

Juuri näin.

[Blondie77]

Onpa tätä aihetta sivuttu aiemminkin ja silloinkin pidin keskustelua ihan absurdina.. eiköhän me kaikki olla ihmisiä omine persoonineen ja toimintamalleineen.. miksi joku joka elää 24/7 -suhteessa olisi epäkelvompi vanhemmaksi kuin ”kuka muu tahansa” (tähän kuuluisa disclaimer: aina on olemassa ihmisryhmiä joille ei lapsia suotaisi)? Mites sitten vaikka masokistit jotka saattavat olla mustelmilla 24/7? Sadistihan se nyt vasta kamala olisikin? Mitähän naiskuvaa 50’s household antaa lapsille? Mä en jaksa antaa paljon arvoa ihmisten mielipiteille jotka perustuu täysin omiin olettamuksiin ilman faktan häivääkään. Kukkahattutädeille antaisin vinkin, että kyllä tässä maailmassa tapahtuu kauheampiakin kohtaloita ja perheitä lapsille kuin elää 24/7-perheessä.

[Mr Birch]

Kukkahattutädeille antaisin vinkin, että kyllä tässä maailmassa tapahtuu kauheampiakin kohtaloita ja perheitä lapsille kuin elää 24/7-perheessä.

Ja ajatellaan nyt vähän niitä lapsiparkoja, joiden perheessä tai lähipiiirissä on kukkahattu, pahimmillaan 24/7.

[submit]

Kukkahattutädeille antaisin vinkin, että kyllä tässä maailmassa tapahtuu kauheampiakin kohtaloita ja perheitä lapsille kuin elää 24/7-perheessä.

Ja ajatellaan nyt vähän niitä lapsiparkoja, joiden perheessä tai lähipiiirissä on kukkahattu, pahimmillaan 24/7.

Kyllä, just näin

Ja kukkahattuihmisen tilalle voi vaihtaa minkä tahansa radikaalin ismin, jota lapselle ainoana oikeana syötetään - melkoista vallankäyttöä lasta kohtaan.

[Lunttu]

Keskustelun aiheena oli tuolloin teoreettinen kysymys siitä, miten tällaisissa suhteissa tulisi suhtautua tilanteeseen, jossa dominoiva haluaa lapsen, mutta alistuva välttämättä ei. Ja että miten se poikkeaa normaalista parisuhteesta, jossa asiassa on erimielisyys. Tuossa asiassa kun kompromisseilla ei ole oikeastaan sijaa, kun lasta ei voi tehdä puoliksi. Käsittääkseni ei silti ole kovin harvinaista, että taipumista puolin tai toisin harjoitetaan ja alunperin nihkeä suhtautuminen ei tee kenestäkään lähtökohtaisesti huonoa vanhempaa.

Mun mielestä lastenteko on asia jossa ei kompromisseja voi tai pidä tehdä, joko molemmat haluaa tai niitä ei tehdä, jos se ei osapuolille sovi ja perheenjatkamisasia menee suhteen edelle ja suhde vaihtoon. Ikävää joo, mutta maailmassa on jo ihan riittävästi kodittomia ja orpoja lapsia ilman että yksikään syntyvä lapsi olisi molempien vanhempiensa puolesta toivottu, adoptio on musta varsin hyvä ja jalompi vaihtoehto jos lapsi on saatava.

[telle]

Juup, periaatteessa näin...Mutta tässä(kin) voi olla kompromisseja...Menneessä suhteessa lapsettoman D:n kanssa olisin kyllä auttanut hoitamaan jonkun muun kanssa maailmaan saatettua  pikkuista. Omalta osaltani olin jo nuo asiat hoitanut, mutta mikäs minä olisin ollut toiselta tuota kieltämään jos se oli tärkeää.

