"Kyllä, Herra" - alistussuhde parisuhteen pohjana

[Kolumnisti]

"Kyllä, Herra" - alistussuhde parisuhteen pohjana

Alistussuhteita löytyy moneen lähtöön. Kevyempiä, rankempia, sadomasokistisilla piirteillä ja ilman. Toiset toimivat kaveripohjalta, on sessiosuhteita ja 24/7 -kuvioita.

Aika monet ovat päätyneet harjoittamaan näitä sessioluonteisesti. Moni vannoo avoimien tai polysuhteiden nimeen. Perinteisissä parisuhteissa alistuminen rajataan usein makkariin. Muuten halutaan elää tasavertaisina puolisoina. Kaikki eivät edes halua/pysty alistamaan sitä itselleen tärkeintä ihmistä vaan itseään halutaan mieluummin toteuttaa ulkopuolisen leikkikaverin kanssa. Täysin ymmärrettävää, etenkin jos mieltymykset ovat hyvinkin rankkoja.

Mutta mitä jos leikkinä alkanut suhde kasvaakin oikeaksi, vakavasti otettavaksi ja ainoaksi parisuhteeksi? Tunteet voimistuvat samalla, kun leikki löytää aina vain syvempiä uomia.

Täytyy tunnustaa, että itse en nähnyt mahdollisena tilannetta, jossa olisin oikeasti suhteessa dominoivan miehen kanssa. Kuvittelin, että kaikki toimisi vain kevyempänä ja irrallisena arjesta. Koin olevani liian vahva siihen, että olisin alistunut 24/7 ja oletin roolien vaikeuttavan liikaa asetelmaa, jossa jaetaankin kaikki. Alistussuhde on kuitenkin helposti kovin epätasa-arvoinen ja raskas molemmille osapuolille.

Sitä kuitenkin elää ja oppii. Alistussuhteen dynamiikka palvelee usein yllättävänkin hyvin ihan arkisintakin parisuhdetta. Roolit ovat selvät ja poistavat paljon perinteisesti ikävänä nähtyjä piirteitä jokapäiväisestä elämästä. Riitely on lähes mahdotonta. Syvä kunnioitus dominoivaa kohtaan estää nalkuttamisen ja kiukuttelun. Alistuva osapuoli tietää, mitä häneltä odotetaan ja virheistä tai huonosta käytöksestä saa rangaistuksen. Sen jälkeen asia on käsitelty ja siihen ei palata. Dominoiva kantaa vastuun ja ottaa vallan siinä määrin, kuin haluaa. On selkeitä sääntöjä ja avoimia keskusteluja. Toisen ollessa vastuussa ja vallassa on tärkeää, että kaikesta puhutaan. Ei tarvitse vääntää siitä, kenellä on viimeinen sana ja kumpi päättää kaapin paikan. Näistä on sovittu jo ennen tunteiden kasvamista.

Tietysti tämä on ihmisistä riippuvaista. Haasteitakin on. Joskus alistuva voi kokea itsensä kovin voimattomaksi. Epäonnistumiset ja rikkeet rangaistuksineen ovat kovia paikkoja - ei rangaistuksen itsensä vuoksi vaan siksi, että on tuottanut pettymyksen itselleen tärkeälle ihmiselle. Dominoiva joutuu peilaamaan paljon. Miettimään voiko hän tehdä tämän kaiken rakastamalleen ihmiselle. Vastuu on raskas kantaa. Joutuu myös pohtimaan, osaako enää ottaa kaikkea mitä itse tarvitsee ja tuleeko katsottua liikaakin kaikkea sormien läpi, koska tunteet.

Moni vaniljaisempi näkisi tilanteen ihan hulluna. Usea kinkykään ei voi käsittää tai hyväksyä tällaista tapaa elää. Ei ole oikein, että parisuhteen osapuolet ovat lähtökohtaisesti eriarvoisia ja toinen elää miellyttäkseen toista. On kuitenkin vissi ero siinä, näkeekö itsensä tai toisen alempiarvoisena vai arvokkaana omaisuutena. "Sinä olet minun". Se pitää sisällään myös sen, että omaisuudesta ollaan ylpeitä ja siitä pidetään hyvää huolta. Huolehditaan, että suhde ja sen osapuolet voivat hyvin.

