mustasukkaisuudesta

[Chmlnidae]

Mietin tässä taannoin että olenko sairaalloisen epävarma kun koen hiukan mustasukkaisuutta siitä että kumppani valokuvaa harrastuksena näyttäviä, usein vähäpukeisia naisia. 

Tulin siihen tulokseen että meidän tapauksessa moinen tunne on aika luonnollinen, koska kuvaaminen on osa myös parisuhteemme seksuaalisuutta. Itse exhibbarina saan kuvattavana olemisesta (seksuaalisiakin) kiksejä ja oletan että muutkin mieheni kuvattavana olevat usein saavat. Siitä kai  lievä mustasukkaisuus. Vaikka tiedän että kuvaukset hoidetaan täysin asialinjalla eikä siinä kuvaaja ehdi paljon fiilistellä kun täytyy keskittyä kuvaamiseen ja järjestelyihin. 

Meidän suhteessa onneksi on niin paljon luottamusta ja avoimuutta että voin rauhallisin mielin työstää tätä hentoa mustasukkaisuutta ja opetella tulemaan sen kanssa toimeen. Koska toki haluan että kumppani voi toteuttaa itseään harrastuksensa parissa. Vastavuoroisesti minulla samoin on lupa mennä toisen kuvattavaksi jos tulisi kiinnostava tilaisuus.

...

Siis valokuvaaminenhan on kuin rakastelua.
Asetutaan toisen katseelle alttiiksi. Tutkitaan. Kännellään. Avataan. Tullaan nähdyksi. Paljastetaan.
Jäkikäteen maistellaan, pohditaan, tarkastellaan ja fiilistellään.
Teknisesti taitavia kuvia on maailma pullollaan. Tunteet ja ajatukset kuvassa antavat jälkikäteen tarttumapintaa ulkopuolisellekin.
No, kuvaamista on tietenkin monenlaista.

[prinsessaleia]

Kirjoitinkin jo tänne aiemmin, että koen mustasukkaisuuden hyvin käyttökelpoisena tunteena. Henkilökohtaisesti pystyn ammentamaan siitä paljon. Pystyn olemaan tunnetasolla hyvinkin mustasukkainen ja toisaalta toiminnassani täysin toisenlainen/ hyväksymään kumppanilta muiden haluamisen.

[-katy-]

Kirjoitinkin jo tänne aiemmin, että koen mustasukkaisuuden hyvin käyttökelpoisena tunteena. Henkilökohtaisesti pystyn ammentamaan siitä paljon.

Vanha ketju ja tiedä vaikka tullut todettua jo samat asiat: En tiedä onko enää kyse mustasukkaisuudesta, jos siihen liitty tunne hylätyksi tulemisesta ja arvottomuudesta. Tuommoinen voi olla enempi "käyttökelvoton tilanne", kun tunteet ovat liian musertavia. Kyseessä ehkä vanha trauma,joka herää eloon muistoista. Omasta mielestäni traumoilla "leikittely" voi olla lähinnä hajottavaa,mutta miksei hyvässä ja luottavaisessa suhteessa mahdollista johonkin pisteeseen saakka..tai jopa eheyttävä kokemus, jos saa tuntea,ettei sittenkään ole arvoton ja hylätty-

Toiset eivät kai hyväksy tuommoisia kokemuksia esim. D/s:ään vaan kehottaa tutkituttamaan päänsä ja syömään lääkkeitä- mutta onko se väärin, jos kokee ihmissuhteissa myös eheytymistä eikä vain paskaksimenemistä? 

[peikkotyttö]

Vanha ketju ja tiedä vaikka tullut todettua jo samat asiat: En tiedä onko enää kyse mustasukkaisuudesta, jos siihen liitty tunne hylätyksi tulemisesta ja arvottomuudesta.

Mun mielestä taas mustasukkaisuus on kattotermi ja yksi vaihtoehto siitä, mikä tunne siellä varsinaisesti on taustalla voi olla juurikin hylätyksi tulemisen pelko. Toinen vaihtoehto taustatunteeksi on esimerkiksi kateus. Muitakin on, mutta nyt on laiska hetki. 

[-katy-]

Vanha ketju ja tiedä vaikka tullut todettua jo samat asiat: En tiedä onko enää kyse mustasukkaisuudesta, jos siihen liitty tunne hylätyksi tulemisesta ja arvottomuudesta.

Mun mielestä taas mustasukkaisuus on kattotermi ja yksi vaihtoehto siitä, mikä tunne siellä varsinaisesti on taustalla voi olla juurikin hylätyksi tulemisen pelko. Toinen vaihtoehto taustatunteeksi on esimerkiksi kateus

Ihan mielenkiintoinen aihe tämä tosiaan edelleenkin. Olen usein ihmetellyt, että miksi jotkut ovat hirveän kateellisia meikäläiselle,yksinäiselle varikselle ja ah, sille niin rakkaalle lokerolle kuin "yh-äiti"..vai onko se vain jokin sokea kohde, johon purkaa patoutunutta vihaa.

