Rehellisyyden merkitys bdsm -suhteessa. Pohdintaa.

[remmittä]

Mitä rehellisyys ja senmukaisen toiminnan aikaansaama luottamus oikein tarkoittaa bdsm:ssä? En yritä vastata kysymykseen tyhjentävästi, vaan otan vain tietyn näkökulman käsiteltäväksi.

Se, mitä eniten arvostan bdsm:ssä, tai en osaa varsinaisesti sanoa mikä siinä on kaikkein arvokkainta, joten ainakin yksi arvokkaista piirteistä bdsm:ssä on sisäänrakennettu vaatimus rehellisyydelle. Luin joskus lehtiartikkelista, että "kinkyihmiset luovat onnellisempia suhteita, kuin vanillat". En enää muista tarkalleen, mitä otsikko sanoi, mutta perusidea jäi leipätekstistä mieleen: Bdsm suhteessa kumppanit ovat rehellisempiä toisilleen, koska sessiossa toisten mieltymysten tunteminen ja kommunikaatio tulevat korostetummin esille, verrattuna niihin toimintamalleihin, mitä vanillasuhteessa pariskunta voisi toteuttaa keskenään.

Jotta en johtaisi tästä väärää tulkintaa teille lukijoille, niin pysyn aiheessa: Tuosta lehtiartikkelista mielestäni kumpusi oletus, että koska sessiotoiminta vaatii erityisempää intiimiyttä kahden ihmisen kesken, niin samalla myös se vaatii erityistä rehellisyyttä. Tällä perustelen teesini, että bdsm:ssä on sisäänrakennettu vaatimus rehellisyydelle. Koska kuinka toisen mieltymyksistä (kenties haastavammista kuin vanillasuhteessa) voi koskaan saada kunnolla selvää, ellei kumpikin ole toisilleen rehellisiä? Oletan jopa, että nähtävästi tämänkaltainen rehellisyys on jostain kumman syystä niinkin merkittävää, että rehellisyyden tuomat positiiviset edut propagoituvat ja lopulta näkyvät myös koko parisuhteen hyvinvointina.

Minulle tuli tämä ajatus mieleeni sen jälkeen, kun olin lähettänyt eräälle ihastuttavalle henkilölle viestin, missä jossain määrin halusin selvittää jokseenkin itselleni epäselvää tilannetta. Halusin toimia rehellisesti. Ja olen tehnyt näin useammankin kerran aikaisemmin ihmisten kanssa, vaikka mielestäni siltikin voisin toimia rehellisesti niin usein kuin mahdollista, enkä ole oppinut vielä tulemaan siinä erityisen hyväksi. Jokaisella kerralla olen huomannut positiivisen lopputuloksen. Rehellisyys tuntuu olevan vasta-lääke väärinymmärryksille. Ja väärinymmärrykset usein johtavat harhaan ja negatiivisiin tulkintoihin ja sen kautta myös negatiivisiin lopputulemiin. Varmasti jokainen meistä on kokenut sen tilanteen, että ei ole tarpeeksi ajoissa kertonut rehellisesti ajatuksiaan, vaan antanut "hälläväliä" asenteella tilanteen edetä väärinymmärryksen uhalla omalla painollaan. Ja lopulta tunnettu sanonta kuulostaakin yllättävän tutulta: Mitä taakseen jättää, sen edestään löytää. En siis tuolla hälläväliä asenteella tarkoita sanoa, että ihmiset olisivat laiskoja ja heidän tulisi ryhdistäytyä, vaan se on pikemminkin taipumus, mikä vaatii tiedostettua huomiota ja energiaa vievää toimintaa, mitä harvoin jaksamme vain tehdä.

Tästä olen johtanut, että rehellisyys ja totuuden kertominen sellaisenaan, on tärkeämpää, kuin mitä nopeasti ehtisi luulemaan. Selvitämme ajatuksiamme ja välitämme niitä toisille puhumalla ja kirjoittamalla. Jos emme puhu rehellisesti tai jopa valehtelemme (jos rehellisyys tuntuu epämiellyttävältä vaihtoehdolta, kuten se niin usein tuntuu), niin silloin tällä toiminnalla mielestäni kirjaimellisesti vääristämme olemassa olevia ihmissuhteitamme. Ja koska ajattelumme näkyy puhumisessa ja puhuminen heijastuu takaisin ajatteluksi, niin valehtelemalla saatamme itsemme vaaraan vääristämällä sitä fundamentaalista maailmankuvaa, mitä kautta ymmärrämme ympäröivän todellisuutemme ja ihmissuhteemme. Ja valehtelulla vääristämme myös toisten ihmisten todellisuutta, koska jos kerromme asiasta sellaisenaan niin kuin se EI ole, tämä vääristynyt mielikuva jää muidenkin ihmisten mieleen. Valehtelun voisi melkeinpa kuvailla rikkinäiseksi puhelimeksi, missä väärin tulkittu informaatio onkin tarkoituksenmukainen valhe.