Tässä olisi paljon, mistä ottaa oppia suhteessa kuin suhteessa. Pari hyvin arkista esimerkkiä. Vaniljasuhteessa yrittää ehkä miellyttää joskus puolisoaan vaikka pukeutumalla kivasti. Voikin käydä niin, että puoliso ei huomaa, ei arvosta tai pahimmillaan nauraa tai arvostelee vaatevalintoja. Mitä jos puoliso kertookin suoraan, miten haluaa toisen pukeutuvan? Onko siinä jotain väärää? Useat suhteet kärsivät siitä, että halut ja tarpeet eivät kohtaa. Kun toinen ottaa sen mitä tarvitsee ja päättää milloin ja miten harrastetaan seksiä, riitely asiasta voidaan unohtaa. Eikä sillä tarvitse oikeastaan vaivata päätään.

Tämä asetelma on varmaan feministeille vaikea sulattaa. Nähdä hyvänä. Itse tunnen itseni arvokkaammaksi kuin koskaan ennen, kun tiedän vastaavani odotuksia ja täyttäväni tarkoitukseni subina ja tyttöystävänä. Tiedän paikkani ja viihdyn siinä. Ketä kohtaan tämä olisi väärin?


  -lemmikki

[Tuli]

Ihana aihe, joka tuli mieleeni, kun olin yksin pitkällä viikonloppumatkalla hypnoositeemaisessa tapahtumassa Yhdysvalloissa. Joku ihmetteli, että antoiko vaimo luvan lähteä, johon minä totesin, että meidän suhteessamme minä kannan vastuun sellaisista päätöksistä.

Totta kai huomioin puolisoni näkemyksen asiasta ja pyydän tältä tietoa, kun teen meihin kaikkiin vaikuttavia päätöksiä, mutta viime kädessä päätös on minun.

Ja hyvä niin. Puolisoni ei haluaisi elää elämää, jossa hän päättää lähdenkö minä ulkomaille oppimaan lisää itselleni tärkeästä harrastuksesta vai en. Enkä haluaisi minäkään.

[vila]

Sitä kuitenkin elää ja oppii. Alistussuhteen dynamiikka palvelee usein yllättävänkin hyvin ihan arkisintakin parisuhdetta. Roolit ovat selvät ja poistavat paljon perinteisesti ikävänä nähtyjä piirteitä jokapäiväisestä elämästä. Riitely on lähes mahdotonta. Syvä kunnioitus dominoivaa kohtaan estää nalkuttamisen ja kiukuttelun. Alistuva osapuoli tietää, mitä häneltä odotetaan ja virheistä tai huonosta käytöksestä saa rangaistuksen. Sen jälkeen asia on käsitelty ja siihen ei palata. Dominoiva kantaa vastuun ja ottaa vallan siinä määrin, kuin haluaa. On selkeitä sääntöjä ja avoimia keskusteluja. Toisen ollessa vastuussa ja vallassa on tärkeää, että kaikesta puhutaan. Ei tarvitse vääntää siitä, kenellä on viimeinen sana ja kumpi päättää kaapin paikan. Näistä on sovittu jo ennen tunteiden kasvamista.

Olin jo tulossa väittämättään, ettei riitely ole mitenkään mahdotonta. Sitten pysähdyin miettimään sitä, että mitä riitely oikeasti meidän parisuhteessamme tarkoittaa. Tasa-arvoisissa parisuhteissa kai riidellään vallasta esimerkiksi ostetaanko siniset vai valkoiset tuolit. Luulisin? Sellaista ei ole meillä muistaakseni ollut edes vanilja-aikoina vaan "riidat" johtuvat (ja johtuvat edelleen) minun turvattomuuden tunteistani. Valtadynamiikka on ainakin meille tuonut mukanaan sen, ettei voi hakea turvallisuudentunnetta jostain ulkopuolelta vaan se pitää hakea ihan itsestään ja kumppanista. Eikä se ole aina minulle ihan helppoa. Toiselta osapuolelta taas puuttuu kyky henkiseen alistumiseen, joten hän kokee asiat eri tavalla. Joskus se turvattomuuden tunne tulee minun puoleltani esiin aggressiivisena käyttäytymisenä (en tarkoita nyt fyysistä aggressiota enkä seksiä), joka päättyy tasan sillä hetkellä kun toinen muistuttaa että olen turvassa koska hän on minua henkisesti niin paljon voimakkaampi. Lammas voi nukkua, koska laumanvartija valvoo. Onko se sitten riitelyä? En tiedä. Ainakin epäilen, että meidän parisuhteemme on paljon terveempi ja tasapainoisempi kuin monet tasa-arvoiset vaniljasuhteet joissa käydään jatkuvaa valtataistoa.

