Baarin kannatusmaksut
Toisaalta jäin miettimään vielä mieleeni tullutta vasta-argumenttia: "Millätavalla bdsm suhteessa sitten otetaan huomioon Dominoivan huonot puolet, jos häntä ei ole kukaan rankaisemassa tai ei ole yhtä selvää, kuinka sellaisessa tilanteessa tulisi toimia?"
Lainaus käyttäjältä: remmittä - 28.05.2018, 20:38Toisaalta jäin miettimään vielä mieleeni tullutta vasta-argumenttia: "Millätavalla bdsm suhteessa sitten otetaan huomioon Dominoivan huonot puolet, jos häntä ei ole kukaan rankaisemassa tai ei ole yhtä selvää, kuinka sellaisessa tilanteessa tulisi toimia?"D:n tuntema häpeä on riittävä rangaistus. Jos D:llä ei ole riittävä omatunto varoittamassa eikä tunne häpeää, kannattaako subin haluta sellaista D:tä. Kun puhutaan hyvistä ja huonoista puolista, en lähtisi rankaisemaan subia siitä, että hänen luonteensa on kehittymätön joiltakin osin. Näin on jokaisella. Tätäkö aloittaja tarkoitti huonoilla puolilla?Rankaisemisen pitäisi kohdistua tekoihin tai tekemättä jättämisiin. Ei perusluonteeseen.
Minä näen rehellisyyden vähän laajempana asiana kuin se, että kerrotaanko suoria valheita tai puhutaanko ääneen toisen ihmisen vioista. Itse olen sen verran epäluuloinen ja intuitiivinen ihminen, että minun on vähän hankalaa ymmärtää kuinka joku lankeaa ihan suoriin valheisiin koska monesti vähänkin epäilyttävät asiat voi tarkistaa ulkopuolisista lähteistä. Samoin kuin henkilön toimintaa voi tarkkailla ja katsoa kuinka hyvin ne epäilystä herättävät väitteet täsmäävät "kokonaiskuvan" kanssa. Mutta niin siihen rehellisyyteen. Minusta onnistunut ja pitkäaikainen BDSM-suhde edellyttää sitä, että osapuolet ovat kykeneväisiä itserehellisyyteen eli juuri tuohon mistä Lady Whip puhuu. D tiedostaa omat vikansa ja s tiedostaa omat vikansa - ja molempien vioista on sallittua puhua vaikka keskustelu olisikin viallisesta yksilöstä epämukava. Vaniljasuhteissa taas on niin paljon yhteiskunnan tuomaa "normaaliutta" ja kumppanin vaihtaminen on sen verran helppoa, ettei ehkä tarvitse katsoa itseään. Mutta en väittäisi ihan niin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, että BDSM-suhteet olisivat aina rehellisempiä kuin vaniljasuhteet. Tosiasiassa BDSM:n parissa vaikuttavat esim. primäärit BDSM-parisuhteet olevan suhteellisen harvinaisia ja suurin osa harrastaa BDSM:ää vain sekundäärisuhteessa. Voidaanko sanoa, että se ensisijainen vaniljasuhde olisi jotenkin epärehellisempi kuin se sekundäärinen BDSM-suhde jossa ei välttämättä edes ole mitään kovin syvällistä sitoumusta? Tai jos otetaan BDSM-henkilö, joka ei pysty/halua muodostaa minkäänlaisia parisuhteita vaan kaikki suhteet ovat (mahdollisesti hyvinkin kevyitä) sessiosuhteita - niin ovatko hänen suhteensa automaattisesti rehellisempiä kuin vaniljoiden vastaavat suhteet? Oma lukunsa (hahaa tykkään tuosta sanaparista) ovat sitten ne kinkyt, joille BDSM on ensisijassa pakoa omasta itsestään. Esim. alistuvat, jotka odottavat että joku D tulisi ja kasvattaisi heidät "jonkunlaiseksi". Jos ihminen ei pysty kohtaamaan itseään ja rakentamaan itseään ihan ominpäin niin kykeneekö hän parisuhteiden vaatimaan rehellisyyteen? Pystyykö esim. tuollainen alistuva edes ottamaan vastaan D:n itserehellisyyteen vai yrittääkö hän kieltää D:n huonot puolet koska joutuisi silloin kohtaamaan itseään?
Ikuinen, mutta aina toimiva klisee on, että vallan mukana tulee vastuu. Mitä suuremman vallan otat itsellesi suhteessa, sitä suuremmin olet myös vastuussa. Jos et kykene kantamaan vastuuta, älä ota valtaa.
(Saatan vielä muuttaa tätä määritelmää, koska en ehkä täysin ole vielä oppinut ymmärtämään, mistä nyt puhun)