[lemmikki]

Keskustelun aiheena oli tuolloin teoreettinen kysymys siitä, miten tällaisissa suhteissa tulisi suhtautua tilanteeseen, jossa dominoiva haluaa lapsen, mutta alistuva välttämättä ei. Ja että miten se poikkeaa normaalista parisuhteesta, jossa asiassa on erimielisyys. Tuossa asiassa kun kompromisseilla ei ole oikeastaan sijaa, kun lasta ei voi tehdä puoliksi. Käsittääkseni ei silti ole kovin harvinaista, että taipumista puolin tai toisin harjoitetaan ja alunperin nihkeä suhtautuminen ei tee kenestäkään lähtökohtaisesti huonoa vanhempaa.

Mun mielestä lastenteko on asia jossa ei kompromisseja voi tai pidä tehdä, joko molemmat haluaa tai niitä ei tehdä, jos se ei osapuolille sovi ja perheenjatkamisasia menee suhteen edelle ja suhde vaihtoon. Ikävää joo, mutta maailmassa on jo ihan riittävästi kodittomia ja orpoja lapsia ilman että yksikään syntyvä lapsi olisi molempien vanhempiensa puolesta toivottu, adoptio on musta varsin hyvä ja jalompi vaihtoehto jos lapsi on saatava.

Samaa mieltä, että periaatteessa näin. Mut nääkään asiat harvoin on ihan näin mustavalkoisia. Myös perustelu lasten haluamattomuuteen voi olla jokin muu, kuin vakaumus pysyä lapsettomana. Enemmänkin epävarmuutta ajnkohtaan tai lapsilukuun liittyen. Eipä liene kovinkaan harvinaista se, että lähtökohtaisesti lapsenhankintaa vastaan ollut taipuu, esimerkiksi siksi, että näkee puolisonsa hyvänä vanhempana tai ajan kanssa pehmenee muutoin omien kantojensa kanssa. Syntyneet lapset ovat usein varsin toivottuja ja rakastettuja neuvottelun lähtökohdasta huolimatta. Itse asiassa suurin osa mun tuntemista vanhemmista on ollut alunperin siinä tilanteessa, että toinen on joko kannalla ei ehkä ikinä tai ei vielä. Ja kas, juuri nämä varautuneet ovat usein loistovanhempia. He kun ovat ehkä siksikin harkinneet tarkkaan, että näkevät sen vastuun, minkä lapsi tuo tullessaan.

Mut tää ei toki ollu tän keskustelun tai kolumnin asia vaan aika kaukainen sivujuonne. Eikä ole mitenkään realistisesti toteutunut vaan kyse oli kovin teoreettisesta kysymyksestä. Itsekin näkisin tämän aika hard limittinä, mutta jonkun heiton myötä aloin aikanaan todella harkita asiaa. Miettiä, voisinko taipua tällaiseen. Mietinnän lopputulos oli kuitenkin se, että jos lapsen tekemiseen vielä suostuisin, D/s - suhteella ei olisi mitään merkitystä siinä valinnassa, vaan kyse olisi siitä, että lopulta olisin valmis vielä lapsia tekemään, jos kaikki muu olisi kohdillaan ja ihminen oikea. En siksi, että hän käskee. Vaan siksi, että haluan. Ts. en näe, että kenenkään pitäisi käskystä tähän taipua.

P. S. Olispa hauska nähdä joskus tässäkin keskustelussa esiintyneitä ihmisiä; Lunttu, telle, vila.. Ootte tehneet vaikutuksen

[telle]

Meidän täytyy joskus järjestää ihan oma miitti 

[Anonyymi sissy]

Aihetta hiukan sivuten. Mitenkä pitäisi suhtautua nykyisin, jo melko yleiseksikin tullutta ilmiötä. Naiseen ken haluaa lapsen, muttei miestä ja lapselle isää? Tässähän viedään monesti jo lähtökohtaisesti lapselta oikeus toiseen vanhempaan. Tuon myötä on alkanut olla jo vaatimuksia, että kunnan pitää järjestää "varaisä" palveluja. Miksi näin?