Rangaistusdynamiikka on mielenkiintoinen asia, koska meidän suhteemme on muuttunut sen myötä kun rangaistuksista on luovuttu. Alistumisesta on tullut henkisesti paljon kasvattavampaa. Tässä pari päivää sitten itse pyysin rangaistusta, mutta vastaus oli kieltävä vaikka olin selkeästi käyttäytynyt väärällä tavalla. "Jos ei kiinnosta kunnioittaa omia sitoumuksiaan niin ei se rangaistuksella muutu". Se on todella vaikeaa myöntää itselleen epäonnistuvansa jossain itselleen niin tärkeässä asiassa. Ulkopuoliselle kyseinen juttu olisi tosi pieni (ja vaniljat keräisivät kolehdin terapiaan), mutta itselleni asia oli suuri koska se aiheutti Masterille ärtymystä. Rangaistus jotenkin hyvittäisi sitä, mutta tämä on kuitenkin paljon kasvattavampaa kun saan pyöriä omassa epäonnistumisessani. Jos ei noudata sääntöjä tai muuten vain törppöilee niin menettää sen turvan, joka toisella on tarjota.

[Apollyon]

Pohdiskelevana vastineena seuraavanlaista.

On tärkeää tehdä rajanvedot sen välillä, miltä osin kyse on 24/7 D/s suhteelle erityistä piirteistä, ja miltä osin puhutaan vaan hyvästä parisuhteesta.

Meillä Toyn kanssa on pitkään jatkunut, tasa-arvoinen suhde, jossa D/s-elementit on rajattu "sessioihin", eli ne eivät ole läsnä arkipäiväisessä päätöksenteossa tai elämän järjestämisessä. Kyseessä on siis puhtaan seksuaalinen valtaleikki.

Itse aloittaisin siitä, millaiset asiat kuuluvat hyvään parisuhteeseen, ihan riippumatta D/s-asetelmista. Mielestäni hyvä parisuhde perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen ja luottamukseen, jotka rakentuvat hyvän kommunikaation, kompromissihalukkuuden ja halun työstää asioita varaan. Väitän, että nämä eivät ole sen paremmin vanilja- kuin D/s-suhteessakaan itsestäänselvästi paikallaolevia asioita. Surullisen moni ihminen omaa niin huonot vuorovaikutustaidot, että tiiviin parisuhteen ylläpitäminen on vaikeaa ja hirveän moni tuntuu ajattelevan, että niin sen vaan pitää olla.

Kieltämättä toimiakseen 24/7-suhde vaatii jo peruslähtökohtana paljon kuuntelua ja rajankäyntiä, mutta onko se ominaisuus joka löytyy vain D/s-suhteista? Kukaan tuskin kehtaa väittää moista. Toisaalta on sikäli varmasti totta, että keskimäärin 24/7 D/s-suhteessa kommunikaatio on paremmalla pohjalla kuin keskimäärin vaniljasuhteessa, koska vaniljasuhteen voi saada toimimaan "ihan ok" aika paskallakin viestinnällä ja melko itsekkäistä lähtökohdista.

Äkkiseltään kuvittelisin, että 24/7 D/s-suhde vaatii toimiakseen pohjalle paljon enemmän hyvän parisuhteen peruspalikoita kuin vaniljasuhde, koska vaniljasuhde on monesti intensiteetiltään ja sitoumisasteeltaan vähäisempi. On vähemmän merkityksellistä ollaanko halukkaita tekemään kompromissejä jos asioiden jakaminen on vähemmän kokonaisvaltaista. Tämä ei mielestäni silti tarkoita, että hyvän parisuhteen peruspalikat olisivat itseisarvoisesti aina paikalla 24/7-suhteessa.

Riidelläänkö meillä sitten verhoista tai nojauolin väristä? Ei. Meillä keskustellaan ja etsitään malli, jonka kanssa molemmat voivat olla tyytyväisiä. Jos vaniljasuhteessa joku oikeasti riitelee sisustuksen kaltaisista asioista, väittäisin että kyse on siitä, että suhde oireilee kun jommallekummalla (tai molemilla) on vaikeuksia luottaa siihen, että saa vastavuoroisesti takaisin itselle tärkeässä asiassa.

Koitanko väittää, että meidän parisuhteessamme ei sitten ole jotakin vallan tasapainoa joka ei koskaan ole kuitenkaan ihan tasan? En. Varmasti on, ja ihan kuten aiemmin kuvatussa D/s-suhteessa, asiat pysyvät järjestyksessä hyvään tahtoon ja molemminpuoliseen luottamukseen nojaten. Valtasuhdetta ei vain ole määritelty missään tarkasti ja lähtökohtaisesti oletuksena on se, että molempien ääni painaa yhtä paljon, ja siksi asiat käydään läpi neuvottelemalla silloin, kun sille on tarvetta. Reippaasti suurin osa asioista on kuitenkin sellaisia, että toiselle on ihan yksi lysti miten asia tehdään, eikä mikään jatkuva debatti ole tarpeen.