Ja siis valehtelun voi ymmärtää helposti oman psyykkisen itsesäätelyn keinoksi. Se oman elämän hallinnan tunne ja mielen tasapaino säilyy, jos muutamme todellisuutta valehtelemalla omien tarpeidemme mukaiseksi. Mutta emme koskaan kykene tietoisesti täysin ymmärtämään valehtelun seurauksia niin itsellemme, kuin myös ympärillä oleville ihmisille ja sitä kautta sosiaalisille suhteillemme.

Tämän takia tykkään suunnattomasti bdsm:stä ja siihen liittyvästä rehellisyydestä. Eräs erityinen seikka, mikä minua koskettaa, on bdsm suhteen Dominoiva/alistuva -asetelma. Mielestäni on tärkeää, että ihminen saa toteuttaa itseään sellaisenaan kuin on, jolloin huomio kiinnityy omiin hyviin ja huonoihin puoliin. On tärkeää, että voimme rehellisesti tuoda itsessämme esiin niin hyvät kuin huonotkin puolet. Ja mikä oli minulle pitkän aikaa vaikea ymmärtää, niin juurikin nuo huonot puolet. Emme mielellämme tuo huonoja puolia esille itsestämme yhtä paljon, mitä tuomme hyviä puolia itsestämme esille, eikö vain? Veikkaisin, että jokainen ymmärtää tämän perusolettamuksen seuraamalla ihan jo omaa käytöstään, muiden käytöksestä puhumattakaan. Ja tähän ehkä monet vanilla suhteet saattavat kaatuakin, koska niitä huonoja puolia ei uskalleta tuoda esille (tai verrattaen bdsm suhteeseen, niin keskimääräisesti vähemmän), mikä varsin usein voi johtaa välttämiselle ja tietenkin epärehellisyydelle ja valehtelemiselle.

Miksi bdsm suhteessa Dominoiva/alistuva -asetelma on tärkeä, niin alistuva voi rehellisemmin tuoda molempia puolia itsestään esiin. Hyvien puolien tuominen nyt on itsessään hyvä asia: se rakentaa suhdetta, itsetuntoa jne. Kun taas huonoista puolista alistuvaa voi rangaista. Ja tämä on mielestäni fundamentaalinen ero. Alistuvan ei tarvitse välttää todellista luonnettaan valehtelemalla, vaan suhteessa molemmat tietävät, kuinka edetään. Ehkä nyt yleistän rangaistuksen ideaa tässä yli mittakaavojen, mutta ymmärrätte varmaankin mitä se edustaa. Ainakin oma näkemykseni on, että miksi ihannoin bdsm suhdetta, on juurikin se, että tiedän, että en ole täydellinen, olen kykeneväinen niin hyvään kuin huonoonkin, mutta koska tiedän, että huonoista asioista seuraa ansaittu rangaistus, jonka avulla voin parantaa itse toimintaani tai ellen osaa niin siihen opetetaan (kuten varmasti moni D tykkää opettaa subejaan  ). Näin ollen minun ei tarvitse pelätä toimintaani. Tai no rangaistuksen pelko nyt on aina olemassa Tämänlainen dynamiikka tekee suhteesta rehellisemmän. Johdonmukaisesti väitänkin, että jo tällainen rehellinen toiminta propagoituu myös parisuhteen muihinkin osiin ja rehellisyys pääsee helpommin kukoistamaan ja pitämään suhdetta yllä. Hence, bdsm suhteet ovat keskimäärin onnellisempia kuin vanilla suhteet.

 

[remmittä]

Toisaalta jäin miettimään vielä mieleeni tullutta vasta-argumenttia: "Millätavalla bdsm suhteessa sitten otetaan huomioon Dominoivan huonot puolet, jos häntä ei ole kukaan rankaisemassa tai ei ole yhtä selvää, kuinka sellaisessa tilanteessa tulisi toimia?"

Hmm.. tämä intuitiivisesti tuntuu johtavan argumenttini sisäiseen ristiriitaan. Voiko joku auttaa? Nyt ei oma pää enää jaksa käsitellä enempää 

[Perhonen89]

Kyllä, rehellisyys on tärkeää jokaisessa suhteessa, oli kyseessä sitten vaniljasuhde tai bdsm-suhde. Pitää kuitenkin mainita, että rehellisyys bdsm-suhteissa ei valitettavasti ole asia, joka aina toteutuu. Täällä baarissakin on tullut kirjoituksia vastaan, jossa on tullut mm. ilmi, että D on valehdellut subille suhteen ajan omasta identiteetistään.