[Kinkykundi]

Samaa mieltä, että periaatteessa näin. Mut nääkään asiat harvoin on ihan näin mustavalkoisia. Myös perustelu lasten haluamattomuuteen voi olla jokin muu, kuin vakaumus pysyä lapsettomana. Enemmänkin epävarmuutta ajnkohtaan tai lapsilukuun liittyen. Eipä liene kovinkaan harvinaista se, että lähtökohtaisesti lapsenhankintaa vastaan ollut taipuu, esimerkiksi siksi, että näkee puolisonsa hyvänä vanhempana tai ajan kanssa pehmenee muutoin omien kantojensa kanssa. Syntyneet lapset ovat usein varsin toivottuja ja rakastettuja neuvottelun lähtökohdasta huolimatta. Itse asiassa suurin osa mun tuntemista vanhemmista on ollut alunperin siinä tilanteessa, että toinen on joko kannalla ei ehkä ikinä tai ei vielä. Ja kas, juuri nämä varautuneet ovat usein loistovanhempia. He kun ovat ehkä siksikin harkinneet tarkkaan, että näkevät sen vastuun, minkä lapsi tuo tullessaan.

Mut tää ei toki ollu tän keskustelun tai kolumnin asia vaan aika kaukainen sivujuonne. Eikä ole mitenkään realistisesti toteutunut vaan kyse oli kovin teoreettisesta kysymyksestä. Itsekin näkisin tämän aika hard limittinä, mutta jonkun heiton myötä aloin aikanaan todella harkita asiaa. Miettiä, voisinko taipua tällaiseen. Mietinnän lopputulos oli kuitenkin se, että jos lapsen tekemiseen vielä suostuisin, D/s - suhteella ei olisi mitään merkitystä siinä valinnassa, vaan kyse olisi siitä, että lopulta olisin valmis vielä lapsia tekemään, jos kaikki muu olisi kohdillaan ja ihminen oikea. En siksi, että hän käskee. Vaan siksi, että haluan. Ts. en näe, että kenenkään pitäisi käskystä tähän taipua.

Anekdoottina: omalla kohdallani kävi niin, että lasteni äiti sai itseni ympäripuhuttua lastenhankintaan - halusin näitä toki itsekin, mutta vasta myöhemmin. Lopulta kävi niin, että lapsia tuli hankittua enemmän kuin mitä kumpikaan oli ajatellut.

Aihetta hiukan sivuten. Mitenkä pitäisi suhtautua nykyisin, jo melko yleiseksikin tullutta ilmiötä. Naiseen ken haluaa lapsen, muttei miestä ja lapselle isää? Tässähän viedään monesti jo lähtökohtaisesti lapselta oikeus toiseen vanhempaan. Tuon myötä on alkanut olla jo vaatimuksia, että kunnan pitää järjestää "varaisä" palveluja. Miksi näin?

Itse en näe tuota mitenkään hyvänä ilmiönä. Periaatteessa ymmärrän jos neljäkymppiä alkaa lähestyä mittariin eikä lapsia ole (tai jos kyseessä on homoseksuaali), mutta siinäkin tapauksessa lapselle kuuluu se isä ja isälle lapsi.

Voihan tuossa olla kyse näistä nykytrendeistä, missä tunnutaan kuvittelevan, että itsellä on vapaus "kaikkeen", mutta vastuu tekemisistä kuuluu muille; aikuiset ihmiset vähän kuin pienten holhottavien lasten roolissa.

[Nick]

Aihetta hiukan sivuten. Mitenkä pitäisi suhtautua nykyisin, jo melko yleiseksikin tullutta ilmiötä. Naiseen ken haluaa lapsen, muttei miestä ja lapselle isää? Tässähän viedään monesti jo lähtökohtaisesti lapselta oikeus toiseen vanhempaan. Tuon myötä on alkanut olla jo vaatimuksia, että kunnan pitää järjestää "varaisä" palveluja. Miksi näin?

Vanhempien lukumäärä ei ole hyvyyden tae ja saattaa se ideaalipariskunnankin puolisko tai molemmat menehtyä.

Isättömyyden ongelmana näkisin myös isän oikeudet, montako lasta on hankittu huijaamalla. Entäs sitten ne isät joiden iltatähden biologinen isä onkin joku toinen?