Mitä riitelyyn tai huonoon käytökseen tulee... Nalkuttaminen on todella rumaa käytöstä, samaten kuin toisen kuuntelemattajättäminen, ja jos nämä kitketään suhteesta VAIN rangaistuksen uhalla eikä kunnioituksen kautta, niin se kuulostaa vähän samalta, kuin hoitaisi murtunutta luuta syömällä tosi paljon buranaa. Riidattomuuden ja kohteliaan käytöksen taustalla kuitenkin minusta pitäisi olla muutakin kuin raipanpelko. Riitatilanteita syntyy aina, kun kaksi tasavahvaa eivät suostu siirtymään. Ne eivät ole mielestäni lähtökohtaisesti huonoja tilanteita, koska se riippuu ihan vaan siitä, osataanko riidellä rakentavasti vaiko ei. Meille mahtuu melko kipakoitakin sanaharkoja, joissa kuitenkaan ei mennä loukkauksiin. Homma toimii kun luottamus on kunnossa. Uskoisin, että jos tilanteet analysoitaisiin, niin hyvä 24/7-suhde ei eroaisi merkittävästi hyvän vaniljasuhteen ongelmanratkaisusta, ehkä roolit olisivat staattisemmat.

--

TLDR: ne palikat, joista hyvä D/s-suhde koostuu ovat mielestäni ihan samat kuin hyvässä vaniljasuhteessa. Jos joku haluaa verrata paskaa vaniljasuhdetta hyvään D/s-suhteeseen ja päättää sitten, että D/s on parempi, niin onhan se vähän hassua.

[Aino]

Tämä asetelma on varmaan feministeille vaikea sulattaa. Nähdä hyvänä. Itse tunnen itseni arvokkaammaksi kuin koskaan ennen, kun tiedän vastaavani odotuksia ja täyttäväni tarkoitukseni subina ja tyttöystävänä. Tiedän paikkani ja viihdyn siinä. Ketä kohtaan tämä olisi väärin?

Feministinä sanoisin, että luulo ei ole tiedon väärti.  Ja jos pitää (jälleen....) vääntää rautalangasta: On ihan eri asia, että sinä itse saat valita olla D/s suhteessa, tai että yhteiskunta lähtökohtaisesti määrittäisi naisen aseman miestä alemmas niin työ- kuin perhe elämässä. Lisäksi huomauttaisin, että onhan D/s 24/7 suhteita myös F/m asetelmalla. 

Tasa-arvoisissa parisuhteissa kai riidellään vallasta esimerkiksi ostetaanko siniset vai valkoiset tuolit. Luulisin? Sellaista ei ole meillä muistaakseni ollut edes vanilja-aikoina vaan "riidat" johtuvat (ja johtuvat edelleen) minun turvattomuuden tunteistani.

Mun on kauhean vaikea uskoa, että kukaan jaksaisi olla parisuhteessa, jossa riidellään tuolien väristä. Sen sijaan ihan tutkitusti ainakin lapsiperheissä riidellään ajankäytöstä. Kuka tekee ja mitä, kenen vastuulla on tämä ja tuo. Näitähän voisi kuvitella  (hyvin toimivassa) D/s sihteessa olevan vähemmän. Avain onnistumiseen lienee kuitenkin loppujen lopuksi sama kaikenlaisissa suhteissa: kun osapuolet kokevat olevansa arvostettuja ja kuultuja, ja heidän tarpeensa tulevat tyydytetyiksi, homma skulaa. Toisen tarve vain on kokea olevansa omistettu ja hallittu, toisen tasa-arvoinen, kolmannelle tärkeintä on orgasmikontrolli ja neljännelle jokin ihan muu. Kaikki yhtä oikeita ja arvokkaita kokemuksia. 

Vielä tahtoisin lisätä, että vilan miehen kanssa olemme rangaistuskäytännöissä samalla linjalla. Subille, jonka suurin fetissi on miellyttää omistajaansa, parhaiten rangaistuksena toimii sen tajuaminen, että on epäonnistunut tehtävässään, eikä ikävästä tunteesta pääse irti parilla piiskan iskulla.

