Kenen antaisit ratsata kaappisi?

[Kolumnisti]

Kenen antaisit ratsata kaappisi?

Suomalaisia syyllistetään usein siitä, että mietimme liikaakin, mitä muut meistä ajattelee. Juuri sen vuoksi kovin moni meistä on kaapissa ja ulostulleetkin harkitsevat tarkkaan kenelle paljastavat ja mitä.

Monilla on hyviä ja kovin perusteltuja syitä. Niiden kaikkien pohjimmainen ajatus lienee kuitenkin aina "mitähän tuokin/nuokin minusta ajattelisi, jos.."

Kinkythän ovat toki automaattisesti joidenkin silmissä sairaita. Lapsenraiskaajia ja eläimiinsekaantujia. Väkivaltaisia. Vaaraksi itselleen ja muille. Kieroon kasvaneita ihmisparkoja, jotka joku on pilannut. Koska eihän tällaisiksi synnytä? Toki asenteet ovat muuttuneet paljon. Ei tarvitse kelata kelloa taaksepäin paljoakaan, kun homot olivat yhtä peloissaan seksuaalisuutensa paljastumisesta. Nykyisin pidetään sivistymättömyyden merkkinä, jos tuomitsee homouden itsessään.

Toisten perversiot (vihaan edelleen tuota sanaa, koska miten joku niin luontaisesta tarpeesta lähtevä, voi olla perverssiä l. luonnotonta?) ovat helpommin vaniljaisempienkin hyväksyttävissä, kuin toisten. Kun asioista osaa puhua oikeaan sävyyn ja jättää sopivasti kertomatta, suurin osa pystyy ymmärtämään. Miksipä kaikkea pitäisi kertoakaan? Kuinka moni vanilja kokee tarvetta kertoa yksityiskohtaisesti, mitä makkarissa tapahtuu? Mitä se oikeastaan kenellekään kuuluu.

Kinkyys vain saattaa näkyä ihmisestä tai elämäntavoista ulospäinkin. 24/7 valtasuhteita on vaikea piilottaa lähipiiriltä. Pukeutumisella saattaa haluta ilmaista itseään arjessakin. Vartalonmuokkaaminen voi olla osa fetissiä. Jälkiä ei aina voi peitellä. Onko kukaan meistä kaapista tulleista kuollut siihen? Itse ainakin olen törmännyt lähinnä varovaiseen hyväksyntään, uteliaisuuteen ja rasittavaan hihittelyyn. Olen kuullut silti vastakkaisia kokemuksiakin. Nostan hattua niille, jotka antavat fetissiensä ja kinkyytensäkin näkyä huutomerkin lailla ulospäin välittämättä siitä, hyväksyykö kaikki kanssaeläjät sen.

Vaniljoiden lisäksi meidän olisi joskus hyvä miettiä, miten näyttäydymme kanssakinkyille. Kinkyjä on moneen lähtöön. Kokeneita kehäkettuja, itseään etsiviä, sadomasokisteja, valtapelaajia ja fettareita. Lista on loputon. Tällaiselle yhteisölle on kysyntää ja meitä olisi niin moneen junaan, että on parempi vain yrittää sopia yhteen ja yrittää tulla toimeen niidenkin kanssa, jotka ovat vinossa eri suuntaan. Se ei aina oikein onnistu.

Viime aikoina olen usein miettinyt, miten otamme uudet vastaan. Miitteihin, bileisiin ja foorumille eksyy jatkuvasti uusia uteliaita. Osa haluaa vain ujosti tarkkailla. Oppia ja kokeilla. Kertoa enemmän ehkä vain potentiaalisille kumppaneille. Osalla on tarve paljastaa itsestään jotain, mitä ei muille voi paljastaa. Etsiä vertaistukea ja itselleen sopivaa seuraa. Siksi on varmaan sata tapaa lähestyä kanssakinkyä väärin. Tuomitseminen tuntuu varmaan pahimmalta ja on yksiselitteisesti ikävin vaihtoehto. Välinpitämättömyys voi olla yhtä karvas pala. Miksi kukaan ei olekaan kiinnostunut minusta tai kiinnostuksenkohteistani? Toisaalta hyvää tarkoittava uteliaisuus voi olla ahdistavaakin. Osalle on jäänyt suorastaan traumoja esimerkiksi ensimmäisistä miiteistä. Kun kaikki tuijottavat ja odottavat jakavan itsestään jotain, jonka kanssa saattaa itsekin kamppailla tai hapuilla vielä. Kysymystulvat saattavat säikäyttää tai tuntua lämpöiseltä tervetulohalaukselta.