Liki päivittäin joudun miettiä tuota "kateutta",vaikka pidän melkoisen neutraalia profiilia töissä esim./ ei jaksa työn ohessa käydä mitään intensiivisiä keskusteluja,auttaakseen parisuhteessa elävää,mutta kovin rikkonaista ihmistä tai yrittää muuttaa sterotyyppisiä ajatuksia onnellisesti parisuhteessa elävien kohdalla-annan olla

[Imnothis]

Aika mustis olen. Myönnetään. Mitään aisuria minusta ei tulisi taikomallakaan. Kyllähän jokainen on pakostikin jollain lailla mustasukkainen, joka on läheistä sukua omistushalulle.
Pakkomielteiset vainoojahyypiöt ovat taas oma lajinsa.

[Uniform]

Kyllähän jokainen on pakostikin jollain lailla mustasukkainen, joka on läheistä sukua omistushalulle.

Eriävä mielipide!

[-katy-]

Kyllähän jokainen on pakostikin jollain lailla mustasukkainen, joka on läheistä sukua omistushalulle.

Eriävä mielipide!

Vähän kanssa eriävä ajatus itellä. Ehkä siksi eniten, etten ole yhtään dominoiva. Jos tuonne vanilijamaailmaan viittaa, niin olen vain onnellinen, jos joku jakaa sitä taakkaa,mitä ihmisten kanssa olemisessa on, vastuussa eritoten. Luultavasti vastuunottaminen on ihmiselle se vaikein asia-

Jos sitten kuvittelis itsensä suhteeseen,D/M-s, niin ihmeteltävää olisi, jos isäntä,herra jne. ei haluaisi omistaa orjaansa vaan hetimiten olis tuuppaamassa muille rassattavaksi 

[Viola Violence]

Silloin kun on epävarma omasta asemastaan, silloin tuo yleensä nostaa päätään. Eihän koskaan voi olla varma siitä että rakkaus kantaa hamaan hautaan asti, mutta luottamus ja avoimuus häivyttää moisen mörön.

Tässä hienosti kiteytetty oma ajatukseni. Niin kauan kun pystyn luottamaan toiseen, en ole mustasukkainen. Jos luottamus särkyy, niin siitä hetkestä eteenpäin olen helvetin kiero mustiskyylä, joka ei pelkää tonkia läpi toisen puhelimia ja sivuhistorioita jne. Oakko mainita kuitenkin, että edellä mainittuun en kuitenkaan ryhdy ellei mulla ole oikeesti syytä epäillä vilunkipeliä. Tähän mennessä olen osunut aina oikeaan.

[Simone]

Kyllähän jokainen on pakostikin jollain lailla mustasukkainen, joka on läheistä sukua omistushalulle.

Eriävä mielipide!

Mä uskon (tai ei kait tuo ole uskon asia, tiedän) että ihan samalla tavalla, kuin joillakin mustasukkaisuus menee överiksi, totaalisen yli, on ihmisiä jotka eivät kertakaikkiaan tunne sitä. Skaala on laaja.
Oman kokemukseni mukaan (yksi avioliitto ja yksi pidempi suhde tällaisen ihmisen kanssa) myös muita tunnetason osasia puuttuu. Ikävä ja kaipaaminen on tuntemattomia asioita, ehkä myös kyky ylipäätään kiintyä ja rakastaa.

Eihän meitä tietenkään kahta samanlaista oli, se mikä on toiselle jo voimakasta tuntemisen tasoa, on toiselle vasta alkusoittoa. Ja jos ei ole koskaan noita tunteita tuntenut, ei edes tiedä että jotakin puuttuu.
Ja kuka sen määrittelee, mikä on oikea tuntemisen taso? Josko onkin niin, että me, joilla tunteet ovat syviä, olemmekin niitä "ohjelmointivirheellisiä"?

[stoge]

Mä en käytä sukkia ollenkaan!! 

[Tuhmakisu74]

Mietin tässä taannoin että olenko sairaalloisen epävarma kun koen hiukan mustasukkaisuutta siitä että kumppani valokuvaa harrastuksena näyttäviä, usein vähäpukeisia naisia. 
...

Siis valokuvaaminenhan on kuin rakastelua.
Asetutaan toisen katseelle alttiiksi. Tutkitaan. Kännellään. Avataan. Tullaan nähdyksi. Paljastetaan.
Jäkikäteen maistellaan, pohditaan, tarkastellaan ja fiilistellään.
Teknisesti taitavia kuvia on maailma pullollaan. Tunteet ja ajatukset kuvassa antavat jälkikäteen tarttumapintaa ulkopuolisellekin.
No, kuvaamista on tietenkin monenlaista.

Palaan tähän... Kiitos tuosta kommentista Chmlnidae, se avasi mulle sitä miksi ja mistä, muun muassa olen mustasukkainen. Sitten vielä pitää löytää ne keinot millä asian käsittelen. Itkupotkuraivari ja kuvausvälineiden tuhoaminen olis tietty yksi tapa... Mutta jokin sanoo minulle että se ei johtaisi haluttuun lopputulokseen.