[GraylingDainty]

Itselle tulee mieleen 24/7 suhteissa ongelmatilanteet, kun molemmilla on ollut paha päivä siellä ulkomaailmassa ja kotona alkaa sen purkaminen, niin mitenkä se turvasana tuossa toimii. Osaako se dom hellittää roolistaan tai ottaako se sub vaan paskaa niskaansa, vaikkei enää oikein siitä tykkäisikään. Missä menee riidan ja session raja tai onko enää sessioa, vai vaan turvasanaton elämäntapa joka joskus voi kehittyä siihen pisteeseen, ettei siitä tykkää lakikaan.

Toinen on tuon pitkän session arkipäiväistyminen, tapahtuuko tuossa realiteettien hämärtyminen, ymmärtääkö se dom, koska ollaan sessiossa ja koska pitäisi käyttäytyä epädominanttimaisesti muiden kanssa, kuten esim. töissä. Itse olen törmännyt työelämässä tuollaisiin domeihin, jotka eivät enää oikein ole ymmärtäneet, että ne työkaverit eivät ole subeja, eivätkä kovinkaan tykkää alistamisesta. Osittain tuossa taitaa olla kyllä myös sitä luonnevikaa, mihin ei auta kuin lopettaminen.

Toki näissä fetissi ja parisuhdeasioissa on niin paljon liikkuvaa osaa ja yksilöitä, että taitaa olla loppumaton suo tälläisen pohtiminen. Joku sopii toiselle ja joku ei.

[Purppura]

Mun on kauhean vaikea uskoa, että kukaan jaksaisi olla parisuhteessa, jossa riidellään tuolien väristä. Sen sijaan ihan tutkitusti ainakin lapsiperheissä riidellään ajankäytöstä. Kuka tekee ja mitä, kenen vastuulla on tämä ja tuo. Näitähän voisi kuvitella  (hyvin toimivassa) D/s sihteessa olevan vähemmän. Avain onnistumiseen lienee kuitenkin loppujen lopuksi sama kaikenlaisissa suhteissa: kun osapuolet kokevat olevansa arvostettuja ja kuultuja, ja heidän tarpeensa tulevat tyydytetyiksi, homma skulaa. Toisen tarve vain on kokea olevansa omistettu ja hallittu, toisen tasa-arvoinen, kolmannelle tärkeintä on orgasmikontrolli ja neljännelle jokin ihan muu. Kaikki yhtä oikeita ja arvokkaita kokemuksia. 

Vielä tahtoisin lisätä, että vilan miehen kanssa olemme rangaistuskäytännöissä samalla linjalla. Subille, jonka suurin fetissi on miellyttää omistajaansa, parhaiten rangaistuksena toimii sen tajuaminen, että on epäonnistunut tehtävässään, eikä ikävästä tunteesta pääse irti parilla piiskan iskulla.

Jop, näin meillä.  24/7 D/s suhteessa eletty nelisen vuotta. Riidat / epäselvyydet johtuvat lähinnä siitä että a) sub kiukkuilee on on väsynyt eikä osaa mennä ajoissa lepäämään tai saa kerrottua että tarvitsee lepoa b) minä en onnistu kommunikoimaan selvästi mitä haluan jolloin sub kokee tilanteen epäreiluksi kun ei tiedä mitä häneltä vaaditaan.

Rangaistuksissa olen pitkälti samalla linjalla, piiskaaminen on tuolle masokistille vain palkinto ja kivaa. Se että minä kerron normaalilla äänellä olevani pettynyt on pahin mahdollinen rangaistus.

Muoks: Pahoista päivistä - itse olen koulinut itseni tunnistamaan kun minua vituttaa subista johtumattomasta syystä ja jos/kun tulen kotiin kyrpä otsassa kerron subille että tarvitsen omaa aikaa tai muuten olen kärttyisä. Koska sub ei halua nähdä minua kärttyisänä tämä toimii.  Subin ollessa kärttyisä minä saan välillä kuulla kunniani - subin siten myöhemmin surressa omaa käyttäytymistään. Työsarkaa siis riittää vielä.

[lemmikki]

Hyvää keskustelua.

Tarkoituksenani ei ollut verrata hyvää D/s -suhdetta huonoon vaniljasuhteeseen. Luottamus ja toimiva kommunikaatio todella ovat tärkeitä palikoita suhteessa kuin suhteessa. Yiedän, että nykyinen suhteeni toimisi loistavasti vaniljaisenakin yksinkertaisesti siitä syystä, että olemme sopivia toisillemme.

Se miksi halusin nostaa tätä aihetta, johtuu siitä, että jopa tässä yhteisössä törmää välillä siihen, että tällaisen suhteen dynamiikkaa ei haluta ymmärtää ja nähdään, että alistun asioissa, joissa ei pitäisi alistua.