Me ihmiset olemme kovin erilaisia. Ilman vertauskuviakin toisille on helppoa ja luontevaa avata kaappiensa ovet. Välittämättä epäjärjestyksestä. Joku on valmis kutsumaan tv-kamerat tekemään sosiaalipornoa suurimmistakin sotkuistaan. Toiset haluavat näyttää vain silotellumman totuuden. Ei valheita, mutta vain valikoitujen palojen paljastelua.

Miten sinut on otettu vastaan? Onko kanssakinkyt osanneet suhtautua sinuun ja mieltymyksiisi oikein? Pelkäätkö tulla kaapista ulos siviilissä tai jopa tällä foorumillakin? Koetko jääneesi ulkopuoliseksi kinky-yhteisön sisälläkin? Tekeekö mielesi puhua sisäpiireistä? Oletko löytänyt täältä sen mitä etsit vai kenties jotain ihan muuta? Onko kaikki tämä saanut sinut peilaamaan itseäsi eri tavalla kuin ennen? Onko kaapista kurkistelu johtanut ulosastumiseen vai pikaiseen oven kiinnivetämiseen ja varmuusketjunkin sulkemiseen? Kenen antaisit kurkata sinun kaappiisi?


-Utelee kohteliaan varovaisesti lemmikki, joka on löytänyt täältä toisen kodin ja ystäviä. Paljon enemmän, kuin ikinä olisin uskonut. Aikomukseni kun oli kuiskailla ujosti kaapin pimeydestä.

[tiikki]

Tämä liippasee tarpeeksi läheltä aihetta josta itse haluan puhua ja avautua. Mutta tästä aiheesta vähän myöhemmin ja nyt muuta pohdiskelua.

Itselleni kinkyys on osa itseäni, mutta sellainen osa joka kuuluu vain kanssakinkyille ja läheisille. Minulla ei ole mitään tarvetta huudella asiasta, mutta en myöskään peitä sitä jos aihepiiri tulee muuten esille.

Enemmänkin itsellä aloituskirjoituksen kaltaista pohdiskelua on tullut mielenterveysasioista ja päivä päivältä olen tullut johtopäätökseen että mitä avoimemmin niistä puhuu niin sitä parempi se on itselleni ja ympäristölleni. (Hei katsokaas profiiliani.)

Minulle henkisesti raskaimmasta päästä olevia tilanteita on olla yksinäinen ihmisjoukossa johon haluaa kuulua. Tässä on taustalla moninaisia syitä, joista osa on näkyvillä profiilissani (jonka ilmeisesti kävitte jo vilaisemassa). Käytännössä jokaiseen sosiaaliseen tilanteeseen meneminen on hyvin ahdistavaa, ellei ole etukäteen sovittuna jotain "läheisyyttä" ihmisten kanssa. Läheisyyden ei tässä tarvi olla välttämättä fyysistä kontaktia, pelkästään sekin että voi olla ja jutella ilman että on pilaamassa toisen henkilön osallistumisen kyseiseen tapahtumaan riittää.
Joskus sosiaalisissa tapahtumissa olen hyvinkin ahdistunut jostain taustalla olevasta syystä jolloin en vain pysty olemaan aktiivinen ja vetäydyn hiljaa nurkkaan, mutta jos olen vapautunut omasta ahdistuksesta niin pyrin ottamaan uudet ihmiset mukaan tilanteeseen ja kyselen ihan hirveästi, ellei sieltä tule selkeää "ei kuulu sinulle" vastausta. Ymmärrän että joku voi ottaa tuon tungettelevana, mutta tarkoitus on yrittää luoda tilanne jossa toinen tuntee olevansa osa porukkaa ja vastaan liiankin avoimesti itselleni esitettyihin kysymyksiin.