[remmittä]

Juu sen takia mainitsinkin, että bdsm suhteet ovat keskimäärin rehellisempiä, mikä sisällyttää oletuksen, että rehellisyys ei aina toteudukkaan oli suhde kumpi tahansa.

Omasta identiteetistään valehtelu kuulostaa jo melko rankalta touhulta, mitä ei ehkä voi verrata enää perusvalheisiin, mitkä kasaantuessaan tulehduttavat suhteita. Harmillinen tapaus.

[Lady Whip]

Toisaalta jäin miettimään vielä mieleeni tullutta vasta-argumenttia: "Millätavalla bdsm suhteessa sitten otetaan huomioon Dominoivan huonot puolet, jos häntä ei ole kukaan rankaisemassa tai ei ole yhtä selvää, kuinka sellaisessa tilanteessa tulisi toimia?"

D:n tuntema häpeä on riittävä rangaistus.

Jos D:llä ei ole riittävä omatunto varoittamassa eikä tunne häpeää, kannattaako subin haluta sellaista D:tä.

Kun puhutaan hyvistä ja huonoista puolista, en lähtisi rankaisemaan subia siitä, että hänen luonteensa on kehittymätön joiltakin osin. Näin on jokaisella. Tätäkö aloittaja tarkoitti huonoilla puolilla?
Rankaisemisen pitäisi kohdistua tekoihin tai tekemättä jättämisiin. Ei perusluonteeseen.

[vila]

Minä näen rehellisyyden vähän laajempana asiana kuin se, että kerrotaanko suoria valheita tai puhutaanko ääneen toisen ihmisen vioista. Itse olen sen verran epäluuloinen ja intuitiivinen ihminen, että minun on vähän hankalaa ymmärtää kuinka joku lankeaa ihan suoriin valheisiin koska monesti vähänkin epäilyttävät asiat voi tarkistaa ulkopuolisista lähteistä. Samoin kuin henkilön toimintaa voi tarkkailla ja katsoa kuinka hyvin ne epäilystä herättävät väitteet  täsmäävät "kokonaiskuvan" kanssa.

Mutta niin siihen rehellisyyteen. Minusta onnistunut ja pitkäaikainen BDSM-suhde edellyttää sitä, että osapuolet ovat kykeneväisiä itserehellisyyteen eli juuri tuohon mistä Lady Whip puhuu. D tiedostaa omat vikansa ja s tiedostaa omat vikansa - ja molempien vioista on sallittua puhua vaikka keskustelu olisikin viallisesta yksilöstä epämukava. Vaniljasuhteissa taas on niin paljon yhteiskunnan tuomaa "normaaliutta" ja kumppanin vaihtaminen on sen verran helppoa, ettei ehkä tarvitse katsoa itseään. Mutta en väittäisi ihan niin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, että BDSM-suhteet olisivat aina rehellisempiä kuin vaniljasuhteet. Tosiasiassa BDSM:n parissa vaikuttavat esim. primäärit BDSM-parisuhteet olevan suhteellisen harvinaisia ja suurin osa harrastaa BDSM:ää vain sekundäärisuhteessa. Voidaanko sanoa, että se ensisijainen vaniljasuhde olisi jotenkin epärehellisempi kuin se sekundäärinen BDSM-suhde jossa ei välttämättä edes ole mitään kovin syvällistä sitoumusta? Tai jos otetaan BDSM-henkilö, joka ei pysty/halua muodostaa minkäänlaisia parisuhteita vaan kaikki suhteet ovat (mahdollisesti hyvinkin kevyitä) sessiosuhteita - niin ovatko hänen suhteensa automaattisesti rehellisempiä kuin vaniljoiden vastaavat suhteet? Oma lukunsa (hahaa tykkään tuosta sanaparista) ovat sitten ne kinkyt, joille BDSM on ensisijassa pakoa omasta itsestään. Esim. alistuvat, jotka odottavat että joku D tulisi ja kasvattaisi heidät "jonkunlaiseksi". Jos ihminen ei pysty kohtaamaan itseään ja rakentamaan itseään ihan ominpäin niin kykeneekö hän parisuhteiden vaatimaan rehellisyyteen? Pystyykö esim. tuollainen alistuva edes ottamaan vastaan D:n itserehellisyyteen vai yrittääkö hän kieltää D:n huonot puolet koska joutuisi silloin kohtaamaan itseään?