Itse kuitenkin koen, että asetelma yksinkertaistaa monia asioita. Ei kissanhännänvetoa. Jos jokin asia vaivaa, esitän asian nöyrästi ja avoimesti. Kerron miltä minusta tuntuu. Mutta ratkaisut tekee aina toinen osapuoli, jonka kuitenkin tiedän ajattelevan minun parastani. Usein hän ajattelee sitä enemmän, kuin itse osaisin ajatella. Asioissa, joissa helposti asettaisin muut itseni edelle, hän saattaa pakottaa minut ajattelemaan itseäni - hänen arvokasta omaisuuttaan.

Vilan kommentti rangaistuksista luopumisesta oli mielenkiintoista luettavaa. Usein olisi helpoin vaihtoehto ottaa rangaistus vastaan, kun kokee sellaisen ansainneensa. Käytännössä itse saan todella harvoin rangaistuksia. Ja epäonnistumisten hetkinä juuri se pettymyksen tuottaminen toiselle on pahinta. En kaipaa erikseen rangaistusta käsittääkseni ja oppiakseni.

Toisaalta usein haastavia paikkoja - ihan D/s -suhteeseen kuuluvia hetkiä, joissa joudun haastamaan itseäni, nöyrtymään todella tai tekemään jotain itselleni vastenmielistä tai vaikeaa - olisi helpompi ottaa vastaan rangaistuksena, kuin alistumisen ja miellyttämisenhalun ilosta. Kuitenkin kaiken jälkeen se, että olen ollut reipas ja miellyttänyt Herraani vain siksi, että Hän on halunnut jotain tapahtuvan, tunne on palkitseva.

En sano, että tämä sopisi kaikille. Joskus asiat ja tilanteet ovat niin erikoisia, että kuka tahansa pitäisi meitä hulluna, jos niitä yrittäisi selittää auki. Ei ole taatusti monenkaan mielestä normaalia tai kohtuullista, miten esimerkiksi inhimillinen unohdus voi johtaa tilanteeseen, jossa saan puhuttelun ja ehkä rangaistuksenkin. Toisaalta, kaiken tämän myötä minusta on tullut huolellisempi, enkä juuri mokaile.

Meidänkin suhteessa on ollut hetkiä, jolloin joudun miettimään, kestänkö tätä. Dominoiva osapuoli joutui tosissaan harkitsemaan haluaako tehdä tämän minulle. Silti, minulle kamalin vaihtoehto olisi, että en kelpaisi subiksi. Että joutuisimme molemmat toteuttamaan tätä puoltamme ulkopuolisissa suhteissa. Se tunne, että voin antaa toiselle osapuolelle kaiken, mitä hän tarvitsee, on huumaava. Ja kun tietää, että harvoin asioita tapahtuu velvollisuudentunnosta, vaan niiden takana on aina se, että Herrani haluaa kokea jotain kanssani. Vaikka hän olisi vapaa toimimaan toisin. On vissi ero siinä, että joku vastustaa mielihaluja "koska on varattu" kuin se, että ei koe tarvitsevansa ketään tai mitään muuta. Tämä kaikki voisi olla läsnä vaniljasuhteessakin.
-----

Aino nosti ihan oikein esille sen, että toki asetelma voi olla myös toisinpäin. Koetin pääsääntöisesti kirjoittaakin sukupuolineutraalisti "osapuolista", mutta omalla kohdallani näin päin ja ehkä herkemmin juuri tartutaan siihen, että nainen on se heikompi/alistuva osapuoli, koska sen katsotaan henkivän jotain vanhanaikaisiin sukupuolirooleihin liittynyttä tilannetta, jossa nainen ei yleensä saanut valita.

Ja totta on myös se, että olen itse saanut tämän valita.

Rangaistuksia on monenlaisia. Itse en ole koskaan raipanheilutuksella selvinnyt. Olennaisin osa aina on kuitenkin se, että tiedän ja kuulen, missä on mennyt vikaan ja miten. Joudun miettimään, miten jatkossa välttää näitä tilanteita. Rangaistuksen uhka on läsnä ja auttaa muistamaan, ettei ainakaan samassa asiassa kannata mokata liian usein.

Mutta tuo, minkä GraylingDainty nosti esiin.. tällaisessa suhteessa asetelma on läsnä silloinkin, kun ei huvittaisi. Olen valinnut tämän, mutta en pääse joka päivä valitsemaan huvittaako nyt tai huutamaan turvasanaa, jos en vain jaksa. Minulla ei ole turvasanaa ja jos olisi, se ei muuttaisi asetelmaa, ainoastaan keskeyttäisi jonkin sen hetkisen toiminnan.