[Perhonen89]

Olen miettinyt asiaa jonkin verran viime aikoina.

Koska itselläni kinkyys rajoittuu lopulta vain makuuhuoneeseen, en koe tarvetta huudella jokaiselle ihmisille kinkyyttäni. Ja miksi minun pitäisikään esimerkiksi työkavereilleni huudella, että olen kinky? Tämä näkyy myös siinä, että en valitse ystäviäni kinkyyden perusteella. Ystävissäni on sekä vaniljoita ja kinkyjä ja molempien edustajat ovat minulle tärkeitä. Totta kai vaniljaystävien seurassa ei voi olla täysin oma itsensä, mutta sitten puhutaan muista asioista kuin kinkyydestä ja niitähän riittää. Muistutan aina muille kinkyille, että olen myös paljon muutakin kuin kinky. Olen ihminen, jolla on myös muita mielenkiinnon kohteita kuin kinkyily.

Ne vaniljaihmiset, joille olen tullut ulos kaapista, ovat ottaneet asian hyvin vastaan. Kukaan ei ole alkanut syrjiä ja kaveruus on jatkanut. Ei heidän kanssaan tule kinkyydestä puhuttua, mutta asia on ok minulle. Sinkkuna taas olen hyvin avoin mieltymyksistäni ja kukaan mies ei ole pelästynyt, päinvastoin lähes jokainen, jolle olen puhunut kinkyydestäni, on innostunut asiasta.

Kinkyihmisten suhtautumisesta pitää sanoa se, että jotkut tuntuvat ihmettelevän sitä, kun vietän aikaa myös vaniljoiden kanssa. Foorumilla toitotetaan jatkuvasti sitä, että vain kinkyjen seurassa voi olla omat itsensä, vaniljat ovat tylsiä ja perseestä jne. Itse taas en ymmärrä tällaista kahtiajakoa. Miksi niiden vaniljaihmisten pitäminen elämässään on niin kauheaa? Toki heidän kanssaan ei voi olla täysin oma itsensä, mutta miksei heitä voisi tavata edes silloin tällöin?

Ymmärrän kyllä, jos kinkyydellä on oikeasti iso asema elämässä. Jos on elämäntapakinky tai elää 24/7 D/s suhteessa, on ymmärrettävää, että kaipaa ehkä jonkinlaista "vertaistukea". Sen sijaan, jos kinkyys näyttäytyy vain seksissä, tarve samanhenkiselle seuralle ei välttämättä ole edes niin suuri, koska kinkyys on tällöin vain yksi osa elämää ja  oma kumppani voi olla riittävä siihen, että voi olla täysin oma itsensä.

[hiitamus]

Kiitos tästä lemmikki, annoit ajattelemisen aihetta!

Mä olen polykuvioiden puolesta tullut viime aikoina rytinällä kaapista useammallekin ystävälle. Pelkäsin vastaanottoa hurjasti, mutta sainkin lähinnä vain ihmettelyä ja kannustusta ja yllättävää kyllä, omiakin kokemuksia.

Mutta kinkyilyt haluan jotenkin pitää pienehköllä piirillä. Pelkään tulevaisuuden puolesta julkikinkyyttä. Mun työpaikka tulevaisuudessa on pienellä paikkakunnalla - haluanko joutua eristetyksi, naureskelluksi...? Entä jos mut painostetaan eroamaan työpaikalta? Entä jos -ajatukset pyörivät päässä.

Jäin myös pohtimaan itseäni ja omaa käytöstäni miiteissä ja bileissä. Pahoittelen kaikilta, että olen ollut ehkä ahdistavankin utelias ja tuppautuja. Toivon ettei jäänyt pahoja traumoja, ota yhteyttä jos jäi kaivelemaan. :| Pahoittelen myös, osittain muidenkin puolesta, että joissakin miiteissä on koulukiusaamisen keinot käytössä. Jos ei naama miellytä, katsellaan pitkin seiniä. Toisen kertomana sama vitsi naurattaakin. Sitä ei välttämättä huomaa ennen kuin osuu omalle kohdalle.

[kissa]

Ulkopuolinen ilmottautuu, hep!