[remmittä]

Toisaalta jäin miettimään vielä mieleeni tullutta vasta-argumenttia: "Millätavalla bdsm suhteessa sitten otetaan huomioon Dominoivan huonot puolet, jos häntä ei ole kukaan rankaisemassa tai ei ole yhtä selvää, kuinka sellaisessa tilanteessa tulisi toimia?"

D:n tuntema häpeä on riittävä rangaistus.

Jos D:llä ei ole riittävä omatunto varoittamassa eikä tunne häpeää, kannattaako subin haluta sellaista D:tä.

Kun puhutaan hyvistä ja huonoista puolista, en lähtisi rankaisemaan subia siitä, että hänen luonteensa on kehittymätön joiltakin osin. Näin on jokaisella. Tätäkö aloittaja tarkoitti huonoilla puolilla?
Rankaisemisen pitäisi kohdistua tekoihin tai tekemättä jättämisiin. Ei perusluonteeseen.

Ladywhip. Juuri niin kuin asian ilmaisit. Perustuen tekoihin. Kiitos, että tarkensit Tekstissäni sanoin "Mielestäni on tärkeää, että ihminen saa toteuttaa itseään sellaisenaan kuin on, jolloin huomio kiinnityy omiin hyviin ja huonoihin puoliin." Tämä taisi olla melko laaja kuvaus Ehkä voisin iteroida niin, että "huomio kiinnittyy ihmisen hyvistä ja huonoista puolista johtuviin tekoihin." Tässä mielessä luonteesta ei voi rangaista, mikä olisikin absurdia, mutta luonteella on myös roolinsa tekojen motiivien kanssa.

Ehkä selventävän esimerkin voisin tähän laittaa: Jos subi on ollut laiskalla tuulella ja on tehnyt sovitut asiat siksi huolimattomammin, kuin olisi häneltä odotettu, niin teosta seuraa rangaistus.

haha tykkäsin puhua abstraktimmin aiheesta, koska tällainen pilkuntarkka artikulointi ei jätä mielikuvitukselle paljoakaan varaa ja tuntuu, että laimennan nyt rangaistuksen mystisyyden. Kylmät ehtolauseet pilaavat tunnelman

Okei, eli ehkä parempi esimerkki voisi olla ihan normaalista elämästä: Teemme virheitä ja usein virheemme tuovat esiin samalla esimerkiksi häpeän tunteita, mikä puolestaan voi johtaa valehtelemiselle. Joten, mitä huonolla puolella varsinaisesti tarkoitin, niin ne ovat ne teot, jotka saavat minäkuvamme kallistumaan huonomman näköiseksi. (Saatan vielä muuttaa tätä määritelmää, koska en ehkä täysin ole vielä oppinut ymmärtämään, mistä nyt puhun) Esimerkiksi unohdin maksaa laskut, niin oho JA samalla joko myönnän tai en myönnä, että kylläpäs toimin huonolla tavalla. Tai vaikka valitsen huonon työpaikan ja jälkikäteen ymmärsin tehneeni väärän päätöksen ja nyt seuraukset eivät olleetkaan kovin kivoja. Toisaalta voiko tästä nyt alkaa rankaisemaan Tai en kohdellut tuota ihmistä kovin kunnioittavasti itsekkäistä syistäni. Useinhan huomaamme toimineemme väärin vasta, kun muut uskaltavat huomauttaa siitä.

---------

Mainitsit häpeän toimivan hyvin tasapainottajana D:n suhteen. Mielenkiintoinen pointti. D/s asetelmassa roolien tuomat odotukset jossain määrin voidaan kuvata tämän mukaisesti. D on suhteessa se vastuullisempi osapuoli, vaikka molemmat osapuolet voivat olla yhtälailla kykeneväisiä ottamaan vastuuta itsestään ja toisistaan, mikä mielestäni on hyväkin edellytys mille tahansa toimivalle parisuhteelle, että kumpikin osaa ottaa vastuuta. Katsoin joskus erästä viestiketjua, missä kysyttiin Dominoivilta, että mistä piirteestä he tykkäävät subissaan, niin yllätys yllätys yksi niistä oli vastuunottokyky. Eli vaikka subi luovuttaisi osan tai kokonaan autonomiansa toiselle, niin se ei tarkoita, että D:n pitäisi olla kompensoimassa subin puutteellisia vastuunottotaitoja. (Ehkä joissain tapauksissa, voisin veikata, että näinkin päin voi olla jopa ihanteellista ja ensimmäisenä mieleeni tulee boy/girl/little asetelmat Tämä on vain aavistus.)