Huonon päivän purkaminen puolisoon, joka on täysin syytön tilanteeseen on aina väärin. Omalla kohdalla meidän arkemme on pakoa siitä arjesta, jonka kumpikin kokee joskus raskaaksi. Huonoa päivää parannetaan yhdessä dominoivan ehdoilla. Ei kosteta subille muun maailman epäreiluutta.

Persoonallisuushäiriöt on asia erikseen. En silti puhuisi pitkästä sessiosta, jossa olisi roolit ja niillä olisi riski jäädä päälle. Tässä on kyse kahdenvälisistä asioista, joissa kumpikin tietää osansa. Se ei ole leikkiä vaan aito ja luontainen asetelma, jossa kummankaan ei tarvitse vetää roolia - vain tietää paikkansa ja vastuunsa.

[Sigmamies]

Homma toimii kun ei ole rooleja ja molemmat kunnioittaa toisiaan.

Hieno ja toimiva suhde teillä,onneksi olkoon 

[UW]

Hyvä kirjoitus.

Random poiminta ja yksityiskohta:” Sinä olet minun” vs ”Minä olen sinun.” Ensimmäisessä toinen henkilö mainitaan ensin ja on siksi ”parempi” 

[vila]

Itselle tulee mieleen 24/7 suhteissa ongelmatilanteet, kun molemmilla on ollut paha päivä siellä ulkomaailmassa ja kotona alkaa sen purkaminen, niin mitenkä se turvasana tuossa toimii. Osaako se dom hellittää roolistaan tai ottaako se sub vaan paskaa niskaansa, vaikkei enää oikein siitä tykkäisikään. Missä menee riidan ja session raja tai onko enää sessioa, vai vaan turvasanaton elämäntapa joka joskus voi kehittyä siihen pisteeseen, ettei siitä tykkää lakikaan.

Ongelma tuossa ajattelussa on se, että 24/7-suhteet halutaan nähdä epänormaaleina ja sessiosuhteet normaaleina. Meidän odotetaan todistavan ennakkoluuloja vääriksi, jotta epäluuloiset sessioihmiset voisivat hyväksyä meidät. Jollakin tavalla varmistaa, että mekin harjoitamme hyväksyttävää ja konsensuaalista BDSM:ää. Itse koen sen erittäin loukkaavaksi. Mutta tässä päästääkin kysymykseen siitä, että miksi meillä olisi velvollisuus todistaa itsestämme oikeastaan yhtään mitään? Miksi Masterien pitäisi todistaa etteivät ole persoonallisuushäiriöisiä? Välillä kun täällä puhutaan 24/7-Mastereista niin alkaa mennä jo kunnianloukkauksen puolelle. Miksi 24/7-alistuvien pitäisi todistaa, ettemme ole aivottomia zombeja? En ole itse keksinyt tälle mitään muuta selitystä kuin sen, että sessioihmiset katsovat jollakin tavalla "omistavansa" BDSM-skenen ja käsityksen siitä mikä on normaalia. Ihmisten käyttäytyminen tällä foorumilla on yksi aika iso syy siihen miksi minä ja Masterimme emme oikeastaan halua edes osallistua BDSM-skenen toimintaan. Ei huvita olla rukoilemassa hyväksyntää eikä voi luottaa siihen, ettei jostain puskista ryntää joku huolestunut vaatimaan todistelua. Todistelu on mahdollista jos siitä on meille jotain hyötyä. Vielä ei ole näkynyt sellaisia hyötyjä. Joskus suvaitsevaisuus on vaan sitä, että toteaa ettei tajua mutta ei myöskään oleta olevansa oikeutettu selityksiin.

[Tuli]

Itselle tulee mieleen 24/7 suhteissa ongelmatilanteet, kun molemmilla on ollut paha päivä siellä ulkomaailmassa ja kotona alkaa sen purkaminen, niin mitenkä se turvasana tuossa toimii. Osaako se dom hellittää roolistaan tai ottaako se sub vaan paskaa niskaansa, vaikkei enää oikein siitä tykkäisikään. Missä menee riidan ja session raja tai onko enää sessioa, vai vaan turvasanaton elämäntapa joka joskus voi kehittyä siihen pisteeseen, ettei siitä tykkää lakikaan.