Mä en koe mitään suurta halua osallistua miitteihin tai bileisiin, enää. Silloin, kun sivuston löysin, kävin miiteissä ja muutamissa bileissä ja osallistuin juttuihin, mutta loppujen lopuksi palaute oli sitä luokkaa, että mieluiten jätän järkkäilyt ja osallistumiset muille. Ja se on oikeasti minulle fine. Mun periaate on, että kaikkea pitää kokeilla, paitsi kansantanhuja, appiukkoa ja jäistä tamppoonia. Kinkyskene irl on nyt kokeiltu ja olen sitä kokemusta rikkaampi!

Ystäviä, kavereita ja tuttavia on tarttunut matkaan. Ja olen täältä löytänyt myös parhaan ystävän, tärkeimmän ihmisen mun elämässä. Olen saanut lueskella erittäin fiksujen ihmisten kirjoituksia ja oppinut paljon ihmismielestä ja ihmisyydestä yleensä. Joskus on myös saanut nauraa vedet silmissä ja joskus kiehua kiukusta kaikenmaailman riemuidioottien kannanotoille. Eli kaikki hyvän keskustelupalstan elementit löytyy 

Tuota "kaapista ulostuloa" olen viimeaikoina miettinyt. Miksi koetaan hirvittävän tärkeäksi saattaa oma kinkyily kaikkien isotätien ja pomon pomojen tietoon? Kun eihän ketkään ihmiset keskustele seksistä kaikkien mahdollisten ihmisten kanssa. Työpaikan kahvipöydissä ei vertailla vaniljojen toimesta eri merkkisten pimennysverhojen paremmuutta tai kerrota pikkuisen punastelen, että "viime viikolla heittäydyttiin ihan hurjaksi ton meirän miehen kanssa ja jätettiin yövalo päälle kun tehtiin sitä!" Miksi meidän olisi sitten niin hirveän tärkeää kertoa kaikille mahdollisille kaikki mahdollinen meidän ihmissuhteista tai seksielämästä? Mun läheiset ihmiset tietää, koska piti eroa selitellä joillekin, mutta ei mun duunikaverit tiedä eikä suurin osa muistakaan kavereista. Kinkyskenessä mä olen se mikä olen, kauheen tavallinen pervo, jolla ei oo mitään jänniä fetissejä ja täällä saan olla oma tylsä itteni.

Kinkyys on osa mua samalla tavalla kuin oikeakätisyys tai siniset silmät. Mä en tarvitse minkään virallisen tahon hyväksyntää omalle tavalleni toteuttaa itseäni tai seksuaalisuuttani. Keskustelua ja uusia tapoja ajatella tarvitsee jokainen, mutta lupaa olla ihan tavallinen pervo mä en kaipaa. 

[Ms. M]

Nykyisin koen itseni aikalailla ulkopuoliseksi kinky-yhteisöstä, koska olen tavannut oikeastaan vain kaksi ihmistä, joilla on edes hieman samankaltainen ajattelutapa kinkyilystä kanssani. Onneksi kumpikin on vielä elämässäni. Olen jotenkin niin pirun vakava varsinkin masokismissani, että suurinosa ei tajua. Yksikään mies ei ole tajunnut ikinä.

Minun ei ole tarvinnut ystäväpiirilleni (vaniljapuolen siis) juuri tulla ulos kaapista. He ovat arvanneet. "Kerro jotain uutta..." oli yleisin vastaus kun kerroin, että kinkyilen. Biologiselle perheelleni en taas voi ikinä kertoa.

En koe olevani osa yhteisöä. Jotenkin meininki on muuttunut, ja kun et enää olekaan se uusi kasvo scenessä, joka ei uskalla sanoa ei niin yhtäkkiä yhä harvempi kiinnostuu. Ja anna olla, jos sattuu omaamaan mielipiteitä, jotka eivät ole scenen yleisen mielipiteen mukaisia.. Oh dear. 

Mutta onneksi on ne ihmiset, joihin on matkan varrella tutustunut, jotka haluavat tuntea minut muutenkin kuin vain pervosceneilyn takia. Heitä on muutama, joiden kanssa pidän aktiivisesti yhteyttä ja he ovat kultaakin kalliimpia. 