D:n vastuullisuus kuitenkin saattaa tarkoittaa myös subin hyvinvoinnista huolehtimista ja tässä mielessä esimerkiksi rangaistukset ovat varsin suora tapa toimia. Rangaistuksilla voidaan ohjata subia toimimaan jatkossa paremmin tai ihan vain niin kuin D haluaa Huolehtimisella voidaan tarkoittaa myös syyllisyyden tunteiden lievittämistä. Rangaistukset myös "puhdistavat ilmaa". Rangaistuksilla myös annetaan ymmärtää, että teoilla on tuntuvia seurauksia jne. millä subia voidaan pitää kontrollissa.

Ehkä D/s asetelmassa voidaankin olettaa, että D on vastuullisempi ja voimakkaampi, jos huonot teot selviävät häpeän tunteen selvittämisenä, kun taas subi saa rangaistuksen. Mutta tästä herääkin jatkokysymys, mikä haastaa argumenttini: "Eikös häpeän selvittäminen johda juurikin niihin samoihin asioihin, joita rehellisella toiminnalla alunperinkin pyrittiin välttämään, olettaen, että jos D:llä ei ole mahdollisuutta suoralle ja rehelliselle tavalle saada rangaistuksia, niin vaarana edelleen on, että valehteleminen astuu helpommin kuvioihin?" Vai voidaanko automaattisesti olettaa D:n kykenevän toimimaan normaalia rehellisemmin ja sitä kautta ansaitsevan vastuutaottavan roolinsa?

Kuten, Ladywhip, sanoit että jos D:llä ei ole riittävä omatunto varoittamassa, niin onko hän roolinsa arvoinen. Nyt asiasta pohtineena, niin en näe syytä väitteesi kumoamisellekaan. Itsekin henkilökohtaisesti miellän D:n roolin vahvempana osapuolena. Mutta ihmisiä ollaan joka tapauksessa, ja Dominoivatkin tarvitsevat sitä huolenpitoa aina välillä 

Selvyyden vuoksi, palatakseni vielä alkutekstiin, niin puhuin rehellisyyden merkityksestä bdsm parisuhteessa, mikä perustui siis tähän: "Bdsm suhteessa kumppanit ovat rehellisempiä toisilleen, koska sessiossa toisten mieltymysten tunteminen ja kommunikaatio tulevat korostetummin esille, verrattuna niihin toimintamalleihin, mitä vanillasuhteessa pariskunta voisi toteuttaa keskenään." Rangaistukset olivat siis vain yksi esimerkki tästä laajemmasta kontekstista, enkä toivo, että näitä kahta asiaa nyt sotkettaisi keskenään. Supistin huomioni rangaistuksiin, koska itse henkilökohtaisesti pidän niitä toimivana puolena bdsm suhteessa. Mutta leipätekstissä rehellisyydellä viitattiin rangaistuksia laajemmin bdsm toimintaan, ja siis yksi näistä on omasta mielestäni esimerkiksi rangaistukset.

[Kahlitsija]

D:n suuremman vastuunoton näen luonnollisena osana D/s suhdetta. Kuten aloittaja sanoi, on hyvällä subilla (tai hyvällä ihmisellä) oltava kyky kantaa myös oma osansa vastuusta, mutta mielestäni sitä ei voi käyttää ainaisena lyömäaseena, jos D laiminlyö velvollisuuksiaan. Ei aina kun itse mokaa , voi vedota siihen, että "kantaisit sinäkin vastuuta", varsinkin jos on nimenomaan luvannut olla se vastuunkantaja.

Ikuinen, mutta aina toimiva klisee on, että vallan mukana tulee vastuu. Mitä suuremman vallan otat itsellesi suhteessa, sitä suuremmin olet myös vastuussa. Jos et kykene kantamaan vastuuta, älä ota valtaa.

[remmittä]

Minä näen rehellisyyden vähän laajempana asiana kuin se, että kerrotaanko suoria valheita tai puhutaanko ääneen toisen ihmisen vioista. Itse olen sen verran epäluuloinen ja intuitiivinen ihminen, että minun on vähän hankalaa ymmärtää kuinka joku lankeaa ihan suoriin valheisiin koska monesti vähänkin epäilyttävät asiat voi tarkistaa ulkopuolisista lähteistä. Samoin kuin henkilön toimintaa voi tarkkailla ja katsoa kuinka hyvin ne epäilystä herättävät väitteet  täsmäävät "kokonaiskuvan" kanssa.