Ongelma tuossa ajattelussa on se, että 24/7-suhteet halutaan nähdä epänormaaleina ja sessiosuhteet normaaleina. Meidän odotetaan todistavan ennakkoluuloja vääriksi, jotta epäluuloiset sessioihmiset voisivat hyväksyä meidät. Jollakin tavalla varmistaa, että mekin harjoitamme hyväksyttävää ja konsensuaalista BDSM:ää. Itse koen sen erittäin loukkaavaksi.

Tämä on niin hyvin sanottu. Kiitos vila!

[lemmikki]

Juuri tämä on yksi syy, on että halusin aihetta riipaista. Näkisin, että useampi minut tunteva tälläkin foorumilla tietää, että en ole aivoton. Vaikea tietty olla varma, josko kaikki ovatkin sitä mieltä. Kyse ei ole selittelystä tai hyväksynnän hausta. Tai ehkä siitäkin. Mutta aika moni meistä elää tosiaan tällaisissa suhteissa vähän omissa poteroissaan. Asioita ei pidetä useinkaan kovin outoina ja ne voidaan nähdä oikeassa valossa vain, jos joku uskaltaa tuoda ne valoon. Tämän kirjoituksen kommentit ovat lähinnä kannustavia tai täydentäviä. Ehkä muutakin vielä tulee. Näkisin tämän merkkinä siitä, että on muitakin, jotka elävät näin tai haluaisivat elää - tai ainakin näkevät mahdollisena, että tällainenkin ratkaisu voi olla järkevä ja kaikille hyvä.

Itselle yksi ensimmäisistä syistä kirjautua tälle foorumille oli se, että halusin löytää ihmisiä, joiden kanssa vaikkapa puida joskus omia patisuhdeasioitani (vaikka se parisuhteen toinen osapuoli kuinka osaisi keskustella, joskus kaipaa suhteen ulkopuolista keskustelukumppania). Vielä reilun vuoden foorumilla roikkumisen jälkeenkään en ole varma kenen hihasta nykäisisin, jos kaipaisin oikeasti samantyyppistä arkea elävää vertaistukea.

[ToyMaster]

24/7 vs sessio, D/s vs hunajaisen-söpöä-romantiikkaa, poly vs mono, FWB vs vakio pari, avokämmen vs raippa tai mustikka vs mansikka nämä ovat kaikki vaihtoehtoja suhde mieltymyksillemme.

Tärkeämpää on tiedostaa, mikäli tuntuu sinun turva, tarpeet, himot, halut, kaipuut, unelmat eivät täyty - aika joko kehittää suhdetta tai vaihtaa sen status. Kokemusten ja vuosien karttuessa me jatkamme kasvamista ja kehitymme. Joskus yhdessä, joskus erilleen.

[Purppura]

Ehkä ei pidä miettiä liikaa siitä mitä muut miettivät tavastasi toteuttaa seksualisuutta / luonteenpiirteitäsi elämässäsi.  Kuten tuossa yllä todettiin, keinot ovat monet ja samat konstit eivät kaikille sovi. Jotkut eivt voi kuvitella alistuvansa koko ajan ja se heille suotakoon - sessio BDSM on BDSM:ää siinä missä 24/7 suhteetkin.  Sama toki pätee toisinkin päin - se että haluaa olla alisteisena koko ajan ei tee ihmisestä sen huonompaa - tai parempaa.  Ihmisillä on toki tapana päivitellä ja kummaksua niitä jotka elävät eri tavalla kuin he itse (poly/monoamoria hyvänä esimerkkinä).  Itse näkisin asian niin että niin kauan kun itse on tyytyväinen omaan suhteeseensa ja tilanteeseensa ei muiden sanomisille tarvitse juuri korvia lotkauttaa. Jos jonkun mielestä 24/7 alistuva on ovimatto, se ei tee sinusta ovimattoa tai muutenkaan kelvotonta ihmistä. Olemalla sellainen kun olet, olet kumppanillesi parasta mitä maailma päällään kantaa.   

Mitä tulee vertaistukeen, tuo minun kotikissani / kotiorjani kokee että hänellä on tilanne niin hyvä että hän ei koe mitään tarvetta puida suhdettaan muiden kanssa - kaikki ongelmat kun ratkeavat puhumalla minun kanssa.     On kenties mahdollista että monet 24/7 suhteessa elävät pariskunnat kokevat olevansa niin tyytyväisiä etteivät näe mitään syytä purkaa tuntojaan 'vieraille'.

Minua saa vetää hihasta jos dominoivan osapuolen vertaistuki kelpaa - mutta luulen että nimenomaan haet toista alistuvaa juttukaveriksi.