[MasterOpie]

Tekisi mieleni vastata tähän kolumniin pitkästi, mutta en saa nyt tekstiä liikkeellä tarpeeksi hyvin, niin koetampa toista keinoa.

Miten sinut on otettu vastaan?

Ensimmäinen kerta kinkymiitissä oli melkoisen karmea kokemus. Ei sillä että mitään kamalaa olisi tapahtunut tms. vaan että kukaan ei jutellut tai kysellyt mitään vaikka ihan sitä varten miitti oli järjestetty. Lähinnä huvitti se sisäänpäinlämpeäväisyys. No sittemmin miitit ovat muuttuneet paljon.

Onko kanssakinkyt osanneet suhtautua sinuun ja mieltymyksiisi oikein?

Mieltymyksiin joo, henkilönä minut ymmärretään ja halutaan ymmärtää helposti väärin. En tiedä häiriintyisikö paljon jos mieltymyksiäni ei ymmärrettäisi.

 

Pelkäätkö tulla kaapista ulos siviilissä tai jopa tällä foorumillakin?

Olen tullut ulos kaapista siviilissä, toki ilman että hieroisin sitä kenenkään naamaan. Koen kuitenkin että pervous on niin iso osa minua, että olen kokenut tärkeäksi että minulle läheiset ihmiset sen tietävät.   

Koetko jääneesi ulkopuoliseksi kinky-yhteisön sisälläkin?

en

Tekeekö mielesi puhua sisäpiireistä?

Tekisi, koska en ymmärrä sitä. Ajatteleekohan joku että minä kuulun johonkin sisäpiiriin?

Oletko löytänyt täältä sen mitä etsit vai kenties jotain ihan muuta?

Täältä? Baarista? Täältä baarista olen joskus löytänyt jonkun mainion ihmisen. Mainio ihminen taas voi tuoda esiin jotain ihan uusia polkuja mitkä alkavat kiinnostaa. Kuitenkin enemmän olen löytänyt muualta kuin täältä baarista.

Onko kaikki tämä saanut sinut peilaamaan itseäsi eri tavalla kuin ennen?

TÄYSIN

Kenen antaisit kurkata sinun kaappiisi?

Kenen vaan kenet lasken ystäväksi ja hän sinne itse haluaa kurkata.

Yst. Terv.
Karwis

[NeitiM]

Vain Markon 

Se mitä on ollut ja se mitä tulee olemaan tällä saralla, on vain Markon tiedossa. Kenellekään muulle en kaapistani kerro eikä kellään ole siihen oikeuttakaan.

Bebe Rexha - I'm Gonna Show You Crazy
https://www.youtube.com/watch?v=kEDZZin4_eM

Tässä Beben sanat koskettavat syvemmin kuin muut Beben laulut.

[Colestramus]

Poly ja Bi.seksuaalisuuden suhteen olen ihan avoimesti kaapista ulkona. Osa ystävistäni tietää että olen kinky, mutta eivät tunnu siihen reagoivan oikeastaan millään tavalla kuin olkia kohauttamalla. Olen kait ollut onnekas kavereideni ja ystävieni suhteen siinä mielessä. 

Vanhemmistani tiedän että ainakin isäni on kinky (tämän sain vahingossa selville ja olen nauranut sitä että onkohan tämä perinnöllistä?), joten jos heille avautuisin aiheesta, ei se varmaan heitä kovinkaan hetkauttaisi. Ei heitä poly/avoin suhde kuviotkaan niin ole hetkauttanut. Enkä sinänsä edes ymmärrä että miksi ystäväpiirin ja perheen ulkopuolelle pitäisikään sitä huudella. Jos joku kysyisi minulta asiaa suoraan, voisin varmaankin vastata rehellisesti. Vähän riippuen henkilöstä. Mutta kinkyyteni ei niinkään näy julkisesti. En käytä fetisseihin leimattuja vaatteita, kuten lateksia tai nahkaa (nahkatakkia lukuunottamatta), en sessioi makkarin ja bileiden ulkopuolella, ellen ole täysin 100% että se on turvallista. Itseni paljastuminen ei huoleta, enemmän ehkä jopa kiihottaa vähäsen. Kumppanin puolesta taas koen tehtäväkseni olla mahdollisimman varovainen ja "ammattimainen". Esim kävelyllä ollessa pannassa ja liekassa, lieka yleensä menee hihan suun sisältä, jos sen helposti voi sujauttaa piiloon tarpeen vaatiessa, yms yms.