Mutta niin siihen rehellisyyteen. Minusta onnistunut ja pitkäaikainen BDSM-suhde edellyttää sitä, että osapuolet ovat kykeneväisiä itserehellisyyteen eli juuri tuohon mistä Lady Whip puhuu. D tiedostaa omat vikansa ja s tiedostaa omat vikansa - ja molempien vioista on sallittua puhua vaikka keskustelu olisikin viallisesta yksilöstä epämukava. Vaniljasuhteissa taas on niin paljon yhteiskunnan tuomaa "normaaliutta" ja kumppanin vaihtaminen on sen verran helppoa, ettei ehkä tarvitse katsoa itseään. Mutta en väittäisi ihan niin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, että BDSM-suhteet olisivat aina rehellisempiä kuin vaniljasuhteet. Tosiasiassa BDSM:n parissa vaikuttavat esim. primäärit BDSM-parisuhteet olevan suhteellisen harvinaisia ja suurin osa harrastaa BDSM:ää vain sekundäärisuhteessa. Voidaanko sanoa, että se ensisijainen vaniljasuhde olisi jotenkin epärehellisempi kuin se sekundäärinen BDSM-suhde jossa ei välttämättä edes ole mitään kovin syvällistä sitoumusta? Tai jos otetaan BDSM-henkilö, joka ei pysty/halua muodostaa minkäänlaisia parisuhteita vaan kaikki suhteet ovat (mahdollisesti hyvinkin kevyitä) sessiosuhteita - niin ovatko hänen suhteensa automaattisesti rehellisempiä kuin vaniljoiden vastaavat suhteet? Oma lukunsa (hahaa tykkään tuosta sanaparista) ovat sitten ne kinkyt, joille BDSM on ensisijassa pakoa omasta itsestään. Esim. alistuvat, jotka odottavat että joku D tulisi ja kasvattaisi heidät "jonkunlaiseksi". Jos ihminen ei pysty kohtaamaan itseään ja rakentamaan itseään ihan ominpäin niin kykeneekö hän parisuhteiden vaatimaan rehellisyyteen? Pystyykö esim. tuollainen alistuva edes ottamaan vastaan D:n itserehellisyyteen vai yrittääkö hän kieltää D:n huonot puolet koska joutuisi silloin kohtaamaan itseään?

Hienoa pohdintaa valehtelusta itsestään Mainitsit vielä itserehellisyyden. Huomasin omassa ajattelussani juurikin tämän näkökulman puuttuvan. Palatakseni vielä rangaistuksiin, niin itserehellisyydellä on paikkansa, jotta subi voisi edes myöntää tehneensä huonosti, jos D ei asiaa huomaa. Kiitos hyödyllisestä näkökulmastasi.

Rehellisyydestä tuomasi pointti primääri ja sekundaarisuhteista avasi hyvin bdsm suhteiden luonnetta. En ottanut tätä huomioon lehtiotsikossa, tarkoitettiinko lehdessä primääri vai sekundaarisuhteita. Vahva veikkaukseni on, että lehdessä puhuttiin primäärisuhteista. Tämän olettamuksen minun on jopa pakkokin ottaa, jotta argumenttini rehellisyyden tärkeydestä bdsm parisuhteissa olisivat edes jokseenkin valideja

Ja edelleen, niin mainitsin bdsm primäärisuhteiden (kiitos tarkennuksesta) olevan keskimäärin rehellisempiä johtuen bdsm toiminnan luonteesta ja vaatimuksesta rehelliselle käyttäytymiselle. Keskimäärin parempia ei siis tarkoita, että kaikki olisivat parempia.

Mainitsit, Vila, että: "kinkyt, joille BDSM on ensisijassa pakoa omasta itsestään. Esim. alistuvat, jotka odottavat että joku D tulisi ja kasvattaisi heidät "jonkunlaiseksi". Jos ihminen ei pysty kohtaamaan itseään ja rakentamaan itseään ihan ominpäin niin kykeneekö hän parisuhteiden vaatimaan rehellisyyteen? Pystyykö esim. tuollainen alistuva edes ottamaan vastaan D:n itserehellisyyteen vai yrittääkö hän kieltää D:n huonot puolet koska joutuisi silloin kohtaamaan itseään?" Minun veikkaukseni oli boy/girl/little asetelmat, mutta sinä onnistuit paremmin avaamaan tätä aihetta.

Ehkä yksi vastaus kysymyksellesi on, että D:n kannustuksella ja "kasvatuksella" subista muokkautuu se ihminen, joka pystyykin kohtaamaan ja rakentamaan paremmin itseään omin päin ja lopulta kykenee parisuhteen vaatimaan rehellisyyteen. Missä määrin tämä on vain sanahelinää ja naiivia toivomusta, niin voisin kuitenkin veikata, että joissain bdsm suhteissa näin on päässyt käymään. Onko kenelläkään antaa esimerkkiä kokemuksesta? Vai ovatko nämä toiveet liian suuruudenhulluja?

