Sodoman 120 päivää (Salò o le 120 giornate di Sodoma)
Italia/Ranska 1975. Ohjaus: Pier Paolo Pasolini. Käsikirjoitus: Pasolini, Sergio Citti markiisi de Saden samannimisen romaanin pohjalta. Tuotanto: Alberto De Stefanis, Antonio Girasante, Alberto Grimaldi. Kuvaus: Tonino Delli Colli. Leikkaus: Nino Baragli, Tatiana Casini Morigi, Enzo Ocone. Musiikki: Ennio Morricone. Pääosissa: Paolo Bonacelli, Giorgio Cataldi, Umberto P. Quinavalle, Aldo Valletti, Caterina Boratto. Kesto: 113 min.
Elokuva perustuu markiisi de Saden romaaniin Les 120 journees de Sodome. Pier Paolo Pasolini on sanonut noudattaneensa tarkoin alkuperäistä tarinaa. Ainoa oleellinen muutos on teoksen tapahtumien siirtäminen toisen maailmansodan lopulle, Italian pohjoiseen fasistitasavaltaan, Salòon.
Päähenkilöt, neljä vallan miestä ja fasistia, joihin viitataan titteleillä ”Ylhäinen”, ”Oikeudenpalvelija”, ”Piispa”, ”Presidentti”, päättävät toteuttaa oman fantasiansa. Yhdessä kutsumiensa vieraiden, vartijoidensa ja palvelusväkensä kanssa nämä ylhäiset fasistit sulkeutuvat syrjäiseen huvilaan keskustelemaan filosofista kysymyksistä ja toteuttamaan mielihalunsa. Mukana on myös ”Ylimysten” valitsemat ja vangitut uhrit: kahdeksan nuorta miestä ja naista. Orjiksi otettujen nuorten avulla vanhat Ylhäiset miehet toteuttavat estottomasti omia väkivaltaisia manioitaan ja mielihalujaan 120 päivän ajan. Näitä mielihaluja ovat mm. vankina olevien nuorten ihmisten seksuaalinen hyväksikäyttö, ulosteiden syöttäminen ja insesti. Heteroseksuaalinen seksi on vangeilta kokonaan kielletty ja siitä rangaistaan.
Elokuva on monimerkityksinen. Ohjaaja itse on kertonut sen olevan kritiikki fasistista hallintoa, länsimaisen moraalin rappiota ja väärää sallivuutta kohtaan, joka tekee mahdolliseksi fasismin kaltaisen, väkivaltaisen ja anarkistisen liikkeen nousemisen hallitsevaan asemaan. Sodoman 120 päivää on monimielinen kokemus. Elokuva esittelee valtaa pitävien ”yli-ihmisten” kaksinaismoralismia. Yleinen moraali ja hienotunteisuus on valtaapitävien keino hallita rahvasta. Ylimykset ovat moraalin yläpuolella ja heillä on itse ottamansa oikeus käyttää vangitsemiaan ja alistamiaan nuoria omien väkivaltaisten, tuhoon vievien mielihalujensa tyydyttämiseen. Pasolini käyttää onnistuneesti ja tehokkaasti väkivaltaa, seksiä, alistamista, nöyryyttämistä, ja kiduttamista eri muodoissaan tehokeinona osoittaakseen valtaapitävien ”fasistien” moraalin mädännäisyyden.
Katsojien valtaenemmistölle elokuva on varmasti erittäin vastenmielinen kokemus. Tarina on täynnä toinen toistaan kauheampia kohtauksia. Jotkut elokuvan arvostelijoista ovat arvelleet sen kohtausten viittaavan äärimmilleen vietyyn BDSM:ään, roolipeleihin tai Pasolinin omien seksuaalisten perversioiden kuvaamiseen. On kuitenkin syytä tehdä selkeä ero vapaiden aikuisten ihmisten välisen BDSM:n ja vahvemman oikeudella harjoitetun rikollisen väkivallan, hyväksikäytön ja joukkotuhon välillä.
Mielestäni Pasolini on onnistunut elokuvassaan kertomaan sen, mitä on omien sanojensa mukaan halusikin sanoa. Vaikka moni on siitä toista mieltä, niin se mitä elokuvan jälkeen tapahtui Pasolinille todistaa sen, että ohjaajan viesti meni perille liiankin hyvin. Nyt kun katsotaan elämää Italiassa ja syntyneitä skandaaleja esim. Berlusconin vallasta ja hänen suhteista mafiaan tai vaikka alaikäisiin prostituoituihin, niin voi kysyä aiheellisesti, että onko jotain oleellisesti muuttunut saapasmaassa?
Alla linkki elokuvan traileriin YouTubessa. Kannattaa lukea samalta sivulta myös elokuvan katsoneiden kommentit!
http://www.youtube.com/watch?v=0o2ul-UwOvU
Sivustoa kannattaa