Jos joku nyt kuitenkin näin kirjaimellisesti tulisi "ratsaamaan" kaappini ja löytäisi sieltä lukittujen ovien takaa kinky tavaraa ja alkaisi minua siitä syylistämään, niin varoituksen sana heille, olen todella hyvä saamaan ihmiset tuntemaan itsensä mahdollisimman pieniksi ja typeriksi. Se on sekä hyvä että huono piirre minussa, että osaan sanoa todella pahasti vastaan tarvittaessa. (ironisesti, olen huono verbaalisessa alistamisessa itse sessioiden aikana  )

[NeitiM]

Kinkyihmisten suhtautumisesta pitää sanoa se, että jotkut tuntuvat ihmettelevän sitä, kun vietän aikaa myös vaniljoiden kanssa. Foorumilla toitotetaan jatkuvasti sitä, että vain kinkyjen seurassa voi olla omat itsensä, vaniljat ovat tylsiä ja perseestä jne. Itse taas en ymmärrä tällaista kahtiajakoa. Miksi niiden vaniljaihmisten pitäminen elämässään on niin kauheaa? Toki heidän kanssaan ei voi olla täysin oma itsensä, mutta miksei heitä voisi tavata edes silloin tällöin?

Minulla on vain vaniljaystäviä, joten ei tarvi miettiä tuollaista. Joskus olin miettinyt, että pitäisikö olla ihka oikea kinky-ystävä, mutta se mikä lopulta yhdistäisi, tulisi olemaan vain seksuaaliset mieltymykset bdsm:ssä, joten se ei ole hyvä lähtökohta ystävyydelle.

Elämäni on kait siitä helppoa, ettei minulla ole tarvetta kantaa pantaa tai pukeutua tumman puhuviin korsetteihin. Vaaleanpunaista ja suloisia juttuja silloin tällöin näkyy mut ei huomiota herättävästi ja asut on mukavan rentoja, eikä lainkaan konservatiivisia ja toimistopukeutumista. Vielä joskus mä sen kynähameen laitan ylle  , koska rakastan korkkareita     Nyt olen siestalla, kun ei ole halua rasittaa jalkoja   

[lemmikki]

^samaa ihmettelyä toisinaan olen itsekin kohdannut, kun olen kertonut viettäväni vaiks paljuviikonloppua vaniljaseurassa. Mun mielestä tällä olis merkitystä lähinnä siinä kohtaa, jos harrastaisin seksiä kaikkien ystävieni kanssa ja kaiken ajanvieton yhteydessä

Monilla tuntuu ystäväpiirit kuitenkin ajan kanssa muodostuneen sellaisiksi, että vaniljaystäviä ei juuri enää ole. Olen ollut havaitsevinani, että monesti nämä henkilöt ovat myös avoimemmin kinkyjä ja mm. arkipukeutuminen viestii siitä. Onko kellään kokemusta, että ystävät olisivat kaikonneet tällaisen takia? Siis kinkytaipumusten näkymisen/tunnustamisen takia?

Tuolla aiemmin joku ihmetteli, miksi kinkyyttään pitäisi hieroa ulkopuolisten naamaan tai julistaa kaikille. Ei kukaan kai sanokaan, että pitäisi. Itse nostan hattua niille, jotka antavat tämän kaiken näkyä. Minäkin olen aika ulkona kaapista, mutta eipä normiarjessa moni silti arvaisi mitään. Enkä varmaan olisi tullut tämänkään vertaa kaapista, ellei 24/7 -suhde aiheuttaisi tilanteita, joiden vuoksi on vain helpompi kertoa lähipiirille. En mä silti yksityiskohtia kertoisi.  En mä jakanut sellaisia vaniljaisenakaan silloisesta petielämästä. Enkä kerro nyt. Uteliaille saatan vastata asiallisiin kysymyksiin. Ja huolestuneille.