Ehkä omakohtaisesti voin sanoa, että olin parisuhteessa, missä dominoivampi naisosapuoli vaati minulta enemmän vastuunottamista. Josta tosin vasta jälkikäteen kykenin ottamaan opiksi 

Eli vaikka subi osaisi tai ei osaisi (kuten paremmin tarkensit) ottaa itsestään vastuuta, niin millä tavalla se vaikuttaa bdsm suhteessa rehellisen toiminnan kukoistamiseen? Tämä kyseenalaistaa hyvin lähtöoletuksen, että "bdsm parisuhteessa harjoitettujen bdsm sessioiden korostama rehellisyys kasvattaisi mahdollisuutta myös parisuhteen paremmalle onnistumiselle".

Jäin vielä arvuuttamaan, että mitä, Vila, tarkoitit tuolla "Pystyykö esim. tuollainen alistuva edes ottamaan vastaan D:n itserehellisyyteen vai yrittääkö hän kieltää D:n huonot puolet koska joutuisi silloin kohtaamaan itseään?"

[remmittä]

Ikuinen, mutta aina toimiva klisee on, että vallan mukana tulee vastuu. Mitä suuremman vallan otat itsellesi suhteessa, sitä suuremmin olet myös vastuussa. Jos et kykene kantamaan vastuuta, älä ota valtaa.

No tuossa toitkin tiivistetysti hyvin esiin Dominoivan roolin ja odotukset hänestä

Toivottavasti kaikille ei tullut samalla mieleen yhtä kliseinen, ellei jopa kliseisempi Spiderman -elokuvan versio  "With great power..." Salt.

[Uvery]

Itse puollan vahvasti sitä argumenttia, että D/s-suhteissa usein on alusta asti mukana oleva suorempi rehellisyys verrattuna muihin suhteisiin. Mulla se on näkynyt tosi hyvin siinä, kun aloin etsimään ihmisiä eri deittikanavissa profiileilla, joissa mentiin kinkymieltymykset edellä. Kun se kaikkein salaisin, ainakin itelleni, on jo tiedossa heti alkuun, koko ihmissuhde alkaa jo korkeammalta tasolta kuin perus hyvänpäiväntutun kanssa. Sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa kumpikin on ollut tietoisia toisen kinkypuolesta jo ensimmäisellä tapaamisella, juttu voi olla todella luottamuksellista ja keskustelu hyvää. Tavallaan skipataan se peruskohteliaisuuksien jaritteluvaihe. Itse oon tykänny tästä tosi paljon, ja saanut vaikka Tinderistäkin tosi hyviä kavereita.

Arvostan remmittä sun rehellisyyttä. Mua itteäni oudoksuttaa tyypit, jotka ei sano suoraan mitä ne ajattelee tai mitä ne haluaa. Chätissä kierrellään ja kaarrellaan. Kasvotusten mökötetään eikä nosteta kissaa pöydälle. Sessiokeskusteluissa ei sanota suoraan mitä halutaan. Mä vaadin itseltäni kovaa rehellisyyttä. Mun mielestä rehellisyys on hauskaa ja mun seurassa olevat saa usein kuulla sellaisia suoria kysymyksiä kuin mitä sä haluut multa, mille sä runkkaat ja mitä sä pelkäät. Mä en väitä olevani todellakaan mikään ihmistuntija tai tunteidenlukija, joten paras keino olla selvillä toisen fiiliksistä on vaan kysyä, että mitä sä tunnet. Älä oleta; se saisi olla kaikkien motto. Vähentää niin paljon ristiriitoja.

Kun on ollu pitkä aviosuhde takana, niin sen salaisuus oli juurikin tämä rehellisyys. Että nöyrtyy omasta norsunluutornistaan, ja ymmärtää sen, että toisellakin on tunteita. Mököttäminen ja asioiden sisälläpitäminen on itsekästä; aviomieheni ei mitenkään osaa lukea mun ajatuksia, joten jos haluan että hän tietää mitä mä ajattelen ja tunnen, mun täytyy sanoa se ääneen. Tähän samaan perjaatteeseen kiteytyy kaikki onnelliset ja hyvät ihmissuhteet. Mulle oli silmiäavaava ajatus tajuta, että tunteidenhallinta ja niistä puhuminen on opeteltava taito siinä missä pyörälläajo ja pitsinnypläyskin.

Menikö tämä ohi aiheen, ehkä vähän. Anyway.

[remmittä]

Aiheessa pysyi ja hyvin toit, Uvery, esille rehellisyyden merkityksen, mikä eheyttää ja antaa paremmat mahdollisuudet ylläpitää parisuhteita.

