Baarin kannatusmaksut
Itse en ole mitenkään perusmustasukkainen luonne. Se on aikalailla tunne jota en normaalisti tunne pienistä jutuista tai joka ei ole läsnä mun elämässä kovinkaan usein - mutta onhan tuota tullut koettua silloin tällöin elämän aikana. Muutaman kerran oikeasta syystä ja muutaman kerran pienemmästä syystä. Mutta se mikä on ollut oleellista on että taustalla on ollut jokin ongelma: en ole syystä tai toisesta kokenut olevani siinä asemassa missä minun pitäisi toisen silmissä olla (tai jossa haluaisin olla) tai jokin ulkopuolinen taho on uhannut tulla ihmissuhteessa väliin. Eikä se mustasukkaisuus aina ole liittynyt nimeomaisesti pelättyyn toiseen seksikumppaniin, vaan enemmänkin sihen että "kaikki viehekalastuksesta kastematojen juoksuturnaukseen kiinnostaa enemmän kuin minun kanssani olo". Sinänsä se mustasukkaisuus ei ole aina liittynyt nimenomaan parisuhteeseen vaan olen senlöytänyt joskus ystävyyssuhteestakin. Itse olen huomannut ihmissuhteissani sen, että oleellisempaa minulle on se varmuus omasta tärkeydestä tai asemasta toisen elämässä. Se taas ei välttämättä ole tärkeää olenko ainoa. Itse en pystyisi tai jaksaisi seurustella kovin mustasukkaisen tyypin kanssa. Vaikka en tekisikään mitään luvatonta tai asiatonta, en voi sietää sitä jos mun menemisiä ja sanomisia kytätään tai sanaani ei luoteta. Itse vaadin todella paljon tilaa itselleni ihan jo yksin omissa oloissa olooni ja koen sietämättömäksi jos toinen roikkuisi koko ajan lahkeessa ihmettelemässä mitä puuhailen. Pieni ja satunnainen mustasukkkaisuus on selvitettävissä, liiallinen ja jatkuva sen sijaan ei käy mulle.
En kuitenkaan pelkää minkään aseman menettämistä, vaan pelkään menettäväni ihmisen.
Lainaus käyttäjältä: peace - 16.12.2011, 21:51 En kuitenkaan pelkää minkään aseman menettämistä, vaan pelkään menettäväni ihmisen.Eikö parempi ole luovuttaa ihminen pois vaikka sitä ei haluaisikaan kuin jäädä roikkumaan johonkin asemaan mikä ei ole tyydyttävä eikä riittävä mutta muuta ei voi saada?
Mäkin tykkäsin suurimmalta osin Robertin kirjoituksesta. Itse myös nautin siitä jos huomaan kumppanin olevan hieman omistushaluinen ja mustasukkainen. Täysin normaali tunne, jonka kieltämisestä on varmasti loppujenlopuksi enemmän haittaa, kuin siitä että tunnustaa sen osaksi itseään. Varmaankin hankalin tilanne olisi se, että sanoo että ei tunne lainkaan mustasukkaisuutta koskaan, kunnes huomaa sen tunteen itsessään eikä pysty avoimesti asiasta kumppanin kanssa keskustelemaan, koska on aina kuuluttanut olevansa tämän tunteen yläpuolella. Toki osa ihmisistä varmasti on sellaisia jotka eivät tunne mustasukkaisuutta lainkaan, mutta uskoisin sen olevan aika harvinaista.
Olisko sitten janan päissä väkivaltainen mustasukkaisuus ja täydellinen välinpitämättömyys?Molemmissa olis tajuttava poistua takaviistoon..
Pakko häpeäkseni tunnustaa että olen tässä kohtaa hivenen poikkeava.Muistan ajan -90 luvulta jolloin tunsin suhteen päättymisen yhteydessä mustasukkaisuutta. Sen jälkeen en ole suhteissani sitä huomannut tuntevani. Ja tämä on saanut viimeaikoina aikaiseksi jopa pientä häpeän tunnetta.Epäilen että työssäni kohtaamat mustasukkaisuuden aiheuttamat henkilöiden väliset väkivaltaisuudet ja niiden kiemuroiden selvittely on saattanut alitajuisesti vaikuttaa johonkin aivolohkooni ja ehkä alitajuisesti olen sulkenut sen paskan pois omasta siviili elämästäni.