 

Tuli samalla aasinsiltana mieleen Kantin moraalifilosofian mukainen ehtolause "Toimi sellaisen maksiimin mukaisesti, mistä voisi tehdä yleisen lain koskevan kaikkia ihmisiä", niin suoraan puhuminen olisi hassu ajatus tällätavoin yleistettynä esim. työpaikoilla Niiden tilanteiden määrää, missä kiusallisuudelta ei voi välttyä. "Päivää, pomo. Onpas ruma hattu teillä!"  Ehkä se hienovaraisuus voidaan sallia ja sitä kautta myös ne valkoiset valheet onneksi

Typerä Kant. Liian vaativa tyyppi

[piNaNas]

Mä ajattelen tätä ehkä sitä kautta että pitkälle viety syvä D/s vaatii suht syvän tason luottamusta. Ja sitä luottamusta ei voi olla jos ei kykene rehellisesti avaamaan itseään toiselle. Toiselle ei voi olla rehellinen, jos ei kykene ensin kohtaamaan ja hyväksymään omia toiveita, tunteita, tarpeita ja pelkoja.

Ja mun ajatuksissa tää pätee yhtälailla suhteen molempiin osapuoliin. Ajattelen myös, että luottamus tai rehellisyys ei ole koskaan mikään absoluutti, vaan sellainen asia joka on hyvin aikaan sidottua. Sitä on aina joku määrä. Se sitten vaikuttaa siihen, että millaisten asioiden käsittely tai millaisilla jutuilla leikkiminen on mahdollista.

En ite myöskään ajattele, että BDSM-suhteet ois mitenkään perustavasti rehellisempiä tai kestävämpiä kuin vaniljasuhteet. Koska ei voida määritellä että mitkä konkreettiset asiat tekee jostain suhteesta BDSM-suhteen. Koska esimerkiksi D/s suhde muodostuu kahden ihmisen jaetusta kokemuksesta - se mikä kokemuksen tuottaa voi näyttäytyä tosi monin tavoin: olla "kevyttä sessiointia" tai jatkuva TPE-suhde tai mitä tahansa tältä väliltä.

Mulle henkilökohtaisesti kiinnostavimpia suhteita on ne, joissa uskallan olla mahdollisimman rehellinen. Koska sillon voin nauttia eniten ja pääsen pidemmälle itseni ja toisen kanssa ja suhde on mulle tyydyttävä.

Ja mitä valta-vastuu asetelman tulee. Niin oon kyllä vähän eri mieltä siitäkin että D-tyypillä olisi aina automaattisesti enemmän vastuuta niinku suhteessa ylipäätään.
Tai siis siinä tilanteessa on, kun valta on konsensuaalisesti siirretty: esim sessio tai joku protocolla. Miellän että tämä on neuvoteltua vallan ja vastuun siirtoa, ei mikään absoluutti tai suhteen perusominaisuus. Näin ollen molemmat ovat selvillä siitä, missä se oma tontti milloinkin menee.

[Sigmamies]

Yksinkertaisena ihmisenä omissa D/s suhteissani on selvää että oon D ja teen mitä tykkään niin ei tulis mieleenkään olla lelulle epärehellinen 
Lelut taas tuskin olis olleet mun leluja jos eivät olis rehellisiä kun suhteiden perustana on nautinnon lisäks myös luottamus molemminpuolin 

[Lady Whip]

 (Saatan vielä muuttaa tätä määritelmää, koska en ehkä täysin ole vielä oppinut ymmärtämään, mistä nyt puhun)

Mainio lause. Saanen käyttää sitä jos ajan itseni vastaavaan tilanteeseen?

Niin rehellisyydestä.
Se on osa itsesuojelua.  Tarkoitan - jos ihminen ei kestä jotain, hän mieluummin muuttaa totuutta kuin rikkoo itsensä.
Kypsyminen rehellisyyteen on pitkä tie toisinaan. Tietää mikä olisi oikea toimintatapa tai oikeat sanat mutta niitä ei voi käyttää koska ei ole valmis. Rehellisyys teoissa muuttaa ihmistä ja saattaa muuttaa elämän suuntaa. Mieluummin jäädään siihen vanhaan tuttuun koska se on turvallista.
Mieluummin puhutaan samoja asioita kuin ennenkin koska halutaan sen olevan totuus. Tietäen kuitenkin, että sitä se ei ole.
Olla rehellinen vaatii sisäistä voimaa. Voimaa myös vastaanottaa seuraukset.

Remmittä: "saatan vielä muuttaa tätä määritelmää... "